JYPiläiset maajoukkueessa

  • 304 132
  • 1 098

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Näinpä ja muistaakseni olympialaisissa Lehtonen pelasi Mannisen ketjun alla joka oli ihan liekeissä. Sama homma YV.ssä. Siinä tulee helposti pakillekin pisteitä kun hyökkäysketjulla kulkee ja toisaalta Vatanen kakkos yv.ssä jolla ei ihan niin hyvin kulkenut niin pisteet jää tulematta.

Lisäksi olympialaiset oli niin lyhyt puristus ettei sellaisessa turnauksessa oteta paljon turhia riskejä jota kautta voisi päästä pisteille. Muutenhan pelaaminen oli hyvää.

Suomelle ei ylipäätään tehty olympialaisissa pahemmin maaleja, mutta Vatasen ollessa kentällä ei kertaakaan. Kuvastaa Vadun tasoa että lähimpänä kävi yksi tuurilla blokista läpi mennyt pomppu ja sekin ohjautui vihulta ohi.

Kiekolla varma ja tutut patentit näkyi. Kemiläisen kanssa osoittivat vähän hermojen pitävyyttä kun olympiafinaalin ylivoimalla pallottelivat keskenään 2-1 johdossa.

Ainoat miinukset kahdesta jäähystä. Sanoisin että mielialatyyppiseltä luonnonlapselta näkyi myös miksi kirkkaissa valoissa uraa tuli vajaa 10 vuotta ja vajaa 500 peliä. Omaksui Jalosen pelikirjan nopeasti eikä sooloillut.

Puhutaan silti pelaajasta jonka erittäin varma ja hyvä suorittaminenkin ansaitsee kritiikkiä. Se taso kun on korkeammalla yhä pelillisesti.

Ps. Vadulla on uralta ihan jäätävä rankkariprosentti. Aina JYPistä Anaheimiin ja maajoukkueeseen.
 
Viimeksi muokattu:

jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3

HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Kemell teki äsken turnauksen ensimmäisensä ja siirsi Suomen 2-1 johtoon.
 
koukku

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Onko se vain minun silmissä, mutta näyttääkö Vatanen hieman tukevalta? Onko raclette ja muut Sveitsin herkut tehneet tehtävänsä... Perhana kun tuntuu, että Samin tapauksessa jotain jää aina ns. piippuun, ei olisi varaa antaa yhtään tasoitusta nykyisillä pelinopeuksilla.
 
koutsikaitsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kyllähän toi toivottavasti tuleva JYPin mies "Härski" Hartikainen on härskiäkin härskimpi maalinedessä, aivan käsittämättömän kova ja taitava! Ei kukaan pakki kyllä pysty sitä siitä sivuun siirtämään esim. ylivoimapelissä...

Miten musta tuntuu että saadaan nauttia Hartikaisen härskiydestä viimeistään kaudella 23-24 !
 
Suosikkijoukkue
JYP, Suomen maajoukkueet
Vatasen haaveet änäri sopimukseen on kyllä kaukana, Sveitsin eka maali Vatasen piikkiin löysän viivapelaamisen takia.
Jotenkin vetelän näköistä tekemistä, liekö oltu paksujen lihapatojen äärellä.
Kisapaikka voi olla kohta tiukassa, jos ei otteet parane.
 
snake70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins

Melkein väitän että tämän päivän pelillä ei Vatasen osalta ole mitään vaikutusta MM kisoja silmällä pitäen, tai NHL sopimuksen syntymiseen tai syntymättä jättämiseen
 
Vanhapuuma

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYPinkylä, Suomen maajoukkueet, IF Gnistan
Melkein väitän että tämän päivän pelillä ei Vatasen osalta ole mitään vaikutusta MM kisoja silmällä pitäen, tai NHL sopimuksen syntymiseen tai syntymättä jättämiseen

Samaa mieltä. Mutta @Kuokkalan Kone ei ollu täysin väärässäkään: kieltämättä jopa junnumainen moka Vataselta toi eka Sveitsiin maaliin johtanut tilanne.

Jospa jinxaus olisi tässä kohtaa jopa ok, ja Vadu pelaisi nämä höntsäpelit huonohkosti ja iskisi JYPaan jo ensi kaudeksi!
 
Suosikkijoukkue
JYP, Suomen maajoukkueet
Melkein väitän että tämän päivän pelillä ei Vatasen osalta ole mitään vaikutusta MM kisoja silmällä pitäen, tai NHL sopimuksen syntymiseen tai syntymättä jättämiseen
Niin, ehkä kannattaisi lukea se minun viimeinen virke, luetun ymmärtäminen on taito laji.
Itse aiheeseen..jos jatkaa samanlaista löysäilyä jatkossa, niin voi rauhassa lyödä kesällä palloa Sippulassa, ei ole linjat kuumana Sveitsiin tai Änärin suuntaan.
 
snake70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Niin, ehkä kannattaisi lukea se minun viimeinen virke, luetun ymmärtäminen on taito laji.
Itse aiheeseen..jos jatkaa samanlaista löysäilyä jatkossa, niin voi rauhassa lyödä kesällä palloa Sippulassa, ei ole linjat kuumana Sveitsiin tai Änärin suuntaan.
Vatasen kohdalla tämän viikon hömppä peleillä ei ole mitään vaikutusta hänen kisamatkaan, tai mihinkään sopimukseen, Hän on näyttönsä tältä kaudelta antanut niissä peleissä joilla on jotain merkitystä. Ja myös pelaajat tietää ketkä valittu MM kisoihin ja ne jotka kärkkyy paikkaa jos ei NHL apua tule,

Vatasen kotikisat käytännössä voi pilata terveystilanne.
Sveitsiin näytöt mahdollisesta sopimukseta hän antoi ihan sveitsin sarjan aikana, NHL sopimukseen olympilaisissa nykykunnostaan, sitten siihen vaikuttaa MM kisat,
NHL sopimukseen en enää juurikaan usko Vatasen kohdalla, se juna taisi mennä jo, jos ei kahden suunnan sopimusta tee johon en Vatasen kohdalla usko.
 
Eli sun mielestä voi sitten löysäillä ihan miten haluaa, Ok, en osta vieläkään sun ideaa enkä usko Jalosenkaan niin tekevän.

Mitä tulee änäriin niin siinä olen samaa mieltä, Sveitsin mahdolliseen soppariin näillä kisoilla on varmasti merkitystä, on ihan turha väittää että viime kauden näytöt on ainoa asia joka ratkaisee sopparin synnyn, ei ne nyt niin sokeita ole.

Älä nyt ymmärrä väärin, toivon tietysti Vataselle onnistumisia joka pelissä, mutta kritiikkiä saa ja pitää myös esittää tarpeen tullen.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Eli sun mielestä voi sitten löysäillä ihan miten haluaa, Ok, en osta vieläkään sun ideaa enkä usko Jalosenkaan niin tekevän.

Mitä tulee änäriin niin siinä olen samaa mieltä, Sveitsin mahdolliseen soppariin näillä kisoilla on varmasti merkitystä, on ihan turha väittää että viime kauden näytöt on ainoa asia joka ratkaisee sopparin synnyn, ei ne nyt niin sokeita ole.

Älä nyt ymmärrä väärin, toivon tietysti Vataselle onnistumisia joka pelissä, mutta kritiikkiä saa ja pitää myös esittää tarpeen tullen.

NHL-sopimus edellyttäisi tehokkaita kotikisoja sekä isoa vastuuta. Noin saa takuulla huomiota jos vetää n. ppg-kisat ykkösparissa. Jokainen voi miettiä kuinka realistista tämä juuri nyt on.

Leireille voi myös aina lähteä antamaan näyttöjä, saada vuoden halpa diili ja sitten alkaisi grindaaminen. Ja helvetinmoinen sellainen jos meinaa kiivetä kolmosparista ylöspäin yv-ajoille.

Nämä molemmat skenaariot kysyisivät sitten sellaista kesätreeniä joka ollut viimeksi 2014. Luistelun ja käsityksen viivakudeista tulisi nousta ihan uudelle tasolle.

Ja vaikka kotikisat onnistuisivat ja diili syntyisi, voi asiat tuhota lipsumalla kesätreeneissä kuten 20 miljoonan diilin jälkeisenä kesänä -16.

Vatanen ei myöskään sattumalta pudonnut NHL-junasta ja kyllä organisaatiot miettivät että kannattaako riski enää. Niitä näyttöpaikkoja tuli ihan loppuun saakka kunnes oli game over.

Geneven kauden tehopisteiden takaa löytyy myös poppareilla oloa laiskan puolustamisen vuoksi. Sekä penkityksiä. Ei tuo kausi ollut kokonaisuutena mikään tykkikausi. Tehojen sekä yv-roolin osalta oli. Kyllä Vadu Sveitsiin diilin saa, mutta ei sielläkään sokeita olla. Ne hyvien ja huonojen päivien erot kyllä huomioidaan kun tarjonta pelaajista lisääntyy.

Saa nähdä mitä "vaihtoehtoja piisaa" -lausunto oikeasti meinaa. Toivottavasti Vadu saisi nyt vielä kerran nostetta uralleen.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kyllähän se myös lopulta on että kaikki vaikuttaa kaikkeen , kyllä maajoukkuepelejä scoutit seurailee ja pelaat paskasti niin kyllä se laajasti nykypäivänä huomataa (oli höntsä tai kisat) joka peli näytönpaikka, sitten jos vielä monta ehdokasta niin voit tippua tasaväkisissä listoissa alaspäin, niin sopimuksien kun maajoukkueen osalta.
 
Powerage

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Anaheim Ducks
Harri on meidän mies, laitan tänne. Onhan Pesosen tekeminen maajoukkueessa ihan silkkaa seksiä. Huhhuh, joka pelissä ainakin oman joukkueen parhaimmistoa ja pääsee hyville paikoille vaikka kukaan muu ei pääsisi. Tekee maskia, dominoi liikkeellä, onnistuu yksinkertaisissa asioissa ja tekee maaleja silloin kun niitä tarvitaan! Leijonien paras pelaaja jo vuodesta ???
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Harri on meidän mies, laitan tänne. Onhan Pesosen tekeminen maajoukkueessa ihan silkkaa seksiä. Huhhuh, joka pelissä ainakin oman joukkueen parhaimmistoa ja pääsee hyville paikoille vaikka kukaan muu ei pääsisi. Tekee maskia, dominoi liikkeellä, onnistuu yksinkertaisissa asioissa ja tekee maaleja silloin kun niitä tarvitaan! Leijonien paras pelaaja jo vuodesta ???

Toiset katoavat kuvasta ja sitten ehkä ilmestyvät kuvaan. Pessi sen sijaan pelaa aina harrimaisesti, välillä vähän flegua, pääasiassa tasavahvaa ja AINA ilmestyy kuvaan tarjoamaan voittavia asioita. AINA.

Tänäänkin touhuili viivan nurkilla ja yhtäkkiä vitunmoinen laukaus jonka veska torjui tuurilla eteen. Täysin yllättävä ja poikkeuksellinen ratkaisu. Armialle seurauksena laatutontti jonka missasi.
 
knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
En ihan ymmärrä mikä idea Jalosen peliuutuksessa on. Vatanen on mielestäni ihan eri kaliiperin ukko YV.llä kuin Lehtonen tai Kaski, mutta eipä ole paljoa YV.tä pelannut näissä valmistavissa.

Lehtonen pelasi hyvät olympialaiset ja on hyvä viivassa. Toisaalta olympialaisissa koko ykkösketjun yveineen päivineen oli niin liekeissä että pisteitä olisi tullut joka tapauksessa. Saapa nähdä, kai se on niin että kaikki vaikuttaa kaikkeen. Jos vaikka Vatanen ei ole ns. ansainnut yv-aikaa.
 
spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
Vatanen pelasi vahvan avauspelin ja tarjoili kivan onetimerin Armialle. Palkinnoksi syöttöpiste. Vatanen myös kapteenistossa Filppulan ja Anttilan kanssa.
Oli kyllä hyvä esitys. Vatasen vähemmän arvostettu ja huomioitu taito on antaa se nopea ja tarkka ja ”helppo” avaussyöttö hyökkääjän lapaan. Hyvin kääntyy peli tuolla tempulla.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Oli kyllä hyvä esitys. Vatasen vähemmän arvostettu ja huomioitu taito on antaa se nopea ja tarkka ja ”helppo” avaussyöttö hyökkääjän lapaan. Hyvin kääntyy peli tuolla tempulla.

Ja myös tuo kiekon suojaaminen jopa alimpana miehenä on hyvänä päivänä jäätävää. Harva pakki uskaltaisi. Vadu antoi norjalaisen roikkua, suojasi ja avasi tuon melkein Armian toiseen maaliin johtaneen tilanteen. Todella vahva oli nyt tasapaino luistimilla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös