Näinhän se varmaan suurin piirtein on mennyt. Edelleen vaan ihmettelen sitä miksi Tomasek on halunnut pois JYPistä, kun pisteitäkin oli kertynyt ihan mukavasti ja vaikutti kuitenkin viihtyvän myös joukkueessa ainakin kehonkielestä päätellen. Ehkä sitten hänen omatkin odotuksensa olivat myös suuremmat, kuten monien muidenkin odotukset hänen suhteen. Pisteitä olisi siis voinut olla vieläkin enemmän, varsinkin maaleja. Päätös lähdöstä oli joka tapauksessa hänen oma ratkaisu.Ei sen nyt ihan noin ole mennyt että Tomasek olisi Keskiviiikko aamuna ilmoittanut halunsa pois lähtöä ja JYP olisi sen jälkeen lähtenyt etsimään korvaajaa. Kyllä asia on ollut tapetilla hiukan kauemmin. Sitä on vaikea lähteä arpomaan missä järjestyksessä asiat on tapahtunut, Mutta se on melko varmaa että Palmu on ollut jyväskylässä viimeistään to aamuna ellei jo Ke iltana.
Näinhän se varmaan suurin piirtein on mennyt. Edelleen vaan ihmettelen sitä miksi Tomasek on halunnut pois JYPistä, kun pisteitäkin oli kertynyt ihan mukavasti ja vaikutti kuitenkin viihtyvän myös joukkueessa ainakin kehonkielestä päätellen. Ehkä sitten hänen omatkin odotuksensa olivat myös suuremmat, kuten monien muidenkin odotukset hänen suhteen. Pisteitä olisi siis voinut olla vieläkin enemmän, varsinkin maaleja. Päätös lähdöstä oli joka tapauksessa hänen oma ratkaisu.
Niin tai sitten vain meni sinne mihin sai nopeimmin sopimuksen, oma kotimaa kävi luultavasti varsin hyvin. Varmaan teki omat johtopäätöksensä Palmun sopimuksen varmistumisen jälkeen, eikä halunnut jäädä taistelemaan peliajasta. Kaikkia yksityiskohtia ei voi kuitenkaan tietää. Eikä varmaan nuo penkkikomennuksetkaan kovin mieluisia olleet, aiheesta tai ei. Eteenpäin kuitenkin tämänkin asian suhteen.Riippuu tietenkin missä kohti tuo päätös on tehty, oliko ennen vai jälkeen penkityksen, mutta jos viimekaudella joutui monta peliä huilaan ja taas sama juttu niin ei varmaan tunne asetelmia paremmaksi sen jälkeen jos vahvistuksia vielä tulossa. Lisäksi juurikin tuo tsekkeihin meno viittaa että halusi ehkä kotia pelaan , muuten olisi luullut ottajia olevan muuallakin.
Nuoret pakit ovat petranneet samoin kuin nuoret hyökkääjät. Harkkapelien jälkeen olin sitä mieltä, että Kalajanniskalla ei ole vielä mitään asiaa liigaan, mutta jätkähän pörrää siellä ihan hienosti. Siinäkö seuraava ”Turkulainen”?
Olen seurannut Petrus Palmua jo Jokereiden B-junnuista lähtien, missä oli silloin selkeä kärkipelaaja ja muutenkin esimerkillinen urheilija. Ammattilaisura ei ole lähtenyt vielä kunnolla liitoon, mutta nyt saanee Jypissä ison roolin ja paljon vastuuta. Iskee vielä tälle kaudelle reilut 40 tehopinnaa ja tekee vihdoin läpimurron. Tätä toivon ja siihen uskonkin, koska tiedän äijän potentiaalin
Tässä vähän statistiikaa JYP-Ilves ottelusta ja niin sanotusta raskasjalkaisesta ja hitaasta JYP joukkueesta jolla oli vastassa Nuori ja nopeajalkainen joukkue. Eihän tämä mikään absoluuttinen totuus ole mutta suuntaa antava, Vertasin peliaikaa luisteltuun matkaan josta saa tietyn kuvan kaverin liikkuuvuudessta.Kieltämättä hieman huvittaa, kun vastustajien leireissä puhutaan toistuvasti JYPin hitaudesta ja kuinka siihen täytyy iskeä. Eihän JYP nyt liigan nopein joukkue ole, mutta kyllä sieltä jalkaa löytyy. Puolustuksessa on kaksi iän puolesta hitaampaa, eli Kalteva ja Mäenpää, mutta en lähtisi heitäkään suoranaisesti hitaiksi pelaajiksi kuvailemaan.
Kieltämättä hieman huvittaa, kun vastustajien leireissä puhutaan toistuvasti JYPin hitaudesta ja kuinka siihen täytyy iskeä. Eihän JYP nyt liigan nopein joukkue ole, mutta kyllä sieltä jalkaa löytyy. Puolustuksessa on kaksi iän puolesta hitaampaa, eli Kalteva ja Mäenpää, mutta en lähtisi heitäkään suoranaisesti hitaiksi pelaajiksi kuvailemaan.
Kokonaisuutena JYP on pelaajiston osalta vähintäänkin ylempää keskikastia nopeuden suhteen. Hitaita lähtöjä käytetään sen verran paljon, että pelityyli voi näyttää aika hitaalta, joka saattaa hämätä katsojia.
Toki on ihan ymmärrettävää, että viime kauden jäljiltä JYP nähdään edelleen hitaana joukkueena. Viime kaudella oli kuntopohja paskaa ja mukana useita selvästi hidasjalkaisia pelaajia, jotka saivat kauden jälkeen lähteä.
Pelkästään kaksikko Palmu & Turkulainen ovat sen tason taskuraketteja, että paremmalla jalalla pelaavia saa liigasta etsiä. Nostavat JYPin pelaajien jalkanopeuden keskiarvoa merkittävästi :)
Kyllähän tuohon hitauteen viittaamiseen heijastaa viime kausi, ja monen hokeminen ettei JYP pelaa modernia pelia ja on liian hidas, ongelmahan oli se että se vauhti suuntautui ihan väärään suuntaan kun kukaan ei tiennyt miten kuuluisi pelata ei edes sevalmentaja. Kuorossa porukka vaahtosi että liian hitaasti lähtevät hyökkäyksiin jne, 10 peliin on tullut JYPlle esim viivelähtöjä enemmän kun edelliseen 10v (600 ottelussa yhteensä) Se että joukkua alkaa pelamaan samaa peliä niin ajoituksetkin rupeaa osumaan kohdalleen, vielä ei peli ole kohdallaan mutta jos porukka pysyy ehjänä niin tossa joulun jälkeen voi näyttää vielä paremmalta kun Tirkkonen/Santalan visio hioituu.Tähän ainakin Sportin kannattajat iskivät harjoituskaudella. JYP oli hyvä aihio mutta liikaa hitaita pappoja, jäädään jalkoihin nuoremmille joukkueille. Ei me nyt tähän mennessä tällä kaudella mihinkään jalkoihin olla jääty, ei edes tuulennopeaa Ilvestä vastaan.
10 peliin on tullut JYPlle esim viivelähtöjä enemmän kun edelliseen 10v (600 ottelussa yhteensä) Se että joukkua alkaa pelamaan samaa peliä niin ajoituksetkin rupeaa osumaan kohdalleen, vielä ei peli ole kohdallaan mutta jos porukka pysyy ehjänä niin tossa joulun jälkeen voi näyttää vielä paremmalta kun Tirkkonen/Santalan visio hioituu.
En silti usko, että sillä urotekoihin enää pystytään.
Annetaan niiden nyt kehittyä rauhassa vielä 50 peliä, että ovat parhaimmillaan sitten poffeissa. Vakavasti ottaen, JYP ei tarvitse mitään parempia pakkeja, jos pystytään pysymään pelisuunnitelmassa ja pitämään kiekko liikkeessä koko ajan. Tosin pleijareissa pakkeja tullaan paineistamaan ihan toisella tavalla, mutta onhan tässä vielä aikaa monen pelaajan kasvaa isompiin saappaisiin ennen sitä. Nyt JYP pelaa tosiaan lähes puhdasoppista meidän peliä tai ainakin puhtaampaa versiota siitä mitä on pelannut pitkiin pitkiin aikoihin.Mitään urotekoja ei tuolla pakkikalustolla ei kyetä varsinkaan play offeissa, siellä on liian monta pakkia jotak ei mahtuisi mestiksessäkään kärki pareihin
Veljekset samaan ketjuun, niin alkaa tapahtumaan. Mutta on kyllä hyvä uutinen JYPille, tuli kiekollista osaamista lisää reilusti. Ottelukohtainen sopimus varmistaa Juliukselle mahdollisuuden palata rapakon taakse, pelituntuman kärsimättä. Veikkaan että Allen tippuu seiska pakiksi, ja Ikosen ja Jokisen tervehdyttyä kilpailu pakkien osalta on tiukkaa.Oho, kenenköhän pakkiparina pelaa? :)