Mainos

JYP kaudella 2013–2014 – uudet kuviot, tutut kujeet?

  • 469 828
  • 1 405

Rici

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, D, Pönttövuoren Peikot
Tuo JYPin loukkaantumissuma on kyllä valtava. Pitäisi ehkä käydä jo pohtimaan, mistä se johtuu. En ole alan asiantuntija, mutta viisaammat ovat joskus viitanneet, että joukkueurheilussa runsaat loukkaantumiset ovat merkki harjoittelussa tehtävistä virheistä. Joku tiklastonikkari voisikin laskea puhtaat pelitilanneloukkaantumiset ja mystiset tippumiset kokoonpanosta.

Itse asiassa pelitilanteidenkin loukkaantumisherkkyys voi olla seurausta puutteista tai virheistä harjoittelussa. Asiasta olisi tosiaan kiinnostavaa kuulla asiantuntevampia lausuntoja.
 
Itse asiassa pelitilanteidenkin loukkaantumisherkkyys voi olla seurausta puutteista tai virheistä harjoittelussa. Asiasta olisi tosiaan kiinnostavaa kuulla asiantuntevampia lausuntoja.

Valmentaja Virtanen sivuaa asiaa Keskisuomalaisen sivuilla tähän tapaan:
"Syitä loukkaantumissumaan Virtanen ei osannut yksilöidä.
– Harjoittelussa ei ainakaan ole tehty mitään sellaisia muutoksia, joka tämän selittäisi. Jostain yksittäisestä kolhusta johtuvien vammojen lisäksi tuossa on sellaisia 5–10 vuoden aikana rasituksen kautta syntyneitä vammoja, jotka ovat nyt vain tulleet tiensä päähän, Virtanen kertoi.
 
Andrei

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Taisi olla toinen kerta tällä kaudella, kun Marko Virtanen otti tuommoisen "puolikkaan" aikalisän, keräsi porukan kasaan ja rauhoitti tilanteen. Siis tilanteessa 0-3. Tämän jälkeen jäällä oli ihan uudenlainen JYPpi ja heti seuranneesta vaihdosta tuli kavennusmaali.

Sama kuvio nähtiin jo aiemmin tällä kaudella Jokerit-pelissä, jossa Jokerit olivat menneet 2-3 johtoon tekemällä 3 maalia peräjälkeen. Silloinkin Virtanen kokosi porukan, antoi ohjeet mutta ei käyttänyt aikalisää. Ja seuranneesta vaihdosta Nenonen tasoitti 3-3:een.

Mielenkiintoinen ja hienosti toimiva konsti kesken pelin, mistä Virtaselle iso hatunnosto!
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tuo JYPin loukkaantumissuma on kyllä valtava. Pitäisi ehkä käydä jo pohtimaan, mistä se johtuu. En ole alan asiantuntija, mutta viisaammat ovat joskus viitanneet, että joukkueurheilussa runsaat loukkaantumiset ovat merkki harjoittelussa tehtävistä virheistä. Joku tiklastonikkari voisikin laskea puhtaat pelitilanneloukkaantumiset ja mystiset tippumiset kokoonpanosta.

En tiedä mutta pelitapakin voi olla että aiheuttaa enemmän loukkaantumisia. Vaikka pelityyli oli ennen rajumpi ja taklaavampi niin yleensä se ottava osapuoli oli vastustaja. Nyt tunnutaan jäävän enemmän paikoilleen ja vastustaja jyrää JYPin pelaajia eikä juuri toisinpäin. ET turnaus ja huono tuuri toki myös osasyy, mutta ei varmaan kaikkea selitä, ei se pelaajamateriaalikaan niin paljon ole muuttunut.
 
Handyy

Jäsen
Tuo JYPin loukkaantumissuma on kyllä valtava. Pitäisi ehkä käydä jo pohtimaan, mistä se johtuu. En ole alan asiantuntija, mutta viisaammat ovat joskus viitanneet, että joukkueurheilussa runsaat loukkaantumiset ovat merkki harjoittelussa tehtävistä virheistä. Joku tiklastonikkari voisikin laskea puhtaat pelitilanneloukkaantumiset ja mystiset tippumiset kokoonpanosta.
Jyrki Ahohan vastasi fysiikkaharjoitteista jo Dufvan aikana ja käsittääkseni on siinä aikalailla ykkösmiehiä Suomessa. Varmasti tietysti tietoa on siirtynyt eteenpäin, mutta onhan se kieltämättä hieman epäilyttävää että heti Ahon lähtemisen jälkeen ollaan tällaisessa tilanteessa. Virtasen kommentitkin, että "vammat ovat tulleet tiensä päähän" on aika kummallinen, että niillä kaikillako oli vammasta, pelaajan iästä ja vamman kestosta huolimatta parasta ennen 2013?

Ihan kuriositeettina täällä Jatkoajassa Bluesin loukkaantumisketjussa on kokonaista 12 viestiä, viime kaudella ennen Ahon aikaa viestejä oli ketjussa 96...
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Loukkaantumisten kanssa pitää olla rehellinen. Ei ole sattumaa että joissain joukkueissa lasarettilista on pitkä. Niin ja en voi välttyä vituttumasta lauseille jotka piilottuvat vammoihin. Niitä Virtanen viljelee. No onko tavoite nyt säälärit?
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Piti hetki pyyhkiä silmiään lukiessani tekstiä ettei pelaajien fysiikkapuolta ole huollettu tarpeeksi ja tuossa olisi osasyy moniin loukkaantumisiin. Jos näin on, herää kysymys mitä vittua siellä valmennuksessa tehdään?
 
Katsokaa joukkueiden vammalistoja ja tehkää päätelmä. Kaikki ei ole tuuria.
 
jukiapina

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP valitettavasti
Puolustus sen sijaan huutaa terävää kärkeä vaikka sinnekin on saigonilta tulijoita. Näkyvä on laskeutunut hävettävän huonolle tasolle eikä tuo sekava orkesteri ilman selkeää kapelimestaria pärjää. Näkyvän pitäisi olla vähintään joka toinen ilta laadukas kiekollinen pakki. Tähän on helppo kirjoittaa vähän samaa mitä kirjoitin Vatasesta toisaalle. Näkyvän rooli ei ole dominoida omaa päätä, hänen tehtävä on selviytyä siellä ja tuoda lisäarvoa hyökkäyspäähän tehojen muodossa. Ilman jälkimmäistä meillä on vain n. 77kg turhake.

Juurikin näin. Näkyvä on ollut koko kauden enemmän tai vähemmän pujottelukeppi joka ei pärjää kaksikamppailutilanteissa yhtään.

Oletteko seuranneet Halmeen pelaamista. Täysin turha kaveri. Sijoittuminen täysin hanurista ja pelaa itsensä usein tilanteista pihalle. Vaikka on liiga kokemusta niin pelaa kuin junnu. Onko oikeesti pakko pitää kokoonpanossa?
 
Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens

Ja kenetkä ajattelit nostaa tilalle? Ei koko Akatemiaakaan voi tyhjätä pakeista ellei ole tarkoitus tiputtaa seuraa tahalteen Suomi-Sarjaan ja tämä tuskin on JYPin strategia.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Juurikin näin. Näkyvä on ollut koko kauden enemmän tai vähemmän pujottelukeppi joka ei pärjää kaksikamppailutilanteissa yhtään.

Oletteko seuranneet Halmeen pelaamista. Täysin turha kaveri. Sijoittuminen täysin hanurista ja pelaa itsensä usein tilanteista pihalle. Vaikka on liiga kokemusta niin pelaa kuin junnu. Onko oikeesti pakko pitää kokoonpanossa?

Silti joukkueen ykköspakki Näkyvä ollut, näkisin enemmän että isoin ongelma on ollut että sieltä takaa oikein kukana muu ole pystynyt nousemaan ja pitämään edes omaa tasoaan ja Näkyvä joutuu kokoajan omien äärirajoilla pelamaan.

Halme tosiaan on pako peluttaa ja varsinkin jos Välivaara on pitempään poissa eikä Salonen ole vielä perjantaina mukana. Se tietää että Akatemiassa pitää todennäköisesti nostaa Kankaanperä tai Kemiläinen kokoonpanoon mukaan. Akatemiallakin on suurin osa jäljellä olevista pelaa ekoja pelejä edes miesten tasolla joten ei mitään järkeä Halmetta korvata, itseasiassa hyvin lähellä alkaa olemaan tilanne että Halmeen tyylinen pelaaja pitäisi jostain kaivaa jo perjantaiksi mukaan toinenkin jotta edes jotain tasoa pysyisi yllä niin liigajoukkueen kuin mestiksenkin osalta, kohta alkaa loppua organisaatiossa pakit kesken. Jotain vuokrapelaajia voidaan hyvinkin nähdä jos puolustajia ei saada perjantaihin mennessä lisää, tosin vähän semmoisen kuvan sai että Salonen saattaa perjantaina jo pelata.

Pistetilanne kuitenkin sarjassa olemaan tiukka, Blues pystynyt kokoajan parantamaan ja jokeritkin saattaa hyvinkin nousta.
 
Markiisi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tervehdys palstalaisille!

Palstan ylläpitäjät olivat joulumielellä ja antoivat minullekin oikeudet tänne kirjoitteluun, joten eikun moro vaan kaikille.

Jyp on tällä hetkellä melkoisella vedenjakajalla loppukauden suhteen. European trophyn voitto voi olla boostia antava tekijä, mutta vastavoimana toimii nuo jatkuvat loukkaantumiset. Aina kun on pienikin toivon hetki, että nyt saadaan joku kohta saikulta takaisin, niin sitten tulee uusi loukkaantuminen.

Oma mielipide on se, että Jypin puolustus tarvitsee vahvistusta ja pian, koska nyt pitäisi aloittaa se loppukiri, joka toivottavasti huipentuu juhliin keväällä. Vaikka sinne nousisikin äijät takaisin kokoonpanoon ja olisi joku ylimääräisenäkin, niin tämä olisi kuitenkin aina parempi tilanne mestaruutta jahtaavalla jengillä, kuin se, että ei ole tarpeeksi liigakelpoisia äijiä kokoonpanossa.

Pelikirjan toimivuus on vielä melkoinen outo lintu itselle, joten sitä pitää vielä tarkkailla, jotta saa paremman kuvan. Joskus tuntuu, että kun se toimii niin joukkue pelaa loistavaa kiekkoa ja välillä jätkät on ulkona kuin lumiukot tällä kelillä. Eli sulaavat kentälle.

Noh, eiköhän tästä lähde taas kohta jännittävä kevätkausi myös Jypin osalta käyntiin. Eikun hyvät uudenvuoden odotukset vaan kaikille.
 
Suosikkijoukkue
JYP
Mitäpä tarkoitat? Roine pelasi pari hajavaihtoa ekan erään jälkeen, Palve ja Sammalmaa eivät lainkaan. Arvaatko mikseivät?

Onko Ikonen pystynyt auttamaan joukkuetta? Katsopa vaikka 20 kisoja. Nättinen ei sielläkään mahdu pelaamaan ja ikonen yhtä lapanen kuin täälläkin.

Hyökkäyksestä puuttuu yksi toimiva ketju kokonaan. Telakalta saadaan täytemiehiä.

Puolustus pelaisi tänään yritteliäästi, muttei pysty enää tukemaan hyökkäyksiä. Halme on pakeistamme parhaimpia, mikä kertonee tasosta joitain. Ei tarvitse ihmetellä miksi joulukuussa laariin jäi vain 7 pistettä.

Me ollaan siis hävitty tää kausi. Positiivisuus on muutenkin perseestä.

Pakkitilanne on täysi katastrofi, mutta hyökkäys näytti eilenkin ihan hyvältä. Itse asiassa jalkeilla on kolme erittäin hyvää ketjua. Neljättä ei sitten eilen ollutkaan, mutta kohta riveihin palaavat Löfman ja Ikonen. Molemmat ovat sen tason ukkoja, että mahtuisivat pelaamaan lähes jokaisessa liigajoukkueessa. Jos joku luulee, että Jyp pystyy nyt ostamaan kovempia jannuja jostain, niin suosittelen paluuta tänne reaalimaailmaan. a) Markkinat ovat melko tyhjät (todisteena Ben Walter) b) ei olisi rahaa edes Walteriin.

Pakkeja pitäisi oikeasti haalia jostain, varsinkin kun kukaan loukkaantuneista ei edes ole kovin lähellä paluuta. Paljonkohan Kalle Koskiselle pitäisi maksaa, että suostuisi palaamaan loppukaudeksi? Ei voi olla vielä niin huonossa kunnossa, ettei vahvistaisi tuota pakistoa. Joskus back in the days Vesa Kuha kävi heittämässä pari peliä pahimman loukkaantumissuman aikana lopettamisensa jälkeen. Toki aika oli vähän eri eikä pelaajien fysiikan tarvinnut olla ihan sillä tasolla kuin nykyään. Kyllä jossain liigaseuroissa on lisäksi pakko olla vähälle peliajalle jääneitä pakkeja. En tosin tiedä, kuinka innoissaan muut ovat Jyppiä auttamassa, mutta kai niille raha silti kelpaa. Ja voisihan sitä kysellä ihan Ruotsista asti.

Osa loukkaantumisista johtuu varmasti harjoittelussa tehdyistä virheistä, mutta ei tuollaista sumaa saataisi aikaan vaikka oikein yritettäisiin. Huonoa tuuria on siis väkisinkin jonkun verran mukana. Tilanne näyttää erittäin pahalta. En silti löisi hanskoja tiskiin. Eilenkin Jyp pelasi täysillä voitosta sarjakakkosta vastaan. Nyt pitää vain selvitä tammikuusta niin, että Jyp pysyy kiinni suorassa playoff-paikassa. Keväällä kaikki on taas mahdollista.
 
makeyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Viime kaudella pisti silmään Jokereitten kova loukkaantumissuma, vaikka fysiikkavalmennuksesta vastas "guruna" pidetty nyk. olympiajoukkueen lääkäri Harri Hakkarainen. Joten, ei se aina ole siitä kiinni kuka niitä treenejä pitää tai minkälaisia ne on.
Tällä kaudella siellä on uus mies puikoissa, mutta loukkaantumistilanne yhtä huono.

Mitä tohon JYPin tilanteeseen tulee, niin tässä pitäis nyt kuukausi mennä näillä pakeilla ennen kuin Auvity tulee takaisin. Toivottavasti Luoma ja Väli palaa aikaisemmin, koska muuten ei hyvä heilu. Nuoret on vetänyt nyt ihan hyvin, mutta siihen on syynsä miksei ne alkukaudesta olleet vakiokokoonpanossa.
 
Rici

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, D, Pönttövuoren Peikot
Brian Salcido olisi vapaana kehnosti sujuneen KHL-kautensa takia. Siinä olisi käsistään taitava pakki, joka olisi tässä loukkaantumistilanteessa oiva vahvistus. Auvitun ja Kaltevan paluuta odotellessa...
 
J.S:P

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jos tähän loukkaantumisherkkyys keskusteluun nyt aletaan paremmin niin analysoikaa nyt sitten nämä tapaukset, kun tietynlaisten vammojen syntyyn harjoittelu voi tosiaan vaikuttaa ja toisiin taas ei kyllä oikein mitenkään.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Brian Salcido olisi vapaana kehnosti sujuneen KHL-kautensa takia. Siinä olisi käsistään taitava pakki, joka olisi tässä loukkaantumistilanteessa oiva vahvistus. Auvitun ja Kaltevan paluuta odotellessa...
Salcido on kyllä loistava kiekollinen pakki liigaan, mutta enemmän kaipaisin pakistoon kovuutta ja nimenomaan puolustavaa puolustajaa. Salcido ei ihan tällainen ole, mutta jos tänne eksyy, niin en valita.

Mielenkiintoinen ajatus kyllä. Jotenkin tuntuu siltä, että verkot ovat vesillä, mutta varmaa ei ole tarttuuko verkkoihin mitään.
 
Ritola#24

Kyllä tuolta tällä hetkellä puuttuu kiekollista taitoa ja ennenkaikkea kiekollista rauhallisuutta. Edelleen Akatemian pakit pelanneet ok, mutta ei sieltä tule hyökkäyksiin oikeanlaista tukea.
 
Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Kyllä tuolta tällä hetkellä puuttuu kiekollista taitoa ja ennenkaikkea kiekollista rauhallisuutta. Edelleen Akatemian pakit pelanneet ok, mutta ei sieltä tule hyökkäyksiin oikeanlaista tukea.

Puuttuu mutta sille osastolle pitäisi tulla sairastuvalta tyhjennystä (Luoma, Auvitu, Välivaara). Myös Halmeella on 20 pisteen kausia eli pystyy kiekolliseen peliin.

Sen sijaan todennäköisimmin pisimpään poissa olevat Mikot Kalteva ja Viitanen jättävät ison aukon tuolle Nelforin mainitsemalle osa-alueelle.
 
Nypsi

Jäsen
Jos TPS ja Ässät lyövät kohta tämän kauden osalta hanskat tiskiin, niin sieltä voisi mahdollisesti vuokrata loppukaudeksi puolustajia. Ässien Sammalkangas toisi ainakin kovuutta JYP:n pakistoon. Hyvin epätodennäköistähän se kuitenkin on, että noista joukkueista kukaan Jyväskylään eksyisi.
 
Hiitonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
J. Ässien Sammalkangas toisi ainakin kovuutta JYP:n pakistoon. Hyvin epätodennäköistähän se kuitenkin on, että noista joukkueista kukaan Jyväskylään eksyisi.

Olisihan siellä tarjolla myös eht-tason oma koira, jos tyhjennysmyynnit alkavat.

Kyllähän tämä loukkaantumistilanne on aika surkuhupaisa jo... Eli hyökkäyksestä yhden ketjun verran miehiä. (Todettakoon ettei mitään syömähampaita, mutta Löfmania odottelisin avuksi alivoimaan)

Ja puolustuksesta sitten 3 liigatason pakkiparia, eli vaatimattomasti yhden joukkueen verran.....

Kyllä tässä nyt alkaa pikkuhiljaa arvostamaan tätä akatemia yhteistyötä. Jos meillä ei tätä olisi niin pakistossa pyörisi A-junnuja ja vuokramiehiä liigasta/mestiksestä, se tuskin olisi yhtään parempi tilanne.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Puuttuu mutta sille osastolle pitäisi tulla sairastuvalta tyhjennystä (Luoma, Auvitu, Välivaara). Myös Halmeella on 20 pisteen kausia eli pystyy kiekolliseen peliin.

Sen sijaan todennäköisimmin pisimpään poissa olevat Mikot Kalteva ja Viitanen jättävät ison aukon tuolle Nelforin mainitsemalle osa-alueelle.

Itsekin näen että tuossa on eniten tarvetta juurikin oman pään pelurille, oli jo ennen kauden alkua. Joukkueesta kuitenkin löytyy paljon noita 2 suuntaan pelaavia kuten Luoma, Auvitu, välivaara jne.. lisäksi vielä Kaltevakin pystyy ylivoimalla tarvittaessa pelamaan. Sitten ei oikeastaan löydykään semmoista oman pään luutijaa jota varsinkin pudotuspeleissä tarvitaan.

Kuitenkin joukkueesta jo lähti esimerkiksi Malmivaara ja Koskinen pois. Juurikin koodinimellä "Malmivaara" tai "Skrbek" etsisin jos jotain pitää, varma omassa päässä pitää jokatapauksessa pelurin olla tai sitten helkkarin kova hyökkäyssuuntaan. Hyökkäykseenkin toki varmaan tukea tarvitaan, mutta mestaruutta harvemmin on pelkällä hyökkäämällä voitettu. Viitanen ja Kalteva jos ovat koko kauden sivussa tai tulevat aivan kauden lopussa niin ei tuolla ole oikein ketään kuka pitää oman maalin puhtaanna. Mestispakit ovat yrittäneet, mutta ei välttämättä pudotuspeleissä enää voima riitä.
 
Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Sen sijaan todennäköisimmin pisimpään poissa olevat Mikot Kalteva ja Viitanen jättävät ison aukon tuolle Nelforin mainitsemalle osa-alueelle.
Virtanen mainitsi Viitasen olevan poissa vielä pitkään, mutta toisesta suusta kuulin, että paluu voisi olla lähellä. Toivottavasti tämä toinen "lähde" tietää paremmin. Viitasta tarvittaisiin.
 
Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Virtanen mainitsi Viitasen olevan poissa vielä pitkään, mutta toisesta suusta kuulin, että paluu voisi olla lähellä. Toivottavasti tämä toinen "lähde" tietää paremmin. Viitasta tarvittaisiin.

Joulukuun alussa ollut vielä vesijuoksemassa ja mennyt sinne kainalokeppien avulla, joten taitaa tuo helmikuun loppu olla aikaisintaan lähellä totuutta.

Ja muistaakseni Viitanen itsekin sanoi jossain että helmikuulle ainakin pois.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Rehellisesti sanottuna tuo JYPin puolustus tuon oman kiekollisesta pakista mussuttamisen lisäksi huutaisi myös oman pään kokenutta isäntää, mutta kahta pakkia ei taatusti ole tulossa. Täytyy toivoa että lasaretti tyhjentyisi odotettua nopeammin, mutta ennusteet eivät kauhean maukkailta näytä. Itseäni hirvittää lähinnä noiden pitkin sairastelujen jälkeen kehiin tulevien pelaajien tuntuman saaminen ja siitä sitten omalle huipputasolle pääseminen. Eletään kuitenkin aikaa milloin pisteitä pitäisi onkia ja rosterinkin tulisi muotoutua pelitapaan kevättä ajatellen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös