Kärpät pudotuspeleissä 2018–2019

  • 141 134
  • 895

Epätietoinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät. Sievin Sisu, Barcelona
Mikä Kärppiä vaivaa? Miksi Kärpät ei prässää? Omassa päässä olisi paikoitellen mahdollisuus luistella jalalla pois, niin lyödään kiekko maalin taakse. Hyökkäyspäässä ei prässätä yhtä rohkeasti kuin runkosarjassa. Miksi ei? Ei tuota HIFK:n pelilläkään voi perustella, nuo on välillä täysin HIFK:sta riippumattomia asioita.
 
Yargon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, KeKi
Ja kolmannessa erässä askel taakse jälleen. En kyllä tajua miten voi peli mennä näin sekaisin aivan kerrasta. Kyllä joo HIFK on hyvä mutta silti Kärppien pelistä puuttuu kaikki ne tavaramerkit joilla runkosarjassa pärjättiin. Pelin avaamisesta on tullut uskomattoman hidasta ja viisikko pelaa keskenään aivan eri peliä. Karvauksesta ei ole tietoakaan. Puolustusalueella tapahtui tänään enemmän merkkausvirheitä kuin runkosarjassa kuukauden aikana. Ylivoiman vaisuus kuvaa tuota täyskipsiä täydellisesti.

HIFK paskoo aina housuun puolustusalueella kun Kärpät antaa kunnolla painetta. Onhan siellä alisuorittavia yksilöitä mutta syyttävä sormi kyllä osoittaa valmennusta kohden. Ei voi pakka mennä näin sekaisin kesken tärkeimpien otteluiden. Kärpät on kyllä voittanut jo kahdesti paskalla pelillä. Toivotaan, että näin myös tänään niin saadaan ainakin se seiskapeli aikaa kairata kipsi auki.
 
Frostbite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Оулун Кäрпäт, Фц Барцелона, РоПС, Rive Kanerva
Ifk menee finaaliin ja kärpät taantuu pelaamaan pronssista, ei siiitä mihinkään pääse. Järkyttävää peliä. Mikä tähän hyytymiseen on syynä, se tässä kiinnostaa?
 
Epätietoinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät. Sievin Sisu, Barcelona
Vaikka tänään tuli voitto, niin nyt tarvitaan muutosta että Helsingissä tapellaan realistisesti finaalipaikasta. Osala ja Jokinen on ihan liian hitaita, eivät ehdi prässäämään ollenkaan. Miehet samaan kenttään niin saavat peruutella sen vaihdon yhdessä, muut kentät voisivat laittaa sen saman kaasun päälle mitä harrastettiin runkosarjassa eli hemmetinmoinen koko kentän prässi, jossa puolustetaan rohkeasti ylöspäin.

Leskinen - Lasu - Koblizek
Karvinen - Kupari - Heponiemi
Osala - Kristoff - Jokinen
Sailio - Metsävainio - Lindsten
 
Yargon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, KeKi
Itse en lähtisi nyt vetämään mitään ketjurulettia vaan päinvastoin rauhoittaisin ne runkosarjassa toimiviksi havaitut. Sen sijaan Kärpät voisi lähteä oikeasti rohkeasti paineistamaan HIFK:ta Nordiksella. Veini on taas zonessa eli vastahyökkäyksiä kestetään paremmin. HIFK on aina ollut pulassa kun Kärpät on nostaneet karvausta ja aktiivisuutta. Tämä on helposti nähtävissä otteluiden lopussa kun Kärpät on takaa-ajoasemassa.

HIFK on laittanut Kärpät kovaan testiin. Kärpät ei juuri ole päässyt testaamaan HIFK:ta.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: tii

Epätietoinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät. Sievin Sisu, Barcelona
Kertoohan se jotain tuosta Kärppien joukkueestakin, että kaikki tietää Kärppien pelaavan selvästi alakanttiin. Isomman budjetin omaava HIFK pelaa potentiaalin ylärajoilla ja repii koneesta kaiken irti. Mikä on väliaikatilanne? Kärpät johtaa sarjaa 3-2.. :D
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
"Tuurilla ne laivatkin seilaa..." sanotaan joskus ja tänä iltana se siltä tuntuikin.
kaverilla viisi tolppaa, me mankelissa vähän väliä ja silti...
Tietysti tuolla esityksellä ennuste ei voi olla hyvä - valitettavasti.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Kertoohan se jotain tuosta Kärppien joukkueestakin, että kaikki tietää Kärppien pelaavan selvästi alakanttiin. Isomman budjetin omaava HIFK pelaa potentiaalin ylärajoilla ja repii koneesta kaiken irti. Mikä on väliaikatilanne? Kärpät johtaa sarjaa 3-2.. :D
Mistäs budjetista tässä nyt puhutaan? Kokonaisbudjetista? Kärppien tämän kauden joukkue on nimittäin aivan satavarmasti IFK:n omaa kalliimpi (toki paperilla myös vielä tuota hintaeroakin parempi, mutta kentällä nämä lopulta ratkotaan).
 
Epätietoinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät. Sievin Sisu, Barcelona
Mistäs budjetista tässä nyt puhutaan? Kokonaisbudjetista? Kärppien tämän kauden joukkue on nimittäin aivan satavarmasti IFK:n omaa kalliimpi (toki paperilla myös vielä tuota hintaeroakin parempi, mutta kentällä nämä lopulta ratkotaan).
Ihan vain ennen kauden alkua ilmoitetuista pelaajabudjeteista. Faktaa kummallakaan ei ole toteutuneista summista tässä vaiheessa, joten käytetään niitä lukuja mitkä ovat tiedossa. Muu on pelkkää mutuilua.

Kokonaisbudjetti Kärpillä on ylivoimaisesti isoin jo matkakulujen takia.
 
Raksilan mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Voitto joo, mutta ei tyydytä edelleenkään se miltä peli näyttää. Maanantaina voitais sitten vittu viimeinkin lähteä Helsinkiin pelaamaan sitä Kärppien omaa karvauspeliä ja annetaan Hifkin maistaa vaihteeksi meiltä riistämää omaa lääkettään, eikä anneli pitkällä pelkäämään tappiota ja peruuttelemaan.
 
Viimeksi muokattu:

1971

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Voitto joo, mutta ei tyydytä edelleenkään se miltä peli edelleen näyttää. Maanantaina voitais sitten vittu viimeinkin lähteä Helsinkiin pelaamaan sitä Kärppien omaa karvauspeliä ja annetaan Hifkin maistaa vaihteeksi meiltä riistämää omaa lääkettään, eikä anneli pitkällä pelkäämään tappiota ja peruuttelemaan.
Tämän minäkin haluaisin nähdä. Kärpät vetää kananmunat kainalossa ja kaikki se mitä nähtiin runkosarjassa, on vain muisto. Rohkeus, kannustus, virheitä pelkäämättömyys, kaikki on kadonnut. Manner tiuskii, yrittää imeä Median huomiota itseensä jne jne.

Maanantaina HIFK lähtee lomille.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Onhan tässä sellainenkin pointti, että maanantain peliin eilinen voitto voi helpottaa tuskaa ja vapauttaa joukkueen rennommin pelaamaan koska kotietu säilyi ja putoamispeikkoa ei maanantaina ole.
Stadilaisilla on - niinpäniin...
 
Dynastia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Kyllä näiden pleijareiden aikana on Kärpistä puuttunut sellaiset leaderit jotka omalla esimerkillään,taistelullaan ja hienoilla yksilösuorituksillaan herättävät koko muun joukkueen taistelemaan 110 lasissa. Parempaan suoritukseen pitäisi meidän avainpelaajien pystyä. Pahimmat floppaajat toki ovat Osala ja Jokinen. Myös Hakanpäältä ja Ohtamaalta voisi odottaa pykälän verran enemmän tässä vaiheessa kautta vaikka ihan ok peruspeliä ovatkin pelanneet.
 
Arthur Morgan

Jäsen
Suosikkijoukkue
AC Oulu, Kärpät, Huuhkajat

Tokihan se on vähän utopista että Kärppien peruspakkien Ohtamaan ja Hakanpään odotetaan pleijareissa nousevan bobiorreiksi. Toki Hakanpää sitä tasoa lähenteli vuosi sitten mutta ei ole esittänyt mitään sinne päinkään koko kaudella, loistavaa peruspeliä vaan. Menisin jopa niin pitkälle että hajottaisin Hakanpään ja Kivihalmeen pakkiparin. He on ollut ainoita tänä keväänä jotka pystyy tuomaan kiekon keskialueelle omalla luistelullaan, ykköspari jää siirtelemään omalla alueella kiekkoa ja heittää lopulta laidan kautta pois ja (kärjistetysti) kolmospari pelaa kiekon Lasselle joka lämmää sen vastustajan päätyyn.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: 1971
Voitto joo, mutta ei tyydytä edelleenkään se miltä peli näyttää. Maanantaina voitais sitten vittu viimeinkin lähteä Helsinkiin pelaamaan sitä Kärppien omaa karvauspeliä ja annetaan Hifkin maistaa vaihteeksi meiltä riistämää omaa lääkettään, eikä anneli pitkällä pelkäämään tappiota ja peruuttelemaan.
Miten karvaat kuin saavat ottaa estämällä sen karvauksen pois? Aivan jatkuvalla syötöllä kiekoton estetään ylös mennessä= Karvausta ja painetta ei vaan tule!
 
Viimeksi muokattu:

Raksilan mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Miten karvaat kuin saavat ottaa estämällä sen karvauksen pois? Aivan jatkuvalla syötöllä kiekoton estetään ylös mennessä= Karvasuta ja painetta ei vaan tule!

Tuossa olet kyllä itseasiassa täysin oikeassa. Itsekin olen sadatellut tätä läpi sarjan, mutta eritoten viimeiset kaksi peliä ja olin viittä vaille jo perjantaina kirjoittaa asiasta sarjatriidiin, mutta jäi sitten kirjoittamatta.

Eli varsinkin kun Kärpät heittää kiekon päätyyn, ottaa Hifkin hyökkääjät todella röyhkeästi kärppäkarvaajalta vauhdin pois puolustussinisellä nostamalla poikittaisen mailan eteen tai muuten peruuttelemalla samaan liikesuuntaan pitkän matkaa kuin kiekoton kärppäkarvaaja. Näin pakki pääsee hakemaan rauhassa päätykiekon ja avaamaan eteenpäin. Tämä toistuu kymmeniä kertoja pelin sisällä. En tiedä onko sitten värilasien sumentamaa näköä, mutta mielestäni Kärpät ei tuota jurikaan harrasta jos ollenkaan, josta johtuukin suurelta osin, että Hifki pääsee paineistamaan todella syvältä ja sitten se näyttää tältä, miltä se on nyt näyttänyt.

Mutta toki kun tuomarit sen kerran sallii, niin itseäänhän siitä saa syyttää, ettei niitä minuutin jäähyjä oteta ja näin luovutetaan monet kerrat hallinta vastustajalle. Toisaalta kun sitä ei itse olla alusta asti harrastettu, niin voi olla, että Kärpille moisista rupeaisi pilli sitten soimaan.

Oikeastaan tuossahan on kaksi vaihtoehtoa. Joko tyydytään tähän tai sitten näytetään tuomareille rohkeammin ne estämiset. Nythän on vihelletty ainoastaan niitä, kun joku oikeasti menee tuon seurauksena katolleen. Tulkitkoon sen joku sitten sukelteluksi, mutta syöpäähän tuollainen kahva on katsoa, kun vauhti ja taito viedään pelistä täysin pois.
 
Viimeksi muokattu:

Hoitsu

Tämä on juuri se, mikä tekee Playoff-peleistä "eri maailman" kuin runkosarjapeleistä. Linja muuttuu sallivammaksi, joka ensisijaisesti haittaa joukkueita kuten Kärpät tällä ja edellisellä kaudella. Tappara ja IFK ovat sitten joukkueita, jotka siitä ovat hyötyneet ainakin jonkin verran. Joka tapauksessa tuo on tavallaan keinotekoista tasoittelua joukkueiden välillä kun "annetaan poikien pelata" ja peli muistuttaa säännöiltään enää etäisesti sitä peliä, mitä ensin 60 matsia on pelattu. Ei se tietenkään ole IFK:n tai Tapparan vika, he ovat siihen vain helpommin sopeutuneet ja siksi me ollaan oltu kusessa. Väittäisin rohkeasti, että jos tuota estämistä ja kahvaamista ei sallittaisi runkosarjaa enempää, tämä sarja olisi jo katkennut. Kärpät tietenkin on kärsijöiden joukossa siksi, koska meidän oma kaukalo on Liigan suurimpia ja tilaa syöttelylle on enemmän. Nordiksella ollaan sitten mankelissa, koska tuomarilinja on sallivampi Pleijareissa ja koska tilaa on vähemmän.
 
Maaginen 56

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Kajaanin hokki
Se olisi huomenna kauden viimeinen koitos Helsingin kirkkaissa valoissa, toivottavasti lähtevät nauttimaan siitä ja nähdään railakas ja rento suoritus, näin tapahtuessa uskon myös sarjan katkeavan.
 
1971

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Eli Kerholle varma pronssi, aika rohkeasti luvattu siellä edessä.
Joskus näppäimistölle ilmaantuvat sanat, ennen kuin kaksi harmaata aivosolua ovat edes prosessoineet ajatuksen lentoa. Tässä on käynyt juuri niin. Sammakko, mikä sammakko.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös