JYP 2004-05

  • 104 148
  • 626
Tila
Viestiketju on suljettu.
Wallinheimon sopimuksen julkaisemisen voisi estää vain mahdollisesti vielä kesken olevat Elitserienin finaalit, mikäli nyt tulevana maanantaina sopimuksia julkaistaan. Hienoa olisi tietenkin saada Ruotsin mestari Hippokselle, sillä eipä Wallinheimolla Jyväskylässä asuessaan juuri muita seuravaihtoehtoja liene..

Jokatapauksessa ainakin maalivahtiosasto vahvistuu tuntuvasti, vaikka Leinonen hyvä veskari olikin parhaina hetkinään. Leinosen siirto Venäjälle oli melkoinen yllätys, mutta venäläisseurat hankkivat aikalailla erityyppisiä pelaajia kuin mitä esim. ruotsalaiset tai suomalaiset. Esim. Tero Lehterän olisi vaikea kuvitella tekevän kuin maksimissaan kymmenen maalia kaudessa SM- Liigassa, mutta Venäjällä tulosta tuli- vastaavasti esim. Tenkrat ei saanut juurikaan tehoja (muistaakseni 0+2 19:ssa ottelussa) ja tuskin on epäselvää kumman ottaisi kuka tahansa joukkueeseensa?

Toronto on kuitenkin sen verran vahva joukkue, ettei se Immosta välttämättä tarvitse. Uran kannalta fiksua olisi pelata vielä toinen hyvä kausi ja siirtyä sitten koska parhaat vuodet ovat usean vuoden päässä. Ja Immonen ei tällä hetkellä fysiikaltaan ole mitään NHL- tasoa, voimapuolessa on vielä kehitettävää ja tilannekovuudessa.

Siis maanantaina luvassa muutama jatkosopimus, tutusti divarista tulee pari miestä (Louhivaara?) sekä Ruotsin finaalitilanteesta riippuen Wallinheimon sopimus joko julkistetaan tai ei julkisteta..
 

wade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp ,Maple Leafs ,Blackburn Rovers
Viestin lähetti iiron_troikka
Wallinheimon sopimuksen julkaisemisen voisi estää vain mahdollisesti vielä kesken olevat Elitserienin finaalit, mikäli nyt tulevana maanantaina sopimuksia julkaistaan. Hienoa olisi tietenkin saada Ruotsin mestari Hippokselle, sillä eipä Wallinheimolla Jyväskylässä asuessaan juuri muita seuravaihtoehtoja liene..

Toronto on kuitenkin sen verran vahva joukkue, ettei se Immosta välttämättä tarvitse. Uran kannalta fiksua olisi pelata vielä toinen hyvä kausi ja siirtyä sitten koska parhaat vuodet ovat usean vuoden päässä. Ja Immonen ei tällä hetkellä fysiikaltaan ole mitään NHL- tasoa, voimapuolessa on vielä kehitettävää ja tilannekovuudessa.

Siis maanantaina luvassa muutama jatkosopimus, tutusti divarista tulee pari miestä (Louhivaara?)

Mitä tulee ensinnäkin Wallinheimoon en ymmärrä koko hypetystä
,koska mies ei kuitenkaan ole mitenkään erityisen maaginen.
Tavallinen perusveska ei siis mitään huippu- tai edes maajoukkuetasoa.

Sitten tuohon Immonen/Maple leafs kuvioon on ihan pakko puuttua. Tarkastippa seuraat kiekkoa ,kun et tiedä Immosen olevan nykyään ranger? Itse olisin mielelläni nähnyt Jarkon parhaan NHL seuran eli Toronton pelaavassa kokoonpanossa jo mahdollisella tulevalla NHL kaudella.

Kolmanneksi mitä vittua me tehdään jollain Louhivaaralla?
Tuon pakkivahvistuksen tulisi nimen omaan olla joku ilkeä hampaaton 2 metrinen kanukki.
 
Viestin lähetti wade
Mitä tulee ensinnäkin Wallinheimoon en ymmärrä koko hypetystä
,koska mies ei kuitenkaan ole mitenkään erityisen maaginen.
Tavallinen perusveska ei siis mitään huippu- tai edes maajoukkuetasoa.

Sitten tuohon Immonen/Maple leafs kuvioon on ihan pakko puuttua. Tarkastippa seuraat kiekkoa ,kun et tiedä Immosen olevan nykyään ranger? Itse olisin mielelläni nähnyt Jarkon parhaan NHL seuran eli Toronton pelaavassa kokoonpanossa jo mahdollisella tulevalla NHL kaudella.

Kolmanneksi mitä vittua me tehdään jollain Louhivaaralla?
Tuon pakkivahvistuksen tulisi nimen omaan olla joku ilkeä hampaaton 2 metrinen kanukki.

Ei Wallinheimo nyt taidoiltaan olekaan mikään maaginen, mutta kokemus puhuu koska joukkue on perinteisesti taaskin nuori.

..ja joo, oma moka kun tulee aina sanottua Immosta Leafsin mieheksi, vaikka tämä oli kaupassa jossa lähti arvostettu Ranger- veteraani Leetch Torontoon. Syytän Jokerit- Toronto ottelusta jäänyttä mielikuvaa.

Ja JYP:n tyyliin ei kuulu hankkia mitään kaksimetrisiä Mr.Bigginnejä takalijoille kynäleimään. Jos joku pakki tulee, ja vielä Kanadasta, on se joku Mattien tyylinen taitoluistelija.

Ai mitäkö tehdään Louhivaaralla? Kasvatetaan pari vuotta liigapelaajaksi ja myydään Tamperelle.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Niin jokos se Louhivaaran sopimus julkistettiin ?

edit: Sori siis ilmeisesti huomenna. Varmasti Louhivaarasta on teille vielä paljon iloa.
 
Viimeksi muokattu:

tiikeri

Jäsen
Viestin lähetti iiron_troikka
Ja JYP:n tyyliin ei kuulu hankkia mitään kaksimetrisiä Mr.Bigginnejä takalijoille kynäleimään. Jos joku pakki tulee, ja vielä Kanadasta, on se joku Mattien tyylinen taitoluistelija.


Valitettavasti ei kuulukaan. Toivottavasti tähän saadaan muutosta tulevaisuudessa. Mikäli sieltä rapakon takaa joku kanukki tänne hommataan, niin kummastakohan mahtaisi olisi JYPille enemmän hyötyä, Mattien tyylisestä ballerinasta vai Gagnonin tyylisestä terminaattorista?

Jos vielä jostain joskus löytyisi Kevin Wortmanin tyylinen pelaaja JYPin takalinjoille... no haaveillahan saa aina. Mutta ei enää ikinä tähän joukkueeseen mitään Mattie&McKenzie tyylisiä mikkihiiriä, kiitos.
 

Wilzu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
KooKoon miehet voinevat kommentoida Louhivaaraa tarkemmin. Jukureita vastaan pelatessaan Louhivaara erottui hyvin luistelevana ja hyvin kiekkoa kuljettavana pelaajana. Maalipaikkojakin mies haistoi hyvin. Siispä hyvinkin JYPin näköinen pelaaja.

Varmasti Louhivaarassa on potentiaalia kehittyä kakkosketjun laituriksi, mutta tulokaskaudella tuskin kannattaa ihmeitä odotella. Liigaan sopeutuminen vie aikansa, vaikka toki pitää muistaa että mies iski ensimmäisellä mestiskaudellaan heti 20 kassia..

Tämän kauden vaisut tehot selittyvät osittain armeijallakin. Lisäksi KooKoosta ei oikein koko kauden aikana löytynyt keskushyökkääjää, joka olisi pystynyt jatkuvasti maalipaikkoja rakentelemaan. Toivottavasti Louhivaaran taitoja ei hukata sijoittamalla mies johonkin nelosketjuun.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Viestin lähetti Wilzu
KooKoon miehet voinevat kommentoida Louhivaaraa tarkemmin.

Käskystä. Louhivaara on varmasti Mestiksen kolmen nopeimman luistelijan joukossa. Eväät on tosi korkealle, sillä ominaisuudet ovat hyvät jo nyt ja KooKoo-luotsi Mansikkakin on kehunut kovasti Louhivaaran asennetta. Louhivaara on myös siitä poikkeuksellinen pelaaja, että oli nuoresta iästään huolimatta pelannut jo pari kautta miesten kanssa ennen Mestistä. A-junnut jäivät väliin. Ehkäpä fyysisessä pelissä tuon näkeekin, sillä Ossi ei kaihda kontaktia, vaikka kiekollisessa pelissä ahvuudet tietysti ovatkin.

KooKoossa Louhivaaran tulokaskausi oli todellinen jymy-yllätys. 19-vuotias kolmoskentän tulokaslaituri oli joukkueen paras maalintekijä. Tästä kaudesta osattiinkin odottaa vaikeampaa juuri Wilzun mainitseman armeijankin vuoksi. Hyvin se sujui silti, vaikka Louhivaara ei noussutkaan sellaiseksi dominoijaksi mihin resurssit Mestis-kaukalossa olisivat.


Tietty jos JYP-fanit ovat asiantuntevampia kuin vaikka Ottawan scoutit, niin ettepä te silloin mitään Ossilla tee...
 

Kapo 00

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Viestin lähetti wade
Mitä tulee ensinnäkin Wallinheimoon en ymmärrä koko hypetystä
,koska mies ei kuitenkaan ole mitenkään erityisen maaginen.
Tavallinen perusveska ei siis mitään huippu- tai edes maajoukkuetasoa.
Tämä syväluotaava analyysi Wallyn taidoista ilmeisesti tarkoittaa sitä että olet nähnyt useita Färjestadin pelejä?
Itse en ole nähnyt Wallinheimon pelejä, mutta koska Ruotsin köyhälistöseura (Budjetti on n. 2. kertaa suurempi kuin Jokereiden) on jo kolmatta vuotta ollut sitä mieltä että Wallinheimo on ykkösmaalivahtina: "Tavallinen perusveska ei siis mitään huippu- tai edes maajoukketasoa." Niin luultavasti olet aivan oikessa.
 

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Viestin lähetti wade
Tavallinen perusveska ei siis mitään huippu- tai edes maajoukketasoa.
Samasta keskinkertaisuudesta kertonee Wallinheimon valinta kaudella 2001 DEL-liigan toiseksi parhaaksi pelaajaksi. Samoin Elitserienin suurseuran ja koko Euroopan mittakaavassa olevan huippuorganisaation ykkösveska on tunnetusti marjanpoimija. Oikeasti Wallinheimo on meriiteiltään reippaasti kovempi vahti kuin esim. Frederik Norrera. Miettikääpä sitä.

Tarkastippa seuraat kiekkoa, kun et tiedä Wallinheimon meriittejä, vai miten menikään wade....?
 

Taskulamppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
EVERTON

Tietty jos JYP-fanit ovat asiantuntevampia kuin vaikka Ottawan scoutit, niin ettepä te silloin mitään Ossilla tee...

Ja mietippä sitten että mitä nhl-varaus merkkaa. Nii-in. NHL-scoutithan ei koskaan scouttaa ohi?! En sano että eikö Ossi VOISI olla pelimies mutta nykyään varataan myös paljon pelaajia jotka eivät koskaan pääse tuonne rapakon taakse.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Viestin lähetti wade
Kolmanneksi mitä vittua me tehdään jollain Louhivaaralla?
Tuon pakkivahvistuksen tulisi nimen omaan olla joku ilkeä hampaaton 2 metrinen kanukki.

Ossi Louhivaara (FIN)
Born 31.08.83, Kotka, Finland
Height 183 cm
Weight 81 kg
Position Forward
Shoots right

Louhivaarasta siis tehdään JYP:ssä puolustaja?:)



Viestin lähetti wade
Mitä tulee ensinnäkin Wallinheimoon en ymmärrä koko hypetystä
,koska mies ei kuitenkaan ole mitenkään erityisen maaginen.
Tavallinen perusveska ei siis mitään huippu- tai edes maajoukkuetasoa.

Tuossa jo edellä mainittiin osittain Wallinheimon saavutuksia. Mutta Wallinheimon hankkimisella päästään JYP:ssä siihen tilanteeseen, mitä ei pitkään aikaan ole meillä ollut: eli meillä on selkeä ykkösmaalivahti ja pätevä kakkonen.

Viime kaudella nähtiin nuo fifty-fifty peluutuksen huonot puolet, joten kiitos ei sitä lisää.
 

KPL

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Q
Kyllä on kriittistä suhtautuminen Louhivaaran tuloon täällä. Kyllä Louhivaara osoitti alkukaudesta olevansa yksi mestiksen parhaista ja lupaavimmista pelaajista. Luistin kulki todella hyvin ja vain keskinkertaiset ketjukaverit estivät kovempien tehojen syntymisen. Sitten sattui ikävä loukkaantuminen ja paluun jälkeen homma ei enää luistanutkaan, niin kuin se oli luistanut alkukaudesta. Minun mielestäni tässä puhutaan kuitenkin aivan eri tason pelaajasta, kuin esim. Ilari Filppulasta. Toivottavasti Louhivaara lyö itsensä läpi kunnolla, niin JYPkin pystyy taas tavoittelemaan parempia sijoituksia.
 

wade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp ,Maple Leafs ,Blackburn Rovers
Pahoitteluni tuosta Louhivaarasta sekoitin johonkin toiseen ,kun pakiksi luulin.
Tosin tuo nhl varaus ei aina tee autuaaksi ,mutta ei se ainakaan Filppulaa huonompi voi olla eihän?
Mitä tuohon Wallinheimoon tulee niin joku Del-liigan toiseksi paras pelaaja tai se ,että on pelannut Coloradon farmissa ei vielä ole mikään maineteko.
Sen perusteella mitä olen Wallinheimon pelejä nähnyt niin ei ole lähelläkään Tero Leinosta ,Marko Leinosta ,Mika Lehtoa tai Kenkää.
Tuo vertaaminen Norrenaan osuu kyllä molemmat suht keskinkertaisia jamppoja.
Tosin eipähän tuo ainakaan Satosaarta ja Hätistä huonompi voi olla eihän?
 

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Viestin lähetti wade
Mitä tuohon Wallinheimoon tulee niin joku Del-liigan toiseksi paras pelaaja tai se ,että on pelannut Coloradon farmissa ei vielä ole mikään maineteko.
DEL-liigan toiseksi parhaan pelaajan titteli ja maineteot DEL-liigassa eivät merkitse mitään? Onko Ilta-Pulun "Suomi-on-maailman-toiseksi-paras-sarja-ja-muut-eivät-ole-yhtään mitään" mantra mennyt noin hyvin läpi? DEL-liiga on raudanluja ammattilaisliiga ja yksi Euroopan parhaita sarjoja. Sen minkä DEL-liiga häviää vauhdissa, se korvaa fyysisyydessä. Meillä on sellainen ihme käsitys täällä koto-Suomessa, että kukaan ei ole yhtään mitään, jos hän ei tule omasta SM-liigasta tai rapakon takaa NHL:stä/AHL:stä. Niin paitsi wadella, jonka mielestä AHL:kään ei ole yhtään mitään.

"Sinuhe jyväskyläisen" puolesta puhuvat hänen erittäin näyttävä torjuntatyylinsä, joka saattaa tuoda hieman ylimääräisiä katsojia hallin lehtereille. Samoin Sinuhen vasenkätisyys on etu, kun hyökkääjät laukoessaan perinteiselle kilpikäden puolelle huomaavatkin kiekon olevan räpylässä.

En väitä, että Sinuhe olisi pomminvarma pelastaja, mutta JYPin mittakaavassa puhutaan todella merkittävästä paluumuuttajasta, jolla on vyöllään todella kovat meriitit. On tietenkin mahdollista, että Sinuhe epäonnistuu JYPissä. Näinhän kävi esim. jossain määrin Lukossa.

Itse odotan jännityksellä, miten Veikkaaja/Jääkiekkolehti noteeraavat Wallinheimon saavutukset ensi kautta koskevassa kausiennakossaan. Tosiasiahan on, että 97,6 % kiekkojournalisteista on täysiä vatipäitä.

NHL-varauksesta voi sanoa, että sellainen oli Mikko Hyytiälläkin. Silti Louhivaaran signaamista voi kutsua kaappaukseksi, sillä miehellä olisi ollut ottajia HPK:tä ja TPS:ää myöten. Vaikka Louhivaara osoittautuisi ilarifilppulaksi, niin siitä huolimatta tapaus on erinomainen osoitus JYPin vetovoimasta nuorten lahjakkaiden pelaajien keskuudessa.
 
Viimeksi muokattu:

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Sopimustilanne 05.04.2004

Päivitetty sopimustilanne (suluissa sopimuksen päättymisvuosi)

Maalivahdit:
Tommi Nikkilä (-05)
Sinuhe Wallinheimo (-05)

Näillä miehillä mennään ensi kausi. Tarvittaessa junnuista nostetaan Ahlqvist.

Puolustajat:
Miika Huczkowski (-05)
Lauri Kinos (-05)
Jari Korhonen (-05)
Tommi Kovanen (-05)
Erkka Leppänen (-05)
Jyri Marttinen (-05)
Mikko Mäenpää (-05)
Ilkka Vaarasuo (-05)
Petri Virolainen (-05)

Edelleen huutaa sitä oman pään profiilipakkia eli Huerzon termejä käyttäen Brand Leaderia. Mieluummin ulkomailta ja kumartaa sitä vaahteranlehtilippua.

Hyökkääjät:
Carlo Grünn (-06)
Janne Hauhtonen (-05)
Jarkko Immonen (-05)
Jari Jääskeläinen (-05)
Miika Lahti
Ossi Louhivaara (-06)
Tuomas Mikkonen (-05)
Pauli Piippo (-07)
Arsi Piispanen (-06)
Valtteri Tenkanen (-07)
Jaakko Uhlbäck (-05)
Antti Virtanen (-05)

Yhtä pätevää kiekollista sentteriä tuohon, niin Louhivaarasta ja jopa Grünnista voitaisiin saada niitä tarvittavia tehoja irti. Kyllähän tuohon materiaaliin yksi timovertala tai jussipesonen mahtuisi, mutta eri asia on, mahtuisivatko he enää pelaajabudjetin raameihin. Nyk.liigarungosta Hytösen jatkoa pidän mahdollisena, Tremblayn option kohtaloa pohditaan myöhemmin.

Kahdella profiilipelaajan hankinnalla päästäisiin jo todella pitkälle, pitemmälle kuin neljän liigajyrän hankinnalla. Aika näyttää.
 
Viimeksi muokattu:

Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Donnerwetter S.p.A.
Re: Sopimustilanne 05.04.2004

Viestin lähetti Köpi
Kahdella profiilipelaajan hankinnalla päästäisiin jo todella pitkälle, pitemmälle kuin neljän liigajyrän hankinnalla. Aika näyttää.

Nuo kaksi profiilihankintaa saisivat olla aika kokeneita pelaajia - tällä hetkellä sopparin alla olevien kenttäpelaajien keski-ikä on noin 22½ vuotta. Hyökkäyspään nestori on tällä hetkellä ikäloppu Antti Virtanen 26 ikävuodellaan. Antti se vaan jaksaa, on se ihmemies...

Tuskin on salaisuus, että tärkein hakusessa oleva pelaaja on kelpo kiekollinen ja kokenut sentteri. Tsemppari ja ei valita pienistä. Mutta tämä pelaaja taitaa selvitä vasta myöhemmin, kun NHL-lakon/työsulun toteutuminen selviää. Ainakin tähän suuntaan viittaa Seppäsen lausunto Tremblayn jatkosta, joka päätetään loppukesällä. Mikä tarkoittanee elokuuta...
 
Viestin lähetti wade
Mitä tuohon Wallinheimoon tulee niin joku Del-liigan toiseksi paras pelaaja tai se ,että on pelannut Coloradon farmissa ei vielä ole mikään maineteko.
Sen perusteella mitä olen Wallinheimon pelejä nähnyt niin ei ole lähelläkään Tero Leinosta ,Marko Leinosta ,Mika Lehtoa tai Kenkää.
Tuo vertaaminen Norrenaan osuu kyllä molemmat suht keskinkertaisia jamppoja.
Tosin eipähän tuo ainakaan Satosaarta ja Hätistä huonompi voi olla eihän?

Norrenna on Elitserienin kovinpiin kuuluva maalivahti ja ylistettiin Linköpingissä maasta taivaisiin, Wallinheimo Ruotsin jättiläisseura Färjestadin ykkönen monetta vuotta peräjälkeen ja puhut kuinka Marko Leinonen (Italian pääsarjan mies) tai Tero Leinonen (Nikkilä meinasi viedä paikan kesken kauden) ovat parempia... suhteellisuudentajun käsitys on tässä asiassa ainakin mielenkiintoinen.

Ja sitäpaitsi ei Satosaarikaan ollut mikään floppi, pelasi ykkösenä kuitenkin pari vuotta ja kelpasi vielä viime kaudella Ilvekseenkin (luokaton joukkue, mutta peliaikaa tuli silti). Hätinen nyt oli mitä oli, mutta ykkösenä tätä ei koskaan ollutkaan tarkoitus peluuttaa.

Tarkka seuraaminen ei aina riitä, pitää myös ymmärtää pelistä jotain..
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Aamun Keskisuomalaisessa seuraavaa:

Jukka Seppäsen mukaan joukkueeseen haetaan vielä ainakin yhtä hyökkääjää ja puolustajaa. Ulkomaalaisvahvistuksia saatetaan Hippoksella nähdä enintään kaksi, mahdollisesti ei yhtään.

Ainakin. Kyllä jos palkkabudjetti antaa myöten olisi tarvetta jopa kolmelle pelurille: Laitahyökkääjä ja sentteri kakkoskenttään, profiilipakki ykköskentän taakse. Ja kyllä loppujen vahvistusten on oltava ehdottomasti liigakokemusta omaavia, poikkeuksena ehkä Jukureissa Mestiksen mestaruudesta taisteleva Tero Koponen, joka sopisi varsin passelisti kolmoskentän keskelle.

Tälläiseltä toivoisin JYP:n kentällisten näyttävän:

Uhlbäck - Immonen - Virtanen
Grünn- ????? - ?????
JJääskeläinen - Hauhtonen/(Koponen) - Louhivaara
Mikkonen - Hauhtonen/ (Hytönen) - Tenkanen

Todennäköisesti kuitenkaan laituria ei tulla hankkimaan, koska valmentajan kultapojalle, Tuomas Mikkoselle on varma paikka kakkoskenttään tuhertamaan.

Pakit:

Korhonen - ????
Marttinen - Huczkowski
Kovanen - Virolainen
Mäenpää - Kinos

Varalla Vaarasuo(?), Leppänen ja omista junnuista tod.näk Kaijomaa.

Wallinheimo pelaa 35-45 peliä, Nikkilälle loput.

Runko kasassa, viimeinen silaus puuttuu. Varmoja lähtijöitä Leinonen, Pikkarainen, Loikala, Tuomo Jääskeläinen sekä tod.näk myös Harri Sillgren.
 
Viimeksi muokattu:

Metsästäjä

Jäsen
Suosikkijoukkue
JVDT
"Wallinheimo -Wallinheimo on häpeäksi Elitserienille-
Suurin otsikoin puhutaan parhaillaan Wallinheimon mailankäytöstä, joka osui jälleen kerran kohteeseensa eilen HV pelaajan nenään neljännessä finaaliottelussa (verta kentälle :D) ja ensimmäisessä finaaliottelussa oli mm. samanlainen tilanne. Olisivat ainoita: Yhden kerran hän osui mailallaan Timrå pelaajan kasvoihin semifinaalissa ja kerran onnistui näyttelemään kuollutta. Runkosarjassa tämä Wallinheimo potkaisi luistimella Djurgårdenin Stefan Petterssonia mahaan."

Tämmöistä kirjoittaa päivän Expressen Jypin ensi kauden maalivahdista ja Lukonkin entisestä maalivahdista. Olipa eilinen HV-Färjestad ottelu todella kauheaa katseltavaa 4-0 tilanteessa. Färjestad pelaajat selvästi koittivat vahingoittaa HV pelaajia. Tuommoiseksiko tulevat nämä tulevaisuuden Play offit myös Suomessa? 10 ukkoa jäähyllä samaan aikaan ja kasvojen aukaisuista saa vain 2- 4 minuutin jäähyjä, vaikka teko olisi kuinka raju. Kaikkea en kuitenkaan löisi Wallinheimonkaan niskaan. Kyllä niitä syyllisiä on haettava muualtakin.
 
Viimeksi muokattu:

laiska laita

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, FPS
Mä vetäsen tuosta vasemmasta hihasta tälläiset ketjut


Uhlbäck - Immonen - Virtanen
Grünn- Hauhtonen - Mikkonen/"se yksi hyökkääjä"
Mikkonen - "koponen" - Louhivaara
JJääskeläinen- Hytönen/Piispanen - Tenkanen

Yhtä hyökkääjää haetaan. Onko se yksi hyökkääjä Koponen vai?? Tällä roosterilla loppuu äijät kesken! Lisää miehiä tarvitaan.

Korhonen - Huczkowski
Marttinen - "se yksi puollustaja"
Kovanen - Virolainen
Mäenpää - Kinos

Puollustus OK, Jos saadaan sinne se iso ja paha!

Pelaajabudjetin venymistä on minun ainakin turha laskeskella. Esim. Immosen edellisen sopparin allekirjoituspäivänä Immonen taisi olla aika tuntematon suuruus ja tämän tulevan kauden soppari kirjoittettiin silloin kun kaveri oli kuumimpia nimiä SM-liigassa joten suuremmanluokan palkan tarkistus tuossa taisi olla aika todennäköistä. Ketkäkäs muut pelaajat aloittavat uuden sopimuskauden?

Wallinheimolle maksetavaa palkaa en lähde edes arvaamaan mutta mies tuli erittäin vakavaraisesta seurasta jossa varmasti maksetaan Ykkösveskalle muitakin kuin perunoita, ja tuskin se Wallinheimo nyt ihan rakkaudesta kasvattajaseuraan tänne tuli.
 

Leiska

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SuKiKa
Aikaistahan tämä vielä on, kun ei tuo uusi kausi ole vielä oikein tuossa oven takana kolkuttelemassa, mutta laitetaan siitä huolimatta omaa versiota noista ketjuista pystyyn.

Maalivahtiosasto lienee selvä. Egyptiläinen pelaa ykkösenä ilman loukkaantumisia suurimman osan peleistä, Nikkilä hoitaa kakkosveskarin roolin.

Puolustukseen sitten odotetaan todennäköisesti jotain huikeaa, tai ainakin ulkomaalaista vahvistusta.

Korhonen - (mahdollinen vahvistus)
Marttinen - Huczkowski
Kovanen - Virolainen
Mäenpää - Kinos

Varalla sitten lienevät ainakin Vaarasuo ja Leppänen

Hyökkääjistöön haetaan sitten sitä yhtä vahvistus, plus _mahdolliset_ NHL-vahvistukset. Nimet kaikki tietänevät..Tremblayn pelaaminen joukkueessa ratkennee sitten ilmeisesti vasta kesän aikana, joten katsellaan..

Uhlbäck - Immonen - Virtanen
Grünn - Hauhtonen/(mahdollinen vahvistus) - Mikkonen
Tenkanen - Hauhtonen/(Koponen) - Louhivaara
(Tremblay) - (Koponen, Hytönen) - JJääskeläinen

Arsi Piispasta olisi myös mukava nähdä liigassa, saa nähdä tuleeko ensi kaudella miten peliaikaa, vai meneekö kausi kokonaan A-nuorissa. Toivottavasti ei.
 

vsop

Jäsen
Nyt on siis tiedossa nimiä, joiden pohjalta voi jopa arvailla ensi kauden ketjuja tai kenttiä. Muutama on jo kerinnyt niitä muodostamaankin. Ja laitanpa minäkin omani esille

Maalivahdit
Wallinheimo
Nikkilä

Puolustus
Korhonen-Huzckowski
vahvistus-Marttinen
Kovanen-Virolainen
Kinos-Mäenpää
(varalla Leppänen ja Vaarasuo)

Hyökkäys
Uhlbäck-Immonen-Virtanen
Jääskeläinen-vahvistus/Lahti-Louhivaara
Grünn-Hauhtonen-joku kookkaampi oma junnu (84)
Mikkonen-Piispanen-Tenkanen

Todellisuudessa joukkue tarvii edelleen sen yhden sentterin ja yhden pakin, joista on ollut puhetta useammassakin paikassa. Lisäksi veikkaan joukkueeseen vielä tunkeutuvan jonkun menneen kauden joukkueesta. Kokonaisuudessaan joukkueen rosteri on nyt tuo 23 pelaajaa, joista Piippo pelaa lähes varmasti ensi kaudella junnuissa. Viime kauden "suuren kohun mohikaanien", Grünnin ja Mikkosen, pitää piristyä huomattavasti, jotta pääsevät kakkosketjuun pelaamaan. Jääskeläinen oli jo viime kaudella selvästi kakkosketjun pelaaja, mutta myös nelonen piti saada jotenkin toimimaan ja sen takia luulen Jäsän siellä pelanneen. Puuttuvan sentterin rooliin pitäisi saada kokenut pelaaja, ellei siihen heitetä Miika Lahtea. Kokemuksen puute on Lahden ongelma, mutta saattaa olla kokeilemisen arvoinen. Myös Hytönen saattaa tulla sentteriksi, jos siihen ei sopivaa löydy. Hyökkäykseen tulee vielä mukaan 3-4 pelaajaa omista junnuista, veikkaan.

Myös ketjuina voisi olla seuraavaa
VIU
Grünn-vahvistus-Jääskeläinen
joku kookkaampi oma junnu(84)-Hauhtonen-Louhivaara
Mikkonen-Piispanen/Lahti-Tenkanen

Aikaistahan tämä vielä on, mutta olkoon nyt.
 

Naughty_S

Jäsen
Veskariosaston _pitäisi_ kerrankin olla oikeasti kunnossa, hyvä niin.

Puolustuksen tilanne riippuu aika pitkälle siitä, onko sinne hankittava pelaaja kaivattu _puolustava_puolustaja_ (ja mielellään ihan ykköspakkiparin äijä) vai joku mestismies, joka tungetaan kolmosparin täytteeksi. Aika näyttää.

Eli:

Korhonen - ___________
Marttinen - Huczkowski/Kovanen
Kovanen/Huczkowski - Mäenpää/Kinos
Vaarasuo

JOS Vaarasuosta saataisiin koulutettua pätevä 7. pakki (kaverillahan ei ilmeisesti ollut oikein ruusuinen kausi Mestiksessä) ja Mäenpää kehittyisi toivottavalla tavalla, niin Kinos ja Virolainen saataisiin rooleihin, jossa he todella ovat parhaimmillaan. Eli esim. ravintola Hurrikaanin tarjoilija-apulaisiksi. Ei pahalla, mutta allekirjoittaneen mielestä Lauri "pari potkua myöhässä" Kinoksen ja Petri "liigan varmasti huonoin luistelija" Virolaisen varaan ei hirveästi kannattaisi puolustuksessa luottaa. Kaiken kaikkiaan näyttäisi ihan hyvältä, JOS hankittava pakki olisi ykkös/kakkospakkiparimateriaalia.

Hyökkäyksessä luulisi etukäteen ajatellen olevat aika selkeät sävelet. Toisin kuin näköjään monien edellä kirjoittaneiden mielestä, mun mielestä Hauhtosen paikka ei ole kakkosketjun keskellä. Siihen tarvittaisiin joku kokenut pelintekijätyyppi, joka saisi nuoret laiturit tekemään piste-ennätyksensä.

Uhlbäck - Immonen - Virtanen
Jääskeläinen - _________ - Grünn/Louhivaara
Mikkonen - Hauhtonen - Louhivaara/Grünn
Tenkanen - (Piispanen?) - (A-junnu)

Kunnon sentteri hakuun ja rohkeasti nelosketjupaikkoja junioreille. Voi Hytösenkin pitää tuossa nelosketjun keskellä, jos mies suostuu pelaamaan ~ruokapalkalla.
 

jesse72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, MP, E. Frankfurt, hyvä MJE!
Ihmettelen jos Ilkka Vaarasuo pelaa liigaa ensikaudella. Jukureissa tällä kaudella ollut ihan turisti. Pelannut kauden 6-7 pakkina ja loppuotteluissa istunut katsomossa ja eilenkin Kuopiossa jukurit oli liikkellä 6 pakilla..
Tero Koposta huhutaan myös Jyppiin, en tiedä olisiko selkeä vahvistus? Perusduunari joka täyttää tonttinsa illasta toiseen ja tekee duuninsa tunnollisesti, eikä tainnut ottaa yhtään jäähyä kauden aikana.. Tero Koponen tunnetaan myös siitä että polkee pyörällä kesät talvet ei nääs diggaa autoilusta..
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Louhivaarasta muuten vielä yksi tiedonmurunen, joka varmasti on JYP-faneille uusi. Ossi on nimittäin pelannut ajoittain myös keskellä. Toissa kaudella taisi pelata lähes kymmenessä Mestis-pelissä ja ilmeisesti aikoinaan Titaaneissa enemmänkin. Laidassa on kyllä oma paikkansa, mutta pystyi ainakin KooKoossa paikkaamaan loukkaantuneita keskellä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös