JYPin harjoitusottelut 2019–2020

  • 43 598
  • 154

david

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Hyvältähän tää alkaa kuulostaa kommenttien perusteella, yksi näkee puolustuspelissä petrattavaa, toinen hyökkäyspelissä ja kolmas maalivahtipelissä.
Kuulostaa ihan siltä, että ei hyvältä kuulosta.

Lisäksi joku uskoo että kyllä se siitä, kauden edetessä asiat kyllä tulevat kuntoon.

Ihan tulee mieleen sellainen DeJaVu -ilmiö viime kaudelta.

Voitto on voitto ja tappio on Tappio vaikka se harkkapelissä tulisikin, aina se jostain kertoo.

Vieläköhän kerkeisi lähettää Pitäiskö olla huolissaan -ohjelman uudelle tuotantokaudella kysymyksen tulevasta kaudesta punamustavalko -silmin katsottuna/koettuna.
Tälle hommalle on varmaankin nyt annettava aikaa ihan reilusti. Eilisestä näki, että KalPa on jyystänyt samalla tyylillä viimeiset 10 vuotta ja kaikki heidän pelaamisessaan näyttää automaattiselta ja helpolta. Meillä vasta haetaan sitä pelitapaa. Kuten kirjoitin, eilinen oli tosi tasainen ja voiton ja tappion ero oli pieni. Väitän, että Edi maalissa ja kauden eka voitto olisi ollut siinä. Mutta näitähän voi jeesustella loputtomiin, eikä se mitään auta.

Puolustuksessa Lindroos, Allen ja O-P Viinikainen tuovat hyvää jatkuvuutta tekemiseen.
 
Gorbatjovi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, New Jersey Devils, JPS, Dream Theater. Ja #28
Seinäjoki on kylläkin etelä-pohjanmaata.

No niin muuten onkin! Pystyy näköjään tuonkin pistämään väärin mutta se kertoo vain heikosta maantiedosta ja huolimattomuudesta. Kiitokset huomautuksesta ja asia on nyt korjattu.
 
Jarzki

Jäsen
Nyt ei jaksa kaivaa kovin hienoja juttuja tästä pelistä. Aika sekaisin oli pelikirja ja sen takia koko peli meni vaikeaksi, pakit oli pelin avauksessa jatkuvasti myöhässä, ja sen takia hyökkäyksiin lähdöt tukehtui alkuunsa.

Tietysti toinen harkka peli, ym. mutta vaatimustason pitää nousta paljon.

Minusta se on aivan selvää, että kuvioiden muuttuessa näin paljon, pelikirjan "pitääkin" olla vielä sekaisin. Jos ei olisi, tarkoittaisi se enemmän sitä, että olisi palattu takaisin vanhaan simppeliin ja yksinkertaiseen peliin, joka on täällä jo kuljettu loppuun ja joka todellakin on sitä has been-osastoa.

Minulle tärkein signaali harjoituskaudelta olisi se, että voi todeta jalan liikkuvan paremmin kuin viime kaudella ja pelityylin olevan selvästi liikkuvampi. Ajan kanssa palaset sitten naksahtavat kohdilleen. Paljonko se aikaa ottaa, sitä on mahdotonta sanoa. Muutoksen tiellä on kuitenkin oltava, jos halutaan joskus taas palata huipulle. Ei se kaunista tule koko aikaa olemaan.
 
Mielestäni molemmat vaatimuksesi täyttyivät ainakin eilisen perusteella. Joukkue on kevytjalkaisempi ja liikkuvampi kuin viime kaudella. Pelityyli on vielä hakusessa, mutta siitä paistaa rohkeampi ja räväkämpi kiekollinen peli. Meidän pelaajat eivät enää näytä niin shakkinappuloilta (jotka liikkuvat määritellyn säännön mukaan), vaan uskoakseni haetaan modernimpaa ja pelaavampaa tekemistä.

Nk. robottikiekon aikana JYPin peliä katsoessa tiesi jo ennalta, miten kuviot tulevat menemään, kun sitä oli paljon katsonut. Tässä oli varmasti omat vahvuutensa, mutta olihan se sitten lopulta vastustajien ostettavissa pois, kun tiesivät jo ennalta, miten me mikäkin tilanne pelataan.
 
Tj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Melchester Rovers
Sport-peliä en nähnyt mutta mitä huomioita KalPa-pelistä tein:

- Keskialueen ylittäminen oli vaikeaa, kiekollisena tai syöttelemällä, pari kertaa onnistui ja usein tulikin heti vaarallinen paikka, mutta yleensä puskettiin vaan sumppuun hitaalla lähdöllä
- Monta kertaa kun JYP sai omissa kiekon, valmennus huusi heti YLÖSPÄIN, joten ainakin vissiin yritetään noita nopeita pelinkääntöjä
- Immosen kenttä oli oikeastaan ainoa joka sai kontrolloituja hyökkäyksiä luotua. Roobalta ja Tomasekilta odotan vieläkin enemmän. Junnukenttä sai pari kertaa ihan hyvää painetta KalPalle mutta ei oikein päässyt kulmista pois
 
Suosikkijoukkue
JYP, Suomen maajoukkueet
Mitä tarkoitit tällä? Ilmeisesti hyökkääjät varasti, perusasia joka pitäisi kyllä korjata jos näin oli.
Tarkoitin sitä mitä sanoin, jo muutaman kauden on ollut suuria vaikeuksia saada peliä käännettyä nopeasti ylös päin. Mielestäni tämä johtuu siitä, että pelitapa ei ole hioutunut vielä siihen, että pakeilla on riittävästi syöttösuuntia. Tämä asia on kyllä korjattavissa harjoittelun kautta.

Eilisestä pelistä en kyllä havainnut luistelun parantumista, savolaiset oli siinä edellä niin kuin ennenkin, tai voihan se olla että joukkue on treenannut niin kovaa, että se vain näyttää hitaalta?

Nyt on vielä kuukausi aikas ennen Liiga avausta hioa peliä kuntoon, valmista ei sen tarvitse olla silloinkaan, mutta jotain merkkejä pelitavan muutoksesta, pitäisi olla näkyvillä.
 
moelsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Maalivahtitilanteesta varmaan onkin huolestuttavia kommentteja heitelty, siellä kun on nyt kakkosmaalivahti pidempään poissa ja Laurikainen loukkaantui Sport pelissä. Onneksi nyt näyttää että Eetu on parin viikon päästä viimeistään taas kehissä.

Puolustusosastolle en odottaisi mitään vahvistuksia ainakaan pitkään aikaan näiden nähtyjen pelien perusteella. Enemmän siellä on ongelma hyökkäysosasto, jossa nyt ei ainakaan laajuutta ole. Lainaus Jatkoajan uutisesta:

JYPin kokoonpanossa on havaittavissa epätasapainoa, sillä sopimuksenalaisia puolustajia on 11 kappaletta, mutta hyökkääjiä vain 14.

Unohtamatta että tuo sopimustilanne on vähintäänkin erittäin mielenkiintoinen seuraavia kausia ajatellen.
 
Tj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Melchester Rovers
No onhan se nyt ihan selvä homma että verkot on hyökkäyksen suhteen vesillä ja/tai katsotaan tekeekö junnuosasolta joku niin kovaa tulosta alkukaudesta että nappaa vakiokokoonpanon paikan.
 
Nelfor

Ongelmahan ei ole siinä, että riittääkö päteviä miehiä kokoonpanoon lähtökohtaisesti, vaan siinä miten kestetään loukkaantumisia. Reserviä ei todellakaan ole liikaa.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ihan hyvä uutinen tuo että ensiviikolla pitäisi olla käytettävissä koko materiaali, nähdään sitten oikeasti joukkueen iskykykyä, toki edelleen muistaen se että osalla pelaajista on muutama peli alla ja osalla ei yhtään, tuntuma siis vielä aika hukassa.

Mitä tulee vielä puolustuspeliin niin vaikka se nyt näyttää sekavalta niin uskoisin että tuohon kun lyödään vielä Kalteva mukaan ja tiivistetään 4 ketjun sijaan 6-7 pakkiin niin peli näyttää jo ihan erilaiselta kun muutama heikoin sieltä tippuu ja saadaan isompia minuutteja alle.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ongelmahan ei ole siinä, että riittääkö päteviä miehiä kokoonpanoon lähtökohtaisesti, vaan siinä miten kestetään loukkaantumisia. Reserviä ei todellakaan ole liikaa.

Joo kaikkien ollessa terveinä saadaan kokeneista miehistä 3 ketjua ja sitten vielä nelosketjua Ratinen-Stråka kaksikon ympärille ja kolmanneksi lenkiksi sitten Kalajaniska, Patrik Siikonen tai Rutanen, ei sinällään mitenkään erityisen huonolta näytä kaikkien ollessa terveinä. Reserviä vain hieman lisää. Jos viimekaudella kuulosti esim. Henri Tammisen hankinta oudolta niin nyt ei olisi ehkä pahitteeksi joku samantyylinen hankinta reserviin jolla hieman liigakokemusta, mutta se lopullinen läpimurto tekemättä.
 
Samaa mieltä. Toki mahdollisella hyökkäyspään tulijalla saisi olla mielellään enemmänkin Hännikäisen kuin Tammisen status. Eli kaveri, jolla on selkeästi lahjoja vastuurooliin tulevina kausina, mutta joka nykyjoukkueessaan on vähällä vastuulla ja siksi saatavissa/edullinen.
 
Nähtiinko Hännikäisessä yleisesti jotain tällaista ennen JYP-siirtoa? Holtari ehkä näki, mutta en tiedä näkivätkö muut. Sellaisia lahjakkaita kavereita harvoin seurat päästävät menemään, jos se lahjakkuus on selvästi nähtävillä.
 
Joku ammattilainen (Holtari?) varmaankin näki, kun kaveri meille hankittiin. Sitä varten ammattilaiset ovat olemassa. Sitä, miten kovasti kaveri breikkasi tuskin olisi kukaan osannut ennustaa. Käytin Hännikäistä kuitenkin esimerkkinä vain siksi, että kaipaamme tuleville vuosille vastuunkantajia ja niitä pitäisi osata kaivella ”isojen” seurojen vaihtopenkin päistä.

Tulihan Jakkekin aikanaan huikealla 0+2 statuksella, eikä Porissa varmaankaan sillä hetkellä itketty herran perään niin paljoa, että olisi rahalla siellä väkisin pidetty. Ja sama toki toimii toiseenkin suuntaan. Ei tästä kauaa ole kun esim. Nikkanen perseiltiin meiltä Jukureihin.
 
Niinhän juuri sanoin, että Holtari sen varmasti näki, mutta tuskin hänkään ihan takuuseen olisi laittanut, että homma lähtee kulkemaan. Hännikäinen ei olisi meille koskaan saapunut, jos potentiaali olisi ollut selvemmin nähtävissä. Pointtini on siis, että on äärimmäisen vaikea tehtävä löytää tuon kaltaisia pelaajia. Tottakai käytännössä jokainen seura niitä haluaa itselleen metsästää, mutta helpommin sanottu kuin tehty. Pitäisi olla siis pelaaja, jolla on niin vahvasti potentiaali piilossa, että nykyinen seura ei sitä tajua.

Nikkasen kohdalla ei tietääkseni tapahtunut mitään perseilyä. JYP olisi ehdottomasti halunnut Nikkasen pitää, mutta Nikkanen itse koki että paluu kotimaisemiin mahdollisesti isompaan rooliin on parempi ratkaisu. Täysin ymmärrettävä päätös ja JYP tuskin olisi voinut tehdä mitään pitääkseen Nikkasen riveissään.
 
Aivan. Taustalla on aina erilaisia syitä, mutta edelleen pointtini on se, että kyllä näitä potentiaalisiksikin tiedettyä kavereita liikkuu seurasta toiseen. Ammattilaisten hommaa on tietää, ketkä haluavat mahdollisesti siirtyä meille jonkin sukulaisuussuhteiden tms. perässä ja olla oikealla hetkellä iskemässä kiinni ko. tapauksiin.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Varmaan oikeampi nimike voisi olla "Micke Saari" tai "Henri Kanninen", noita liikkuu kuitenkin joka kausi joukkueiden välillä, osalla sitten loukkaantumiset tai pieni rooli hieman himmentänyt sitä piilevää potentiaalia. Tämän tyylisen voi kesken kauden saada melko edullisestikin ja huonoimmillaankin kuitenkin on joukkueelle se liigatasoinen reservi, mutta hyvällä tuurilla isommalla vastuulla irtoaa pitkäksi aikaa iloa. Tietenkin ehkä yhdelle maalintekijälle voisi olla kysyntää, mutta jotenkin en usko että ainakaan alkukauden aikana tämmöistä tulisi, kenties artisti/tyhjennysmyyneistä jos näyttää että tarve on.
 
mauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tämä kun on aktiivinen ketju nyt, niin kysymään viereisestä pöydästä nopeasti, vaikkei harjoitusotteluihin liitykään, että mikä on JYP:n maalibiisi tätä nykyä (en sattuneesta syystä ole päässyt asiaa paikan päälle todentamaan;) - hieman haastavaa varmistua - tämän löysin: JYP Goal Horn 2018-2019 | JYP Maalilaulu 2018-2019 > mutta on vain 43s, onko se tässä vai löytyykö pisempää biisiversiota..? Ja jos, niin mistähän sen voi ladata? Tai onko jollakulla laittaa se MP3:na mulle, tarvitsen sen tässä piakkoin.. :)
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Aivan. Taustalla on aina erilaisia syitä, mutta edelleen pointtini on se, että kyllä näitä potentiaalisiksikin tiedettyä kavereita liikkuu seurasta toiseen. Ammattilaisten hommaa on tietää, ketkä haluavat mahdollisesti siirtyä meille jonkin sukulaisuussuhteiden tms. perässä ja olla oikealla hetkellä iskemässä kiinni ko. tapauksiin.
Tottakai niitä liikkuu seurasta toiseen, eihän sitä ole kukaan kieltänyt. Kunhan totesin, että sellaisen löytäminen on pirullisen vaikeaa ja lisäksi kaikki muutkin ovat tällaisten hakujen perässä.

Nikkanen ei tähän keskusteluun mielestäni edes kuulu. Hänen ei tavallaan olisi koskaan edes pitänyt olla JYPin riveissä, mutta erinäisistä syistä johtuen tuli kuitenkin JYPin junnuihin kehittymään. JYPin kohdalla samanlaisia tapauksia on hyvin harvoin, koska JYP ja Jyväskylä on hyvä paikka kehittyä kiekkoilijana, joten ne junnuikäiset harvoin muualle lähtevät.
 
david

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Viikonloppuna näyttää pelit tulevan taas Solidsportilta 7,90 € kappalehintaan. Mukavaa, että voi katsoa myös nämä harkkapelit ja seurata joukkueen pelin kehittymistä.

KooKoo ja SaiPa ovat siis vastassa pe ja la. Vaikka pelin kehittyminen oikeaan suuntaan onkin pääasia, ekan voiton olisi hyvä tulla nyt viikonloppuna. Muuten alkaa pikkuhiljaa tulemaan painetta asiasta joukkueelle.
 
david

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Laitanpa nopeat huomiot heti pelin jälkeen, kun ovat vielä tuoreessa muistissa.

Eka voitto ja käytännössä aika selvä ylikäveleminen KooKoosta. Kyseessä ei kuitenkaan ollut mielestäni KooKoon surkeus, vaan se, että jäällä nähtiin raikkaampi JYP ja ehjempi 60 min kuin varmaan kertaakaan koko viime kaudella.

Ketjut:

1. Immosen jalka on kevyempi kuin vuosiin, olen tästä aivan varma, koska niin paljon olen Jakken pelejä nähnyt viime vuosina. Koko ykkösketju on aivan rautaa.

2. Rooba ja Tomasek vetävät helvetin näyttäviä kuvioita, mutta monesti menee vähän neppailuksi ja vaikeiksi ratkaisuiksi. Kun tämä parivaljakko alkaa kunnolla soittamaan yhteen ja Siikonen keskellä saa pelejä alle, niin on aivan perhanan kova ketju, joka pelaa nopeaa ja näyttävää kiekkoa. Peluutuksesta näki, että Siikoselle haetaan isoa tonttia, koska pelasi sekä ykkösparissa alivoimaa Hytösen kanssa että ylivoimaa Rooban ja Tomasekin kanssa. Pelaamattomuus näkyy vielä otteissa.

3. Jiipeen ja Opan onnistumiset lämmittivät mieltä. Myös Nättinen luikerteli välillä vaarallisesti, vaikka suuren osan ajasta oli suht näkymätön. Opan maali oli koko ketjun pitkän ja vahvan kulmapelin seurausta. Hyvä matsi myös kolmoselta.

4. Stråka riittää aika hyvin, laiturit Rutanen ja Kalajanniska vielä vähän kiikunkaakun, että pärjääkö tässä sarjassa. Ratinenhan ottaa ilman muuta toisen laidan näistä haltuun. En tiedä, miksi ei tänään pelannut.

Pakit:

Kukaan ei vetänyt vihkoon. Myös nuori Ruusu pärjäsi jäällä. Honka on kyllä sellainen virtuoosi, että hänelle pitää virheistä huolimatta antaa luottoa eikä koirankoppia. Onneksi ekaa kertaa vuosiin meillä taitaa olla valkut, jotka ymmärtävät tämän. Näitä jätkiä ei kasva puissa ja artisteja pitää osata käsitellä oikein, jotta heistä saa joku päivä irti ne yksilösuoritukset, joilla ratkotaan isoja matseja. Lindroosista on myös kasvamassa tekijämies. Ylivoimalla näkyy myös selkeä ja raikas muutos. Enää ei Kalteva seiso viivalla, vaan Immosen ylivoimassa Mäenpää ainoana pakkina viskoo pommeja/jakaa passeja toiselle puolelle Jakelle ja toiselle puolelle Allulle. Siikosen ylivoimassa Honka ja Vainio pörräävät aktiivisesti viivassa ja vähän muuallakin :).

Moke:

Parkkinen pelasi mielestäni tänään paremmin kuin Helge tähän saakka. Asiallinen esitys häneltä.

Pelitapa:

Selvästi kiekollisempi ja positiivisella tavalla vähemmän ennalta arvattava JYP nähdään tulevalla kaudella. Roiskiminen on selkeästi kielletty samoin kuin pitkä päätyyn ja perään ajokoirakiekko. Tykkään, vaikka vaatii selvästi jätkiltä vielä opettelua.

Tästä on hyvä jatkaa.
 
Viimeksi muokattu:

Saleva kehiin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelipaikallinen JYP, Ukrainan maajoukkue
Davidille kiitos hyvästä raportoinnista. Kohotti tunnelmia ja odotusta ennen kautta melkoisesti..
 
Tj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Melchester Rovers
Parkkisen Nikolle voisi ihan huoletta antaa peliaikaa Liigassakin, jos Laurikainen ei ole pelikunnossa. Heleniuksen ura on ollut jo pari kautta vähän laskusuunnassa eikä nämä tämän harjoituskauden raportit varsinaisesti toista anna ymmärtää.
 
spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
Hienoa, että maalintekijöiden rintama kasvaa. Yv tuntuu toimivalta.

Mutta Helgeä ei voi kyllä noilla otteilla Liigaan päästää (ottelua näkemättä).
 
david

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Parkkisen Nikolle voisi ihan huoletta antaa peliaikaa Liigassakin, jos Laurikainen ei ole pelikunnossa. Heleniuksen ura on ollut jo pari kautta vähän laskusuunnassa eikä nämä tämän harjoituskauden raportit varsinaisesti toista anna ymmärtää.
Silloin nevöföget-kaudella Helge oli ison ja peittävän moken tuntuinen, kuin seinä. Nyt tunnelma otteissa on ihan erilainen ja epävarma. Näillä näytöillä Parkkista vain uuniin niinä iltoina kun Edi ei pelaa. Toivottavasti kuitenkin niitä iltoja olisi tällä kaudella vähän.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös