Mainos

JYP kaudella 2023–2024: prosessikausi 2/3

  • 807 108
  • 6 441

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
- Rautakorven ajan pistetahti olisi riittänyt sääleihin. Vaikka sen viimeisen 15 pelin otannalla paremman alkukauden vuoksi.
- Seppäsen mainion peliliikkeen jälkeen on 13 pelistä voitettu kaksi ja säälit voi unohtaa

Mää taidan nähdä asian niin, että ilman oikeasti toimivaa pelitapaa ei näillä kummallakaan valmennuksella ole asiaa sääleihin, uskottelee itselleen mitä haluaa, eli sama tulos vaikka olisivat jatkaneetkin. Jos niillä olisi oikeasti joitain cojoneseja laittaa sitten tahtopuolelle ne olisi laittaneet viime kaudella ne esiin. No ei ollu, eikä laittaneet. Tämän kauden esityksillä ihan sama tulos.

Jotenkin huvittavasti se ensimmäinen Tappara peli paljasti kokolailla minkä asenteen joukkueeseen aikaan saivat.

Jos vertaisi, niin oli kun olisi oman elämänsä fonzie ollut huorissa ja kun hutsu kysyy, että eikö se isommaksi kasvakaan, niin siihen lerpahti. Sama on toistunut kauden mittaan useasti, niin ennen kuin jälkeen vaihdoksen. Eli pelitapaa ei osattu luoda, mutta selkärankakin oli kuin korsi tuulessa. Sääleihin my ass.
 
Moosehead

Jäsen
Mää taidan nähdä asian niin, että ilman oikeasti toimivaa pelitapaa ei näillä kummallakaan valmennuksella ole asiaa sääleihin, uskottelee itselleen mitä haluaa, eli sama tulos vaikka olisivat jatkaneetkin. Jos niillä olisi oikeasti joitain cojoneseja laittaa sitten tahtopuolelle ne olisi laittaneet viime kaudella ne esiin. No ei ollu, eikä laittaneet. Tämän kauden esityksillä ihan sama tulos.

Samoilla linjoilla. Kyllä tässä on ajettu väärillä raiteilla jo useampi vuosi tän tämä viimeinen paskamyrsky on vain kaiken huipentuma.

Toisaalta, ei näin vinoon rakennettua joukkuetta saisi kestävään lentoon edes parahin valmentaja, saati sitten materiaalietuun koko uransa nojannut kehäkettu tahi positiivisuuden ilosanomaan vannova nöösipoika.
 
Vanhapuuma

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYPinkylä, Suomen maajoukkueet, IF Gnistan
Olen kieltämättä täysin ymmälläni tuosta JYPin pelaamisesta. Hyökkäyspäässä vielä osaavat jotakuinkin pelata aika ajoin, mutta miten helvetissä voi puolustuspakka olla noin sekaisin kausi toisensa jälkeen? Jos mennään Rautakorven pohjilla niin eipä kovin häävit pohjat olleet nekään.

KooKoolla ei todellakaan ollut mikään materiaalietu varsinkaan tänään, ja silti ne kävivät pyörittelemässä JYPiä miten halusivat silloin kun halusivat. Siellä on koko ajan joku metrin jäljessä ja joku hukkaamassa miehensä. En ymmärrä kovinkaan paljoa valmentamisesta, mutta sen verran olen kuitenkin pelannut pakkina, että näkee jo kauas, kun peli alkaa pyöriä todella helevetin pelottavasti JYPin päässä. En nyt jaksa katsoa videoita ja analysoida (en sitä kuitenkaan osaisi riittävän hyvin tehdä), mutta ei ollut ensimmäinen kerta, kun esimerkiksi tänään näki jo hyvissä ajoin KooKoon tekevän 4-4 tasoituksen. Ehkä se vain on niin vaikeaa hoitaa tuo oma pää kuntoon, tai sitten en ymmärrä mistään mitään.

15 vuotta sitten oli 15 vuotta sitten, ja peli on varmasti muuttunut paljon siinä välissä, mutta voisitko saatana Seppänen hankkia sinne jonkun Risto Dufva 2.0 -version, joka osaisi pistää puolustuksen kuntoon? Opetellaan sitten vaikka sen jälkeen sitä pelipaikatonta, esimerkiksi kaudella 2057-58.
 
Jos mennään Rautakorven pohjilla niin eipä kovin häävit pohjat olleet nekään.

voisitko saatana Seppänen hankkia sinne jonkun Risto Dufva 2.0 -version, joka osaisi pistää puolustuksen kuntoon?
Siellä oli JR (en todellakaan ole hänen faninsa) joka jos jotain, niin on osannut laittaa puolustuksen kuntoon. Jos vain pääomistaja olisi malttanut olla sekaantumatta asioihin jotka eivät hänelle kuulu eikä osaamista niistä ole.
 
Vanhapuuma

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYPinkylä, Suomen maajoukkueet, IF Gnistan
Siellä oli JR (en todellakaan ole hänen faninsa) joka jos jotain, niin on osannut laittaa puolustuksen kuntoon. Jos vain pääomistaja olisi malttanut olla sekaantumatta asioihin jotka eivät hänelle kuulu eikä osaamista niistä ole.
Sepä se. Jatkokysymyksenä, kun kerran vastasit ja Ipan miehiä, miten se Manngard saatiin sieltä vittuun?
 
Suosikkijoukkue
Jyp, Suomen maajoukkue, Kampuksen dynamo
Juuri näin. Outoa tuo Rautakorven jatkuva dissaaminen joltain taholta; kovaa tulosta on JR vuosikaudet tehnyt ja tehnee jatkossakin. Tosiasia kuitenkin on, että ensi kerran vuosiin Jyp oli syksyllä uskottava jengi, jolta saattoi odottaa mitä vain. Oliko peli kaunista; ei aina, mutta tehokasta. Kärkiäijät teki tulosta ja yv toimi, maalivahtipeli oli kunnossa ja alakentät rouhi ja sammutti vastustajan peliä, antaen taas kärkiketjuille tilaa toteuttaa tulosta; minusta kuulostaa ja näyttää roolitukselta. Ilmeisesti joillain on jotain Seppäselle kuuluvaa niin syvällä nielussa, ettei pää käänny katsomaan mitä ympärillä tapahtuu. Mikäli joukkueen menestys "väärän valmentajan" kanssa oli liikaa Seppäsen egolle, niin ei voi todeta kuin, että voi voi; turha on menestystä odottaa jatkossakaan.
 
knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ai miksi Seppästä suolataan? Itsekin sanot, ettei sellaista peliä kuin pelipaikaton ole olemassa, mutta Seppänenpä visioi oikein lehtien sivuilla, kuinka näkee pelin muuttuvan pelipaikattomaksi.

Tämä on ihan yksinkertaista. Ei yksinkertaisesti voi lausua että olen nähnyt 1600 peliä niin minulla on oikeus sanoa mielipiteeni myös pelillisistä asioista. Käytännössä ilmeisesti vielä puuttua pelillisiin asioihin ei pelkästään niin että sanoo mielipiteensä.

Ja jos vielä tosiaan käy silloin tällöin erätauolla kopissa antamassa ohjeita niin ei ole enää tehtäviensä tasalla. Valitettavasti.

Omistajana ok, mutta nyt näyttää ettei ole enää kykyä rajata itseään ulos niistä asioista jotka ei itselle kuulu.

Jos haluaa valmentajaksi niin siitä vaan, aloittaa luistelukoulusta ja lähtee etenemään sieltä. Huom! Olisi hyvä osata luistella jos luistelukoulua pitää.
 
Ciccarelli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
En käsitä mitenkään tätä että osa hokee kuinka Rautakorven kanssa olisi kanssa menty alaspäin ja romahdettu.
Tuntuu että unohtuu se henkinen puoli aivan täysin!? Ei joukkue olisi mennyt tuollaiseen tilaan Rautakorven kanssa. Ensin shokki, sitten haluttomuus.
Heiskasen valmennuksessa 13 ottelua ja 9p. Rautakorven kanssa niitä olisi jo sen henkisen edun puolesta roimasti enemmän, lisäksi meillä ei olisi koko liigan paskin maine ja liigan paras YV-pakkikin olisi vielä mukana.

Aivan se ja sama miten taktisesti epäonnistunut Rautakorpi on ja peluutti väärää kiekkoa ja mitä kaikkea paskaa täällä lukeekaan,
Rautakorven johdolla voitettiin silti viimeisestä neljästä ottelusta kolme. Rautakorven potkujen kannattajat sanoo tähän että ne tuli väärällä tavalla ja ei niitä lasketa.
No se viimeisen neljän ottelunkin otanta on enemmän voittoja kun Heiskasen poppoolla koko aikana.
Jos olet sitä mieltä että Rautakorven kanssa saldo olisi sama viimeisestä 13 ottelusta niin mielipiteesi on näin nettikeskustelun hengessä paska.

Nyt pudotuspeliviiva on karannut kauas ja vaatii jo todellista ihmettä että pistekeskiarvo saadaan hilattua niin ylös loppukaudeksi jotta siitä uskottavasti taisteltaisi.
Mikään ei puolla sitä että JYP kerää loppukauden aikana semmoista 1,5p per peli jolla edes teoriassa voisi tuosta taistella.
Mutta tärkeät oli potkut ja hyvin meni kaikinpuolin.
 
Timeout

Niin, nyt on menetetty maine ja ollaan kriisiseura, johon ei varmasti moni pelaaja tai valmentaja halua tulla. Uskottavuus on mennyt kaikilta tähän sekoiluun. Veikkaan, että organisaatio on tosin jo pidempään ollut sekaisin ja siellä on erimielisyyksiä johdossa ja nyt se purkautui sitten tällä tavalla. Tätä kurssia on nyt kyllä vaikea muuttaa. En tiedä mitä pitäisi tehdä. Tappiot ovat kovat tämän kauden jälkeen. Yleisöä ei enää paljon peleihin tule.
 
Jágrmeister

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Oli tuossa pakko vähän tutkailla miten on meidän bottom 6 hyökkääjät suoriutuneet nyt Heiskasen aikana. Tavoitehan oli jotakuinkin, että ei valmennuksen vaihdon jälkeen oltaisi enää vaan kärjen varassa.

Tilanne on nyt tämä:

Vidgren 13 peliä 1+1-5
Malinen 13 peliä 1+1 -7
Perttu 8 peliä 0+1 -4
Petman 13 peliä 0+1 -3
Siikanen 9 peliä 0+0 -2
Koskela 13 peliä 0+0 -2
Rooba 13 peliä 0+0 -7
Tohila 6 peliä 0+0 -4
Huovila 2 peliä 0+0 -3
Varga 1 peli 0+0 +/- 0

Rooba, Siikanen, Tohila, Huovila ei kertaakaan jäällä jypin tehdessä maalin.
Koko porukan yhteenlasketut tehot 2+4 ja pakkasella ollaan -37.
Melko surullista katsottavaa ja ei varmaan ihan hirveästi olla tälläkään saralla menty eteenpäin.

Ihan ei myös aukea itsellekkään tuo rajaton usko Seppäseen, kun hän kerran on jo jypin nostanut huipulle. Rautakorpea taas pidetään ihan ajasta jääneenä, vaikka eikö hänellä nyt ole useampia onnistumisia takanaan?
Itse en tässä Seppäsen uuden tulemisen ajassa ole vielä nähnyt yhtään viitteitä siitä, että hän olisi luonut nyt nahkansa uudestaan ja olisi täyden luottamuksen arvoinen. Jos jotain niin lähinnä hän on vaikuttanut kärsimättömältä, organisaation joka osa-alueella sekoilevalta ja mediassa sekavia höpöttävältä ukolta. Näistä teoistahan ne hyvät johtajat yleensä tunnetaan.
 
Suosikkijoukkue
Jyp, Suomen maajoukkue, Kampuksen dynamo
Jypin johto näytti kuinka lyhyt on matka pelotteesta vitsiksi. Eiköhän tällä viikolla vielä ovi avaudu ulospäin osoituksena siitä, että ammattipelurit kuitenkin uskoivat prosessiin, eikä lauantai-höntsäilyyn. Nyt on johdon hyvä antaa yläfemmoja valmentajan vaihdoksen masinoimien pelureiden kanssa; good job, well done. Tai niinkuin Kekkonen sanoi aikanaan: SAATANAN TUNARIT!!!!
 
Viimeksi muokattu:
Oli tuossa pakko vähän tutkailla miten on meidän bottom 6 hyökkääjät suoriutuneet nyt Heiskasen aikana. Tavoitehan oli jotakuinkin, että ei valmennuksen vaihdon jälkeen oltaisi enää vaan kärjen varassa.

Tilanne on nyt tämä:

Vidgren 13 peliä 1+1-5
Malinen 13 peliä 1+1 -7
Perttu 8 peliä 0+1 -4
Petman 13 peliä 0+1 -3
Siikanen 9 peliä 0+0 -2
Koskela 13 peliä 0+0 -2
Rooba 13 peliä 0+0 -7
Tohila 6 peliä 0+0 -4
Huovila 2 peliä 0+0 -3
Varga 1 peli 0+0 +/- 0

Rooba, Siikanen, Tohila, Huovila ei kertaakaan jäällä jypin tehdessä maalin.
Koko porukan yhteenlasketut tehot 2+4 ja pakkasella ollaan -37.
Melko surullista katsottavaa ja ei varmaan ihan hirveästi olla tälläkään saralla menty eteenpäin.

Ihan ei myös aukea itsellekkään tuo rajaton usko Seppäseen, kun hän kerran on jo jypin nostanut huipulle. Rautakorpea taas pidetään ihan ajasta jääneenä, vaikka eikö hänellä nyt ole useampia onnistumisia takanaan?
Itse en tässä Seppäsen uuden tulemisen ajassa ole vielä nähnyt yhtään viitteitä siitä, että hän olisi luonut nyt nahkansa uudestaan ja olisi täyden luottamuksen arvoinen. Jos jotain niin lähinnä hän on vaikuttanut kärsimättömältä, organisaation joka osa-alueella sekoilevalta ja mediassa sekavia höpöttävältä ukolta. Näistä teoistahan ne hyvät johtajat yleensä tunnetaan.
Vertailun vuoksi miltä näyttää top 6?
 
Aasiantuntija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Ja sitten pitää osata lopettaa. Ajoissa. Hyvän yrityslogiikan mukaan "huonon rahan perään ei loputtomasti kannata viskoa hyvää rahaa" eli tehdä sitä, mitä jyp edustus yhä tekee. Tällä menolla vain maine kasvaa, muta kassa kutistuu. Ensikautta ja "prosessia" miettien huono juttu. Pitää osata lopettaa ajoissa eli viimeistään nyt ja käytännössä siis joukkueen kyytiläiset (bottom X) markkinahintaan muualle. Tilalle vaikka KeuPalaisia ja U20 pelaajia. Valmentajia voisi lainata oikeisiin töihin ja asennekasvatukseen vaikka KS hyvinvointialueen hoivalaitoksiin.
 
Baldrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio
Otetaan näissä vielä huomioon, että Malinen pelannut about puolet ykkössentterinä.

Lassila 6ott 2+2 +6
Christoffer 13ott 0+4 -11
Malinen 13 peliä 1+1 -7
Perttu 8 peliä 0+1 -4

Siinä JYPin keskikaista (Koskelalta nyt en tehoja nelosen keskellä odotakaan). Tuossa kun vielä ottaa huomioon, että Lassila teki eilen KooKoon U20-joukkuetta vastaan 2+1 eli ilman sitä olisi 0+1 statsit Jerelläkin.

Toki enpä tiedä onko tässäkään mitään järkeä enää etsiä ongelmaa, kun ei ketään ole Heiskasen aikana kiinnostanut edes pelata. Menee tavallaan vähän ohi aiheen pelaajien pisteiden tutkailu, kun tehottomuus ei ole ongelma, vaan seuraus juurisyistä.
 
jukiapina

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP valitettavasti
Voin vastata puolesta kun ne kävin läpi:
Turkulainen 13ott 2+7 +4
Lassila 6ott 2+2 +6
Puustinen 13ott 4+6 +5
Gardiner 13ott 6+3 -7
Christoffer 13ott 0+4 -11
Smith 7ott 2+4 0

Tämä on ollut jo ihan silmilläkin nähtävissä. Etenkin Gardinerin otteet ovat niin pirun löysiä ja sellaista kaartelua, että väittäisin noiden ketjukavereiden miinusten tulleen pääosin siitä. Samaa väittäisin Rooban kohdalla.

Miltäköhän kausi olisi näyttänyt, jos oltaisiin menty suunnitelman mukaan ja Lassilan kisamatkan ajaksi Viitanen olisi saanut hommattua sentterin?! Joku toimittelija voisi kysyä toimistolta, että kuka teiltä päätti tuhota juhlakauden?
 
Ciccarelli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tilanne on nyt tämä:

Vidgren 13 peliä 1+1-5
Malinen 13 peliä 1+1 -7
Perttu 8 peliä 0+1 -4
Petman 13 peliä 0+1 -3
Siikanen 9 peliä 0+0 -2
Koskela 13 peliä 0+0 -2
Rooba 13 peliä 0+0 -7
Tohila 6 peliä 0+0 -4
Huovila 2 peliä 0+0 -3
Varga 1 peli 0+0 +/- 0

Rooba, Siikanen, Tohila, Huovila ei kertaakaan jäällä jypin tehdessä maalin.
Koko porukan yhteenlasketut tehot 2+4 ja pakkasella ollaan -37.
Melko surullista katsottavaa ja ei varmaan ihan hirveästi olla tälläkään saralla menty eteenpäin.
Kyllähän tämä myös herättää semmosen kysymyksen että onko meidän bottom6 ihan sittenkään niin hyviä ku välillä oletetaan. Vai voiko vaan olla niin että esim.Petman, Malinen, Koskela, Vidgren ja Siikanen ei ihan niin hyviä ole kun miltä se välillä tuntuu? Roobasta nyt ei tarvitse sanoa mitään.
Me vaan ollaan totuttu niin paskoihin aikoihin että riittää kun joku kivasti pörrää mutta ei tuota mitään.
Ja ei tietenkään tarvitse jokaisen pelaajan tuottaa, mutta onhan tuo alaketjujen tuoma tuki aivan säälittävä.
 
Tuntuuko jostainkin, että meidän bottom6 on hyvä? Ei ainakaan allekirjoittaneesta. Liigan ehkä heikoin 3- ja 4-kenttä. Just ja just pystyvät silloin tällöin pelaamaan 0-0:aa.
 
JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Aina voi jossitella, mutta olisi kiva tietää, miltä elämä JYPissä näyttäisi, jos Veke olisi haalinut Lassilan U20-kisakomennuksen ajaksi jonkun korvaavan pelaajan, vaikkapa lainasopimuksella. Ei se ainakaan huonommin olisi voinut mennä, kun katselee paperilla kisojen ajan top2-sentterien Malisen ja Christofferin tilastoja. Tulitukea olisi tarvittu, ja sellaista olisi varmasti maltilisin kustannuksin jostain saatu.

Jonkun vailla kotia haahuilevan pelaajan nappaaminen lainapestiin voi olla hyvinkin käänteentekevä pitkässäkin juoksussa. JYP-fanit muistavat varmasti U20-kisat kaudelta 2016-17, kun JYP nappasi Veinin tuuraajaksi muuan Jussi Olkinuoran, jonka lainapesti venyi lopulta 1,5 kauden mittaiseksi ja siihen sisältyi jopa yksi CHL-mestaruus. Myös Michel Miklik on esimerkki siitä, miten yksi täsmähankinta vapauttaa koko joukkueen tekemistä. Miklik toi meille ensimmäisellä visiitillään pronssimitalit (toisesta visiitistä ei tarvitse puhua).

Tätä tämän kauden sekoilua on mahdoton ymmärtää. Haluttiin se myöntää tai ei, JYP on jo aloittanut tyhjennysmyynnit. Ne alkoivat lokakuussa Estephanin kauppaamisella, eikä hänelle ole tullut koskaan korvaajaa. Lahtiselle sentään tuli Smith, vaikka ei siinäkään mitään varsinaista upgradea nähty. Myös Niku voidaan laskea tyhjennysmyynniksi, sillä Niku kyllästyi seuran sekoiluun ja yleiseen päämäärättömyyteen.

Minun papereissani JYP ei ole tällä kaudella edes yrittänyt tosissaan pudotuspeleihin vuoden 2024 puolella. Jos sinne playoffeihin olisi oikeasti haluttu ja tähdätty, joukkuetta olisi vahvistettu vaikka väkisin. Rahaa pitäisi olla kirstu pullollaan, mutta tänne ei saada edes kädenlämpöisiä tusinaukkoja. Puheet siitä, että JYP katselee vielä hetken kannattaako tämän vuoden joukkueeseen panostaa ovat irvokkaita. Ajatus on täysin nurinkurinen. JYP haluaisi saada ensin palkinnon, jotta se suostuisi tekemään ryhtiliikkeen ("jos me voitetaan ja playoff-unelma säilyy, teemme hankintoja").
 
Ciccarelli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kun nyt keskustellaan tuosta JYPin bottom6-osastosta niin teinpä tämmösen listauksen.
Joka joukkueen 6 vähiten per peli pelaavaa hyökkääjää. Pois laskuista otettu vain muutamia pelejä pelanneet.
JYPin kuusi vähiten pelaavaa hyökkääjää on Petman, Vidgren, Perttu, Koskela, Tohila ja Rooba. He ovat tehneet yhteensä 10 maalia ja plusmiinus on -52.
Tässä muut joukkueet:
Hifk 30 maalia, +16
HPK 12 maalia -16
Ilves 13 maalia -32
Jukurit 20 maalia +11
KalPa 29 maalia -12
KooKoo 15 maalia -8
Kärpät 20 maalia -9
Lukko 19 maalia -23
Pelicans 9 maalia -20
SaiPa 14 maalia -80
Sport 16 maalia -33
Tappara 31 maalia +31
TPS 23 maalia -23
Ässät 24 maalia +15

Eli vain Pelicans on tuottanut vähemmän ylöspäin mutta toisaalta vuotanut yli 30maalia vähemmän omiin.
JYPin alaketjuilla siis 2.vähiten tehtyjä ja 2.eniten pakkasta.
 
Aivan sama

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sirkus nimeltä JYP Jyväskylä Oy
Oli tuossa pakko vähän tutkailla miten on meidän bottom 6 hyökkääjät suoriutuneet nyt Heiskasen aikana. Tavoitehan oli jotakuinkin, että ei valmennuksen vaihdon jälkeen oltaisi enää vaan kärjen varassa.

Tilanne on nyt tämä:

Vidgren 13 peliä 1+1-5
Malinen 13 peliä 1+1 -7
Perttu 8 peliä 0+1 -4
Petman 13 peliä 0+1 -3
Siikanen 9 peliä 0+0 -2
Koskela 13 peliä 0+0 -2
Rooba 13 peliä 0+0 -7
Tohila 6 peliä 0+0 -4
Huovila 2 peliä 0+0 -3
Varga 1 peli 0+0 +/- 0

Rooba, Siikanen, Tohila, Huovila ei kertaakaan jäällä jypin tehdessä maalin.
Koko porukan yhteenlasketut tehot 2+4 ja pakkasella ollaan -37.
Melko surullista katsottavaa ja ei varmaan ihan hirveästi olla tälläkään saralla menty eteenpäin.

Ihan ei myös aukea itsellekkään tuo rajaton usko Seppäseen, kun hän kerran on jo jypin nostanut huipulle. Rautakorpea taas pidetään ihan ajasta jääneenä, vaikka eikö hänellä nyt ole useampia onnistumisia takanaan?
Itse en tässä Seppäsen uuden tulemisen ajassa ole vielä nähnyt yhtään viitteitä siitä, että hän olisi luonut nyt nahkansa uudestaan ja olisi täyden luottamuksen arvoinen. Jos jotain niin lähinnä hän on vaikuttanut kärsimättömältä, organisaation joka osa-alueella sekoilevalta ja mediassa sekavia höpöttävältä ukolta. Näistä teoistahan ne hyvät johtajat yleensä tunnetaan.
Mutta ne on hyviä pyörii kulmissa ja tsemppaa niin pirusti! Jatkossa on turha muusta haaveilla kun näistä Petmanneista sun muista puukäsistä.
 
knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Palaveria on pidetty, pelaajien, fanien ja yhteistyökumppanien kanssa. Kenen kanssa seuraavaksi?

Ehdotan ukkometsoja. Sieltä voisi tulla joku pelaajakin joukkueeseen niin saataisiin vähän rotia touhuun.

Tai sitten Seppänen menee kentälle avausviisikkoon Martin Saarikankaan hengessä.

Kyllä minulla on seuran omistajana oikeus ja velvollisuus pelata jos siltä tuntuu.
 
Viimeksi muokattu:

Valajas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Bolts, Yanni Gourde
Oli tuossa pakko vähän tutkailla miten on meidän bottom 6 hyökkääjät suoriutuneet nyt Heiskasen aikana. Tavoitehan oli jotakuinkin, että ei valmennuksen vaihdon jälkeen oltaisi enää vaan kärjen varassa.

Tilanne on nyt tämä:

Vidgren 13 peliä 1+1-5
Malinen 13 peliä 1+1 -7
Perttu 8 peliä 0+1 -4
Petman 13 peliä 0+1 -3
Siikanen 9 peliä 0+0 -2
Koskela 13 peliä 0+0 -2
Rooba 13 peliä 0+0 -7
Tohila 6 peliä 0+0 -4
Huovila 2 peliä 0+0 -3
Varga 1 peli 0+0 +/- 0

Rooba, Siikanen, Tohila, Huovila ei kertaakaan jäällä jypin tehdessä maalin.
Koko porukan yhteenlasketut tehot 2+4 ja pakkasella ollaan -37.
Melko surullista katsottavaa ja ei varmaan ihan hirveästi olla tälläkään saralla menty eteenpäin.

Ihan ei myös aukea itsellekkään tuo rajaton usko Seppäseen, kun hän kerran on jo jypin nostanut huipulle. Rautakorpea taas pidetään ihan ajasta jääneenä, vaikka eikö hänellä nyt ole useampia onnistumisia takanaan?
Itse en tässä Seppäsen uuden tulemisen ajassa ole vielä nähnyt yhtään viitteitä siitä, että hän olisi luonut nyt nahkansa uudestaan ja olisi täyden luottamuksen arvoinen. Jos jotain niin lähinnä hän on vaikuttanut kärsimättömältä, organisaation joka osa-alueella sekoilevalta ja mediassa sekavia höpöttävältä ukolta. Näistä teoistahan ne hyvät johtajat yleensä tunnetaan.

On kyllä vaikea edelleen ymmärtää miten tuo JYPin pohjakutonen on noin paska. Siis ihan varmasti tehoissa mitattuna heikoin koko liigassa. Itse noita myös laskeskelin jossain kohtaa ja tuo tehottomuus ei rajoitu vaan pelkästään Heiskasen aikaan vaan useamman kohdalla on ihan samat tehot vaikka lisää kymmenen matsia päälle.
 
spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
Turkulainen 13ott 2+7 +4
Lassila 6ott 2+2 +6
Puustinen 13ott 4+6 +5
Eli vain Pelicans on tuottanut vähemmän ylöspäin mutta toisaalta vuotanut yli 30maalia vähemmän omiin.
JYPin alaketjuilla siis 2.vähiten tehtyjä ja 2.eniten pakkasta.
On se hyvä, että nimenomaan kärkiäijät katsovat peiliin ja miettivät, miten voisivat pelata sielu ulkona joukkueelle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös