JYPin mediaketju

  • 1 798 638
  • 7 860

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Tällä hetkellä avainpelaajia on lähtenyt kolme ja heistäkin kaikki ulkomaille.

Voihan asian näinkin lässyttää itselleen.

Ilman kahden top3 pistemiehen(Wärn, Louhivaara) sekä toisen kärkipakin(tehollisesti Näkyvä) mainintaakin JYPistä on kadonnut toinen kärkipakki(Salcido), joukkueen pakkien tehotilaston ykkönen(Välivaara), erittäin potentiaalinen hyökkäävä pakki(Auvitu) sekä 3-4 ketjun lärvit(Myttynen, Virtanen). Hubacekin mahdollista poistumista ja sen merkitystä tuskin tarvitsee erikseen mainita.

Tuolla on siis aivan helvetisti paikattavaa(jo määrällisestikin), mutta mitään ei oikeastaan ole paikattu. Ongelma on siis vähän muutakin kuin pari ulkomaille muutenkin kadonnutta peluria.

Toki en ihmettele, että täällä kuvitellaan, että esimerkiksi Louhivaara ja Wärn pelaisivat JYP:ssä ensi kaudella jos Virtanen ei valmentaisi.

Kuka tällaista kuvittelee? Wärnin poistumisesta puhuttiin kauden mittaan melko paljonkin kun kaveri alkoi takomaan pisteitä tauluun. Louhivaaran "viimeisestä rahastusretkestä" on puhuttu myös jo pidempi tovi.
 
Nypsi

Jäsen
Voihan asian näinkin lässyttää itselleen.

Ilman kahden top3 pistemiehen(Wärn, Louhivaara) sekä toisen kärkipakin(tehollisesti Näkyvä) mainintaakin JYPistä on kadonnut toinen kärkipakki(Salcido), joukkueen pakkien tehotilaston ykkönen(Välivaara), erittäin potentiaalinen hyökkäävä pakki(Auvitu) sekä 3-4 ketjun lärvit(Myttynen, Virtanen). Hubacekin mahdollista poistumista ja sen merkitystä tuskin tarvitsee erikseen mainita.

Tuolla on siis aivan helvetisti paikattavaa(jo määrällisestikin), mutta mitään ei oikeastaan ole paikattu. Ongelma on siis vähän muutakin kuin pari ulkomaille muutenkin kadonnutta peluria.
Salcido unohtui itseltäni täysin. Välivaara ei mielestäni viime kaudella enää lukeutunut avainpelaajaksi, Myttynen ei mahtunut edes kokoonpanoon ja Virtasen suunta oli vahvasti alaspäin. Hubacekin mahdollinen poistuminen on tietysti iso menetys.

Kuka tällaista kuvittelee? Wärnin poistumisesta puhuttiin kauden mittaan melko paljonkin kun kaveri alkoi takomaan pisteitä tauluun. Louhivaaran "viimeisestä rahastusretkestä" on puhuttu myös jo pidempi tovi.
Vastahan tuossa edellisellä sivulla puhutaan avainpelaajien joukkopaosta ja viitataan, että se johtuu JYP:n nykyisestä meiningistä ja Virtasesta. Mielestäni on erikoista, että Perrin jatkaa JYP:ssä ja Louhivaarakin teki viiden vuoden sopimuksen vaikka JYP on nykyään ilmeisti täysin mätä organisaatio. Montako pelaajaa JYP:stä on tällä hetkellä poistunut esimerkiksi toisiin liigaseuroihin, jotka JYP olisi halunnut pitää?
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Hubacekin lähtö oli jo pitkään tiedossa. Salcidon lähtö ei itseä ainakaan harmita.

Kenenkään lähtö ei harmita jos kyseinen pelaaja yritetään edes jotenkin paikata. Nyt näin ei ole käynyt. Meillä ei ole kilpailukykyä eikä laajuuttakaan. Kuka tässä näkee nyt jotain valtavan hienoa?
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Välivaara ei mielestäni viime kaudella enää lukeutunut avainpelaajaksi

Joukkueen puolustajien tehotilaston voittaminen sekä muutenkin pakistoon nähden pätevät tehopisteet eivät kelpaa? Minusta ihan riittävät argumentit avainpeluriksi.

Myttynen ei mahtunut edes kokoonpanoon ja Virtasen suunta oli vahvasti alaspäin.

Ja nyt tätä kaksikkoa paikkaa Nättinen tai joku muu täysin turhaketason junnu kun puhutaan liigatasosta. Paska argumentti tämäkin.

Mielestäni on erikoista, että Perrin jatkaa JYP:ssä ja Louhivaarakin teki viiden vuoden sopimuksen vaikka JYP on nykyään ilmeisti täysin mätä organisaatio.

JYP on pahasti mätänevä organisaatio ja tämän tulemme ikävä kyllä todistamaan ensi kaudella. Perrinillä ei ole mitään vaaraa epäonnistua JYPissä ja siksi hän pelaakin täällä uransa päätökseen. Hänen asemansa on sementoitu. Ossi tulee takaisin joskus jos tulee. Samat paskat jauhettiin "ikikapu" Hytösenkin kohdalla.

Montako pelaajaa JYP:stä on tällä hetkellä poistunut esimerkiksi toisiin liigaseuroihin, jotka JYP olisi halunnut pitää?

Montako JYPiin on tullut paluupostina? Boycen allekirjoitan ja Hännikäistä en. Enää yksi pakki puuttuu joukkueesta ja sen jälkeen ollaan valmiita. Näin ovat isot herrat sanoneet vahvistusten suhteen. 1-2 tulee ja Boyce tullut.
 
Nypsi

Jäsen
Joukkueen puolustajien tehotilaston voittaminen sekä muutenkin pakistoon nähden pätevät tehopisteet eivät kelpaa? Minusta ihan riittävät argumentit avainpeluriksi.
Välivaaran tilastot olivat ihan ok, mutta ei hän mielestäni enää ollut läheskään niin hyvä, mitä hintalaatusuhde antaisi olettaa. Ei toisaalta niin huonokaan, mitä on ehkä annettu ymmärtää. Peliaikaahan Välivaara sai keskimäärin vähemmän kuin Luoma, Kalteva, Näkyvä, Auvitu, Halme, Kalteva ja Viitanen. Mielestäni avainpelaajaksi laskettava puolustaja on kyllä peliajoissakin kärjessä, ei viimeisten joukossa.

Ja nyt tätä kaksikkoa paikkaa Nättinen tai joku muu täysin turhaketason junnu kun puhutaan liigatasosta. Paska argumentti tämäkin.
Niin, kuten kirjoitin, Myttynen ei mahtunut edes kokoonpanoon, joten ainoastaan Virtanen pitää paikata. Virtasen viime kausi oli todella heikko ja pudotuspeleissä hänellä ei ollut mitään annettavaa ja siihen päälle vielä joukkueen huonoin tehotilasto. Paikkaapa häntä kuka tahansa, niin kovin kummoista kautta ei tarvitse pelata, että Virtasen jättämä aukko on paikattu.

JYP on pahasti mätänevä organisaatio ja tämän tulemme ikävä kyllä todistamaan ensi kaudella. Perrinillä ei ole mitään vaaraa epäonnistua JYPissä ja siksi hän pelaakin täällä uransa päätökseen. Hänen asemansa on sementoitu. Ossi tulee takaisin joskus jos tulee. Samat paskat jauhettiin "ikikapu" Hytösenkin kohdalla.
Olipa Perrinillä vaaraa epäonnistua tai ei, hän teki kuitenkin jatkosopimuksen JYP:iin, vaikka täälläkin epäiltiin, ettei hän jatka JYP:ssä jos Virtanen jatkaa valmentajana. Myös Louhivaara teki pitkän jatkosopimuksen, joka mielestäni kertoo sekin jotain Louhivaaran ja JYP:n suhteesta, vaikka Louhivaara pari seuraavaa kautta ulkomailla pelaisikin. Sano sinä, miksi JYP:n tärkein pelaaja tekee noin pitkän sopimuksen, vaikka hänellä ei ole siihen mitään velvoitetta tai tarvetta?

Montako JYPiin on tullut paluupostina? Boycen allekirjoitan ja Hännikäistä en. Enää yksi pakki puuttuu joukkueesta ja sen jälkeen ollaan valmiita. Näin ovat isot herrat sanoneet vahvistusten suhteen. 1-2 tulee ja Boyce tullut.
Tottakai se on pettymys, jos pelaajia ei tule enää enempää. Se nyt lienee kuitenkin kaikille selvää, ettei ensi kaudella haluta tehdä samanlaista tappiota taloudellisesti, mitä edellisellä kaudella.
 
Suomi-Salama

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Välivaara ei mielestäni viime kaudella enää lukeutunut avainpelaajaksi, Myttynen ei mahtunut edes kokoonpanoon ja Virtasen suunta oli vahvasti alaspäin.

Montako pelaajaa JYP:stä on tällä hetkellä poistunut esimerkiksi toisiin liigaseuroihin, jotka JYP olisi halunnut pitää?

Tässä pitää miettiä sitä, miksi Myttynen ei mahtunut kokoonpanoon tai miksi Virtanen ei saanut peliaikaa. Johtuutko se oikeasti siitä, että pelaajien kehityskäyrä on jyrkästi laskeva vai siitä, että valmentaja ei näe kykyjä tai pelitapa (mikä se edes JYPillä on?) ei sovi pelaajille? Näkemykseni mukaan kyse on jälkimmäisistä asioista.

JYP voi toki toistaa maailman tappiin saakka, ettei se olisi halunnut pitää esim. Jonnea tai Jyrkiä. Eri asia sitten on, kuka sellaista jargonia haluaa uskoa. Tai jos ei oikeasti halunnutkaan pitää, olikohan se pelilliselta kannalta katsottuna kovinkaan järkevää? Itse näen, että molemmat halusivat lähteä, koska nyky-JYP on huono vaihtoehto.

Marko Virtanen on ikävä kyllä jo osoittanut kyvyttömyytensä liigajoukkueen päävalmentajana ja Kari Tyni toimitusjohtajana.
 
Se on totta, ettei JYP:n viime kauden pelitapa varmasti Jonne Virtaselle ollut optimaalisin. Näinpä onkin parempi, että Virtanen jatkaa uusiin ympyröihin. Kun täällä kokoajan hoetaan, ettei pelitapa sovi pelaajille yms, tunnutaan unohtavan, että Louhivaara teki uuden maaliennätyksensä, Wärn teki uuden piste-ennätyksensä, Nenonen taisi voittaa tulokkaiden pistepörssin ja Perrinkin oli pistepörssissä top5:ssä. Eli oli siellä myös positiivisiakin asioita, mutta niitä ei huomioda ollenkaan.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Välivaaran tilastot olivat ihan ok, mutta ei hän mielestäni enää ollut läheskään niin hyvä, mitä hintalaatusuhde antaisi olettaa. Ei toisaalta niin huonokaan, mitä on ehkä annettu ymmärtää. Peliaikaahan Välivaara sai keskimäärin vähemmän kuin Luoma, Kalteva, Näkyvä, Auvitu, Halme, Kalteva ja Viitanen. Mielestäni avainpelaajaksi laskettava puolustaja on kyllä peliajoissakin kärjessä, ei viimeisten joukossa.

Avainpelaajiksi lasketaan avainpelaajat. Jopa peliajasta riippumatta. Mainitsemasi Luoma esimerkiksi oli kauden aikana surkein vitsi pieneen hetkeen ja Halmetta, Kaltevaa sekä Viitasta en suuremmin viitsi tässä ruoskia. Yksikään mainituista ei kuitenkaan tuonut JYPin peliin yhtään mitään ja tilastot sen parhaiten todistivat(lue: tehotilasto).

Peliaika ei määritä avainpeluria. Roolin mukainen suorittaminen suhteessa vastuuseen määrittää.

Niin, kuten kirjoitin, Myttynen ei mahtunut edes kokoonpanoon, joten ainoastaan Virtanen pitää paikata. Virtasen viime kausi oli todella heikko ja pudotuspeleissä hänellä ei ollut mitään annettavaa ja siihen päälle vielä joukkueen huonoin tehotilasto. Paikkaapa häntä kuka tahansa, niin kovin kummoista kautta ei tarvitse pelata, että Virtasen jättämä aukko on paikattu.

Tämä pistetään osaltasi talteen ja palaamme asiaan kun Hotakainen tai joku ysärin loppupuolen tuotannon junnu ei olekaan vielä toimiva ratkaisu liigatason nelosketjuun. Se nelosketjun senan paikka ei ole mikään vitsimesta ja JYPillä on siellä ollut useana vuonna laatua. Alkavalla kaudella ei tule olemaan(lue: yksi hankinta tehdään enää JYPiin)

Sano sinä, miksi JYP:n tärkein pelaaja tekee noin pitkän sopimuksen, vaikka hänellä ei ole siihen mitään velvoitetta tai tarvetta?

Louhivaara(Perrinin tapaan) nauttii JYPissä suurta arvostusta ja se määrittää myös tuon tason pelimiesten asennetta sekä suhtautumista. Perrinin taso riittää olemaan stara JYPissä ja Louhivaaralle tämä seura on myös tietynlainen turvasatama.

Kerro sinä vastavuoroisesti että mikä tästä organisaatiosta tekee tällä hetkellä hyvän? Nyt ei puhuta runkosarjan voitosta 2010 tai mestaruudesta 2012. Nyt puhutaan viime kauden peilautumisesta tähän alkavaan kauteen.

Avaan pohjalle pari kysymystä. JYP puhui Dufvan kohdalla tien loppuun kulkemisesta, mutta miksei tämä ole pätenyt Kari Tyniin? Miksei Marko Virtasen tulosvastuuta sekä asemaa kyseenalaistettu flopatun kauden jälkeen? Miksei seura kantanut suoraselkäisesti vastuutaan flopatun kauden jälkeen?

Pelaajapolitiikka onkin sitten oma juttunsa. Miksi helvetissä tässä joukkueessa jatkaa Mikko Luoma ja samalla ovet aukeaa ulospäin kärkiyksikön pakeille?

Tottakai se on pettymys, jos pelaajia ei tule enää enempää. Se nyt lienee kuitenkin kaikille selvää, ettei ensi kaudella haluta tehdä samanlaista tappiota taloudellisesti, mitä edellisellä kaudella.

"2,5 miljoonan joukkueella ei välikausia pidetä". Tämä erään herrasmiehen tokaisu on mielestäni erittäin hyvä pohja tälle voimakkaalle kritiikille. Rahallisesti tuollaisella poppoolla ei pidetäkään välikausia, mutta ei varsinkaan silloin kun isot herrat tuollaisia laukovat suustaan.

Eli oli siellä myös positiivisiakin asioita, mutta niitä ei huomioda ollenkaan.

Tai sinä et huomioi.

Täällä on mm. junnuille annettu erittäin posia palautetta vaikka otteet olisivatkin ailahdelleet isosti. Kyllä ne kiitokset edelleen perille löytävät jos niille aihetta on. Ei kannata valehdella ihan turhaan.
 
Aito Taisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Pelaajapolitiikka onkin sitten oma juttunsa. Miksi helvetissä tässä joukkueessa jatkaa Mikko Luoma ja samalla ovet aukeaa ulospäin kärkiyksikön pakeille?

Viestisi on tuttua negaa. Tartun kuitenkin tähän täkyyn ja spekuloin vähän tätä:
Ensinnäkin Luomalla on 2-vuotinen sopimus, josta ei pääse kohtuuhinnalla eroon. Tähän piste keskustelulle.
Välivaara: JYP on maksanut jo pari vuotta selkeää ylipalkkaa Välille. Ehkä JYP tarjosi noin kolmosparin (jolla tasolla peli on) paikkaa ja palkkaa. Lukossa saanee satasen enemmän kaudesta.
Auvitu: lähdön syyt etupäässä IFK ja raha.
Näkyvä: varmasti palkka nousi ja oletettavasti SHL:n pelityyli sopii paremmin.
Salcido hankittiin, koska oli pakkipula; Kalteva odotusarvoisesti pelaa ensi kaudella.

Hyökkäyspään lähtijöistä harmittavat etupäässä Huba, Wärn ja Ossi. Myttynen ei onnistunut JYPissä(kään) löytämään pysyvää liigatasoa. Jonnen palkka nousi IFK-episodin myötä tasolle, jolla olisi pitänyt saada myös pelillistä vastinetta (sen puute on kyllä Virtasen vika, siinä samaa mieltä;) ).

Boyce hoitanee 3-4. sentterin tontin, jolla paikkaa helposti Jonnen. Samalla ehtii myös taklauksiin.

Kyllähän tietty logiikka näkyy tuossa joukkueen rakentamisessa, vaikka itseänikin harmittaa, että todelliset eväät menestykselle loistavat poissaolollaan. Sitä ei kuitenkaan valmentajanvaihdolla ensi kaudeksi korjata.
 
Nypsi

Jäsen
Avainpelaajiksi lasketaan avainpelaajat. Jopa peliajasta riippumatta. Mainitsemasi Luoma esimerkiksi oli kauden aikana surkein vitsi pieneen hetkeen ja Halmetta, Kaltevaa sekä Viitasta en suuremmin viitsi tässä ruoskia. Yksikään mainituista ei kuitenkaan tuonut JYPin peliin yhtään mitään ja tilastot sen parhaiten todistivat(lue: tehotilasto).

Peliaika ei määritä avainpeluria. Roolin mukainen suorittaminen suhteessa vastuuseen määrittää.
Luomalla piste enemmän tehtynä kuin Välivaaralla eikä tehotilastossakaan ole kuin kuuden maalin ero. Toki Luomakin oli pettymys, mutta hauskaa, että ylistät Välivaaraa ja tuomitset täysin Luoman vaikka tilastot ovat hyvin samankaltaiset.

Tämä pistetään osaltasi talteen ja palaamme asiaan kun Hotakainen tai joku ysärin loppupuolen tuotannon junnu ei olekaan vielä toimiva ratkaisu liigatason nelosketjuun. Se nelosketjun senan paikka ei ole mikään vitsimesta ja JYPillä on siellä ollut useana vuonna laatua. Alkavalla kaudella ei tule olemaan(lue: yksi hankinta tehdään enää JYPiin)
Nelosketjun sentterin rooli ei tosiaan ole mikään vitsimesta, mutta älä nyt tosissasi väitä, että Jonne Virtanen olisi Liigan eliittiä nelossentterin roolissa.

Louhivaara(Perrinin tapaan) nauttii JYPissä suurta arvostusta ja se määrittää myös tuon tason pelimiesten asennetta sekä suhtautumista. Perrinin taso riittää olemaan stara JYPissä ja Louhivaaralle tämä seura on myös tietynlainen turvasatama.
Miten Perrinin starana oleminen liittyy siihen, että hän teki jatkosopimuksen JYP:iin? Eikö hänkin olisi lähtenyt muualle/lopettanut jos olisi kokenut, ettei JYP:ssä ole mitään järkeä jatkaa?(mätä organisaatio, ei tavoitella menestystä)

Kerro sinä vastavuoroisesti että mikä tästä organisaatiosta tekee tällä hetkellä hyvän? Nyt ei puhuta runkosarjan voitosta 2010 tai mestaruudesta 2012. Nyt puhutaan viime kauden peilautumisesta tähän alkavaan kauteen.
Vaikka JYP:stä pelaajia on lähtenytkin, on siellä vielä paljon laatupelaajia. Minun mielestäni hyökkäys ei tälläkään hetkellä ole surkea, jos TOP 6:ssa on Perrin, Lahti, Löfman, Tuppurainen, Nenonen ja Ikonen (mahdollisesti Boyce). Toki Ikoselta vaaditaan paljon parempi kausi kuin viime kausi. Louhivaaran ja Wärnin korvaaminen samantasoisilla pelaajilla olisi haastavaa jokaiselle Liigaseuralle, joten en minä tästä JYP:ä jaksa syyttää, jos tilalle ei löydy yhtä kovia pelaajia.
Avaan pohjalle pari kysymystä. JYP puhui Dufvan kohdalla tien loppuun kulkemisesta, mutta miksei tämä ole pätenyt Kari Tyniin? Miksei Marko Virtasen tulosvastuuta sekä asemaa kyseenalaistettu flopatun kauden jälkeen? Miksei seura kantanut suoraselkäisesti vastuutaan flopatun kauden jälkeen?
Mikä olisi ollut suoraselkäistä vastuun kantoa? Potkia Virtanen ja Tyni pihalle?

Pelaajapolitiikka onkin sitten oma juttunsa. Miksi helvetissä tässä joukkueessa jatkaa Mikko Luoma ja samalla ovet aukeaa ulospäin kärkiyksikön pakeille?
Mielestäni Näkyvän siirrossa ei ole mitään erikoista, pelaaja siirtyy monen JYP:ssä vietetyn vuoden jälkeen ulkomaille. Miten pelaajapolitiikkaa sinun mielestäsi pitäisi hoitaa? Miten kasaisit ensi kauden joukkueen, ketkä hankkisit korvaaviksi pelaajiksi esimerkiksi Louhivaaran, Wärnin ja Hubacekin tilalle?
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Viestisi on tuttua negaa.

Ja palautteesi tuttua ja turvallista posikerhoa. Näillä vain menemme.

Ensinnäkin Luomalla on 2-vuotinen sopimus, josta ei pääse kohtuuhinnalla eroon. Tähän piste keskustelulle.

Noin säälittävälle perustelulle ei pistettä laiteta ihan löysästi. Sopimuksen sisältökö sinusta määrittää sen että selkeäksi virheeksi havaittua päätöstä pitää jatkaa hamaan loppuun saakka?

Näkyvä: varmasti palkka nousi ja oletettavasti SHL:n pelityyli sopii paremmin.

"SHL:n pelityyli sopii paremmin". Tuossahan onkin se evergreen syy päästää joukkueen tehollisesti pätevin pakki menemään. Ehkä tilalle löydetään joku nelikymppisiään lähentelevä fossiili pelaamaan kauden verran loukkaantuneena?

Salcido hankittiin, koska oli pakkipula; Kalteva odotusarvoisesti pelaa ensi kaudella.

Salcido hankittiin myös takomaan pisteitä ja keventämään Näkyvän tulosvastuuta pakistossa. Tasonsa todistanut ja yli 0,5ppg pakki tulisi ehdottomasti säilyttää joukkueessa ja tämä ilmeisesti kustiin Salcidon kohdalla.

Onneksi Mikko Kalteva kuitenkin tulee ja pelastaa.

Boyce hoitanee 3-4. sentterin tontin, jolla paikkaa helposti Jonnen.

Joukkueeseen on ilmoitettu tulevan 1-2 peluria ja Boyce on niistä toinen. Boycen asema on siis kilpailla kakkossenan paikasta Miika Lahden kanssa. Oletan tässä että JYP puristaa yhteen tutun ja turvallisen Löfman-Perrin-Tuppurainen -kolmikon. Boyce on jokatapauksessa nyky-JYPin kärkihankintoja ja ei varmasti jää jämäminuuttien nelosketjulaiseksi.

Kyllähän tietty logiikka näkyy tuossa joukkueen rakentamisessa

Tuossa ei nimenomaan ole mitään logiikkaa ja tämän pystyy toteamaan jo määrällisestäkin näkökulmasta kun katsoo tulijat-lähtijät -taulukkoa. Joukkueen rakennusprosessi ei myöskään ole linjassa Seppäsen lausunnon kanssa. JYP ei ole toviin ollut näin sekavassa tilanteessa ja tämä ripulioksentaminen on ihan itse aiheutettua.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Luomalla piste enemmän tehtynä kuin Välivaaralla eikä tehotilastossakaan ole kuin kuuden maalin ero. Toki Luomakin oli pettymys, mutta hauskaa, että ylistät Välivaaraa ja tuomitset täysin Luoman vaikka tilastot ovat hyvin samankaltaiset.

Välivaara kuitenkin oli pakkien tehotilaston ykkönen ja tosiaan pisteen Luomaa perässä. Välivaara on kuitenkin tasonsa todistanut ja voittanutkin JYPissä jotain. Mikko Luoma on kokenut ja flopannut paluumuuttaja joka pelasi x määrän kaudesta loukkaantuneena. Ihan kauhean korkealle en arvosta kokenutta pelaajaa joka pelaa puolikuntoisena ja saa tätä kautta tekosyyn surkealle kaudelleen. Tuhoaa samalla omaa sekä joukkueen peliä.

Nelosketjun sentterin rooli ei tosiaan ole mikään vitsimesta, mutta älä nyt tosissasi väitä, että Jonne Virtanen olisi Liigan eliittiä nelossentterin roolissa.

Jonne oli JYPille sopiva nelossentteri. Sanoinkin jo että tulemme tulevan kauden mittaan katsomaan miten Hotakaiset ja tusinajunnut tuon roolin ottavat haltuunsa.

Miten Perrinin starana oleminen liittyy siihen, että hän teki jatkosopimuksen JYP:iin? Eikö hänkin olisi lähtenyt muualle/lopettanut jos olisi kokenut, ettei JYP:ssä ole mitään järkeä jatkaa?(mätä organisaatio, ei tavoitella menestystä)

Mitä sinä et nyt ymmärtänyt? Perrinin taso riittää uran ehtoopuolella starastatukseen(ykkössenan paikkaan) tässä liigassa ja JYPissä. Mihin muualle hänen kannattaisi lähteä riskeeraamaan statustaan? Palkkakin ilmeisen kohdillaan täällä. Varmasti tykkää olla täällä ja varmasti miestä on hyvin kohdeltu. Tämä ei kuitenkaan liity nykyiseen joukkopakoon ja organisaation pelleilyyn millään tavalla.

Mikä olisi ollut suoraselkäistä vastuun kantoa? Potkia Virtanen ja Tyni pihalle?

Kunhan nyt edes jommankumman asema olisi kyseenalaistettu. Olen jo aiemmin vastannut tuohon kysymykseen vastuusta ja sen kantamisesta. Valtaosalle faneista riittää kun asioista puhuttaisi niiden oikeilla nimillä eikä epäonnistumista lässytettäisi diipadaapaksi.

Vastaa sinä vuorostani aiemmin esittämiini kysymyksiin. Miksei Tynin kohdalla puhuta tien loppuun kulkemisesta vaikka se on päätepysäkille selvästi jo kuljettu? Miksei Marko Virtasen asemaa kyseenalaistettu kauden jälkeen? Miksei enää ole maitokauppoja?

Miten pelaajapolitiikkaa sinun mielestäsi pitäisi hoitaa? Miten kasaisit ensi kauden joukkueen, ketkä hankkisit korvaaviksi pelaajiksi esimerkiksi Louhivaaran, Wärnin ja Hubacekin tilalle?

Vallitsevan persneton keskellä on vaikea sanoa kun ei tarkkoja lukuja ole nenän edessä. Ei ole tilin saldo tiedossa. Olen jo aiemmin sanonut että Mikko Luoman sainaaminen oli iso virhe ja hän ei palkkansa arvoinen ole. Oli se mikä tahansa. Jani Tuppurainen on taatusti isolla liksalla liikkeellä ja hänen kohdallaan olisi syytä pohtia onko vaatimustaso hänen kohdallaan n. 30 pisteen nurkille. On valitettavasti nyky-JYPin ykköslaiturin asemassa.

Tämän "kuulemma" uuden rakennusprosessin edessä olisi mielestäni tehtävä isoja muutosliikkeitä ja siihen liittyy valitettavasti riskejäkin. Tynin olisin vaihtanut nälkäisempään ja nykypäiväisempään tekijämieheen. Valmentajaksi olisin hommannut "varman" ja vetovoimaisen nimen luomaan pohjaa uudelle JYPille. Perrinille tulisi ehdottomasti löytää aitoa tulitukea antava sentteri ja pakistosta pitäisi löytyä se ehdoton keihään kärki.

Muutos sattuu tilipussiin, mutta se tulisi pohjustaa kunnolla eikä silloin tietyillä paikoilla voi olla ikääntynyt muinaisjäänne sekä neitsytcoach.

Pahoittelut offailusta ja tätä voidaan jatkaa toisessa ketjussa.
 
Viimeksi muokattu:

Seventeen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
JYP rantautui twitteriin käyttäjänimellä @JYPJyvaskyla. Hienoa että tämä vihdoin tapahtui!

Olkoon tämä pieni askel merkki siitä että jotain alkaa kääntyä positiiviseen suuntaan. Hienoa toimintaa, ja Iso peukku että otetaan ns. vinkistä kiinni.
 
Nypsi

Jäsen
Välivaara kuitenkin oli pakkien tehotilaston ykkönen ja tosiaan pisteen Luomaa perässä. Välivaara on kuitenkin tasonsa todistanut ja voittanutkin JYPissä jotain. Mikko Luoma on kokenut ja flopannut paluumuuttaja joka pelasi x määrän kaudesta loukkaantuneena. Ihan kauhean korkealle en arvosta kokenutta pelaajaa joka pelaa puolikuntoisena ja saa tätä kautta tekosyyn surkealle kaudelleen. Tuhoaa samalla omaa sekä joukkueen peliä.
Eikö tuossa kuitenkin ole vielä jotain toivoa Luomankin suhteen, jos hän ensi kaudella pääsee pelaamaan terveenä?

Jonne oli JYPille sopiva nelossentteri. Sanoinkin jo että tulemme tulevan kauden mittaan katsomaan miten Hotakaiset ja tusinajunnut tuon roolin ottavat haltuunsa.
Jep, ensi kaudellahan se sitten nähdään. Turha tätäkään asiaa on vielä etukäteen tuomita epäonnistuneeksi liikkeeksi.

Mitä sinä et nyt ymmärtänyt? Perrinin taso riittää uran ehtoopuolella starastatukseen(ykkössenan paikkaan) tässä liigassa ja JYPissä. Mihin muualle hänen kannattaisi lähteä riskeeraamaan statustaan? Palkkakin ilmeisen kohdillaan täällä. Varmasti tykkää olla täällä ja varmasti miestä on hyvin kohdeltu. Tämä ei kuitenkaan liity nykyiseen joukkopakoon ja organisaation pelleilyyn millään tavalla.
Niin pointtini lähinnä olikin, että jos Virtanen olisi täysin kyvytön valmentaja ja organisaatio olisi mätä, niin miksi ihmeessä Perrin enää JYP:ssä pelaisi. Käsittääkseni hän kuitenkin haluaa menestyä viimeisinä/vimeisenä vuotenaan ja tavoitella mestaruutta. Tuskin pelkkä raha motivoi Perriniä enää pelaamaan.

Vastaa sinä vuorostani aiemmin esittämiini kysymyksiin. Miksei Tynin kohdalla puhuta tien loppuun kulkemisesta vaikka se on päätepysäkille selvästi jo kuljettu? Miksei Marko Virtasen asemaa kyseenalaistettu kauden jälkeen? Miksei enää ole maitokauppoja?
Virtasen aseman kyseenalaistaminen on sinulle sama kuin potkut. Eiköhän Virtaselle haluttu antaa vielä toinen kausi aikaa näyttää mikä hän on miehiään.

Vallitsevan persneton keskellä on vaikea sanoa kun ei tarkkoja lukuja ole nenän edessä. Ei ole tilin saldo tiedossa. Olen jo aiemmin sanonut että Mikko Luoman sainaaminen oli iso virhe ja hän ei palkkansa arvoinen ole. Oli se mikä tahansa. Jani Tuppurainen on taatusti isolla liksalla liikkeellä ja hänen kohdallaan olisi syytä pohtia onko vaatimustaso hänen kohdallaan n. 30 pisteen nurkille. On valitettavasti nyky-JYPin ykköslaiturin asemassa.

Tämän "kuulemma" uuden rakennusprosessin edessä olisi mielestäni tehtävä isoja muutosliikkeitä ja siihen liittyy valitettavasti riskejäkin. Tynin olisin vaihtanut nälkäisempään ja nykypäiväisempään tekijämieheen. Valmentajaksi olisin hommannut "varman" ja vetovoimaisen nimen luomaan pohjaa uudelle JYPille. Perrinille tulisi ehdottomasti löytää aitoa tulitukea antava sentteri ja pakistosta pitäisi löytyä se ehdoton keihään kärki.

Muutos sattuu tilipussiin, mutta se tulisi pohjustaa kunnolla eikä silloin tietyillä paikoilla voi olla ikääntynyt muinaisjäänne sekä neitsytcoach.

Pahoittelut offailusta ja tätä voidaan jatkaa toisessa ketjussa.
Kuka olisi se "varma" valmentaja? Kuka olisi Perrinille tulitukea antava sentteri, kuka pakiston keihään kärki? Kai sinulla nyt luulisi olevan nimiäkin tarjota, kun se kerran pitäisi olla niin helppoa hankkia noille paikoille takuuvarmat suorittajat? Jos Tyni potkittaisiin pihalle, vaikuttaisiko se jotenkin joukkueen rakentamiseen?
Jooh, ehkä tuo toinen ketju olisi sopivampi näille spekuloinneille.
 
Pauli

Jäsen
Eiköhän Näkyvä lähtenyt hakemaan isompaa palkaa ruotsista. Siellä kuitenkin maksetaan selvästi paremmin kuin liigassa. Ja se oli hyvä kauppa jypille mielestäni. Ei Näkyvä mielestäni missään vaiheessa noussut sille tasolle mitä hänestä odoteltiin ja jyp sai vielä rahaa vaihdossa.

Hyökkäyspää tarvitsee kyllä yhtä hyvää pelaajaa rosteriin. Ja eiköhän semmoinen vielä ilmaannu ennenkuin kausi alkaa. Varma en ole mutta eikö se ole verotuksellisesti parempi jos hän ei tule joukkueeseen ennenkuin syksyllä. Vaikka diili olisi jo sovittu tässä vaiheessa.
 
änähaim

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Eiköhän Näkyvä lähtenyt hakemaan isompaa palkaa ruotsista. Siellä kuitenkin maksetaan selvästi paremmin kuin liigassa. Ja se oli hyvä kauppa jypille mielestäni. Ei Näkyvä mielestäni missään vaiheessa noussut sille tasolle mitä hänestä odoteltiin ja jyp sai vielä rahaa vaihdossa.

Näkyvän tullessa mieheltä ei varmastikaan ihmeitä odotettu. Hänestä kuitenkin kypsyi varsin mallikas kädellinen puolustaja. Pisteiden valossa tasaisia kausia, mutta kuitenkin tuntui kehityskäyrän lähteneen laskuun. Maiseman vaihdos tekee varmasti hyvää ja käyrä taas nousuun.
 
Captain Slow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KR69, K11ng Perrin, Bratislavan mm-miehistö 2019
JYP rantautui twitteriin käyttäjänimellä @JYPJyvaskyla. Hienoa että tämä vihdoin tapahtui!

Mitä helvettiä? Onko tänään aprillipäivä, vai onko tämä unta vaan..
 
Tähtipakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mitä helvettiä? Onko tänään aprillipäivä, vai onko tämä unta vaan..

Samaa minäkin hämmästelen. Mr. Kaikkitietävä Tyyni Karihan nimenomaan painotti, että Twitterissä ei ole JYPille minkäänlaista arvoa!

"Parempi myöhään kuin ei milloinkaan" sopii tähän tilanteeseen oikein mallikkaasti.

JYPin sivuillekin oli ilmestynyt vähän pidempää juttua tänään, jossa Kuulapää avaa vähän edellisen ja tulevan kauden touhuja. Ensi kauden joukkue on kuulemma "äärimmäisen nälkäinen, taisteleva, aktiivista, nopeaa ja rohkeaa kiekollista, sekä kiekotonta peliä pelaava liigajoukkue", joka kuulostaa hyvältä, mutta johtuen viime kaudesta olen tämän(kin) suhteen skeptinen.

Pelaajahankinnoista ei ollut jutuissa sanallakaan mainintaa, mikä on kyllä harmi. Pakkohan tuonne on vähintään yhden pakin tultava. Hyökkäyskin kaipaisi täydennystä, mutta se taitaa olla silkkaa haaveilua.

Tässä vielä linkit JYPin sivuille, kahteen eri tekstiin:

Tunnustelua, uuden oppimista ja kalibrointia / Haastattelut / Ottelut / JYP

JYP lähtee ensi kauteen uudistuneella joukkueella / Uutiset / JYP
 
Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Ja se oli hyvä kauppa jypille mielestäni. Ei Näkyvä mielestäni missään vaiheessa noussut sille tasolle mitä hänestä odoteltiin ja jyp sai vielä rahaa vaihdossa.

Roskaa koko viesti. Auvitun lähdön ja ilmeisesti myös Salcidon myötä Näkyvä oli JYPin rosterissa ainut oikeasti kiekollinen pakki.

Pidän tätä aivan älyttömänä myyntinä JYPin kannalta, etenkin jos tosiaan Näkyvää on oikeasti kaupiteltu muualle. 30 pisteen kiekollisia pakkeja onkin joka oksalla ja JYPissäkin ihan tyrkylle asti..eiku.

Ja mitkähän sinulla mahtoi olla Näkyvää kohtaan odotukset jos niitä ei täyttänyt? ¨
Ja JYPin "korvaus" Tynin höpinöistä huolimatta lienee aika pieni. Palkkasäästön kanssa voi olla 150 k lähellä, jolla voi hyvällä scouttauksella löytää laadukkaan pakin tilalle. Tai sitten ei.¨

..joka kuulostaa hyvältä, mutta johtuen viime kaudesta olen tämän(kin) suhteen skeptinen.

Samma här. Näytöt pelitavan tehokkuudesta ja voittavasta kiekosta puuttuvat täysin viime kauden osalta, joten aika paljon on Virtasella ja tiimillä töitä. Mestaruudesta taistelusta ei sentäs tuossa haastattelussa uskalla puhua.

Eipä ole enää puhetta reagointikiekosta, ellei tämä uusi termi ole uusi sumutus tälle JYPin pikkunäpräily-pelikirjastolle jossa pitää pelata eri tavalla jopa kaukalosta riippuen.
 
Viimeksi muokattu:

Seventeen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Innostuin kun JYP sai tehtyä tilin twitteriin, vaikka se ei nyt mikään sateentekijä olekaan, mutta askel eteenpäin. Nyt sitten sitä kautta linkitettiin jonkunlainen Virtasen haastattelu by verkkotoimitus.

JYP lähtee ensi kauteen uudistuneella joukkueella / Uutiset / JYP

Luin läpi ja tuli vähän turhautunut olo. En tiedä johtuuko tämä jutun tekijästä vai sanomasta mutta muutama esimerkki: Tavoitteet jyväskyläläisorganisaatiossa tulevat tästä huolimatta (uudistumisesta) olemaan edelleen korkealla, joskin samaan aikaan myös realistiset.

Mitäkä tämä mahtaa yksikertaisuudessaan tarkoittaa? Korkeat tavoitteet ymmärtäisin että yritetään neljän joukkoon, mutta realistista se ei varmaan ole kenenkään mielestä. Mikään ei siihen viittaa. Realistista on puhua sijoittumisesta sijalle 8. Voihan se olla sekin jonkun mielestä korkea tavoite.

Puheet hurrikaanijengin vetovoimasta ja myös sen mahdollisesta puutteesta voidaan saman tien unohtaa, sillä jyväskyläläiskäskijän mukaan yksikään pelaaja ei ole vetovoiman puutteen vuoksi jäänyt saapumatta Suomen Ateenaan. No ei varmaan, mutta ei ole montaa tullutkaan. Onko edes kovin montaa yritetty? Minkä takia uusia ei sitten ole tullut? Siis mitä ihmettä nyt taas nämä kommentit tarkoittaa?.

On totta että nuoria on ajettu sisään ja aika hyvin onnistuttu, mutta että korvataan 9 lähtijää nuorilla. Melkonen taikuri on sellainen kaveri joka nuo korvaa. Jutussa puhutaan siitä että viime kaudella ei olisi ETvoittoa tullut jos olisi pelattu edelliskauden sapluunalla. No katsomoon se peli näytti kyllä siltä edelliskausien taistelulta ja trapiltä. Nyt on kiekollisuutta harjoiteltu ja siinä on kuulemma kehitytty kauheesti, mutta sitten kumminkin tulevan kauden pää paino on seuraavanlainen: - Heti kauden alusta haluan nähdä miten joukkue sytyttää kotiyleisön, esittää väkevää taklauspelaamista ja luo hurmosta ympärilleen. Se on ensisijaisesti meidän tehtävä ja meidän tulee esityksillämme pystyä sytyttämään yleisö. Meidän tulee kyetä saamaan peleihin räväkät alut ja pyrkiä tekemään kotiluolasta vaikea paikka pelata.

No miltäs tämä kuulostaa, ihan edelliskausien kiekolta. Tosin tuo takluspeli voi olla vähän heikohkoa kun mikkihiiriä on niin paljon porukassa.

Edittiä. Laskeskelin vähän noita tilastoja niin nyt on sopimus 26 pelaajan kanssa: Keski-ikä 25v, Keskipaino 85,7 Keskipituus 184,6 Viime kaudella rosterissa kävi ihmettelemässä about 10 pelaajaa enemmän, mutta jos lasketaan keskiarvot 26 eniten pelanneesta, niin lukemat ovat seuraavanlaisia: keski-ikä 27,9 paino 89,1 ja pituus 185,7 vaikka kaikki jääneet on vuoden vanhempia.

Oikeasti, olen vielä enemmän huolissani JYP-joukkueen tilasta.
 
Viimeksi muokattu:

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
No mutta realismiahan tuo Seventeenin linkittämä uutinen sisälsi. Huolissani olen minäkin mutta jos rahat on juotu ei voi mitään,krapula on nyt kärsittävä.
 
Tuomio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sabres, Bills, Man Utd
Myös täältä löytyy vähän skeptisyyttä noita Veltsun lausuntoja kohtaan. Viime kausi oli kuitenkin täynnä tyhjiä lupauksia pelin parantumisesta ja taisteluasenteen löytymisestä.
Samainen Veltsu puheli myös päättyneen kauden alkaessa että nykykiekkoon eivät taklaukset kuulu. Joko siellä on ideologiat muuttuneet, tai sitten näillä puheilla yritetään vain rauhoitella ärtynyttä fanikuntaa.
Henkilökohtaisesti toivon hartaasti että taklauspeli otetaan miehekkäästi haltuun menneiden vuosien malliin. Antaa tuon paikallisvastustajan harrastaa sitä kiilailukiekkoaan ja pelataan me niin kuin miehet.

Kirvestä en missään nimessä ole kaivoon heittämässä mutta nyt on aika muuttaa puheet teoiksi. Turhautuneen yleisön uskoa ei palauteta pelkällä "Tyni-jargonilla" . Pahoin pelkään että yleisömäärä lähtee nopeasti laskuun jos kauden alussa näyttää siltä että hidas näprääminen ja taklaukseton peli jatkuu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös