JYP kaudella 2022–2023 – JYP 2.0:n toinen vuosikurssi

  • 652 800
  • 4 984

knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jännästi ajateltu, siltä toki tuo surffailu on välillä näyttänytkin, että enää ei tartte näyttöjä antaa. Minä vaan olen niin vanhanaikainen, että aina kun mennään jäälle, annetaan näyttöä, että paikkansa ansaitsee. Kemellin kohdalla itse koen niin, että vajaa ja huono valmistautuminen kauteen pakosti verottaa tekemistä, olkoon kuinka nuori ja jaksavainen tahansa. Saa sitten nähdä lepuutetaanko häntä jossain vaiheessa, jos tekeminen jää jatkuvasti vajaaksi viisikossa. Taidot hänellä kyllä siihen on.

Itse olen tulkinnut noiden nuorten pelaamisen ja sisäänajon niin, että nyt on heidän aikansa vakuuttaa valmennus riittävyydestään rosteriin, samoin vakuuttaa organisaatio, että heidän varaansa on hyvä rakentaa myös tulevaisuutta.

Mitä Kakkoseen tulee, niin alkukauteen näkemäni ei puolla sitä, että olisi pelaavassa ennen noita edellä mainittuja ja huom. tällä hetkellä. Hänenkin kohdallaan uskon, että siellä parannellaan pikkuloukit ja treenataan samalla, että näytön paikkaan pääsee muiden tavoin. Valmennus ei varmaan välttämättä hae mitään puolustavampia vaihtoehtoja, vaan pelaajia toteuttamaan valmennuksen pelitapaa kokonaisvaltaisesti.

Niin näyttöjä siitä, että pelaajalla riittää liigaan eikä ns. korvaavaa pelaajaa tarvitse markkinoilta hankkia. Varmasti ymmärsit tämän, mutta et halunnut ymmärtää. Tai no mistä sitä tietää.
 

spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
Jännästi ajateltu, siltä toki tuo surffailu on välillä näyttänytkin, että enää ei tartte näyttöjä antaa. Minä vaan olen niin vanhanaikainen, että aina kun mennään jäälle, annetaan näyttöä, että paikkansa ansaitsee. Kemellin kohdalla itse koen niin, että vajaa ja huono valmistautuminen kauteen pakosti verottaa tekemistä, olkoon kuinka nuori ja jaksavainen tahansa. Saa sitten nähdä lepuutetaanko häntä jossain vaiheessa, jos tekeminen jää jatkuvasti vajaaksi viisikossa. Taidot hänellä kyllä siihen on.

Itse olen tulkinnut noiden nuorten pelaamisen ja sisäänajon niin, että nyt on heidän aikansa vakuuttaa valmennus riittävyydestään rosteriin, samoin vakuuttaa organisaatio, että heidän varaansa on hyvä rakentaa myös tulevaisuutta.
Kemellin vajavainen tekeminen riittää tällä hetkellä vain JYPin sisäisen pistepörssin johtoon ja sitä myöten kultakypärään. Mitä se sitten onkaan, kun lopettaa ylimielisen surffailun ja alkaa näyttää kentällä jotain? Lienee parempi hakea vauhtia vaihtopenkiltä, niin oppii tekemään oikeita asioita kunnon asenteella.

Siitä olen samaa mieltä, että kesäloma olisi ollut ihan poikaa Kemellille, ja toivottavasti kauden aikana saa jonkun breikin ja mahdollisuuden vetää happea.
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Mitä se sitten onkaan, kun lopettaa ylimielisen surffailun ja alkaa näyttää kentällä jotain?

Oman ymmärryksen mukaan ihan timanttia. Kemellillä on valtavan paljon enemmän annettavaa JYPille rahkeissaan, kun mihin tällä hetkellä kykenee. Rajoittavia tekijöitä varmasti on tuo repaleinen valmistautuminen ja kyllä hänelläkin on työmaata oppia uudet metkut kokonaisvaltaisesti. Luulo, etten arvostaisi pelaajaa, tai näkisi hänen potentiaaliaan on yllättävä, kun en ymmärtääkseni herraa yksilönä ole suolannut, vaan viisikkotekemisen vajavaisuutta.

Mä luulin, että sitä kultapottaa pitää tällä hetkellä try out Suhonen, mutta kierot taitaa silmät olla vanhuksella.
 

MiksaK

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Onhan Kakkonen varmempi kuin nämä, mutta eikö mies ole loukissa? Ei varmasti ole nokkimisjärjestyksessä kenenkään heidän takana. Ehkä Ottavaisen kanssa rinnakkain.
Siis ihan oikeasti rinnastat Kakkosen Ottavaiseen tällä hetkellä? Ottavaiseen, joka on ollut kirkkaasti tuon pakiston paras kun aloitti kautensa pelikiellon jälkeen. Siihen neljän pelin otantaan mahtuu pupellukset Tepsiä ja Lukkoa vastaan eikä Ottavainen ole edes ollut kertaakaan tasakentällisin ottamassa maalia omiin.

Kakkonen on tällä hetkellä ihan just siellä missä pitääkin eli kaukana pelaavasta kokoonpanosta, on tuossa murheita ilman sitäkin.
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Niin näyttöjä siitä, että pelaajalla riittää liigaan eikä ns. korvaavaa pelaajaa tarvitse markkinoilta hankkia.

Lähdet siis ajatuksesta, että valmiita jyriä kehiin ja junnut muille kasvamaan? No, näkökulma lie tämäkin, itse olen ihan päinvastaisen näkemyksen miehiä. Minusta sekä organisaatio, että valmennus tekee ihan oikein pyrkiessään antamaan mahdollisimman paljon apua junnuille sen stepin ottamiseen, mihin lahjat on nähty. Mikäli niitä valmiita jyriä rosteriin kiikutettaisiin, aikansa se veisi heiltäkin oppia pelitavan vaateet ja istua siihen tuomaan parhaansa joukkueelle ja mitään takeita ei sille ole olemassa, että tämmöinen valmis "jyrä" lopulta yltäisi parempaan tasoon, kuin nämä koulittavat. Sen lisäksi on huomioitava, että seuraavakin kausi tulee ja mitä vankemmin runko on valmiina pelaajista, jotka tiedetään ja tunnetaan, sitä enemmän rahaa on käyttää niihin tarvittaviin hankintoihin, eli sitä laadukkaampaan materiaaliin on varaa sillä puolella.

Tuohon ylläolevaan viitaten, tiedossahan oli, ettei syksy ole aikaa, kun Rautakorven joukkue tulosta tekee, joten kovin huonosti täällä kannattajilta sille ymmärrystä löytyy. JYPin pelissä en ainakaan minä ole nähnyt tuloksen takana näiden nimenomaisten junnupakkien tekemisiä, jopa päinvastoin, mutta sen sijaan siellä on tekemistä koko joukkueella, niin junnupakeilla kuin kokeneemmallakin kaartilla. Johtuen siitä, että homma on pykättävä uudeksi kohtalaisen atomeista tämä vie jopa ekstra aikaa toteuttaa.

Tällä hetkellähän on niin, että jotkin osa - alueet, joihin on panostettu tuottavat pelillisesti, mutta jos jänne ei kestä vaadetta, vaan viisikkopeli sakkaa otetaan kuokkaan raskaasti, se on sitä prosessia. Tietenkin, jos ei näkisi siellä mitään eväitä, olisi syystäkin huoli mielessä, mutta ainakin minun silmään homma näyttää organisoidulta, joskaan ei läheskään valmiilta. Mihin tällä kaudella ylletään, sen näyttää aika, mutta epäilen, ettei homman kanssa vielä tapissa olla niin laadukkaasti, että mitään välieräpaikkoja ennustelisi.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Nyt nousi kulmakarva. Siis Peltola pitää Kakkosen poissa rosterista? Minä luulin, että se on valmennus, joka rankannut veljet asemiinsa parasta pakettia etsiessään. Voi kai jollakulla olla käsitys, että pelaajien tämän hetken taso ei ole vaikutin valmennuksen päätöksiin, vaan ihmeellinen on ajatus tuossa lauseessa. Mikäli Kakkonen olisi tasokkaampi kuin Peltola, Kakkonen varmaan olisi rosterissa.

Mitä Kakkosen tekemistä alkukauteen näin, minusta on ihan ymmärrettävää, että on treeni tauolla. Joku voi tietty ajatella, että omat junnut ensin, mutta ei kai valmennus voi tämmöisiä pohdiskella, vaan rakentaa parasta palikoistaan pärjätäkseen.

Ymmärsit viestini nyt vähän väärin. Pointtini oli se että Peltola on fanien luupin alla juuri erityisesti sen takia, koska valmennuksen päätöksellä hän on Kakkosen (joka on JYP-kasvatti) edellä.

Minä olen samaa mieltä kanssasi siitä että Peltola on siellä kokoonpanossa ihan oikeutetusti. Kakkonen on sinällään ihan ok pakki, mutta kun hän ei ole muuta kuin ihan ok. Mitään erityistä lisää hän ei kokoonpanoon tuo ja ymmärrän kyllä mitä valmennus hakee sillä että Peltola pelaa.

Onhan Kakkonen varmempi kuin nämä, mutta eikö mies ole loukissa? Ei varmasti ole nokkimisjärjestyksessä kenenkään heidän takana. Ehkä Ottavaisen kanssa rinnakkain.

Ja ihan tasan tarkkaan on juuri nokkimisjärjestyksessä ko.herrojen takana. Naurettavaa vertailla Ottavaiseen.
 

knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
@JypFabu itse kirjoitit että täällä porukalla ajatellaan niin että toisen paikalle, lue Peltola, pitää hommata markkinoilta pelaaja. Toisen tilalle, lue Kemell ei tarvitse. Huom. ei ollut suora lainaus.

Vastasin tähän että ehkä Kemell on antanut sellaisia näyttöjä joiden perusteella arvioidaan ettei hyökkääjää tarvitse tilalle. Toisin kuin Peltolan jolta vielä tällaiset näytöt puuttuu. Vielä lisäsin Peltolan puolustukseksi että JYP.n pakiston ikä- / kokemus huomioiden Peltola on erilaisessa asemassa kuin Kemell. Ei ollut suora lainaus.

Tähän sitten vastauksena novelli jossa kuulemma lähden jostain ajatuksesta... Jätetäänpä tähän.
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
itse kirjoitit että täällä porukalla ajatellaan niin että toisen paikalle, lue Peltola, pitää hommata markkinoilta pelaaja. Toisen tilalle, lue Kemell ei tarvitse. Huom. ei ollut suora lainaus.

Juu tämmöinen oletus luetun ymmärtämisestä jäi päälle. En siis tällä puhu pelkästään vain sinun kirjoituksistasi, vaan täällä olen useampaan kommentoinut ja luonnollisesti näistä syntyy se konseksuksen sisältö mieleen.

Kuitenkin sen puolesta olen kirjoitellut, että nämä Peltolat ja Maliset on juuri nyt oikeasti tärkeitä palasia rosterissa, vaikka eivät vielä loistakaan katsojan silmään ja tietty myös sitä korostan, että tähän asti nähdyissä peleissä ei tulos ole ollut näiden mainittujen virheiden tulema, eivätkä edes ole mitenkään erityisen virhealttiita olleet. Tottakai kokemattomille tulee mokia kokemattomuuttaan, ja niitä vaan pitää mittaansa hyväksyä, mutta ei noi ole mitään kardinaali mokia ole edes tehneet ja siksi ihmetyttää heidän nosto tikunnokkaan.

Kakkosta moni tuntuu odottelevan jonain muutoksen airueena tai sateen tekijänä, mutta minä en näe näin. Ymmärtääkseni hänellä on ollut jotakin loukkaantumista ja tässä vaiheessa valmennuksen odotusarvo on treenaaminen pakan ulkopuolella. Kuitenkin uskon, että myös hänelle, kun hetki on sopiva, tulee sama mahdollisuus vastuunkantoon roolissaan, näistä kun jokainen voi olla kultakimpale tulevien kausien rosteriin. Hukata ei siis kannata ainoatakaan kärsimättömyyttään.

Mitä sitten Kemelliin tulee, niin tottakai hän on antanut näytön, että riittää tälle tasolle, mutta kehitys, johon voi yltää edellyttää myös nöyryyttä ja työn tekoa, eli tätä tarkoitan, kun sanon, että jokaisen on lunastettava paikkansa jokaisessa treenissä ja pelissä, myös Kemellin, enkä niin muodoin osaa kenenkään kohdalla miettiä, että olisi näyttönsä antanut ja nyt voi ottaa rennommin, ei voi pudottaa pelaavasta kokoonpanosta.
 

Kahjupappa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nosmokingteam
Näinköhän tälläkin kaudella päästetään omiin yli 200 maalia?
Pitäisi siis tehdä vähintään saman verran, että pärjättäisiin.
Joukkue on täynnä lapasia. Kertakaikkiaan!
 

Captain Slow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KR69, K11ng Perrin, Bratislavan mm-miehistö 2019
Prosessi etenee, väärään suuntaan toki.
 

moelsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ihan hyvää vieraspeliä taas kerran, välillä vaan sitten mennään liian passiiviseksi, puolustus päässä tulee liian isoja virheitä tai tulee näitä paniikkimaisia hetkiä pelissä. Peltolan tilalla voisi pikkuhiljaa kokeilla Seppälää tai Kakkosta ja katsoa miten Tevesin esitykset muuttuvat. Laurikainen tuntuu jatkavan viime kauden otteilla, joko todella hyvä peli tai sitten tämän illan kaltainen, toki eipä vastustajan veskaritkaan vakuutaneet tänään.
 
Viimeksi muokattu:

Hypodermic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tjaa, eikös sen pitänyt mennä niin että prosessin ensiaskel on puolustus, puolustus ja puolustus… Jos lukemia katsoo niin voisi kuitenkin melkein kysyä riittääkö tällä(kään) kaudella 200 maalia omiin. No joo, maukkaat pisteet lopulta ja tärkeitä onnistumisia Puustiselle ja kumppaneille.

Peltola-Teves on kyllä aika hirveää katsottavaa. Laurikainenkin on ollut vielä kaukana parhaimmastaan ja siitä mitä Ediltä on lupa odottaa.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Suomen maajoukkueet
Aika hirveä peli puolustukseen osalta, liikaa tilaa ja aikaa annetaan vastustajan hyökkääjille, Peltola ja Teves on aina helisemässä omissa.

Hyvää oli maalipaikkojen hyödyntäminen, Puustinen on saanut hanat auki, joka lupaa hyvää jatkossa.

Leinonen saa jatkaa Lauantaina.
 

SempreJYP

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Lämmittää mieltä, että Puustinen saa onnistumisia. Vaikea kausi takana Ruotsin puolella. Tänään kaksi "Puustismaista" maalia. Jokelta ihan tajuton kuti, jonka antoi sen viimeisen mahdollisuuden pisteisiin. Harvoin näkee noin täydellisiä laukauksia tällä tasolla.

Sitten vähän taas negailua. Teves-Peltola kaksikolle ei ihan oikeasti tällä hetkellä ole mitään käyttöä. Peltolalla taas ainakin yksi syöttöpiste vastustajan maaliin ja 6-5 maalissa toimi Leskisen pujottelukeppinä teennäisellä mailapuolustuksella
Samaan aikaan Teves liukui ja ihaili Leskisen tekemistä takaviistossa.

Johtoasemassa pelaaminen tuntuu olevan lähes mahdotonta. Toivottavasti tämmöinen maalinteko kilpailu ja sen voittaminen buustaa joukkuetta ja jatkossakin saataisiin käännettyä maalin pelit voitoksi.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Peltola-Teves on kyllä aika hirveää katsottavaa. Laurikainenkin on ollut vielä kaukana parhaimmastaan ja siitä mitä Ediltä on lupa odottaa.

Etenkin Teves. Näköjään pelissä yksi maali per peli katsellaan paraatipaikalta, niinkuin tänäänkin. Ei ole helppoa Peltolankaan pelata kun ei voi pakkipariinsa luottaa kun tämä meidän ulkomaalaisvahvistuksemme on tätä tasoa tällä hetkellä.
Paljon pitää parantua, jotta Teves näkee joulua Jyväskylässä.
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
6-5 maalissa toimi Leskisen pujottelukeppinä teennäisellä mailapuolustuksella
Samaan aikaan Teves liukui ja ihaili Leskisen tekemistä takaviistossa.

Jaa, mää kattoin niin, että hajonneempaa viisikkoa saa etsiä ja Peltola joutui liikeylivoimaisen vastustajan kanssa myöhästyneenä yrittelemään, kun siinä keskialueella joku (en huomannut kuka) ylipelasi itsensä ulos luoden sen tilanteen. Niin, en vieläkään voi käsittää Tevesin sijoittumista suhteessa peliin, oliko siinä joku vaihtosekoilu vai mitä?

Minä pidin Reid Gardinerin tekemisestä viisikossa, ei niitä maaleja ole kovin sylkenyt, mutta duunia tekee hyvin molempiin suuntiin viisikossa.

Tasoero oli oikeasti suuri joukkueilla tähän kauden vaiheeseen ja oli tuo omissa myllyttely ihan odotettavaakin, mutta kaatuu näemmä ihan liigan kärkikin, jos lähtee yhtään rotsi levällään peliin.

Ihan hirveetä ruoskaa en antaisi edes puolustukselle kuin Tevesin kohdalla, valinnat on kyllä mielenkiintoisia välillä. Ehkä se yritti katsella sitä Ohtamaata tarkalla silmällä, niin kuin täällä ehdoteltiin ja unohti sitten pelata peliä.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Jaa, mää kattoin niin, että hajonneempaa viisikkoa saa etsiä ja Peltola joutui liikeylivoimaisen vastustajan kanssa myöhästyneenä yrittelemään, kun siinä keskialueella joku (en huomannut kuka) ylipelasi itsensä ulos luoden sen tilanteen..

Joo, helppohan tuo on Peltolan syyksi lyödä mutta kuten kaverille illan mittaan totesin, ei ole varmasti ainut pakki liigassa jonka Leskinen olisi tuolla vauhdilla samassa tilanteessa kiertänyt.

Jerry siinä minun mielestä itsensä pelaa ulos tilanteesta, jonka jälkeen Leskinen pääsee täydessä vauhdissa Peltolaa vastaan. Ja Teves katselee vieressä...
 

JJLehto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ei siitä montaa päivää ole, kun täällä näkyi puhetta, kuinka Puustinen on ylivoimalla paska, muutenkin turha ja varsinkin laukaus on ihan paska Jokkeen verrattuna.

No. No niin no. Ei kai tähän tarvitse enempää sanoa?
Työreisssun takia näin vaan koosteen, mutta sen perusteella on helppo sanoa kumpi latoo häkkejä kirkkaissa yv-valoissakin. Eli sen verran voisit sanoa lisää

edit. Siellähän tehtiin juuri se mitä fantasioin eli Jokke-Niku yvssä ja leftin toinen siipi, loistojuttu. Joken one-timer on tähän sarjaan ihan omalla tasolla
 
Viimeksi muokattu:

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Työreisssun takia näin vaan koosteen, mutta sen perusteella on helppo sanoa kumpi latoo häkkejä kirkkaissa yv-valoissakin. Eli sen verran voisit sanoa lisää

edit. Siellähän tehtiin juuri se mitä fantasioin eli Jokke-Niku yvssä ja leftin toinen siipi, loistojuttu. Joken one-timer on tähän sarjaan ihan omalla tasolla
Ja tottakai otit tämän (jälleen kerran) siten, että dissaisin Jokkea.

Jokke on ihan valtavan hyvä pelaaja. Jos kaikki menee nappiin, niin on tällä kaudella JYPin paras pelaaja. Lähellä sitä jo nyt. Tuleva NHL-tähti.

Joko nyt alkaa mennä jakeluun?
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Ja tottakai otit tämän (jälleen kerran) siten, että dissaisin Jokkea.

Jokke on ihan valtavan hyvä pelaaja. Jos kaikki menee nappiin, niin on tällä kaudella JYPin paras pelaaja. Lähellä sitä jo nyt. Tuleva NHL-tähti.

Joko nyt alkaa mennä jakeluun?

Erästä nuorta räppäriä soveltaen: Puustinen vai Kemell? Molemmat.

Itse olen helvetin tyytyväinen että JYPillä on kaksi tuollaista asetta ja sopivasti eri tyylin jätkiä huippuvetoineen.

Dufva sanoisi että kaikilla ei ole Pudea tai Jokkea. Onneksi JYPillä on.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Minä pidin Reid Gardinerin tekemisestä viisikossa, ei niitä maaleja ole kovin sylkenyt, mutta duunia tekee hyvin molempiin suuntiin viisikossa.

Vähän jo Vänttinen alkanut tulemaan mieleen Gardineristä kun ensimmäisenä heittäytymässä vedon eteen oman maalin edessä. Tuntuu myös tekevän hyviä asioita hyökkäysuuntaan.

Sen sijaan Rooballa tuntunut alkukaudesta olevan melko raskas jalka, voisi ainakin yksittäisissä peleissä Salosta tai Heljankoa peluttaa tuoreemmalla jalalla.
 
Viimeksi muokattu:

Tukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Maajoukkue
Vähän jo Vänttinen alkanut tulemaan mieleen Gardineristä kun ensimmäisenä heittäytymässä vedon eteen oman maalin edessä. Tuntuu myös tekevän hyviä asioita hyökkäysuuntaan. Sen sijaan Rooballa tuntunut alkukaudesta olevan melko raskas jalka, voisi ainakin yksittäisissä peleissä Salosta tai Heljankoa peluttaa tuoreemmalla jalalla.
Se on just näin, Gardiner ollut loistava tuossa kiekottomassa pelissä, laidoissa voisi vielä olla hieman fyysisempi. Aika pehmeästi taklaa, kun voisi kovempaakin vetää. Mut blokit, maalilleajot, yms, niin on ostanut kyllä Rautakorven pelikirjan ihan alkuperäisteoksena. Ei haittaa yhtään että ei paukuta maaleja niin kovaa kuin viime kaudella. Kyllä ne sieltä vielä tulee.

Ja Rooba on tosiaan aika onneton tällä hetkellä, valitettavasti. Hetkittäisiä väläytyksiä, mutta muuten aika sellaista häseltämistä ja itsensä puhkipelaamista höntyilyllä päättömästi joka suuntaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös