Lainaan sulta lauseen tähän, taas kerran yleiseen ja monia mietityttäviin asioihin pähkäiltäväksi.
Tuo laitettu lista on varsin uljaan näköinen, olisivat pentele voittoja eikä tappioita, mutta, minkä palstaveljet löytävät asioita selittämään pelilliseltä puolelta?
Lainattu on yksi hyvä pointti, mutta silti tekee mieli laittaa tähän himpun taustoittavaa. Pointti siis lainatussa on sitä en lainkaan kiistä. Mutta tuo jälkimmäinen lause kaivannee hiukka täsmennystä. Tunne sinänsä ei ratkaise lopputulosta yhtään mitenkään, mutta totuus piilee siinä, että mitä tasaisemmin läpi joukkueen pelitapa on hanskassa, sitä paremmin joukkue kykenee heittäytymään pelille. Tämä saa sitten toisen joukkueen, jonka on pakko pinnistää tulokseen näyttäytymään ilman tunnetta pelaavalta virkamieslaumalta, vaikka todellisuudessa se ei tunne jengi saattaa vetää kovemmalla tunteella, ei vaan näy flowna kentällä. Minusta JYPin pelin tällä hetkellä voi kiteyttää juuri näin.
Tuhon liittyy minun ymmärtääkseni se Rautakorven kommentti kahden kerroksen väestä, sen selittäjä on kahtaallinen. Toisaalta joukkueen kokonaistaso ei ole riittävä kaikilta osin toteuttamaan haluttua pelitapaa, osa jengistä menee taitotasonsa ylärajalla pelkästään suorittaakseen roolinsa, eivätkä kykene tuomaan lainkaan sitä kuuluisaa individual efforttia, joka olisi se ihanne mihin pyrkiä.
Joku tuolla hyvin nosti esiin sen, kuinka jengissä on noita 2 - 3 kautta sukeltaneita pelaajia, joille tosiaan se voittamisen oppiminen on prosessi jo henkisellä puolella ja mitä enemmän sellaisia joukkueessa on, sitä varmemmin myös joukkueen itseluottamus kokonaisuutena rakoilee. Se selittää sitä, miksi niitä hupsis maaleja vaan syntyy, vaikka mitään hätää kentällä ei oikeasti olekaan. Toisaalta se selittää myös sitä, miksi tekeminen näyttää siltä, että tunne puuttuu. Kun osa pystyy ja ja osa yrittää, se johtaa siihen, että kaikki menee himpun sukkasillaan varmistellen, ettei epämiellyttäviä ylläreitä tulisi, joka johtaa epävarmuuteen ajoituksissa ja siihen, että vastustajan on helppo lukea JYP peliä pois.
Tämän kahden kerroksen väen tuleman näkee aika hyvin kun seuraa miten sitä keskialuetta pelataan. Ns. ratkaisija tasossa on henkilökohtaista taitoa riittämiin voittaa alue ja tuottaa hyökkäyspeliä, mutta puolella joukkuetta homma tukehtuu siihen keskialueeseen ja näille saada liikeylivoima ja kontrolli hyökkäysalueelle on ylivoimaista tai satunnaista ilman vastustajan isoa virhettä kenttäpelissä.
Oikeastaan nämä syyt sai minut jo kauden alkuun miettimään, että realiteettien nimissä odotus säälipaikkaa isommasta on puhdasta haihattelua. JYP liigan keskiverto tasoon suhteutettuna joutui panostamaan isommin kärjen tasoon kokonaistason kustannuksellakin, vähän toivotaan hengessä, vaikka olisihan ollut mahdollista, että sieltä ns. rivimies osastosta kollektiivinen tason nousu olisi syntynyt riittävästi luomaan joukkue tason itseluottamuksen. Näyttää, että tämä on piippuun jäänyt tähän asti.
Ilman sitä itseluottamusta joukkueessa se flow heittäytyä pelille jää väkisin vajaaksi ja tuo on selittäjä idiomille, että maalin tappioista on pitkä maalin voittoon. Idiomi on ihan oikeassa ja asian voi kiteyttää niin, että tuota tarkoittaa voittamaan oppiminen. Helposti sanottu, mutta iso työ, että toteutuu. Rahalla (ns. kovilla nimillä) se onnistuu vain, jos muu kokonaistaso on riittävä, muuten se on työn ja tuskan tulos. Ei mahdoton, mutta ottaa aikansa.
Nythän ollaan sitten siinä tilanteessa, oltukin jo hetken, että se kyky heittäytyä pelille virheitä miettimättä pitää löytyä joukkuetasolla, jos meinaa pelejä jatkaa runkosarjan jälkeen. Kokonaistason pitäisi riittää, mutta onko osan henkinen kantti ja itseluottamus tasolla jolla sen tuottaa, nousee kysymykseksi ja mahdolliseksi esteeksi, kun on iso tekijä fysiikan ja taitotason lisäksi pelaajalle.