Mainos

JYP kaudella 2024–2025 – taas kerran takaisin lähtöruutuun

  • 516 437
  • 3 914

Baldrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio
Toivon myös, ettei ensi kaudella tarvitse kuulla edes vitsillä JYPin pelipaikattomasta pelistä, vaan kaikki tietävät oman paikkansa. Hyökkääjät hyökkää, puolustajat puolustelee ja loput yrittää saada kiekkoja kiinni. Nythän meillä on vielä ensi kauteen se etu, ettei BC ole ottamassa kiintiö jäähyjä.
Kyllä siellä saa puolustajat hyökätä ja hyökkääjät puolustaa jossain määrin, mutta sen paikkaamisen pitää toimia! Eikä niinkuin viime vuosina, että pakki nousee, mutta sitten kukaan ei oikein lähde paikkaamaan. Ei ihme, että JYP viime aikoina on tehnyt ihan hyvin maaleja, mutta päästänyt sitäkin enemmän. Voittavaa tuollainen puulaakilätkä ei kuitenkaan.

Jos palataan loistovuosiin, niin kyllä siellä Vatasen, Välivaaran tai kumppaneiden noustessa aina oli nimestä riippumatta Pihlmanit, Pesoset, Louhivaarat ja muut ”ykkösketjun veljet” löytäneet paikkansa viivasta. Kaikella rakkaudella Turkulaisia ja muita viime aikojen kärkijätkiä kohtaan, mutta harvoin sieltä riitti nöyryys vain jäädä pelin ulkopuolelle pitämään painotonta puolta viivan tuntumassa, kun pakkirotaatio lähti käyntiin. Gardiner on ainut, joka jäi mieleen viime kaudella säännöllisesti paikkaamassa viivaa, vaikka ei hänkään aina siihen taipunut. Sitten viime vuosina mm. Niku ja Honka välillä toki nousi hyökkäyspäähän pörräämään aivan turhaan ollakseen mukana actionissa, aiheuttaen turhan ja hitaasti paikattavan (jos ollenkaan) miesvajeen viivaan, ollen samalla myöhässä ollakseen hyödyllinen paineen antamisessa.

Tässä vaan korostuu se, että pitää olla selvät pelimerkit milloin pakin kannattaa nousta ja samalla hyökkääjän on tunnistettava paikkausvastuunsa hyvissä ajoin ollakseen hereillä jäämään/menemään viivaan sijaistamaan. Eli ensin pelikirjaa kuntoon ja käytäntöön. Sitten voidaan harkita niitä luonnonlapsilätkän tilanteen tarjoamia vapauksia. Toivon mukaan syys-lokakuussa vedetään jopa liian kurinalaisesti omaa peliä, joskin tämä lienee turha toivo ottaen huomioon seurajohdon halut ja Pb on kaiketi valmentajana myös jotain sen suuntaista.
 
spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
Kyllä siellä saa puolustajat hyökätä ja hyökkääjät puolustaa jossain määrin, mutta sen paikkaamisen pitää toimia! Eikä niinkuin viime vuosina, että pakki nousee, mutta sitten kukaan ei oikein lähde paikkaamaan. Ei ihme, että JYP viime aikoina on tehnyt ihan hyvin maaleja, mutta päästänyt sitäkin enemmän. Voittavaa tuollainen puulaakilätkä ei kuitenkaan.

Jos palataan loistovuosiin, niin kyllä siellä Vatasen, Välivaaran tai kumppaneiden noustessa aina oli nimestä riippumatta Pihlmanit, Pesoset, Louhivaarat ja muut ”ykkösketjun veljet” löytäneet paikkansa viivasta. Kaikella rakkaudella Turkulaisia ja muita viime aikojen kärkijätkiä kohtaan, mutta harvoin sieltä riitti nöyryys vain jäädä pelin ulkopuolelle pitämään painotonta puolta viivan tuntumassa, kun pakkirotaatio lähti käyntiin.
Hold your horses. Kyllä Turkulainen osasi ja teki nöyrästi tuon paikkaamisen hyökkäyspäässä ja pariin kertaan nopeudellaan luisteli karkurin kiinni. Ei JYPin ongelma ollut hyökkäyspäässä vaan siinä, että omassa päässä ei osattu(?) paikata kun pakki/pakit karkasivat jatkuvasti kulmiin ja maalin taakse. Tämä ratkeasi toki sillä, että pelipaikka omassa päässä olisi hieman stabiilimpi vaikka hyökkäyspäässä saisikin riehua mielin määrin pelipaikattomasti.

Muuten olen samaa mieltä, kaikki hyökkää ja kaikki puolustaa, viisikkopeliä ja keskialueen voittaminen jne. jne.
 
Ciccarelli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tulevan kauden osalta on kyllä todella ristiriitaiset ajatukset.
Joukkue riittää taistelemaan kyllä kotiedusta ekalle kierrokselle mutta kun on totuttu ottamaan vuosia turpaan niin kuinka herkästi se paska fiilis niillä pelaajilla alkaa tulla takaraivoon jotka tässä rämpimisessä on ollut mukana jos tulee tappioita? Tappiot tuo tappioita ja kun opitaan tekemään häviäviä asioita niin se tarttuu. Monta vuotta on nähty sellaisia pieniä asioita monilta pelaajilta joita vaan ei voittavassa joukkueessa voi tehdä.

Vaihtuvuus on ollut hyvä ja joukkue on saanut voittavia asioita tuovia pelaajia.
Veinin uskon palaavan tasolleen kun takana on parempi kakkosvahti.
Pennerbornin persoonasta on kuulunut vain hyviä asioita.
Tärkein asia on että joukkueessa on nyt vähemmän pelaajia jotka menee jäälle vain selviytymään.

Ennakkoon uskon että Vidgren, Perttu, Varga, Huovila, Huttu ottaa/on ottanut stepit eteenpäin erinäisistä syistä.
Ja jotta ei liian positiivista olisi niin Tieksolan epäilevän olevan pieni pettymys.

Tällä kertaa ulkomaalaiset lunastaa paikkansa.
 
Timeout

Joo, haluttiin tai ei, niin prosessi lähtee nyt alusta. Pennerborgin pelitapa ja osa aivanpelaajista vaihtunut. Toivottavasti saadaan nyt startti sellaiselle jatkuvuudelle ja kehitetään JYPin pelitapaa ja identiteettiä, mikä se nyt sitten onkaan.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Tässä vaan korostuu se, että pitää olla selvät pelimerkit milloin pakin kannattaa nousta ja samalla hyökkääjän on tunnistettava paikkausvastuunsa hyvissä ajoin ollakseen hereillä jäämään/menemään viivaan sijaistamaan. Eli ensin pelikirjaa kuntoon ja käytäntöön.

Osuvaa huomiota. Viisikkopelissä korostaisin pelitavallisena asiana sitä, mikä sen rakastetun paikattoman sielu ja sisältö on, eli kun joku viisikossa tekee valinnan on toivottavasti selkäytimessä muilla se valinnan tukeminen yhtenevästi ja sovitusti.

Eli kun siitä "paikattomasta" paremman määreen luo, niin se voisi hyvin olla valinnan tukeminen, eli koko viisikko reagoi tilannevalintaan yhtenäisesti. Jalkapallossahan tuota on jo pitkään opetettu ihan junnuillekin, toki eri peli ja erilaiset lain alaisuudet, mutta tavallaan sama idea.
 
KOLT

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jos kukaan ei ole kerennyt käydä vielä, niin mä ajattelin ens viikolla käydä, kun loma loppuu ja palaan takaisin Jyväskylään, niin silloin viimeistään saa infoa. Vai oisko @KOLT käynyt tällä viikolla katsomassa?
En oo nyt päässyt kattomaan. Tiistaina meinasin nopeasti pyörähtää lähinnä jos Dostien menoa olis vähän ehtinyt näkemään, mutta A-puolen ovet oli säpissä. Sen verran tiukka aikataulu oli siinä, etten lähtenyt B-puolelle kokeilemaan kun tosiaan puhutaan ihan 10-15min ajasta mitä olisin ehtinyt siinä olla. Ens viikon maanantaina viimeistään olisi tarkoitus yrittää päästä paikalle ihan kunnolla ihmettelemään!
 
KOLT

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Nyt kun oli tuo kuvauspäivä ollut, niin jokohan ensi viikolle olisi lupa odottaa tämän kauden peliasujen esittelyä ja tietoa kapteenistosta? Olisi mielenkiintoista nähdä ja kuulla noista. Ja nimenomaan peliasu kokonaisuudessaan, ei pelkästään paita. Kyseessä on kuitenkin kokonaisuus ja niillä housuilla ja sukilla on myös merkitystä.

Kapteenistohan todennäköisesti muodostuu kutakuinkin näin:

C: Eronen
A: Lassila
A: Puustinen

Sitten jonon jatkeena Vainio, Jormakka ja ulkkareista Schnarr/Jonsson? Sellainen tietty "ydinryhmä" tuohon varsinaisen ns. virallisen kapteeniston ympärille varmaan muodostuu kuten aina ja siinä varmasti on hyvä asia, että löytyy myös ulkomaalaista edustusta.

Kuitenkin viime kaudellakin virallinen kapteenisto oli muodossa C-A-A, eikä ns. ylimääräisiä A-kirjaimia ollut nimetty julkisuuteen. Robin luovuttua kapteeniudesta, sieltä nostettiin samalla Vainio varakapteeniksi virallisiin kirjoihin, eli varmastikin oli joukkueen sisällä tuossa "ydinryhmässä" mukana.
 
david

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kapteenisto julki kaudelle 2024-25

C Teemu Eronen
A Juuso Vainio
A Pekka Jormakka
A Juuso Puustinen

Ihan hyvät ovat valinnat ensi kaudelle.
Erittäin hyvä kapteenisto mielestäni. Eronen on todella fiksu ja esimerkillinen kaveri kantamaan C-kirjainta. Apukipparit myös kokeneita ja tavoitteellisia kavereita, joten tämä osasto on harvinaisen hyvin kunnossa.
 
T-aika

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Muuten hyvä kapteenisto, mutta olisin odottanut Lassilan olevan mukana joko Jormakan tai Puustisen tilalla tai miksei jopa neljäntenä varakapteenina.
 
ToBey

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Jyväskylä
Muuten hyvä kapteenisto, mutta olisin odottanut Lassilan olevan mukana joko Jormakan tai Puustisen tilalla tai miksei jopa neljäntenä varakapteenina.
Lassila kerkee vielä. Olis ollu jotenkin turha ottaa kapteenistoon mukaan kun on muutenkin jopa ensimmäisen kuukauden liigan alusta pois. Näkisin, että ensi kaudella Lassila on satavarmasti kapteenistossa.
 
KOLT

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Muuten oikein tyytyväinen kapteenistoon, mutta kyllä mä olisin sata kertaa sadasta laittanut Lassilalle A:n rintaan. Jormakan tai Vainion tilalle, mutta mikäli kapteeniston päätti tällä kertaa pelaajat eikä valmennus, niin siinä tapauksessa hyvä näin. Jatkuvuutta tästä kapteenistosta löytyy nyt sentään Joren osalta, jolla soppari löytyy myös seuraavalle kaudelle.

Eihän Jerelläkään sitä vielä olisi ollut, mutta pidän käytännössä 100% varmana, että jatkot tehdään. Ainoa joka voisi viedä välistä, olisi änäri. Muiden kohdalla en noista jatkoista olisi yhtä varma, vaikka todennäköistähän se taitaa olla, että esimerkiksi Puustinen uransa lopettaa Jyväskylään. Eronen on ennakkoon näistä pelaajista se, jonka joku muu jengi Liigassa voisi vielä kaapata. Vainion ja Puustinen kohdalla mietityttää vaan se, että mitä tehdään jos taso romahtaa? Näistä Vainiolla on jo heikompi kausi nyt alla ja siellä on useampi nuori puolustaja, jolla on eväät kasvaa tuohon "tilalle". Tämän kaikki puoltaa itselle ajatusta siitä, että Lassila olisi ollut sopivampi kapteenistoon. Miehen omien taustojen ja pelaajaprofiilin lisäksi tietysti.

Mutta edelleen, jos/kun pelaajat ovat nämä valinnat tehneet, niin hyvä näin ja kohti runkosarjan avausta! Alkais jo.
 
ToBey

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Jyväskylä
Siitäpä faktaa miten JYPin harjoitusottelut ovat korreloineet runkosarjan kanssa. JYPin tapauksessa harjoitusottelut ovat kertoneet tismalleen sen, mihin on tultu kykenemään myös runkosarjassa. Tämä tilasto-otanta on ajalta 2016-2023

En haluaisi manailla, mutta tilastot hyvin harvoin valehtelevat. Toivottavasti tämä harjoituskausi menee paremmin.
 
JJLehto

Hyvä artikkeli! En ikinä ole mieltänyt ajatusta siitä, etteikö pelaajia ”kiinnostaisi” nämä pelit, kun nehän eivät halua hävitä edes pihahöntsyjä. Enkä sitäkään, että ”harjoitukset ovat vasta alkaneet”, kun tilanne on kuitenkin ihan sama kaikille muillekin. Artikkelissa mainitaankin hyvin ”Osittain tilastot kertovat ihan vain siitä, että hyvät joukkueet yleensä voittavat pelejä vuodenajasta riippumatta”. Just näin!

Voittoprosenttiin toki vaikuttaa myös valitut vastustajat. Ja kun tämän vuoden JYP:n vastustajien listaa katsotaan, niin nyt on liki pelkästään ”oman viiteryhmän” joukkueita vastassa eikä oikeastaan ollenkaan ”kovia”. Ja se viiteryhmä taitaa olla siellä bottom-6 osastossa. Toivon mukaan niitä voitto alkaa tulemaan.
 
Nepi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, EV Zug & Detroit Red Wings
Siitäpä faktaa miten JYPin harjoitusottelut ovat korreloineet runkosarjan kanssa. JYPin tapauksessa harjoitusottelut ovat kertoneet tismalleen sen, mihin on tultu kykenemään myös runkosarjassa. Tämä tilasto-otanta on ajalta 2016-2023

En haluaisi manailla, mutta tilastot hyvin harvoin valehtelevat. Toivottavasti tämä harjoituskausi menee paremmin.
Harjoituskausi alkaa oikeastaan vasta tulevalla viikolla ja kun voitetaan sekä Sport että KeuPa niin ne tilastot näyttääkin jo huomattavasti paremmilta :) Manaillaan vasta sitten harjoituskauden loputtua, jos ne oikeat ottelut ovat menneet päin mäntyä.
 
ToBey

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Jyväskylä
Harjoituskausi alkaa oikeastaan vasta tulevalla viikolla ja kun voitetaan sekä Sport että KeuPa niin ne tilastot näyttääkin jo huomattavasti paremmilta :) Manaillaan vasta sitten harjoituskauden loputtua, jos ne oikeat ottelut ovat menneet päin mäntyä.
Näin juuri. Sen takia toivoinkin, että harjoituskaudella pelit alkaisivat tuottaa voittoja, jotta se lupaisi sellaisia myös runkosarjan aikana :) katsotaan niitä tilastoja sitten kun harjoituskausi on ohi ja niitä voidaan sitten peilata alkavaan kauteen!
 
Ciccarelli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
JYPille nyt senkin takia olisi tärkeää saada voittoja että saadaan kokemusta niistäkin ennen kauden alkua.
Siellä on kuitenkin vielä paljon pelaajia jotka on ”tottunut” ottamaan vuonna 2024 turpaansa. Kaikki ketkä oli jo viime kaudella ja uusistakin ainakin Ojantakanen, Vitols ja uusi päävalmentaja ja vanhat apuvalmentajat.

Jos alla olisi mitalipelit niin silloin tällä nyt ei olisi isoa merkitystä koska tiedettäisi että kovassa paikassa kyllä osataan pelata voitosta.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
En haluaisi manailla, mutta tilastot hyvin harvoin valehtelevat. Toivottavasti tämä harjoituskausi menee paremmin.

Tämän ymmärrän oikein hyvin, mutta minusta tuo artikkeli ei ihan päässyt ytimeen asiassa jota tutki. Voittojen kautta miettien tulee optinen harha.

Aikansa kun on kiekon pelaamista seuraillut siellä esiin nousee se, onko pelitapa tasoa, jolla sen napsahtaessa kohdilleen tulee menestystä. Tämän yleensä näkee jo valmistavissa peleissä, jos sitä osaa syynätä, vaikka voittoja ei niin ropsahtelisikaan.

Tietenkään ylle kirjattu ei sitä poista, että päin sitä itseään vetävät vetävät päin sitä itseään lopulta myös sarjassakin. Tuo on vissiin luonnonlaki.

Siksi itseä kiinnostaa tsekkailla ne pari viimeistä valmistavaa ja sarjan alun koitokset, niissä aika hyvin näkyy, onko potentiaalia siis pelillisesti kuin materiaaliltakin kehittyä. Sarjassa oikeastaan käydään sitä kilpajuoksua, kuka kehittyy parhaiten ja toisaalta kenellä on suurin resurssi kehittyä. Tähän perustuu yleensä se, mihin kunkin tulos asettuu

JYPin kohdalla konttausaika on lähinnä tuonut kohtalaisen alun ja kyykkäämisen pääosin kokonaistason, eli identiteetin puutteeseen. Tätä puolta tähän alkuun itse ainakin tulee syynättyä, vaikka voittoja ei laskekaan harjoituskauteen.
 
Hiki-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Onkos Mikko Peeetmanin try-outista tullut uutisia? Eikös elokuun loppuun ollut try-out?
 
KOLT

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Onkos Mikko Peeetmanin try-outista tullut uutisia? Eikös elokuun loppuun ollut try-out?
Nyt näyttää tulleen SaiPalta uutinen, jonka mukaan Petman jää Lepraan täksi kaudeksi. Win-win-win.

Mikko Petman siirtyi kesällä JYPistä SaiPaan elokuun loppuun asti kattavalla try-out -sopimuksella. SaiPalla oli optio vuokrata Petman elokuun jälkeen loppukaudeksi. Petman jatkaa SaiPassa tulevan kauden mittaisella sopimuksella.
- Eeron tavoin Mikko on ollut lunastamassa paikkaansa joukkueessa loppukesän harjoituksissa ja kauden ensimmäisissä harjoitusotteluissa. Samalla seurasimme läpi kesän yhdessä, miten toipuminen viime kaudella vaivanneista loukkaantumista etenee. Nyt on hienoa todeta, että Mikko kuntoutunut ja saadaan oma kasvatti jatkamaan SaiPa-paidassa tuleva kausi, Harri Aho kommentoi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös