Mainos

JYP kaudella 2013–2014 – uudet kuviot, tutut kujeet?

  • 469 842
  • 1 405

Handyy

Jäsen
Itse en kyllä ole ihan niin valmis tekemään Boycelle jatkoa, kuin nähtävästi suuri yleisö. Ok, omassa roolissaan toki hyvä, mutta onko se mitä JYP tällä hetkellä tarvitsee? Miehestä ei ole millään hyökkäävän sentterin rooliin, josta joukkueella on nyt oikeaa puutetta. Runkosarjassa 14. JYPin sisäisessä piste/ottelu -tilastossa ja playoffeissa 10 pelissä 2+0. Jonne Virtasellakin oli parempi pistekeskiarvo. Yhteensä siis Boycella 6 tehopistettä 24 ottelussa, joka on aika kriittisen vähän pelaajalle, josta kuitenkin pitäisi puhua vahvistuksena. Pelkkä puolustussuunta ei minusta riitä.

Olisi eri asia, jos Hubacekilla ei olisi sopimusta, mutta kun on, niin mielummin korvaisin Boycen omalla tarjonnalla ja käyttäisin palkkaerotuksen (kun varmaankin tulisi vielä ne verot?) oikean vahvistuksen hankintaan. Vielä kun muistelee Boycen lähihistorian, eli on mennyt pelaajana juuri väärään suuntaan. Viime kaudella alla NHL-pelejä, tällä kaudella ei mahtunut edes AHL-joukkueeseen.
 
bob barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks
Havahduin tietoon että Jypillä on tosiaan "vahvistuksena" viellä ensi vuonnakin tämä Ramzi Abid.
Hieno mies ja toimistolla ollaan varmasti tyytyväisiä miehen panokseen tänä keväänä. Mikä sai Jypin antamaan tälle perseilyn erikoisosaajalle vielä jatkopahvinkin ?
Halpamaisia vahingoittamis yrityksiä ja lapsellista kiukuttelua omaan puutumiseen turhautumista.
 
jukiapina

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP valitettavasti
Sitä ei voi kiistää etteikö Boyce roolissaan olisi hyvä pelaaja. Kuitenkin omastakin takaa löytyy näitä "rouhijoita" niin eikö olisi viisaimpaa kanavoida rahat jonnekkin muualle.

Maalinteko voimaahan tuo joukkuen kaipaa! Joukkueeseen pitäisi löytää ensi kaudeksi ykkös-sentteri ja ykkösen laituri. Abidikin kun saataisiin jonnekkin keski-eurooppaan kaupattua niin mahdollisuudet saada ihan oikean play-offeissakin pärjäävä laituri
 
Musta87

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Samaa mieltä Handyyn ja jukiapinan kanssa Boycen tarpeellisuudesta. Varmasti olisi pätevä 3.sentteri joukkueeseen kuin joukkueeseen, mutta meillä on tuohon pestiin liigan paras tekijä: M.Lahti. Rambo ei kuitenkaan voi olla liigassa menestystä tavoittelevan joukkueen 2.sentteri. Eikä siihen kyllä kykene Myttynenkään. JYPin tasaisen peluutuksen tuntien haluaisin nähdä, että markkinoilta kaivetaan hyökkäysvoimainen sentteri jopa "maalintekijälaituriakin" mieluummin.

Joukkuetta rakennettaessa lähtisin liikkeelle 1.mv:n ja pakkikaluston ollessa kunnossa nimenomaan sentteriosastosta ja tällä hetkellä tilanne mielestäni on se, että JYPiltä löytyy depth chart-tyyppisesti:
1-2. sentteri: Perrin
3. sentteri: Lahti, Myttynen
4. sentteri: Myttynen, Palve, Nättinen

Ja selvää on se, että nimenomaan tuohon 1. koriin ukkoa kaivataan.
 
Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Rambo ei kuitenkaan voi olla liigassa menestystä tavoittelevan joukkueen 2.sentteri. Eikä siihen kyllä kykene Myttynenkään.

Minusta tällä hetkellä on aivan liian aikaista sanoa, mihin Myttynen sekä Lahti kykenevät ensi kaudella. Myttysellä etenkin on edelleen sitä upsidea, mikä voi realisoitua ensi kaudella +30 pisteeseen. Tai sitten ei, mutta kukaan ei tiedä mihin Matiaksen rahkeet riittävät nyt kun saa olla koko kesän seuran mukana.

Mutta jos Myttynen ei siihen kykene kirjoittajien mielestä, esitän edelleen sen kysymyksen jonka olen monta kertaa tässä ketjussa jo esittänyt: Mistä tasokkaampi vaihtoehto? Ulkomailta, uusi "coryquirk", "pcdrouin" tai "jozefvoskar" (esimerkkeinä Holtarin scouttauksista kiekolliseksi sentteriksi ulkomailta).

Kotimaassa olisi tarjolla Jussi Makkosta tai Arsi Piispasta, siitä sitten vaan.

Ja mainittakoon, että olen samaa mieltä että yksi sentteri Jonnen lähtiessä tarvitaan ulkopuolelta. Siitä, mihin rooliin se tarvitaan, olen eri mieltä.
Boyce tuskin tänne neloseksi jää ja vuoden sopimukselle Boycelle en ainakaan kauheita yläviitosia heittelisi.
 
Viimeksi muokattu:

Musta87

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mutta jos Myttynen ei siihen kykene kirjoittajien mielestä, esitän edelleen sen kysymyksen jonka olen monta kertaa tässä ketjussa jo esittänyt: Mistä tasokkaampi vaihtoehto?
Sitäpä en tietenkään osaa sanoa, mutta onhan siinä nyt vissi ero, haetaanko sentteriä 2. vai 4.ketjuun. Jonkinlaiseen yv-vastuuseen pystyvä keskushyökkääjä tänne on jossain vaiheessa ennen 31.1.2014 saatava. Myttysellä voi kauteen lähteä jos markkinat tältä osalta ovat tyhjät, mutta en millään jaksa uskoa siihen, että Myttynen pystyy tuon ruudun Playoff-peleissä hoitamaan. Toivon olevani väärässä ja Myttynen hoitaa homman. Ja mitä quirkkeihin, voskareihin, makkosiin ja (varsinkin) piispasiin tulee, niin satakertaa mieluummin katson Myttystä tuossa roolissa.

Verrattuna mestaruuskausiin tänä keväänä kaaduttiin siihen, ettei meillä ollut kahta peliätekevää ns. "hyökkäävää" keskushyökkääjää. Perrin pelattiin varjoon ja homma oli hyökkäyspelin osalta pelattu.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Stars, Oilers
Samaa mieltä Musta87:n kanssa, eli kyllä se nyt vaan sitä yhtä sentteriä huutaa. Samaa siis jankkaan itsekin kuin jo talvella :) Lähinnä sen takia, että Perriniltä saadaan kuormaa pois Top6:sta. Eki väsyi mielestäni keväällä / kevättalvella ja ottaen huomioon jo miehen fyysisen iän, niin eihän se ihme ole. Eli toisinsanon, 1. ja 2. kentän senttereiden pitäisi kantaa kuorma peli-ajallisesti tasaisemmin (Eki ja kuka se toinen sitten ikinä onkaan), ottaen huomion yv ja av ajat. Ja näiden kahden sentterin tulisi olla se hyökkäyspään driving force (aurinkokuningasta mukaillakseni). Unohtamatta sitä yhtä maalintekijää. Ja sitten mä heräsin.
 
Wagneri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki tulevat mestarit
Kahtokaa vaan, voitetun pronssiottelun jälkeen kuullaan kuinka hajalla pelaajat on. Uskoisin, että esim. Abidilla on joku vamma ja varmasti muillakin, sellaista tason laskua muuten vaikea ymmärtää. Ja niin, en tarkoittanut sitten päävammaan!
 
Suosikkijoukkue
JYP, Jukurit, LahenRami
Verrattuna mestaruuskausiin tänä keväänä kaaduttiin siihen, ettei meillä ollut kahta peliätekevää ns. "hyökkäävää" keskushyökkääjää. Perrin pelattiin varjoon ja homma oli hyökkäyspelin osalta pelattu.

Vahvasti eri mieltä tästä. En kyllä JP Hytöstä laskisi peliätekeväksi sentteriksi. Aika lailla päivitetty versio Rami Lahdesta. Vastapainoksi sitten Boyce oli ehkä parempi kuin viime kauden Rambo. Sentterinelikossa ei minusta jääty juurikaan viime kauden joukkueelle, kun vielä Myttynen oli varamiehenä loppuvaiheessa. Minusta ongelma oli paljon selkeämmin kärkipään laiturien puuttuminen, sillä ns. ykköskorin laitureita meillä ei ollut tällä kaudella yhtään. Gordon Ramzi oli sitä runkosarjassa, mutta terävyys ei enää tosipeleissä riittänyt. Jaatinen nyt ei koskaan tule olemaan mestarijoukkueen ykkösketjun tasoa, vaan on ennemminkin ihan pätevä kakkos-kolmosketjun maalintekijä. Tuppurainen ja Pesonen olivat liian isoja menetyksiä kun yhtään vastaavanlaista pelaajaa ei löydetty tilalle. Laadukas laituri olisi siis minusta ykkösprioriteetti hankinnoissa. Toki Monnin lähtiessä Nordikselle tarvitaan myös sentteri.
 
Nypsi

Kyllä minusta Hytösen voi aivan hyvin laskea peliätekeväksi sentteriksi kun ottaa huomioon kolmen viimeisen kauden pisteet JYP:ssä. Ainakin hyökkäyssuuntaan paljon vaarallisempi pelaaja kuin Lahti, varsinkin tasakentällisin, mutta myös yli ja alivoimalla.
Mitä laitureihin tulee, minunkin mielestä tarvitaan ykköskorin laituri ja mielellään sellainen josta on muutakin apua kuin pelkästään pisteiden valossa. Kun vertaa Abidia ja Tuppuraista, niin kyllähän Tuppurainen oli paljon monipuolisempi ja hyödyllisempi pelaaja. Joku vastaavanlainen pelaaja olisi ensi kaudelle tarpeen.
 
kesätyttö69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dufvan Lukko, JYP(ilman Tyni&Virtanen)
Vahvasti eri mieltä tästä. En kyllä JP Hytöstä laskisi peliätekeväksi sentteriksi. Aika lailla päivitetty versio Rami Lahdesta.

Mitäköhän pillereitä olet popsinut? JP on ollut ykköstason sentteri liigassa vuosia ja sinä lasket hänet, niin mihin tasoon? Lahden Ramin kanssa samalle?

Minä olen iloinen jos Perrin kykenee ensi kaudella JP:n tasolle. Silloin meiltä puuttuu mestaruutta tavoittelevana jenginä ykkössentteri. Harmi vaan kun Perrin ei suostu ottamaan joukkueeseen kilpailevaa sentteriä, lähteenä Köpi.

JP: 22+32, 18+26, 19+22. Siitä scouttaamaan parempi kakkossena. Köpihän on tähän rooliin meinannut Myttystä, joka näytti toissakaudella potentiaaliaan lukemin 9+10 ja viime kaudella 8+7. Kuluneella kaudella syntyi huipputehot 5+1. Vain usko jeesukseen voi tuoda jollekin kuvitelman että Myttynen kelpaa mihinkään mihin akatemian mies ei kelpaa. Mutta ihmettä odottelemme, tähän lähteenä edellisestä tuttu Köpi. Samasta lähteestä kuulimme kuinka Viitaselle ei kannata tehdä jatkoa, joten Köpin uskottavuus palstatietäjänä lähentelee nollaa. Toivotaan kuitenkin että ihme tapahtuu.

JYP tarttee ykkössentterin ja 1-2 ykköskorin laituria jos halutaan pelata mestaruudesta. Jos Abid jää taakaksi homma vaikeutuu.
 
Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
JP: 22+32, 18+26, 19+22. Siitä scouttaamaan parempi kakkossena. Köpihän on tähän rooliin meinannut Myttystä, joka näytti toissakaudella potentiaaliaan lukemin 9+10 ja viime kaudella 8+7.

JP teki neljännellä liigakaudellaan ja vuoden vanhempana kuin Myttynen huikeat tehot 3+6.

Seuraavalla kaudella kun sai vastuuta, tehot nousivat 9 pisteestä 28 pisteeseen.
 
kesätyttö69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dufvan Lukko, JYP(ilman Tyni&Virtanen)
JP teki neljännellä liigakaudellaan ja vuoden vanhempana kuin Myttynen huikeat tehot 3+6.

Seuraavalla kaudella kun sai vastuuta, tehot nousivat 9 pisteestä 28 pisteeseen.

Eli odotat Myttysen tekevän ensi kaudella Hytöset nousten 30 pojoon jonka avulla ollaan sitten sijoilla 4-10? Vai uskotko että Matias nostaa meidät kärkikahinoihin?

Entä jos Myttynen ei tee tätä nousua, mikä on todennäköisempää?

Köpi, onko todennäköisempää että Myttynen nousee Hytösen tehoihin, raivaten itsensä EHT:lle ja KHL:n vai epätodennäköisempää?
 
Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Köpi, onko todennäköisempää että Myttynen nousee Hytösen tehoihin, raivaten itsensä EHT:lle ja KHL:n vai epätodennäköisempää?

Ei sitä tiedä kukaan, en minä enkä sinä mihin Myttynen ensi kaudella pystyy, jos saa kakkossentterin roolin. Tai mitkä tehot hän tekee. JYPin kannalta se olisi vaan aika pitkälti ihannetilanne jos Myttynen pystyisi tuon roolin ottamaan. Ja kun JYP teki Myttysen kanssa pitkän sopimuksen, uskoisin että tämä on suurella todennäköisyydellä myös JYPin toive ja tavoite ulosmitata potentiaali.

Kuten tässä ketjussa ylempänä sanoin, kotimaassa on vapailla markkinoilla mm. Jussi Makkonen tai Arsi Piispanen, kelpaisiko. Ulkomailta löydettiin SM-liigaan sellaisia helmiä täksi kaudeksi kun Corey Locke, Marco Rosa, Corey Elkins, Ryan Vesce. Holtari on scoutannut kiekollisiksi senttereiksi JYPiin ulkomailta mm. PC Drouinin ja Cory Quirk, lämmöllä muisteltavia nimiä, eikö?

Kai sitä voi haluta mitä vaan, mutta vaikea uskoa että semmoista palasta minkä JYP tarvitsee, olisi markkinoilla. Tai jos on, onko se JYPin reaaliteeteissa?
Pitäisi ottaa huomioon se että ensi kauden jälkeen Perrin lopettaa suurella todennäköisyydellä ja Lahden sopimus loppuu, onko JYPillä varaa siihen skenaarioon että joudutaan kaivamaan kolme tasokasta sentteriä ulkopuolelta. Laitureissakin on useampi semmoinen kaveri, joka ei välttämättä ensi kevään jälkeen täällä pelaa, joten sinnekin lienee syytä hakea vahvistuksia.

Ja Seppänen ei edelleenkään ole miljardööri.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Jukurit, LahenRami
Mitäköhän pillereitä olet popsinut? JP on ollut ykköstason sentteri liigassa vuosia ja sinä lasket hänet, niin mihin tasoon? Lahden Ramin kanssa samalle?

Toki JP oli selvästi Ramia parempi, mutta aika samantyylinen pelaaja silti. Melko päättömiä koohottajia molemmat, eivätkä mitään pelintekijöitä. Vahvuudet puolustuspäässä. Syntyyhän tuollakin pelaajatyypillä pisteitä jos siinä on tarpeeksi hyvä, kuten JP oli (on). Miehen ympärillehän on aina rakennettu enemmän tai vähemmän samaa pelaajatyyppiä edustava ketju, kuten tehtiin myös tänä vuonna Ramin ympärille. Nyt tuolla koohottajakakkosella ei vain ollut tasoa tarpeeksi että pisteitä olisi syntynyt vanhojen Hytösen ketjujen malliin.

Jos JYP hankkii kärkipään sentterin, ei siitä todellakaan haittaa ole, mutta minusta kauteen voidaan ihan hyvin lähteä asetelmalla jossa Perrin ja Myttynen ovat kahden kärkiketjun sentterit, kunhan heidän vierellään pelaa tämänvuotista parempia laitureita. Tässä tapauksessa sentterihankinta voi ihan hyvin olla luotettava 3-4 ketjun sentteri.
 
Aito Taisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Toki JP oli selvästi Ramia parempi, mutta aika samantyylinen pelaaja silti. Melko päättömiä koohottajia molemmat, eivätkä mitään pelintekijöitä. Vahvuudet puolustuspäässä. Syntyyhän tuollakin pelaajatyypillä pisteitä jos siinä on tarpeeksi hyvä, kuten JP oli (on). Miehen ympärillehän on aina rakennettu enemmän tai vähemmän samaa pelaajatyyppiä edustava ketju, kuten tehtiin myös tänä vuonna Ramin ympärille. Nyt tuolla koohottajakakkosella ei vain ollut tasoa tarpeeksi että pisteitä olisi syntynyt vanhojen Hytösen ketjujen malliin.

Päättömäksi koohottajaksi JP on tehnyt melko mukavasti pisteitä (ennätyskaudella 54!) J-P:llä on neljä yli 20 syöttöpisteen kautta (SM-liiga & KHL, ennätys 32) ja viisi yli 15 maalin kautta (ennätys 22!), Ramilla kaksi yli 15 pisteen kautta. Ketäs ne paremmat JP:n laiturit olivat? Jääskeläinen vai Louhivaara? Oho...

Rami on erinomainen puolustava, voimahyökkääjä, JP maan paras takakarvaaja ja loistava pelin kääntäjä, joka pärjää ketteryydellään. JP:n suuri vahvuus on lisäksi se, että hän saa muut kentällä olevat näyttämään paremmilta.
 
On toki, kun JP on siinä roolissaan ja pelaajatyypissään niin pirun hyvä. Okei, ehkä päätön on vähän liikaa sanottu, mutta eihän nyt silti mistään pelintekijätyypistä ole kyse. En itse ainakaan muista kovin paljoa mitään maagisia oivaltavia syöttöjä JP:ltä nähneeni. Saahan niitä syöttöpisteitä kun vie kiekon vastustajan pakilta ja antaa sen lähimmälle laiturille. Kyllä parhaiden vuosiensa Jääskeläinen tämän kauden Wärnin voittaa. Lisäksi Hytösen laidalla on pelannut Pihlmania, Pihlströmiä, Tuppuraista jne.

Enkä edelleenkään ole missään vaiheessa sanonut että Rami olisi yhtä hyvä kuin JP. Samantyylisiä pelaajia, mutta Ramilla vielä reilusti kirittävää. Siksi nuo herrojen piste-ennätyksetkin ovat mitä ne ovat.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Stars, Oilers
Pakko leikkiä jumalaa ja lyödä paperille tämän hetkinen tilanne sekä puuttuvat aukot (sopparitilanne katsottu Jatkoajan joukkueosiosta ja pakasta pudotettu Malmivaara ja Jonne ns. varmoina lähtijöinä):

Hyökkääjät

1. ketju

XXX (sniper) - XXX (top 6 sentteri) - Hubacek

2.

Abid - Perrin - Jaatinen

3.

Wärn - Lahti - Louhivaara

4.

Jääskeläinen - Myttynen - Nenonen

hyökkayksen syvyyspelaajina Salmio, Ruohomaa, Markkula

Puolustajat

Näkyvä - Kalteva

Välivaara - XXX (liigatasoa oleva all-around puolustaja)

Auvitu - Viitanen

syvyyspelaajina Auvinen ja Salonen.

Runtua varmasti saan Myttysen laittamisesta neloseen, mutta teoreettisessa tilanteessa että rahakirstu antaisi myöden paikata nuo äksällä merkityt paikat, niin siellä Matiaksen paikka olisi. Radikaalina ratkaisuna sitten Myttynen kolmosen keskelle ja Lahti laitaan rouhimaan! Sitten vaatisi neloseen jonkun joka voisi pelata sentterinä. Auvitulle antaisin vielä yhden vuoden aikaa näyttää ja kehittyä tuossa kolmosparissa. 1. ja 2. hyökkäysketjujen osalta sitten kuorman jakaminen tasaisesti, ettei nimellisen ykkösketjun kuorma kasva pitkän kauden aikana liian isoksi. Tai sitten laitetaan Nenonen ykkösen ja rahakkaampi sentteri siihen viereen :) Avot, saadaan Salmiolle sitä kautta ruutu neloseen :) Tai sitten se Myttynen kakkoseen, puolustava sentteri neloseen ja kaikki rahat kiinni ykköskorin sniperiin.
 
Aito Taisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Pakko leikkiä jumalaa ja lyödä paperille tämän hetkinen tilanne sekä puuttuvat aukot (sopparitilanne katsottu Jatkoajan joukkueosiosta ja pakasta pudotettu Malmivaara ja Jonne ns. varmoina lähtijöinä):

Hyökkääjät

1. ketju

XXX (sniper) - XXX (top 6 sentteri) - Hubacek

2.

Abid - Perrin - Jaatinen

3.

Wärn - Lahti - Louhivaara

4.

Jääskeläinen - Myttynen - Nenonen

hyökkayksen syvyyspelaajina Salmio, Ruohomaa, Markkula

Puolustajat

Näkyvä - Kalteva

Välivaara - XXX (liigatasoa oleva all-around puolustaja)

Auvitu - Viitanen

syvyyspelaajina Auvinen ja Salonen.

Tai, jos näin välikauden jälkeen palataan mopolinjalle:

Jaatinen-Perrin-Abid
Nenonen-Myttynen-Louhivaara
Wärn-Lahti-Hubacek
Jääskeläinen-Palve-Salmio

varalle jää vielä Ruohomaa ja koko Akatemia!

Pakit:
Näkyvä-Kalteva
Välivaara-Auvinen
Auvitu-Viitanen
Salonen-Ikonen

Ja suunta olisi selvä.
 
Powerage

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Anaheim Ducks
Tai, jos näin välikauden jälkeen palataan mopolinjalle:

Ja suunta olisi selvä.

Jäisipä ensi kaudelle rahaa ostaa Sulttaanille kaveriksi Ovetchkin ja Vemmu!

Mutta itsellä ensimmäisenä toivelistalla olisi tuo "sniper" , koska rahat ei riitä kaikkeen niin pitänee sitä Myttystä yrittää kakkoseen... Tällöin:
The Sniper - Perrin - Hubacek
Abid - Myttynen - Louhivaara
Toisaalta taas jos löytyisi huippusentteri niin Nenonen voisi olla alkukaudesta kokeilemisen arvoinen tuossa Sniperin tontilla jos Huba olisi mukana hoitamassa kaiken muun ja sentteriltä löytyisi maalintekokykyä Nenosen ruokkimisen lisäksi ja sieltä voisi olla mahdollisuuksia oman huippusniperin nousuun.

Totta kai huikeaa olisi jos kaapattaisi jostain ykköskorin miehiä pari mutta en nyt tähän hätään jaksa uskoa, ennemmin ensi kaudesta lähtien kun realistisesti palaamassa J-P ja/tai Jakke...
 
Musta87

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
JYPin palkkalistoilta poistuvat kauden päätteeksi varmasti Koskinen, Malmivaara ja Virtanen ja mahdollisesti myös Boyce ja Sipiläinen. Myös Myllykosken lähdöstä on kuulunut huhuja. Kauden aikana ovat rivistössä käväisseet myös Quirk, Lepine, Peverley ja Eller, jotka eivät luonnollisestikaan pelaajabudjettia ensi kaudella rasita. Kysymys siis kuuluukin, että kuinka paljon JYP meinaa budjettia tiputtaa jos ei sentteriä + laituria saada näillä muutoksilla paikattua? Pakkipäähän ei varmasti ole yhtä uutta pakkia enempää tulossa ja hyökkäyskin näyttää muuten melko täydeltä. En itse pidä sitä minään mahdottomuutena, etteikö JYPillä olisi mahdollisuutta palkata markkinoilta (HUOM! ennen 31.1.2014) myös uutta 1-2.sentteriä ja "maalintekijälaituria".

Budjetissa toki osansa haukkaavat jatkosopimukset, mutta en usko, että kauden aikana tehdyt sopparit ovat niin isoa luokkaa edeltäjiinsä verrattuna, että kakku tulisi tuosta kokonaan syötyä.

Vaikeaa on siis ymmärtää miksi markkinoilta ei haettaisi tähän täydennystä:
XX - XX - Hubacek
Abid - Perrin - Jaatinen
Wärn - Lahti - Louhivaara
Jääskeläinen - Myttynen - Salmio
Nenonen, Ruohomaa, Palve, Nättinen, Antonen

Kalteva - Näkyvä
Viitanen - Välivaara
Auvitu - Auvinen
Salonen - Hietanen
XX

Jos mestaruudesta halutaan jatkossakin taistella, niin Nenosen ja Myttysen paikka ei vielä ole 1./2.-ketjuissa. Sitä voidaan sitten kysyä, olisiko esim. Jääskeläisen sopimuksen voinut jättää uusimatta...
 
Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Jos mestaruudesta halutaan jatkossakin taistella, niin Nenosen ja Myttysen paikka ei vielä ole 1./2.-ketjuissa. Sitä voidaan sitten kysyä, olisiko esim. Jääskeläisen sopimuksen voinut jättää uusimatta...

Sitä voidaan myös kysyä, kannattaako JYPin ottaa riski ja hakea isolla rahalla täksi kaudeksi "justinazevedoa" ulkomailta ja pienentää Lahden roolia sekä olla koittamatta realisoida Myttysen potentiaalia tarjoamalla hänelle rooli, missä se voi realisoitua.
Sitten vuoden päästä voikin olla se tilanne, että saadaan etsiä kolmea valmista sentteriä ulkomailta. Helppo homma, onhan Seppäsellä taskut täynnä rahaa.

Ässillä on kaksi ensimmäistä sentteriä tänä keväänä: Mika Niemi ja Aki Uusikartano, Lukolla Justin Azevedo ja Juhani Jasu/Arttu Ilomäki, Tapparalla Barkovin loukkaantumisen myötä Jarkko Malinen pelaa kakkossentteriä..no eihän siinä, jos meidän sentterikalusto ei riitä, kun siellä on "vaan" Matias Myttynen ja Miika Lahti Ekin takana.
 
Köpillä on hyviä pointteja. Aika usealta palstaveljeltä saa lukea turhan lyhytnäköistä tekstiä, kun ykköskorin hakuja pitää saada välittämättä ensi kauden jälkeisestä ajasta. Myttynenkin on ilmeisesti jo nähty, kolmen vuoden sopparilla tuli ja ei ensimmäisellä sisäänajokaudella dominoinut niin neloseen tai myyntiin vaan ja uutta matoa koukkuun? Jospa edes joku projektipelaaja katsottaisi alkua pidemmälle, ja Matiaksen tapauksessa se tarkoittaa kiekollista vastuuta ensi kaudella.

Jotkut ovat myös selkeästi sitä mieltä että kun kerran ollaan Dynastia niin rosterin pitää olla sitten joka kaudella liigan paras. Minusta Perrin-Myttynen-Lahti-"Mikkohakkarainen" sentterinelikolla ei annettaisi mitenkään merkittävästi muille tasoitusta jos edes yksi Maalintekijä joukkueeseen saataisiin hankittua, ainakaan ennen kuin Myttynen osoittaa lopullisen tasonsa.
 
Musta87

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ässillä on kaksi ensimmäistä sentteriä tänä keväänä: Mika Niemi ja Aki Uusikartano, Lukolla Justin Azevedo ja Juhani Jasu/Arttu Ilomäki, Tapparalla Barkovin loukkaantumisen myötä Jarkko Malinen pelaa kakkossentteriä..no eihän siinä, jos meidän sentterikalusto ei riitä, kun siellä on "vaan" Matias Myttynen ja Miika Lahti Ekin takana.
Täysin totta (vaikka onkin täysin naurettavaa vertailla Tapparaan Barkovin loukkaantumisen jälkeen ja Lukkoon Strakan epäonnistuttua) ja kuten edelläkin totesin, mielestäni Myttyselle voidaan hyvin antaa mahdollisuus osoittaa meidän kriitikoiden olevan väärässä ja näyttää taitonsa kakkos-/kolmosketjun keskellä. Halusin vain tuoda sen näkökohdan esiin, että kyllähän JYPin pelaajabudjetti tulee lähtökohtaisesti laskemaan jos kokoonpano on hyökkääjistön osalta muotoa:
Abid-Perrin-XX
Wärn-Lahti-Louhivaara
Jaatinen-Myttynen-Hubacek
Jääskeläinen-mikkohakkarainen-Salmio

Siksi uskon, että jos budjettiin ei kajota, tulee rosteriin myös yksi hyökkäävämpi sentteri kuin Miika Lahti. Ja kun katsotaan moderneja, hyvin rakennettuja menestyviä jääkiekkojoukkueita, alkaa tällainen wanhanaikainen "nelossentteri" olemaan roolinakin mennyttä. Näin ollen minusta Myttysen / Lahden ei pidä hermojansa menettää, jos joutuvat pelaamaan mestaruutta tavoittelevan joukkueen 3./4.senttereinä. Ja ennen kuin Köpi tähän tarraa, en ole tarjoamassa Ramille 4.sentterin paikkaa. Jokaisen pelurin (varsinkin keskushyökkääjien) pitänee pystyä jatkossa hoitamaan velvollisuutensa molempiin suuntiin jos menestystä halutaan. Siksi haluaisin, että meillä olisi sentterinelikkona X+Perrin+Lahti+Myttynen. Perrinkin vanhenee vuosi vuodelta ja tällä kaudella oli havaittavissa jo se, että peli ei käy jatkuvasti menneiden vuosien malliin.

Ok, Hole ei ole osunut ulkomaalaisten kanssa mainiosti, mutta jos pelimerkkejä laitetaan jonoon, ei "azevedon" osuminen`tänne ole ollenkaan mahdotonta. Ja miksipäs sitten vuoden päästä olisi kolmen miehen haku edessä? Perrin jää(nee) pois, mutta mitä tapahtuisi kolmikolle "azevedo", Myttynen, Lahti? Myttysen sopimus vuoteen 2015 on jo nyt voimassa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös