Mainos

JYP kaudella 2023–2024: prosessikausi 2/3

  • 806 904
  • 6 441

Ciccarelli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kyllä ne syyt tähän kaikkeen on ihan jossain muualla kuin valmennuksessa.
Se syy on ihan siinä että joukkue meni täysin vitutuksen ja shokin välimaastoon niist potkuista mitä ei kovin moni pelaajista allekirjoittanut. Lisäksi koppiin tuotiin persoona mikä ei miellytä oikein ketään.
Jo pari päivää potkujen jälkeen oli huhua että Turkulainen, Niku, Veini ja muutama muu on todella kuumana Vekelle ja kumppaneille näistä ratkaisuista. Kun katsoo jokaisen peli-ilmettä noistakin viimeisissä peleissä niin on aika helppo uskoa että mieli on muualla.
Ja kun kärki ei taokkaan tuota tahtia niin apuja ei tule kun UTJ on totaalisen epäonnistunut kuten tseitsei tuossa yllä sanoi.

Uskallan väittää että JYP olisi pisteitä saanut Rautakorvella enemmän koska henkinen tila olisi hemmetin paljon parempi.
Mutta, tätähän me ei nyt sitten kukaan tiedetä.
 
Hieroja

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Eilen olin pois palstalta ja täällä on taas melko paljon tullut tekstiä, tuli luettua koko JYP-osio nopeasti läpi ja tässä päätelmäni ongelmista.

Vastustaja teki ekan maalin, selkäranka katkesi.
 
ToBey

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Jyväskylä
Uskallan väittää että JYP olisi pisteitä saanut Rautakorvella enemmän koska henkinen tila olisi hemmetin paljon parempi.
Mutta, tätähän me ei nyt sitten kukaan tiedetä.
Kyllä, samaa mieltä. Noin 3-5 pistettä enemmän niinkuin sanoin. Eikä tolle mun väittämälle tarvii kauheen kaukaa hakea tulitukea, kun katsoo tuloksia viimeisistä peleistä ennen potkuja. Ne pari hassua voittoa ns. alemman korin jengejä vastaan kun jättää huomiotta plus KalPa b2b voitot niin alkaa löytyä tutunnäköisiä tuloksia.

Lukko - JYP 3-1
JYP - HPK 1-4
Pelicans - JYP 2-1
Ilves - JYP 5-1
JYP - Jukurit 1-3
HIFK - JYP 5-4
JYP - Pelicans 1-4

Näissä peleissä ei muistaakseni vielä shokkia ja tyrmistystä ollut, koska potkuista ei ollut tietoakaan?

Nämä tulokset eivät valehtele. Eivät tue millään tasolla sitä näkemystä, että Rautakorven johdolla JYP olisi sen paremmin pisteitä näistä 7 viimeisestä pelistä ottanut, varsinkin kun pelattu about samoja joukkueita vastaan vieläpä.
 
tp2

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, LA Kings

Jos sinun teoriasi olisi millään tasolla realistinen, ei olisi mitään väliä kuka siellä penkin takana seisoisi. On kuitenkin fakta se, että teillä oli liigan paras yv ennen potkuja. Tämä olisi todennäköisesti tuonut pisteitä näissä peleissä. Lisäksi kärkipelaajat pelaisivat logolle.

JR:n joukkueissa on aina piste tahti kiihtynyt kevättä kohden.

Heiskanen / Hämäläinen on tuhonneet ne viimeisetkin toimivat asiat pelistä.
 
knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Edelleen tähän voin antaa esimerkkinä Jussi Ahokkaan. Homma ei ollut Ahokkaan lapasessa turussa, vaan käskyt pelitavasta tulivat ylempää. Nyt kun kaveri on saanut näyttää osaamistaan vapaasti rapakon takana, niin tulos on kaikkien nähtävillä.

Onko Turussa lähdetty samaan touhuun. Ajattelin ettei enää 2020 luvulla tehdä tällaista. Paitsi mitä nyt Sepänen
 
Jaakko81

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS,JYP
Kyllä, samaa mieltä. Noin 3-5 pistettä enemmän niinkuin sanoin. Eikä tolle mun väittämälle tarvii kauheen kaukaa hakea tulitukea, kun katsoo tuloksia viimeisistä peleistä ennen potkuja. Ne pari hassua voittoa ns. alemman korin jengejä vastaan kun jättää huomiotta plus KalPa b2b voitot niin alkaa löytyä tutunnäköisiä tuloksia.

Lukko - JYP 3-1
JYP - HPK 1-4
Pelicans - JYP 2-1
Ilves - JYP 5-1
JYP - Jukurit 1-3
HIFK - JYP 5-4
JYP - Pelicans 1-4

Näissä peleissä ei muistaakseni vielä shokkia ja tyrmistystä ollut, koska potkuista ei ollut tietoakaan?

Nämä tulokset eivät valehtele. Eivät tue millään tasolla sitä näkemystä, että Rautakorven johdolla JYP olisi sen paremmin pisteitä näistä 7 viimeisestä pelistä ottanut, varsinkin kun pelattu about samoja joukkueita vastaan vieläpä.
Mielenkiintoinen tapa tulkita otteluhistoriaa jättää tasurit ja voitot pois ja listata vain tappiot ja perustella sillä miksi nyt tulee vain tappioita? Kai tossakin joku logiikka on, en vain tiedä mikä.
 
ToBey

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Jyväskylä
Mielenkiintoinen tapa tulkita otteluhistoriaa jättää tasurit ja voitot pois ja listata vain tappiot ja perustella sillä miksi nyt tulee vain tappioita? Kai tossakin joku logiikka on, en vain tiedä mikä.
Enkai mä niitä pois jättänyt? Mainitsin ne kyllä mun mielestä tekstissä? Pointti oli se, että kun katsoo isompaa kuvaa ja myös niiden muutaman "lohtu"voiton taakse niin sieltä alkaa löytyä niitä samoja tuloksia mitä tälläkin hetkellä tulee. Odotellaan vastaan tässä nyt niitä saipaa, ässiä ja sportia, niin nähdään, että saadaanko ne muutamat lohtupisteet niistä, mitkä saatiin myös Rautakorven aikaan. On siinä selkeä logiikka mun mielestä.
 
Ciccarelli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mielenkiintoinen tapa tulkita otteluhistoriaa jättää tasurit ja voitot pois ja listata vain tappiot ja perustella sillä miksi nyt tulee vain tappioita? Kai tossakin joku logiikka on, en vain tiedä mikä.
Viimeisen kolmen viikon aikana on aika monesti noussut esiin että niitä Rautakorven viimeisen neljän pelin kolme voittoa ei saa laskea. Myös ilmeisesti se tuplavoitto KalPasta ei kuulemma käy. Ilves ja Pelicans tappiot mitkä tuli sen flunssa-aallon keskellä kuitenkin pitää laskea.
Ja syksyllä pelejä voitettiin väärin. Ihan samalla kaavalla kuin Hifki eilen voitti.
 
ToBey

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Jyväskylä
Jos sinun teoriasi olisi millään tasolla realistinen, ei olisi mitään väliä kuka siellä penkin takana seisoisi. On kuitenkin fakta se, että teillä oli liigan paras yv ennen potkuja. Tämä olisi todennäköisesti tuonut pisteitä näissä peleissä. Lisäksi kärkipelaajat pelaisivat logolle.

JR:n joukkueissa on aina piste tahti kiihtynyt kevättä kohden.

Heiskanen / Hämäläinen on tuhonneet ne viimeisetkin toimivat asiat pelistä.
Nimenomaan yv OLI parasta. Alkukaudesta. RautakorpiNiemisen 12 viimeisen pelin ajalta YV-prosentti oli 11.

Se ei tainnut olla enää parasta? Päinvastoin huonointa.
 
Kyllä Rautakorven JYP olisi eilen voittanut HIFK.n, veikkaan myös että HPK olisi luultavasti voitettu, mahdollisesti kovasti alavireinen Ilves vieraissa. Mutta ihan samahan se on.

Ihan en ymmärrä miksi Sport on aina näissä maininnoissa kun puhutaan kenet JYP voittaa. Johtuuko siitä että siellä on Dufva valmentajana joka ei varsinaisesti valmenna sellaista kiekkoa jota nykyään pitää pelata. Ja kenen mielestä pitää. Oma veikkaus on että JYP voittaa SaiPan ehkä jonkun muunkin, mutta Sport ei todellakaan ole mikään helppo vastus.
 
Timeout

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
No nyt tämän kausi aika pitkälti on taputeltu playoff paikan osalta, niin voi keskittyä hiomaan JYPiläistä peli tapaa kuntoon ensi kautta varten. Nuorille paljon peliaikaa ja kovaa treeniä.
 
ToBey

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Jyväskylä
Viimeisen kolmen viikon aikana on aika monesti noussut esiin että niitä Rautakorven viimeisen neljän pelin kolme voittoa ei saa laskea. Myös ilmeisesti se tuplavoitto KalPasta ei kuulemma käy. Ilves ja Pelicans tappiot mitkä tuli sen flunssa-aallon keskellä kuitenkin pitää laskea.
Ja syksyllä pelejä voitettiin väärin. Ihan samalla kaavalla kuin Hifki eilen voitti.
Kukaan ei ole väittänyt, että niitä ei saisi laskea. Joka kerta olen ne maininnut ja jopa sanonut, että KalPa voitot oli kova temppu, koska ovat kuntopuntarissa korkealla. Lopulta kuitenkin ne tulokset määrittävät aika pitkälle tekemistä. Edelleen 12 viimeisestä pelistä rautakorven rekordi 1 piste per peli.

En tiedä etkö ymmärrä, vai etkö vaan halua ymmärtää mitä yritän sanoa? Yritän vielä kerran.

Rautakorven aikana tappiot tulivat loppuaikana tietyin numeroin ja tiettyjä joukkueita vastaan. Voitot tulivat peränpitäjiä vastaan.

Rautakorven jälkeen ei ole pelattu niitä peränpitäjiä vastaan vaan suurinpiirtein samoja joukkueita vastaan samoin tuloksin joita tuli ennen Heiskastakin. Joko aukeaa?

Noista voitoista KalPa voitot arvostan korkeammalle, luonnollisesti. Edelleen. Sitä en ole kieltänyt missään vaiheessa.
 
Jaakko81

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS,JYP
Nimenomaan yv OLI parasta. Alkukaudesta. RautakorpiNiemisen 12 viimeisen pelin ajalta YV-prosentti oli 11.

Se ei tainnut olla enää parasta? Päinvastoin huonointa.
Ihan mielenkiinnosta, olen lähdössä töihin enkä ehdi jäädä laskeskelee mutta paljon Heiskasen ajalta on ollut YV prosentti? Rautakorpi sai joukkueen pelaamaan välillä yli 50% YV tehoilla huonoimmillaan nähtävästi tuolla kympin hujakoilla, totuus löytyy varmaan sieltä väliltä, ja silloin kun se toimi voittoja tuli.

Onko Heiskanen saanut YVstä irti sitä omalla ajallaan?

Ehdin varmaan töissä lueskella niin katselen sitten jos joku olisi vaikka Heiskasen YV prossat tänne laskeskellut, itsehän en näitä tälläisiä tilastoja pidä edes kaikista tärkeimpinä, mutta ilmeisesti sulle ne ovat se syy miksi Rautakorpi piti ulkoistaa kun YV prossa laski noinkin paljon.

Mielestäni tärkeämpi tilasto olisi, montako kertaa Rautakorven jaksotuksen aikana tuli 9 tappiota putkeen? Voi olla että illalla tämä kysymys pitäisi pistää muotoon montako kertaa tuli 10 tappiota putkeen?
 
Nepi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, EV Zug & Detroit Red Wings
Jos sinun teoriasi olisi millään tasolla realistinen, ei olisi mitään väliä kuka siellä penkin takana seisoisi. On kuitenkin fakta se, että teillä oli liigan paras yv ennen potkuja. Tämä olisi todennäköisesti tuonut pisteitä näissä peleissä. Lisäksi kärkipelaajat pelaisivat logolle.

JR:n joukkueissa on aina piste tahti kiihtynyt kevättä kohden.

Heiskanen / Hämäläinen on tuhonneet ne viimeisetkin toimivat asiat pelistä.
Meillä on edelleen liigan parhain ylivoima :)

Ei kannata mennä liikaa sen ylivoimaprosentin taakse, koska sen tehokkuuus laski aika kriittisesti marras-joulukuun aikana myös Rautakorven alaisuudessa. Sen tehokkuus oli silloin suunnilleen samaa tasoa, kuin nyt Pönön alaisuudessa. Kyllä se ylivoima on ollut pitkään huonompi kuin mitä tilastot kertoo, valmentajasta riippumatta. Jos JYP olisi Rautakorven aikoihin onnistut hankkimaan enemmän jäähyjä vastustajalle ottelua kohti, niin hyvin todennäköisesti se ylivoimaprosentti olisi laskenut entisestään. Tilastot vääristää jne.

Ja itsehän siis olisin halunnut, että Rautakorpi ja Nieminen vetävät tämän kauden loppuun. Tuskin olisi tämmöistä tappioputkea tullut. Kuten sanoit, JR:n joukkueissa pistetahti kiihtyy keväisin ja uskoin tähän edelleen 19.12 pelatun JYP-Ässät ottelun jälkeen. Olen sittemmin lopettanut pelien katsomisen ja olen hyvin epäileväinen kevään menestyksen suhteen.
 
JJLehto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ihan mielenkiinnosta, olen lähdössä töihin enkä ehdi jäädä laskeskelee mutta paljon Heiskasen ajalta on ollut YV prosentti? Rautakorpi sai joukkueen pelaamaan välillä yli 50% YV tehoilla huonoimmillaan nähtävästi tuolla kympin hujakoilla, totuus löytyy varmaan sieltä väliltä, ja silloin kun se toimi voittoja tuli.

Onko Heiskanen saanut YVstä irti sitä omalla ajallaan?
Todella iso osa tuota erinomaisen hyvin toiminutta ylivoimaa oli Lassila ja hänen erinomainen maskipeli. Vaikka siitä täällä puhuttiinkin, niin Lassila ei saanut lähellekään ansaitsemaansa kreidiittiä, se oli ihan l-o-i-s-t-o-k-a-s-t-a.

Nythän Lassila on ollu poissa liki koko Heiskasen ajan, pois lukien viime pelin. Ja eilenhän sitten oli yv:tä muutettu ihmeellisesti siihen että Jerry oli pääosin kulmassa ja Lassila poissa maskimienpaikalta. Kenties kannattaisi palata vanhaan. Ja edelleenkään, Reijo ei ole kovin hyvä tuolla one-timer paikalla, mutta ei ole parempaakaan siihen.
 
Tää kuulostaa kyllä oudolta, koko ylivoiman ”näkymättömin”, mutta ehkäpä jopa tärkein palanen ei ole sillä paikalla millä paikalla ollessaan on yv toiminut. Nyt kun tuo palanen on back in business, tuo paketti muutetaan. Ois kyllä kiva tietää mitä liikkuu sen henkilön päässä, kuka tuon oivallisen muutoksen on ideoinut ja perustellut.
 
Hukkaviiva

Eikös tuon muutoksen ideoinut Hämäläinen siinä 5-3 ylivoimaa edeltävällä aikalisällä.
 
Wraith

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kyllähän nyt raaka fatka on se, että vanhalla valmennuksella olisi tapeltu edelleen suorasta pleijaripaikasta, vaikka materiaali vajaa, sekä luultavasti tähän olisi helpommin joku vielä tullut, kun sirkus ei pyöri.

Kyllä siellä menee pelaajat sekaisin, kun alkaa tämmönen ruljanssi ja muutenkin myllerrystä ollut alkukaudesta. Joukkueesta näkee, että eivät ole tyytyväisiä päätökseen ja sitten tuo, että mihin ajankohtaan potkut annettiin, niin ei ole yhtään mietitty otteluohjelmaa. Idioottimaista. Koita siinä sitten uutta tapaa hakea, kun ei kerkeä edes reenata ja tuollainen ratkaisu lyö shokin päälle.

Edelleen tämä on tulosurheilua ja mulle on ihan vitun sama vaikka voitettais "väärin" kunhan voitetaan. Sitten tämä yksi poppamies tuotu aivopesemään kaikki ja keksimään jääkiekko uudelleen. Hifk todisti eilen, että miten jääkiekkopelit naulataan ja samalla tavalla JYP myös voitteli pelejä edellisen valmennuksen alaisuudessa ja stabiilissa tilassa olisi pysytty kunnon taistelussa mukana ja näistä 8 pelistä olisi varmasti kasassa se noin 1,5 pinnaa per peli.

Lisätään vielä se, että tämä sekoilu vaikeutti myös ensi kauden asioita pelaajien hankkimisen suhteen. Jo käytännössä varmaa sopparia on jääty ainakin yhden pelaajan toimesta miettimään, että viitsiikö tullakaan, kun sekoillaan ja tällekin kaudelle kärkijätkille luvatut kovemmat nikkarit varsinkin sentterin osalta jäi hankkimatta.
 
Viimeksi muokattu:

Wraith

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kannattaa muistaa, että Seppäsen haastattelu, missä hän suolasi valmennuksen mediassa tuli ulos 18.11. Tämän lisäksi Viitasen mukaan oli pidetty useita palavereja, eli siellä on härkitty ja hiekoitettu valmennuksen tietä jo pitkään ennen potkuja, mikä on tietysti vaikuttanut valmentajiin mutta varmasti myös pelaajiin.
Juu näin on. Kimantissa oli Mäkinenkin puhunut tästä, että ei potkut ihan niin yllätyksenä ole Nemollekaan tulleet, kun kyllähän ammattimies aistii, millon koitetaan savustaa.
 
Viimeksi muokattu:

Valajas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Bolts, Yanni Gourde
Itselle tuli Nikun ja Turkulaisen pelaamisesta sellainen kuva jo siinä eht:n jälkeen, että kaverit yrittää jo liikaa ratkaista pelejä itse. Eikä se kyllä mikään ihme ole kun tehoja ympäriltä ei kauheasti löydy. Sellaista tietynlaista ylipelaamista ja rentouden puuttumista siis.

Tää on hyvä huomio mitä en ainakaan itse ole tullut ajatelleeksi tällä tavalla. Kyllähän se ihan selkeää on että vajaassa joukkueessa se paine kasaantuu kärkipelaajille ihan liikaa.

JYP on muuten tehnyt tällä kaudella 24/91 maalistaan niin että maalissa mukana ei ole ollut kukaan nelikosta Puustinen, Turkulainen, Niku tai Gardiner.

Kun pelejä on pelattu 37 tässä kohtaa, niin tuon käytännössä ykkösketjun kun ottaa pois niin JYP on kyennyt tekemään huimat 0.6 maalia per peli.

Yhtään sellaista peliä ei ole voitettu missä tuo koko nelikko olisi jäänyt pisteittä. Kerran on IFK voitettu niin että Niku, Turkulainen ja Gardiner jäivät pisteittä kokonaan.

Varmaan tämän pienen tilastopyörittelyn jälkeen lienee selvää miksi JYP ei oikein pärjää ja miksi kärkiukkoja vituttaa. Ihan kestämätöntä että alle ketjullinen ukkoja värkkää 3/4 joukkueen maaleista.
 
Partajaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kirjoitin viime Toukokuussa ja ihmettelin että Jypin saatava muutama oikea keskushyökkääjä pian joukkueeseen. Kesäkuussa sain pautetta että ihme panikointia.. Kyllä Viitanen niitä hoitaa joukkueeseen kirjoittiin täällä. Nyt eletään Tammikuuta!! Edelleen joukkueesta puuttuu ne keskushyökkääjät. Koska saa alkaa huolestumaan ja olla "paniikissa" niistä puuttuvista pelaajista???
 
Jypman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP Jyväskylä

Turha tänne enään tällä kaudella tuoda ketään sisään, kun kausi on jo aikalailla taputeltu. Taitaa ovet käydä toiseen suuntaan. Ensi kaudella sitten. Se onkin jypin kohdalla niin tuttu lause.
 
knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kukaan ei ole väittänyt, että niitä ei saisi laskea. Joka kerta olen ne maininnut ja jopa sanonut, että KalPa voitot oli kova temppu, koska ovat kuntopuntarissa korkealla. Lopulta kuitenkin ne tulokset määrittävät aika pitkälle tekemistä. Edelleen 12 viimeisestä pelistä rautakorven rekordi 1 piste per peli.

En tiedä etkö ymmärrä, vai etkö vaan halua ymmärtää mitä yritän sanoa? Yritän vielä kerran.

Rautakorven aikana tappiot tulivat loppuaikana tietyin numeroin ja tiettyjä joukkueita vastaan. Voitot tulivat peränpitäjiä vastaan.

Rautakorven jälkeen ei ole pelattu niitä peränpitäjiä vastaan vaan suurinpiirtein samoja joukkueita vastaan samoin tuloksin joita tuli ennen Heiskastakin. Joko aukeaa?

Noista voitoista KalPa voitot arvostan korkeammalle, luonnollisesti. Edelleen. Sitä en ole kieltänyt missään vaiheessa.

Mikäs tämä Heiskasen valmennuksen pistekeskiarvo on?

Edellisestä kahdeksasta oltaisiin Rautakorven ka.lla saatu 8 pistettä. Saatettaisiin olla aavistuksen lähempänä pudotuspelipaikkaa.

Monta pistettä Heiskasen valmennus on ottanut? En oikeasti tiedä. Eikö siellä ole joku jatkoaikatappio. Ainakin yksi kokonainen piste kai on.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös