JYP kaudella 2024–2025 – taas kerran takaisin lähtöruutuun

  • 598 721
  • 4 639

Hypodermic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Isot pinnat taas, ja voittomaalin tuuletuksista näkee mikä fiilis joukkueessa on.

Nyt todella, todella mielenkiintoista nähdä miten huomenna luistin liikkuu kotihallissa viikon kolmannessa pelissä. Nuo on ollut Jypille toistaiseksi myrkkyä. Kuten Pudi juuri haastattelussa totesi ”nyt syömään ja palautteleen että jaksaa huomenna luistella”.
 
Valajas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Bolts, Yanni Gourde
Hurjalta tuntuu tää matka mikä ollaan tultu neljässä viikossa. Se joukkue joka hävisi 100-0 peräkkäisinä päivinä Tapparalle ja Lukolle oli matkalla karsintoihin. Ei olisi uskonut että kuukautta myöhemmin suunta on aivan toinen, joukkueen henkinen ja pelillinen tila vaikuttavat todella hyviltä. Veikkaan että tulee hyvä lopputalvi ja kevät.
 
Hypodermic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jännä nähdä myös kuinka joukkue suoriutuu nyt kun kahdessa seuraavassa pelissä kohdataan sarjan top4-joukkue (HIFK ja Ilves) ja sen jälkeenkin KalPa x2, joka tosin on valahtanut sijalle 8. Mutta sekin siis sarjataulukon ylemmän puoliskan joukkueita. Toistaiseksi niistä on tämän hyvän jakson aikana kohdattu vain alavireiset Tappara ja K-Espoo. Ei hietenkään mitään pois Jypin mainioilta otteilta (9 viime peliin 7 voittoa!), mutta joka tapauksessa iso haaste ja tasonmittaus tiedossa lähiaikoina. Oikeastaan olis posiketjunkin kamaa tämä, kun joka pelissä on isot panokset. Hurjan tasainen on sarjataulukko jopa noin 7-8 joukkueen osalta, eikä Pelicansikaan vielä kaukana ole.
 
Wraith

KalPa on erittäin alavireinen ja sieltä vetästään pian tuplavoitot. Kyllä tuo nykyinen peli kantaa ketä vastaan vaan, mutta tottakai niitä huonompia pelejäkin sekaan tulee mahtumaan.
 
Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Hurjan tasainen on sarjataulukko jopa noin 7-8 joukkueen osalta, eikä Pelicansikaan vielä kaukana ole.
Tämän illan jälkeen JYPin sijoitus sarjaulukossa on 10, 11, 12, 13 tai 14. Eli kyllä, tasaista on. Vaikka tänään tulisi niukka tappio tai totaalinen ohipeli ja sarjasijoitus olisi taas siellä playout-viivan päällä, niin mitään huolta ei ole. Jore sitä paitsi lupasi ennen kauden alkua haastattelussa, että JYP on tällä kaudella playoffeissa ja hän tulee hoitamaan homman (tai jotain sinne päin).
 
ToBey

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Jyväskylä
Vaikka tänään tulisi niukka tappio tai totaalinen ohipeli ja sarjasijoitus olisi taas siellä playout-viivan päällä, niin mitään huolta ei ole.

Asiahan on juurikin näin. Tämä on sen ansiota, että JYP onnistui eilen voittamaan ja vieläpä pelin joka pelattiin yhtä ns. päävastustajaa vastaan. HIFKin kanssa ei ainakaan vielä toistaiseksi pelata samoista sijoituksista, niin ei ole niinsanottu kuuden pisteen ottelu. Tänään lisäksi niillä päävastustajilla, jotka pelaavat, on suht kinkkisiä matseja myöskin. Ei ainakaan mitään ilmaispisteitä jaossa heillekään. Kyllä, lasken myös tämän hetken Kärpät sille listalle joka on Mikkelissä hyvin yllätettävissä.

Se kuitenkin on hyvin kuvaavaa tässä tilanteessa, että Kiekko-Espoo on sijalla 7. kaksi peliä enemmän pelanneena ja ero sinne on 8 pistettä. Tiukkaa on ja se jos mikä on paras merkki kiekkokeväästä! Tuumaakaan ei voi antaa periksi.
 
Vaikea sanoa, ketkä siellä oikeasti ovat niitä "päävastustajia" ja mistä sijoista sitä edes kinastellaan. Jos ennustamaan pitäisi alkaa, niin nämä HPK ja TPS ei ole niitä, jotka tulevat taistelemaan viimeisestä pudotuspelipaikasta, vaan sieltä tulee K-Espoo ja mahdollisesti jopa KalPa sarjataulukossa alas. Se ei tarvitse montaakaan kierrosta, niin nämä tukevasti playoff-paikassa kiinni olevat joukkueet ovatkin yhtäkkiä viivan alla - JOS tämä tahti jatkuu. JYPillä on vielä 17 peliä pelaamatta (28% runkosarjan otteluista) - tässä voi tapahtua vielä mitä vaan ja tärkein on, että pisteitä tulee, ihan sama keneltä. Mielellään tietenkin kaikilta.
 
Valajas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Bolts, Yanni Gourde
Vainiolla 13 minuuttia peliaikaa. Aika hämmentävää. Pelaako Vainio enää alivoimaa ollenkaan?
 
spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
Nyt on kuulkaa arvon palstakollegat menossa sellainen kevät JYPillä, että kannattaa varautua katsomaan pelejä pitkälle runkosarjan jälkeen.

Näin uskallan todeta n. 2000 seuratun JYP-pelin kokemuksella. Jää näemmä Seppänenkin jälkeen, kun tässä vähän ynnäili.

Vaikka jotkut palsta-asiantuntijat vielä arvelevat, että ollaan vasta opintiellä ja keskialuetta ei hallita tarpeeksi ja Rautakorven haamu seuraa edelleen, omien okuläärieni havainnot yhdistettyinä kiistattomiin faktoihin eli tilastoihin kertovat muutoksesta, joka on jo tapahtunut.

Tämän hetken JYP on parempi kuin kertaakaan 2020-luvulla. Se ei toki paljoa vaadi, mutta kolkuteltiin tuossa vuosikymmenen taitteessa pleijareiden alaovia. Uskallan väittää, ei, paaluttaa, että JYP on runkosarjan jälkeen 8 parhaan joukossa ja selvittää siitäkin tiensä eteenpäin.

Joukkueesta:
  • Ykkössentteri. Löytyy.
  • Ykköspakki. Löytyy.
  • Varma maalipyssy. Löytyy.
  • Ykkösmaalivahti. Löytyy.
  • JYP-taustainen monipuolinen sielupelaaja-sentteri. Löytyy.
  • Secondary scoring -osasto. Löytyy.
  • Powerforward. Löytyy.
  • Nopeita laitureita. Löytyy.
  • Kiekolliseen briljanssiin kykeneviä nuoria pelaajia. Löytyy.
  • Kokeneita johtavia pelaajia. Löytyy.
  • Alivoimaraatajia. Löytyy.
  • Moderneja puolustajia. Löytyy.
  • Voittamiseen kyllästyneitä pelaajia. Ei yhtään.
Valmennuksesta:
  • Nyt on kokenut päävalmentaja sekä erittäin vahvaa pelaajakokemusta sekä hyökkäykseen että puolustukseen.
Nämä kymmenen peliä mitä ollaan todistettu tämän vuoden puolella, ovat TÄYSIN eri tason suorittamista mitä moneen vuoteen aiemmin.

Ensinnäkin omaa päätä pystytään suojelemaan vahvasti. Oman maalin edustalla on aina joku vaikka pakit möyrisivät kulmissa.

Ne kiekolliset hitaat lähdöt, joita olen itse vuosia manannut, ovat kuitenkin yksi osa monipuolista pelikirjastoa nyt, kun Pettisen ja Pennerbornin avulla kirjasta ollaan saatu avattua uusi aukeama nopeille ja puolinopeille lähdöille. Pelissä on selkeät rakenteet, jotka tukevat jokaisen pelaajan ratkaisuja.

Hyökkäyspäässä JYP on koko kauden ollut parhaimmillaan agressiivinen karvaaja, mutta viime aikoina on saatu koko viisikko mukaan.

Joukkueesta löytyy nyt tasapainoinen leveys kolmeen kenttään ja terävä kärki. Erikoistilanteet kääntyvät JYPin eduksi.

Ja ennenkaikkea: tuuletuksista näkee, että voittaminen maistuu. Vaikeuksia on saatu kokea niin paljon, että pelaajat Erosen, Puustisen ja Lassilan johdolla eivät varmasti halua irrottaa otetta työnteosta ja sitä myöten menestyksestä.

On meinannut mennä (ja mennytkin) usko JYPin toimintaan, mutta nyt JYP is back, baby!
 
Ciccarelli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Viimeisestä 10 ottelusta JYP on kerännyt 2,20p per peli. Noh, se otanta on liian pieni niin otetaan 15 ottelua. Sehän on jo kolmasosa pelatusta kaudesta.
Noissa 15ottelussa JYP on kerännyt pisteitä 1,80p per peli.
Samassa ajassa:
Tappara 1,0p
Kiekko-Espoo 0,73p

Tappara on JYPiä edellä 8p ja Kiekko-Espoota 6p.
Juttu on nyt niin että tällä tahdilla nuo tulee selkä edellä vastaan. Tähän 15ottelun otantaan mahtuu se muutaman ottelun sekoilu ennen Iso-Tanelin herätyskokouksen alkua.

No jos otetaan se 10ottelun otanta ja poimitaan muutama joukkue siihen vertailuun.
JYP 2,20p
Kärpät 1,40p
Kiekko-Espoo 0,70p
Tappara 0,60p
KalPa 1,40p

Kärppiin matkaa 4p ja KalPaan 8p.
Myös nämä jää taakse vaikkei tahti ihan näin älytön olisikaan.
Eroa kotietuun on vaivaiset 6p ja se on täysin meidän omissa käsissä nyt.
Ja ei, ei edes keuli.
 
PasiAnssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Wycombe Wanderers
Kun tätä nykyjoukkuetta vertaa 2019-2024 välisiin porukoihin niin yksi asia paistaa meikäläisellä isosti silmään. Siellä ei ole tällä hetkellä yhtään vapaamatkustajaa.

Viime vuosina joukkueessa on vilissyt pelaajia jotka ovat saaneet talenttinsa ansiosta vapautuksia viisikkopelistä ihan hirveästi. Esim Sami Niku oli kenties paras puolustaja kiekollisesti mitä JYP nutussa on nähty, mutta yhden maalin johtoa puolustaessa hirvitti aina nähdä mies kentällä. Anttoni Hongan kohdalla sama potenssiin kolme. Mies pelasi täällä vaikka kuinka monta kautta ja surffailu omassa päässä ei ikinä loppunut, eikä valmennus siihen juuri puuttunut. Brad Lambert on vihoviimeinen "superstara" jonka haluan JYP nutussa ikinä enää nähdä.

Viime kaudella meidän pakistossa oli:
Niku-Winberg
Honka-Eronen
Peltola-Vainio
Pulkkinen

"Liigan parhaan puolustajan"
"Lupaavimman JYP-pakin sitten Vatasen"
Ja "Liigan kehittyneimmän puolustajan"

Korvasivat tälle kaudelle:
-Väinö Liikonen, joka tuomittiin vielä alkukaudella "yhdeksi JYPin paskimmista hankinnoista ikinä"

-HIFK hylkiö Joona Lehmus, joka nostettiin testimielellä KeuPasta.

-Ja Juuso Fucking Pulli. Kulttilegenda, mies joka oli vielä syksyllä ilman sopimusta. Otettiin mukaan kun ei muita vaihtoehtoja ollut markkinoilla.

Alkoi hymyilyttää ihan perkeleesti kun aloin miettimään tätä skenaariota. Tuo meidän tämän kauden pakisto on ihan helvetisti parempi siinä päätehtävässään: puolustamisessa. Menetimme viime kauden jälkeen kolme neljästä kärkipuolustajasta jotka korvasimme käytännössä muiden jämämiehillä. Lopputuloksena meidän puolustus on parhaassa iskussaan koko 2020-luvulla. Olen siinä määrin vanhan liiton lätkäfani, että mielestäni puolustajan päätehtävä on puolustaa omaa maalia. Viime kaudella tarvitsi olla jatkuvasti peloissaan, että omassa päässä kolisee, ihan sama mikä pakkipari oli kentällä.

Nykyään enää yksikään pakki ei aiheuta tälläistä tunnetta. Pulli-Liikonen pari ei toki ole mikään Niku-Winberg, mutta sitä tämä joukkue ei tarvitse. Pulli-Liikonen on täydellinen kolmospari. He tiedostavat, etteivät ole kiekollisesti taitavimpia kavereita, ja pelaavat aina yksinkertaisten ratkaisujen kautta kiekon kanssa. Omassa päässä kaverit puolestaan taistelevat viimeiseen asti, ja eivät anna maalinedustalla armoa. Pullin olemus on sellainen että jos hän on vastustajan maalin aikaan jäällä, vielä seuraavanakin päivänä miestä vituttaa.

Olen ihan helvetin iloinen jokaisesta meidän tämän hetken pakista. En muista milloin viimeksi meillä on ollut joukkue, jossa jokainen puolustaja antaa oikeasti kaikkensa koko pelin joka ilta. Siitä on ihan perhanan pitkään. Toivon ettei ketään meidän puolustajista vähään aikaan missään vitutusketjussa teilattaisi vaikka peli menisikin heikosti, siellä oikeasti tehdään pirun hyviä asioita suurella intohimolla tällä hetkellä. Sitä on pakko arvostaa. Kaikki kunnia Pennelle tästä.
 
Hieno kirjoitus! Täsmälleen samat fiilikset täälläkin.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Olen ihan helvetin iloinen jokaisesta meidän tämän hetken pakista. En muista milloin viimeksi meillä on ollut joukkue, jossa jokainen puolustaja antaa oikeasti kaikkensa koko pelin joka ilta. Siitä on ihan perhanan pitkään. Toivon ettei ketään meidän puolustajista vähään aikaan missään vitutusketjussa teilattaisi vaikka peli menisikin heikosti, siellä oikeasti tehdään pirun hyviä asioita suurella intohimolla tällä hetkellä. Sitä on pakko arvostaa. Kaikki kunnia Pennelle tästä.
Todella hyvä kirjoitus, josta olen käytännössä täysin samaa mieltä. Sen verran kuitenkin lisäisin, että vaikka Pennelle menee tästä pakiston tilanteesta paljon kunniaa, niin jakaisin sitä myös Pettiselle, jonka aikana pakkien pelaaminen on mennyt valtavasti eteenpäin. Tietysti kunniaa kuuluu jakaa myös pelaajille itselleen, mutta erityisesti Eroselle, joka on koko joukkueen sielu, mutta luonnollisesti tämä korostuu vielä pakiston kohdalla. Ertsi vaatii joukkuekavereilta paljon, mutta itseltään vielä enemmän. Johtaa esimerkillä, mutta ei pelkää myöskään sanoa asioita ääneen.
 
Timeout

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kun tätä nykyjoukkuetta vertaa 2019-2024 välisiin porukoihin niin yksi asia paistaa meikäläisellä isosti silmään. Siellä ei ole tällä hetkellä yhtään vapaamatkustajaa.

Viime vuosina joukkueessa on vilissyt pelaajia jotka ovat saaneet talenttinsa ansiosta vapautuksia viisikkopelistä ihan hirveästi. Esim Sami Niku oli kenties paras puolustaja kiekollisesti mitä JYP nutussa on nähty, mutta yhden maalin johtoa puolustaessa hirvitti aina nähdä mies kentällä. Anttoni Hongan kohdalla sama potenssiin kolme. Mies pelasi täällä vaikka kuinka monta kautta ja surffailu omassa päässä ei ikinä loppunut, eikä valmennus siihen juuri puuttunut. Brad Lambert on vihoviimeinen "superstara" jonka haluan JYP nutussa ikinä enää nähdä.

Viime kaudella meidän pakistossa oli:
Niku-Winberg
Honka-Eronen
Peltola-Vainio
Pulkkinen

"Liigan parhaan puolustajan"
"Lupaavimman JYP-pakin sitten Vatasen"
Ja "Liigan kehittyneimmän puolustajan"

Korvasivat tälle kaudelle:
-Väinö Liikonen, joka tuomittiin vielä alkukaudella "yhdeksi JYPin paskimmista hankinnoista ikinä"

-HIFK hylkiö Joona Lehmus, joka nostettiin testimielellä KeuPasta.

-Ja Juuso Fucking Pulli. Kulttilegenda, mies joka oli vielä syksyllä ilman sopimusta. Otettiin mukaan kun ei muita vaihtoehtoja ollut markkinoilla.

Alkoi hymyilyttää ihan perkeleesti kun aloin miettimään tätä skenaariota. Tuo meidän tämän kauden pakisto on ihan helvetisti parempi siinä päätehtävässään: puolustamisessa. Menetimme viime kauden jälkeen kolme neljästä kärkipuolustajasta jotka korvasimme käytännössä muiden jämämiehillä. Lopputuloksena meidän puolustus on parhaassa iskussaan koko 2020-luvulla. Olen siinä määrin vanhan liiton lätkäfani, että mielestäni puolustajan päätehtävä on puolustaa omaa maalia. Viime kaudella tarvitsi olla jatkuvasti peloissaan, että omassa päässä kolisee, ihan sama mikä pakkipari oli kentällä.

Nykyään enää yksikään pakki ei aiheuta tälläistä tunnetta. Pulli-Liikonen pari ei toki ole mikään Niku-Winberg, mutta sitä tämä joukkue ei tarvitse. Pulli-Liikonen on täydellinen kolmospari. He tiedostavat, etteivät ole kiekollisesti taitavimpia kavereita, ja pelaavat aina yksinkertaisten ratkaisujen kautta kiekon kanssa. Omassa päässä kaverit puolestaan taistelevat viimeiseen asti, ja eivät anna maalinedustalla armoa. Pullin olemus on sellainen että jos hän on vastustajan maalin aikaan jäällä, vielä seuraavanakin päivänä miestä vituttaa.

Olen ihan helvetin iloinen jokaisesta meidän tämän hetken pakista. En muista milloin viimeksi meillä on ollut joukkue, jossa jokainen puolustaja antaa oikeasti kaikkensa koko pelin joka ilta. Siitä on ihan perhanan pitkään. Toivon ettei ketään meidän puolustajista vähään aikaan missään vitutusketjussa teilattaisi vaikka peli menisikin heikosti, siellä oikeasti tehdään pirun hyviä asioita suurella intohimolla tällä hetkellä. Sitä on pakko arvostaa. Kaikki kunnia Pennelle tästä.
Niin, tässä se juuri nähdään, että kun pelin rakenteet on kunnossa niin hups, siellä onkin ihan Liigatason pelaajia. Ei olekaan Mestis joukkue ja pätee sekä pakkeihin että hyökkäykseen. Toki pelaajamateriaali vaikuttaa, eihän siitä ole kyse, mutta ei ne kaikki tarvitse olla tähtipelaajia, kun voi jo Liigassa ihan pärjätäkin.
 
Tach

Puolet meidän pakeista pelasi mestistasolla, koska pakkeja peluutti mestistason valmentaja. Nyt kun pakkeja peluuttaa asiansa osaava ihminen, niin ne aiemmin mestistasolla pelanneet on nousseet ihan liigaan kelpaaviksi pelaajiksi.
 
Rostislav

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Valmennuksesta:
  • Nyt on kokenut päävalmentaja sekä erittäin vahvaa pelaajakokemusta sekä hyökkäykseen että puolustukseen.
Tämä kirjoitus oli kaikkinensa erinomainen, mutta nostan nyt valmennuksen ja etenkin Haatajan & Pettisen esille: paljonko miehillä mahtaa olla yhteensä pelejä miesten eri mestaruustason sarjoissa pelattuna? Kai vähintään >500 ellei jopa >1000?

Siinä on helkkaristi kokemusta josta ammentaa ja jokainen pelaaja joukkueessa varmasti arvostaa korkealle.
 
Haataja (Liiga, KHL, SHL)
Runkosarja: 943
Pudotuspelit: 110
Kaikki: 1053

Pettinen (Liiga, NHL, AHL, SHL)
Runkosarja: 663
Pudotuspelit: 72
Kaikki: 735

Yhteensä
Runkosarja: 1606
Pudotuspelit: 182
Kaikki: 1788

Onhan siinä rahtunen kokemusta.
 
Wraith

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tämä kirjoitus oli kaikkinensa erinomainen, mutta nostan nyt valmennuksen ja etenkin Haatajan & Pettisen esille: paljonko miehillä mahtaa olla yhteensä pelejä miesten eri mestaruustason sarjoissa pelattuna? Kai vähintään >500 ellei jopa >1000?

Siinä on helkkaristi kokemusta josta ammentaa ja jokainen pelaaja joukkueessa varmasti arvostaa korkealle.
Haatajalla on pelkästään liigassa runkosarjaa pelattuna 881 ottelua ja tuohon pleijareita 106 päälle. Haatajalla on yhteensä pääsarjaotteluita runkosarja+pleijarit noin 1050 ottelua. Pettisellä runkosarja+pleijarit noin 720 ottelua.
 
nixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Puolet meidän pakeista pelasi mestistasolla, koska pakkeja peluutti mestistason valmentaja. Nyt kun pakkeja peluuttaa asiansa osaava ihminen, niin ne aiemmin mestistasolla pelanneet on nousseet ihan liigaan kelpaaviksi pelaajiksi.

Se on juurikin näin, suurin syy ehdottomasti on Pettinen&Penne yhteistyö ja toimiva pelitapa.
Ehkä nyt viimein täälläkin silmät avautuu missä se vika on viime vuodet oikeasti ollut.. Ei ne nimet selässä vaan se pelitapa. JYPin rosteri olisi viime vuosina riittänyt heittämällä playoffeihin.
 
Näin se on. Hauskan pitäjä oli iso osa ongelmasta.
 
Timeout

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Puolet meidän pakeista pelasi mestistasolla, koska pakkeja peluutti mestistason valmentaja. Nyt kun pakkeja peluuttaa asiansa osaava ihminen, niin ne aiemmin mestistasolla pelanneet on nousseet ihan liigaan kelpaaviksi pelaajiksi.

Joo, varmasti Pettisen osuutta on iso osa tästä puolustuspelin parantumisesta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös