Mainos

JYP kaudella 2023–2024: prosessikausi 2/3

  • 807 096
  • 6 441

Saleva kehiin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Ukrainan maajoukkue
Onneksi Viitanen kasaa taas ensikauden joukkuetta. Eli vituiksu tulee taas menemään.

JYPin takuu: Jos nyt kävisikin niin, että jonkun epätodennäköisyyden kautta Viitanen onnistuisi vahingossa löytämään tuloksellisen nipun, niin kyllä se nippu saadaan 1600 pelin kokemuksella jotenkin pelaamaan häviävää peliä. Mutta voitollahan ei ole merkitystä. Jos olisi, niin ainoastaan yhden joukkueen kannattaisi pelata. Vai miten se meni??
 
Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Toiseksi suurin virhe Rautakorven kenkimisen jälkeen tehtiin, kun ei pari viikkoa sitten laitettu lihoiksi kaikkea mikä liikkuu. Tilaisuus olisi ollut. Olisivat saaneet vähän kassaa korjattua ja ensi kaudelle pelimerkkejä.
Jos sitä ei nähty tarpeelliseksi toimenpiteeksi, niin asia lienee eurojen päällä istuvien mielestä ok.

Luulisi rahoittavien/omistavien osapuolien miettineen asiaa tarpeeksi.
 
kamenski

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jos sitä ei nähty tarpeelliseksi toimenpiteeksi, niin asia lienee eurojen päällä istuvien mielestä ok.

Luulisi rahoittavien/omistavien osapuolien miettineen asiaa tarpeeksi.
Toivottavasti kukaan halutuista pelaajista ei ollut lähtöhousut jalassa tai jää heillekin paskan maku suuhun kun ei päästetty pois.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Toivottavasti kukaan halutuista pelaajista ei ollut lähtöhousut jalassa tai jää heillekin paskan maku suuhun kun ei päästetty pois.
Tietääkseni kukaan ei ainakaan ilmaissut halukkuutta lähteä, eli siinä mielessä jos joku olisi pois halunnut, niin omaan piikkiin saa ottaa, mikäli ei sitä suoraan ole sanonut.

Joukkuehenki on muutenkin ollut jatkuvasti tilanteeseen nähden varsin hyvä, niin sen puolesta ei ole kovin todennäköistäkään, että pelaajat haluaisivat muualle. Yleensä pelaajilla ei ole suurta hinkua lähteä, vaikka joukkue konttaisi, jos joukkueessa on edelleen hyvä yhteishenki, eikä henkilökemiat riitele liikaa.
 
Wraith

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Toivottavasti kukaan halutuista pelaajista ei ollut lähtöhousut jalassa tai jää heillekin paskan maku suuhun kun ei päästetty pois.
Sen mitä tiedän, niin on annettu mahdollisuus lähteä, jos pelaajalla oikea halu, mut päätettiin muuten olla myymättä ja yritetään yhdessä. Rahalle ei ole ollut niin kovaa tarvetta, koska muutenhan olisi myyty.
 
snake70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Toivottavasti kukaan halutuista pelaajista ei ollut lähtöhousut jalassa tai jää heillekin paskan maku suuhun kun ei päästetty pois.
Periaatteessa en ymmärtäisi kyseistä pelaajaa joka vetäisi herneen nennään paskanmaku suussa jos ei olisi saanut lähteä kesken sopimuksen minkä itse on allekirjoittanut. Minun silmissä ei ole mikään joukkuepelaaja jos on luovuttamassa kesken leikin vain oman etunsa vuoksi.

Toisaalata vaikka jollekin jäisi paskan maku suuhun, niin voivoi. Ei hän kumminkaan seuraan jäisi joten yhden tekevää jos itkee itsensä uneen jatkossa. Joukkueelle on tärkeimpi ne jotka pukee päivän otteluun ja antavat sen hetkisen parhaansa.

Sitten joukkueelle hyvä tavoite loppuihin 5 otteluun. keräämällä 7 pistettä niin saavat saman pistemäärän kuin viime kaudella. ja kolmantena vuonna perättäin tulee 13. sija. keräämällä 8 piestettä niin sehän on parasta JYPä vuosiin.

5vuoden otannalla JYP taitaa olla liigan toiseksi huonoin jukkue eli tuloshan on ihan omassa keskiarvossa. Odotukset oli vain ylimitoitettuja omaan tekemiseen nähden.
 
rekufa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Olen miettimässä tiistain peliin tulemista. Olisi eka kerta Lähitapiola Areenassa. Kumpaan katsomon suuntaan Sport hyökkää 1. ja 3. erässä A1 vai A4 katsomon. (Siis sikäli kun hyökkää mihinkään suuntaan teidän karvauksen alta.) Ticketmasterin sivulla on kyllä lähes huomaamaton nuoli JYPin hyökkäys suunnista.
 
A1 katsomoon kannattaa suunnata Sport-kannattajana, eli sinne suuntaan vierasjoukkue hyökkää 1. ja 3. erät.

Ja ihan alimpia rivejä kannattaa välttää. Sanoisin, että vähintään kolmosriville jos suuntaa, niin todennäköisesti näkee pelin hyvin.
 
Valajas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Bolts, Yanni Gourde
Jarkko Malinen jatkosopparin julkistuksen jälkeen 20 ottelua tehoin 1+0 ja teholukema -16. Jos Rooba on saanut paljon paskaa niskaan, niin kyllä Malisellekkin on annettava. Alkukaudesta löysi maalipaikoille todella hyvin ja pystyi pelaamaan kiekollakin, mutta nyt mikään ei meinaa onnistua. Alivoimallakin ollut poikkeuksetta heikoimpia lenkkejä. Surkeaa kyllä että JYP joutuu loistavien laiturien väliin laittamaan tällaisia mätisäkkejä ketjun peliä jarruttamaan.
 
dyna

Jäsen
Suosikkijoukkue
jyp, jjk,maajoukkueet.

Jarkko jatkaa uraansa myös ensikaudella, saas nähdä missä, liigassa vai mestiksessä......
 
Ciccarelli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jarkko Malinen jatkosopparin julkistuksen jälkeen 20 ottelua tehoin 1+0 ja teholukema -16. Jos Rooba on saanut paljon paskaa niskaan, niin kyllä Malisellekkin on annettava. Alkukaudesta löysi maalipaikoille todella hyvin ja pystyi pelaamaan kiekollakin, mutta nyt mikään ei meinaa onnistua. Alivoimallakin ollut poikkeuksetta heikoimpia lenkkejä. Surkeaa kyllä että JYP joutuu loistavien laiturien väliin laittamaan tällaisia mätisäkkejä ketjun peliä jarruttamaan.
Malinen oli alunperin ihan hyvä löytö sentteripulassa olevalle joukkueelle alaketjuihin mutta vastuu onkin vain kasvanut ja esitykset huonontunut.
Olisi varmaan mennyt sellaiset 12min illassa pelaavana sentterinä mutta rooli ollut aivan liian iso ja siitä kiitos kuuluu taas sinne urheilujohdolle. Jos siellä olisi ollut se yksi mitat täyttävä sentteri kärkiketjuissa niin Malinen olisi voinut huomattavan paljon pienemmillä minuuteilla hoitaa roolinsa nelosessa.
 
Jumis

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Se oli sitten sellainen kausi. Harmi, ettei nähty millainen lopputulos Rautakorven kanssa olisi saavutettu. Seuraavan kerran maksan lipun peliin, jos JYPin seurajohto osoittaa sen verran kunnioitusta kannattajia kohtaan, että myöntävät julkisesti kaikki virheensä tämän kauden toiminnassa ja pyytävät anteeksi, ja jos JYP on ensi vuoden alussa kiinni pudotuspelipaikassa.
 
Timeout

Kyllä tuossa varmasti aika syväanalyysi tulee kauden jälkeen. Toivotaan, että nyt lähdetään uuteen nousuun viimein.
 
Suosikkijoukkue
Jyp HT
Toiseksi suurin virhe Rautakorven kenkimisen jälkeen tehtiin, kun ei pari viikkoa sitten laitettu lihoiksi kaikkea mikä liikkuu. Tilaisuus olisi ollut. Olisivat saaneet vähän kassaa korjattua ja ensi kaudelle pelimerkkejä.
On vieläkin mahdollisuus saada pelimerkkejä siirroista, jos löytyy AHL;n ja ECHL:n lähtijöitä. Lähinnä nuoret ja p-amerikkalaiset tulisi varmaan kyseeseen, eiköhän CJ Smithille ja Gardinerille olisi kysyntää vaikka vuokrasoppareilla, jos saisi myös BC:n myytyä jonnekin niin hyvä olisi. CJ:lle voisi lisäpelit tehdäkin hyvää, BC:lle myös jos haluaisi antaa parempia näyttöjä kuin tähän asti tällä kaudella. Pulkkinen voisi hakea pienen kaukalon kokemusta kuten Kemell. Lassila on telakalla, muuten voisi tehdä Kemellit. Jännä nähdä, ottaako Carolina Hongan takaisin rinkiin playoff-reserviksi, ei sen tänne jättämisestäkään mitään iloa ole viimeisen pelin jälkeen.

Mutta veikkaan, että tätä mahdollisuutta ei ole edes Veken tajunnassa olemassa. Ellei joku P-Amerikasta soita sen lankapuhelimeen ja erikseen kysy.
 
Liitteet

  • lankapuhelin.jpg
    lankapuhelin.jpg
    19,3 KB · kertaa luettu: 52

Baldrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio
Toivottavasti on kauden loppuun kestävä ”flunssa”, jonka jälkeen jättääkin omatoimisesti työnsä.
 
Aito Taisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ottamalla yhden pisteen lopuista kolmesta pelistä JYP pystyisi pitämään "kunniakkaan" 13 sijan. Valitettavasti on todennäköisempää, että HPK ottaa 9 pistettä viimeisistä peleistään kuin että JYP saisi edes yhden pisteen.
 
-pasi-

Joo ja saa nähdä minkälainen kokoonpano esimerkiksi perjantaina on, osa saattaa olla u20 matkassa.
 
jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
Saa nähdä millaisella kokoonpanolla kauden vika peli vedetään… Varmasti joukkue haluaa päättää kauden voittoon mutta jos peli joudutaan pelaamaan puolustajilla hyökkäyksessä ja kolmella kentällä + Lukolla vielä panosta niin sitä voittoa tuskin tulee.
 
Olettaisin että täysi kokoonpano saa kun junnujen pudotuspelit alkaa vasta seuraavana päivänä, Huominen on todennäköisesti ainoa jossa saattaa jotain puutteita olla kun junnujen vika peli menee päälle ja voitolla taidettaisiin kuitenkin säilyttää hieman paremmat lähtökohdat pudotuspelisarjaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös