Mainos

JYPin mediaketju

  • 1 965 997
  • 8 805

Korppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Olisin kiinnostunut kuulemaan myös hurrikaanibrändin syntymisestä. Kuka sen keksi, miksi koko seura väreineen päätettiin uudistaa, kuka siitä vastasi ja oliko pöydällä muita vaihtoehdoja (joku huhu liikkuu, että metsoon viittaava logo olisi ollut toinen vaihtoehto). Myös No smoking team -slogan kiinnostaa kaltaistani 2000-luvun puolella fanituksen aloittanutta kaveria. Mikä juttu, kenen idea, oliko siinä jotain sponsorikytköksiä jne.

Pointtina nyt se, että rohkeasti juhlakaudella vain vanhojen muistelua ja historian kirjojen avaamista myös muistakin luvuista kuin ensimmäinen ja toinen menestysputki.
No Smoking Team nimenä kertoo mistä on kyse. Muistaakseni THL tai joku vastaava taho halusi hyödyntää Jyppiä tupakoinnin vastaisessa kampanjassa ja sai seuran mukaan tuohon sinänsä hyvään asiaan. Slogan tuli käyttöön Jypin noustua liigaan, eikä ollut aluksi logon yhteydessä, kuten myöhemmin oli. Jostain syystä se siihen logoon ympättiin ja Jyp roikutti tuota tekstiä logon yhteydessä pitempään kuin olisi tarvinnut. Muistikuvat on hiukan hataria, koska olen halunnut kyseisen tekstin unohtaa, niin hirveä se kannattajan näkökulmasta oli.
 
Hiki-Pena

Muistanko väärin, vai oliko tuolloin jäälletulobiisinä eräänlainen fanfaari, joka päätyi ytimekkäästi "JyP Hockey Team, no smoking team!"?
 
Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Metso olisi JYPin brändiksi täysin käyttöönotettavissa ;)
Siinä jouduttaisiin sitten laittamaan samalla Myrsky eläkkeelle ja kehittämään joku Mikko Metso sinne tilalle. Siinä voisi olla yksi ohjelmanumero, että Pelicansia vastaan pelatessa sitten otettaisiin erätauolla Pekko Pelikaania vastaan vanha kunnon kukkotappelu.
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897

Myrsky voisi LHBTIQ hengessä vaihtaa nimensä vaikka Melluksi ja identifioitua metsoksi. JYP olisi myös aallonharjalla vähemmistöjen tukemisessa.

Täten ei tarvitsisi uutta maskottia, vaikka brändi vaihtuisi.
 
tjj67

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Liverpool
Myös No smoking team -slogan kiinnostaa kaltaistani 2000-luvun puolella fanituksen aloittanutta kaveria. Mikä juttu, kenen idea, oliko siinä jotain sponsorikytköksiä jne.
Tuo "JyP Hockey Team, no smoking team!" oli osa tupakanvastaista kampanjaa 1980- ja 1990- luvulla.
Syöpälääkärinä tunnettu Sinuhen isä, Hannu Wallinheimo, oli laatinut sopimuksen JYP HT:n kanssa No Smoking Team- projektissa.
.
 
JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Iso kiitos kaikille kanssakeskustelijoille vanhojen muistelusta brändiuudistuksen ja No smoking teamin osalta. Vaikka allekirjoittanut on seurannut tätä seuraa 23 vuotta ja (omasta mielestäni) melko kattavasti tutustunut myös seuran historiaan, niin yhä pystyy yllättymään uudesta nippelitiedosta.

Toivottavasti toimisto lukee sivusilmällä näitä keskusteluja ja poimii täältä hyvät ja valmiit ideat ensi kauden sisältöihin.
 
JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Sopivasti juuri näinä aikoina joukkueen kapteenina toiminut Marko Virtanen oli säännöllinen tupakoitsija.
Mikä siinä on että nää Virtaset on ollu kovia vetämään röökiä Jyväskylässä? :D
 
Tukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Maajoukkue
Siinä jouduttaisiin sitten laittamaan samalla Myrsky eläkkeelle ja kehittämään joku Mikko Metso sinne tilalle. Siinä voisi olla yksi ohjelmanumero, että Pelicansia vastaan pelatessa sitten otettaisiin erätauolla Pekko Pelikaania vastaan vanha kunnon kukkotappelu.
Ei ees. Myrskyn veli Pyrstö voi tulla dominoimaan vastustajan faneja ja näyttämään ns. persettä vastustajan faneille.
 
Captain Slow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KR69, K11ng Perrin, Bratislavan mm-miehistö 2019
Aina sitä toivoisi ettei mitään biisiä profiloida siihen, kun siitä tulee sitä kautta herkästi inhokkikipale. Siis jos käy niin ihmeellisesti että verkko omassa päässä heiluu.
Tästä on oltava kyllä vahvasti samaa mieltä. Ideana paperilla hyvä, mutta käytännössä ei. Ennemmin joko hiljaisuus tai joku aivan random instrumentaalitilutus.

Hallidj on ainakin pilannut tässä viimeisen 5v aikana Toton African lopullisesti (jos ei radionova siinä onnistunut, niin JYPin ottelutapahtuma viimeistään), ja myös suurena reivimusiikin ystävänä myös Prodigyn Firestarterkin on saatu aika tehokkaasti, jos nyt ei pilattua, niin ainakin senverran puhkikulutettua että alkuperäistä versiota ei ihan heti saa minun levylautaselle tungettua, vaikka kyseinen orkesteri muuten kuuluukin omiin all time favouriteihin.

Syöpälääkärinä tunnettu Sinuhen isä, Hannu Wallinheimo, oli laatinut sopimuksen JYP HT:n kanssa No Smoking Team- projektissa.
Mainitaan nyt knoppina sekin kun Jyväskylää ja sen urheilua sivuaa osittain, tuossa aiemmin röissä kuuntelin Tomin nuoteista-podcastia, eräässä podcastin jaksossa selvenimiehellä oli myös lempinimi "Tupakka-Tohtori", joka ei kyllä tullut siitä et mies olisi tunnettu Marlboron vetelemisestä, pikemminkin päinvastoin.

Mikä siinä on että nää Virtaset on ollu kovia vetämään röökiä Jyväskylässä? :D
Tää menee nyt ihan hakamussuttelu/fantasiarosteritasolle, mutta Jake Virtasen kun saisi Jyväskylään pelaamaan niin ois aikalailla koko värisuora saatu seurahistoriassa yhden sukunimen (ja paheitten) ympärille. Oisi röökiä vetävää Virtasta (Antti), vähän vahvempaa Hartsporttia vetänyt (Jonne) ja sitten vähän väkisinmakuusta yms rikoksista epäiltyä Virtasta. Ei puutu enää kuin tajuntaa laajentavat nautintoaineet tuosta listasta.

Siellä me, Virtaset...
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Toivottavasti käärijä ottanut JYPin paidan mukaan liverpooliin ja mahd. voittonsa jälkeen pukee ylleen..
 
Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Videokuvaa Käärijän backstagelta:

Harmi, ettei selkäpuoli näy eli #69 PAIDATONRIEHUJA. Tervetuloa vaan JYPiin pelaamaan! Maalinedustalle tarvittaisiin fyysinen pelote antamaan Veinille työrauhaa. Semmoinen, jolta hanskat tippuu tarvittaessa ja aiempaa nyrkkeilykokemusta löytyy.
 
spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45

Captain Slow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KR69, K11ng Perrin, Bratislavan mm-miehistö 2019
Mä olin varma et #69 on varattu Rovanperälle, sitten kun mm-rallihommat ei nappaa enää, mutta ehkä tässä tilanteessa sallin vaihtamisen.

Ei muuten oo mikään turha jätkä kun ties kuinka monetta päivää keikkuu Eliteprospectsin selatuimpien pelaajien joukossa.

Cult player for ESC Finland team - joko saa laittaa paitaa kattoon?
 
rosswell

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Hokki, Liverpool, Real Madrid, Vfb Stuttgart
Äkkiseltään heittäisin nyt sen Nicholas Welshin
 
Harhasyöttö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, sympatiat: HIFK ja Kiekko-Espoo
Tumanovsilla on pidempi letti, toki on voinut käydä parturissa tässä välissä. Kauheeta spekulointia mulla pelkän takaraivon perusteella.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös