Mainos

JYP kaudella 2024–2025 – taas kerran takaisin lähtöruutuun

  • 520 226
  • 3 952

Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Ei todellaan. Pulli on yksi ainuita jolta löytyy asennetta illasta toiseen, vaikka keneltäkään muulta ei löytyisi. Ei anna tuumaakaan periksi. Kyllä me puolustajia tarvitaan tohon nippuun.
Puolustajia tarvitaan myös siihen, että saadaan sama kulttuuri takaisin kuin aikoinaan josta toki jo pieniä viitteitä, eli harjoituksien pitää olla pelaajille vaativampia kuin ottelut, näin pelaajat menee eteenpäin ja lähtökohtaisesti otteluita pitäisi keskimäärin enemmän voittaa kuin hävitä
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Mitä jos harjoituksissa on nyt niin rankkaa, että peleihin lähdetään rentoutumaan? Siltä tuo on ensimmäisten erien perusteella vähän näyttänyt..
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Uskoisin, että käytetään vaikka tuonne yksi puolustaja vielä tulisi, sillä JYPin puolustus on ollut vajaa jo ennen kauden alkuakin. Persson ja Pulli hyviä lisäyksiä, mutta pitää samalla muistaa, että Vainio sivussa ja mikä Erosen tilanne? Pulli lisäksi käsittääkseni halvalla lapulla sisässä.

Eiköhän Optiolla ollut vain tarkoitus tarkistaa että on liigakunnossa ja selkeästi siltä näyttää että on. En usko että muilla hankinnoilla on suoraan vaikutusta kun kyse enemmän leveyspelaajasta. Uskon että jo sopimusta tehdessä on tiedostanut että rooli voi jäädä pieneksi.
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Eiköhän Optiolla ollut vain tarkoitus tarkistaa että on liigakunnossa ja selkeästi siltä näyttää että on. En usko että muilla hankinnoilla on suoraan vaikutusta kun kyse enemmän leveyspelaajasta. Uskon että jo sopimusta tehdessä on tiedostanut että rooli voi jäädä pieneksi.
Juurikin näin, option tarkoitus on ja oli katsoa, että millä tasolla Pulli vetää näin kaudella 24-25 kun ollut pitkään pelaamatta. Ei JYPin olisi ollut mitään järkeä antaa suoraa loppukauden sopimusta, kun Pulli ei ole sellaisen tason pelaaja, että voisi tuota vaatia.
 
Tj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Melchester Rovers
Kyllähän tuossa jos Jormakka (+Schnarr) ja Eronenkin ovat pidempään sivussa niin vahvistuksia tarvitaan varmaan lisääkin. Huhuissa olleeseen Lööfiin en oikein usko vaikka miten olisi Pennerbornin tuttu ja ruotsalainen. Hyökkäyspäähänkin olisi kiva saada lisävoimia.
 
Hurricane

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NY Rangers, Suomi.
Uskomaton kirous on kyllä hurrikaanin yllä. Miten voi olla mahdollista että juuri kärkihevoset on taas telakalla? Eikö tämä suossa tarpominen voisi jo hiljalleen riittää?
 
Suosikkijoukkue
JYP
Miten voi olla mahdollista että juuri kärkihevoset on taas telakalla?
Kärkipelaajat ovat eniten kentällä, joten loukkaantumisen riski on suurin. Jypin tilanne on erilainen sarjan kärkijoukkueisiin verrattuna siinä, että jostain Tapparasta voi olla useampia kärkipelaajia poissa ja joukkue pärjää silti. Jypin materiaali on erittäin ohutta ja usein melkein yhden kortin varassa.
 
ToBey

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Jyväskylä

Timeout

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Pennerborn luottavainen tulevasta - statistiikkakin tukee tätä. Pettynyt kolmeen matsiin tällä kaudella. Kotipelit SaiPaa ja Kiekko-Espoota vastaan sekä vieraspeli Lappeenrannassa.
Tuo on ihan totta, että JYPille maaottelutako tulee ihan hyvään paikkaan. Sen jälkeen odotus on, että loukkaantuneet ovat takaisin, tietysti poislukien Vainio.
 
Timeout

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Pennerborn tuossa hieman selitettelee huonoja otteita avainmiesten loukkaantumisilla, mikä on ihan totta toki ja hänen mielestään ollaan menossa parempaan. Itse seuraan kyllä nyt tarkkaan KalPa pelejä, koska ne kertovat kyllä taas paljon että onko oikeasti menty eteenpäin. Nyt pari viime peliä oli toki parempaa.
 
Tepi#45

Mielestäni Penne nimenomaan painottaa, että ei ole selitys. Fakta kuitenkin on, että JYPillä poissaolot ovat osuneet kipeästi juuri odotusarvoltaan johtaviin pelaajiin. Tuntuu, että tuurikin on hylännyt JYPin, mutta toisaalta sanotaan myös, että se tuurikin pitää ansaita. Ainakaan mikään ei mene sen helpoimman kautta, kun on JYPistä kyse.

– Tämä ei ole selitys, sillä jokaisella joukkueella on loukkaantumisia ja muista syistä johtuvia poissaoloja.

– Mutta meillä nuo loukkaantumiset ja poissaolot ovat kuitenkin osuneet johtaville pelaajille. Tänään treeneissä eivät olleet Eronen (Teemu) tai Jormakka (Pekka). Ykkössentterimme (Nate Schnarr) on ollut pitkään pois kokoonpanosta. Muut pelaajat ovatkin joutuneet ottamaan roolia, ja sanoisin, että olosuhteisiin nähden olemme operoineet suhteellisen hyvin, Pennerborn kommentoi tiistaina.

Edit: korjattu typo
 
Viimeksi muokattu:

Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Uskomaton kirous on kyllä hurrikaanin yllä. Miten voi olla mahdollista että juuri kärkihevoset on taas telakalla? Eikö tämä suossa tarpominen voisi jo hiljalleen riittää?
Kaverini mukaan ei, kuulemma vähintään 20 kautta pitäisi lisää tarpoa.

No se siitä, toivottavasti tosiaan suunta kääntyy pikaisesti ja JYP palaa sinne mihin se itsensä 2010 luvulla pelasi, eli yhdeksi kärkijoukkueeksi. On tässä ihan tarpeeksi jo tarvottu
 
Timeout

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mielestäni Penne nimenomaan painottaa, että ei ole selitys. Fakta kuitenkin on, että JYPillä poissaolot ovat osuneet kipeästi juuri odotusarvoltaan johtaviin pelaajiin. Tuntuu, että tuurikin on hylännyt JYPin, mutta toisaalta sanotaan myös, että se tuurikin pitää nansaita. Ainakaan mikään ei mene sen helpoimman kautta, kun on kyse JYPistä.
Niin, tuo juuri että "Mutta meillä nuo loukkaantumiset ja poissaolot ovat kuitenkin osuneet johtaville pelaajille. " onko tuo selitystä vai ei? Ihan oikeassa toki hän on ja sitä itsekin sanoin, että meidän kärki ei ole voinut suorittaa sillä tasolla, mitä voisi edellyttää loukkaantumisten vuoksi. Tosin, eipä tämä homma noista pelkästään ole ollut kiinni, kyllä peli joukkueella on ollut hakemista.

"olosuhteisiin nähden olemme operoineet suhteellisen hyvin"

Tästä en ole samaa mieltä.
 
Timeout

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Joka tapauksessa uskon, että meidän kausi "alkaa uudestaan" maaottelutauon jälkeen, koska saadaan Schnarr takaisin ja nuo vammat varmaan pitkälti parannettua. Pitää muistaa, että hieman aikaa tarvitaan että mikä vain joukkue hitsautuu yhteen. Kyllä tästä vielä hyvä tulee.
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Joka tapauksessa uskon, että meidän kausi "alkaa uudestaan" maaottelutauon jälkeen, koska saadaan Schnarr takaisin ja nuo vammat varmaan pitkälti parannettua. Pitää muistaa, että hieman aikaa tarvitaan että mikä vain joukkue hitsautuu yhteen. Kyllä tästä vielä hyvä tulee.
Näin uskon minäkin, mutta olisihan se tauolle mahtava lähtökohta jos KalPa kaadettaisiin x2. Mikäli toinen voitetaan ja toinen hävitään tilanne olisi neutraali. Mikäli kuitenkin molemmat hävitään, siitä jäisi sellainen negatiivinen aura tauolle.
 
Timeout

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Näin uskon minäkin, mutta olisihan se tauolle mahtava lähtökohta jos KalPa kaadettaisiin x2. Mikäli toinen voitetaan ja toinen hävitään tilanne olisi neutraali. Mikäli kuitenkin molemmat hävitään, siitä jäisi sellainen negatiivinen aura tauolle.
Eiköhän me KalPasta voitot oteta :). Olet ihan oikeassa, että olisi hyvä saada kaksi ehjää peliä tuohon ja ainakin toinen voittokkaasti.
 
LapaLammas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Niin, tuo juuri että "Mutta meillä nuo loukkaantumiset ja poissaolot ovat kuitenkin osuneet johtaville pelaajille. " onko tuo selitystä vai ei? Ihan oikeassa toki hän on ja sitä itsekin sanoin, että meidän kärki ei ole voinut suorittaa sillä tasolla, mitä voisi edellyttää loukkaantumisten vuoksi. Tosin, eipä tämä homma noista pelkästään ole ollut kiinni, kyllä peli joukkueella on ollut hakemista.

"olosuhteisiin nähden olemme operoineet suhteellisen hyvin"

Tästä en ole samaa mieltä.
Onhan tuo totta, että melkein huonommin ei olisi loukit voineet kohdistua. Selittelyä toki siinä määrin, että on kausia milloin muillakin joukkueilla on enemmän tai vähemmän kaikki huippu ukot sivussa.

Tummennettu kohta antaa kyllä hieman kauhua, jos tähän ollaan kuitenkin tyytyväisiä.

*Tummenus oma.
 
Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
"olosuhteisiin nähden olemme operoineet suhteellisen hyvin"

Tästä en ole samaa mieltä.
En minäkään ole. Jospa se suhteellisen hyvä jakso on vielä tulossa, siihen on ehkä pieniä merkkejä ilmassa, mutta uskon vasta kun näen.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Onhan tuo totta, että melkein huonommin ei olisi loukit voineet kohdistua. Selittelyä toki siinä määrin, että on kausia milloin muillakin joukkueilla on enemmän tai vähemmän kaikki huippu ukot sivussa.

Tummennettu kohta antaa kyllä hieman kauhua, jos tähän ollaan kuitenkin tyytyväisiä.

*Tummenus oma.

Jotenkin en kyllä osaa tulkita niin, että tuo lausunto tihkuisi tyytyväisyyttä. Kai tässä taas kerran netti tyyliin tulkinnoidaan asioita.

Se, että nuo loukkaantumisen on kohdistuneet ns. kärkiukkoihin ja kokemukseen vaikuttaa vähän kahtaallisesti JYPin tilanteessa, yksi tietysti se taso, jolle ei ole riittävää paikkoa laittaa ja toinen, että pelitapaa opetellessa ns. pohjanmaan kautta tärkeää olisi tuossa vaiheessa mahdollisimman pieni vaihtelu viisikoissa.

On siis sekä että, selittelyä yhtäältä ja analyysiä toisaalta. JYP kuitenkin kuuluu niihin liigan kasteihin, joissa se kokonaistaso ei ihan ole tasolla, jossa montaa ns. kärjen loukkia kyettäisiin kestämään

Siinä mielessä tuo "suhteellisen hyvin" kommentin voi jopa ostaa, että edelleenkään kaiken rakentelun keskellä ei olla tiputtu tämän kauden juoksukisasta. Monelle se ei ole kummoinen saavutus, mutta tilan tietäen ja tuntien, kuin olisi selvitty vastustajan alkumankelista vieraissa kuivin jaloin. Mitään varmaa ei ole, mutta kaikki on edelleen mahdollista.

Kyllä kun tuloksen taa katselee huomaa joitain pikku juttuja myös löytyneen, pikku steppi on tuo, että on hoksattu, että lähteä voi myös keskustan, ei pelkkien suljettujen laitojen kautta ja se tuonut monessa pelissä semmoisen "terveen" nousun keskialueelle, josta on mahdollista kamppailla alueen voittamisesta. Toivottavasti myös viime peliin parannetun aloituksen jälkeinen hetki pysyy myös jatkossa, sillä voitta paljon, kun se toimii.

Edelleen siellä on työmaata kynnettäväksi ihan riittämiin, mutta ehkä on oikeutettua kiteyttää, että olosuhteisiin nähden ok. Ei se minusta tyytyväisyyttä oikeastaan indikoi, ehkä enemmän näkemystä, että oikealla tiellä ollaan, vaikka ei lähelläkään sitä mihin on matka.

Pelätään pahinta, toivotaan parasta, niinhän se aina menee.
 
KOLT

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Pennerborn luottavainen tulevasta - statistiikkakin tukee tätä. Pettynyt kolmeen matsiin tällä kaudella. Kotipelit SaiPaa ja Kiekko-Espoota vastaan sekä vieraspeli Lappeenrannassa.
Kotimatsi Jukureita vastaan päässyt unohtumaan? Tietyllä tapaa toki ihan hyväkin niin, mutta kyllä se suurimpiin pettymyksiin lukeutuu. Se ilta oli katastrofi.
 
Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Sarjataulukkoa katsomalla ei heti uskoisi, että JYP on edellisestä seitsemästä pelistä ollut viidesti pisteillä. Ei tässä siis ihan suossa olla oltu, mutta jotenkin pitäisi saada paremmin käännettyä tulokseksi nuo otteluiden hyvät jaksot.
 
Jaska66

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, FCV
Onko kenelläkään tietoa, että onko Schnarr ollut tällä viikolla reeneissä mukana? Kuulin työkaverilta, että olisi ollut, mutta olisi mukavaa kuulla vahvistusta tuolle, jos täällä joku vaikka olisi ollut (jää)reenejä seuraamassa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös