Mainos

JYP kaudella 2021–2022

  • 601 279
  • 4 307

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Huomaatko että tässä asiassa yrität kyseenalaistaa minun sivistyksen tason?

Kun lukee kirjoitettua kun piru raamattua, päätyy mitä kummallisempiin tulkintoihin. En minä voi olettaa sinun tai kenenkään muunkaan sivistystasoa, enkä siihen piiruakaan kirjoittamassani viitannut, ymmärsin kaksi mahdollista syytä takertua moiseen ja otin vastineessa esiin niistä molemmat.

En myöskään ymmärrä koko ilmaisemaasi älyllisesti nöyrä tässä kontekstissa, en kai minä lähde kirjoittamaan mitään, johon totuutena en uskoisi, eihän siinä olisi järkeä. Sinulla tai muilla osanottajilla on tietenkin sama mahdollisuus perustella toisin omine analyyseineen ja perusteluineen, sitähän keskustelu täällä on. Sen minä osaan tuosta tulkita, että ihosi alle on minun persoonani ja tapani ilmaista mennyt. Siihen voin todeta perheeni myöhäisteinin sanoin: "se on voi voi" minä en lähde itseäni pienentämään toisten mieliksi, enkä sitä pyydä tai edellytä keneltäkään toiselta itseäni kohtaan.

Täällä ei ole kenelläkään todistustaakkaa, emme ole oikeuden istunnossa, meillä kaikilla on oikeus ilmaista oma näkemyksemme oman analyysin pohjalta.

Sinä itseasiassa tällä aloittamallasi olet tuonut minulle hiukan koomisen assosiaation, jossa olen kuin Nightwishin noise videon Emppu parka mielensäpahoittajien uhrina. En minä ole kenenkään yläpuolella, tai ylimielinen kuin jonkun sillä tavoin kokea haluavan mielikuvituksessa.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
@JypFabu Kuinkahan vanhaksi sinun pitää elää, että alat ymmärtämään mitä itse kirjoitat? Aina johonkin viestin loppuun yrität selittää, että et olisi ylimielinen tai et koe olevasi muiden yläpuolella, mutta tuo ei tarkoita mitään, kun viesteistäsi 95% on pelkkää ylimielisyyttä ja toisten halveksumista.

Sinulle on sanottu samoista asioista vuosien varrella todella usein ja monien käyttäjien toimesta. Nekin jotka eivät suoraan sano ovat myötäilleet mukana tykkäämällä niistä viesteistä, missä sinua on asioista huomautettu. Tässä ei ole kyse siitä, että joku yksittäinen ihminen olisi sitä mieltä, että olet ylimielinen ja muita halveksuva, vaan tämä vaikuttaa ihan selvästi olevan yleinen mielipide täällä JYP-osiossa.

Vastauksesi näihin huomautuksiin ovat täynnä uhriutumista ja sitä samaa ylimielistä muiden halveksuntaa, mitä harrastat päivästä ja viestistä toiseen muutenkin.

Toki eipä me sille kauheasti mitään voida, jos koet, että sinulla on oikeus olla muita kohtaan täysi mulkku ja et halua asiaa mihinkään muuttaa. Älä kuitenkaan ihmettele, että toistuvasti saat tämän kaltaista palautetta, kun käytöksesi on noin ala-arvoista.
 
Captain Slow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KR69, K11ng Perrin, Bratislavan mm-miehistö 2019
Get a room, you two!
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Enempää pläkkiselvästä lässyttämättä, josko palattais ihan aiheeseen, mistä tässä ketjussa on tarkoitus puhua. Jos minusta on teitin ihan pakko riipustella asian sijaan, perustakaa sille ketju.
 
avjk

Jäsen
Suosikkijoukkue
No mitä näitä nyt on...
Mielenkiintoinen tilanne kyllä kun ei ole pienintäkään hajua millaisella kokoonpanolla viikkoon lähdetään. Vieläkö lähtijöitä on? Joko Ottavainen pääsee irti sieltä missä on ollutkaan? Joko Scotka on palannut muutaman viikon hotellilomalta Kiinasta? Joko Lasi-Patrik Siikanen on parsittu kasaan? Liikkuuko kenelläkään jalka taudin jälkeen? Ei varmaan tarvitse olla edes sen mustekalan tasoinen ennustaja tietääkseen että kakkosta kannattaa lyödä lapulle. Sen verran omituiset lähtökohdat on pelille. Tyhjennysmyyntiä, sairastelua ja melkein kahden viikon pelitauko. Viimeksi tauon jälkeen pelattiin kauden toiseksi surkein peli kerhoa vastaan. Näillä mainospuheilla aion ainakin itse olla nauttimassa tunnelmasta seisomakatsomossa.
1. Brodecki-Christoffer-Gardiner
2. Lahtinen-Valkeejärvi-Turkulainen
3. Salmio-Helenius-Kemell
4. Heljanko-Alanen-Salonen

Winberg-Honka
Scotka-Ottavainen
Seppälä-Kakkonen
Peltola

Shostak
Mäkelä

JYP:n facebookin mukaan Siikanen pois vielä 1-2 vko
 
PikkuAntti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga
Enempää pläkkiselvästä lässyttämättä, josko palattais ihan aiheeseen, mistä tässä ketjussa on tarkoitus puhua. Jos minusta on teitin ihan pakko riipustella asian sijaan, perustakaa sille ketju.
Pitäisiköhän sinun joskus miettiä, miksi sinusta ei täällä juurikaan pidetä? Ilmeisesti tosin järkevää itsereflektointia tässä tapauksessa on turha odottaa mutta helppo yhtyä aiempiin kirjoituksiin.
 
Hiki-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ei mahda olla helppoa tuo pienten säästöjen hakeminen ja saavuttaminen. Pitäisi melkein exceliä taas pyöritellä, että saisi käsityksen siitä, miten tämän illan kaltaiset esitykset pienentää otteluista saatavaa tuloa.

Eipä tuo paikan päälle meneminen kausikortista huolimatta houkuttele. Eka kertaa itse asiassa tuntuu, että jonkun teennäisen oheistoiminnan tai parempien kaljojen ja eväiden perään voisi ehkä mennäkin, kun peli on täyttä kuraa.

Mitään muuta en odota loppukaudelta kuin vähän ammattiylpeyttä pelipäivinä.
 
Tepi#45

Tätä peliä, kun on katsellut (2.erän jälkeen 0-5) niin väkisin tuntee helpotusta, että kausi on pian ohi. Aika samat oli fiilikset myös viime kaudella samoihin aikoihin. Ei tällaisen katseluun yksinkertaisesti huvita kuluttaa aikaansa. Hytösen juhlapeli on tietysti poikkeus.

Ajatukset alkaa siirtyä siihen, että uudet jaot ja uusi kausi kiitos.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ei mahda olla helppoa tuo pienten säästöjen hakeminen ja saavuttaminen. Pitäisi melkein exceliä taas pyöritellä, että saisi käsityksen siitä, miten tämän illan kaltaiset esitykset pienentää otteluista saatavaa tuloa.

Toisaalta itsellä on ainakin ollut innostus hyvin lähellä nollaa jo melkein pari kuukautta, että tuohon nähden muutaman pelaajan lähteminen ei oikein mitään muuta. Saattaisi jopa vähän kasvaa jos mukaan saataisiin mielenkiintoisia nuoria pelaajia kuin vaikka siellä olisi ruusu tai Kalapudas mukana. Eiköhän tuo aika pitkälle mene että perjantana juhlitaan Hytöstä ja muissa peleissä käy ne jotka kävisi vaikka maailmanloppu tulisi.
 
Valajas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Bolts, Yanni Gourde
Mitä tuolla on oikeasti koko kausi tehty kun hyökkäyksiinlähdöt ja oman alueen peli on tuota tasoa? Parikymmentä kiekkoa jäänyt sinisille ja ekaa kymppiä lukuunottamatta yhtään organisoitua hyökkäystä ei ole saatu käynnistettyä. Hyökkäysalueella kyetään tekemään jotain, mutta sinne pitäis jotenkin myös päästä. En nyt ihan enää maaliskuun kynnyksellä jaksaisi ostaa mitään tekosyitä sille että peli on noin sekaisin.
 
Olihan tuossa hieman parempaa näkyvissä juuri ennen koronatapauksia, mutta nyt sitten porukka on enemmän tai vähemmän heikommassa hapessa ja pelituntuma parin viikon jäljiltä kateissa. Toivottavasti edes perjantain peliin saadaan latausta Hytösen pelin vuoksi ja tuossa on kuitenkin panoksena jumbosijan välttäminen joten ei ole syytä olla antamatta kaikkea.
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Olihan tuossa hieman parempaa näkyvissä juuri ennen koronatapauksia, mutta nyt sitten porukka on enemmän tai vähemmän heikommassa hapessa ja pelituntuma parin viikon jäljiltä kateissa. Toivottavasti edes perjantain peliin saadaan latausta Hytösen pelin vuoksi ja tuossa on kuitenkin panoksena jumbosijan välttäminen joten ei ole syytä olla antamatta kaikkea.
Tämäkin ottelu alkoi pirteästi ja kiekkorohkeasti, mutta kunnon lamaantuminen heti Kärppien ensimmäisen maalin jälkeen
 
avjk

Jäsen
Suosikkijoukkue
No mitä näitä nyt on...
Mitä tuolla on oikeasti koko kausi tehty kun hyökkäyksiinlähdöt ja oman alueen peli on tuota tasoa? Parikymmentä kiekkoa jäänyt sinisille ja ekaa kymppiä lukuunottamatta yhtään organisoitua hyökkäystä ei ole saatu käynnistettyä. Hyökkäysalueella kyetään tekemään jotain, mutta sinne pitäis jotenkin myös päästä. En nyt ihan enää maaliskuun kynnyksellä jaksaisi ostaa mitään tekosyitä sille että peli on noin sekaisin.
Sama puolustuksen suhteen. Pakit heittävät kiekkoja oman maalin takaa oman maalin eteen. Purut luokattomia.
 
Vanhapuuma

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYPinkylä, Suomen maajoukkueet, IF Gnistan
Vanhana tilastonikkarina voinen vetää JYP-Kärpät -matsista yhteenvetoa, datajournalismia kun on kaivattu lisää.

Negat ensin. Pelejä on hankala voittaa, kun tekee nolla maalia. Tänään niitä tosin olisi pitänyt tehdä seitsemän.

Posit loppuun, niin tulee parempi mieli. Nousujohteinen peli kaikesta huolimatta: ensimmäisessä erässä JYP päästi kolme maalia, toisessa erässä kaksi maalia, ja viimeisessä enää vain yhden! Jos JYP olisi pelannut seitsemän erää Kärppiä vastaan, voimme loogisesti päätellä, että neljännessä erässä olisi tullut nolla maalia, JYP olisi tehnyt yhden viidennessä, kaksi kuudennessa ja kolme seitsemännessä. Tällöin peli olisi päättynyt tasan. Matemaattisen aukottomasti ei voi päätellä, mitä olisi tapahtunut kahdeksannessa erässä, joten on vain todettava, että kyseessä on paradoksi eikä vastausta kysymykseen voi löytyä. Jätän kysymyksen silti avoimeksi tuleville sukupolville vastattavaksi.

Herkkupalana aivan loppuun: Aleksi Salonen painoi ottelun kovimman laukauksen mittariin, 155 km/h. Niitä kun Sählä olisi laukonut seitsemän Kärppien maalivahdin ohitse ja punaisen maalikehikon sisään, JYP olisi voittanut 7-6.
 
Jaakko81

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS,JYP
Pitäisiköhän sinun joskus miettiä, miksi sinusta ei täällä juurikaan pidetä? Ilmeisesti tosin järkevää itsereflektointia tässä tapauksessa on turha odottaa mutta helppo yhtyä aiempiin kirjoituksiin.
Kaveri kyllä vaikuttaa siltä että sieltä ylemmältä portaalta ei tarvitse näitä ohjeita kuunnella, kun tietää kuitenkin paremmin kuin alemmilla olevat. Niin aika tyhjille seinille varmaan kirjoitat. Veikkaan että kyseinen kaveri harrastaa niin paljon itsereflektointia ja tulee siihen lopputulokseen että tietää kaikesta kaiken, paremmin kuin kukaan, niin eihän tuo pyyntö sitä harrastaa tee kuin sen että ensi kerralla on vielä itsevarmempi.
 
avjk

Jäsen
Suosikkijoukkue
No mitä näitä nyt on...
"
Onhan tuo JYP:in pelaaminen ihan kamalaa. Ei millään muotoa Liiga-tasoa, ei sitten millään. Yksi pelitavallisesti heikoimmin organisoiduista joukkueista Liigassa ikinä.

Keskustan alkeellinen puolustaminenkin on aivan kammottavaa. Aivan verkkokassi kamaa. Pelaajat aivan pihalla pyörivät kuin puolukat siellä jossain, jos kentällä tulee pienikin epäselvä vaihe. Ei ole roolit niin sanotusti selvillä. Järkyttävää pelaamista."

Lainaus Kärppien puolelta...
Tämä on se lokakuu-tämä päivä välisen akselin isoin ongelma. Ja tuolle Ahvenjärvi & co ei ole saanut mitään aikaan, paria peliä lukuunottamatta
 
Ei ole ei. Jargonilla sanottuna toisteisuus ja rakenteet puuttuu ihan täysin. Kiekkoa menetetään odottamattomissa paikoissa jatkuvasti ja ei olla valmiita puolustamaan. Näyttää taas kerran siltä että pelaajat pelailevat omin päin luomukiekkoa ja yhteisiä sovittuja asioita ei kunnolla noudateta. Kaikki kestää ja ukot ei tiedä mitä tehdä. Jos kiekkokontrolli saadaan niin yritetään jotain aivan liian vaikeaa. Kärppiä kun tänään katsoi niin siellä tehtiin asiat helpoksi. Viisikko kasaan, haetaan vauhti ja parilla helpolla syötöllä pelataan keskialue läpi. Ei se ole niin vitun vaikeaa. Aivan järkyttävä kontrasti esim. leijonien pelitapaan ja viisikon tiiviyteen. Ja suurin ero on sitoutuneisuus ja pelitavan vaativuus. Tänäänkin kolmannessa saatiin edes jotain aikaiseksi kun heitettiin vaan kiekkoa päätyyn ja mentiin oikea aikaisesti perään.
 
jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
Tänään ei tarttunut melkein mikään Shostakilla. Ja huominen peli lienee 99% varmuudella ruma tappio. Siksi toivoisin, että Mäkelä saisi pelata huomenna tai vaihtoehtoisesti Parkkinen Keuruulta mukaan. Toki voihan se Shostak jaksaakin neljä peliä pelata tauon jälkeen mutta jotain mielenkiintoa olisi kiva saada huomiseen peliin.
 
Joku nuori maaliin voisi myös puolustuspeliä herättää.

Mitä vielä tuli peliin niin moni pelaaja ilmeisesti oli vasta sunnuntaina palannut muutaman viikon jälkeen treeneihin että ei tuossa varmaan ihmeitä kannatanutkaan odottaa yhden harjoituksen jälkeen. Perjantai on se mihin omat katseet kyllä osuu vaikka huomennakin pitäisi pelata.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Pitäisiköhän sinun joskus miettiä, miksi sinusta ei täällä juurikaan pidetä?

Ei, muitakaan kirjoittajia en pitämisen perusteella mieti, vaan asian mistä puhutaan. Muutoinkaan pitäminen ei lie velvollisuus ihmiselle, mutta kyky puhua asioista omalla nimellään ja perustellen on posiketjun kamaa. Ignore nappi on olemassa wink wink!
 
jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3

jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
Gardiner loppukaudeksi HIFKiin mutta ensi kaudesta on käytetty optio. Rasmus Heljanko jatkaa kevääseen 2024 saakka. Kalajanniska palaa JYPiin 1+1 vuotisella sopimuksella.

Jahas, olin hidas.
 
Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Hongan ja Turkulaisen tapauksessa samanlaiset diilit olisi jees. Mä oon tykännyt tästä köyhänmiehen Heljangosta, siisti juttu!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös