Mainos

JYPin mediaketju

  • 1 967 519
  • 8 821

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Siirretty toisesta ketjusta.

Kärppien harjoitusottelut -ketjussa revitään pelihousuja tämmöisestä. (?)

Lähden siitä että JYP on riittävän ajoissa ilmoittanut Oulun suuntaan ettei ottelu toteudu ja esittänyt pätevän syyn. Jos ei, saatanan puuhatontut.

Tähän ketjuun liittyen totean että JYP on ollut somessa varsin kelvollinen. Kehitys on hyväillyt allekirjoittanutta.

Tässä Oulun suunnan ottelukuvion peruuntumisessa en havainnut että JYP olisi tiputtanut someen infoa asiasta. Eli ts. pahoittelua ettei JYP pääse sovitusti paikalle ja perään syyn korostamista. Näin olisi suojattu oma kulmaus kusiselta julkisuudelta eikä olisi pelkoa ohareiden tekijän maineen saamisesta.

En tiedä onko JYP reagoinut tähän mitenkään, mutta reagoinnin olisi toisaalta pitänyt jo kaikua kovaa. Oulun suunnalla ainakin ihmeteltiin ohareita. Eli nyt miinuksia JYPin toiminnalle siitä miten toimittu asianosaisen, median ja somen suuntaan.
 
J.S:P

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Aika erikoista kun just tänään kolmen jälkeen JYPiltä tuli postia harjoitusotteluihin liittyen jossa tuokin ottelu oli listattuna pelattavaksi.
 
ToBey

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Jyväskylä
Aika erikoista kun just tänään kolmen jälkeen JYPiltä tuli postia harjoitusotteluihin liittyen jossa tuokin ottelu oli listattuna pelattavaksi.
No tuo nyt ei ole mitään ihmeellistä kun ei tuolla toimistolla ole ketään, kuka viitsisi noita automaattisesti lähteviä sähköposteja edes tarkistaa. Jos ottelulista on tehty keväällä, niin sen jälkeen se vaan heitetään copy-pastena jokapaikkaan vailla mitään käsitystä siitä, että onko informaatio edes ajankohtaista vai ei.

Mä en käsitä, että miten JYPin toimistolla on edelleen tuollainen puuhasteluporukka ja vuosi on kuitenkin 2023. Ymmärsin tuon puuhastelun 2000 luvun minardivuosina, mutta sen jälkeen on aika paljon vettä virrannut tourujoessa.
 
Captain Slow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KR69, K11ng Perrin, Bratislavan mm-miehistö 2019
Vahva aloitus juhlakaudelle, synnyin - ja kuolinvuosi löytyy paidasta ja nyt sitten feidataan harkkamatsi kuin epämiellyttävä tindermatchi konsanaan kaikessa hiljaisuudessa, kertomatta kenellekkään. Ei saatana.

Vaikka kuinka luulisi et se kivipohjakosketus oltaisiin tehty jo, niin kummasti rakas suosikkiseuramme onnistuu löytämään sen kerta kerralta vieläkin syvemmältä. JYPin kohdalla on aivan liian monta kertaa päässyt viime vuosina toteamaan et aina tämä seura pääsee yllättämään, ja lähestulkoon aina se yllätys on jotain negatiivissävytteistä. Ja ikinä ei tunnuta ottavan opiksi. Haapaveden sonnitkin nauraa jo tälle toiminnalle.

Vuodet vierii, kilometrejä tulee lisää mittariin, mutta silti mikään ei muutu. Olkiluoto III:n käyttöönotto viivästyy, Paavo Väyrynen pyrkii presidenttiehdokkaaksi, ja JYPin toimisto tai mediavastaava puuhastelee.
 
Afflicted

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, New Jersey Devils, JPS, Dream Theater. Ja #28

Kuvastuu se, että ei olla täysillä mukana tässä toiminnassa nimeltä liigakiekko. Tehdään vähän sinnepäin koska ei edes ajatella että pärjättäisiin. Niin ja onhan noita mestaruuksia niin kotoisilta kuin kansainvälisiltä kentiltä niin ei tässä jaksa enää innostua. Tehdään tätä hommaa koska se on työtä siinä missä muukin, liksaa tulee ja ei tartte kauheasti hönkiä. Organisaatiota tuntuu vaivaavan kunnianhimottomuus ja se on ammattilaisurheilussa huono juttu.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
No tuo nyt ei ole mitään ihmeellistä kun ei tuolla toimistolla ole ketään, kuka viitsisi noita automaattisesti lähteviä sähköposteja edes tarkistaa. Jos ottelulista on tehty keväällä, niin sen jälkeen se vaan heitetään copy-pastena jokapaikkaan vailla mitään käsitystä siitä, että onko informaatio edes ajankohtaista vai ei.

Mä en käsitä, että miten JYPin toimistolla on edelleen tuollainen puuhasteluporukka ja vuosi on kuitenkin 2023. Ymmärsin tuon puuhastelun 2000 luvun minardivuosina, mutta sen jälkeen on aika paljon vettä virrannut tourujoessa.

Itse luulen että ongelma koitunut siitä että mediatiimi on juurikin tarkistanut tuon listan, nimittäin vieläkin näyttää liigan sivut että pelattaisiin Kärpät-JYP matsi. Vuorovaikutusta ei välttämättä niin paljon suoraan ole seuran kanssa varsinkaan kesällä.

Siinä on joku mokannut pahasti kun ottelua ei ole virallisesti peruttu, jos siis tuo tiedossa on ollut ennen eilistä. Vaihtoehtoisesti pelaajien kalenterin laatija mokaillut. Noh puuhastelua tuo silti ja vahvistaa sitä että edelleen tehdään "vähän sinne päin, mutta ei koko sydämellä", touhua.
 
1000 Lakes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Mä en ihan helpolla usko näihin salaliittoihin puuhastelusta.
Ei meistä kukaan tiedä oikeita taustoja. Onhan sekin mahdollista et Jypiltä on ilmoitettu jo kuukausi sitten Kärppäleirille et no way, ei tulla napapiirille asti.
 
JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat

Mikä ihmeen salaliitto? Ainoa salaisuus tässä casessa on ollut se, jos JYP on mukamas perunut tapahtuman jo aikapäiviä sitten.

Se mikä on faktaa, niin vielä eiliseen tiistain alkuiltaan noin klo 16 asti JYP on tiedottanut kaikissa kanavissa olevansa torstaina matkalla Rovaniemelle. Rovaniemen reissut on mainittu seuran verkkosivuilla, seuran sähköpostin uutiskirjeessä ja Facebookissa. Miksei meille faneille voida ilmoittaa asiaa, jos Kärpille tämä on tehty selväksi jo kuukausia sitten?

Muutenkin olen taipuvainen ajattelemaan niin, että sovitun ottelun peruminen ilman sen suurempaa syytä ei anna kovin fiksua kuvaa organisaatiosta. Sekin on vähän huono selitys peruutukselle, että ottelu pelataan Rovaniemellä. Kenellekään ei pitäisi tulla yllätyksenä, että Rovaniemelle on matkaa. Se on tietenkin asia erikseen, jos JYP on kuvitellut matkaavansa vain Ouluun, ja viime metreillä sijainti onkin päivittynyt vielä pohjoisempaan. Mutta siinäkin tapauksessa asian voisi tiedottaa kauniimmin kuin hiljaisuudella, jonka keskellä siivotaan kaikki ottelumaininnat pois sieltä mistä pystytään.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Mä en ihan helpolla usko näihin salaliittoihin puuhastelusta.
Ei meistä kukaan tiedä oikeita taustoja. Onhan sekin mahdollista et Jypiltä on ilmoitettu jo kuukausi sitten Kärppäleirille et no way, ei tulla napapiirille asti.

Jos nyt vähän aikajanoilla miettii, JYP ei reagoinut tähän asiaan millään tavalla eilen. Vain totaalinen pösilö antaisi nykyisessä someajassa kärpäsen paisua härkäseksi syyttömänä. Varsinkin jos on todistusaineisto itsellä takataskussa.

JYP ei reagoinut toukokuun ja elokuun välillä mitenkään siihen että listoilla roikkuu tämä ottelutapahtuma.

Jos jo toukokuussa on tiedetty ettei pelata, hoidetaan homma tuolloin maaliin jumalauta viestillä, puhelulla ja ottelutapahtuman pois pyyhkimisellä JYPin nettisomesta.

Eniten närästää että RoKi rakentaa mestisporukkana tämän ottelutapahtuman, tägäilee JYPiä vielä varsin tuoreeltaan ja täällä vedetään mykkäkoulua. Eikun niin. Ollaan lomalla.

Olisikohan lomailu pätevä selitys tähän keissiin? #fanittottuneetliianhyvaan#tuotemyyitsensa#mahattaynna#juhlakausi#meollaanjyp
 
sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
Oliko joku täältä matkaamassa Rovaniemelle kyseiseen otteluun, vai minkä takia tämä kiinnostaa yhtään ketään?

Vaikka en siellä asukkaan, niin tiedän ainakin yhden porukan joka oli lähdössä pohjoiseen ja tuo ottelu oli startti pienelle karkureissulle arjesta.

Aika helvetin ylimielistä heittää kommenttaja; ketä yhtään kiinnostaa. Rovanimellä oli aika moni kiinnostunut näkemään 2 liigajoukkuetta, no nyt jää näkemättä.

Jonkun olisi kannattanut nostaa käsi pystyyn toimistolla ja myöntää virhe ja pahoitella, jotta vähän myöhässä tuli ilmoitus. Ei ja ei, sillä ei ole väliä milloin se sähköposti on lähtenyt Ouluun. Väliä on sillä miten asia hoidetaan nyt, ja nythän sitä asiaa ei hoideta kuinkaan. Ylimielisesti pidetään turpa kiinni ja hymistellään omissa nurkissa. Näissä tapauksissa pieni nöyryys kantaa aina vähän enemmän hedelmää lopulta.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Aika helvetin ylimielistä heittää kommenttaja; ketä yhtään kiinnostaa. Rovanimellä oli aika moni kiinnostunut näkemään 2 liigajoukkuetta, no nyt jää näkemättä.

Tässä on oma ironiansa JYPin ympärillä, muttei tämä yllätä.

JYP oli hyvin nöyrää poikaa koronan myllätessä, lomautuksia tehtiin, taloudessa tingittiin ja koronatuet itkettiin myös itselle.

Opettiko tuo hahmottamaan taloudellista kulmaa ja millaista tuskaa se voi aiheuttaa kun oikeasti tiukilla eletään? En ole vakuuttunut.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
JYPin mediapuoli kaipaa kyllä isoa päivitystä nykypäivään, josta tämäkin keissi on hyvä esimerkki. That being said, on vuosien aikana tullut huomattua kuinka tän foorumin kiekkopuoli on kyllä hieman raskasta seurattavaa. Jokaisen seuran pienimmistäkin virheistä vedetään aina himmeät kuolevat joutsenet ja moraalisaarnat, "eikö kukaan enää mieti lapsia?!!?"

Eikös esimerkiksi JYPin sometoimintaa olla kehuttu täällä kuorossa jo hyvä tovi? Ja onhan tuohon ollut syytäkin kun organisaatio heräili nykyajan suuntaan.

Tämä nyt nähty case on varsin outo kun JYP kuitenkin on kaikkien vaikeuksien keskellä ollut varsin huolellinen eikä ole halunnut kusta omiin muroihin missään nimessä.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Juu, no on tuossa somegeimissä omasta mielestä vielä paljon tekemistä, vaikka pieniä askelia eteenpäin otetaankin.

Joo ihan lapsen kengissä somekokonaisuus on, mutta lapsen kengätkin on tyhjää parempi. Tuossa 2015-2020 elettiin aikaa jolloin JYP suhtautui totaalisen ylimielisesti ja höhöttelevästi sosiaaliseen mediaan. Toki tuo aika oli sitä kun JYP ähkyyn syötettynä hedonistiporsaana teki riittävää urheilullista tulosta ja poltti viimeisiä kohelorahoja.

Onneksi nyt on upgradettu ja herätty edes vähän nykyaikaan.
 
ToBey

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Jyväskylä

– Kyseessä on Kärppien kotipeli, mistä johtuen vastuu ottelun kommentoinnista ja tiedottamisesta kuuluu heille. Olen kuitenkin itse ollut henkilökohtaisesti yhteydessä Kärppien urheilutoimen edustajiin toukokuun lopussa ja kesäkuun alussa, sekä kesäkuussa ennen kesälomille lähtöä ja viimeisimmän kerran vielä nyt alkuviikosta, JYPin urheilutoimenjohtaja Mikko Viitanen kommentoi keskiviikkona Keskisuomalaiselle.

Hämmennystä asiassa on aiheuttanut myös se, että jos ottelu on peruttu JYPin toimesta jo hyvissä ajoin alkukesästä, niin miksei treenimatsia ole tällöin poistettu samantien JYPin verkkosivujen otteluohjelmasta ja muusta sosiaalisessa mediassa näkyvästä sisällöstä? JYPin urheilutoimenjohtaja Mikko Viitanen ei halunnut ottaa kantaa siihen, koska joukkueiden välinen harjoitusottelu lopullisesti peruttiin.

– Jokainen joka on joskus jääkiekon parissa toiminut tietää, että näissä asioissa on usein monta liikkuvaa tekijää. Elämä jatkuu, eikä tästä asiasta mielestäni ole syytä tehdä suurta numeroa, Viitanen sanoo.

Siitäpä sitten lynkkaamaan lisää tai armahtamaan. Jokainen saanee itse valita tuomionsa.

EDIT: referoitu uutista
 
Viimeksi muokattu:

JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Tuomion antamista helpottaisi jos saisi jutusta jonkinlaisen tiivistelmän. Meille ei-tilaajille ei artikkeli nimittäin näy.
 
Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
@ToBey linkkaamasta Keskisuomalaisen jutusta, suurin osa Viitasen kommenteista on alla.

JYP ei ole tiedottanut kyseisen harjoituspelin perumisesta mitään, mutta joukkueenjohdon mukaan seurojen välillä käytiin asiasta ensimmäiset keskustelut jo touko-kesäkuun vaihteessa.

– Kyseessä on Kärppien kotipeli, mistä johtuen vastuu ottelun kommentoinnista ja tiedottamisesta kuuluu heille. Olen kuitenkin itse ollut henkilökohtaisesti yhteydessä Kärppien urheilutoimen edustajiin toukokuun lopussa ja kesäkuun alussa, sekä kesäkuussa ennen kesälomille lähtöä ja viimeisimmän kerran vielä nyt alkuviikosta, JYPin urheilutoimenjohtaja Mikko Viitanen kommentoi keskiviikkona Keskisuomalaiselle.

– Se mitä joukkueen sisällä puhutaan, kuuluu tietysti joukkueen sisäisiin asioihin. Jokainen elämää vähänkin elänyt tietää, että joskus asiat voivat muuttua ja perumisia saattaa tulla. Muutosten kanssa on pystyttävä elämään, hurrikaanipomo tyytyy lausahtamaan.
 
Mighty Mickey

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Anaheim Ducks, SaPKo, Los Blancos

Siitäpä sitten lynkkaamaan lisää tai armahtamaan. Jokainen saanee itse valita tuomionsa.

EDIT: referoitu uutista
Ai että kun tekee hyvää nää Viitasen kommentit. Saadaan kummasti sähköä joukkueiden välille!

Pyllistys toki siitä, että faneille tuota ei ole infottu ajoissa.
 
Suosikkijoukkue
JYP
Näin ulkopuolelta on vaikea sanoa, mistä on kyse. Viitasen kommentit Keskisuomalaiselle ovat aika epämääräisiä. Voi olla, että kyse ei ole isosta asiasta – voi myös olla, että tämä on oire siitä, että joukkueen sisällä jotkin asiat ovat sekaisin. Aika paljon harmittelen sitä, että suomalainen kiekkouutisointi on sen varassa, mitä seurojen toimihenkilöt lausahtavat. Taustalle jää pimentoon kaikkea kiinnostavaa ja tärkeää.

Seppänen esimerkiksi tuuletti oikein kunnolla keväällä Keskisuomalaisessa, että Jypissä on tehty paljon asioita väärin ja että kevään aikana käydään edeltävästä kaudesta perusteellinen keskustelu. Mitä lopulta puhuttiin, mitä analysoitiin, se jäi täysin epäselväksi. Näissä Jypin omissa videoissa, jotka ovat tietenkin markkinointia, puhutaan asioista ylätasolla. Kriittisiä kysymyksiä ei kysytä ainakaan liikaa.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Eli Viitasen mukaan oltu yhteydessä Kärppiin alkukesästä ottelun perumisen suhteen ja ilmoittaminen on järjestävän osapuolen vastuulla.

No, eikös Kärppien suunnalta juuri reagoitu ja tällä hetkellä koko paska JYPin niskoilla?

Miksi JYPin nettisomesta ei ottelua oltu poistettu?

Viitanen ei osaa vastata, shit happens ja ei tämä iso juttu ole.

Viitasen antihan vetää vertoja tyniholtaritason omien pierujen haistelulle. Olisi ehkä kannattanut vaan Mr. Mackey -tyyliin vastata "mmmkay" kaikkiin kysymyksiin.
 
Ja ylipäätään jutusta jää nyt auki se perimmäinen syy ottelun perumiselle. Miksi JYP on sopinut ottelun, mutta lähtenyt heti perumaan sitä? Kai sille on joku syy, että harjoitusottelua on lähdetty (Viitasen mukaan) perumaan jo touko-kesäkuussa.

Toimittajakin olisi voinut haastaa Viitasta kysymällä siitä, että onko Kärppien ilmoittama kokoonpanollinen syy nyt se virallinen syy? Jos Kärpät olisi tiedottanut JYPin peruneen harjoitusottelun kassakriisin ja löpölaskun vuoksi, niin olisiko silloinkin vain hymyilty ja sanottu että Kärpät hoitaa tiedottamisen.

Myös tuo jää vähän avoimeksi, että mitä silloin touko-kesäkuussa Kärppien kanssa on keskusteltu. Jos Veke on painanut Ouluun Whatsappia, että "katoin tossa et sinne rolhoon on hiton pitkä matka, täytyy kattoo syssymmällä onko meidän järkeä lähteä sinne" tyylistä viestiä, niin kai siitäkin voi sanoa että ensimmäiset keskustelut on käyty :D

Kryptinen case. Ei muuta kuin eteenpäin ja lisää paskaa housuun.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös