Mainos

JYP kaudella 2021–2022

  • 601 331
  • 4 307

-MMH-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Voihan sen laskea jonkun mielestä epäonnistumiseksi jos ei raivannut heti itseään ykkösmaalivahdiksi syrjäyttäen kokeneempia edestä.
En minä näin ajattele. Katson niin että seurat missä Ruusu on ykkösenä pelannut eivät ole pitäneet Ruusua vielä ykkösmaalivahdin tasoisena (HIFK ja JYP). Aiemmin rooli varmasti onkin ollut kakkosmaalivahti. En myöskään näe mitään syytä etteikö hänestä voisi tulla hyvä liigatason maalivahti tai onko hän jo sitä. Suomessa ei kuitenkaan toistaiseksi tunnu luottoa löytyvän. Luotan kyllä mielummin seurojen arvioon enemmän kuin omaani koska siellä se paras tieto varmasti on.
 

Valajas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Bolts, Yanni Gourde
Olen samaa mieltä että tämän kauden Jypissä tuskin kukaan maalivahti olisi pystynyt joukkuetta kannattelemaan. Niin moni osa-alue petti pahemman kerran. Itse en osaa arvioida kuinka hyvä tai huono maalivahti Ruusu on mutta hänen historia kertoo että on usein jäänyt 2.maalivahdiksi tai joutunut lainalle muihin seuroihin. Ei oikein ole pystynyt vakiinnuttamaan paikkaansa Liiga tasolle ja nyt siirto Ruotsiin. Toivon että Ruusu löytää paikkansa ja saa peliinsä varmuutta. Parhaimmillaan hän kuitenkin on pystynyt ottamaan huikeita torjuntoja.

Onhan tuo nyt jo nähty, että selkeästi parempi veskari ei isoa kuvaa muuttanut. Shostak on alun etukulmamaalien jälkeen ollut aivan eri tason veskari kun Ruusu. Kiekkojen liimaaminen, reagointi irtokiekkoihin ja maskin takaa tuleviin vetoihin on ihan huipputasoa. Tuohon sitten päälle henkinen vahvuus ja tasaisuus suorituksissa, jotka kielivät jo nuorella iällä tulevasta huippupelaajasta. Shostakilla tuntuu myös olevan täydellinen keskittyminen päällä otteluiden aikana ja kentälle ei ole menty naureskelemaan vaan hoitamaan se oma tontti ja rooli ihan viimeisen päälle. Surullista että Shostak meinaa jäädä umpisurkeassa JYPissä vähälle huomiolle.
 

Hexa

Jäsen
Shostak on alun etukulmamaalien jälkeen ollut aivan eri tason veskari kun Ruusu.
Kyllähän Shostak on kuitenkin sen prosentin verran parempi kuin Ruusu maalivahtien tilastoissa ja se on loppujen lopuksi iso ero. Mutta ei ne kaikki muutkaan maalivahdit joka kausi onnistu, kuten vaikka Kilpeläinen, jota kuitenkin on pidetty ihan laadukkaana veskarina.
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Näkyy nuo mv asiat aiheuttavan edelleen parranpärinää vaikka Ruusu on jo vaihtanut maata.

Kun näitä lueskelee tulee olo, että asiaa yksi jos toinenkin katsoo omien fiilistensä pohjalla, niin miettiessä maalivahtien tasoa, kuin ymmärryksessä monien eri tekijöiden summaa, jotka vaikuttavat siihen onnistuuko joku sen kummemmin kuin joku toinen ja sitä tuetaan prosenttien lukemisella aina omaa agendaa tukien.

kaikkien pelaajien, myös maalivahtien toimintaan vaikuttaa lukematon taustatekijöiden summa, jotka ei tietenkään näy selittävästi prosenteissa, eikä edes katsomosta tihrustaen. Niinpä pelaajille kaudet ei ole toistensa veljiä ja mitä nuorempia ovat, sitä haperompaa on kasata näkemystä pitkän ajan keskiarvoillakaan.

Varmaan ainoa, jonka katsoja voi halutessaan varmasti tajuta, on antaako joukkue mahdollisuuden maalivahdin onnistua, vaiko eikö anna ja tämä tietty johtaa siihen onnistuuko joukkue vai eikö onnistu kokonaisuutena. Sen pohjalta sitten voi ladella tuomioita pohjaten pääosin siihen onko maalivahdilla mieluisa torjuntatyyli, aiheuttaako hänen habituksensa antipatiaa vai sympatiaa. Nämä voi sitten aiheutua vaikka sulamisesta yhdessä tärkeässä po sarjassa, huonon joukkueen kanssa rypemisestä jne. ja tuomio on ikuinen, joskaan ei järjellinen.

Shostakkia moni täällä kehunut ja ihan aiheesta mun mielestä, mutta kyllä se monessa tilanteessa vetää ylipelaten ja tekee junnumokia, jotka on ihan ymmärrettäviä hänen ikäiselleen veskarille ja virheitä teki Ruusukin.

Jos nyt yrittää tai haluaa tehdä sitä vertailua vaikka nyt Ruusun ja Shostakin kesken, pitäisi tietää millaisen juniorivalmennuksen läpi kumpikin on mennyt, onko niissä laatueroja, onko heidän perus lahjakkuudessaan eroja ja niin edelleen. Minusta pitävä analyysi on mahdoton, jos myös vajain tiedoin järjetön. Se kuitenkin on hyväksyttävä tietenkin, että mutu on ainoa mihin kukaan meistä pohjaa, ollen itselle totta ja muille se ja sama.
 

Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Minun puusilmiin on näyttäny sille, että Shostakin peli on rauhoittunut. Näyttää olevan paremmin ytimessä ja tapahtuu vähemmän "turhia" asioita. Hyvin on Shostak pelannut, eikä ainakaan minun silmät ole nähneet, että tekee monessa tilanteessa junnumokia.

Välillä tuntuu, että tämä maalivahtikeskustelu on mennyt JYPin osalta hieman liian sensitiiviseksi. Vaikka onhan se tietysti toisaalta hyvä, että herättää tunteita ja keskustelua.
 

Joe Plop

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kalapudas Kärppiin...

Kertoo JYPin fb... Taloudellinen ratkaisu. Koronasta johtuvat negatiiviset talousnäkymät yhdessä odotettua huonomman menestyksen kanssa johtivat päätökseen kertoo Viitanen
 

JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Vähän Lambertin poistumisen tyyliset vibat. Juuri kun Kalapudaskin alkoi esittää odotettuja otteita kaukalossa, pelaaja lähtee kilpailevalle seuralle.

Tuli tässä mieleen, että kauden aikana joukkue on vahvistunut ihmeen vähän. Edes sellaisia viime kauden Sepplän tai Ottavaisen kaltaisia vahvistuksia ei ole näkynyt, vaikka lähtijöiden lista on ollut aika pitkä:

Puistola
O'Brien
Lambert
Ruusu
Kalapudas
 

snake70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Jo loppukaudeksi siis. Nyt alkoi sitten tyhjennysmyynnit. Tai alkoihan ne jo Ruusun lähdöllä.
Vähän Lambertin poistumisen tyyliset vibat. Juuri kun Kalapudaskin alkoi esittää odotettuja otteita kaukalossa, pelaaja lähtee kilpailevalle seuralle.

Tuli tässä mieleen, että kauden aikana joukkue on vahvistunut ihmeen vähän. Edes sellaisia viime kauden Sepplän tai Ottavaisen kaltaisia vahvistuksia ei ole näkynyt, vaikka lähtijöiden lista on ollut aika pitkä:

Puistola
O'Brien
Lambert
Ruusu
Kalapudas
Käytännössähän tuossa on lähtenyt ne jotka ei olisi muutenkaan olleet ensi vuoden kuvioissa mukana, Mitä niitä suotta roikottamaan mukana jos jotkut haluaa. ja tässähän sitä vapautuu kaivattua rahaa kun ei tarvitse palkata ensi kaudeksikaan. mitä jotkut on sanonut jos Kalapudas lähtee, nyt lähti

Eiköhän sieltä vielä se Turkulainenkin lähde
 

Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kausi on oikeasti ollut taputeltu jo pitkään, joten ihan hyvä ratkaisu tämä. Pelillisesti tietysti harmi, kun oli vihdoin löytyi kemiaa ja jääkiekkoa muistuttavaa toimintaa jäältä.

Kärpät taitaa olla pelillisesti vähän sekaisin, mutta toivotaan hyvää loppukautta miehelle!
 

Valajas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Bolts, Yanni Gourde
Fiilikset on kyllä matalalla ja vaikealta tuntuu kyllä hallille enää tällä kaudella lähteä, nyt kun näyttää siltä että tyhjennysmyynnit on totta. Järjellähän tuon tiesi, mutta iski fiilispohjalla aika lujaa tajuta kuinka pohjalla sitä ollaan.
 

jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
Toivon vain, että lähtijät on tässä. Ei hirveämmin kiinnosta katsella samaa ”sontaa” kuin viime viikolla. Ja iso riski on myös siinä, että katsojia alkaa olemaan alle 1000, joka on todella huono juttu. Tietty ymmärrän talouden ja pelaajan kannalta, kun ei jatkaisi ensi kaudella mutta…
 

Coutinho

Jäsen
Ei mennyt Turkulainen tai Honka Ruotsiin, joten mielenkiintoista nähdä mikä tilanne on heidän kanssaan. Liigassa tuskin maksetaan mitään siirtorahoja, joten eiköhän ainoa säästö olisi palkka.
 

Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Jos ja kun Kala-Antti ei jatkokuvioihin kuulunut tämä on täysin oikea ratkaisu. JYP ei voi loppukaudella mitään saavuttaa, joten kaikki jotka ei joukkueen tulevaisuuteen kuulu voidaan minun puolestani tyhjentää muualle.
 

Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ei mennyt Turkulainen tai Honka Ruotsiin, joten mielenkiintoista nähdä mikä tilanne on heidän kanssaan. Liigassa tuskin maksetaan mitään siirtorahoja, joten eiköhän ainoa säästö olisi palkka.
"Sopimuspurun ja siirron tuoman taloudellisen hyödyn avulla pystymme pienentämään tämän kauden kulurakennettamme."

Tämä JYPin tiedotteessa mainittu jättää tulkinnalle ehkä hieman tilaa, mutta eiköhän se tosiaan ole luokkaa loppusopimuksen aikainen palkkakustannus, jonka JYP säästää. Huomioiden palkkaan liittyvät sivukulut, niin tämäkin säästö lienee ihan tervetullut JYPille.
 
Viimeksi muokattu:

Hiki-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kaksijakoiset fiilikset on. Kun tilanne jatkosopparin suhteen oli mikä oli ja JYPin tilanne mikä on, on ratkaisu Kalaputaasta luopuminen ok. Samalla kuitenkin näyttää lähtijöiden myötä realisoituvan se, että taas ensi kaudeksi kasataan palapeli melkolailla alusta asti. No, päästäänpähän spekuloimaan!

Kyllähän nuo signaalit kämppien myynnistä sen verran vahvoja ovat myös, että ei tästä nyt yllättynytkään voi olla. Olisi mahtunut minun ensi kauden JYPiin kyllä.
 

Kauko Viisas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
"Sopimuspurun ja siirron tuoman taloudellisen hyödyn avulla pystymme pienentämään tämän kauden kulurakennettamme."
Varmastikin näin, mutta jäin pohtimaan sitä a) että kuinka kuralla JYPin talous oikeasti on, b) millaista palkkaa Kalapudas nautti?

Kyse on kuitenkin vain 2,5kk palkasta. Toki siitä olen samaa mieltä, että turha tässä tilanteessa on roikottaa ja maksaa palkkaa pelaajalle, jolle ei tulevaisuutta joukkueessa ollut.

Jokainen euro taitaa olla tarpeen.
 

Powerage

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Anaheim Ducks
Kiitos Jeesus.
Kiitos Mikko.
Kiitos Antti.

Tämä on kaunis päivä olla JYP-kannattaja!
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Varmastikin näin, mutta jäin pohtimaan sitä a) että kuinka kuralla JYPin talous oikeasti on, b) millaista palkkaa Kalapudas nautti?

Juupa juu, sen varassa minkä täällä kuullut on, liksa oli pelipaikkaansa nähden kohtuullinen liigan mitassa.

Talous on juntturassa ja oikeastaan se pahin skenario tapahtui jatkon kannalta. JYP ei tulevaankaan kauteen ponnista milliäkään pahnan pohjimmaisia paremmin, se on signaali ja tarkoittanee melko todennäköisesti pysyvän jumbokamppailupaikan naulaamista. Pysyvällä tarkoitan useita, enemmän kuin kahta kautta.

Paska uutinen siis kaikkiaan, ei siis se, että Kalapudas lähti, vaan se mitä indikoi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös