Vähän huolestuttaa ensi kausi, lähinnä siltä kannalta että onko joukkueessa nyt sellaisia pelaajia jotka kantavat porukkaa playoffeissa? Sellaisia ei ole tullut yhtään. Paljon soraääniä on kuulunut pelitavasta ja on ollut selkeä pelaajat vs valmennus -tilanne, jossa Dufvan tietyt metodit ja varsinkin taktinen puoli on laitettu kyseenalaiseksi.
Rosteria jos katsoo, en keksi yhtään syytä miksi JYP olisi tällä kaudella pudotuspeleissä parempi kuin viime kaudella. Sekä puolustus että maalivahdit ovat heikentyneet. Hyökkäykseen on tullut juonikkaam Virtasen tilalle koohottaja Pihlman, joka iskee kyllä sisään kiekot kunhan tilanne tulee.
Hytösen niksahdus on laskusuunnassa ja huipputehot nähtiin toissakaudella, silti pelaa kakkosketjussa. Kolmosen keskelle on siis heittää pelaaja joka ei ole urallaan ylittänyt 20 pistettä.
Joukkue on tosiaan hieman heikentynyt viimekaudesta, mutta edelleen melko iskukyinen joukkue.
Toki joukkue alisuorittanut kaksi edelliskautta pudotuspeleissä, mutta pitää muistaa kuitenkin, että nykyisestä joukkueesta löytyy monta peluria jotka oli liekeissä kun mestaruus voitettiin, eriasia on sitten miten saadaan nuo pelaajat syttymään samalla lailla kun tuolla kaudella. Siinä on valmennuksellakin miettimistä. Toki silloin oli Immosta ja muita pelureita joihin pystyttiin luottamaan ja se kasvatti koko joukkueen itseluottamusta.
Mitä tulee hytöseen niin totta, että viimekaudella oli laskeva suunta, mutta pitää myös muistaa, että kausi alkoi siitä kun mies tuli sairastuvalta ja varmaan kesti ainakin 10 matsia saada luistin kulkemaan edes jotenkin.. varsinkin ensimmäiset pelit oli todella tahmeeta kun ei jääaikaa hirveästi takana.. Tehollisesti siihen nähden ihan hyvä kausi kakkossenterin roolissa ja harvalta joukkueelta löytyy näin hyvää kakkossenteriä tai ylipäätänsä sentterisastoa, ei ehkä kokonaisuutena ihan paras, mutta hyvin lähellä kuitenkin. Kuitenkin 18 maalia on kapteenilta hyvä suoritus. Itse veikkaan että loppukauden hyytyminen johtui tuosta harjoituskauden lyheydestä, lisäksi mies pelasi hirveästi kaikenmaailman turhia eht hömppäpelejä ja sai välillä turhankin paljon peliaikaa. Toki se ei ole täysin selitys, mutta veikkaan, ettei yksinkertaisti kunto riittänyt enää.
Sentteriosasto on mielestäni ihan kunnossa. Totta ettei varmaan pistelinkoa löydy kolmossenteriksi, mutta Asplundin noususuhde on ollut hyvää ja Riskakin iski nelosketjussa kovat tehot peliaikaan ja rooliin nähden. Lisäksi löytyy Jonne Virtasta ja Miika Lahteakin. Eli en olisi nyt niin huolissaan vaikka kyllähän tuohon kolmosketjuun Vänttinen tai mikko hakkarainen voisi olla ainakin perusvarmuuden takia paras vaihtoehto, mutta Asplund ja varsinkin Jonne Virtanen voi olla semmoisia nimiä jotka juuri jyrää ja yllättää pudotuspeleissä. Pudotuspelejä silmällä pitäen toivoisi melkein A.Virtaselle jatkoa sillä ollut aina hyvä niissä, mutta melkein se ainut joka viimekaudellakin pärjäsi niistä lähtee nyt pois..
Jokatapauksessa näillä resursseilla ei juuri parempaa joukkuetta varmaan pystyttäisiin rakentamaan. Eikä mielestäni joukkue ole niin radikaalisesti heikentynyt etteikö se lähde myös pudotuspeleihin yhtenä ennakkosuosikkina. Toki se mestaruuskauden vaihde pitää pelaajien löytää, muuten tästä touhusta jää korkeintaan pronssi käteen, mutta avaimet kuitenkin mestaruuteen löytyy, jostain vain se taistelutahto pitää varsinkin ratkaisupelaajien löytää, mutta niin myös duunariosastonkin, jääskeläinen, riska ym.. ei ollut lähellekkään mestaruuskauden tasoa viimekaudella pudotuspeleissä, se viimeinen taistelutahto ja nälkä puuttui..