Mainos

JYPin ketjut ja joukkueenrakennus 2019–2020

  • 37 995
  • 221

Mimesis

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Pyöritelläänpä hieman ketjulottoa ja katsotaan kokoonpanoa näin tiistai-illan kunniaksi. Pelaajapuolella vaihtuvuus tulee ilmeisesti olemaan aika pientä, ainakin jos vertaa tilannetta vaikka tämän kauden finalisteihin. Muutama syvyyshankinta voi vielä olla tulossa, mutta en ainakaan itse usko "pekkajormakka"-tason hankintoihin. HIFKsta on huhuttu meillepäin pelaajaa ja tuolla IFKn palstalla on arvioitu että tämä pelaaja olisi Elias Ulander. Olisi ehkä hieman outo hankinta tässä puolustajatilanteessa, mutta katsotaan nyt. Muuten ollut aika hiljaista pelaajahuhujen suhteen.

Ketjulottoa:
Tuppurainen - Immonen - Turkulainen
Rooba - Siikonen - Tomasek
Nättinen - Hytönen - Ratinen
Siikanen - Stråka - Louhivaara
+Rutanen, Kalajanniska

Viime kauden pohjalta lähtisin tälläisiä ketjuja kokeilemaan. Oletettavasti Allu ja Jakke on vielä isossa tuloksentekovastuussa ja 2./3. ketjuissa ollaan vielä kasvumatkalla sinne isoon rooliin. Tomasekin puolustuspelaaminen oli sen verta puuttellista että miehen paikka on lähtökohtaisesti laidassa. Jotain ulkomaalaista tryout-hakua voisi koittaa vielä etsiä hyökkäyspäähän, mutta suurempia hankintoja ei omasta mielestä tarvitse vielä tässä kohtaa tehdä. Tasonnostoa (tehopisteiden muodossa) odotan erityisesti herroilta Turkulainen, Tomasek, Nättinen ja Ratinen.

Allen - Vainio
Mäenpää - Ikonen
Kalteva - Honka
+ Viinikaiset,
"Ulander", Jokinen
Kovasti on luvassa kilpailua puolustuspäässä. Vainio, Mäenpää, Kalteva ja varauksin Ikonen ovat lähtökohtaisesti "varmat" nimet kokoonpanoon. Jäljelle jäävistä paikoista onkin sitten tappelemassa monta potentiaalista nimeä. Puolustuspää onkin omasta mielestä se isoin kysymysmerkki ennen ensi kautta. Hyvässä tapauksessa saadaan iskostettua pelitapa kaikkien selkäytimiin ja jatkuva kilpailu saa nuoret nostamaan tasoa. Huonossa tapauksessa luvassa jatkuva pelaajaruletti, puolustuspään sekoilu ja Yonkmanin paluu.

Laurikainen
Ruusu

Maalivahti tilanne aika selkeä, lähtokohtaisesti Laurikainen pelaa 40-45 peliä ja Ruusu loput. Edi oli viime kaudella JYPin paras pelaaja ja on selkeä ykkösvahti. Ruusun tavoitteena on etsiä kadonnut itseluottamus.
 
david

Kiitos. Tässä on varsinkin hyökkäysketjut mielestäni aika optimissa asennossa. En usko, että Hytönen enää nousee entiseen loistoonsa, mutta en usko myöskään viime kauden mahalaskun toistuvan, joten kolmosketju voisi hyvinkin olla noin. Muutenkin aika tasapainoiset koostumukset näistä näyttäisi syntyvän. Jalkaa ja raikkautta on ihan eri tavalla kuin viime kaudella (varsinkin, kun RD penkitti Tomasekin ja Nättisen puukäsien edestä pois). Nyt voi odottaa kautta ihan hyvin mielin!
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Tähän on kyllä pakko ottaa kiinni. Miten se että oli mestaruuden voittaneen joukkueen silloin tällöin kokoonpanoon mahtunut pelaaja, osoittaisi mitenkään että miehen henkilökohtainen ura ei olisi laskusuunnassa?

Koetko, että lähtökohtaisesti maan kovin valmennus laittaisi kaverille pahvia jatkosta ilman luottoa siihen, että lunastaa ajatellun roolinsa? Minusta tämä pointti on ohittamaton milläkään mielipiteellä. Kannisella on hidastanut loukit, JYPin kaaos, joka johti repaleiseen kauteen kolmessa joukkueessa ja silti pantiin mestarijoukkueessa lappu eteen ja soppari. Joskus on vaikea ymmärtää kirjoittelijoiden ajatuksenjuoksua tai juoksemattomuutta, kun puhutaan pelaajista. Minä uskon, vaikka varmaksi en tietenkään pysty sanomaan, että ensi kaudella Kerhossa pyörii Kanninen, joka tekee tulosta, koska taustat ja valmennus on kohdillaan. Niillä asioilla on aina iso merkitys, olipa pelaaja millainen lahjakkuus tahansa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Hexa

Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Itse näen, että Kannisella on kyllä suurin piirtein sama potentiaali kuin Nättiselläkin, mutta vaikea sanoa mistä kiikastaa, harjoittelumotivaatiosta, itseluottamuksesta, vai mistä? Onhan muutamat loukkaantumiset myös hidastaneet nousua kovemmalle tasolle. Ensi kausi tulee määrittelemään aika paljon mihin suuntaan ura lähtee. Uskon kuitenkin, että ensi kaudeksi on kaavailtu ja luvattu isompaa roolia HPK:ssa. Tämän kauden loppu meni sielläkin hieman sisäänajoon pelitapaan ja rotaatiopelaajana olemiseen.
Tämä on kyllä joko vahvaa Kannisen yliarviointia, Nättisen vahvaa aliarviointia tai niiden yhdistelmää.

Nättinen on potentiaaliltaan ihan eri kategorian ukko kuin Henri Kanninen. Eriasia tosiaan miten nämä potentiaalit saadaan realisoitua jos saadaan. Kannisesta kuitenkaan kukaan ei ole odottanut oikeastaan koskaan liigaukkoa kummempaa, Nättisen kohdalla taas odotukset ollut ihan NHLn 2-3 ketjun sentterin tasolla.

Nättinen pelasi huonon kauden monen mielestä ja silti tilastollisesti joukkueen parhaita, sekin kertoo osaltaan jotain.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Nättinen pelasi huonon kauden monen mielestä ja silti tilastollisesti joukkueen parhaita, sekin kertoo osaltaan jotain.
Tämä. Kuten itsekin jo tässä ketjussa kirjoitin, niin jos Nättinen tekee menneen kauden tapaista tulosta huonolla asenteella ja heikosti organisoidussa joukkueessa, niin se kertoo mielestäni aika kovan luokan talentista.

Mikähän sillä Nättisellä olisi nousussa? NHL-organisaatiosta liigan häntäpään joukkueeseen katsomo-pelaajaksi. Kutsutko sitä uran noususuunnaksi?
Tämä menee mielestäni pahemman kerran kärjistämisen puolelle. NHL-organisaatiossa mukana oleminen ei varsinaisesti tarkoita nuoren pelaajan kohdalla vielä kovinkaan paljoa. Entry-level soppareita tarjotaan lupaaville nuorille aika herkästi, eikä sen sopimuksen saaminen yksinään ole vielä merkki siitä, että pelaaja olisi lähelläkään NHL-tasoa. Nättisellä oli sopimus NHL-joukkueen kanssa, mutta kun katsotaan uran varsinaista etenemistä, niin siirto JYPin riveihin ei ollut minkäänlainen askel taaksepäin.

Katsotaanpa tarkemmin (suluissa kauden tehopisteet):

15-16 -kausi OHL:ssä oli hyvä ja uran kannalta näytti hyvältä. (52. 22+49=71)

16-17 -kausi OHL:ssä oli edellistä selvästi heikompi ja ura oli tässä kohtaa itseasiassa laskusuunnassa. Tämä kausi olisi voinut olla iso steppi kohti NHL-kaukaloita, mutta toisin kävi. (51. 13+25=38)

17-18 -kausi sujui AHL:ssä, koska alkoi olemaan jo yli-ikäinen OHL:ään. Tuloksellisesti huono kausi, eikä NHL-debyytti ollut lähelläkään. (55. 4+8=12)

Ja nyt menneellä kaudella JYPin riveissä 41 otteluun tehot 10+13=23. Kausi ei ollut täydellinen, kun joukkue alisuoritti pahasti ja Nättisellä itselläänkin oli ongelmia asenteen kanssa. Silti tämä kausi oli selkeä steppi uralla eteenpäin.
 
Hexa

Jäsen
Tämä on kyllä joko vahvaa Kannisen yliarviointia, Nättisen vahvaa aliarviointia tai niiden yhdistelmää.

Nättinen on potentiaaliltaan ihan eri kategorian ukko kuin Henri Kanninen. Eriasia tosiaan miten nämä potentiaalit saadaan realisoitua jos saadaan. Kannisesta kuitenkaan kukaan ei ole odottanut oikeastaan koskaan liigaukkoa kummempaa, Nättisen kohdalla taas odotukset ollut ihan NHLn 2-3 ketjun sentterin tasolla.

Nättinen pelasi huonon kauden monen mielestä ja silti tilastollisesti joukkueen parhaita, sekin kertoo osaltaan jotain.
Kyllä se maksimipotentiaali on edelleen suurin piirtein sama näiden kahden välillä mitä olen kummankin pelejä seurannut. Se on sitten eri asia jos toinen, tai tässä tapauksessa kumpikaan ei osaa sitä potentiaaliaan hyödyntää. Tarkoitan siis yleisellä tasolla jääkiekkoilijan ominaisuuksia, liike, taito, fyysiset ominaisuudet. Kannisella tosin edelleen riittää kirittävää Nättiseen nähden ja ikä raksuttaa myös, mutta myös Nättisellä riittää kirittävää NHL-unelmaa kohti.
 
Ei ole ehkä seurattu samoja pelaajia, jos tämä on oikeasti näkemyksesi. Olen aina fanittanut Kannista ja kehunut miestä muiden dissausta vastaan, mutta silti kaiken näkemäni perusteella Nättinen on aivan eri tason talentti ja omaa paljon suuremman potentiaalin.

Kannisen asenne on aina ollut hyvää luokkaa, mutta silti ei ole onnistunut oikein yhdelläkään kaudella lyömään itseään kunnolla läpi. Syitä on monia, mutta jos talenttia olisi taustalla riittävästi, niin tuolla asenteella olisi näiden näyttöpaikkojen myötä lyönyt itsensä väkisinkin läpi vähintään sellaiseksi 30-40 pisteen kakkoskorin mieheksi liigatasolla.

Nättinen tuli nyt ensimmäistä kertaa pelaamaan kunnolla SM-liigaan, jos ei lasketa hyvin nuorena pelattuja ensimmäisiä pelejä. Teki välittömästi paremmat tehot, kuin Kanninen kertaakaan uransa aikana, vaikka Kannisella on kolme vuotta enemmän ikää ja käytännössä neljä täyttä liigakautta takana. Ja Nättinen onnistui tässä huonosta asenteesta huolimatta.
 
Hexa

Jäsen
Kannisen asenne on aina ollut hyvää luokkaa, mutta silti ei ole onnistunut oikein yhdelläkään kaudella lyömään itseään kunnolla läpi. Syitä on monia, mutta jos talenttia olisi taustalla riittävästi, niin tuolla asenteella olisi näiden näyttöpaikkojen myötä lyönyt itsensä väkisinkin läpi vähintään sellaiseksi 30-40 pisteen kakkoskorin mieheksi liigatasolla.
Aika paljonhan siinä on ollut loukkaantumisiakin sotkemassa nousua seuraavalle tasolle ja sitä ei ole myöskään auttanut pompottelu eri ketjuissa ja rooleissa. Mutta ymmärrän kyllä miksi monet näkevät Nättisen lahjakkaampana, vaikka ura on polkenut paikoillaan myös hänen kohdallaan viimeiset pari kautta OHL:n ja AHL:n puolella. Viimeiset U20 junioreiden MM-kisat menivät myös vahvasti alakanttiin hänen kohdaltaan. Tämä kausi JYPissä oli kuitenkin positivinen signaali tehopisteiden valossa. Kummankin kohdalla seuraava kausi näyttää paljon suuntaa. Kovin moni tuskin uskoi Oula Palveenkaan nousevan NHL-organisatioon asti. Kannisesta en toki itsekään sellaista odota, Nättisen kohdalla kaikki on vielä avoinna.
 
Viimeksi muokattu:

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Maksimipotentiaalin pidän kyllä edelleen suurin piirtein samana. Mutta on eri asia miten pelaajat kehittyvät ja urat menevät käytännössä.
Maksimipotentiaalista puhuminen on mielestäni varsin turhaa, jos toisen pelaajan kohdalla ei usko sen potentiaalin koskaan realisoituvan ja toisen pelaajan kohdalla pitää sitä mahdollisena. Siitä potentiaalista puhuminen menettää merkityksensä tällaisessa tilanteessa.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mikähän sillä Nättisellä olisi nousussa? NHL-organisaatiosta liigan häntäpään joukkueeseen katsomo-pelaajaksi. Kutsutko sitä uran noususuunnaksi?
.

Ei voi mitään mutta itse ajattelen että hyvän pistemäärän tehnyt nuori pelaaja vs muutaman vuoden vanhempi pelajaa joka joutui HPK rotaatiopelajaaksi että tuossa olisi selkeästi Nättisellä noususuhdannetta ja Kannisella laskua. Tietenkin voihan jos loukkaantumisia ei ensikaudella tule Kanninenkin sen lopullisen läpimurron tehdä, mutta mielestäni Nättinen edustaa JYPin joukkueessa ensikaudella ehkä sitä isointa potentiaalia tehdä isojakin pistemääriä.

Ensikauden menestys ilman lisähankintoja mielestäni juuri perustuu aika paljon hyökkäyksen osalta saadaanko sitä potentiaalia lunastettua varsinkin Tomasekilta ja Nättiseltä vielä viimekautta paremmin koko kauden ajan. Viimekaudella ykkösketju pystyi täyttämään paikkansa, mutta menestyminen vaatisi sen toimivan toisen ketjun rakentamista ja kolmosessa pitäisi sitten Hytösten ja Louhivaarojen antaa tarvittaessa taustatukea ja nelosketjun antaa viimekauteen nähden jotain lisää, jos ei nyt pelillisesti niin edes kasvattaa pelaajia.
 
Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
..mutta mielestäni Nättinen edustaa JYPin joukkueessa ensikaudella ehkä sitä isointa potentiaalia tehdä isojakin pistemääriä.

Ehkä jos rupeaa oikeasti tekemään töitä. Tähän asti aika pitkälti juttujen perusteella menty lähinnä sen lahjakkuuden voimalla. Ja ei ollut eka eikä varmaan vika kerta kun Nättinen pyöri kuin puolukka kentällä kun oma mies oli jo maalinteossa. Sitä katseltua tuo plusmiinusluku on hämmentävän hyvä. Toisaalta eihän se katsomossa kauheasti heikennyt.

Ainakin itsellä kovemmat odotukset on kolmikko Tomasek, Turkulainen ja Siikonen ennen Nättistä.
 
Joo toisaalta tuosta potentiaalista kuitenkin jotain taisi kertoa se että teki melkein saman pistemäärän kun Turkulainen vaikka oli melkein vastakohta tuon työnteon ja näkyvyyden osalta kentällä ja pelasi vieläpä melkein 20 peliä vähemmän. Jos taas välillä oli hukassa omalla alueella niin taas paljon oli taas tilanteita jossa oli oikeassa paikassa oikeaan aikaan hyökkäyspäässä.

Siinä ehkä juuri JYPin avain menestykseen myös että saisivat roolitettua ketjuja paremmin niin että jokaisen pelaaja pääsisi paremmin pelaan omilla vahvuuksilla ja toinen täydentää toisen heikkouksia. Ei sinällään edes ihme jos viimekaudella varsinkin loppukaudesta Nättisen, Tomasekin ja Newtonin peli oli aika vaisua kun ei pelajaat saanut kentällä juuri mitään tehdä ja pelättiin virheitä.
 
J_L_

Jäsen
Suosikkijoukkue
KeuPa HT,Washington Capitals,Los Angeles Kings
OP Viinikainen
- Jos jompikumpi Viinikaisista murtautuu ensi kaudella kokoonpanoon, niin minä veikkaisin tätä kaveria. Oli mielestäni niissä muutamissa peleissään useimmiten varsin sinut pelatessaan miehiä vastaan, eikä liikaa kumartele. Myös omaan päähän laadukkaasti pelaamaan kykenevää kaveria tarvitaan kasvamaan korkoa ja itse kyllä kainosti odotan, että OP:sta saadaan meille jo ensi kaudeksi 3. pariin tasapainottava puolustaja. Tämä tosin perustuu puhtaasti JYP-nutussa nähtyihin peleihin, joten KeuPaa ja A-nuoria katselleet voivat antaa tukensa tai lyödä odotukseni maanrakoon.

Allekirjoitan tämän. Viinikainen oli KeuPan luottopakki alivoimalla ja väläytteli myös hieman hyökkäyspeliosaamistaankin.

Joonas sen sijaan aiheutti harmaita hiuksia niin kiekollisena kuin kiekottomana. Jotenkin alistuneen oloinen olemus, mitä nyt näin muutaman pelin livenä.
 
Hurricane

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NY Rangers, Suomi.
Tulipahan mieleeni muuan ilmiö joka palstojamme seuraa: kun on se vuosi että vahvistukset ovat alati nimellisesti vahvoja. Me täällä kiitämme ja kumarramme mutta ihmettelemme että mitä vittua noi sivussa hankitut nimettömät ovat. Kun taas vahvistukset ovat nimettömämpiä.. täällä osa vaatii nimiä kun suuri osa huutaa että ei ole rahaa (oli ekassa versiossa, mutta rahat loppuu aina viimeistään huhu palstalla). Sitten onanoidaan kaikki vanhat tuttavuudet Virolaista myöden. Koska huhu ei ole mitään ilman spekulaatiota kaikista nimistä mitä joskus on JYP:ssä pelannut. Mutta onhan se varma että sitä seuraa huuto ettei ainakaan niitä kun jo ehtoon puolella ja jotain uuttakin pitäis.. No tästä pääsemme siihen että puoli joukkuetta nostaa tasoaan koska potentiaali..kunnes herää ne jotka muistuttaa että potentiaalia on montaa erilaista ja käsillä olevat ovat jo maksimit saavuttaneet..

Lopulta joku saattaa muistaa että topicilla on pointtisa. Ja sitten alkaa se missä meidän pitäisikin olla: 2019-2020 JYP. Ja se kaipaa todellakin hyvää laituria ja hyvää pakkia jos halutaan jutilan sanoin: eteenpäin.
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Juu. Ei tässä mitään järkeä ole. En osaa edes teeskennellä iloitsevani valittujen pelaajien puolesta. Kohtuuton tilanne kun samaan aikaan pitäisi voittaa pelejä liigassa. Ihan mielenkiintoista nähdä ketä tuohon nyt nostetaan pelaamaan ja mistä päin. Tämä tilanne paljastaa karusti materiaalin kapeuden hyökkäyksen osalta. Parikin hankintaa olisi tarpeen loppukautta ajatellen. Varsinkin sitä nelosketjun 'ollisipiläistä' kaipailisin aika pikaisesti.
#12 Jani Tuppurainen #26 Jarkko Immonen #32 Jerry Turkulainen
#17 Samuli Ratinen #15 Juha-pekka Hytönen #88 Robert Rooba
#18 Aleksi Rutanen #13 Anton Stråka #23 Ossi Louhivaara
#39 Oskari Kalajanniska
"Valkeejärvi - Boman - Kumpulainen"

#47 Mikko Mäenpää #6 Julius Honka
#7 Mikko Kalteva #36 Roni Allen
#5 Juuso Vainio #51 Alex Lindroos
#38 OP Viinikainen #16 Jaakko Jokinen

#40 Markus Ruusu (#35 Niko Parkkinen)

Kokoonpano voisi olla jotain tälläistä, ketjullinen ukkoja tarvitaan, lähtisin itse siitä että nostaisin junnuista pari hyökkääjää ja lainaisin yhden Mestiksestä. Olen heittänyt tuohon nyt nimiksi Valkeejärvi, Boman ja Kumpulainen jotka itse mielelläni liigassa nyt näkisin, mutta nämä nimet ovat vain esimerkkejä.

En suoranaisesti ihmettelisi, jos JYP lainaa esim liigasta apuja, mutta en itse niin tekisi. Kyseessä ei kuitenkaan ole kuin kaksi peliä, joten antaisin omille junnuille vastuuta. Kumpulainen olisi hyvä esimerkki sellaisesta Mestis pelaajasta jolle voisi olla käyttöä myös tulevaisuudessa. Ymmärrän kyllä, ettei KeuPa häntä mielellään antaisi, onhan hän joukkueensa paras pistemies.

Valkeejärvi on JYPin a-nuorten paras pistemies ja Boman isokokoinen sentteri jolla kausi ollut hieman odotuksia vaisumpi. Itse uskon, että Boman voisi tehdä pelaamisessaan samanlaisen stepin kun aikanaan Anton Stråka joka ei ollut nuorissa mitään erityistä esittänyt ennen liigadepyyttiä, mutta silti liigassa pystyi heti hoitamaan tuota pientä rooliaan. Bomanissa on paljon mielestäni samaa, vaikka tehot nuorissa on tällä hetkellä vielä vaisummat kun Stråkalla aikanaan.
 
Viimeksi muokattu:

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
#12 Jani Tuppurainen #26 Jarkko Immonen #32 Jerry Turkulainen
#17 Samuli Ratinen #15 Juha-pekka Hytönen #88 Robert Rooba
#18 Aleksi Rutanen #13 Anton Stråka #23 Ossi Louhivaara
"Valkeejärvi - Boman - Kumpulainen"

#47 Mikko Mäenpää #6 Julius Honka
#7 Mikko Kalteva #36 Roni Allen
#5 Juuso Vainio #51 Alex Lindroos
#38 OP Viinikainen

#40 Markus Ruusu (#35 Niko Parkkinen)

Kalajaniska puuttui tuosta Rutasen paikalta, muuten varmaan aika pitkälle sitä mitä nuo poissaolojen ollessa päällä saa ketjut. Eli kaksi peluria tarvitaan muualta JOS kaikki on terveitä ja käytettävissä. Jollain tavalla näkisin että yhdelle nuorelle pelurille voisi olla kysyntää aika nopeastikin joka pystyisi nuo kaksi peliä liigassa pelaan ja olla reservinä sitten loppukaudessa liigan, A-junnujen ja KeuPan välillä kun nuoret pelaajat pystyy liikkuun "vapaasti".
 
Baldrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio
Maajoukkuekomennukset avaavat mahdollisuuksia ottaa lainalle jotain nuoria Liigan rajoilla heiluvia "kannisia" muista joukkueista testiin. Jospa Viitanen olisi pariin iskenyt silmänsä ja seurat haluavat nuorilleen Liiga-kokemusta. Voi sitten läksiäislahjaksi laittaa pelaajan lähtemään takaisin allekirjoitetun ensi kautta koskevan sopimuksen kanssa.

Edit. Toki sitten ongelmallista sekin, että muutkin joukkueet tarvitsevat nuorta reserviään EHT:n aikaan.
 
Aito Taisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Itse uskon, että Boman voisi tehdä pelaamisessaan samanlaisen stepin kun aikanaan Anton Stråka joka ei ollut nuorissa mitään erityistä esittänyt ennen liigadepyyttiä, mutta silti liigassa pystyi heti hoitamaan tuota pientä rooliaan. Bomanissa on paljon mielestäni samaa, vaikka tehot nuorissa on tällä hetkellä vielä vaisummat kun Stråkalla aikanaan.

Lienet unohtanut, että Stråka oli pelannut mestistä kokonaisen kauden (46+5 ottelua) ennen liigadebyyttiään. Lisäksi hän on ollut koko junioriuransa joukkueensa johtavia pelaajia, vaikkei pistepörssin kärjissä heilunutkaan.
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Lienet unohtanut, että Stråka oli pelannut mestistä kokonaisen kauden (46+5 ottelua) ennen liigadebyyttiään. Lisäksi hän on ollut koko junioriuransa joukkueensa johtavia pelaajia, vaikkei pistepörssin kärjissä heilunutkaan.
En ole unohtanut, mutta kuten ilmeisen huonosti painotin niin pelaajatyyppeinä pidän heitä samantyylisinä ja pystyvän pitämään perustason korkeana vaikka sarjataso kovenisi. Boman ollut myös junioriuransa joukkueensa johtavia pelaajia, sikäli outo nosto sinulta, mutta kuten sanoin nämä nimet itse nostasin mielummin kuin lainaisin ulkopuolelta.

Kalajaniska puuttui tuosta Rutasen paikalta, muuten varmaan aika pitkälle sitä mitä nuo poissaolojen ollessa päällä saa ketjut. Eli kaksi peluria tarvitaan muualta JOS kaikki on terveitä ja käytettävissä. Jollain tavalla näkisin että yhdelle nuorelle pelurille voisi olla kysyntää aika nopeastikin joka pystyisi nuo kaksi peliä liigassa pelaan ja olla reservinä sitten loppukaudessa liigan, A-junnujen ja KeuPan välillä kun nuoret pelaajat pystyy liikkuun "vapaasti".
Paha moka itseltä, olevinaan tarkistin että kaikki nimet on, mutta silti Kalajanniska jäi sivuun vaikka senkin nimen kyllä muistin. Harvinaisen huonosti tarkistelin, kun nimenomaan olin sitä mieltä, että vain kaksi pelaajaa tarvitsee, mutta jotenkin jäi piiloon ja laitoin sitten tuon kolme. Oskari ehdottomasti tuohon mukaan.

Itse nyt vielä suuremmalla syyllä nostaisin "puuttuvat" pelaajat omista junnuista, enkä toisi ulkopuolelta pelaajia. Asia olisi eri, jos pelejä olisi enemmän, mutta kun käytännössä kyseessä vain kaksi peliä niin tämä on hyvä sauma antaa omille nuorille vastuuta.
 
Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
#12 Jani Tuppurainen #26 Jarkko Immonen #32 Jerry Turkulainen
#17 Samuli Ratinen #15 Juha-pekka Hytönen #88 Robert Rooba
#18 Aleksi Rutanen #13 Anton Stråka #23 Ossi Louhivaara
#39 Oskari Kalajanniska
"Valkeejärvi - Boman - Kumpulainen"

#47 Mikko Mäenpää #6 Julius Honka
#7 Mikko Kalteva #36 Roni Allen
#5 Juuso Vainio #51 Alex Lindroos
#38 OP Viinikainen #16 Jaakko Jokinen

#40 Markus Ruusu (#35 Niko Parkkinen)

Kokoonpano voisi olla jotain tälläistä, ketjullinen ukkoja tarvitaan, lähtisin itse siitä että nostaisin junnuista pari hyökkääjää ja lainaisin yhden Mestiksestä. Olen heittänyt tuohon nyt nimiksi Valkeejärvi, Boman ja Kumpulainen jotka itse mielelläni liigassa nyt näkisin, mutta nämä nimet ovat vain esimerkkejä.

En suoranaisesti ihmettelisi, jos JYP lainaa esim liigasta apuja, mutta en itse niin tekisi. Kyseessä ei kuitenkaan ole kuin kaksi peliä, joten antaisin omille junnuille vastuuta. Kumpulainen olisi hyvä esimerkki sellaisesta Mestis pelaajasta jolle voisi olla käyttöä myös tulevaisuudessa. Ymmärrän kyllä, ettei KeuPa häntä mielellään antaisi, onhan hän joukkueensa paras pistemies.

Valkeejärvi on JYPin a-nuorten paras pistemies ja Boman isokokoinen sentteri jolla kausi ollut hieman odotuksia vaisumpi. Itse uskon, että Boman voisi tehdä pelaamisessaan samanlaisen stepin kun aikanaan Anton Stråka joka ei ollut nuorissa mitään erityistä esittänyt ennen liigadepyyttiä, mutta silti liigassa pystyi heti hoitamaan tuota pientä rooliaan. Bomanissa on paljon mielestäni samaa, vaikka tehot nuorissa on tällä hetkellä vielä vaisummat kun Stråkalla aikanaan.
Mielestäni pitäisi ajaa sisään pelaajia, joita voi tarvittaessa käyttää vielä maaliskuussakin. JYPillä on tuo 14 hyökkääjää rosterissa ja niin kuin nyt nähdään, kapealla (ja suht hyvällä tuurilla poissaolojen suhteen) on menty. Eli ehdottomasti junnuja mukaan. Ongelmana tietenkin on edelleen, ettei tuo nelosen peli vieläkään oikein rullaa. Kisoihin lähtee sitten kolme sentteriä, eli yhden korvaajan tulee olla tuon tontin poikia - tosin pelasihan Jerry mestistä keskellä.
 
moelsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kalajaniska näköjään sitten pisempään poissa kokoonpanosta, joten jännäksi menee seuraavan viikon osalta ketä sinne kokoonpanoon laitetaan hyökkäyksen osalta.
 
Taksari

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, KPC.
Kalajaniska näköjään sitten pisempään poissa kokoonpanosta, joten jännäksi menee seuraavan viikon osalta ketä sinne kokoonpanoon laitetaan hyökkäyksen osalta.
Facebookista nähdyn kuvan perusteella jonkinlainen kipsi/lasta hällä kädessä oli, mutta pystyi kirjoittamaan sillä kädellä nimmareita. Eli varmasti jonkun aikaa, mutta ei ehkä onneksi niin pahasti mitä olisi voinut mennä.
 
jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
Facebookista nähdyn kuvan perusteella jonkinlainen kipsi/lasta hällä kädessä oli, mutta pystyi kirjoittamaan sillä kädellä nimmareita. Eli varmasti jonkun aikaa, mutta ei ehkä onneksi niin pahasti mitä olisi voinut mennä.
Hän sanoi mulle, että neljä viikkoa on poissa peleistä. Tämän kirjoitin myös tuonne vemppaketjuun.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös