JYP kaudella 2021–2022

  • 590 801
  • 4 307

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Puistolan nyt ainakin ihan itsensä vuoksi kannattaa pyytää siirtoa muualle.

No johan nyt. Herra on vetänyt kaksi peliä tähän kauteen ja esitykset niissä olleet sitä mitä valmennus on tilannut, eli ruutunsa on vetänyt ok. Minusta, jos pelaajan etua ajattelee, siinä on tekemistä jolla peliaikaa ja ruutua joukkueessa löytyy jatkossakin, siis missä järki pyrkiä pois just kun homma pelittää toisin kuin viime kaudella? Mikä toinen joukkue muka edes tarjoaisi hänelle parempaa astinlautaa urallaan?

Itse olen tykännyt näissä parissa pelissä hänen osaltaan nöyryydesta pelissä ja kun vielä viime kaudella en olisi voinut kuvitellakaan mitään neloskentän roolin vetämistä hänen silloisessa habituksessa, niin vaikuttaa nyt, että vetää hommansa nöyrästi alaketjussa, eikä fuskaa työn määrässä. Mä luulen, tietäähän en voi, että nuo kyllä pannaan merkille niin joukkueessa kun valmennuksessakin ja juuri tuolla ansaitaan luotto ja rooli joukkueessa. Nimi lehdessä ja suitsutus ratkaisijana on sitten tuon palkintona, tai joukkueen luottoratsuna jos ei loksahda. Mikäli on niin, kuin uskon, että joukkueessa on aito kilpailu pelipaikoista, ei hän ainakaan esityksillään mahdollisuuksiaan heikentänyt, päinvastoin.

Penkitys voi toimia tilanteen nollaajana, jos sitä ei anneta rankaisuna tai arvosteluna vaan valmennuksen kanssa yhdessä tuumin treenipaussilla tavoitteellisesti työstäen. Tai kyseessähän tuolloin ei ole penkitys, vaan rotaatio, jona aikana haetaan uusia askelmerkkejä jatkoon. Siitä se on kiinni toimiiko, että pelaajalla on tunne luottamuksesta joukkueessa. Penkityshän on sitten tupen pureksintaa remelit niskassa vaihtoaitiossa vaan kentälle ei ole asiaa. Hetkellisenä kurinpito toimena voi joissain tapauksissa toimiakin, mutta usein se on hetki ennen muualle siirtymistä.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
No johan nyt. Herra on vetänyt kaksi peliä tähän kauteen ja esitykset niissä olleet sitä mitä valmennus on tilannut, eli ruutunsa on vetänyt ok. Minusta, jos pelaajan etua ajattelee, siinä on tekemistä jolla peliaikaa ja ruutua joukkueessa löytyy jatkossakin, siis missä järki pyrkiä pois just kun homma pelittää toisin kuin viime kaudella? Mikä toinen joukkue muka edes tarjoaisi hänelle parempaa astinlautaa urallaan?

Joo saa nyt tietenkin nähdä miten jatkossa peliaikaa tulee ja eihän Puistola eilenkään pelannut kun reilun 8 minuuttia joka ei varmaan pitkällä tähtäimellä tyydytä, mutta toisaalta jos pelaa kuten valmennus halunnut ja tulee esimerkiksi loukkaantumisia niin kyllähän se ruutu tuossa voi hyvinkin nopeasti kasvaa. Oikeastaan myös Lahtinen eilen suorittautui ihan hyvin, siloin kun sai kiekon niin oli jakamassa omille kiekkoa. Eihän 7-8 minuutin peliajoilla mitä tuo kaksikko pelasi ihmeitä tehdä varsinkin kun Koskela vielä keskellä, mutta jännä nähdä mitä jatkossa tapahtuu pelipaikkojen suhteen. Mielestäni tuo kaksikko on ainakin näyttänyt että ovat valmiita tekemään työtä paikkansa saamiseen takaisin.
 
Hexa

Jäsen
Jännästi vaihtelee esitykset ulkomaalaisilla. Aiemmin Gardiner oli esittänyt koko ajan hieman nousujohteisia ja varovaisia toiveita herättäviä otteita, mutta Pelicans-ottelu oli heikko hänen osaltaan. Brodecki puolestaan pelasi parhaan pelinsä tähän asti juuri eilen. Juuri kun moni oli jo lähettämässä häntä autolautalla takaisin Ruotsiin. Gardinerin kohdalla odotuksia nostivat hyvin sujuneet harjoituspelit, mutta liigaotteluissa ei ole toistaiseksi esittänyt mitään kovin ihmeellistä.

Christoffer on puolestaan ollut koko ajan selvästi paras ulkkarihyökkääjistä, ihan jo asenteenkin ja työnteon puolesta. Nyt olen ainakin itse vakuuttunut siitä, että kaikki kolme voivat vieläkin parantaa ja tarvitsevat vain lisää aikaa. Gardiner ehkä eniten tällä hetkellä ja hänellä on kyllä maalintekijän laukaus kunhan se vain osuisi useammin tolppien väliin sekä pääsisi hieman lähemmäksi vetopaikoille. Lähtökohtaisesti ei kai puhuta kovin kalliista sopimuksista kenenkään heistä kohdalla.
 
moelsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Siikanen - Kalapudas - Brodecki
Turkulainen/Lambert/Lahtinen/Puistola - Christoffer - Gardiner
Valkeejärvi - Helenius - Kemell
Puistola - Alanen/Koskela - Salmio

Kalaputaan ja Heleniuksen kentät toimivat eilen (taisi Kalapudas siirtyä jossakin kohtaa ykkösen sentteriksi? - ainakin YV:lla tuo kolmikko toimi). Sitten onkin tuo Christofferin kenttä. Tuntuu että tuo Christoffer-Gardiner vielä kaksikko hyvä pitää yhdessä, kuka sitten toiseksi laituriksi?
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Lahtinen olisi ansainnut eilen enemmän peliaikaa. Silloin harvoin kun kentällä kävi, niin teki paljon hommia ja painoi menemään todella hyvällä energialla, sekä ihan oikeasti sai hyviä asioita aikaiseksi. Otteista huomasi myös, että turha näpertely on jäänyt vähemmälle ja keskittyi enemmän tekemään järkeviä ratkaisuja.

Toivottavasti saa jatkaa kokoonpanossa ja vastuutakin heltiää vähän enemmän kuin 8 minuuttia.
 
Baldrick

Jäsen
Jos en koosteesta väärin muista, niin Lahtinen taisi yhdessä maalissa myös katsella lähietäisyydeltä maalin omiin, itse seistessä tyhjänpanttina. Ei kyllä aamulla kerennyt tihrustelemaan tarkemmin, eli voin olla väärässäkin. Taisi vielä joku toinenkin hyökkääjä olla maalinedustalla vääntämässä ja pakit sitten jossain muualla.
 
Väärin muistat, koska Lahtisen ainoa miinus tuli 3-5 -kavennusmaalista, jota ei voi laittaa milliäkään kenenkään muun kuin Peltolan piikkiin. Lahtinen oli myöskin keskialueella, kun maali syntyi.
 
Marcus Juslin

Voihan tietenkin Lahtista haukkua siitä, että oli jo keskialueella eikä auttamassa Peltolaa omassa päässä. Tai Ruusun takana varmistamassa. Pakkohan se Lahtista on jostain haukkua.
 
Linjatuomari

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jos en koosteesta väärin muista, niin Lahtinen taisi yhdessä maalissa myös katsella lähietäisyydeltä maalin omiin, itse seistessä tyhjänpanttina. Ei kyllä aamulla kerennyt tihrustelemaan tarkemmin, eli voin olla väärässäkin. Taisi vielä joku toinenkin hyökkääjä olla maalinedustalla vääntämässä ja pakit sitten jossain muualla.

Kalapudas ja Brodecki olivat nämä hyökkääjät maalinedustalla.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Joo saa nyt tietenkin nähdä miten jatkossa peliaikaa tulee ja eihän Puistola eilenkään pelannut kun reilun 8 minuuttia joka ei varmaan pitkällä tähtäimellä tyydytä, mutta toisaalta jos pelaa kuten valmennus halunnut ja tulee esimerkiksi loukkaantumisia niin kyllähän se ruutu tuossa voi hyvinkin nopeasti kasvaa. Oikeastaan myös Lahtinen eilen suorittautui ihan hyvin, siloin kun sai kiekon niin oli jakamassa omille kiekkoa. Eihän 7-8 minuutin peliajoilla mitä tuo kaksikko pelasi ihmeitä tehdä varsinkin kun Koskela vielä keskellä, mutta jännä nähdä mitä jatkossa tapahtuu pelipaikkojen suhteen. Mielestäni tuo kaksikko on ainakin näyttänyt että ovat valmiita tekemään työtä paikkansa saamiseen takaisin.

Jees. tässä vaiheessa tilanne on, että kaksikon sisäänajo tosipeleihin on ihan perusteltua tuossa nelosen roolissa, jossa peliaikaa tietty syö erikoistilanteet jne. Kannattaa hoksata, että toisella oli vasta toinen peli liigaa kaudelle ja toiselle ensimmäinen. Oikeassa olet ja minua, jopa hieman yllätti kaksikon valmius toteuttaa rooliaan joukkueelle, eli hyvä startti kummallakin.

Yksi ihan huomionarvoisa asia myös on, että jos/kun herrat tuota pystyvät jatkamaan, voi joukkue viimeinkin siirtää Kalaputaan ainakin rooliin, jossa joukkuetta auttaa parhaiten, on älytöntä peluuttaa joukkueen parhaiten peliä edistämään pystyvän pelaajan vetämään nelosen minuutteja ns. jämärooliin, joka termi on minusta sitä itseään, kun jokainen rooli on ansaittava ja jokainen rooli tehtynä auttaa joukkuetta tulokseen. Mikseipä kun tahtiin kiinni pääsevät, sen muutaman pelin se vie, synny valmennukselle positiivista ongelmaa kenttien muokkaamiseen ja samalla se antaa mahdollisuuden taktiseen muokkaamiseen vastustajan mukaan.

Yv prosentit parani samantien, kun siellä oli Kalapudas tukipelaamassa ja rakentamassa. Jos satuit katsomaan, niin hänen liikkumisensa oli todella järkevää sekä Kemellin maaliin, että Brodeckin maaliin, jälkimmäisessä ei oikein Siikanen osannut hakea luukkupaikkaa sieltä mustelma zonelta, eli vielä on viilauksia tehtävä. Muutenkin ylivoimaan voisi hakea hiukkasen erityyppistä tapaa pelata toiselle kentälle, kun valinnan varaa nyt näyttäis olevan. Toinen jos vetelisi nyky askelmerkeillä, mutta toisen rakentaisin ihan perus viisikolle kahdella pakilla ja niitä käyttää tilanteen ja vastustajan mukaan kummalla aloittaa yv.

Yksi hankala rasti joukkueen harmoniassa on, kuinka saada Salmiosta irti paras joukkueelle, hän on enemmän kuin nelosen jämäminuuttimies ja kykenee edistämään kiekolla peliä todella hyvin, syöttää oikea - aikaisesti ja osaa puolustaa kiekottomana. Paha vaan, että roolitus joukkueessa antaa hänelle tuon nelosen arvan kouraan, vaikka kykenisikin oivalliseen maalinteon tukipelaamiseen ylemmissä kentissä. No, ongelmat tällä hetkellä on onneksi positiivisen puoleisia, se on aina parasta.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Kalapudas jopa oman maalivahdin alueella. Voisi kysyä, että mitä ihmettä hän siellä teki.

Olivat ihan kiekon haulla normaalin yv lähdön perusteisesti. Heidän tarkoitus oli vauhdin kerääminen keskialueen ylittämiseen, ei pelata kiekollista siellä, toki hätiin yrittivät ehtiä, mutta pakin erikois ovela jättö yllätti Niin Ruusun, Brodeckin, kuin Kalaputaankin ja varmaan myös kiekon suhteen parhaalla hollilla olleen pelsuhyökkääjänkin. Onneksi tuo kohellus oli vain kauneusvirhe, eikä vaikuttanut tulokseen varsinaisesti. Peltolaa lukuun ottamatta en kyllä raippaa tuhlaisi kehenkään tuossa tilanteessa. Nuori pakki tunaroi ja omissa kolisi, kuittia pukkarissa saattoi lentää hyvänmielisesti irvaillen.
 
Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Yksi hankala rasti joukkueen harmoniassa on, kuinka saada Salmiosta irti paras joukkueelle, hän on enemmän kuin nelosen jämäminuuttimies ja kykenee edistämään kiekolla peliä todella hyvin, syöttää oikea - aikaisesti ja osaa puolustaa kiekottomana. Paha vaan, että roolitus joukkueessa antaa hänelle tuon nelosen arvan kouraan, vaikka kykenisikin oivalliseen maalinteon tukipelaamiseen ylemmissä kentissä. No, ongelmat tällä hetkellä on onneksi positiivisen puoleisia, se on aina parasta.
Salmio pystyy kyllä hyvinkin pelaamaan ns. tulosyksikössä - viime kausi loppua lukuun ottamatta oli varjoissa hiipimistä (ei tarvitse kommentoida tätä @JypFabu ) - ja muutenkin valmennus voisi miettiä eri pelaajien merkitystä ja vastuunjakoa jotenkin eri tavalla. Tuo Salmion "ongelma" liittyy mielestäni osittain siihen, että valmennus on pyrkinyt roolittamaan koko joukkueen, rakentamaan ketjut ikään kuin jokaisen pelaajan profiilin kautta. Tällä tavalla sitten laaditaan "tulosketjut" ja "jarruketjut" ja kun ketjuna onkin joku Salmio-Kalapudas-Gardiner, kaikki on ihmeissään että mitä tässä oikein touhutaan. J. Jalosen maajoukkueessa ketjut ja pelityyli on rakennettu siten, että jokainen ketju on samanaikaisesti tulosketju ja jarruketju. Toki toisilla pelaajilla on yv-vastuu, toisilla av-vastuu ja peliaika ei tietenkään mene tasan, koska kuumista/paperilla parhaimmista kavereista yritetään ottaa tehot irti.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Jalosen maajoukkueessa ketjut ja pelityyli on rakennettu siten, että jokainen ketju on samanaikaisesti tulosketju ja jarruketju.

Kyllä ja tämähän olisi ideaali liigatasollakin, jos paukut riittäisivät koostamaan riittävä materiaali, siinä mj - kuviot pikkuisen erkanee liigatodellisuudesta. Tavallaan tuota nelosen ideologiaa on toteutettu liigassa kahdella tavalla, joko rakentaa rutinoitunut ns. pihviketju vastustajan kärkikenttiä pimentämään tai koota nuorten lahjakkuuksien opintokenttä, jossa opetellaan niitä lainalaisuuksia, joihin eivät yleensä ison jääajan ja lahjakkuustekijöiden ansiosta ole joutuneet perehtymään junnutasolla, sillä myös tulosketjuissa on osattava vaadittava kurinalaisuus, vaikka ratkaisun kiilto silmissä mennäänkin.

Siinäkin, jos tuon ideaalin pystyisi liigassa toteuttamaan, se tasoittaisi pelikuormaa kaikilta. Isoin apu tuosta tietenkin on mj - tasolla kun pelitahti on kiivas ja kuormitus kova. Taitaa vähän liigan tasolla olla vielä niin, että parhaimmillaan saadaan kasaan kolme kenttää joilla on tulosuhka olemassa oikeasti, neljää en muista millään jengillä olleen koskaan.

Ja jaan ajatuksesi siitä, että valmennus on nimenomaan hakenut roolittamisen kautta tasapainoisia viisikoita, mikä on ihan oikein, tässä pelissä vaan se kuvitteellinen mustapekka jää Salmiolle, sillä millään en usko, että Kalapudas jää neloseen kurvailemaan esityksillään, vaikka hyvä kenttä Salmion ja Alasen kanssa on ollutkin. Mihin sitten jatkossa valmennuksen viisikot muokkaantuu on mielenkiintoista seurata, sillä olisi ihme, jos eilinen peli ei aitoa pohdintaa olisi heille eteen tuonut.
 
jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3

Tj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Melchester Rovers
Kylläpä olenkin totisesti yllättynyt ja järkyttynyt tästä uutisesta.

Jokohan toimistolla kirjoitetaan Severi Lahtisesta samanlaista uutista vai vieläkö jatketaan yrittämistä?

Ennen kaikkea toki kiinnostaa, onko sisään päin tulossa liikennettä.
 
jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
Jokohan toimistolla kirjoitetaan Severi Lahtisesta samanlaista uutista vai vieläkö jatketaan yrittämistä?
Jos kirjoitetaan niin toivottavasti jo(t)ku(t) tulee tilalle. Vaikeuksia tulee jo nyt tuolla hyökkääjämäärällä, jos useampi sattuisi loukkaantumaan samaan aikaan.
 
Hokitero91

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Boston Bruins
Ennen kaikkea toki kiinnostaa, onko sisään päin tulossa liikennettä.
Ei varmasti ole tulossa, täyttähän tuolla on nytkin. Lambertillakin alkaa kohta olemaan vaikeuksia löytää paikkaa kokoonpanosta.

edit. Eri asia toki jos tuolta on lisää porukkaa lähdössä samalla ovenavauksella.
 
chubster

Jäsen
Tämähän se on luontainen mielleyhtymä, mutta näinköhän sittenkään. Täysverinen maalipyssy toki kelpaisi, niitä vaan ei kauheasti saalistettavaksi vilise missään.

Maalipyssy Kemellin tueksi olisi kiva kyllä joo, mutta sellainen tasonsa osoittanut peliä tekevä 1-sentteri kelpaisii myös…
 
david

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jukureiden pelaajarekrytointihaastattelu:

Haastattelija: ”Ootko vetänyt JYPissä?”
Pelaaja: ”Joo oon.”
Haastattelija: ”Paikka on teidän!” (Sellaisella Kummeli-tyylillä sanottuna).
 
Hiki-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Samaa mieltä, ettei määrää tartte lisätä määrän vuoksi. Nyt siellä jo kärkkyy paikkaansa Lahtinen, S.Koskela ja miksei Airokin. Katellaan nyt näillä ja iloitaan säästyneistä euroista.

Puistolalle onnea jatkoon. Puskista nyt tykkikausi tähän, sitten änäriin ja rahaa JYPille. Kjäh-kjäh.
 
david

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tämä Puistolan siirto indikoi mahdollisesti sitä, että nyky-JYP saattaa olla hyvinkin aktiivinen rosterin jatkuvassa hiomisessa. Voisiko oikeasti olla niin, että siellä on muitakin vastaavia tapauksia (Lambert, Lahtinen), joista saatetaan luopua ja sitten haetaan täsmähankintoja, jotka tuovat paremmin lisäarvoa joukkueeseen? Tässä olisi jopa järkeä mielestäni ja näitä nuoria ja lahjakkaita pelaajia on paljon helpompi ”kaupitella” muille seuroille kuin kallispalkkaisia pappoja.

Aika näyttää, jääkö tämä tähän.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös