Mainos

Kärpät kaudelle 2013–2014

  • 1 472 167
  • 3 416

kop

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
En minä ole Kemppaista ykkössentteriksi istuttamassa vaan lähinnä tarkoitukseni oli ilmaista, että hänessä on vielä esiin kaivamatonta potentiaalia. Toivon ja uskon, että pelipaikkoja ei ole sementoitu ennen kauden alkua ja kaikilla on mahdollisuus näyttää uudelle valmennusjohdolle mikä on miehiään. Kemppaisella on mielestäni kykyä olla 3. tai jopa 2. sentteri mitallia tavoittelevassa joukkueessa ja jos häntä peluutetaan sinnikkäästi 4. sentterinä 10min peliajalla, niin se on potentiaalin haaskausta. Viime kaudella peliaika keskiarvo oli n. 14min, joten vastuuta on tullut kuitenkin kohtuudella.
 

Beukeboom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät / Mamba!
Hagman menossa Ässiin. SM-liiga: Niklas Hagman siirtyy Porin ssiin - SM-liiga - Ilta-Sanomat

Aho ja Junno voivat kävellä puolestani suoraan mereen.

Nyt hiukan pelisilmää - Hagmanin vaimo on asunut Porissa koko sen ajan, kun Pikku-Hakki on ollut Venäjällä. Tähän lisää vielä erään määrittelevän perhesyyn, minkä vuoksi vaimolle ja lapselle uudelleensijoittautuminen Suomessa ei ole järkevää - näin saadaan tilanne, jossa Hakin yksityiselämän kannalta Pori oli paras ratkaisu.

Ei tää nyt prkl niin voi olla, että jokainen muualle menny pelaaja on Kärppien mokaama.
 

Hxxx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mental tension
Joo, toki siellä on varmasti syyt sille, miksi Hakki Ässiin meni. Oli sitten muija tai joku muu syy. Olisi vaan niin mukava saada Ouluunkin näitä liigaan tulevia kärkipelaajia. Kärpät on vaipunut keskitason porukaksi niin pelillisesti kuin myös menestyksellisesti ja kaippa sitä satoa nyt niitetään näissä pelaajakuvioissa. Rahaa toki on, mutta sitä annetaan aivan liikaa keskivertopelaajille tai sitten vanhoille sotaratsuille, joiden taso ei ole ollut vuosikausiin palkan mukainen.
 
Suosikkijoukkue
Jääkiekko
Huml on ollu Kärppien ainoa siedettävä ykkössentteri vuosiin. Laiturina mies on erinomainen ykköskorin mies. Sentterinä ihan hyvä. Kärpillä ei oo vuosiin ollu ykkössentteriä joka oikeesti johtaa Kärppien hyökkäyspeliä ja suorittaa hyvin illasta toiseen. Sillon ei pidä yllättyä siitä miltä se mitalisaldo näiden vuosien ajalta näyttää. Ei tämmösenä aikana voida vaan lähtä kauteen voi lähtä kokeilemalla että miltäköhän tuo nelossentteri näyttäisi ykkössentterin paikalla.

Toiseksi, Joonas Kemppaisen taidot ovat auttamatta liian vähäiset tuolle paikalle. Hyvä tasapaino, loistava työmoraali, näyttäviä kikkoja silloin tällöin, mutta suoraviivaisuus puuttuu täysin. Monesti kun mies on sen kaksi äijää ja siniviivan ohittanut lähtee automaattinen syöttö sivusuuntaan, vaikka olisikin baanaa mennä eteenpäin. Sen lisäksi Kemppainen ei omista hämmästyttävää pelisilmää tai loistavaa laukausta. Kun suoraviivaisuus, syöttö ja laukaus ovat pelaajan heikkouksia, ei häntä voida edes ajatella ykkössentterin paikalle. Korostan vielä, että Kemppainen on mielestäni Kärppien paras 3./4.sentteri miesmuistiin eli en ole mikään kemppaisvihaaja. Toinen Joonas, sukunimeltään Komulainen, olisi jopa parempi ykkössentteri kuin Kemppainen mutta höntäkään en missään nimessä kyseiselle pelipaikalle laittaisi.

Öh? Sanoinko muka, että Kemppaisen pitäisi olla ykkössentteri? Tarkennetaas vielä, että tietääkseni puhuin, että Kemppaisen pitää nimenomaan pysyä nelosen keskellä. Ehkä pärjäisi myös kolmosen keskellä, mutta meillä on sille paikalle jo Piku, Komu ja Plihal (ainakin toistaiseksi. :)
 

hoope

Jäsen
Suosikkijoukkue
Murmels
Arvon palstaveljet. Onko muidenkin mielestä nyt niin, että Kärpät lähtee huonoimmalla joukkueella kauteen tällä vuosituhannella? Vai olenko se vain minä?Viuhkola, Plihal, Komu, Kemppainen ovat meidän senttereitä. Ihan oikeasti. Tuosta ainoastaan Kemppainen pärjää kaksinkamppailuissa. Olen kahden vaiheilla. Pitääkö oikeasti äänestää jaloilla koko kausi menetetyksi. :( Onko taloustilanne todellakin näin kehno, vai onko nyt vaan päätetty, ettei kauteen satsata tosissaan. Ei tuolla joukkueella mennä yhtään pidemmälle kuin viime kaudella.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Arvon palstaveljet. Onko muidenkin mielestä nyt niin, että Kärpät lähtee huonoimmalla joukkueella kauteen tällä vuosituhannella? Vai olenko se vain minä?Viuhkola, Plihal, Komu, Kemppainen ovat meidän senttereitä. Ihan oikeasti. Tuosta ainoastaan Kemppainen pärjää kaksinkamppailuissa. Olen kahden vaiheilla. Pitääkö oikeasti äänestää jaloilla koko kausi menetetyksi. :( Onko taloustilanne todellakin näin kehno, vai onko nyt vaan päätetty, ettei kauteen satsata tosissaan. Ei tuolla joukkueella mennä yhtään pidemmälle kuin viime kaudella.
Mielenkiintoisin kausi pitkään aikaan luvassa ja hoope meinaa hoopoilla ja jäädä kaikesta hauskasta paitsi. Minulla nousee kylmät väreet jo pelkästä ajatuksesta, että näen Pyörälän ja Kukkosen taas kirmaavan Kärppäpaidassa Raksilassa. Pian pukkaa kovaa sentteriä joukkueeseen ja keväällä mennään päätyyn asti. Älähän nyt hoopoile, hyvä hoope.
 

SASamuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Seattle Kraken
Hagman menossa Ässiin. SM-liiga: Niklas Hagman siirtyy Porin ssiin - SM-liiga - Ilta-Sanomat

Aho ja Junno voivat kävellä puolestani suoraan mereen.

Jos nyt oikeasti vahvistuu ko. uutinen niin itse en JMA:t heikompaa vahvistusta voi mitenkään missään olosuhteissa hyväksyä. Ei oikeesti Ässien tasoinen joukkue (tai budjettinen) voi ensi kaudelle julkaista kovempaa kaveria kuin Kärpät. Olettaen tämän olevan täyttä totta en enää senaksi hyväksy kuin Jussi taikka Olli mister Jokis tasosen kaverin...
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ei oikeesti Ässien tasoinen joukkue (tai budjettinen) voi ensi kaudelle julkaista kovempaa kaveria kuin Kärpät. Olettaen tämän olevan täyttä totta en enää senaksi hyväksy kuin Jussi taikka Olli mister Jokis tasosen kaverin...
Juu, sehän ei hallitseva mestari tietenkään vedä puoleensa, ei edes silloin kun oma vaimo ja lapset asuu jo valmiiksi paikkakunnalla.

Ja ottakaa huomioon myös se seikka että Kärpät on julkistanut jo kauan aikaa sitten ensi kaudelle kaksi todella kovaa kaveria tähän sarjaan. Lasse Kukkosen ja Mika Pyörälän. Molemmat painii ihan kärkikastissa koko liigan hankinnatkin huomioon ottaen. Eikä se Rynnäskään mikään ihan heppoinen hankinta ole.

Ja vielä kolmanneksi, muttei vähäisimmäksi seikaksi sanon että Nikke Hagman ei olisi avittanut Kärppien sentteritilannetta millään tavalla.
 

1971

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ja vielä kolmanneksi, muttei vähäisimmäksi seikaksi sanon että Nikke Hagman ei olisi avittanut Kärppien sentteritilannetta millään tavalla.
Juuri näin. Kärpät tarvitsee ykkössentterin. Mun mielestä ei muuta. Ei kiekollista pakkia, vaan ainoastaan ykkössentterin.

Mä en muutenkaan ymmärrä tuota pikku-Hakin hehkutusta? Viisi viimeistä kautta on mennyt "sinnepäin". Miten tällainen kaveri, joka sillä ainoalla Kärppävisiitillä laukoi enemmän plekseihin kuin maaliin (28 maalia/ois voinut tuplata), olisi yhtäkkiä joku huikeuden täydellistymä? Hagman on hyvä pelaaja ja sellainen väkkärä, joka varmasti aiheuttaa jonkinsortin häslinkiä, missä ikinä onkaan? Mutta onko mies joku 100-varma pistelinko maalitykki? Samanlainen arpa Hagman on tällä hetkellä kuin kaikki nää 30+ paluumuuttajat mitä Liigaan on tulevalle kaudelle ilmoittatunut. SM-liiga on tyytyväinen "nimekkäistä" paluumuuttajista, mutta vasta tulevalla kaudella nähdään, että kenestä on ihan oikeaksi vahvistukseksi?
 

Kule8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, New York Islanders
Täysin sama edellisen kanssa. Ei nyt kukaan ole ollut Kemppaista ykkösen liideripaikalle asettamassa..

Jotain siellä puhuttiin että Kemppainen ei oo saanu kunnon näyttöpaikkaa ykkösessä ja että meillä on Kemppaisen myötä tarvittava osaaminen, siitä sitten sain sellaisen kuvan kuin sain.

Olen melko varma että Kärpät keskusteli Hagmanin kanssa ennen Kvetonin hankkimista. Ja uskon että este sopimuksen syntymiselle oli tän naisen haluttomuus muuttaa Porista. Hagmanilla ei varmasti mitään negatiivisia tuntemuksia Oulusta ja Kärpistä. Hagman olisi ollut allekirjoittaneellekin näin etukäteen miellyttävämpi hankinta kuin Kveton, mutta toisaalta, on tuolla jo tarpeeksi 33+v paluumuuttajia. Pitkällä tähtäimellä Kveton voi olla parempikin hankinta, jos mies malttaa asettua. Hagman todennäköisesti on edelleen kovan tason pelaaja kotimaiseen liigaamme mutta niin voi olla jo Kvetonkin. Nostalgia on erittäin vahvasti Hagmanin puolella ja olisi ollut kyllä milenkiintoisin hankinta tälle kaudelle. Mutta jos tunteilun jättää sikseen, ei näiden kahden välillä välttämättä ole pahemmin eroa tuloksellisesti. Ja näinä aikoina, vain sillä on väliä.
 

MikGo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Leijonat
http://www.tappara.fi/liiga/uutiset/265-heinakuu-2013/7787-tomas-plihal-karpista-tapparaan

Spekuloinnin Plihalin tilanteesta voi siis lopettaa. Tämä tarkoittanee myös samalla, että uusi sentterikin on jo löydetty.. Hyvä homma kaikkien kannalta, että tämä tilanne kääntyi lopulta näin.
Hyvä homma. Molemminpuolin hyvä ratkaisu. Ehkä Plihal voi nousta omalle tasolleen Tapparassa, mutta Kärpissä jäivät näytöt niin vajaiksi, että maiseman vaihto oli edessä.

Luulisi ensiviikolla sentterin tulevan ja ehkä debyytti sitten jo pitsiturnauksessa.
 

kärppä73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Montreal Canadiens
Plihal nostaa varmasti tasoaan Tapparassa. Veemäinen Rautakorpi on nyt kuitenkin hieman eri tason koutsi kuin väsynyt ja kaiken kokenut Aravirta.
 

Valdin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ei kun paranee: ensin ja kaikkein tärkeimpänä Aravirta, sitten Mikkola ja nyt Plihal! Johto reagoi juuri niin kuten pitääkin. Lähipäivinä odotan keskushyökkääjää, joka tukkii kärppäkeskustelun positiivisena uutisena. Märkäuni-Aaltonen ja yv-pakki kelpaavat myös.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Hyvä homma. Molemminpuolin hyvä ratkaisu. Ehkä Plihal voi nousta omalle tasolleen Tapparassa, mutta Kärpissä jäivät näytöt niin vajaiksi, että maiseman vaihto oli edessä.

Luulisi ensiviikolla sentterin tulevan ja ehkä debyytti sitten jo pitsiturnauksessa.

Tulee tulee ens viikolla. Mutta Raumalla tuskin pelaa kun Kärpät on mukana junnuilla ja pari kärkikenttää jää Ouluun. Ehkäpä jo huomenna jysähtää lomien lopun kunniaksi.... Mutta Plihalin siirto kyllä varmisti huhut siitä että sentteri on löytynyt.
 

Peacemaker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ei kun paranee: ensin ja kaikkein tärkeimpänä Aravirta, sitten Mikkola ja nyt Plihal! Johto reagoi juuri niin kuten pitääkin. Lähipäivinä odotan keskushyökkääjää, joka tukkii kärppäkeskustelun positiivisena uutisena. Märkäuni-Aaltonen ja yv-pakki kelpaavat myös.

Mahtava juttu että "päästiin" Plihalista, lopultakin.

Itsekkin uskon että uusi sentteri on jo valmiina.

Juhiksesta sen verran, että tänä aamuna kipusi kaverinsa ja eukkonsa kanssa taksiin kaupungissa; liekkö ollu Q-Stockissa hillumassa....
Että kaupungissa on. Toivotaan ettei ole vähään aikaan minnekkään menossa ;)
 

Päätykiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki vakavasti otettavat organisaatiot.
Hieno homma, että Plihalille löytyi uusi koti muualta. Erittäin hyvä homma varmasti myös pelaajan kannalta, koska luottoa ei enään Kärpissä kaveriin ollut. Nyt sitten odotellaan, että minkälaisen kanin se Aho hatusta vetää Plihalin tilalle.
 
Suosikkijoukkue
Jääkiekko
Tosi nättii et saatiin Plihal pois joukkueesta! Nyt vielä se ykkössentteri ja sit JOS vielä sais sen Juhamatti "Kärppä-fanien märkäuni" Aaltosen Kärppiin ni olis törkeen jees! Kyl täs jolkotetaan luottavaisin mielin kohti ensikautta!
 

hoope

Jäsen
Suosikkijoukkue
Murmels
Miten niin vain ykössentteri puuttuu? Minusta sieltä puuttuu 2 sentteriä. Ykösen sentteri ja Plihalin "paikko". Vai onko meillä povitaskussa nippu smliigatason johtavia senttereitä? Ketkä?
 

Beukeboom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät / Mamba!
Tällä viikolla tiedotetaan - torilla puhutaan suht tietävän tuntuisesti, että sentteri olisi Stephane DaCosta.

Myös Twitterissä alan ihmiset tästä puhuvat.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Tällä viikolla tiedotetaan - torilla puhutaan suht tietävän tuntuisesti, että sentteri olisi Stephane DaCosta.

Myös Twitterissä alan ihmiset tästä puhuvat.

Unohtamatta SM-liigansiirtohuhuissa pyöriviä nettiscoutteja ;) DaCosta olisi varmasti SM-liigassa kova luu, pyörinyt siinä NHL:n ja AHL:n välimaastossa ja kyseessä on nuori kaveri jonka tähtäin varmasti NHL:n vakipaikassa.
 

Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
Miten niin vain ykössentteri puuttuu? Minusta sieltä puuttuu 2 sentteriä. Ykösen sentteri ja Plihalin "paikko". Vai onko meillä povitaskussa nippu smliigatason johtavia senttereitä? Ketkä?

Hyvä kysymys - lisää hyviä kysymyksiä?

Kärppien sentteritilanne korjautuisi lähes 100% uudella, SM-liigan mitat täyttävällä sentterillä, mutta vain näin joukkueen sisällä, sillä verrattuna valtaosaan muista liigajoukkueista Kärpillä on tällä hetkellä ehkä vain mitat täyttävä nelossentteri, Kepu, ja muut sitten...
Niin, mitkä muut?

Joka tapauksessa oli molemmille tahoille parasta, että Plihal vaihtoi joukkuetta ja jos joku tapparalainen haluaa kysellä ja tietää hänen parhaista puolistaan, parasta osoittaa kysymykset suoraan Turkuun tepsin kannattajille.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös