Mainos

Jyväskylään uusi halli, mutta miten?

  • 795 642
  • 5 114

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Vaikka viestissäsi oli myös asiaa niin ei tätä Hippoksen mahdollista epäonnistumista mitenkään tulevan hallituksen syyksi saa kuten ei myöskään Jyväskylän talousahdinkoa, tuo viimeisin menee suoraan umpisurkean Soteratkaisun aiheuttamien valtionapujen muutokseen. Marinin piikkiin siis.

Ja vielä sellainen lisäys että säästää ei pidä itseä hengiltä mutta jo näillä koroilla voit jo laskea sekä valtion että Jyväskylän velanhoitomenojen kasvun. Taas Marinin piikkiin osittain. On eletty kuin pellossa ja korot ovat edelleen nousussa.

Vappumarssille vaan nyrkkiä puimaan, josko sieltä se uljas Hippos vaikka tulisi kuin taivaanlahjana sysimusta hallitus kun on kohtalonamme ;)

Joo ymmärrän kirjoittamasi, vaan tässä iskee se sama sokeus minkä nostin aiemmassa nimellä taloususkovainen.

Mikään kirjoittamasi ei pidä paikkaansa, koska valtiontalous ei ole, eikä koskaan tule olemaan nollasumma peliä. Sitä samaa umpisurkeaa sotea on olleet rakentamassa pitkälti toistakymmentä vuotta ihan jokainen poliittinen instituutti - saamatta maaliin. Vieläkään se ei ole maalissa, vaan vasta askel edetty, eikä kukaan tiedä mitä lopulta ollaan mieltä kun on valmis, muistuu vaan mieleen peruskoulu - uudistus, joka oli kooltaan luokkaa sama ja kaikki viturallaan ja sivistys suomesta katoaa ja kuinka kävi? Ihan sama kurnutus kuului kaislikosta, kun keskiolutta tuotiin lähimarkettiin ostettavaksi, siinä meni lasten vellirahat ja pöhnässä tapetaan kaikki vaimot lapsia hakatessa, lopulta kirroosiin kupsahtaa työikäiset ja maa on taas retuperällä, sillä suomalainen ei osaa juoda.

Yhtään mikään ei siis ole muuttunut yhtään mihinkään, tämä laji ei opi katsomaan tulevaisuuteen muuta kun uhkana matkalla hautaan. Tämä sama kohtaa tätä myös Hippos hanketta, siinä missä itämaan tietäjät kykenivat hidastamaan, taloususkovaiset kyllä kykenevät nitistämään hankkeen kokonaan. Ikävä kyllä elämän kokemus ja empiria viittaa tähän turhankin vahvasti.

Ja koroista kun puhut, niin se mikä on nyt ei ole sijoittajan vision tila, sen sijaan pitää olla kehitysnäkymä tulevaisuuteen, jossa ne pisteluvut on toisia. Homma sisältää riskin, mutta tuo sana on yrittämisen synonyymi, jos tätä ei sisäistä, ei ole yrittäjä. Tämä on vahva ikävä trendi tässä tulevassa koalitiossa ja tämä ei ole puoluepoliittinen mietelmä, vaan impivaara painoarvollaan sabotoi kaikkea populismin taiteen nimissä, oli jossakin järkeä tai ei ja se vaikuttaa väkisinkin kaikkeen, mikä ei ole tässä ja nyt ja missä abstraktiota tuntemattomin muuttujin mukana.

Jos oikeasti marssilla vappuna voisi asiaan vaikuttaa, ryhtyisin elämäni toisen kerran joukkoon tummaan, edes nikottelematta, ensimmäinenkin oli teinipoikana vaikutusyritys, kun yllättäen sain aattoiltana pokattua eikeen painokelpoisen misukan, joka marssille ehdotteli, siilleen vastaan panemattomasti. Mulla oli tuhannen hirvee rapula ja lähtiessä katsoin, että kylmähän siellä on saatana, kun vapisutti, joten löin kelsiturkin harteille ja siitä marssista tuli enemmänkin amok elämys, kun oli se rapula ja turkki ihan väärä asuste siihen keliin. Kokemus oli traumaattinen lopulta, mutta jos sillä Hippos nousisi, kestäisin stoalaisena uudelleen, sillä minä oikeasti uskon, että homma on yhteiskunnallisesti positiivinen hanke, katseli kukakin ihan mistä vinkkelistä tahansa, pois lukien nuo aivopestyt "talous osaajat", näin kehtaan laittaa, kun taidan itse aidan yrittäjäpuolelta asioita katsella, oletuksistasi huolimatta.
 
Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Se lienee realismia että muuta liikuntapaikkarakentamista on turha odotella kaupungilta hetkeen jos tuo toteutuu. Toisinpäin taas sekin että vielä kalliimpaa on korjata nuo olemassa olevat pytingit.
Kaupunki suunnittelee yllättävänkin paljon uutta liikuntapaikkarakentamista, vaikka Hippos toteutuisikin. Aika näyttää mikä toteutuu, mutta selkeitä suunnitelmia on. Niistä kaksi esimerkkiä alla. Länsi-Palokan melko massiiviset suunnitelmat ja jo päätetty uusi jalkapallohalli Huhtasuolle.

"Kaavassa alueelle esitetään uutta liikuntapuistoa, johon on mahdollista toteuttaa noin 30 000 kerrosalaneliömetriä uutta liikuntapaikkarakentamista, mikä tarkoittaa käytännössä noin 3–6 uutta liikuntahallia.

Muun muassa jääareena ja jäähalli mahdollista rakentaa. Jääareena voisi palvella esimerkiksi jääkiekkoa, jääpalloa, taitoluistelua ja pikaluistelua.

Liikuntajohtaja Anna-Leena Sahindal kertoo, että hallihankkeet eivät ole sidoksissa Hippoksen rakentumiseen, vaan niitä saatetaan tarvita, rakentui Hippos tai ei. Jään määrä ei ole tulevaisuudessakaan lisääntymässä Hippoksella. Siksi tarvitsemme rinnalle tällaisia hankkeita, Sahindal sanoo."

Huhtasuolle on päätetty rakentaa uusi Huhtahalli (jalkapallohalli). Jonka rakentamiseen on varattu 17,6 miljoonaa euroa.

Edit: Pahoittelut ot:sta, mutta liikutaan sentään liikuntapaikkarakentamisessa.
 
Viimeksi muokattu:

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
@Tepi#45 olet oikeassa viittauksissasi. Se ei taida silti poistaa tuota käyttöasteen ja hinnan kohtaantomisongelmaa mistä kirjoitin. Itseasiassa juuri ne harrastusporukat/pienemmät junnut siirtyvät muualle jos hinta on liian korkea. En tiedä onko tämä väestöpohja riittämätön, ei ole Oulussakaan vastaavaa keskittymää eikä Turussa.
Jääajasta varmasti joutuu maksamaan kaikkialla mutta kulttuuri korkeahintaisista sisävuoroista ei ole oikein Jyväskylään rantautunut kun seurat ovat tottuneet ilmaiseen. Toisin on toki monessa muussa suuremmassa kaupungissa. Siellä on sitten enemmän/varakkaampaa porukkaa niitä maksamaan kuten Pk-seudun salibandysalit.
 
Mä tuossa mietin, että yksi osa, jonka merkitys kokonaisuuteen on merkittävä ja jonka huomiointia en täällä ole juurikaan huomannut, halli yleisurheilun parannus, joka lopulta on taatusti isompi, kuin edes on hallin uusinta, toki siellä on myös kattavasti oheisharjoite tiloja jnps. Mä näen nimenomaan asian laajemmin kuin jäähallin vinkkelistä, mikä tekee siitä erittäin varteenotettavan konseptin, niin yksityiselle yrittämiselle, kuin kaupunginkin strategialle liikuntapaikkakuntana. Kaikki tämä toteutuessaan tuo niin työpaikkoja kuin yritysinfraakin ja sitä kautta vaurautta kaupungin kassaan lisääntyvinä verotuloina. Puroja tuloihin on siis monia ja toivon, ettei tosiaan mennä hölmölaisten peiton kutomiseen, vaikka pahat merkit on ilmassa monella taholla.

Hippos itsessänsä olisi loistava alusta monenlaiseen yritysmuotoon ja vaikka ei heti ole lottovoitto perstaskussa, niin kyllä sitä sammoksi voi luonnehtia monelle taholle. Lopulta niille sijoittajillekin, jotka homman älyää. Kuinkas muuten, kun en kovin aktiivisti ihan viime aikoina kehitystä ja käänteitä ole kirjannut, jäikö se liikuntatieteellinen ja kihu myös edelleen käyttäjiksi, jotainhan ilmassa jossain vaiheessa oli, että jos eivät saa aikataulua selväksi, siirtävät katseet korvaaviin tiloihin?
 
Jaakko81

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS,JYP

Jos se olisi varmasti vaan pelkkää rahantuloa ja veronkertymää ja sateenkaaripölyä niin siellä kaivurit kaivaisivat jo. Siellä on varmaan ihan päteviä ukkoja ja akkoja jotka laskeskelee että kantsiiko vai ei. Vihreät siirtymät sun muut nostaa hintoja tässäkin rojektissa ja tosiaan ne korot vain nousevat koko ajan, epäilen että monikin sijoittaja löytää parempiakin kohteita kuin jyväskylän hallin ikuisuusprojektin.
 
Juu'u moni asia vaikuttaa nyt ja aina, ei siinä mitään ihmettä ole. Se joka hoksaa korjaa potin ja se joka jää katselemaan ei taatusti. Vihreä siirtymä on jo koominen vedätys hintojen nousulle, vaikka toisaalta mikä tekosyy tahansa kelpaa hintojen nousuun, kunhan tyhmät sen uskoo. Jos lähdet tuota kautta möyhimään, vain hupsu ei hyödyntäisi niitä rahoja, joita eu ja valtio ennen persuja jakaa ajatukselle urheilupyhätöstä vihreän energian esimerkkinä ja kannustajana. Tietenkin myös lopulta, tyhmä olisi se rakennuttaja, jonka älli ei riittäisi ottamaan irtorahaa pois sieltä missä sitä lojuu. Että sen verran siitä vihreästä siirtymästä kontekstissa Hippos.

Toki sen ymmärrän, että turakaiset, joilla pitkäjänteinen toiminta on ehtiä kotiin ennen kymmenen uutisia, eivät yllä näkymään joka ei ole nyt, siis tänään, kun hinnat nousevat ja korkojakin joutuu kuittaamaan. Toivoisin ainakin, että sinne löytyisi oikeitakin alan osaajia, eikä näitä turakaisia ilmoittelemassa, että tässä on milli, puoltoista pitää saada ens keskiviikkoon takasin tai nostan kytkintä.

Mutta visionääri kun tunnut olevan, tarttuisin viimeisen lauseen pilkun jälkeiseen ajatusten tonavaan, eli voisitko ystävällisesti listata vaikka noin kymmenen parempaa kohdetta sijoittaa kuin Jyväskylän hallin ikuisuusprojekti?

Voi listata ihan ranskalaisin viivoin, mutta mukaan lyhyt perustelu miksi ja siihen liittyy tietty tuotto odotus lyhyellä ja pitkällä aikavälillä, kunhan kohteet on suomessa rajojen sisällä ja oikeasti olemassa olevia. Sana on vapaa anti mennä.
 
En tiedä koomisista hintojen vedätyksistä, enkä keskustele Ilta-Sanomien mielipidepalstoilla, osaan tulkita vain korkotasoja miten ne muuttaa omassa perhepiirissä todellisuutta.

Uskoisin että niitä osaajia sijoitusyhtiöissä riittää, ja siellä on tehty laskelmia minkä takia niitä sijoittajia ei ole jonoksi asti hippoksella.

Visionääri en ole, enkä osaa sulle listata ranskalaisilla viivoilla tai ilman mitkä ne paremmat kohteet olisivat, tuskin sinäkään, ihan eri ihmiset tekee niitä hommia.
Toisaalta, isot sijoitusyhtiöt eivät tee päätöksiä sinun tai minun laskelmilla tai arvioilla, ymmärrän että heitin yleismaailmallisesti omat ajatukseni miten tässä voi käydä, totuuksia en edes väittänyt kirjoittaneeni, sulle tuli selkeästi paha mieli ja rupesit vaatimaan palstakirjoittelijalta jotain mihin tämä ei voi vastata, eikä halua.

Jos olisin jossain sijoitusyhtiössä töissä, voisin varmasti listata vaikka sata parempaa sijoituskohdetta kuin jyppilän lätkähallin, sijoittajillehan ei ole paikkakunta tai yleensäkään sijainti mitenkään merkityksellinen, se voi olla vaikka joku lähiö intiasta missä on potentiaalia enemmän.

Halusit kuitenkin että kohde on suomen rajojen sisällä ja oikeasti olemassa oleva, mun täytyy ihan rehellisesti myöntää että mulla ei ole hajuakaan noista hommista, eikä mulla tarvitsekaan, esitin oman mielipiteeni muiden joukossa, ei täällä ole muiltakaan vaadittu todisteita epäilystään, korostan edelleen että en julistanut mitään varmaksi tai väittänyt että mitään muuta ei voi tapahtua kuin mitä minä enteilin.

En myöskään haluaisi lähteä mihinkään internet biiffiin tai sotaan asian tiimoilta, olen valmis myöntämään etten tiedä asiasta teppo tavallista enempää, enkä osaa pyöritellä sulle ranskalaisilla viivoilla mitään pointteja asiaan mitä voisit vertailla rakennussuunnitelmiin. Aika näyttää kenen arvio oli lähimpänä, en tule hakemaan sulkia hattuuni täältä vaikka olisin ollut 100% oikeassa.
 
Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Kaupunki suunnittelee yllättävänkin paljon uutta liikuntapaikkarakentamista, vaikka Hippos toteutuisikin. Aika näyttää mikä toteutuu, mutta selkeitä suunnitelmia on. Niistä kaksi esimerkkiä alla. Länsi-Palokan melko massiiviset suunnitelmat ja jo päätetty uusi jalkapallohalli Huhtasuolle.

"Kaavassa alueelle esitetään uutta liikuntapuistoa, johon on mahdollista toteuttaa noin 30 000 kerrosalaneliömetriä uutta liikuntapaikkarakentamista, mikä tarkoittaa käytännössä noin 3–6 uutta liikuntahallia.

Muun muassa jääareena ja jäähalli mahdollista rakentaa. Jääareena voisi palvella esimerkiksi jääkiekkoa, jääpalloa, taitoluistelua ja pikaluistelua.

Liikuntajohtaja Anna-Leena Sahindal kertoo, että hallihankkeet eivät ole sidoksissa Hippoksen rakentumiseen, vaan niitä saatetaan tarvita, rakentui Hippos tai ei. Jään määrä ei ole tulevaisuudessakaan lisääntymässä Hippoksella. Siksi tarvitsemme rinnalle tällaisia hankkeita, Sahindal sanoo."

Huhtasuolle on päätetty rakentaa uusi Huhtahalli (jalkapallohalli). Jonka rakentamiseen on varattu 17,6 miljoonaa euroa.

Edit: Pahoittelut ot:sta, mutta liikutaan sentään liikuntapaikkarakentamisessa.
Vähemmän yllättäen tämä Palokan projekti sai myös tuomiot kommentoinneissa.

Sitten, kun ihmiset joku päivä ymmärtäisivät, mikä merkitys liikunnalla on ihmisen terveydelle ja nuorison kasvatuksessa, niin ehkä tuo narina hieman laskisi.

Joka tapauksessa Jyväskylässä on tarvetta lisäjäille. Talvet eivät ole tuosta kylmentymässä yhtään ja siinä missä 9v Flou pystyi luistelemaan jostain lokakuusta maaliskuun loppupuolelle joko tekojäillä tai muissa kaukaloissa, nykyään on ihme, jos edes jouluna on jäitä tarjolla ellei pääse halliin tai tekojää jopa pysy riittävän kylmänä.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
En myöskään haluaisi lähteä mihinkään internet biiffiin tai sotaan asian tiimoilta, olen valmis myöntämään etten tiedä asiasta teppo tavallista enempää, enkä osaa pyöritellä sulle ranskalaisilla viivoilla mitään pointteja asiaan mitä voisit vertailla rakennussuunnitelmiin. Aika näyttää kenen arvio oli lähimpänä, en tule hakemaan sulkia hattuuni täältä vaikka olisin ollut 100% oikeassa.

Hei, ei täällä päässä ole ollut minkään sortin mielen pahoitusta, eikä missään nimessä mielessä mikään sanoilla sotiminen. Kirjoituksesihan oli kiinnostava ja mielenkiintoinen. Siksi pyytelin niitä tämän Hippoksen ohi sijoituskohteena ajavia houkuttelevimpia, eli tuotto odotuksin parempia kohteita ja tietty tästä maasta, kun joku raja kohdistukselle on vedettävä. Muualla maailmassa on toki varmaan pilvin pimein kohteita, joissa irtorahaa voi kasvattaa, eikä lainsäädännöt sun muut esteet ole niin korkeita välttämättä.

Sekin on ihan totta, että meillä ns. pulliaisilla niin korkotasot kuin inflaatiot on aina tässä ja nyt vaikuttamassa valintoihin ja suunnitelmiin. Vaikka itse en itseäni laske sen suuremmin visionääriksi tai alan sijoitusguruksi, niin ihan terveellä maalaisjärjellä moisen kompleksin elinkaari ajattelun pohjalta, mikään tämän hetkinen korko- tai inflaatiotaso on vain olosuhde, eikä faktinen este, vaikka kustannusnousun summat näyttää taas kerran maallikon silmiin isoilta, ne muuttuu kun asettelee ne oikeaan perspektiiviin. Joissain tapauksissa toki, jos näkymä on sellainen, voidaan aloitusta viivästää hyöty kerätäkseen, mutta silloin lähinäkymän tulee olla melko varma.

Noissa mahdollisissa listattavissa on sellaisia, joissa tuotto - odotus on nopeammin realisoituva, mutta sitten pitkän kaaren myötä jää pienemmäksi, kun kvartaalien sijaan mennään vuosiin ja vuosikymmeniin. Tällä pohjalla kun asiaa katsoo, minä en ihan hevin löydä Hipposta parempaa sijoituskohdetta tästä maasta tässä segmentissä. Siksi kysyin niitä verrokkeja vaikka ranskalaisin viivoin, kun siitä saisi odotellessa taas mielenkiintoista uutta pohdittavaa, kun ei sitä jaksa kuitata koko ajan pelkästään "alkais jo" kommentilla tai vastaavalla.

Ole siis huoletta sen suhteen, ettetkö voisi mielipidettäsi omin sanoin laittaa, keskusteluahan täällä käydään, toki joskus aina turkki pöllyää tavallaan, kun palstaveljet kyselee tarkempia perusteluja, antaa jos on, mutta ei se mikään pakko tai kasvojen menetys ole jos ei ole, tai ei halua. Omalta osalta voin laittaa, että tartu huoletta mun sanoihin ja haasta, sitä varten keskustelupalsta on, jos niin vaikeaksi menee, että mieli pahoittuu, niin käyn pikku kävelyllä, kyllä se siitä asettuu, sotia tai ketään halventavaa en missään nimessä halua, tarkoita tai hyväksy.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Suomen maajoukkueet
Kohonneet korot ei sinänsä ole torppaamassa tätä hanketta, toki alkuvaiheessa sillä on vaikutusta, mutta pitkässä juoksussa koron vaikutus pienenee.

Jos lasketaan lyhennysajaksi vaikka 15 vuotta, niin kyllä siinä korot ehtii muuttua monta kertaa.

Tuotto odotus on se joka sijoittajia kiinnostaa ja siihen vaikuttaa muiden liikuntapaikkojen valmistuminen niin, että kokonaisuus valmistuu ajallaan.

Toivotaan että nyt löytyy nopeasti rakennuttaja, joka on valmis lähtemään rohkeasti toteuttamaan tätä kokonaisuutta, tai muuten mennään näissä vanhoissa tiloissa vielä todella kauan.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Red Wings, #65
Mä tuossa mietin, että yksi osa, jonka merkitys kokonaisuuteen on merkittävä ja jonka huomiointia en täällä ole juurikaan huomannut, halli yleisurheilun parannus, joka lopulta on taatusti isompi, kuin edes on hallin uusinta, toki siellä on myös kattavasti oheisharjoite tiloja jnps.
Eikös yleisurheilijat juuri viikolla todenneet että mahdolliset tulevat tilat olisivat jopa pienemmät kuin nykyinen halli?
 
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Red Wings, #65
Tässäkin tulisi muistaa, että uusitulle jäähallille olisi paljon muitakin käyttäjiä kuin JYP. Ei sitä todellakaan pelkästään JYPin käyttöön uudisteta.
Ihan mielenkiinnosta, ketä muita? Happee kerran neljään vuoteen, jos eivät mene konkurssiin ennen sitä? Koriksen maaottelu kerran 10 vuoteen? Gettomasan konsertti?

Jääkiekolle (pl. JYP liiga) ja taitoluistelulle nykyinen riittää vallan mainiosti.
 
knttrtknkn1

Popeda ja Miljoonasade kerran kahdessa vuodessa, kunnes väli harvenee viiteen vuoteen. Myös Vesterinen ja Arttu Viskari vetää hallin täyteen, kerran puolessa vuodessa.
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Kiinteistösijoittaja Timo Häll ehdottaa Keskisuomalaisessa hankkeen pilkkomista esimerkiksi kymmeneen osaan ja perää kunnon kilpailutusta. Riski on hänen mukaansa suuri että nopeassa aikataulussa riskit hinnoitellaan todella korkeaksi. Lisäksi hän vertaa hanketta 10-otteluun jossa paras tulos saataisiin sillä että hankkeen jokaisessa osassa olisi erityisosaajia. Lajiurheilija kun on aina ottelijaa parempi siinä yhdessä lajissa. Epäilee kovasti että muutamasta mahdollisesta isosta toimijasta löytyisi tällaista 10-ottelijaa ja että laatu ei kärsisi.

Ei tämä nyt edelleenkään kovin hyvältä näytä.
 
Viimeksi muokattu:

Jaakko81

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS,JYP

Aces High

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Red Wings, HIFK Gimmat, THFC

Hällin mietteitä on että kovinkaan nopeaan ei uutta kilpailutusta saa järjestettyä, niin oma päätelmä tästä on että tuskin vielä tänä syksynä traktorit ainakaan laulavat hippoksella.
Tietenkään Timpan ajatukset eivät koko totuus ole, mutta jonkinlainen osviitta hankkeen mielenkiinnosta ammattilaisille.
Tuotto-odotukset, ainakaan nykymallilla ei kovaa kilpailua aiheuta.
Laskea tuo kaveri osaa.
 
Jaakko81

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS,JYP
Tietenkään Timpan ajatukset eivät koko totuus ole, mutta jonkinlainen osviitta hankkeen mielenkiinnosta ammattilaisille.
Tuotto-odotukset, ainakaan nykymallilla ei kovaa kilpailua aiheuta.
Laskea tuo kaveri osaa.
Tuotahan itsekkin ounailin viime viikolla tässä ketjussa että muuttunut korkotilanne ja talouden sakkaaminen ei varmasti ainakaan helpota uusien yhteistyökumppanien löytymistä.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Kiinteistösijoittaja Timo Häll ehdottaa Keskisuomalaisessa hankkeen pilkkomista esimerkiksi kymmeneen osaan ja perää kunnon kilpailutusta. Riski on hänen mukaansa suuri että nopeassa aikataulussa riskit hinnoitellaan todella korkeaksi. Lisäksi hän vertaa hanketta 10-otteluun jossa paras tulos saataisiin sillä että hankkeen jokaisessa osassa olisi erityisosaajia. Lajiurheilija kun on aina ottelijaa parempi siinä yhdessä lajissa. Epäilee kovasti että muutamasta mahdollisesta isosta toimijasta löytyisi tällaista 10-ottelijaa ja että laatu ei kärsisi.

Ei tämä nyt edelleenkään kovin hyvältä näytä.

Juu, kyllä siitä on empiria, että pilkkomalla saa käsiin sutta ja sekundaa, eli kiitos ei tuolle. Jos velkamantra on taottu riittävällä ponnella niin, eihän sitä rahaa löydy, vaikka sitä olis, kurja homma JYPin kannalta, mutta mieluummin kitkuttaa vanhassa, kun tyytyä mihinkään jeesusteippi ratkaisuihin. Parempiin aikoihin, sinne joskus kalenteriin nämä hankkeet.
 
Korppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kiinteistösijoittaja Timo Häll ehdottaa Keskisuomalaisessa hankkeen pilkkomista esimerkiksi kymmeneen osaan ja perää kunnon kilpailutusta. Riski on hänen mukaansa suuri että nopeassa aikataulussa riskit hinnoitellaan todella korkeaksi. Lisäksi hän vertaa hanketta 10-otteluun jossa paras tulos saataisiin sillä että hankkeen jokaisessa osassa olisi erityisosaajia. Lajiurheilija kun on aina ottelijaa parempi siinä yhdessä lajissa. Epäilee kovasti että muutamasta mahdollisesta isosta toimijasta löytyisi tällaista 10-ottelijaa ja että laatu ei kärsisi.

Ei tämä nyt edelleenkään kovin hyvältä näytä.
Jo vuosia sitten totesin tämän saman tässä ketjussa. Ainoa realistinen tapa toteuttaa hanke on sen pilkkominen pienemmiksi osiksi, jolloin yhden osion ongelmat eivät tuhoa koko hanketta, kuten nyt on käymässä. Koko hanke on alkujaa muistuttanut suuruudenhulluudessaan Sunny Car Centeriä.
Toteutuminen tuolla formaatilla on epätodennäköinen.
Erikoista miten täälläkin jotkut ovat hirttäytyneet alkuperäiseen suunnitelmaan ja konseptiin, vaikka se on monesti todettu toimimattomaksi..
 
Sehän tuossa suuruudenhullussa konseptissa on että tulossa on niin monenlaista rakentamista että miten laatu tuossa varmistettaisiin sen paremmin kuin pilkkomisessa. Alihankintojen alihankintoina tehty massiivinen projekti sitä ainakaan tuskin varmistaa.
 
Kokonaisuus on aina kokonaisuus, pilkkoessa ongelmat syntyy rajapintoihin ja niiden setviminen ja korjaamisen yrittäminen se vasta kalliiksi tulee, nimimerkki kokemusta on. Hippos hankkeena ei ole ollut millään mittarilla mikään sunny car center, mutta tietenkin iso mittakaavaltaan. Toisaalta mielikuvituksellisempiakin on aikojen saatossa saatu väsättyä onnistuneesti, joten mikään epärealistinen hanke tuo ei ole ollut.

Mikäli käy, niin kuin maan poliittisen ohjauksen myötä näyttää käyvän, on selvä, ettei hippos hanke tule edes alkamaan, osissa siitä tulee susi ja aivan liian kallis kannattavasti toteutettavaksi ja rahoitusta taas ei löydy, kun uusitaan 90 - lukua vaikka siihen tarvetta ei olisikaan. Viisaampaa esim. kaupungin on purkaa pala kerrallaan yrittää harsia erillisinä projekteina tilkkutäkkiä rapistuneemmasta päästä aloittaen. Bisnesrahaa ei tuohon hevin löydy, eikä se oikeastaan mitään lisäarvoa enää toisikaan.

Näillä askelmerkeillä, jos paikkansa pitävät, koko Hippoksen ja hallin uusimisen voi unohtaa. Pelkästään se, että hanke pilkottaisiin ja muka yritettäisiin sillä tavoin toteuttaa, johtaisi se vuosien käyttäjä haittojen syntymiseen, joka vesittäisi täysimittaisen hyödyn saamisen erillisten toisiinsa kartoittamattomien työmaa vaiheiden myötä, kun rakennus aikataulut venyisivät monin kertaisiksi ja häiritsisivät käyttöä vuosikausiksi.

Vaan saas nähdä, millainen järki asiaan löytyy. Jyväskylän ja kiekkoilun kannalta surku juttu.
 
Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Sepos Oy:n toimitusjohtaja Jouni Alho, kertoo, että enää ei haeta yhtä rakennusliikettä, joka toteuttaa kaikki hankkeen urakat. Tämä muutos mahdollistui, kun Lehto Group Oyj myi osuutensa hankkeesta.

Alhon mukaan uudistettu toimintamalli ei vaikuta hankkeen mittakaavaan tai esimerkiksi rakennusten yleisilmeeseen. Alho kertoo, että edelleen ollaan toteuttamassa samanlaista kokonaisuutta.

Alho kertoo, että rakennusluvat on valmiina ja suunnitelmat pitkällä myös. Lisäksi on syntynyt uusia ideoita, jotka on tarkoitus toteuttaa olemassa olevien rakennuslupien perusteella.

Kuten itsekkin olen aikaisemmin todennut, sama vahvistetaan myös jutussa, eli hanke ei ole palautumassa kaupungin päätöksentekoon, vaan se etenee lainvoimaisilla päätöksillä. Kaupungin sijoitusosuus pysyy ennallaan.

Alho kertoo, että osa vanhoista vuokrasopimuksista oli aiesopimuksia, jotka ovat vanhentuneet viivästyksistä johtuen. Myös joidenkin vuokralaisten tarpeet ovat muuttuneet odotusaikana.

Alho kertoo, että Hippoksen Yhteissijoitus Ky päivittää vuokrasopimuksia ja tarjoaa vuokralaisille uutta aikataulua.
Alhon mukaan, kaikki vuokralaiset ovat edelleen halukkaita pysymään Hippoksella.

Alho kertoo, että sijoittajien kanssa käydään alustavia kumppanineuvotteluja, mutta ennen sopimusten tekoa hankkeen kustannuslaskelmat on päivitettävä uuden toimintamallin pohjalta.

Kuten kaikki tietää, korkojen nousu ja inflaatio ovat vaikuttaneet hankkeen kustannuksiin. Alho vakuuttaa, että luvut saadaan edelleen houkutteleviksi sijoittajille kuten Hippoksen käyttäjillekin. Alhon mukaan rakentamiskustannusten uskotaan kääntyvän lähiaikoina laskuun.

Hyvä uutinen on, että samat toimijat, jotka ovat olleet valmiita Hippoksen lainarahoitukseen, ovat edelleen valmiita lainarahoitusta antamaan.

Ja lopuksi, Alhon mukaan on edelleen mahdollista, että rakentaminen voidaan aloittaa tämän vuoden aikana.

Edit: korjattu muutama typo.
 
Viimeksi muokattu:

ToBey

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Jyväskylä
Juttu lyhyesti; Nyt kun Lehto vetäytyy, niin eri kohteisiin haetaan eri toimijoita rakennuttajiksi, yhden ison rakennuttajan sijaan. Näin saadaan säästöjä kilpailuttamalla. Rakentamaan voidaan edelleen päästä tämän vuoden puolella.

Jutussa mainittu myös jääareenan kapasiteetiksi jääkiekon osalta 6000 katsojaa ja konserteissa 7000 paikkaa.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Alhon mukaan on edellen mahdollista, että rakentaminen voidaan aloittaa tämän vuoden aikana.

Eikös tuo ole vähän pakkokin, jos meinaa ottaa valtionavut osaksi kustannuksia kattamaan. Mietin vaan vähän ihmetellen, että minkä sortin lobbari Hipposhankkeelta on puuttunut, kun kymiringin konkurssin lukuja katsastelin. Ne on jollain ilveellä saaneet uskoteltua hankkeen olevan eritys asemassa liikuntapaikka rakentamisessa, kolanneet moninkertaisen potin Hippokseen verraten valtiolta, jopa yhden kierroksen eduskuntakäsittelyn kautta ja silti millään ilveellä ja pohdinnalla en saa tuota moottorirataa erityiseksi liikuntapaikaksi verrattuna Hippokseen.

Ihmetyttää tuo, joko paikallisen osaamisen ja saamattomuuden kautta tai kuinka jotkut hevoskauppiaat kykenee myymään ilmaa pullossa päätymättä hullujen huoneelle tai tiilenpäitä lukemaan. En siis suinkaan sano, että olisin sitä moottorirataa vastaan, mutta kansallisesti merkittävänä liikuntapaikka rakentamisena tuo ei yksinkertaisesti kampita Hipposta mitenkään ja silti ne on keränneet miljoonakaupalla isomman potin veronmaksajien rahaa pienen harrastajapiirin touhuun.

Itse hankkeen suhteen ongelma on toteutuksessa nuo rajapintojen hallinnat, se on kallis pieti jos ne ei ole todella huolella nikelletty toisiinsa. Siksi itse ajattelen, että pitää olla joku joka vastaa koko hankkeesta ja suunnittelee ja koordinoi homman. Jos siellä heiluu eri toimijat omine osadiileineen ja niiden vaateiden perusteella niin kaaos on käsissä, vaikka keskenään palaveerattaisiinkin, kaikille homma on ok, jos lisäkustannukset tulee kaverin urakkaan, mutta omaan sitä ei ota vapaaehtoisesti kukaan.

Vaan hyvä, jos hanke tulille lähtee, voi olla isoin ja tärkein satavuotislahja JYPille se.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös