Mainos

JYP kaudella 2023–2024: prosessikausi 2/3

  • 807 076
  • 6 441

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Entä jos koko toissa kauden räpellys johtuikin valmennuksen yrityksestä noudattaa seurajohdon huuruista visioita, eikä valmennuksen kyvyttömyyydestä? Tällä kaudella sitten kun valmennus itsepäisesti halusikin välillä voittaa niin sehän ei kelvannutkaan, kun oli väärin voitettu.

Ainakaan päätellen sen kauden lopputuuletuksista asia ei oikeastaan voi olla näin, sehän johti siihen strategiapaperin allekirjoitukseen lopulta.

Jos valmennus itsepäisesti olisi halunnut voittaa, olisi auttanut, jos olisi luonut pelitavan jota kehittää, koko joukkueelle. Tämmöinen kärki ratkoo ja muut selviytyy ei kyllä johda niinkään väärin voitettu päätelmään, vaan ei riittävästi voitettu.

Mutta ymmärrän, monelle pääsy sääleihin olisi ollut unelmien täyttymys, suorastaan mestaruus. Minä taidan olla sillä puolella katua, jossa kisaillaan kärjen kanssa tasapäin, joskus onnistuen, joskus pettyen kaudesta toiseen.

Siltä kulmalta katsellen asiat näyttäytyy toisenlaisena.
 
knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Ja sitten on se toinenkin lopputulema.

Itse olen sillä puolen katua jossa ollaan aina oikeassa, ja tämä on faktaa.
 
Ciccarelli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Näinkö on siis ymmärrettävä, että potkut eivät olleet suinkaan jonkun kehityskulun päätepiste, vaan kaiken alku ja loppu. Minun mielestä toki saatte olla oikeassa omasta mielestänne. Saipahan tuosta päivän huvituksen.

Ilmeisesti vielä sitten sieluja riepoo, että joku kehtaa järjellään päätyä eri tulemaan. Erimielisyys on siis niin, kestämätön rasti, että pitää ryhtyä arpomaan erimielisen kirjoittajan luonnetta ja tapaa kirjoittaa, kun ei kykenekään perustelemaan asioilla sitä oikeassa olemistaan.

just.
Millä lailla esim.minä en ole kantaani sinulle perustellut?
Voin tähän vastata ihan sinun omalla tyylilläsi:
Noh minäpä nyt vielä kerran tämän avaan kun se ei tunnu siellä päässä aukeavan millään vaikka tämä on näytetty jo moneen kertaan.
Kun Rautakorpi palkattiin niin joukkue oli aivan karmeassa jamassa. Useaan kertaan syksyllä 2022 tuli esille että joukkueessa aivan kaiken tekeminen piti aloittaa ihan alusta kun joukkueessa ei ollut vuosiin ollut minkäänlaista ymmärrystä vaatimustasosta tai miten edes pelejä voitetaan.
Viime vuosi tehtiin töitä niiden pohjien eteen. Tänä vuonna alettiin myös voittamaan pelejä.
Töpseli vedettiin irti kesken pelin, tuloksena sija 13 ja aivan hirvittävät imagotappiot.

Hyvä että sinua huvittaa meidän ajatus siitä että olemme oikeassa.
Kyllä tässä on itsekin tullut useasti naurettua sille että tiedän paljon ihmisiä jotka on käynyt jo Nisulan montussa peleissä ja heitä yhdistää se että he kunnioittaa toisia/toisten mielipiteitä ja lisäksi näkee mahdollisuuden että on itse väärässä. Sinun toiminta on todella paljon samanlaista kuin suuren johtajasi Jukka Seppäsen ja valitettavasti näyttää siltä että ette ymmärrä jääkiekosta hevovitunhumppaa vaan herkuttelette hienoilla sanoilla ja ette näe minkäänlaisia syy-seuraussuhteita.
Olet myös itse sanonut monesti että sinun ei tarvitse todistella mitään. Kuitenkin sitä vaadit toisilta. Ja mitä tahansa sinulle sitten vastataan niin se ei kelpaa.
 
Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Minun mielestä toki saatte olla oikeassa omasta mielestänne. Saipahan tuosta päivän huvituksen.
Hienoa että annat muiden olla mielestään oikeassa. Suuressa armossasi voi kuitenkin nauraa muille, koska tiedät olevasi oikeassa.

Ihan sama oletko 1 vs 50 tilanteessa mielipiteesi kanssa...olet totuus, vaikka kukaan ei ymmärrä miksi ja mistä tuo loputon varmuutesi tulee.

Täytyy itsekin alkaa vaan olemaan aina oikeassa, miksi en ole ennen tajunnut.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Kun Rautakorpi palkattiin niin joukkue oli aivan karmeassa jamassa. Useaan kertaan syksyllä 2022 tuli esille että joukkueessa aivan kaiken tekeminen piti aloittaa ihan alusta kun joukkueessa ei ollut vuosiin ollut minkäänlaista ymmärrystä vaatimustasosta tai miten edes pelejä voitetaan.

Olen toki tuonut JR:n propsina esiin fyysisen vaateen. Sillä vaan ei riittävästi voita pelejä, olisi pitänyt rakentaa sitä pelitapaakin kestäväksi. Oleellista on myös se, että suhde valmentajan palkkauksen kanssa oli ilmi tulleen tiedon valossa kyseenalainen organisaation tasolla. Tästähän olen kirjoittanut ja lukenut sen yhdeksi alkusyyksi niille tulemille, joita on nautittu.

Katsoipa asiaa kuinka päin tahansa, virheitä ja vikaa on ollut yhdessä jos toisessa, mutta millään aivojumpalla tuota ei olisi toimivaksi saattanut, olipa sitten millä puolen katua tahansa. Kun asiat ei toimi, ne ei toimi niin kauan kun estävät tekijät on pois purettu, vasta sitten voi jotakin oikeasti rakentaa.
 
Jaakko81

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS,JYP
Millä lailla esim.minä en ole kantaani sinulle perustellut?
Voin tähän vastata ihan sinun omalla tyylilläsi:
Noh minäpä nyt vielä kerran tämän avaan kun se ei tunnu siellä päässä aukeavan millään vaikka tämä on näytetty jo moneen kertaan.
Kun Rautakorpi palkattiin niin joukkue oli aivan karmeassa jamassa. Useaan kertaan syksyllä 2022 tuli esille että joukkueessa aivan kaiken tekeminen piti aloittaa ihan alusta kun joukkueessa ei ollut vuosiin ollut minkäänlaista ymmärrystä vaatimustasosta tai miten edes pelejä voitetaan.
Viime vuosi tehtiin töitä niiden pohjien eteen. Tänä vuonna alettiin myös voittamaan pelejä.
Töpseli vedettiin irti kesken pelin, tuloksena sija 13 ja aivan hirvittävät imagotappiot.

Hyvä että sinua huvittaa meidän ajatus siitä että olemme oikeassa.
Kyllä tässä on itsekin tullut useasti naurettua sille että tiedän paljon ihmisiä jotka on käynyt jo Nisulan montussa peleissä ja heitä yhdistää se että he kunnioittaa toisia/toisten mielipiteitä ja lisäksi näkee mahdollisuuden että on itse väärässä. Sinun toiminta on todella paljon samanlaista kuin suuren johtajasi Jukka Seppäsen ja valitettavasti näyttää siltä että ette ymmärrä jääkiekosta hevovitunhumppaa vaan herkuttelette hienoilla sanoilla ja ette näe minkäänlaisia syy-seuraussuhteita.
Olet myös itse sanonut monesti että sinun ei tarvitse todistella mitään. Kuitenkin sitä vaadit toisilta. Ja mitä tahansa sinulle sitten vastataan niin se ei kelpaa.
Hemmetti ku ei pysty kuin vain kerran tykkäämään per viesti, olisin lyönyt sata tykkäystä ja pari hertta emojia päälle.
 
Luokkakokous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Jos valmennus itsepäisesti olisi halunnut voittaa, olisi auttanut, jos olisi luonut pelitavan jota kehittää, koko joukkueelle. Tämmöinen kärki ratkoo ja muut selviytyy ei kyllä johda niinkään väärin voitettu päätelmään, vaan ei riittävästi voitettu.
Käypäs huvikses kysymässä Kärppien osastolta vituttaako niitä kuinka paljon kun kotietu pudotuspeleihin tuli tällaisella kärki ratkoo - tyyppisellä pelillä? Vähän epäilen ettei juuri moinen vois vähempää kiinnostaa.
 
Baldrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio
Täytyy itsekin alkaa vaan olemaan aina oikeassa, miksi en ole ennen tajunnut.
”Vastaväittäjät vihaavat tätä pikkuniksiä - katso kuinka voitat jokaisen väittelyn!”

Jutun sisältö tiivistetysti: Kerro olevasi oikeassa ja muut väärässä. Vihjaa, että muut ei vain ymmärrä ja nosta sillä itseäsi jalustalle. Kutsu omia uskomuksiasi faktoiksi, ja oikeita faktoja muiden uskomuksiksi. Kirjoita sekavaa tajunnanvirtaa ja syytä muita, kun eivät löydä jutun pointtia ja tartu siihen.

Kuten myös olen kirjoittanut jo useasti monen sitä ilmeisesti joko ymmärtämättä tietoisesti tai jostain muusta syystä, että Rautakorven…
”He eivät joko ymmärrä tai halua ymmärtää.”
- Jääkiekon uudelleenkeksijä Tommi Hämäläinen valmennuspäällikkönä johdettavista valmentajistaan
 
Jaakko81

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS,JYP
”Vastaväittäjät vihaavat tätä pikkuniksiä - katso kuinka voitat jokaisen väittelyn!”

Jutun sisältö tiivistetysti: Kerro olevasi oikeassa ja muut väärässä. Vihjaa, että muut ei vain ymmärrä ja nosta sillä itseäsi jalustalle. Kutsu omia uskomuksiasi faktoiksi, ja oikeita faktoja muiden uskomuksiksi. Kirjoita sekavaa tajunnanvirtaa ja syytä muita, kun eivät löydä jutun pointtia ja tartu siihen.

”He eivät joko ymmärrä tai halua ymmärtää.”
- Jääkiekon uudelleenkeksijä Tommi Hämäläinen valmennuspäällikkönä johdettavista valmentajistaan
Siinä hyvä analyysi eräästä palstakirjoittelijasta.

Tyhmyys voi olla myös siunaus. Monien tutkimusten mukaan epäpätevyys ei juuri haittaa ihmisiä, sillä he ovat liian tietämättömiä ymmärtääkseen, miten epäpäteviä he todellisuudessa ovat.

Ihmisen kykyä arvioida omaa tietämättömyyttään on tutkittu professori David Dunningin laboratoriossa Cornellin yliopistossa.
 
Luokkakokous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Tuo näkemys, että vaihtoehdot on joko kamppailla mestaruudesta tai sitten vedetään kaikki viemäristä alas, edustaa erittäin suurta vähemmistöä. En oikein näe tuon ajatuksen takana muita kuin Fabun ja Seppäsen.
Eikös Hämäläinen ollut myös sitä mieltä että kun vaan yksi voi voittaa mestaruuden niin muut on turhaan mukana eikä niillä sijoituksilla ole niinkään väliä:)
 
Mr.Maple

Jäsen
Seppäsen avautumisessa kerrottiin kauden olevan taloudellisesti hyvin heikko. Osaako joku avata hieman enemmän millaisista luvuista tässä nyt puhutaan? Sadoista tuhansista miinusta varmasti, mutta onko tarkempaa tietoa? Menee vähän ehkä aiheen ulkopuolelle, mutta en tähän hätään löytänyt erillistä talousketjua, vaikka sellainen taitaakin olla.
 
Eki25

Heikko taloudellinen tulos jossain määrin yllättää. Puoli kautta mentiin juniorijoukkueella ja usempi kallis pelaaja lähti kesken kauden pois. Yleisöäkin kävi kohtuullisesti peleissä. Kauteen ilmeisesti lähdetty alunperinkin yli varojen.
 
Nelfor

Eipä tuossa nyt millään juniorijoukkueella vedetty. Yleisöä kävi selvästi odotettua vähemmän, mutta Jukkahan sanoi tuossa suoraan, että merkittävät tappiot budjetoitiin heti lähtiessä.

En tosin usko, että tappiot ovat ihan niin kovat kuin Jukka antaa ymmärtää.
 
Powerage

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Anaheim Ducks
Eipä tuossa nyt millään juniorijoukkueella vedetty. Yleisöä kävi selvästi odotettua vähemmän, mutta Jukkahan sanoi tuossa suoraan, että merkittävät tappiot budjetoitiin heti lähtiessä.

En tosin usko, että tappiot ovat ihan niin kovat kuin Jukka antaa ymmärtää.
Onhan tuossa kuitenkin jos -300k€ oli tulossa JOS päästään välieriin ja saadaan messevä lohkaisu poffirahoista. Ei oltu sielläpäinkään + muu sekoilu + Nemon ja Tukan erorahat
 
Coutinho

Jäsen
Seppäsen avautumisessa kerrottiin kauden olevan taloudellisesti hyvin heikko. Osaako joku avata hieman enemmän millaisista luvuista tässä nyt puhutaan? Sadoista tuhansista miinusta varmasti, mutta onko tarkempaa tietoa? Menee vähän ehkä aiheen ulkopuolelle, mutta en tähän hätään löytänyt erillistä talousketjua, vaikka sellainen taitaakin olla.
Jos joukkue maksoi syksyllä lähdössä noin. Kolme miljoonaa euroa ja pääsyllä puolivälieriin tappio olisi silloin ollut 300k niin päättelisin tästä, että kun poistuneita olivat kuitenki isolla palkalla varustetut Lahtinen, Estephan, Welsh ja Niku niin näin päädytään suunnilleen saman suuruiseen tappioon. Muussa tapauksessa uskon, että olisi leikkuria käytetty jo siirtorajalla. Tätä myös puoltaa se, että Jukan kirjeessä toistetaan, että vahvistuksia haettiin viime metreille asti.

Itse en ainakaan mihinkään miljoonan tappioon usko, mutta voihan ne yllättää.
 
Hieroja

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Todella ristiriitaiset mietteet koko kaudesta.
Periaatteessa syyskausi meni hyvin valmentajien potkuihin saakka, mutta tosiaan peli ei ollut alkukauden jälkeen sellaista raikasta mitä olisin toivonut. Puolustus edelle koitettiin voittaa ja kärki ratkoi pelejä, joten tuskin oltaisiin pitkälle menty kuitenkaan vaikka todennäköisesti vähintään säkeissä oltaisiin. Tätähän emme koskaan saa tietää.

Mutta.
Kyllä tän saatanan rämpimisen jälkeen ois ollut kiva nähdä enemmän voittavaa kiekkoa. Vituttaa se ettei vituta edes tappiot, kun tähän alkaa tottumaan jo ja tunteet on kadonneet koko hommasta. Veltsun aikaan vielä vitutti, nykyään vain naurattaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös