JYP kaudella 2022–2023 – JYP 2.0:n toinen vuosikurssi

  • 652 231
  • 4 984

Hecquefeuille

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ari-Pekka, Pantse
Tämä on vähän vanhan aikaista pohdintaa, eikä oikein tangenteeraa nykykiekkoa tai sen kehitys suuntaa. Ammoin tosiaan rakenneltiin kenttiä muodossa kaks plus kaks, koska riittävää tasoa ei sarjaan enempää riittänyt. Sitten mentiin yks plus kolme formuun, kun tasoa alkoi löytyä ja tuota yhtä rakenneltiin tilanteen mukaan pimennys/pihviketjuna tai nuorten breikkaajien ennakkoluulottomana. Nykyaika sitten vie neljään pystyvään kenttään, se parantaa kaikkien kenttien iskukykyä, kun jokainen on riittävä liigan tasoon. Jo nyt, noiden kärkijengien taso kaikissa kentissä on muuta kuin pimentävä tai jarruttava ja yhä enemmän se siihen suuntaan kehittyy.

En siis tiedä miten JYP rosteriaan suunnittelee, mutta jos on aikomustakaan kurkkia kuuden sakkiin, voi Stranskykin hyvinkin olla nelosen mies, kuitenkin samalla vastuulla ja peliajalla, kuin jos pelaisi jossain muussa kentässä. Ne ajat, kun kärkiketjut ratkoi, on jo idyllistä entisaikaa, eikä sillä pärjää kärkikuusikkoon nykyään mitenkään liigassa.

Kuitenkin se, missä kentässä kyseinen kuviteltu sainaus pelaisi ei riipu millään tavoin statuksesta tullessaan, vaan materiaalista, jossa löytyy pelitapaansa soveltuvin kenttä, olipa numeroltaan mikä tahansa.
Tämä ajattelumalli ei poista sitä tosiasiaa, että pelaaja saa tasonsa mukaista palkkaa. Ajatusleikkinä ihan kiva, että jokainen kenttä on tuloskenttä, mutta todellisuudessa ei budjetit kyllä sellaiseen riitä. Jos Liigasta hommaat 30-40p miehen, niin siinä ei hilut riitä.

Sisään tulossa Nättinen, Stransky Puustinen, Platzer ja X. Näiden lisäksi Garnider, Lahtinen ja Christroffer jatkaa.(Hooliganin kokoonpanosuunnitelmasta). Kaikki saavat ihan pelimiehen palkkaa.

Aikaisemmissa sommitelmissa JYPin pakisto näyttää kyllä todella heikolta, joten sitä kautta voi tuollainen hyökkäyksen kasaus olla jopa mahdollinen. Kaikki paukut hyökkäykseen ja pakistoon junnuja.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Enpä usko että sopimuksen yhteydessä lyödään niittiin että "olet nelosketjun jämä, saat yyveellä vastuuta".

Ylipäätänsä kuinka paljon edes pelaajille kerrotaan joukkueen tilanteesta sopimusta tehdessä, varsinkin jos se hyvissä ajoin tehdään vaikka ennen vuodenvaihdetta niin hyvinkin joukkueen kasaus on kesken ja jopa valmennus voi olla vielä sopimatta.

Ainahan näissä on vähän myös miten valmentaja lopulta kasaa ne kokoonpanot, esimerkiksi tämän kauden osalta Kalapudas aloitti nelosketjun laidasta ja Lahtista ei edes huolittu heti kokoonpanoon. Kausi kuitenkin pitkä ja näilläkin pelaajilla lopulta rooli vaihtui melkoisesti kun pelasivat hyvin. Totuus jokatapauksessa näyttäisi olevan että huippulaitureita saattaa olla jopa se 6-7 kpl jolloin joku voi hyvinkin nelosessa joutua ainakin aloittamaan kautensa.
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Tämä ajattelumalli ei poista sitä tosiasiaa, että pelaaja saa tasonsa mukaista palkkaa.

Pelaaja saa sen palkan minkä on edustajansa työllä neuvotellut ja itse sen hyväksynyt. Siihen kuitenkin meno kehittyy koko ajan, että jokaisella kentällä on oltava maaliodottama, eli tulosvastuu, mikäli pärjätä meinaa. Se, missä kentässä pelaaja tuloksensa tuottaa on samantekevää, kunhan tuottaa, siitä seura maksaa.

Se on selvä, että sarjan köyhimmät ei näin voi kilpailla kärkeä vastaan, vaan joutuvat toivomaan kasaamisessa lottopottia tutkan alta löytyvistä ja kokolailla todennäköisyys tämän realisoitua on sama kun oikealla lottopotilla. Sinänsä kurjahko epäilys ensi kauden osalta on entistä suuremmat tasoerot. Toisaalta ne jotka pystyvät lataamaan laatuun saavat nyt entistä kovemmat jengit jalkeille upottamatta niihin silti mitään mottipäisiä ja köyhemmille jää sitten muruset pöydältä ja toivorikkaus.

Tuossa mainitussa mielessä pidän JYPin fiksuutta positiivisena, että himmailivat panostamatta läpi korona ajan kasvatellen nuorista runkoa parempiin aikoihin tuloksenkin kustannuksella ja lyövät panostuksen sisään kun sillä on suurin potentiaali realisoitua menestyksenä (nyt on halleissa yleisö ja mahdollisuus myös tilintekoon pelkän menon sijaan). Vielähän ei toki ihan satavarmaa ole tekivätkö näin, mutta valmennus jo itsessään antaa odottaa näin tehdyn. Rosteriin ei oikeasti tässä vaiheessa voi ottaa mitään kantaa, huhujen pohjalla on turha retostaa, mutta aika näyttää, osuuko ennustamani oikeaan.
 

Eki25

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Parin lonkeron voimalla laitetaan hahmotelmaa ensi kauden kentällisistä:

Siikanen - Nättinen - Kemell
Puustinen - Stransky - Gardiner
Lahtinen - Platzer - Samuel Salonen
Vidgren - Christoffer - Petman
Valkeejärvi - Koskela - Heljanko

Scotka - Vatanen
Friman/Austin - Ottavainen/X
Seppälä - Kakkonen
Peltola - Koskela

Laurikainen
Shostak/X
Leinonen Keupassa

Mielestäni ylläoleva hahmotelma on melko realistinen ja hyvin roolitettu, eikä mikään mahdottoman kalliskaan lopulta. Nättinen ja Vatanen selkeinä kärkipelaajina, mutta loput tulijat lopulta uralleen nostetta hakemassa eikä välttämättä äärimmäisen kalliita.

Stransky sijoitettu keskelle, kun ilmeisesti siellä tykkäisi eniten pelata. Christofferia ehkä joku kummastelee nelosen keskellä, mutta toisaalta menestystä tavoittelevassa jengissä tarvitaan tasaisesti laatua ja olisihan tuo neloskenttä varmasti vastustajalle ikävä identiteettiketju, sillä laituritkin ovat rymistelevaa sorttia. Christofferia voidaan käyttää reilusti erikoistilanteissa, jossa hänelle saadaan lisää vastuuta.

Junnuista koostuva vitoskenttäkin lämmittää. Sinällään varsinkin Valkeejärvi ja Heljankokin ansaitsisi paikan pelaavassa kokoonpanossa, mutta loukkaantumisia tulee aina ja luotettavina pelaajina heitä voidaan periaatteessa nostaa mihin rooliin vaan poissaolevan pelaajan tilalle.

Puolustuksessa tilanen on mielenkiintoisin. Mikäli Ottavainen lähtee, tarvitaan kolme uutta nimeä. Selkeä ykköspakki toivottavasti löytyy ns. omista pojista. Kakkospakkiin tarvitaan jämäkkä fyysinen mutta hyvin liikkuva pakki ja ehkä hänen vierelleen joku nuori ulkomaan haku voisi sopia?
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Ensi viikolla tosiaan julkaistaan pelaajasopimuksia ja ilmeisemmin Nättisen ja Puustisen sopimukset julkaistaan vauhdittamaan kausarimyyntiä.

Tähän liittyen pitää toki muistaa se että huhutuista pelaajista ainakaan Petman, Winberg ja Stransky eivät ole maanantaina vielä treeneissä mukana. Eikä tietenkään Platzer.
Laurikaisen ja Vidgrenin edellisestä pelistä on kulunut 4 viikkoa, joten he saattavat maanantaina joukkueen mukana olla.

Ulkomailta huhutuista pelaajista en käytäntöä tiedä, mutta jotenkin voisi olettaa että esim. jos sieltä Vatanen on tulossa, niin Sami julkaistaan vasta Skoda Cupin jälkeen . Koska melko varmana pitäisin sitä että Vatanen on sopimuksen julkistamistilaisuudessa itse paikalla. Nättinenkin varmaan Leijoniin liittyy, kunhan sairastumisestaan (korona?) toipuu.

Tietysti jos kausarimyyntiä pitäisi vauhdittaa, niin luulisi sieltä jonkun isomman nimen sopimuksen julki tulevan. Olisiko se sitten Puustinen? No, eiköhän perjantaina iltapäivällä olla viisaampia. Viimeistään.
 
Viimeksi muokattu:

HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Kaveria lainaten utelisin samaa.

Epäilen edelleen vahvasti, että Stransky ei ole Jyppiin tulossa. Todenköisempänä pidän jopa Vatasen Jypissä pelaamista ensi kaudella kuin Stranskyn.
Itse en ole Stranskystä kuullut, mutta kovasti Mikkelin päässä tuota tänne työntävät. Miten @Wraith onko sinulla jotain kättä pidempää Stranskystä?
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Epäilen edelleen vahvasti, että Stransky ei ole Jyppiin tulossa. Todenköisempänä pidän jopa Vatasen Jypissä pelaamista ensi kaudella kuin Stranskyn.
Mistä tämä epäilys? Mikkelin suunnalla siirtoa on pidetty aika varmana, niin itse pidän tuota varsin todennäköisenä. Etenkin, kun tarve on selkeä ja Scotka varmaan edesauttaa toisen Tsekin saapumista joukkueeseen.
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Onko hahmotelmat realistisia? Tiedustelee nimimerkki epätietoinen.

No eihän huhujen pohjalta voi kovinkaan realistista analyysiä tehdä. Nimiä heitellään, joissain on kuultu kuiskintaa, jotkut oletuksia jne.

Oikeastaan ainoa asia, joka saattaa olla ns. totta on huhujen myötä syntyvä aavistus mille tasolle rosteria oikein ollaan rakentelemassa. Nyt on varmaa valmennus ja ykkösveska ja niiden, ja pyörineiden nimihuhujen perusteella saattaa realistina olettaa, että JYP kohentaa rosterinsa tasoa monta pykälää ensi kauteen. Muu on pelkkää arvailua vielä.

Oletus on, että jotkut esillä pyörineistä nimistä saattaa realisoituakin, joskaan ei kaikki, mutta sieltä oletettavasti tulee myös nimiä joita huhuissa ei ole pyörinyt lainkaan.

Itse koen, että tämä huhuilu on enempi positiivista viihdettä, jota ei niin vakavissaan tule ottaa. Kyse on siis asiaan vihkiytyneiden somepöhinästä, jossa odotellessaan rakennellaan kaikenmoisia kokoonpanoja ja ketjusommitelmia oikeita uutisia odotellessa. Se on vähän niin, että suomessa on neljä vuodenaikaa ja kuhunkin kuuluvat omat kohinansa ja kevääseen kuuluu huhut ja purojen solina. Niin on hyvä ja oikein.
 

knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
No eihän huhujen pohjalta voi kovinkaan realistista analyysiä tehdä. Nimiä heitellään, joissain on kuultu kuiskintaa, jotkut oletuksia jne.

Oikeastaan ainoa asia, joka saattaa olla ns. totta on huhujen myötä syntyvä aavistus mille tasolle rosteria oikein ollaan rakentelemassa. Nyt on varmaa valmennus ja ykkösveska ja niiden, ja pyörineiden nimihuhujen perusteella saattaa realistina olettaa, että JYP kohentaa rosterinsa tasoa monta pykälää ensi kauteen. Muu on pelkkää arvailua vielä.

Oletus on, että jotkut esillä pyörineistä nimistä saattaa realisoituakin, joskaan ei kaikki, mutta sieltä oletettavasti tulee myös nimiä joita huhuissa ei ole pyörinyt lainkaan.

Itse koen, että tämä huhuilu on enempi positiivista viihdettä, jota ei niin vakavissaan tule ottaa. Kyse on siis asiaan vihkiytyneiden somepöhinästä, jossa odotellessaan rakennellaan kaikenmoisia kokoonpanoja ja ketjusommitelmia oikeita uutisia odotellessa. Se on vähän niin, että suomessa on neljä vuodenaikaa ja kuhunkin kuuluvat omat kohinansa ja kevääseen kuuluu huhut ja purojen solina. Niin on hyvä ja oikein.

Samoilla linjoilla. Tuntuu hieman epärealistista, että naarattaisi esim. Vidgren ja Petman alakenttiin. Luultavasti maksavat jo kohtuullisesti vaikka ei mitään supertehoja ole tehnyt.

Sitten pari paluumuuttajaa, Puustinen Nättinen ja siihen vielä Vatanen päälle. Baileytä huhuttiin vai muistanko väärin? Tähän vielä jonkinlaisen läpimurto kauden pelanneen Stranskyn nimi.

Saahan sitä kaikkea pyöritellä, ja varmaan jonkinlaista lisäpanostusta tulossa, joku roti olisi ehkä ihan hyvä pitää. Ja Platzer + Salonen ja Winberg
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Saahan sitä kaikkea pyöritellä, ja varmaan jonkinlaista lisäpanostusta tulossa, joku roti olisi ehkä ihan hyvä pitää.

Niin, kiintoisinta itselle on pohdiskella sen kautta, että a) muutos kohelon osalta sekoitti pakkaa huolella b) meillä on valmentaja, jolla on tunnetusti vahvan persoonan leima ja jolla on niin tuntemus, kuin kontaktit moniin pelaajiin, joiden kanssa tietää yhteispelin luontuvan, eli kuinka paljon nämä kaksi seikkaa muovaavat tulevaa ja kuinka moni suunnitelmista oli nimeä vailla paperissa ja tuoko tämä(kohelokuvio) muutoksia ja jos, niin kuinka paljon. Tietenkin rajat lyö se, mikä on organisaation panostus ja sen limiitit? Vaikuttaisi itsestä, että seura tosiaan iskee nyt itseensä nähden isolla kynällä ja kiinnostavaa on seurata kuinka isoon se riittää. Toisaalta, nyt on projektin ensi kausi, enkä usko, että edes valmennus haluaa laittaa all in heti kärkeen, vaan mieluummin maltilla luoden kivijalan, jolta tulokseen seuraavilla kausilla tulee yltää. No, yhtä hyvin saatan höpinöidä mitä sattuu ja koko orkesteri läväyttää kohisuttavan paketin ensi kaudelle, kukas tuon tietää, tai no, emme ainakaan me.
 

Wraith

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Itse en ole Stranskystä kuullut, mutta kovasti Mikkelin päässä tuota tänne työntävät. Miten @Wraith onko sinulla jotain kättä pidempää Stranskystä?
Oikeastaan tätä samaa tietoa mitä täällä yleisesti, että tämän nimen kohdalla ei ole omiin korviin kuulunut sen kummempia aiemmin, paitsi nyt viikonloppuna hieman lisäpontta sain kiekkopiireissä olevalta kuulla Stranskyn suhteen, mutta jää nähtäväksi ja sellaista todella vahvaa tietoa ei ole kuulunut.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Samoilla linjoilla. Tuntuu hieman epärealistista, että naarattaisi esim. Vidgren ja Petman alakenttiin. Luultavasti maksavat jo kohtuullisesti vaikka ei mitään supertehoja ole tehnyt.

Sitten pari paluumuuttajaa, Puustinen Nättinen ja siihen vielä Vatanen päälle. Baileytä huhuttiin vai muistanko väärin? Tähän vielä jonkinlaisen läpimurto kauden pelanneen Stranskyn nimi.

Saahan sitä kaikkea pyöritellä, ja varmaan jonkinlaista lisäpanostusta tulossa, joku roti olisi ehkä ihan hyvä pitää. Ja Platzer + Salonen ja Winberg

Toisaalta onhan tuolla myös lähtijäpuolella melko isoa nimeä ja ihan jo rahallisestikin että edes ne kun on korvattu niin tarvitaan jo useampi nimi. Turkulainen ja Kalapudas isoimpana, sitten vielä Brocdecki, Salonen, Salmio, Alanen, (Ruusu, Shostak, O brien, Berzins, Helenius, Lambert)
 

Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Noita pelaajahankintahahmotelmia kun katsoo, niin aika kallista joukkuetta olla kasaamassa. Korpela kuitenkin kommentoi, ettei JYP tule pärjäämään pelaajabudjetissa kärkiseuroille ja että menestys saavutetaan oman "selkeän vision" ja "ideologian" avulla. Mitä lie tuo sitten tarkoittaa, mutta tuskin tulee nuo Vataset etc mukaan, veikkaisin.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Noita pelaajahankintahahmotelmia kun katsoo, niin aika kallista joukkuetta olla kasaamassa. Korpela kuitenkin kommentoi, ettei JYP tule pärjäämään pelaajabudjetissa kärkiseuroille ja että menestys saavutetaan oman "selkeän vision" ja "ideologian" avulla. Mitä lie tuo sitten tarkoittaa, mutta tuskin tulee nuo Vataset etc mukaan, veikkaisin.

Pitää nyt edelleenkin muistaa, että Venäjän touhut sekoittivat pelaajamarkkinat aivan totaalisesti tulevaksi kaudeksi. Tästä on varmasti liigaseuroille etua, koska pelaajia on tarjolla pilvin pimein ja kaikki eivät esim.Sveitsiin mahdu (jossa on ulkomaalaiskiintiö).

Ja Rautakorpi ei tule mitään ynnämuuta jengiä valmentamaan. Se nyt pitäisi olla jokaiselle selvää.

Ja lisäksi vielä Seppäsen paalutus tiekkarissa oli sen laatuinen, että kyllä sieltä on laatu-ukkoa tulossa sisään. Ja se ei jää yhteen.
 

Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Seppäsen paalutus tiekkarissa oli sen laatuinen, että kyllä sieltä on laatu-ukkoa tulossa sisään. Ja se ei jää yhteen.
Juu ei. Mutta kolme laatu-ukkoa on jo saatu: Rautakorpi, Nieminen ja Laurikainen.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Juu ei. Mutta kolme laatu-ukkoa on jo saatu: Rautakorpi, Nieminen ja Laurikainen.

Rosterin kokonaistaso ei kyllä vielä tällä ole täytetty ja jos jotakin epäilen, niin sitä, että valmennus johtajansa vanavedessä kyllä edellyttää kokonaistasoa, jolla voi liigassa kilpailla muustakin kuin pääsystä kymppisakkiin.

Tämä ei tietenkään tarkoita, että tulevat nimet on järkiään ykköskoria, edes pelipaikoilleen, mutta niillä pitää pystyä muodostamaan jengi, joka suorittaa illasta toiseen tasolla, jolla liigassa haastaa jokaisen.

Jotenkin näin kuvittelisin asiat muodostuvan filosofialtaan, kun ottaa huomioon valmennuksen ja heidän historiansa sekä kunnianhimonsa. Yleensä kai voi olettaa, että ryhtyminen JYPpiin näiltä herroilta edellytti myös panostusta laatuun seuran puolelta.

Voi olla, että kärkiosaaminen ei ihan riitä rikkaimpien kimmellykseen, mutta on riittävä, että sillä ja kokonaistasolla haastetaan myös sitä kärkeä. Prosessihan tietty valmennuskin on pitkin kautta, jotta voisi kuvitella, ettei rosteri ole kiveen hakattu missään vaiheessa kautta, vaan tehdään liikkuja sen mukaan kun tarvetta ja tarjontaa on.

Tällä mielellä minä ainakin kiinnostuneena seuraan mihin hommat muotoutuu, enkä usko mihinkään köyhän miehen jengiin säästöbudjetilla tällä kaaderilla penkin takana. Ainakaan minulle ei ole tullut vaikutelmaa, että Rautakorpi olisi jotenkin nuorten ja nälkäisten kehittelijä, vaan taso on aina riittävä pyrkiä kärkikahinoihin. Toisaalta, kyllä luulen myös kokemattomienkin hyötyvän riittävän kovasta vaateesta niin valmennuksen kun paikasta kilpailemisen suhteen pelaavassa, joten kiinnostuksella sitä seuraa miten homma muokkautuu, vaikka itse en niinkään nimien kautta pohdi koko asiaa. Nimet tulee aikanaan ja sitten voi pohdiskella niiden kautta.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Pitää nyt edelleenkin muistaa, että Venäjän touhut sekoittivat pelaajamarkkinat aivan totaalisesti tulevaksi kaudeksi. Tästä on varmasti liigaseuroille etua, koska pelaajia on tarjolla pilvin pimein ja kaikki eivät esim.Sveitsiin mahdu (jossa on ulkomaalaiskiintiö).

Ja Rautakorpi ei tule mitään ynnämuuta jengiä valmentamaan. Se nyt pitäisi olla jokaiselle selvää.

Ja lisäksi vielä Seppäsen paalutus tiekkarissa oli sen laatuinen, että kyllä sieltä on laatu-ukkoa tulossa sisään. Ja se ei jää yhteen.

Tämä on täydellinen naulaus.

JYP ei julkitulossaan sattumalta päästänyt ensin ääneen hyvin närkästyneen oloista ja kunnianhimonsa esiin kaivanutta Seppästä.

Eikä myöskään sattumalta lyöty kovia tavoitteita julki ja näytetty hauista valmennustiimillä.

JYPin 3 vuoden tavoite ei tulkintani mukaan ollut huipentaa projektia kuuden joukkoon pääsyyn. Tuollaisen voisi toteuttaa vähemmälläkin.

Tavoite on muuttaa suunta välittömästi ja JYP lähtee järkyttävältä takamatkalta liikkeelle. Tuota saa korjattua ajan kanssa hyvällä juniorityöllä sekä fiksuilla hankinnoilla.

Kaudella 22-23 statement muutokseen vaatii kuitenkin kivikovan rosterin jolla uskottavuus palautuu ja takamatkaa otetaan kiinni. On luotava kivijalka jotta kaikilla tavoitteilla on yhtään uskottavuutta.

Pakistoon esimerkiksi on pakko saada jääkiekollisella tasolla Vatanen, Niku tai koodinimi "Bailen". Tuonne ei voi arpoja ottaa jostain Norjan suunnalta hyvien tehojen pohjalta. Eikä tätä osastoa voi rakentaa potentiaalin varaan.

Onneksi menneisyydestä on joskus hyötyä. Seppänen ja kumppanit muistavat miten alkoi 08-12 grindaaminen ja miten helvetisti se vaati.

Tällä hetkellä tuntuu että Seppäsen johdolla kaikki ovat sitoutuneet urheilullisen puolen täyskäännökseen ja muistavat mitä se vaatii.
 

koutsikaitsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Menee ehkä väärään ketjuun mutta kuitenkin...
Voi luoja kun olen muutaman vuoden odottanut ja kaivannut tätä Jukka Seppäsen 13.4. JYPin tiedotustilaisuuden johtajamaista ulostuloa ja miehekästä astumista joukkojensa eteen kun hän uskottavasti, vakavasti ja päättäväisesti naulasi:
"JYPin välitila loppuu nyt ja JYP palautetaan menestyjäksi."
PISTE !!!

Nyt jo julkistettu valmennussektori näyttää aivan mahtavalta, ja rosteriinkin on tulossa Laurikaisen lisäksi useita merkittäviä pelaajavahvistuksia minkä jo Rautakorven Jukan hymykin paljasti!

Loistavaa Jukka Seppänen,
JYPin hallituksen puheenjohtaja!
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ranska vs Kazakstan
  • 2.24
  • 4.25
  • 2.56
Itävalta vs Tanska
  • 3.90
  • 4.35
  • 1.70
Puola vs Latvia
  • 9.00
  • 6.90
  • 1.22
Norja vs Tshekki
  • 13.00
  • 9.00
  • 1.13
USA vs Saksa
  • 1.26
  • 6.30
  • 8.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös