Kämmenet hellänä hakkaamisesta (ihan vaan käsiä yhteen - ei väkivaltaa), mutta sormenpäät vielä sen verran toimii, että jotain pelistä.
Upea ensimmäinen erä Kärpiltä - toki maaleihin tarvitaan tuuriakin (se toinen maali), mutta näin kai täällä joka toisessa otteluketjussa kerrotaan kuinka hyvällä joukkueella on sitäkin. Alivoimamaali oli Tonilta upea oivallus. Jokerit lähti porukalla (pakkia lukuunottamatta) vaihtoon kun Tonilla oli oman siniviivan alla kiekko. Kai odoteltiin purkua ja Toninkin vaihtoonluistelua, mutta Ton huomasi tilanteen ja lähti saaden Lieversin mukaansa. Upea syöttö ja Brettiltä loistavasti pelattu Lehtonen ulos ja pelin ensimmäinen videotarkistukseton maali oli tosi.
Toisen erän aluksi saatiin kyllä huomata (ja toivottavasti jäi joukkueella mieleenkin voitonhuumassa), että Jokerit on sen tasoinen joukkue, että ylimääräistä siimaa ei saa antaa senttiäkään. Jäälle luisteli hieman tyytyväisen ja kylläisen oloinen kärppälauma sekä todella nälkäinen ja taistelutahtoinen jokerilauma. Tulos nähtiin pian ja kyyti alkoi tuntua kylmältä. Onneksi toinen maali herätti Kärpät ja päästiin kyytiin mukaan. Potalta hieno esityö ja Tenkrat pääsi pitkästä aikaa maalailun makuun. Toivottavasti ketsuppipullo klisee osoittautui todeksi.
Kolmannessa erässä ei merkittävää muuta kuin pientä tunteiden kuumenemista sekavista maalinedustatilanteista puolin ja toisin, mutta muuten maininnanarvoiset seikat vähissä. Paitsi se mikä koskee koko peliä eli todella mukavan vauhdikasta jääkiekkoviihdettä puolin ja toisin, jossa ei roikuttu eikä pelailtu muutenkaan mitään inhottavaa piilo- tai pikkusikaa. Viihdettä laadulla koko rahan edestä.
Kärpät esiintyi todella tasaisena ryhmänä, joten yksittäisiä nimiä vaikea nostella esiin. Pasia kehuttiin Helsingin pelissä - tänäänkin paljon kentällä, muutama nätti pusu, mutta... Aiheutti kyllä vaarallisia tilanteita yllin kyllin omaankin päähän.
Jokereilta jäi mieleen Ville. Vaikea olisi kai olla jäämättä mieleen kun varmaan 40 minuuttia oli kentällä. Olisi kiva nähdä oikea tilasto asiasta - varsinkin kolmannesta erästä. Jo aiemmassa ottelussa mainittu Laine onnistui tekemään maalinkin ja oli muutenkin sanalla sanoen LOISTAVA! Tuollaisia kavereita meillekin muutama niin ei hätäpäivää. Taistelua, peliälyä, puhdasta pelaamista.
Kiitos Kärpät!
Kiitos Jokerit ja kiitos Favorinillekin kelpo suorituksesta.
Tästä on hyvä jatkaa. Onneksi TV-pelien kirouskin saatiin jo JyPiä vastaan rikki.
Old TJ