JYP kaudella 2024–2025 – taas kerran takaisin lähtöruutuun

  • 217 247
  • 1 659

HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Kunhan ei käy sitä efektiä, että tämän kauden kipupiste on keskikaista, ja siihen panostetaan ensi kaudeksi sen verran paljon, että siellä on tungosta ja muualla vajautta. Viime kaudelle lähtiessä laituriosasto oli luokkaa helvetin kova, mutta pakisto ohut. Sitä parannettiin Welshillä, Erosella ja Vainiolla, plus syliin tipahtaneilla Nikulla ja Hongalla. Sitten jäikin vuorostaan sentterit turhan vajavaiseksi.
Siihen viittasin ylemmässä viestissä, että ensi kaudelle minusta on hyvin olettavaa, että nykyinen sentteristömme on paljon parempi kuin nyt.

Kaksi kärkisentteriämme on kuitenkin vielä nuorehkoja ja ottavat kausi kaudelta steppejä eteenpäin. Käytännössä tästä syystä tuo ei tarvitse merkittäviä panostuksia, vaan jotkut nuorehkot kirittäjät voidaan hankkia, mutta muuten mennä nykyisellä Lassila - Perttu - BC - Malinen kombolla ja käyttää rahaa järkevämmin.

Puolustuksen runko on myös kunnossa, kun löytyy Eronen - Vainio - Peltola - Tumanovs - Pulkkinen - Koskela - Minkkinen sopimusten alta.

Ei tuo minun nähdäkseni välttämättä huuda kuin yhtä kovaa täsmä vahvistusta, jos oletetaan että nuoret menee eteenpäin edes pienen stepin.

Tullaankin siihen, että eurot mielestäni pitäisi käyttää muutamaan kovaan laituriin, riippumatta mm. Jerryn ja Gardinerin tilanteesta, heille toki toivon jatkoa, mutta jokatapauksessa euroja laittaisin tasokkaisiin laitureihin.

Hyvä runko meillä jo nyt on. Toivottavasti ei tehdä tyhmyyksiä ja polteta rahaa tarpeettomaan vaan kohdennetaan rahat kärkipelaajiin täsmärooleihin.
 
HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Mäenpää on kyllä KalPassa pelannut laidassa, vaikka onkin elitessä merkattu sentteriksi. Ainakin omien havaintojen mukaan.

Jos lähdetään tämän kauden senttereillä, se vaatisi taas aika raisua panostamista laituriosastoon. Eli käytännössä Turkulaisen, Smithin ja Gardinerin jatkoa ja jopa jotain lisähankintoja.
Eihän se tietysti mahdottomuus ole, mutta itse kyllä lähtisin rakentamaan sen kautta että hankitaan Lassilalle tukea ylempiin ketjuihin ja Perttu sekä jompikumpi kaksikosta BC tai Malinen miehittävät alaketjut.
Näin muistelin, mutta sitten uskoin eliteä, ei olisi pitänyt. Sitä suuremmalla syyllä Mäenpäätä tänne vain.

Kuten juuri lähes samanaikaisesti ylempänä laittamassa viestissä laitoin, itse juurikin panostaisin eurot koviin laitureihin, riippumatta Jerryn ja Reijon tilanteesta.
 
HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Turkulainen (23/24+2) - Lassila (24/25) - Puustinen (24/25)

Petman (24/25) - Perttu (23/24+2) - Vidgren (24/25)

S.Koskela (24/25) - Tohila (24/25)

Eronen (24/25) - Peltola (26/27)
V.Koskela (24/25) - Vainio (23/24+1)
Pulkkinen (24/25+2) - Tumanovs (23/24+2)
Minkkinen (24/25)

Veini Vehviläinen (24/25)

Unohdinko jonkin, tässä käsittääkseni tällä hetkellä nippu jolla sopimukset/optiot ensi kaudelle ja mahdollisesti pidempään. Hyvä runko ja puolustus varsinkin lähes liigakelpoinen, ykkösmaalivahti myös kiinnitetty.

Sensijaan hyökkäyksessä useampi aukko, ja esim Turkulaisen tilanne epäselvä. Pertun option toivoisi käytettävän ja meillä olisi sidottu kärkisentterit ensi kaudeksi. Myös itse toivoisin, että Maliselle saadaan jatkosopimus paitsi loppukaudelle, myös tälle tulevalle. BC + Gardiner kaksikon kiinnittäisin myös, sekä tietysti Smithin jos mahdollista, siinä meillä olisikin yksi ketju jo valmiina

Gardiner - BC - Smith

Muita jatkoja en itseasiassa näe mitenkään tärkeinä ja niihin aukkoihin voitaisiin lähteä hakemaan tuoretta verta organisaatioon. Varsinkin tasokkaita laitureita on saatava, kuten yllä nähdään, Petman - Vidgren kaksikko saisi olla maksimissaan ennalta kolmosen laidoilla.

Turkulainen - Smith - Gardiner laiturikolmikko olisi tärkeää saada pidettyä, niin joukkueen rakentaminen kilpailukykyiseksi helpottuisi huomattavasti ja tarve olisi ennalta vain kahdelle tasokkaalle laiturille.

Rosterin täyte ja reservi on helppo löytää vaikka myöhemminkin, joten siitä ei tarvitse olla huolissaan. Kärkipelaajat on kuitenkin hommattava hyvissä ajoin.
 
Baldrick

Jäsen
Nyt, kun tässä noiden tulolistojen jälkeen olen asiaa mutustellut, niin BC:lle en jatkoa lähtökohtaisesti antaisi, vaan käyttäisin sen rahan mielummin muualle. Oletetaan, että Lassila ja Perttu ovat kiintiösentterit ja nostavat tasoaan. Lassila miehittää joko 1. tai 2. sentterin tonttia ja Perttu lähtökohtaisesti 3. sentterin. Itse en lukitsisi Christofferia joko liian kalliiksi kolmossentteriksi tai riittämättömäksi kakkossentteriksi.

Ensi kauden sentteristöön joko hommataan kunnon TOP6 sentteri tai sitten suoraan halvempi duunarisentteri kolmosketjuun, jos uskotaan Pertun ponnistavan tuloksentekijäksi. Mielummin kuitenkin lähtisin ensi kauteen:

”Platzer”/Lassila
Lassila/”Platzer”
Perttu
”Malinen”

Vs.

Lassila
BC
Perttu
”Malinen”

Näin saataisiin pienellä lisäpanoksella kaksi tuloksentekijäsentteriä vetämään rekeä ja edullinen, potentiaalisesti breikkaava kolmossentteri, ja luotettava nelonen. Jotta Christoffer olisi riittävä 2. ketjun sentteri, niin JYPin pitäisi hommata 4kpl ykköskorin laituria, jotta hänen laidoilleen riittää tuloksen puolesta kannattelijoita. Mielummin itse kuitenkin säästäisin sen 50k laitureissa ja pistäisin sen BC:n palkan päälle hommatakseni kunnon 1/2-ketjun sentteriin.

Ensi kauteen onneksi Rooban liksalla saadaan yksi kärkiketjujen laituri lisää, Lassila on vuoden vanhempi ja kokeneempi yms. Monta posia ensi kauteen lähdettäessä, vaikka Turkulaisen todennäköinen lähtö tulee kirpaisevan. Vaikka vaihtuvuutta noin muutoin tulee, niin se ei välttämättä ole huono asia.
 
Baldrick

Jäsen
XXX1 - XXX2/Lassila - ‘Gardiner’
Puustinen - Lassila/XXX2 - XXX3
’Siikanen’ - Perttu - XXX4
Vidgren - ’Malinen’ - Petman
S.Koskela, Tohila

Eronen - ’Winberg’
Pulkkinen - Vainio
Tumanovs - XXX5
Minkkinen, V.Koskela

Veini Vehviläinen
’Leinonen’/XXX6

———————

Eli miten itse näkisin tulevan kauden, niin ylläolevaan tarvitsisi täytettä seuraavasti:

Jatkosopimukset nimetty ’Möttönen’. Nykytiedon valossa leipoisin Gardinerille, Siikaselle, Winbergille ja Leinoselle laput.

Rooban jättäisin kyllä sainaamatta, vaikka halvalla sais, kun Vidgren ja Petman on jo ja Siikasen pitäisin. En näe, että JYPillä on tarjota Rooballe mielekästä tonttia. Aiemmassa viestissä kävinkin jo BC:n läpi ja toivotan onnea uusiin haasteisiin. Winbergiä jos ei saada pidettyä, niin ”Joonas Järvinen” käy hyvin.

———————

XXX1 = Turkulainen mieluusti, mutta en usko, että saadaan pidettyä. Joku tuloksekas kärkilaituri siis pitäisi löytää.

XXX2 = Ekan tai tokan ketjun kapellimestari. Mielummin jo tällä kaudella joku vastuunkantaja 2 vuoden sopparilla, jotta Lassilalla mahdollisuus kehittyä kakkosviuluna kohti kirkkainta Liigan kärkeä. Jos jää kesään hankinta, niin Joonas Nättinen voisi istua tähän saumaan hyvin ottaen enemmän alivoimaa ja Lassilalle enemmän ylivoimaa.

XXX3 = joku 30-40pts laituri tähän, joka osaa syöttää. Kangasniemi olis hyvä, mutta taitaa asenteen puolesta jäädä vajaaksi. Julius Nättinen myös voisi tulla kyseeseen.

XXX4 = tähänkin kaivattaisiin enemmän syöttötaitoa. Etsisin tähän jonkun seniorimman kaverin Pertun ja Siikasen kaveriksi.

XXX5 = Tähän joku rauhallinen ja puolustusorientoitunut peruspakki, joka ei hyperventiloi odottaen, että milloin saa kiekon ja milloin pääsee hyökkäämään. Jos halutaan omia junnuja kokoonpanoon, niin Hietanen voisi tulla kyseeseen.

Leinosesta pitäisin vielä kiinni kakkosena jos kauden mittaa osoittaa positiivisia elkeitä.

——————

Ensi kaudelle on vähän sama ongelma hyökkäyksessä kyllä kuin tähänkin kauteen tultaessa, että laukojia ja duunareita on, mutta pelintekijöistä on pulaa.

Pakistossa Eronen ja toivottavasti Winberg kaverina saavat pelata kovissa peleissä vaikka 25+ minuuttia, kun tyylikkäästi homma toimii molempiin päihin.

Pulkkinen saa sitten riplailla miten parhaaksi näkee ja Vainio toimii backupina ja mentoroi vähän PAPP saloihin.

Tumanovsille antaisin rehellisen mahdollisuuden ottaa suoran paikan kolmosparissa ja kaveriksi se ”Hietanen” sitten vähän Vainion tavoin.
 
JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Muuten samaa mieltä veli @Baldrick kanssa, mutta Leinosen suhteen tulevaisuus näyttää vaikealta. En ihan tarkalleen ymmärrä, mitä JYP odottaa tai toivoo Leinoselta. Yllätyin viime keväänä, kun Topias teki tänne jatkot, sillä hänhän oli koko viime kauden "koirankopissa". Kuulostaako tutulta? Veini sairaana ja Topias pelaa heikon pelin Kuopiossa, joka päättyy vaihtopenkkikomennukseksi ja siitä katsomoon loppukaudeksi, eikä uutta mahdollisuutta tarjota.

Nyt tällä kaudella taas vähän sama meno. Loukkaantumisen vuoksi ei pelannut käytännössä ollenkaan, sitten yksi näytönpaikka, heikko esitys ja vaihtopenkille, jonka jälkeen "kolmosvahti" näytti Leinosta itsevarmemmalta maalissa. Nyt ei ole tiedossa, milloin Topiasta uskaltaa päästää taas tolppien väliin vai uskaltaako ollenkaan. Jatkosopimuksen tarjoaminen on ihan turhaa, koska ei noilla lähtökohdilla kukaan eteenpäin pyrkivä menesty. Mieluummin kakkoseksi joku kokenut kehäraakki, joka tuuraa loukkaantumisten varalta, mutta ei stressaa kauden ainoita näytönpaikkojaan.

Vähän tähän aiheeseen liittyen tuli huomattua, että Niko Parkkisen ura on ilmeisesti päättynyt viime kevääseen. Ei tuo JYPin kakkosveskarin paikka kaikista houkuttelevimmalta näytä, ainakaan jos uralla on tarkoitus pyrkiä eteenpäin.
 
Valajas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Bolts, Yanni Gourde

Uskon että JYP on liikenteessä vähän sillä linjalla että Veini pelaa niin paljon kun vaan jaksaa ja Topias katselee penkiltä. Veini on liigan top 3 veskari ja tällä väljällä ottelutahdilla ihan sama pelata kaikki matsit. Joulun jälkeen on jo kolmen pelin viikkoja niin silloin Topias saanee näytönpaikkansa. Samaa mieltä kyllä olen että Leinosen tulevaisuus JYPissä ei näytä hyvältä ja järkevämpi olisi hakea pelipaikkaa muualta. Aittokallion Sami olisi ollut täydellinen kakkosveskari loppukaudeksi.
 
Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Muuten samaa mieltä veli @Baldrick kanssa, mutta Leinosen suhteen tulevaisuus näyttää vaikealta. En ihan tarkalleen ymmärrä, mitä JYP odottaa tai toivoo Leinoselta. Yllätyin viime keväänä, kun Topias teki tänne jatkot, sillä hänhän oli koko viime kauden "koirankopissa". Kuulostaako tutulta? Veini sairaana ja Topias pelaa heikon pelin Kuopiossa, joka päättyy vaihtopenkkikomennukseksi ja siitä katsomoon loppukaudeksi, eikä uutta mahdollisuutta tarjota.

Mää en oikein pidä järkevänä Leinosen jatkoa tämän kevään jälkeen kummankaan kannalta. En JYPin enkä Leinosen. Vehviläinen tietysti pelaa niin paljon kuin jaksaa, mutta olisihan siellä nyt hyvä olla kakkosveskari joka pystyisi sitä kuormaa hieman tasaamaan. Edes sen neljäsosan peleistä.
Leinosta tuo rooli ei palvele pätkääkään ja uskonkin että herran intresseissä on etsiä peliaikaa jostain muualta.

Pakistossa Eronen ja toivottavasti Winberg kaverina saavat pelata kovissa peleissä vaikka 25+ minuuttia, kun tyylikkäästi homma toimii molempiin päihin.

Pulkkinen saa sitten riplailla miten parhaaksi näkee ja Vainio toimii backupina ja mentoroi vähän PAPP saloihin.

Tumanovsille antaisin rehellisen mahdollisuuden ottaa suoran paikan kolmosparissa ja kaveriksi se ”Hietanen” sitten vähän Vainion tavoin.

Niin että kolmen vuoden jatkosopimuksen värkännyt Peltola ei mahdu ollenkaan ensi kaudella pelaavaan kokoonpanoon?
 
Baldrick

Jäsen
Niin että kolmen vuoden jatkosopimuksen värkännyt Peltola ei mahdu ollenkaan ensi kaudella pelaavaan kokoonpanoon?
No helvetti. Se oli mulla kirjoitettunakin tuonne jossain välissä, mutta säätäessä tipahti ja jäi unholaan.

Leinosta myös vähän arvoin, että mitä sen kanssa tekis, mutta JYPin menetettyjen maalivahtilupausten rekordin kummitellessa ajattelin pidettävän. Jos täksi kaudeksi saatais oikea kakkosveska ja Leinonen jonnekin isolle peliajalle, niin ensi kaudella voisi teoriassa kirittää Veinin.

Mutta totta puhutte. Vaikea nähdä, että Leinosen ja JYPin voitto jatkosopimus olisi nähdyillä otteilla. Leinosen pitäisi ensin kyetä riittävästi haastamaan Veiniä ja sitä ei ole näköpiirissä.
 
Viimeksi muokattu:

jukiapina

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP valitettavasti
Rooban ja Cristofferin tilalle saa varmasti samaan rahaan paljon laadukkaampia pelaajia. Turkulaisen jatko on kyllä enemmän kuin epävarmaan. Luulisi Keski-Euroopassa olevan ottajia ja sinne varmasti myös tyyliltään sopisi.

Vainiolla on kannsa tuo optio. En pitäisi jatkoa mitenkään varmana.

Aika paljon on Viitasella työn sarkaa. Itsellä ei ole kyllä luottoa, että meillä on ensi kaudella sellainen porukka, jolla taisteltaisiin kuuden parhaan joukkoon pääsystä. Päinvastoin ollaan Saipan kanssa taistelemassa jumbosijoista.
 
Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Rooban ja Cristofferin tilalle saa varmasti samaan rahaan paljon laadukkaampia pelaajia. Turkulaisen jatko on kyllä enemmän kuin epävarmaan. Luulisi Keski-Euroopassa olevan ottajia ja sinne varmasti myös tyyliltään sopisi.

Vainiolla on kannsa tuo optio. En pitäisi jatkoa mitenkään varmana.

Varmaan saakin Sveitsistä ja Ruotsista kovempaa tiliä mitä JYPistä, mutta korviin on kantautunut sellaista juttua että Jerryn tavoite olisi kuitenkin lätäkön takana. Jos ei pääse sinne nyt, niin palvelisiko tavoitetta siirto muualle JYPistä?
Kaikki kunnia Vainiolle, mutta mieshän jutteli palatessaan JYPiin että ei ollut paljon ulkomailta kiinnostusta. En näe lähtöä kovin todennäköisenä.

Puolustuksenkin osalta on mielenkiintoista nähdä jos Niku lähtee ja Winberg jää, lähdetäänkö tuohon top-4:seen hakemaan vielä yhtä kovaa pakkia vai annetaanko Pulkkiselle suoraan rooli top4:sessa? Sitten tietysti joudutaan markkinoille jos Winbergkään ei jatka.
 
Hyytiäinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
KeuPa & Ottawa
Maalivahtitilanteesta samoilla linjoilla monen muunkin kanssa. Leinoselle olisi ehkä oman uran kannalta parempi lähteä rapakon taa ja Buffalon silmien alle. Jypissä ei ole oikein mitään saavutettavaa tällä hetkellä koska Veini. Urheiluromantikkona tahtoisin ajatella että tämä vuoden sopimus tehtiin myös sillä ajatuksella että Topias voi laittaa itsensä fyysisesti pelikuntoon. U20 kisat menee nyt harmittavasti ohitse.

Oliskohan tuolla Keuruulla meidän ens kauden kakkosveskari? Vitols kävi jo lainalla Jypissä mutta harmillisesti avas vaan luukkua. Uskoisin ja toivoisin että näytönpaikka tulee vielä kevätkaudella.

Toki tuossa on myös omat haasteensa kun Veini pelaa noin paljon pelejä. Veinin kakkosella on vähän samanlainen rooli kuin Ari Ahosella New Jerseyssä.

Pakistoon kärkikiinnitys olis ehdottomasti Winbergin parivuotinen jatkosopimus. Siinä olis ak:lle riittävä joululahja. Ulkomaan optiolla varmaanikin. :)
 
Valajas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Bolts, Yanni Gourde
Nyt varmaan on sitten mahdollista saada pelaajia myös ensi kaudeksi.
 
Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Nyt varmaan on sitten mahdollista saada pelaajia myös ensi kaudeksi.

Toivotaan, vaikka en kyllä jaksa uskoa että tämän pelleilyn jälkeen JYP ylipäätään organisaationa on kovinkaan houkutteleva vaihtoehto. Puhumattakaan Heiskasen vetovoimasta.

Mutta ehkäpä sieltä löydetään jotain monitaitureita jotka pystyy pelaamaan hyökkääjänä sekä puolustajana. Päästään oikeasti toteuttamaan tätä pelipaikatonta pelitapaa! Ja ehkä ei tarvi hankkia niin paljon pelaajia..
 
Aivan sama

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sirkus nimeltä JYP Jyväskylä Oy
Onneksi meillä on ykkössentteri jo valmiiksi joukkueessa!
 
Ciccarelli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Leikitään ajatuksella että JYP haluaa aloittaa uudelleenrakentamisen omilla pojilla ja Seppänen, Viitanen ja kumppanit jatkaa samalla linjalla.
Ensi kaudeksi joukkue siis näyttäisi tältä.
Maalivahdit
Veini Vehviläinen
Junioreista mahdollista nostaa Louhivaara.
Topias Leinosella ei ole sopimusta ja vaikea sanoa mikä olisi oikea ratkaisu. Jos Veini ei sopimustaan pura niin onko pelejä tarpeeksi tarjolla?

Puolustajat
Teemu Eronen
Juuso Vainio
Jesse Pulkkinen
Eetu Peltola
Miks Tumanovs
Valtteri Koskela
Junioreista mahdollista nostaa O-V Vuontisvaara. Minkkinen varmasti ollut suunnitelmissa mutta kausi ollut vaikea.

Sami Niku, Tobias Winberg, Anttoni Honka ja Aleksi Malinen luultavasti poistuu.
Hankintoja ulkoapäin ei uudelleenrakentamisessa varmasti tulisi montaa, ehkä se huhuttu Rautanen?

Hyökkääjät
Juuso Puustinen
Jere Lassila
Mikko Petman
Aaro Vidgren
Santeri Koskela
Riku Tohila
Pertusta on seuran optio ja aivan pakko se on käyttää. Turkulaisella sopimus mutta aika selvää on että Jerry ei täällä ensi kaudella pelaa.
Eli, Turkulainen, Smith, BC, Gardiner, Rooba, Siikanen ja Malinen kaikki poistuisi jos peilaa nykytilanteeseen.
Pertun opiton jälkeen hyökkäyksessä on 7 pelaajaa. Nuorista nostettaisi Huovila ja Varga.
Veikon pitäisi hankkia vähintään kaksi ketjua hyökkääjiä jotka haluaa olla mukana tälläisessä projektissa. Sanoisin että aika ikävä tilanne…
 
Suosikkijoukkue
JYP, Stars, Oilers

Tämähän valitettavasti se realistisin skenaario on niin kauan kuin nykyinen urheilujohto on puikoissa. Tänne on varmasti erittäin vaikea tällä hetkellä rekrytoida ketään pelaajia. Väitän, että eri UTJlla ei olisi ihan niin vaikeaa, vaikka vaikeaa varmasti silti.
 
-pasi-

Vähän riippuu kuka tilalle, jos sieltä ihan tyhjästä alkaa vaikka Hytönen tai joku vastaava kartoittamaan pelaajia niin ei sekään nyt ihan optimi tilanne välttämättä.
 
Valajas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Bolts, Yanni Gourde
Leikitään ajatuksella että JYP haluaa aloittaa uudelleenrakentamisen omilla pojilla ja Seppänen, Viitanen ja kumppanit jatkaa samalla linjalla.
Ensi kaudeksi joukkue siis näyttäisi tältä.
Maalivahdit
Veini Vehviläinen
Junioreista mahdollista nostaa Louhivaara.
Topias Leinosella ei ole sopimusta ja vaikea sanoa mikä olisi oikea ratkaisu. Jos Veini ei sopimustaan pura niin onko pelejä tarpeeksi tarjolla?

Puolustajat
Teemu Eronen
Juuso Vainio
Jesse Pulkkinen
Eetu Peltola
Miks Tumanovs
Valtteri Koskela
Junioreista mahdollista nostaa O-V Vuontisvaara. Minkkinen varmasti ollut suunnitelmissa mutta kausi ollut vaikea.

Sami Niku, Tobias Winberg, Anttoni Honka ja Aleksi Malinen luultavasti poistuu.
Hankintoja ulkoapäin ei uudelleenrakentamisessa varmasti tulisi montaa, ehkä se huhuttu Rautanen?

Hyökkääjät
Juuso Puustinen
Jere Lassila
Mikko Petman
Aaro Vidgren
Santeri Koskela
Riku Tohila
Pertusta on seuran optio ja aivan pakko se on käyttää. Turkulaisella sopimus mutta aika selvää on että Jerry ei täällä ensi kaudella pelaa.
Eli, Turkulainen, Smith, BC, Gardiner, Rooba, Siikanen ja Malinen kaikki poistuisi jos peilaa nykytilanteeseen.
Pertun opiton jälkeen hyökkäyksessä on 7 pelaajaa. Nuorista nostettaisi Huovila ja Varga.
Veikon pitäisi hankkia vähintään kaksi ketjua hyökkääjiä jotka haluaa olla mukana tälläisessä projektissa. Sanoisin että aika ikävä tilanne…

Juu ja nimet pitäisi alkaa olla jo peippereissä jos puhutaan kärkiketjujen miehistä. Aika raakasti epäilen noita Nättisen veljeksiäkään tässä kohtaa. Paskin mahdollinen ajoitus tälle kaikelle juuri nyt.
 
McGregor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaiPa
Leikitään ajatuksella että JYP haluaa aloittaa uudelleenrakentamisen omilla pojilla ja Seppänen, Viitanen ja kumppanit jatkaa samalla linjalla.
Ensi kaudeksi joukkue siis näyttäisi tältä.

Käsittääkseni myös Vainion ja Tumanovsin soppareissa on optio ensi vuodelle, en tiedä kenen ja millä ehdoilla. Mutta Vainiolle varmasti kysyntää muuallakin ja Tumanovsin en usko jäävän jos 7 pakkiroolituksen 0 minuuteilla jatkuu.

Omat pojat linjaa jos jatketaan niin sisään Joni Airo (KeuPa), Henri Kanninen (DEL2) ja Samu Markkula (KOOVEE). Kannisella ja Markkulalla myös yhteistä historiaa junnuista ja Akatemiasta.

Uusiksi tuo pakka menee niin päästään ainakin rakentamaan uuden pelitavan vaatimuksiin sopivaa nippua.
 
JTM

Vainiolla muistaakseni mahdollisuus siirtyä ulkomaille.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ranska vs Kazakstan
  • 2.24
  • 4.25
  • 2.56
Itävalta vs Tanska
  • 3.90
  • 4.35
  • 1.70
Puola vs Latvia
  • 9.00
  • 6.90
  • 1.22
Norja vs Tshekki
  • 13.00
  • 9.00
  • 1.13
USA vs Saksa
  • 1.26
  • 6.30
  • 8.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös