JYP kaudella 2022–2023 – JYP 2.0:n toinen vuosikurssi

  • 652 057
  • 4 984

KOLT

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Aina helppo Raksila. Kauden eka vierasvoitto, pisteet mukaan Jyväskylään ja ei muuten hävitä enää ikinä.

Oli vähintäänkin mielenkiintoinen matsi kyllä.

Vidgren vakuuttanut kyllä isosti, mielenkiinnolla mm. hänen otteitaan odotinkin. Unohtamatta tietysti myös Petmania, oli vähän vaisuhkon oloinen reenipeleissä, mutta tämän runkosarjan alun on kyllä ollut energinen. Gardiner, kuten monet jo maininneetkin, painaa kovaa duunia. Tulee vähän mieleen Rooban aiemmat kaudet Jyväskylässä. Puustisen maalit lämmittää todellakin, mies on iskussa. Jerry painaa tapansa mukaan hommia kokoajan. Joken onetimer lauloi, oijoijoi. Ja oli siellä muitakin taas, nämä nyt päällimmäisenä.

Vastaavasti puolustus ei vielä(kään) ihan vakuuta, mutta vaiheessahan tässä vasta ollaan. Malttia, malttia. Laurikainen näytti vähän kauhovan tyhjää (hidastuksia/uusintoja en juuri ole nähnyt), mutta siltä ainakin vaikutti. Hakee hänkin vielä vähän.

Oli kyllä hieno nähdä ne hymyt pelaajien kasvoilla ottelun päätyttyä, kun olivat poistumassa jäältä. Henkisesti saattoi olla aika pirun kovakin juttu, että kääntivät vielä pelin ja nousivat voittoon kaiken päätteeksi.
 
Viimeksi muokattu:

Valajas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Bolts, Yanni Gourde
Siellähän alkaa tosiaan yksi jos toinenkin heräillä tähän kauteen, ainakin hyökkäyksen osalta. Turkulainen, Gardiner ja Platt ovat alkaneet näyttää esimerkkiä, eikä kova työnteko ole enää vain Vidgrenin, Christofferin ja Petmanin vastuulla. Gardiner etenkin lämmittää, kun mies vaan tuntuu jatkuvasti tekevän oikeita asioita ympäri kenttää. Takakarvaa, blokkaa vetoja ja rauhoittaa pelin pitkän pyörityksen jälkeen ja varmistaa että ketju pääsee vaihtamaan. Nämä siis niiden normaalien hyökkäyspään vaistojen ja peliälyn lisäksi. Hieno mies ja pyrkisin kyllä pitämään hänet Jyväskylässä.

Puustinen taas ei 5 vs 5 pelissä oikein erotu, mutta niin kauan kun laukaus on eilisen tasoa niin paha siinä on miestä haukkuakkaan. Sama pätee Kemelliin ja uskon myös että Roobakin alkaa löytää sitä rentoutta kun voittoja rupeaa tulemaan. Platzer on ehkä ollut itselleni se isoin pettymys, peli on vähän hiihtelyä eikä oikein tunnu tuovan lisäarvoa kentälleen. Oma fiilis on se että tosi usein hyökkäys katkeaa siihen kun Platzer antaa harhasyötön tai pelaa itsensä umpikujaan.

Eilen ainakin jatkoajalla Platt pelasi ykkösen sentterinä ja mukava olisi nähdä hänet kovana duunarina ja nopeana luistelijana Turkulaisen ja Puustisen keskellä. Platzer voisi hakea tatsia esimerkiksi Rooban kanssa.

Puolustajista sen verran että kaksi ekaa paria toimii aika kivasti tällä hetkellä, mutta kolmas taas ei. Tevesille sattuu jatkuvasti merkkausvirheitä ja kiekottoman pelin lukeminen on vaikeaa. Tilannetta ei myöskään helpota se että parina toimii Peltola, jolla isoin ongelma on löysä kamppailupelaaminen ja varsin raskas jalka. Herrat eivät selkeästi pelaa parhaimmillaan yhdessä. Jos nyt itse jotain lääkettä tähän hakisi, niin ei muuta kun Kakkonen Tevesin pariksi ja Peltola seiskapakiksi. Josko siitä löytyisi enemmän tasapainoa ja luottoa.

Positiivista koko joukkueen pelaamisessa on se että kaikkia vastustajia vastaan ollaan kyetty painamaan pitkiä hyökkäyksiä ja ollaan saatu paljon maalipaikkoja. TPS, HPK, SaiPa, Lukko ja Kärpät joukossa on ollut tasan yksi pelillisesti kehno vastustaja, mutta peliä on silti kyetty ajoittain viemään kaikkia vastaan. Mielenkiintosta kyllä nähdä saataisiinko tuota omaa päätä myös tilkittyä paremmin huomenna KalPaa vastaan. HPK ja SaiPa peleissä viisikkopuolustus kuitenkin toimi hemmetin hyvin melkein sen koko 60 minuuttia, vaikka kahdessa edellisessä maaleja omiin menikin paljon.
 
Moosehead

Jäsen
On muuten todella huono pelaamaan jääkiekkoa tämä Teves. Toivottavasti toimistolla etsitään ratkaisuja, kuinka päästä pojasta mahdollisimman nopeasti eroon.

Peltola puolestaan on edelleen väärässä sarjassa. Laina Mestikseen tai muualle voisi tehdä eetvarttia.
 
Hypodermic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
On muuten todella huono pelaamaan jääkiekkoa tämä Teves. Toivottavasti toimistolla etsitään ratkaisuja, kuinka päästä pojasta mahdollisimman nopeasti eroon.

Ei vakuuta ei. Harkkapeleissä esitti lupaavia(kin) otteita mutta tähän mennessä Liigauran saldona 8 ottelua kiikareilla, teholukeman ollessa -8. Kertonee oleellisen vaikka joukkue onkin isonumeroisia tappioita ottanut, sijoittumisen kanssa jatkuvia vaikeuksia ja seurannut useita maaleja katseellaan kun vastustaja laittaa kiekon vapaasti reppuun. Toki on tottunut pienempään kaukaloon jne perus liirumlaarumit, mutta eikös sellainen 10 pelin otanta yleensä jo ala jotain kertomaan ja tähän mennessä ei hyvältä näytä.

Kuolasin jo KooKoon julkaistua Wargin sopimuksen, että tuon tyylinen ukko myös JYPiin kiitos. Kokemusta, johtajuutta, fyysistä preesensiä ja osaa pelata myös kiekolla. Jakaa muuten tällä(kin) hetkellä Liigan tehotilaston kärkipaikan. Tietysti helpommin sanottu kuin tehty löytää sopiva hinta-laatusuhteen haku noillakin kriteereillä
 
Coutinho

Jäsen
On muuten todella huono pelaamaan jääkiekkoa tämä Teves. Toivottavasti toimistolla etsitään ratkaisuja, kuinka päästä pojasta mahdollisimman nopeasti eroon.

Peltola puolestaan on edelleen väärässä sarjassa. Laina Mestikseen tai muualle voisi tehdä eetvarttia.
Samaa mieltä muuten, mutta Tevesille on pakko antaa vielä hetki aikaa. Ensimmäistä kertaa isossa kaukalossa niin se vaan ottaa ikävä kyllä oman aikansa yleensä. Jopa Nikulla on ollut vaikeaa, vaikka mies on sentään pelannut isolla kentällä.
 
Hurricane

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NY Rangers, Suomi.
Samaa mieltä muuten, mutta Tevesille on pakko antaa vielä hetki aikaa. Ensimmäistä kertaa isossa kaukalossa niin se vaan ottaa ikävä kyllä oman aikansa yleensä. Jopa Nikulla on ollut vaikeaa, vaikka mies on sentään pelannut isolla kentällä.
Tuli mieleeni että muuan Duvie Westcott Columbus Bluejackets oli alkuun ihan kuutamolla täällä liigakaukalossa. Mutta kun pääsi juonesta kiinni alkoi tapahtua. Ehkä on syytä olla vielä kärsivällinen, vaikka olin jo itse lemppaamassa koko ukon. Toki yksi kappale hampaattomia kanukkeja kelpaisi ( sellaista joka osaa pelata vähän kiekollakin).
 
knttrtknkn1

Varsinkin kun Teves on välillä pelannut hyvin. Kyllä siellä taustalla osaamista on.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
On muuten todella huono pelaamaan jääkiekkoa tämä Teves. Toivottavasti toimistolla etsitään ratkaisuja, kuinka päästä pojasta mahdollisimman nopeasti eroon.

Peltola puolestaan on edelleen väärässä sarjassa. Laina Mestikseen tai muualle voisi tehdä eetvarttia.

Mä en jaa kumpaakaan ajatusta. Luottoa on siihen, että kummallakin on vara parantaa ja eväät siihen. Sopeutumisesta pelityyliin on kiinni Tevesillä luulen ja Peltola tekee ihan oikeita asioita kentällä, vaikka raakile pelaajana vielä onkin. Olen puhunut monessa viestissäni sen puolesta, että pitää antaa valmennuksen mahdollisuus kasvaa osaksi joukkuetta niin yksilötasolla, kuin pelitapaankin ja tämä koskee myös näitä pelaajia. Joukkoon lisäisin myös muuan Rooban, ihan samoin sielläkin on käynnistymisen kanssa homma kesken, niin kuin Edilläkin.

Siihen kannattaa enemmän kiinnittää huomiota, että kun potentiaalia todellakin on rosterissa, kuinka pitkään vie, että alkaa tosissaan realisoitua. Tällä kertaa aiempiin kausiin poiketen kun ei ole tunnetta, että joidenkin pitäisi yltää järjettömiin tasonnostoihin, jotta minkään sortin tulos mahdollistuisi. Nyt vaan odotellaan, että palaset loksahtaa paikoilleen ja tulosta tulee taatusti, ilman, että kenenkään tarvitsee venyä tasoaan paremmaksi epätodellisesti. Onko kukaan muu hoksannut/tuntenut vielä tätä ilmapiiriä? Jos ei niin taidan olla positiivari.
 
Ajoittain on ollut sellainen fiilis että meillä on neljä todella laadukasta hyökkäysketjua joista kaikki saa paineen vastustajan päätyyn ja jokaisessa myös on myös sitä maalintekovoimaa. Platt, Kemell, Gardiner, Puustinen, Turkulainen ja Rooba nyt ainakin ehdolla tuonne 15+ maaliin. Roolit on myös kohdallaan kun liikaa paineita ei kohdistu yksittäisiin hevosiin. Sitten kun saadaan eilisen tehoilu ja viime lauantain SaiPa pelin viisikkopuolustus kohtaamaan niin JYP rupeaa oikeasti olemaan paha vastustaja.
 
Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Tuli mieleeni että muuan Duvie Westcott Columbus Bluejackets oli alkuun ihan kuutamolla täällä liigakaukalossa. Mutta kun pääsi juonesta kiinni alkoi tapahtua. Ehkä on syytä olla vielä kärsivällinen, vaikka olin jo itse lemppaamassa koko ukon. Toki yksi kappale hampaattomia kanukkeja kelpaisi ( sellaista joka osaa pelata vähän kiekollakin).
Duvie taisi olla myös Kevin Wortmanin tapaan syksyllä yksinkertaisesti paskassa kunnossa.
 
Wraith

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Teves osaa pelata, mutta tullut täysin uuteen ympäristöön ja melkein suoraan liigapeleihin mukaan, niin ei ole ihan helppoa ja isompaan kaukaloon. Westcott oli tosiaan samantyylisessä tilanteessa kunnes alkoi tapahtua. Eiköhän valmennus nää tilanteen hyvinkin ja sieltä on jotain odotettavissa, ja sitten jos ei, niin näkemiin. Peltola voisi tosiaan hakea vauhtia jostain ja antaisin Kakkoselle tai Seppälälle mahdollisuuden, mutta oliko heillä jokin loukki, kun Keupankaan mukana kumpikaan ei ole.
 
KOLT

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Peltola voisi tosiaan hakea vauhtia jostain ja antaisin Kakkoselle tai Seppälälle mahdollisuuden, mutta oliko heillä jokin loukki, kun Keupankaan mukana kumpikaan ei ole.
Seppälän ainakin näin Raksilassa eilen, eli oli lähtenyt Ouluun joukkueen mukana. Ei ainakaan ollut mitään näkyvää vammaa. Kakkosen tilanteesta en osaa sanoa.
 
jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
Kakkonen oli vasta KeuPassa eli eiköhän ole kunnossa.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Vaikka Niku on kannattajien keskuudessa saanut rapaa puolustamisestaan, niin itse en tuolle linjalle lähde. Mielestäni Niku on ollut ehkäpä koko joukkueen paras pakki omassa päässä. On vain joutunut usein liian yksin ja siksi on saattanut seurata maaleja lähietäisyydeltä, koska on ollut ainoa oikein sijoittunut pelaaja.

Seurasin Oulun pelissä ajoittain Nikun puolustuspelaamista todella tarkalla silmällä. Tuntuu siltä, että jos jotain on rapakon takaa mukaan tarttunut, niin se on kurinalaisuus puolustustehtävissä. Niku pysyy maalin edessä paremmin kuin joukkueen muut pakit ja ylipäätään sijoittuu jatkuvasti oikein. Toki virheitäkin mahtuu mukaan ja jokaista kaksinkamppailua ei voita, eikä kykene joka kerta yksin pelastamaan tilanteita, mutta harvoin Niku on ollut pääsyyllinen, jos on ollut jäällä, kun vastustaja tekee maalin.

Nikun puolustusalueen pelaamisessa on heikkouksia, etenkin kaksinkamppailuissa, mutta sijoittuminen on hyvällä tasolla. Toivottavasti muut ottavat oppia.
 
Kahjupappa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nosmokingteam
Milloinkahan valmennus tajuaa, että Teves ei ole oikea hankinta, ainakaan meidän joukkueeseen.
Kai sitä omasta pelaaringistäkin löytyy yhtä huono mies.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Milloinkahan valmennus tajuaa, että Teves ei ole oikea hankinta, ainakaan meidän joukkueeseen.
Kai sitä omasta pelaaringistäkin löytyy yhtä huono mies.
Eipä Tevesillä mitään tryouttia ole, joten lähtökohtaisesti palkka joudutaan tältä kaudelta kuitenkin maksamaan. Vaikka alku on ollut heikko, niin en silti lähtisi vielä toteamaan, että Teves on liian huono tähän liigaan. Varmasti järkevintä on pitää kokoonpanossa ja antaa kunnollinen mahdollisuus tottua isompaan kaukaloon ja erilaiseen pelitapaan.
 
Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Onkos tänään sitten Suhosen "viimeinen peli"? Kolmen viikon tryout taitaa mennä nyt umpeen - tästä ei taida olla mitään uutisoitu? Ihme se toki olisi, jos jatkoa ei kirjoitettaisi.
 
jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
Onkos tänään sitten Suhosen "viimeinen peli"? Kolmen viikon tryout taitaa mennä nyt umpeen - tästä ei taida olla mitään uutisoitu? Ihme se toki olisi, jos jatkoa ei kirjoitettaisi.
”KalPa-kasvatti Teemu Suhosen try out JYPissä päättyy tähän otteluun, mutta mikään muu kuin jatkosopimus olisi peräti kummallinen ratkaisu. Jatkopahvi tiettävästi on myös luvassa.” Lähde: Otteluennakko: JYP-KalPa | Pönttövuoren hegemoniaottelu on aina arvoituksellinen – Suhosen try out takalinjoilla päättyy
 
jukiapina

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP valitettavasti
Joukkue täynnä yksilöitä, paskat pakit ja heikko maalivahtipeli. Tässä muutama syy miksi tämä prosessi kusee.

Voisiko Tevesin, vaikka heittää vittuu rosterista. Ei tartte välttämättä hommata ketää tilalle. On kyllä ohan absoluuttisen paska hankinta ja kun joku organisaatiosta tämän huomaan niin se kyllä parantaa joukkuetta välittömästi.

Kemell! Onko mitää muuta kuin veto? Löysiä kiekon menetyksiä ja kiekollinen peli 0. Vois laittaa poppareille vähäksi aikaa miettimään liigan vaatimistasoa.

Leinonen ja Edi tandemi pystyy varmasti parempaan, kun saadaan kunnon pakit.
 
chubster

Jäsen
Samaa mieltä tuosta Tevesistä. Samaan syssyyn jättäisin tuon Suhosen tryoutin ilman jatkosopparia. Kiekollista pakkia meiltä löytyy, omassa päässä pärjäävät pakit puuttuu. Pari alakerran perusluutaa mukaan tarvitaan.
 
jukiapina

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP valitettavasti
Samaa mieltä tuosta Tevesistä. Samaan syssyyn jättäisin tuon Suhosen tryoutin ilman jatkosopparia. Kiekollista pakkia meiltä löytyy, omassa päässä pärjäävät pakit puuttuu. Pari alakerran perusluutaa mukaan tarvitaan.

Niin juuri nämä hyvä peruspakit puuttuu ja se näkyy. Kiekollista osaamista löytyy, mutta se siinä
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Hyvä oppitunti tähän paikkaan ja paljastava. Tiedän, että JYP kannattajilla puskee oksennusta suusta kun tämän kirjoittaa, mutta prosessi. Tänäinen on maan mainio esimerkki siitä mitä se tarkoittaa. Vastustajalla on toisteinen omaksuttu pelitapa, jossa jokainen töppönen ja löppönen näyttää kiekkovarmalta juuri sen vuoksi ja se kiekkovarmuus on juurikin sen toimivan pelitavan ansiota, ei niin, että vastustajalla olisi jotenkin paremmat yksilöt kiekolliselta taidoltaan.

Tuo yllekirjoitettu sitten näkyy päinvastaisena, kuin peilikuvana JYP pelissä. Moni on kommentoinut, että JYP pakit on jotenkin hentoisia eivätkä pääse karvauksen alta pois, mutta ei se siitä johdu. Ongelma on siinä, ettei tässä vaiheessa pelaajilla ole mitään käsitystä mihin pitäisi pelata vaikka kiekon saisikin, siksi aika ja tila loppuu, kun yritetään mietiskellä mitä pitäisi tehdä. Pahimminhan se sitten näkyy keskialueen pelissä, joka perinteisesti on ollut JYP pelaajille täyttä hepreaa. Viisikko hajoaa kuin ripulipaska, jos mitään suunnitelmasta poikkeavaa alueella tapahtuu, mainio esimerkki kaverin ensimmäinen maali, jossa harmittoman oloinen hyökkäyssinisen menetys aukaisi koko pakan vastustajalle. Viisikkopeli eli se toisteisuus ja pelaajien ymmärrys siitä mihin kannattaa pelata sen kummemmin pohdiskelematta vielä puuttuu kokolailla.

Toinen asia jota tänne kirjoitelleiden kommenteissa esiintyy usein on tuo "voiman puute" ja sitä ihan vasiten päätin myös tuijotella ja minun analyysi on, että ei se ole voiman puutetta ja epäloogista se olisikin, ammattiurheilijoista on kuitenkin kyse, vaan oikea - aikaisuus, ne laitaväännöt hävitään järjestään siksi, että ei osata reagoida oikein noissa nahinoissa. Hyvä esimerkki oli toisessa erässä kaks kakkonen kulmavääntö JYPin alueella, jossa kumpikaan ei otetta pelivälineeseen saanut, sitten se pullahti irti siniviivan puolelle JYP pelaajan jalan viereen, mutta varmistavana (kolmantena ollut Kemell ei reagoinut mitenkään ja aikansa katseltuaan kauempana ollut vastustaja kävi sitten kiekon noukkimassa, tästä ei maalia, mutta piiitkä ralli omiin sen ansiosta.

Koko homma siis kiteytyy siihen hirviö sanaan prosessi, sen takana on tulos ja kyky voittaa ja se on ikävä kyllä niin vaiheessa, että monta rumaa selkäsaunaa on edessä, ennen parempia aikoja. Vaikka sillä ei ole merkitystä myös se on huomioitava, liittyen tähän samaan asiaan, aloitusten jälkeinen hetki on syy moneen katastrofiin ja hukattuun tsäänssiin ja vielä merkityksettömämpi huomio kokonaisuuteen suhteuttaen, on nosto siitä, kun monille ei ole selvinnyt vielä, että kentällä on viisikko, ei pakisto ja hyökkääjät, niin tällä kertaa pakistossa eniten kusessa oli pari Niku ja Winberg.

Sellaista se on prosessissa.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Niin juuri nämä hyvä peruspakit puuttuu ja se näkyy. Kiekollista osaamista löytyy, mutta se siinä

Melkein sanoisin että Suhonen tässä juuri semmoinen peruspakki ollut ehdottomasti jatkoa heittäisin.

Platzerille myös heittäisin aika paljon nuhteita, oletin että olisi nimellinen ykkössenteri niin tänään -3 ja hävisi melkein jokaisen aloituksen.
 
Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Samaa mieltä tuosta Tevesistä. Samaan syssyyn jättäisin tuon Suhosen tryoutin ilman jatkosopparia. Kiekollista pakkia meiltä löytyy, omassa päässä pärjäävät pakit puuttuu. Pari alakerran perusluutaa mukaan tarvitaan.

Ja sehän se olisikin oikotie onneen. Suhonen tulee aika satavarmasti jatkamaan. Tevesin kohdalla vaaditaan parempaa, mutta eiköhän hänellekin vielä anneta aikaa totutella suomalaiseen pelitapaan ja kaukaloon.
 
En tiedä oikotiestä onneen, mutta sitä tuo pakisto huutaa, perusvarmaa omanpään puolustavaa puolustajaa. Pikkunäppärillä kiekonkäsittelijöillä on oma arvonsa, mutta jos koko pakisto rakennetaan vain sen varaan, niin se ei tule kantamaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös