JYP kaudelle 2012-13

  • 868 042
  • 2 410

Baldrick

Jäsen
Minun mielestäni Jonne täyttää JYPissä hyvin 4. ketjun paikan myös pelillisesti. On pelannut tällä kaudella paremmin kuin Riska, Sipiläinen, Lahti tai Jääskeläinen. Siis ainakin omiin silmiini on liigatason mies ja todennäköisesti parantaakin vielä jonkun verran mm. liikettään, joten voisi tulevaisuudessa olla 3. ketjun vakiokamaa. Mielestäni enemmän peliaikaa pitäisi Jonnelle antaa, sillä kyllä hän sen on sen ansainnut pelaamallakin. Tähän kun lisätään vielä persoona ja "rauhoittaja", niin totta helvetissä jatkoa. Ainakin JYPin pelaajat ovat kiitelleet, että jäällä voi olla rauhallisemmilla mielin, kun Jonne on kokoonpanossa.
 

Suomi-Salama

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Täytyy kyllä edelleen todeta, että tämä väkivaltafantasioiden maailmassa elävien kirjoittajien määrä hämmästyttää. Jonne Virtanen on pelannut tällä kaudella 16 liigapeliä, eli on pukenut tasan puoliin JYPin otteluista. Ilmeisesti Jonnen suojelusenkelinomainen sädekehä välittyy kaukaloon myös katsomosta, kun hänen vaikutuksensa vastustajan mailahäirintäpeliin on näin järisyttävän suuri.

Ehkä tätä näkemystä pitäisi yrittää ymmärtää väkivallan ihannoinnin lisäksi fani-ilmiön näkökulmasta: "Fanireaktiot saatetaan kiivaudessaan nähdä hysteerisinä ja epärationaalisina." (Wikipedia: Fani) Jonne on joidenkin JYP-kannattajien silmissä joukkueen merkittävimpiä pelaaija, vaikka hänen merkityksensä joukkueen urheilulliselle menestykselle on rationaalisin perustein mitattuna kohtalaisen pieni.

Huoh. Näköjään ihan sama mitä pari viestiä ylemmäs kirjoittaa, kun hätäisimmät eivät niitä enää jaksa lukea. Vai onko kenties luetun ymmärtämisessä ongelmia?

Mielestäni on suorastaan loukkaavaa nimittää kirjoittajia väkivallan ihannoijiksi sillä perusteella, että a) pitää järjestyksenvalvojan olemassaoloa väkivallan ennaltaehkäisynä ja b) pitää jotakin pelaajaa muutamia muita parempana myös pelillisesti.

Väität lisäksi, että Jonne on joidenkin JYP-kannattajien silmissä joukkueen merkittävimpiä pelaajia. Perusteletko vielä väitteesi, ole ystävällinen.
 

Nypsi

Jäsen
Jos osalle porukasta ei nyt millään sovi se, että joukkueessa on järjestyksenvalvoja, menkää edes sanomaan Aholle, että maalivahdin tai tähtipelaajan suojeleminen on velvollisuus koko joukkueelle.
Eipä tule kyllä esim. 2000-luvulta yhtään menestyvää liigaseuraa mieleen, joka olisi tarvinnut "järjestyksenvalvojaa" kokoonpanoonsa.
 

Schröder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Augsburger Panther, Torpedo Nizhny Novgorod, JYP
Eipä tule kyllä esim. 2000-luvulta yhtään menestyvää liigaseuraa mieleen, joka olisi tarvinnut "järjestyksenvalvojaa" kokoonpanoonsa.

Huoh, ei kait kukaan tämmöistä tarvitsekkaan, mutta onko se suuri paha jos jollain joka on muita 3/4- ketjun äijiä pelillisesti edellä tai vähintään samaa tasoa, niin on sitten vielä extrana tuollainenkin lisä? Eihän Jonnea polisiina ole tarvinnut käyttää ja en itsekkään sen takija häntä kokoonpanossa pitäisi.

Jonne vaan nyt on sekä pelillisesti että tilastollisesti luovempi kuin muut nelosketjun pelaajat, sekä on tosiaan paras jos tarkastellaan +- tilastoa, tai pistetilastoa peliajan mukaan.. Jonnen esitykset ovat olleet sitä luokkaa että peliaikaa pitäisi lisätä, ei suinkaan savustaa koko joukkueesta ulos.

Niin ja sekin on suoranaista paskaa, että Jonnen liikkeellä ei voisi liigaa vakituisesti pelata. On niitä hitaampia pelaajia ennekin ollut ja Jonnen liike on kyllä kehittynyt sille tasolle, että liigassa se on aivan tarpeeksi kova. Toki ketään ei varmaan haittaisi jos onnistuisi vieläkin sitä lisää saamaan.

Katsokaa vaikka Pihlmania, ei se ole yhtään Jonnea nopeampi ja Mestiksessä ei esittänyt yhtään enemmän kuin Jonne, on vain vanhojen meriittejen perustaallakin luotettava vaihtoehto ja JYPissä heti on peluutettu paljon. Näin Pile on päässyt taas pelin ytimeen, en tarkoita että Jonne pitäisi peluuttaa Pilen paikalla tai niillä minuuteilla, mutta enemmän peliaikaa pitäisi antaa. Sellaiset 10-12 min per ottelu olisi aivan oivalliset, pelaaja pysyy paremmin pelissä mukana ja näin voi auttaa joukkuetta paremmin.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Joukkueet tarvitsevat persoonia. Wallinheimon uran lopetus jo oli jonkinlainen kirpaisu ja jos Jonnekin lähtee niin oikeastaan joukkueessa ei varsinaisia persoonia ole yhtään. Toki uusia voi tulla, mutta jonnen kaltaisia pelaajia ei ole koskaan liikaa.

Varsinkin kun Jonne on hoitanut tehtävänsä ja roolinsa niin kunnialla kun voi. Vaikea sitä on pelata jos peliaikaa tulee 5 minuuttia per peli. Olkoon mies kuinka hyvin pelannut tahansa niin aina vilttiin pistetään. RD:n aikaan jonne kyllä välillä oli koirankopissa, mutta välillä annettiin melko isoakin kiekkollista roolia ja varsinkin sentterinä jonne oli jopa loistava.. Tälläkaudella Jonne ei ole edes kunnon näytönpaikkaa saanut missään kohti.

Ärsyttää jos Jari Jääskeläiset ja Miika lahdet saa jatkosopparia ja sitten Jonnelle ei optiota käytetä. Minusta Jonne on ainakin Lahden edellä peleissä ollut, taklaa ja pelaa joka vaihdon täysillä. Esimerkiksi Lahden kohdalla taistelu on mennyt pelkäksi irvistelyksi, mutta missä on se viimeinen taistelutahto. Palkkakin on varmaan samaa luokkaa, mutta jonnen kohdalla ne plussat tulee tuosta "poliisin" roolista ja myös persoonana antaa joukkueelle niin paljon.

Hienolta muuten näyttää joukkueen maalivahtiosasto. Haiskahtaa että ensikaudella viimeistään joku maalivahti myydään.. Rajaniemi pelannut loistavasti joten saa nähdä nouseeko jo ensikaudella kakkosmaalivahdiksi JYP:ssä jos Myllykoski tai Helenius lähtee venäjälle tai muualle. Eikä Perhonenkaan ole ihan toivoton tapaus ikänsä puolesta vaikka kausi penkin alle on mennyt.
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Jatkosopimuksien joten hahmottelua vaihteeksi:

Pesonen-xxxx-Tuppurainen
xxxx-Hytönen-Louhivaara
Jaatinen-xxxx-xxxx
Sipiläinen-xxxx-xxxx

Eli kahta selvää ykköskorin pelaajaa tuo hyökkäysrosteri huutaa. Perrin/Immonen olisi tietenkin lottovoitto ensimmäisen keskelle, mutta Hytösten viereen on vähän vaikeampi jo löytää sopivaa jannua.

Jarruosaston luulen myös muodostuvan "vanhoista" kavereista. Eiköhän kolmikosta Miika Lahti, Filip Riska ja Jari Jääskeläinen ainakin yksi nähdään vielä kokoonpanossa tulevaisuudessakin. Tässä vaiheessa oma ääni menee Rambolle, kun pystyy tarvittaessa ylempänäkin paikkaamaan. Filip ei ole enää sama mies kuin tullessaan jatai mestaruuskaudella. Ei jatkoa ja uusia tuulia uran kannalta olisi myös hyvä idea. Sama koskee oikeastaan Jari Jääskeläistäkin. Ei käyttöä. Samaan hengenvetoon todetta, että toivottavasti Auvitulle kelpaa vielä kahden suunnan soppari. Kolmoseen pienenä unelmana olisi Tuomas Vänttinen, koska Vänän jälkeen JYPillä ei oikeaa kolmossentteriä ole ollut. Pelaajan juuri ihanteellinen tuohon rooliin, eikä ole ikäloppukaan. Toiseen laitaan Holtarin haku ala Jaatinen vol 2.

xxxx-xxxx
Välivaara-Malmivaara
Näkyvä-xxxx
Jaatinen

Kahta kärkitason puolustajaa odotellaan. Vatasen korvaaja ja Skrbekin stuntti. Siinä sitä onkin kesällä urakkaa seurajohdolle. Kuusikon täyttänee sitten joku Holtari-haku, Henri Auvinen tai Auvitu.

Myllykoski
Helenius

Ei mitään kommentoitavaa, pelit 50/50.
 

Handyy

Jäsen
Edelleenkin pitää todeta, että peliaikaan nähden Jonne on ollut huomattavasti tehokkaampi kuin jääskeläiset, sipiläiset tai riskat yhteensä. Tuo peliaika vain tuntuu kovin helposti näissä keskusteluissa unohtuvan.
Tämä nyt on täyttä soopaa. Jääskeläinen, Sipiläinen ja Riska saavat enemmän peliaikaa ottelua kohden, koska heitä voi hyödyntää alivoimapelaamisessa. Noilla minuuteilla ei tehopisteitä kerry. Virtasesta ei puolestaan ole ali- eikä ylivoimalle, kun taidot ovat niin rajatut. Jos "huomattavasti tehokkaampi" tarkoittaa n. yhtä tehopistettä, niin kummalliset ovat marginaalit. Virtasen laukaukset jaettuna pelatuilla minuuteilla on kuitenkin joukkueen ylivoimaisesti huonoin hyökkääjistä (myös ainoa alle 1 laukaus/ottelu). Se on jopa huonompi kuin Viitasella.

Virtasen maalihan muuten oli myös täysin Sipiläisen ansiota.
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Case-Jonnesta.. Pelaaja olisi lähes täydellinen mahdollisuus kehittyä JYPin/Mestiksen välillä, mutta ymmärrän täysin halun pelata IFK:n tapaisessa jengissä ja jos sopimus tarjoaa pelkkää SM-liigapaikkaa. Eli, jos JYP tarjoaisi edes sopimusta, niin varmasti tulee punnitsemaan..

Olisi ihan eri juttu, jos joku SaiPa tai HPK tarjoaisi paikkaa.
 

Schröder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Augsburger Panther, Torpedo Nizhny Novgorod, JYP
Virtasesta ei puolestaan ole ali- eikä ylivoimalle, kun taidot ovat niin rajatut.
Tämä on myös täyttä soopaa, ylivoimalle nykyisen tasoisessa JYPissä voi olla vaikea päästä, vaikka siinäkin osaisi maalinedusta pelaamista hoitaa (kuten Pihlman). Alivoimalla sen sijaan Virtasen avut tulevat erittäin hyvin esiin ulottuva, hyvä katkaisemaan syöttöjä jne, JYP ei vaan jostain syystä ole Virtasta tainnut kertaakaan alivoimalla käyttää ja se on iso virhe. Nyt kuormitetaan liikaa samoja pelaajia, vaikka reservistä voitasiin ottaa vähämmän pelaavia pelaajia.
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kannattaa myös muistaa, että Jonne on tällä kaudella pelannut vain puolet peleistä ja minuutit ovat jääneet todella vähiin niissäkin missä pelaamaan on päässyt. Vaikea antaa näyttöjä jos ei saa pelata. Mielestäni Jonne on tehnyt sen minkä noilla pelimäärillä pystyy, eikä ole ollut niin huono että ansaitsisi nykyisen kaltaista kohtelua.

Tavallaan toivon Jonnelle jatkoa, mutta jos Ahon suhtautuminen herraan ei muutu, niin en myöskään halua Jonnen jäävän tänne, koska tuollaisella peluuttamisella ura ei mene eteenpäin. Jonne ansaitsee enemmän.
 

Aito Taisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Vaikea antaa näyttöjä jos ei saa pelata. Mielestäni Jonne on tehnyt sen minkä noilla pelimäärillä pystyy, eikä ole ollut niin huono että ansaitsisi nykyisen kaltaista kohtelua.

Tavallaan toivon Jonnelle jatkoa, mutta jos Ahon suhtautuminen herraan ei muutu, niin en myöskään halua Jonnen jäävän tänne, koska tuollaisella peluuttamisella ura ei mene eteenpäin. Jonne ansaitsee enemmän.

Joopajoopa. Mitä teki Antti P. Jaatinen, kun sai lopulta pienen peliajan näyttöpaikan - no maalin, jos toisenkin.
Kyllä Jonnen on se peliaika ansaittava.

Katsokaa vaikka Pihlmania, ei se ole yhtään Jonnea nopeampi ja Mestiksessä ei esittänyt yhtään enemmän kuin Jonne, on vain vanhojen meriittejen perustaallakin luotettava vaihtoehto ja JYPissä heti on peluutettu paljon.
Näistä kumpikaan ei pidä paikkaansa; ensinnäkin Pile on nyt taas jalallakin selvästi Jonnea nopeampi, puhumattakaan paremmasta sijoittumisesta tai pelinopeudesta. Toiseksi Pile joutui kyllä koppi- ja purislaisketjuun, mutta nyt ollaan loukkaantumisten myötä tilanteessa, jossa kaikki pelaa...
 

Schröder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Augsburger Panther, Torpedo Nizhny Novgorod, JYP
Joopajoopa. Mitä teki Antti P. Jaatinen, kun sai lopulta pienen peliajan näyttöpaikan - no maalin, jos toisenkin.
Kyllä Jonnen on se peliaika ansaittava.
Ennenkuin alkaa tilastoista huudella, olisi suotavaa ne tuntea...

Antti-P Jaatisen ottelut:
# Päivä Ottelu M S P + - ± L R Aika
1. 24.09.2011 Blues - JYP 0 0 0 0 0 0 5 0 12.38
2. 27.09.2011 Lukko - JYP 0 0 0 0 0 0 2 0 8.52
3. 29.09.2011 JYP - Ässät 0 0 0 0 1 -1 1 0 9.12
4. 11.10.2011 Blues - JYP 0 0 0 0 1 -1 1 0 8.16
5. 13.10.2011 JYP - Lukko 0 0 0 0 0 0 4 2 9.34
6. 21.10.2011 Tappara - JYP 0 0 0 0 0 0 3 0 7.30
7. 22.10.2011 JYP - KalPa 0 0 0 0 0 0 2 0 9.24
8. 25.10.2011 Jokerit - JYP 0 0 0 0 1 -1 1 2 7.40
9. 28.10.2011 JYP - TPS 1 0 1 1 0 1 2 0 10.43
10. 01.11.2011 JYP - Ilves 1 0 1 2 0 2 3 0 10.37
11. 04.11.2011 Pelicans - JYP 0 0 0 1 0 1 0 0 14.52
12. 05.11.2011 JYP - HIFK 1 0 1 1 1 0 1 0 12.01
13. 15.11.2011 TPS - JYP 1 0 1 1 1 0 3 2 10.09
14. 18.11.2011 JYP - HPK 0 1 1 1 1 0 7 0 14.49
15. 19.11.2011 HPK - JYP 1 0 1 1 0 1 3 0 12.16
16. 25.11.2011 JYP - Jokerit 0 0 0 0 0 0 11 0 14.43
17. 29.11.2011 KalPa - JYP 0 0 0 0 0 0 1 2 14.41
18. 02.12.2011 JYP - Tappara 1 0 1 1 0 1 5 0 13.04
19. 03.12.2011 SaiPa - JYP 0 0 0 0 0 0 6 2 16.27
20. 07.12.2011 JYP - Pelicans 0 0 0 0 0 0 2 0 13.46
Yhteensä: 20 ottelua 6 1 7 9 6 3 63 10 11.33

Niin jos tuosta nyt jotain sanoo, niin Jaatinen sai ennen vastuun kasvamista tililleen kahdeksan ottelua, huikeat nolla maalia, nolla syöttöä ja -3.. Nuoko oli ne huikeat näytöt? Isommalla peliajalla Jaatinen on sitten ollut peleissä paremmin mukana, ja tilastotkin sen osoittavat 12 ottelua, kuusi maalia ja yksi syöttöpiste.. Vastuu kun kasvoi niin yllätys yllätys tuli pisteitäkin. Tämä on loppujen lopuksi aika yksinkertaista.

Eipä siinä hyvä kun AP on onnistunut, mutta tuo ihmeellinen ja tarpeeton Jonne dissaus voisi loppua.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Niin olisihan se hauskaa nähdä Jonne Virtanen vaikkapa Perriinin ketjussa, mutta eipä taida nykyisessä JYP:ssä Jonnelle suoda näytönpaikkaa edes nelosketjua ylempänä jos päästetään edes kokoonpanoon. Vaikea suoraan verrata näitä kohta pelaajaa. Itse olin alkukaudesta heivaamasta jaatista jo pois, mutta sitten kun pääsi pelamaan ylemmissä ketjuissa niin tuli onnistumia, mutta missä on sitten samanlaiset mahdollisuudet jonnella ollut?

Laukaisumäärissäkin tilastot johtuu aika paljon siitä että kun peliaikaa ei yksinkertaisesti tule niin ei niitä laukauksiakaan. Jos pääsee kaksikertaa erässä kentälle niin usein on käynyt niin että ketju pörrää laidoissa jossa myös jonnen vahvuudet ovat ja sieltä sitten jatkanut kiekkoa etenpäin ja ketjukaverit laukonut mokea päin ja moke napanut kiekon ja sitten jonne onkin loppuerän viltissä. Ne vähäiset minuutit mitä itse jonnelta olen nähnyt niin taklauksia tullut paljon ja muutenkin melko vahvaa pelaamista. Toki muutamassa pelissä pari harhasyöttöäkin tullut kun lian ovelaa yrittänyt pelata, mutta potenttiaalia tuossa on jopa ylempien ketjujen mieheksi oikeassa joukkueessa ja oikeassa ketjussa. Harmi kun JYP ei vain taida olla tuo joukkue.
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Niin olisihan se hauskaa nähdä Jonne Virtanen vaikkapa Perriinin ketjussa

No huh. Jonne saa tällä hetkellä ihan okoosti peliaikaa, mutta se on kyllä totta, että ylivoimalla voisi siinä maskimiehen paikalla kokeilla. Olihan siinä Lahtikin esim. Pelicans-ottelussa ennen taukoa. Toki tuon aiheutti Perrinin loukkaantuminen. Alivoimaan yksinkertaisesti tekniikka/nopeus ei piisaa. Jonnen tapauksessa D Team on ollut erittäin hyvä ja siellä on saanut pelata pelin osa-alueita, mitä JYPissä ei saa. Kehittää sekin omalta osaltaan ison pojan kehitystä jääkiekkoilijana. Hänestä VOISI kehittyä kolmosketjun pelaaja, mutta on vielä kaukana siitä. About 10min per peli + ylivoima on tällä hetkellä maksimi mitä itse hänelle soisin.
 

Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kerropa hupaisasti tai vakavasti, missä olen fantasioinut tappeluista? Se ei myöskään ole fantasiaa, että meillä on tappelija, joka ei tappele. Se on ihan todellisuutta. Ja hyvä niin, koska silloin hän on onnistunut siinä tehtävässään täydellisesti.

Jos osalle porukasta ei nyt millään sovi se, että joukkueessa on järjestyksenvalvoja, menkää edes sanomaan Aholle, että maalivahdin tai tähtipelaajan suojeleminen on velvollisuus koko joukkueelle. Ei niin, että luikitaan vaihtoon, kun molarin päälle ajetaan. Tai että katsotaan hallin kattoon, jos joukkueen paras pakki vedetään kylmäksi. Esimerkiksi.

Pakko kompata tätä.

Aina voimankäyttöä ei edes tarvita, riittää uskottava voimannäyttö.
Ehdottomasti Jonnelle toivoisi jatkoa, tämän puolesta puhuu myös joukkueen muiden pelaajien arvostus sille työrauhalle, jonka Jonne kentällä ollessaan luo muille.

Kyllä HMV-suuntaan mennään jos Jonne poistuu Hesan valoihin, ainakin vastaavantasoinen pelaaja uskottavuudeltaan pitäisi löytää ja ottaa tilalle.
SS:n kuvaamissa tilanteissa on mielestäni tarpeeksi tilanteesta pois luikkijoita, valitettavasti, harva on valmis katsomaan tilanteen "loppuun" jos vaikkapa Vatanen vedetään kylmäksi.

Olisin valmis laittamaan ennemmin Jääskeläinen-Sipiläinen osastoa vaihtoon.
 

Hyytiäinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
KeuPa & Ottawa
No huh. Jonne saa tällä hetkellä ihan okoosti peliaikaa, mutta se on kyllä totta, että ylivoimalla voisi siinä maskimiehen paikalla kokeilla. Olihan siinä Lahtikin esim. Pelicans-ottelussa ennen taukoa.

-ilman muuta maskimiehen paikalle ylivoimalla. Mihin tuon kokoista kaveria siirrät maalin edestä? Ainoa vaan et Jonnen pitäis pysyä viileenä vaikka kuinka tökitään. Ja totta helvetissä ymmärtäisin tilanteen JOS Jypin ylivoima toimisi tällä hetkellä mutta sitä vaaraa ei todellakaan ole. Se on mielestäni yks suurimmista ongelmista tällä hetkellä.

Ja siitä työrauhan tuomisesta olen osan kanssa täysin eri mieltä. Jonne on lunastanut asemansa joukkueen poliisina eikä sitä tartte olla joka ottelussa KONKREETTISISSA tilanteissa todistamassa. Kattokaapa vaikka sitä Hämeenlinnan vierasmatsia jossa Allu loukkaantu. Kumpikaan, Viitanen tai Virtanen, ei ollu kokoonpanossa ja Tuukka Mäkelä sai huseerata täysin vapaasti kentällä. Se tilanne olis voinu jäädä tapahtumatta jos Tuukkakin olis tienny et takaisin tulee. Eipä niitä "läheltä piti"-tilanteita voi missään tilastoida.

Minusta Virtanen - Lahti - Riska on täysin pätevä nelosketjuks kun siitä löytyy kaks hyvää alivoimapelaajaa, mahdollinen maskimies ylivoimaan, työrauhan tuoja ja stunttaaja ylempiin ketjuihin jos tulee pelin aikaisia loukkaantumisia. Siis nykysäännöllä jossa kokoonpanossa ei voi enää "roikottaa" 20 kenttäpelaajaa.
 

Handyy

Jäsen
Tämä on myös täyttä soopaa, ylivoimalle nykyisen tasoisessa JYPissä voi olla vaikea päästä, vaikka siinäkin osaisi maalinedusta pelaamista hoitaa (kuten Pihlman). Alivoimalla sen sijaan Virtasen avut tulevat erittäin hyvin esiin ulottuva, hyvä katkaisemaan syöttöjä jne, JYP ei vaan jostain syystä ole Virtasta tainnut kertaakaan alivoimalla käyttää ja se on iso virhe. Nyt kuormitetaan liikaa samoja pelaajia, vaikka reservistä voitasiin ottaa vähämmän pelaavia pelaajia.
Ylivoimalla Virtanen on kyllä kokeiltu, etenkin silloin kun pelasi vielä paremmin viime kaudella. Tulosta ei tullut, nolla ylivoimapistettä. Hieman toistoa: Virtanen ei ole saanut kiekkoa irtoamaan lavasta vedon muodossa tällä kaudella 8 ottelussa. Se on ihan käsittämättömän surkea tilasto, koska SM-Liigassa tuohon tilastoon pääsee jo vedon yrityksilläkin. Kertoo aika karusti siitä, kuinka vähän Virtanen saa aikaan hyökkäyspäässä.

Alivoimalle puolestaan ei ole ainakaan minun mielestäni mitään järkeä laittaa koko joukkueen hitainta pelaajaa. Mestiksessä homma vielä arvatenkin toimii, mutta SM-Liigatasolla asia on kyllä aivan eri juttu. JYP on 4. paras alivoimalla, joten valmennuksella on kyllä homma hanskassa ja syynsä sille, miksi Virtanen ei tuota pelaa. Voihan sen niin ajatella, että esim. Hytöstä ja Louhivaaraa kuormitetaan liikaa alivoimalla, mutta ne kun ovat niitä pelaajia, jotka ovat liigan eliittiä alivoimapelaamisessa. Ei ole kovin loogista laittaa huonompia pelaajia alivoimalle, päästää enemmän maaleja ja sitten koittaa tasoittaa peliä "levänneillä pelaajilla". Siinä jäädään aina tappiolle.

Kyllä minäkin olisin toivonut, että Virtasen kehitys olisi jatkunut positiivisena. Sitä ei kuitenkaan ole tapahtunut, vaan homma on kääntynyt vastakkaiseen suuntaan, todennäköisesti myös motivaationsa osalta. JYP-osion ketjut ovat täynnä kirjoituksia, kuinka pitäisi pelata jatkuvasti kiekollisemmin. Jos näin halutaan, ei Virtaselle ole kokoonpanossa käyttöä. Eikä kyllä sen puoleen myöskään esim. Riskalle, mutta en usko tuossakaan tapauksessa jatkosopimukseen.

Ja siitä työrauhan tuomisesta olen osan kanssa täysin eri mieltä. Jonne on lunastanut asemansa joukkueen poliisina eikä sitä tartte olla joka ottelussa KONKREETTISISSA tilanteissa todistamassa. Kattokaapa vaikka sitä Hämeenlinnan vierasmatsia jossa Allu loukkaantu. Kumpikaan, Viitanen tai Virtanen, ei ollu kokoonpanossa ja Tuukka Mäkelä sai huseerata täysin vapaasti kentällä. Se tilanne olis voinu jäädä tapahtumatta jos Tuukkakin olis tienny et takaisin tulee. Eipä niitä "läheltä piti"-tilanteita voi missään tilastoida.
Entä miten kommentoit viime vuoden playoffeissa Vatasen kauden päättänyttä tilannetta? Virtanen oli tuolloin kokoonpanossa.
 

Schröder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Augsburger Panther, Torpedo Nizhny Novgorod, JYP
Entä miten kommentoit viime vuoden playoffeissa Vatasen kauden päättänyttä tilannetta? Virtanen oli tuolloin kokoonpanossa.
Mitähän siinä sitten olisi pitänyt tehdä, täysin vahinko Vatasen ja olikos se Bruunin yhteentörmäys jos tuosta joku olisi Bruunin noutanut, niin olisi ollut aika naurettavaa

Ja itse olen myös eri mieltä tuosta pelitavasta, Virtasesta on omasta mielestä enemmän käyttöä jos pelitapa olisi kiekollisempi, ei toki silloinkaan ratkaisu rooleissa, mutta varmasti pystyisi Asplundin tavois 3/4-ketjussa suorittamaan kiekollista pelitapaa paremmin kuin esim. Riska, Jääskeläinen, Sipiläinen.

Nyt kuitenkin pelataan puhdasta pystysuunnan kiekkoa, tosin sitäkin Virtanen pystyisi hyvällä 3/4-ketjun pelaajan tasolla suorittamaan. Itse kokeilisin häntä vielä sentterinä, viime kaudella oli siinä roolissa ajoittain loistava. Mitä tulee Virtasen ylivoimapeliin, niin tällä kaudella on tainnut saada yv-minuutteteja vain parissa kolmessa ottelussa.

JYPin ylivoima on kuitenkin sillä tasolla, että paremminkin voisi mennä ja silloin kannattaisi kokeilla eri asioita. Nyt jauhetaan miltein samalla kokoajan. Alivoimapelaamisessakin on niin monta eri tyyliä ja pelitapaa, että kyllä varmasti Virtanen sitä pystyisi liigassakin pelaamaan.

Tämän hetken Virtasen pelaika n. 5min ei edistä ketään, ei joukkuetta, eikä varsinkaan pelaajaa. Sama koskee Asplundia, parempi olisi kokonaan jättää pojat kokoonpanon ulkopuolelle jos lisävastuuta ei tule. Mestikseen vain isoille minuuteille..
 
Suosikkijoukkue
Arsenal
Ja itse olen myös eri mieltä tuosta pelitavasta, Virtasesta on omasta mielestä enemmän käyttöä jos pelitapa olisi kiekollisempi, ei toki silloinkaan ratkaisu rooleissa, mutta varmasti pystyisi Asplundin tavois 3/4-ketjussa suorittamaan kiekollista pelitapaa paremmin kuin esim. Riska, Jääskeläinen, Sipiläinen.

Nyt kuitenkin pelataan puhdasta pystysuunnan kiekkoa, tosin sitäkin Virtanen pystyisi hyvällä 3/4-ketjun pelaajan tasolla suorittamaan. Itse kokeilisin häntä vielä sentterinä, viime kaudella oli siinä roolissa ajoittain loistava. Mitä tulee Virtasen ylivoimapeliin, niin tällä kaudella on tainnut saada yv-minuutteteja vain parissa kolmessa ottelussa.

JYPin ylivoima on kuitenkin sillä tasolla, että paremminkin voisi mennä ja silloin kannattaisi kokeilla eri asioita. Nyt jauhetaan miltein samalla kokoajan. Alivoimapelaamisessakin on niin monta eri tyyliä ja pelitapaa, että kyllä varmasti Virtanen sitä pystyisi liigassakin pelaamaan.

Tämän hetken Virtasen pelaika n. 5min ei edistä ketään, ei joukkuetta, eikä varsinkaan pelaajaa. Sama koskee Asplundia, parempi olisi kokonaan jättää pojat kokoonpanon ulkopuolelle jos lisävastuuta ei tule. Mestikseen vain isoille minuuteille..

Oli pakko lainata lähes kokonaan, oli sen verran paksua tavaraa. Mutta valitettavasti sitä tavaraa, jota joulupäivinä syödystä kinkusta ensi viikolla ulos väännetään. Oletkohan nyt sekoittanut Virtaset? Meillä pelasi viime kaudella myös toinen Virtanen, johon osa noista heitoistasi sopi, mutta ei siihen Virtaseen joka kokoonpanoon jäi.

1. Virtasesta ei ole mitään käyttöä kiekolliseen pelitapaan. Hänellä on taitavat kädet, mutta ei syöttötaitoa eikä pelinlukutaitoa, jota tuo pelitapa vaatii. Ei osaa pelata itseään vapaaksi, ei pysty antamaan sitä metrin helppoa syöttöä jolla pakotetaan vastustaja juoksemaan perässä, vaan jää hautomaan ja syöttöpaikka menetetään. Miika Lahtikaan ei ole tässä pelityylissä omimmillaan, eikä Riska, mutta sen sijaan Jääskeläinen on pelannut kiekkokontrollia yllättävän hyvin. Niin Lahdella kuin Riskalla on kuitenkin historiassa myös kiekollisia tekoja, eli kunhan poisoppivat pystysuunnan kiekkoa, voivat pystyä myös kiekolliseen peliin. Saas nähdä. Sipiläinen on välimallin jätkä ja pelaa aina sitä kiekkoa mitä pyydetään. Todennäköisesti hänen pelityylilleen kiekollinen peli ei niin hienosti sovi kuin pystysuunnan kiekko, mutta katsotaan.

2. Pystysuunnan kiekkoa Virtanen on nyt kaksi kautta saanut JYPissä pelata, eikä ole osoittanut siihen minkäänlaista lahjakkuutta. Ennen kaikkea, laiturina puuttuu jalat. Pitää pystyä painamaan sinne päätyyn nopeammin ja vielä sen yhden spurtin jälkeen ottamaan toisia että se kiekko tavoitetaan. Virtanen tulee kerran pakkia kohti ja sen jälkeen ei samassa vaihdossa luistin liiku. Korostuu kolmansissa erissä, jolloin ei tule edes tuota yhtä kertaa. En tiedä peruskunto-ominaisuuksista, mutta vauhtikestävyys on surkea. Tästä syystä tuo 5 - 10 minuuttia on Jonnelle juuri oikea peliaika - sen hän pystyy pelaamaan samalla tasolla, sen jälkeen taso tippuu liikaa. Sentterinä pelasi ajoittain jopa paremmin, mutta omassa päässä pahoissa vaikeuksissa, eikä pysty tuolla nopeudella menemään sentterin tontilta punaviivan yli hyökkäämään, kun ei muuten ehdi alas takaisin.

Edelleen - Virtanen ansaitsee jatkon, jos palkkapyyntö ei nouse eikä nuoria ole tilalle. Hänestä ei kuitenkaan tule koskaan kahden kärkiketjun miestä, eikä hänen tasoisen miehen pitäisi pelata kärkijoukkueen alemmissakaan ketjuissa. Jos pelaa, se kertoo siitä että muiden miesten pitää olla ihan timantteja hänen puutteita korvatakseen tai liigan taso on suorastaan surkea. Ylivoimalla häntä voisi käyttää, jos hän laukoisi. Pelkäksi maskimieheksi hänestä on näköjään samalla tavalla kuin Malmivaarasta joskus. Oliko sanottavasti hyötyä?

Toivottavasti tämä on viimeinen viesti aiheesta Jonne Virtanen. Mutta ärsyttää nyt ihan oikeasti miten paljon hänestä kuvitellaan. Täällä ei kukaan ole toitottamassa Asplundin jatkoakaan, vaikka miehet pelaavat samoilla tehoilla.
 

Schröder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Augsburger Panther, Torpedo Nizhny Novgorod, JYP
Virtasesta ei ole mitään käyttöä kiekolliseen pelitapaan. Hänellä on taitavat kädet, mutta ei syöttötaitoa eikä pelinlukutaitoa, jota tuo pelitapa vaatii. Ei osaa pelata itseään vapaaksi, ei pysty antamaan sitä metrin helppoa syöttöä jolla pakotetaan vastustaja juoksemaan perässä, vaan jää hautomaan ja syöttöpaikka menetetään.
Tästä olen täysin eri mieltä, Virtasellä on syöttötaitoa ja hakee toki ehkä turhan usein sellaista pikkunäppärää syöttöä, mitä omatkaan eivät tajua, mutta kyllähän Jonne silti pystyy sen helpon syötön antamaan ja antaa sen myös erittäin usein ja kyllähän Jonne pystyy myös antamaan poikkikentän lättysyötön paineenkin alla. Näitä ei ole tällä kaudella liigassa nähty kuin pari, mutta sekin selittynee onnettomalla vastuulla. Hyökkäyspäässä Virtanen hautoo vähän liikaakin siitä samaa mieltä, mutta sekään ei ole ongelma jos Virtanen on vaikka nelosketjussa sillä tuo pyörinä aiheuttaa usein vastustajien jäähyjä, kiinnipitämisen/koukkaamisen muodossa.

Pystysuunnankiekon pelaaminen on toki Virtasen tapauksessa vaikeampaa sillä ainakin JYP on pelannut niin pitkälti puhdasta pystysuunnan kiekkoa jossa vaaditaan nopeita jalkoja hakemaan kiekkoja ja karvaamaan niitä omille, mutta jos taas tarkastellaan viime kautta ja kun Jonne pelasi sentterinä, niin kyllä hän pelitapaa sentterinä ainakin pystyi toteuttamaan. Silloinhan laiturit karvasivat eniten ja Jonne jakeli passeja laitureille kun mentiin hyökkäykseen. Puolustussuunnassa Jonne oli ensimmäisenä hyökkääjistä aina valmiina ottamaan vastustajan pelaajat vastaan.

Ei täälla varmaan kukaan sinällään ole Jonnea tarpeettomasti ylistämässä, mutta kun jollain tuntuu menevän IFK huhun jälkeen puurot ja vellit sekaisin, niin on pitänyt aloittaa ihmeellinen Jonnen vähättely ja dissaus. Jonne on kuitenkin monipuolinen pelaaja, jolle vastuuta voisi lisätä tämänkin kauden otteiden perusteella. Ei ole pettänyt missään vaiheessa, ei hänestä varmaan ratkaisupelaajaa saada, mutta voi tehdä tarpeen tullen työt kuin työt..

Niin ja en ole sekoittanut Vemmua ja Monnia
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Jonne on kuitenkin monipuolinen pelaaja, jolle vastuuta voisi lisätä tämänkin kauden otteiden perusteella. Ei ole pettänyt missään vaiheessa, ei hänestä varmaan ratkaisupelaajaa saada, mutta voi tehdä tarpeen tullen työt kuin työt..

Tästä olisi edelleen kiva saada lisätietoja, mitä Virtanen on tällä kaudella tehnyt niin paljon paremmin kun muut alempien ketjujen laitahyökkääjät, että nimenomaan hänen peliaikaansa pitäisi lisätä?

Riska-Jääskeläinen-Jonne triosta maksimissaan yhdelle jatkosopimus, ellei Sipiläisen sopimusta pureta. Ja tällä hetkellä minun papereissani se on melkein Jäsä, joka ton diilin ansaitsisi.
 

Schröder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Augsburger Panther, Torpedo Nizhny Novgorod, JYP
Aika hölmökysymys sikäli mikäli, kun tiedetään että Jonne on saanut näistä pelaajista vähinten peliaikaa. Enemmänkin voisi kysyä miksi Virtanen on saanut vähemmän peliaikaa ja miksi hänet yleensä viltitetään kolmannessa erässä? vaikka virheitä ei olisi tullut. Onko Jonne todella pelannut teidän mielestä niin huonosti, että yli 7min peliaika olisi väärin? Mikäli jotain kuitenkin sanotaan, niin Riska on ollut todella vaisu ja vaikeuksissa, Lahti kaatuilee kokoajan ja irvistelee, mutta olkoon jos peli kulkee. Mielestäni kuitenkin Virtanen on tämän kauden osalta ollut Riskaa ja Lahtea edellä näiden edellämainittujen niin sanotulla parhaimmalla osa-alueella, eli puolustuspelaamisessa.

Mutta nyt saa jo tämä jauhanta riittää...
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Onko Jonne todella pelannut teidän mielestä niin huonosti, että yli 7min peliaika olisi väärin? Mikäli jotain kuitenkin sanotaan, niin Riska on ollut todella vaisu ja vaikeuksissa, Lahti kaatuilee kokoajan ja irvistelee, mutta olkoon jos peli kulkee. Mielestäni kuitenkin Virtanen on tämän kauden osalta ollut Riskaa ja Lahtea edellä näiden edellämainittujen niin sanotulla parhaimmalla osa-alueella, eli puolustuspelaamisessa...

Kyllä, Riska on ollut tämän kauden suurimpia pettymyksiä hyökkäyksessä Asplundin ja jo riveistä poistuneen Pihlströmin ohella. Mutta palatakseni Virtaseen, ei hän(kään) ole minusta mitään sen kummoisempia esittänyt että olisi ansainnut vastuuta kovinkaan paljon nykyistä enemmän.

Mitä tulee ensi kauden joukkueen runkoon, allekirjoittaneen mielestä ne jatkot, jotka pitää tehdä, alkaa olla kokolailla tehty.
Perrinin jatko toki vielä toiveissa ja Pihlmanin sekä Miika Lahden tilannetta täytyy kevään mittaan seurata, sekä sitten jollekin triosta Riska/Jäsä/Jonne mahdollisesti yksi jatkosopimus, niin tarvittavat palaset ensi kautta ajatellen nykyisestä jengistä pysyvät riveissä.

Skrbek ja Hubacek toki myös pohdinnan arvoisia, mutta edelleen voisin luulla että verotus nousee molempien jatkon esteeksi.

Muuten sopimuksettomille pelaajille kiitos ja näkemiin.
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Hyvinhän tuo Kärppien dynastia paineli ilman goonia/virtasia.. Toki tämän hetken JYPiä on kumminkin vähän vaikea verrata mestaruuksia silloin liukuhihnalla voittaneeseen Kärppä-laumaan. Pointti on joka tapauksessa se, että menestyvä joukkue EI tarvitse sitä "suojeliaa". Toki tähän kohtaan on sanottava, että itse näkisin mieluusti Jonnen jatkossa JYPin paidassa, mutta kuten sanottua, vaikea kilpailla IFK:n kanssa.
 

FourForty

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Virtasesta on omasta mielestä enemmän käyttöä jos pelitapa olisi kiekollisempi, ei toki silloinkaan ratkaisu rooleissa, mutta varmasti pystyisi Asplundin tavois 3/4-ketjussa suorittamaan kiekollista pelitapaa paremmin kuin esim. Riska, Jääskeläinen, Sipiläinen.

Hyökkäyspäässä ehkä, mutta alempien ketjujen rooli on niin puolustusvoittoinen, että vaikka Jääskeläinen ja Sipiläinen ajavat kyllä paremmalla puolustuspelillään ohi. Jääskeläinen ei saa hyökkäyspäässä paljoa mitään aikaan, mutta jos seuraa kuinka monta kertaa yhden pelin aikana mies saa karvattua vastustajalta kiekon puolustuspäässä ja/tai purettua paineen saamalla kiekko haltuun omalla alueella, tuomalla se punaviivan yli ja lyötyä päätyyn, rupeaa ymmärtämään miksi Jääskeläinen kuitenkin saa tuon verran peliaikaa kuin saa.

Olen ehkä ennenkin kirjoittanut aiheesta, mutta välillä saa ihmetellä kuinka paljon kolmos- ja nelosketjun hyökkääjiä arvostellaan täällä sen perusteella, mitä he saavat hyökkäyspäässä aikaan. Se on kuitenkin vain yksi eikä kovin merkittävä osa-alue heidän pelaamisessaan. Ehkä tuo puolustuspelin tärkeys selittää senkin, miksi Virtanen ei saa tuon enempää peliaikaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös