Tässä on se nokka kiinni pursto kiinni ilmiö käsillä. Toisaalta pelaajan pitäisi saada kehittyä luontaiseen pelaamiseensa vahvuuksiensa kautta, ilman, että tarvitsee niitä virheitään pelätä, vaan kun kehittyminen edellyttää niitä virheitä, niitä tulee, jotta kehittyy. Toisaalta taas pitäisi olla valmis pelaamaan viisikkosapluunassaan peruspeli virheettömästi ja sitten taas se kehitys toppaa alimman riman vaateen täyttämiseen.
Taas kerran ollaan psykofyysisen kokonaisuuden, eli ihmisen kanssa puuhastamassa ja valmennuksella pitäisi olla kristallipallo jotta tietäisi, millä tavoin lähestyä, että kehittyy a) nopeammin b) parhaaseensa. Ei taida olla ihan uniikki ongelma tämä. Malisella kun on eväät nousta ihan liigan tasolla ainakin ns. ykköspakiksi, mutta tie vaikuttaa hänen kohdallaan mutkaiselta ja aikavalta. Näitä on joskus käsitelty vaihtamalla ympäristöä(joukkuetta), joskus taas kärsivällisellä hyväksyvällä tavalla, ehkä esimerkkinä juuri Honka lähivuosilta. Kun miettii hänen ripulointejaan opintiellä, on Malinen nykytilassaan jopa jäätävän varma.
Ehkä tämäkin on kiekon seuraamisen yksi suola, pohtia mikä olisi paras tapa saavuttaa kehittyvälle pelaajalle paras polku kehittyä. Minulla ei ainakaan suoraa vastausta ole laittaa, vaan mieli arpoo noiden kahden välillä ja toisaalta, joukkue kuitenkin pitäisi jalkauttaa kaukaloon parhaassa formussa, mutta virheittä ei sitten kukaan mittaansa kasva. Ehkä avain on, miten niihin virheisiin parhaiten osataan suhtautua, ilman niitä vaan ei kehity, jos niistä ei oppiaan saa.
