Kävin muksujen kanssa katsomassa Käärijää. Siinä keikan aikana tuli kelattua, että tuollainen valtava hitti on yhtäaikaa siunaus ja samalla kirous. Koko sen setin ajan suurin osa odottaa vain sitä yhtä biisiä. Toista yhtä suurta hittiä ei tule, mutta edes joku pienempi hitti kaveriksi saattaisi helpottaa hieman tulevaisuudessa artistin uraa.
Tämä kirjoitus ei ollut mitenkään moittiva. Parempi yksi kuin ei edes sitä ensimmäistäkään hittiä. Tunnelma oli vaan jokseenkin eriskummallinen. Odottava. Sitten kun se Cha Cha Cha tuli, kaikki kuvasivat paikoillaan, toki hymy huulilla. Toisella kierroksella sitten olikin jo puhelimet taskussa ja meininki kovempi.