Mainos

JYPiläiset maajoukkueessa

  • 325 884
  • 1 153

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tokihan pelkkien tilastojen perusteella Turkulainen ja Tuppurainen olisivat ansainneet näytönpaikkansa maajoukkueessa ennen Siikosta ja Palmua :) Siinä menee kaksi hyvää miestä pääkaupunkimedian tutkan alla, vaikka Nättisen myötä on alkanut väkisin hieman kiinnostaa traktorimeininki.
Tuntuu siltä, että Nättinen veti Palmun ja Siikosen mukanaan, joka johti samalla siihen, että Turkulaista ei tällä kertaa valittu. Ja en tarkoita tällä sitä, että Palmu ja Siikonen eivät olisi paikkojaan ansainneet, mutta pistepörssin kärkinimenä Nättinen on noussut voimakkaasti esille.

Turkulaisen aika tulee vielä tällä kaudella. Tuppurainen voi suorittaa koko kauden hyvin, mutta taitaa olla maajoukkuekuviot jo Allun osalta nähty.
 
spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
Toivotaan näin, rehellisyyden nimissä herran pitäis olla ollut mukana jo monta kertaa, niin nuorissa, kuin miehissä. Mutta trendi on selvä, koko ei riitä, eikä pelitaidoilla ole painoa. Kummastuttaahan tuo.
Palmu kuitenkin kelpasi, mutta taitaa olla TPS- ja NHL-prospektistatuksen myötä tunnetumpi nimi. Turkulaisella ei ole samaa turkulaisetua. Mutta josko Palmu raivaisi tietä näille lyhyemmillekin, ehdottomasti Jerry paikkansa ansaitsisi.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tuleepa tosi mielenkiintoista kun joukkueessa on 14 hyökkääjää ja 4 hyökkääjää lähtee maajoukkueen matkaan. Toivotaan että ei mitään flunssaa tai loukkaantumisia tule samalle aikavälille. Toisaalta antaa sitten nyt hieman 3-4 ketjun pelaajille mahdollisa näyttää osaamista erikoistilanteissa ja samalla saadaan kartoitettua reserviä.
 
Hedonist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Hyvä näytönpaikka uusille tulokkaille noiden kahden pelin ajan.

On muuten erittäin mielenkiintoista nähdä mitä PNS-ketju saa aikaan noissa ympyröissä. Ketju on ominaisuuksiltaan erittäin hyvin roolitettu ja homma toimii ainakin liigassa molempiin suuntiin. Myös liike-energiaa on oletettavasti riittämiin.
 
Korppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Varmaan pelaajille mieluinen juttu mutta onhan tuo nyt ihan täyttä paskaa että liiga pyörii yhtä aikaa. Vittu.
Juu. Ei tässä mitään järkeä ole. En osaa edes teeskennellä iloitsevani valittujen pelaajien puolesta. Kohtuuton tilanne kun samaan aikaan pitäisi voittaa pelejä liigassa. Ihan mielenkiintoista nähdä ketä tuohon nyt nostetaan pelaamaan ja mistä päin. Tämä tilanne paljastaa karusti materiaalin kapeuden hyökkäyksen osalta. Parikin hankintaa olisi tarpeen loppukautta ajatellen. Varsinkin sitä nelosketjun 'ollisipiläistä' kaipailisin aika pikaisesti.
 
Afflicted

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, New Jersey Devils, JPS, Dream Theater. Ja #28
Pahimmillaan kuuden pisteen arvoinen maajoukkuereissu tulossa. Tokihan hyvässä joukkueessa olisi rosterissa sen verran leveyttä, että ei haittaisi muutaman pelaajan puuttuminen parin pelin ajan. Nyt vaan eletään jypissä sellaisia aikoja, että jokaista ukkoa tarvitaan joka ilta, varsinkin ykkös tuloksentekomiehiä. Onhan nämä kaljaturnaukset tärkeitä suomalaiselle maajoukkuekoneistolle ja taloudellisestikin ihan merkittäviä tapahtumia, mutta on se järjen köyhyyttä pelata samaan aikaan liigaa kun siellä jokaisen liigajoukkueen savotta on ja jokainen piste on tärkeä.

Toki olen iloinen että jypistä sinne taas pitkästä aikaa pääsee pelaajia mutta sinänsä vituttaa ja hieman pelottaa että mitäs jos siellä joku näistä loukkaantuu ja koko loppukausi olisi paketissa? Toki voi sitä loukkaantua vaikka kotihallissa treeneissä mutta silti se oli turhista turhin juttu.

Kuten sanottua, stunttaajia tarvitaan ja siellä on monta paikkaa näyttää mihin pystyy, ei muuta kuin vanhat sotaratsut Hytönen, Louhivaara ja kumppanit ylempiin kenttiin ja hitosti junnuja alempiin kenttiin.
 
J_L_

Jäsen
Suosikkijoukkue
KeuPa HT,Washington Capitals,Los Angeles Kings

Keuruulta varmaan tulossa sinnepäin Rutanen ja Parkkinen, näin ainakin olettaisin. Loput lainat on puolustajia joita JYPistä ei tainnut eht:seen pästäkkään.

Mahtaisiko joku KeuPan sopimus pelaaja päästä kokeilemaan siipiään Liigaan.
Harmittavasti pelit ensiviikolla samoina päivinä...
 
Afflicted

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, New Jersey Devils, JPS, Dream Theater. Ja #28
Hauskaa kun jotkut aikanaan sitä Olkinuora-Laurikainen tandemia marisi. Nysse on maajoukkueen maalivahtikaksikkona kuin 17-18 konsanaan

Olkijussi nousi kertaheitolla yhdeksi kovimmista maalivahdeista, pikkuisen nostaa statusta jos olet edes mukana mm -kultaa voittaneessa joukkueessa. Olet heti "kultamaalivahti" ja kysyntä loppuelämäksi on taattu. Toki Olki pelannut hyvin tuon turnauksen jälkeen että ei pelkillä menneillä meriiteillä ratsasta. Laurikainen sai vihdoin sitä tunnustusta että on koko liigan parhaita maalivahteja.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Keuruulta varmaan tulossa sinnepäin Rutanen ja Parkkinen, näin ainakin olettaisin. Loput lainat on puolustajia joita JYPistä ei tainnut eht:seen pästäkkään.

Mahtaisiko joku KeuPan sopimus pelaaja päästä kokeilemaan siipiään Liigaan.
Harmittavasti pelit ensiviikolla samoina päivinä...

Puolustajia ei ilman loukkaantumisia tarvitse lisää joten keuruulle on jäämässä Viinikaiset ja kakkonen, mutta hyökkääjiä Rutasen lisäksi tarvitsee maajoukkuepelien ajaksi 3. Yhtään peluria ei liigaa ole A-junnuistakaan pelannut joten mahdollista että keuruulta tulisi jopa useampi ellei jostain liigajoukkueesta saa pelaajia lainaan. Nyt ehkä mitataan sitä myös kuinka luja tuo yhteistyö on että onko sieltä liikennettä tarvittaessa myös toiseen suuntaan.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: J_L_

PasiAnssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Wycombe Wanderers
Olkijussi nousi kertaheitolla yhdeksi kovimmista maalivahdeista, pikkuisen nostaa statusta jos olet edes mukana mm -kultaa voittaneessa joukkueessa. Olet heti "kultamaalivahti" ja kysyntä loppuelämäksi on taattu. Toki Olki pelannut hyvin tuon turnauksen jälkeen että ei pelkillä menneillä meriiteillä ratsasta. Laurikainen sai vihdoin sitä tunnustusta että on koko liigan parhaita maalivahteja.
Jep. Mutta oli Jussi viime vuonna aika maaginen, mikä toi paikan sinne kisoihin, ja pääsi nokkimisjärjestyksessä vielä Vehviläisen yläpuolelle. (Availi jatkopelit luukkua siis)
 
PasiAnssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Wycombe Wanderers
Puolustajia ei ilman loukkaantumisia tarvitse lisää joten keuruulle on jäämässä Viinikaiset ja kakkonen, mutta hyökkääjiä Rutasen lisäksi tarvitsee maajoukkuepelien ajaksi 3. Yhtään peluria ei liigaa ole A-junnuistakaan pelannut joten mahdollista että keuruulta tulisi jopa useampi ellei jostain liigajoukkueesta saa pelaajia lainaan. Nyt ehkä mitataan sitä myös kuinka luja tuo yhteistyö on että onko sieltä liikennettä tarvittaessa myös toiseen suuntaan.
Ideana saattaa olla älyvapaa, mutta A. Honkaa voisi kokeilla hyökkääjänä. Varsinkin jos pitää ottaa A-junnuista asti ihan jotain villejä kortteja. Honka kuitenkin omaa hyvät hyökkäjänkin ominaisuudet
 
Ongelma on että A.honka on juuri se ainut pakki joka lähtee näiden pelien ajaksi u-20 matkaan :) En tiedä sitten voisiko vaikka sitten Joonas viinikainen olla tämmöinen jota tuohon rooliin kokeilla.
 
J_L_

Jäsen
Suosikkijoukkue
KeuPa HT,Washington Capitals,Los Angeles Kings
Puolustajia ei ilman loukkaantumisia tarvitse lisää joten keuruulle on jäämässä Viinikaiset ja kakkonen, mutta hyökkääjiä Rutasen lisäksi tarvitsee maajoukkuepelien ajaksi 3. Yhtään peluria ei liigaa ole A-junnuistakaan pelannut joten mahdollista että keuruulta tulisi jopa useampi ellei jostain liigajoukkueesta saa pelaajia lainaan. Nyt ehkä mitataan sitä myös kuinka luja tuo yhteistyö on että onko sieltä liikennettä tarvittaessa myös toiseen suuntaan.

Rutasen lisäksi Keuruulla on 12 hyökkääjä peli kunnossa, mutta Leppänen pystyy stunttaamaan hyökkääjää ja eiköhän JYP-a:sta löydy KeuPaan paikkaaja.
Ei tarvitsisi kummankaan pelata vajaalla miehityksellä
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Rutasen lisäksi Keuruulla on 12 hyökkääjä peli kunnossa, mutta Leppänen pystyy stunttaamaan hyökkääjää ja eiköhän JYP-a:sta löydy KeuPaan paikkaaja.
Ei tarvitsisi kummankaan pelata vajaalla miehityksellä

Joo toki tuossa on myös se että A-junnuilla on myös pelit samoina päivinä (jos muistan kalenterin oikein) joten jos sieltä liikkuu 3 hyökkääjää KeuPaan tai JYPiin aiheuttaa sekin vajetta siellä. Eli jonkinlaista liikennettä yhtälö ehkä tarvitsisi ulkopuolelta, muuten menee aika tiukille jos eri organisaatiossa sattuu vielä pelien aikaan tulemaan yllättäviä poissaoloja.
 
Coutinho

Jäsen
Itse uskon, että liigan mukana reenannut Tomi Niku tekee debyytin ensi viikolla. Hyökkääjistä ei mitään käryä kyllä Rutasen lisäksi.
 
J_L_

Jäsen
Suosikkijoukkue
KeuPa HT,Washington Capitals,Los Angeles Kings
Joo toki tuossa on myös se että A-junnuilla on myös pelit samoina päivinä (jos muistan kalenterin oikein) joten jos sieltä liikkuu 3 hyökkääjää KeuPaan tai JYPiin aiheuttaa sekin vajetta siellä. Eli jonkinlaista liikennettä yhtälö ehkä tarvitsisi ulkopuolelta, muuten menee aika tiukille jos eri organisaatiossa sattuu vielä pelien aikaan tulemaan yllättäviä poissaoloja.
KeuPan A:lla ei ole pelejä, hätätapauksessa suunnattava katse sinne.
 
Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Joo toki tuossa on myös se että A-junnuilla on myös pelit samoina päivinä (jos muistan kalenterin oikein) joten jos sieltä liikkuu 3 hyökkääjää KeuPaan tai JYPiin aiheuttaa sekin vajetta siellä. Eli jonkinlaista liikennettä yhtälö ehkä tarvitsisi ulkopuolelta, muuten menee aika tiukille jos eri organisaatiossa sattuu vielä pelien aikaan tulemaan yllättäviä poissaoloja.
Varsinkin junioripuolella on jokainen palaajavaje jonkun toisen pelaajan näytönpaikka. Tietenkin joka sarjassa yritetään saada joka pelistä 3 pistettä ja A-junnuilla varsinkin pisteitä olisi syytä tulla, mutta pelaajien kehittymisen kannalta isoissa saappaissa palaaminen on äärimmäisen tärkeää. Eli A-junnut paikkailkoon vajeitaan sitten B-junnuilla, jos ei omat riitä.
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Varsinkin junioripuolella on jokainen palaajavaje jonkun toisen pelaajan näytönpaikka. Tietenkin joka sarjassa yritetään saada joka pelistä 3 pistettä ja A-junnuilla varsinkin pisteitä olisi syytä tulla, mutta pelaajien kehittymisen kannalta isoissa saappaissa palaaminen on äärimmäisen tärkeää. Eli A-junnut paikkailkoon vajeitaan sitten B-junnuilla, jos ei omat riitä.
Tämä, ei junioreissa ensisijainen tarkoitus ole ollut pitkään aikaan Jyväskylässä menestyä vaan kehittää pelaajia. Toki usein nämä kulkevat käsi kädessä, mutta ihan mustavalkoista tämä ei ole. En tiedä miten JYP tilanteen on nähnyt ja reagoi, mutta itse nostaisin tuuraajat junnuista ja kuten edellä @Marcus Juslin sanoo, sitten junioreita täydennetään alempaa ei se sen kummempaa ole.
 
Taksari

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, KPC.
Siellä ne on meidän pojat pelaamassa tänään! Edi maalilla ja veljekset Palmu-Siikonen-Nättinen tutussa formussaan. Hyvä jäbät!
 
Suosikkijoukkue
JYP, Lätkä ST-84
Ei ollut helppoa meidän kolikolla tänään, eikä Eetulla. Oisin toivonnut ehkä Eetulta enemmän röyhkeetä pelaamista, mut se jäi piippuun. Kolmikko taa ei mun mielestä saanut mitään aikaiseksi, ehkä jännityksen piikkiin ja seuraava peli tuo nuo luonnolliset taidot esiin?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös