Jyp-Ässät La 22.1.2005

  • 16 890
  • 109

Boris

Jäsen
Suosikkijoukkue
LiigaEura
Viestin lähetti korkki
Täällä ei ilmeisesti kukaan ole loukannut nivustaan kun noin irvaillaan... Ei se ikävä kyllä parane kuin levolla ja Nielikäisen kanssa tehtiin pikkuisen typerästi kun peluutettiin TPS:ää vastaan. Luistelu oli niin hidasta ja kankean oloista (silti nopeampaa kuin puolella liigapelaajista) että näki jotain vikaa olevan.

Ei tainnut olla edes ihan ensimmäinen kerta, kun Porissa hosutaan pistämällä toipilas liian aikaisin laatikkoon. Kun kerran Nielikäinen piti käydä torstaina aamujäällä hiukan kokeilemassa, että kestäisikö nivunen piakkoin rasitusta, niin ei oikein voi uskoa, että se jo sunnuntaina olisi jääkiekko-ottelun rasituksen vaatimassa kunnossa.

Nimimerkillä kaksi kertaa nivusensa reväyttänyt. Ensimmäinen vaivasi puoli vuotta, kun en tajunnut levätä, jälkimmäisellä kerralla viikon päästä treenikunnossa, kun ymmärsi olla hankkimatta tulehdusta, mutta ei maksimaalisessa kunnossa missään tapauksessa...

Toivottavasti Jesse saa laittaa polvensa rauhassa kuntoon.
 

Groove Armada

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Starkin noutopihan parakki
Jotenkin on ylimääräistä jännitystä ilmassa tämän pelin tiimoilta.. Aivan kuin odottaisi kauden ensimmäistä playoff-matsia.

Shelleyn esiintymistä odotan, mutta myös sitä, onko JYPin hyvä ilme säilynyt vielä tähänkin peliin. Jos taistelu on samanlaista kuin Tapparaa vastaan, voiton pitäisi kyllä tulla kotiin.
 

Domi28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Liverpool
Edelliseen viestiin viitaten, jos Ässien taistelu on samalla tasolla kuin töpseliä vastaan, ei Jypilla ole saumoja pisteisiin.
Onneksi Shelley vie jonkun luistelutaitoisen pelipaikan, vaaka kallistuu entisestään Ässille...
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Viestin lähetti korkki
Täällä ei ilmeisesti kukaan ole loukannut nivustaan kun noin irvaillaan... Ei se ikävä kyllä parane kuin levolla ja Nielikäisen kanssa tehtiin pikkuisen typerästi kun peluutettiin TPS:ää vastaan. Luistelu oli niin hidasta ja kankean oloista (silti nopeampaa kuin puolella liigapelaajista) että näki jotain vikaa olevan.

Naurettavaahan tuo keskustelu on, joidenkin yksisilmäisten fanien "psyykkausta", joka vielä viuhuu ohi. Nielikäisen nivusvamma on kestänyt jo sen verran aikaa, ettei ole ihme, että herra on pelistä sivussa. Sääli sinänsä, itse kun en tappeluista perusta, en odota mitään "kohtaamista", vaan Nielikäiseltä hyvää peliä. Terveenä Pasi on liigan nopeimpia luistelijoita ja tällä kaudella käsiäkin on vähän ollut, joten pisteitäkin voi odottaa. Väriläiskä siinä missä niin kovin harva muu nykyliigassa, joten sääli ettei ole pelikuntoinen.
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Viestin lähetti Domi28
Edelliseen viestiin viitaten, jos Ässien taistelu on samalla tasolla kuin töpseliä vastaan, ei Jypilla ole saumoja pisteisiin.
Edelliseen viestiin viitaten jos JYPillä on sama taistelava asenne mitä Tapparaa vastaan ei Ässillä pitäisi olla mitään saumoja tänään. Varsinkin kun Shelley on (tappelujensa ohella) tunnettu erittäin hyvänä joukkuepelaajana ja taisteluhengen nostattajana. Se on muuten yksi syy minkä takia JYP "Sellistin" riveihinsä hankki. Odotuksia ei ole vielä paljon sillä eihän mies ole pelannut piiiitkään aikaan. Jos pukukopissa saa onnistuu ja joukkuehenki paranee sekä muutaman vastustajalta mehut vievää ja omalle joukkueelle lisää virtaa antavia pommeja suorittaa niin olen tyytyväinen. Ylivoimalla maskimieheksi niin siinä se. Eipä vielä oikein muuta voi odottaa ja tuokin on jo paljon.

Ja sitten jotain aivan muuta. JYPin vaikea aika vaikuttaa olevan ohi. Maaleja on saatu, mutta mikä tärkeintä: Taistelutahto joukkueella on ollut suorastaan erinomaista. Tapparaa vastaan oltiin ensimmäisen erän jälkeen tappioasemassa 3-1. Tässä tappiokierteessä normaali tilanne olisi ollut lähes luovuttaminen jo tuossa vaiheessa, mutta nyt JYP on taisteleva joukkue. Ei luovutettu vaikka Tappara muutaman kerran meni johtoon. Sitä ns. perkelettä löytyi ja voitto vaan otettiin. Toivottavasti sama asenne on tänäänkin ja jalat liikkuu. Ässät on saanut harjoitella ja ovat varmasti tänään liikkuva joukkue. JYPin on pystyttävä pysymään perässä. Asian kääntöpuoli on siinä että JYPillä on varmasti parempi pelituntuma Ässiin verrattuna. Tämän pitäisi näkyä erityisesti ottelun alussa, mutta loppua kohden (riippuen ottelun tilanteesta tietenkin) tämä etu kääntynee Ässille.

Maalivahdit ratkaisevat paljon. Langkow on ollut loukkaantumisen takia sivussa. Pelihalut ovat varmasti kovat, mutta miten on sen pelituntuman laita? Samoin meillä on varmasti Nikkilällä pelituntuma hieman kateissa kun Wallinator on pelannut viime aikoina enemmän, tosin allekirjoittanut toivoo että Sinkku pelaa tänäänkin.

Sitten muutama toivomus. Toivon että:

... Shelley ajaisi Williamsin levyiksi, puhtaasti tottakai.
... Tykkimiehet jatkaisivat samalla linjalla mitä pari edellistä ottelua.
... Sinkku jatkaisi maalissa.
... Katsomossa olisi lähes täynnä ja ääntä omien kannustamiseen riittäisi sekä tämä flunssa jo loppuisi.

Kiitos.
 

Leiska

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SuKiKa
JYP lähtee tänään illan otteluun seuraavalla kokoonpanolla (www.sm-liiga.fi):

Maalivahdit:
Nikkilä (Wallinheimo)

1. kenttä:
Mikkonen-Martins-Louhivaara
Kovanen-Westcott

2. kenttä:
Uhlbäck-Immonen-Virtanen
Korhonen-Virolainen

3. kenttä:
Jääskeläinen-Hytönen-Filppula
Marttinen-Huczkowski

4. kenttä:
Grünn-Piispanen-Riska
Vaarasuo-Shelley (13. hyökkääjä)

--

Nikkilä sitten maalissa tänään. Ei kyllä voi kuin ihmetellä tätä maalivahtivalintaa. No, kaikki pelaa..
 

Skorppari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät ja tutkapari Jalkanen & Jäminki.
Näin on

Nikkilä merkattu jypin maalivahdiksi mikä käy ässille enemmän kuin hyvin vaikka eihän noista sm-liigan sivuista koskaan tiedäkkään. Itse olen menossa paikanpäälle huutamaan ässät voittoon ja uskon että pelistä tulee viihdyttävä ainakin ässien kannalta!
ässille 2-6 (Jalkanen 1+1)
 

Crapbag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, NY Rangers, Southampton, Fc Jazz, A's..
Viestin lähetti Pakkipari

Sitten muutama toivomus. Toivon että:

... Shelley ajaisi Williamsin levyiksi, puhtaasti tottakai.
...
Kiitos.

Taitaa jäädä toiveeksi, sillä tuskin Willy on ensimmäisiä kavereita jotka Shelley saa "kiinni". Mutta tuskin Jason paljon hätkähtää vaikka osuma sattuisikin kohdalle, on sitä ennenkin taklattu.

Tää peli olisi kyllä tarvinnut lähteä paikanpäälle katsomaan, mutta jätetään Jyväskylän reissu vielä odottamaan. Viimeksi runkosarjan lopulla oli kyllä varsin hieno retki, joten miksei vielä uudelleen. Shelley on kyllä kiinnostava pelaaja, joten täältä ainakin yksi maksava katsoja saattaa tulla lisää, jossain vaiheessa.

Luulen että pelistä tulee vähämaalinen, sillä Jypillä on muistissa aiemmat Ässien visiitit, joissa pata on rankaissut virheistä kovalla kädellä. Tämä onkin Ässien kannalta hyvä lähtökohta, osataan voittaa Jyväskylässä. Tosin nyt JYP on nousussa pienen laman jälkeen, joten voikin olla että taululla on nopeaan tahtiin 2-0. Siinä tapauksessa toivotaan Ässien valmennusjohdolta valppautta. Onhan siellä noustu männä vuosina niin 2-0:sta kuin 3-0:stakin vielä voittoon.

Mutta sanotaan 2-2.
 

Suomi-Salama

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Viestin lähetti DAF
Naurettavaahan tuo keskustelu on, joidenkin yksisilmäisten fanien "psyykkausta", joka vielä viuhuu ohi. Nielikäisen nivusvamma on kestänyt jo sen verran aikaa, ettei ole ihme, että herra on pelistä sivussa. Sääli sinänsä, itse kun en tappeluista perusta, en odota mitään "kohtaamista", vaan Nielikäiseltä hyvää peliä. Terveenä Pasi on liigan nopeimpia luistelijoita ja tällä kaudella käsiäkin on vähän ollut, joten pisteitäkin voi odottaa. Väriläiskä siinä missä niin kovin harva muu nykyliigassa, joten sääli ettei ole pelikuntoinen.

En nyt oikein ymmärrä, miksi ei voisi psyykata. Samalla tavalla tuo väriä keskusteluun kuin Nielikäinen tai Shelley kaukaloon. Voimmehan tietenkin periaatteessa sopia, että tanssimme valssia kukkaiskedolla ja olemme aina yhtä mieltä asioista. Kaunista. Fanitoimintaan kuuluvat tunteet. Jos niitä ei itse ymmärrä tai koe, kannattaako sivusta moralisoidakaan? Ei täällä tarvitse katsoa asioita aina ulkopuolisen silmin ja tieteellisen objektiivisesti. Aika tylsää olisi. Subjektiivisuus on ihan sallittua, jopa suotavaa keskustelun mielenkiinnon kannalta. Se ei silti tarkoita, etteikö keskustelu voisi säilyä terveenä. Nimittely "yksisilmäiseksi" on mielestäni toisaalta aivan jotain muuta kuin sitä, mihin ehkä pyrit asettuessasi ilmeisen tietoisesti ulkopuoliseksi ja objektiiviseksi tarkkailijaksi.

Kannattaa myös muistaa, että vähiten ei Nielikäinen itse ole aiheuttanut sanomisillaan ja teoillaan sitä, että hänestä ollaan montaa mieltä.. Väriä tuo, ehdottomasti. Eikö psyykkaaminenkin ole juuri sitä väriä?

En itsekään ole tappeluiden ystävä sanan varsinaisessa merkityksessä. Eli en toivo tappeluita tappeluiden vuoksi. Mutta tiettyä kovuutta toivon Shelleyn tuovan. Jos esimerkiksi Immosta otetaan törkeästi tai hän on jatkuvassa mailahäirinnässä, toivon Shelleyn rekisteröivän tapauksen.. Pitkässä juoksussa pelote on toimiva, vaikka juuri sillä hetkellä saattaisi jäähy tullakin. Pelotevaikutus aiheuttaa sen, että vastustaja alkaa kunnioittaa JYPiä ihan eri tavalla kuin aiemmin. Otetaan esimerkiksi HIFK. Joukkue on tunnettu fyysisyydestään. Se valitettavasti näkyy usein JYPiä vastaan. Pari kovaa taklausta ja pieni nokkapokka alussa riittää siihen, että oma peli menee ihan sekaisin.
 

Biski

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, The Hammers
Shelley on sitten 13 hyökkääjä... Kenties tämä on ihan odotettu ja fiksu päätös, sillä miehen kunto on vielä arvoitus. Varmasti mies kuitenkin kaukaloon hyppää ainakin muutaman kerran.

Nikkilä mokena, kuten saattoi jo aikaisemmin arvata. Ihan hyvä sinäänsä, koska Wallinheimo ei varmasti tampereella loistanut. Sekin on hyvä, että Nikkilä pääsee pelaamaan muitakin kuin sarjan kärkijoukkueita vastaan. Ainakin itselläni on välillä ollut tunne, että Nikkilä ei näissä "helpommissa" (huom. en missään nimessä aliarvioi Ässiä!) peleissä ole kovin usein pelannut. Mitään tilastoa en nyt jaksanut alkaa kavamaan, joten saatan olla myös väärässä.

No, lähdenpä tästä ostamaan lipun peliin jo näin ennakkoon, jos vaikka tänään satuisi halli täyttymään.
 

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Viestin lähetti Boris
Ei tainnut olla edes ihan ensimmäinen kerta, kun Porissa hosutaan pistämällä toipilas liian aikaisin laatikkoon. .

Samaa olen ihmetellyt minäkin. Lähes jokainen laitetaan kentälle liian aikaisin loukkaantumisen jälkeen ja lisähuilia tulee. Toivola kehui mm. Uusikartanoa siitä, että mies päätti pelata jalka paskana ja puudutettuna Tepsiä vastaan. No puolitoista erää sitä lystiä sitten kestikin. Luulisi, että esim. joukkueen lääkäri päättäisi, voiko pelaaja pelata ja määrää tämän penkille ellei näin ole. Täysin järjetöntä peluuttaa rikkinäistä kaveria, vaikka tämä itse haluisikin pelata.

Jostain syystä tänään olo on luottavainen Ässien voiton suhteen. Peli kulki hienosti TPS:ää vastaan ja joukkue sai varmasti komeasta voitosta itseluottamusta. Lisäksi ollaan saatu "huilia" lähes viikko ja peli on vielä hemmetin tärkeä pleijareitakin ajatellen. Nikkilä JYPillä maalissa, eikä Ässät viime vuosina ole Jyväskylässä voittamistakaan pelännyt. 1-4
 

jukiapina

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP valitettavasti
Nikkilä maalissa = 5 päästettyä maalia = 90% häviö.

Liigan huonoimpiin 2-vahteihin lukeutuva Tommi "2-moke" Nikkilä on ehdottoman huono ratkaisu vaikkei Sinkku ollutkaan torstaina iskussa. Saapa nähdä onko Matti pystynyt säilyttämään tämän hetkisen pelaamisen tahdon (epäilen). Torstainen Tappara pelin hieno nousu ja voitto toivat mieleen HPK-ottelun nousun, mutta kaikki varmaan muistamme mitä seurasi HPK koitosten jälkeen.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Ennakkoon pienimuotoinen thrilleri tulossa. Panosta on. Puhtaalla voitolla JyP nousee tasapisteisiin ja maalierolla ohi. Pelimäärät ovat tasoittuneet joukkueiden kesken, kun Ässät on huilannut koko viikon ja muut ei.

Kuitenkin tässä on vielä paljon pelejä jäljellä ja mitä vain voi tapahtua. Molemmille joukkueille realistinen tavoite voisi olla kotietu säälipleijareihin. Kohdataan uudestaan samassa paikassa samaan aikaan kahden viikon päästä.

Kuitenkin, päävastustajat vastakkain. Viime vuosien tiukat väännöt on nostaneet tunteet pintaan ainakin kannattajien keskuudessa. Tämä puolestaan on näkynyt mm. jäätävänä verbaliikkana Jatkoajan keskustelupalstalla. Niinköhän tänäänkin päädytään leikkikentälle potkimaan hiekkaa toisen kenkien päälle? Hope so!

Pasin sekä Paulin puuttuminen harmi. Mutta parempi Nivalan heinähatun pistää paikat kuntoon eikä hölmöillä liioilla riskeillä. Lankku, Uusikartano ja Toivonen kehissä. Toivottavasti palikat on paikallaan. Luulisi ettei Lankun kanssa ainakaan suuria riskejä otettaisi, Nissinen kuitenkin näyttänyt kykenevänsä pelaamaan. Ainakakin yhdessä tv-matsissa. AUk:n nilkka ja Toivosen ranne ollos suojattu.

Ässien tulokaspakeista Jalkanen heitetään heti tuleen, meinaan paikkaa Legon sooloja. Toivottavasti latvialaisella on hyvä päivä ja trendi kääntyy nousevaksi. Kokoonpanon Ässäsentterit 2-3 ketjuissa mielenkiintoset, sikäli että Classen ja AUk olisi laidassa. Kiilholma pääsee näyttämään kolmosessa ja Niemi nostettu nelosen laitaan. Joskohan asenne ja hywä fiiwis olisi löytynyt? Ketola voisi myös leventää materiaalia ja esittää yhtä raikkaita otteita kuin Tepsiä vastaan.

Johan tässä on mainion Tepsi-pelin jälkeen pelejä odoteltukin. Jos kyetään yhtä ehyeeseen puolustuspeliin ja Lankku pelaa tasollaan, on meillä hyvät tsäänssit. JyP varmasti on taistelevammalla ilmeellä liikkeellä kuin TPS ja Immosen ketju on aina vaarallinen. Se pihteihin ja tyhmät jäähyt pois. Toivottavasti dumarillekin sattuu hyvä ilta, ettei mennä kotijengin ehdoilla. Ja Williamsit vois heittää pari, ylivoimakin saisi taas toimia. Ja jatkuuko Korpisalon liito?

Monet raportit ja mielipiteet ovat antaneet sen kuvan, että Shelley on mahdollisesti yksi liigahistorian keskinkertaisin pelaaja kiekkotaidoiltaan. Miten liike riittää isossa askissa? Meirän Pasista on tosin vissiin joskus käytetty samoja kuvauksia. Tosin menköön osastoon kateellisten panettelut. Liikettä ainakin löytyy. Suoralla. Mutta katotaan miten apinan liigaura lähtee liikkeelle. Tunnustellen.

Reilu kuukausi takaperin veikkasin tulokseksi 3 – 3. Mennään sillä. Jatkoajalla JyPille tuomitaan käsittämätön jäähy ja Sorokins pamauttaa voittomaalin ylivoimalla.
 

The Rock

Jäsen
Ässät tänään:

Maalivahdit:

#30 Tuomas Nissinen, Maalivahti
#35 Scott Langkow, Maalivahti (AK)

1. kenttä:

#6 Pasi Peltonen, Vasen puolustaja (AK)
#10 Marko Toivonen, Oikea puolustaja (AK)
#22 Teemu Virkkunen, Vasen laitahyökkääjä (AK)
#29 Jason Williams, Keskushyökkääjä (AK)
#19 Pasi Tuominen, Oikea laitahyökkääjä (AK)

2. kenttä:

#23 Olegs Sorokins, Vasen puolustaja
#24 Samuli Jalkanen, Oikea puolustaja
#21 Marko Kivenmäki, Vasen laitahyökkääjä
#31 Aki Uusikartano, Keskushyökkääjä
#8 Kristian Kuusela, Oikea laitahyökkääjä

3. kenttä:

#33 Atte Pentikäinen, Vasen puolustaja
#14 Mika Rontti, Oikea puolustaja
#37 Juha Kiilholma, Vasen laitahyökkääjä
#7 Greg Classen, Keskushyökkääjä
#17 Jari Korpisalo, Oikea laitahyökkääjä

4. kenttä:

#78 Jesse Saarinen, Vasen puolustaja
#41 Juha-Pekka Ketola, Vasen laitahyökkääjä
#11 Mika Niemi, Keskushyökkääjä
#9 Samu Wesslin, Oikea laitahyökkääjä

Lähde: www.sm-liiga.fi

* Poissa kokoonpanosta Nielikäinen (nivunen), Joensuu (polvi) sekä pelikieltoaan kärsivä Levokari.

** Langkow palaa maalinsuulle, Toivonen ykköspakkipariin Peltosen rinnalle sekä Uusikartano kakkosketjun keskelle (toivottavasti kantapää kestää rasituksen).

*** Uusina miehinä kokoonpanossa nähdään puolustajat Samuli Jalkanen #24 ja Jesse Saarinen #78.
 
Viimeksi muokattu:

Jallu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Viestin lähetti jukiapina
Nikkilä maalissa = 5 päästettyä maalia = 90% häviö.

Liigan huonoimpiin 2-vahteihin lukeutuva Tommi "2-moke" Nikkilä on ehdottoman huono ratkaisu vaikkei Sinkku ollutkaan torstaina iskussa. Saapa nähdä onko Matti pystynyt säilyttämään tämän hetkisen pelaamisen tahdon (epäilen). Torstainen Tappara pelin hieno nousu ja voitto toivat mieleen HPK-ottelun nousun, mutta kaikki varmaan muistamme mitä seurasi HPK koitosten jälkeen.

Anteeksi kun menee hieman ohi päivän ottelusta, mutta on pakko kysyä jukiAPINALTA, että onko sinulla koskaan mitään positiivista sanottavaa JYPistä tai sen otteista? Ja sitten kysyisin vielä, vaikka jo melkein tiedänkin vastauksen, että oletko niitä "faneja", jotka 1-0 tappiotilanteessa sanovat: "arvasin, ne niin paskoja, ettei ne saa taas maaliakaan"? 2-0 tilanteessa lähdetkin sitten jo kotiin?
 

kimbe66

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kyllä tuo Alatalon maalivahtipeluutus on aivan käsittämätöntä. Vaikka Sinkku ei ilmeisesti Tampereella loistanutkaan, niin peli voitettiin. Ja voittavaa vahtia ei vaihdeta, piste.

No toivotaan, että Tomi onnistuu tänään. Mutta kuitenkin, kun ihan realistisesti ajatellaan, niin Jyp tuskin pelaa finaaleissa tänä keväänä, eli Sinkkua voisi rasittaa ihan kunnolla. Ei varmasti tarvitse pelätä samaa kuin Jokereissa: jos Thomas loukkaantuu, niin ei sitten ole kunnon molaria ollenkaan playoffseissa. Jyp kyllä pääsee säälipleijareihin, ja saattaa selvitä jopa jatkoonkin niistä, mutta loppuotteluun asti ei sitten millään. Enkä kirjoita tätä provoilumielessä, vaan ihan realistina.

Tosin mikään ei miellyttäisi minua enemmän kuin nähdä Jyp liigafinaaleissa.
 

Hra Punajuuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat HIFK:lle
Re: Ässät tänään:

Viestin lähetti The Rock
2. kenttä:

#23 Olegs Sorokins, Vasen puolustaja
#24 Samuli Jalkanen, Oikea puolustaja
Johan on taas pakkiparit balanssissa. Etukäteen ajatellen olisin sijoittanut kuulemma hyvin liikkuvan pikkumies Jalkasen minkä tahansa muun pakin rinnalle kuin samoja määreitä kantavan Sorokinsin. Taitaa valmennuksen ajatuksena olla, että pakkipareja ei rikota, vaan Levokari palaa huilinsa jälkeen Sorokinsin rinnalle ja Jalkanen on ensimmäinen tai toinen hätävara.

Pelissä JYP on lähinnä kotiedun takia suosikki. Oma arvio 1X2-todennäköisyyksistä on 41-22-37. Vedonlyöntitoimistoilla arviot ovat keskimäärin viitisen prosenttiyksikköä tätä enemmän JYPin puolella. Ässien mahdollisuuksia omassa arviossa nostaa muutamalla prosenttiyksiköllä Alatalon maalivahtivalinta.

Punis
 

TJ MACKEY

Jäsen
Onks Sinuhen lempinimi oikeesti sinkku? hehheh, jossain oli Sinkkunator. No syvältä molemmat lempinimet. On muuten oikeesti liigan iso egosin pelaaja. No väriläiskä kuitenkin!

Mut asiaan: Uskooko joku ihan oikeesti että Shelley on tullut kehittämään pelillisiä taitojaan sm-liigaan?! Mies tietää roolinsa ja tulee aiheuttamaan muutaman hyvän hässäkän kevään aikana. Ja mite sitten jos Pasi on sanonut ottavansa miehen kanssa jos kutsu käy? Jos ensiks vaikka pelais vastakkain. Fakta on se, että kuulemma näin kovaa kaveria ei ole liigas nähty ja se voi käytännössä tehdä mitä vaan ilman että joutuu vastaamaan siitä. Nielikäiset ja Levokarit on isoja vitsejä tän kaverin rinnalla jos myllyttämistä mietitään.
 

The Rock

Jäsen
Tiukka taisto tulossa

Molemmilla voitto alla viimeisimmästä ottelustaan ja varsinkin JYPillä päällä kova näyttämisen halu päälla surullisen kuuluisan nollaputken päätyttyä komeasti alkuviikosta.

Kotietu tuo ilman muuta JYPille jonkinlaisen ennakkosuosikin aseman, mutta Ässät ei ole vailla mahdollisuuksia. Varsinkin kun sairastuvalta on saatu todella tärkeä kolmikko matsiin mukaan. Scott Langkow'n paluu maalin suulle on varmasti todella rauhoittava tekijä Ässien pelissä ja toivottavasti Scotty nollaisi heti paluunsa kunniaksi JYPin. Myöskin Aki Uusikartanon paluu nro. 2 nostaa Ässien sentteriosaston tasoa pykälällä entisestään ja mies on todella tärkeä palanen varsinkin alivoimapelissä. Jody Shelley on varmasti illan seuratuin hahmo JYP -leirissä, mutta mieheltä ei mitään ihmeellisyyksiä kannata odottaa. Mies, joka on NHL:ssä ollut pugilistin roolissa eikä muutenkaan ole osoittanut mitään muuta erikoista kuin nyrkkien kovuutta ei voi SM-liigassa olla mikään kummoinen vahvistus. Sytyttäjää miehestä ilmeisesti haetaan sillä muuten tätä hankintaa on vaikea käsittää.

Jos Ässät pystyy jatkamaan siitä mihin se TPS -ottelussa jäi on odotettavissa varsin mukava ilta jääkiekon merkeissä. Sen verran hyvin Patapakka TV-kameroiden loisteessa esiintyi, että se väänsi väkisinkin suun hymyyn yhdellä jos toisellakin Ässäfanilla. JYP on kahdessa viimeisessä matsissaan ryöpyttänyt 11 kertaa kiekon vastustajan maaliin joten ketsuppipullo-efekti toimi jälleen kerran. Tänään olisi taas aika sulkea korkki kokonaan, kiitos.

Kuuden pisteen ottelun mainostaminen on vielä hieman ennakoivaa, ehkä paremmin siihen sopii 5.2.2005 käytävä matsi, joka on samalla joukkueiden viimeinen kohtaaminen runkosarjassa.

Odotettua Shelley-Nielikäinen kohtaamista ei nähdä, koska Pasin nivunen sanoi naks naks aitatreenissä ja mies voi olla pitkäänkin sivussa. Harmi sinänäsä sillä olisi ollut hienoa jos nämä kaksi gladiaattoria olisivat vaihtaneet kuulumisia keskenään.

JYPin ykkösketju on jälleen löytänyt yhteisen sävelen ja verkot ovat heiluneet kuin vanhaan hyvään aikaan. Eiköhän niidenkin ole jälleen aika pitää vähän hiljasempi hetki ja tähän peliin se sopisi mainiosti. Immoset pitää kuitenkin ottaa tarkasti ja se rooli varmaankin lankeaa Classenin vitjalle.

Ässien ykkösketju on jälleen suuressa roolissa ja toivottavasti siltä ratkaisuja saadaan. Tepin heräämistä odotellessa on hyvä luottaa dúo'on Patu-Willy. Pakistossa mielenkiintoisia nimiä tulevat olemaan herrat Jalkanen & Saarinen. Toivottavasti uudet tulokkaat täyttävät heti paikkansa ja tuovat Ässien peliin jotain uutta sykettä.

Vierasvoittoa lähdetään tottakai hakemaan ja olisihan se kiva lyödä vähän kylmää vettä jyväskyläläisten niskaan pitkästä aikaa. Loppukaneetiksi on pakko todeta sellainen ikävä tosiseikka, että toivottavasti illan päätuomari Hannu "Hipaus" Henriksson ei tule pilaamaan tätä ottelua. Noh, toivossa on hyvä elää sanotaan.

Pata painaa...
 
Viimeksi muokattu:

Groove Armada

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Starkin noutopihan parakki
Viestin lähetti kimbe66
Tosin mikään ei miellyttäisi minua enemmän kuin nähdä Jyp liigafinaaleissa.

Kuka on nähnyt, kuka ei ;) *muistelee kaiholla*
 

Fortuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Fortuna Sittard
Illan ottelu on todella tärkeä molemmille joukkueille. Voitolla Jyp nousee ihan Ässien kantaan, mutta Ässien voittaessa ero kasvaa jo ihan mukavaksi. Seitsemän pisteen karkumatka Jypiin antaisi myös lisää itseluottamusta loppupeleihin.

Mielestäni Ässät lähtee otteluun hienoisena ennakkosuosikkina hyvän tepsipelin ja paremman materiaalin johdosta. Jypin maalivahtivalinta on outo ja voisin veikata, että ennakkoilmoituksesta huolimatta kentälle luistelee kuitenkin Wallinheinaattori.

Ässillä on ikävä kyllä tapana hävitä tärkeät ottelut, joten en lähde veikkaamaan lopputulosta.
 

Noviisi

Jäsen
Suosikkijoukkue
ÄSSÄT & #21
Eihän kyseessä ole kuitenkaan elämään suurempi ottelu mutta tärkeä kuitenkin. Toivotaan että Pata jatkaa siitä mihin TPS- pelissä jäi.
Illan ottelua on kyllä todella paha lähteä veikkaamaan mihinkään suuntaa joten tyydytään heittämään Ässille 3-4. Vaikka tänään turpaan tulisikin niin kuitenkin ero 11. majailevaan Blegiin on edelleen sama 11 pojoa ja sama määrä otteluja pelattuna.

Laitetaanpa vielä loppuun veikkaus pikkuserkkuni tehoilevan 2+0 auttaen pisteet Poriin.
 

Vostrak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp .Färjestad.
1 - 0 Jari Korhonen

Thats it , eka pörsä ässien verkossa . Hienoa tärkeä avaus maali
saatu , lisää . 2 - 0 Westcott Jessssss . Nyt on pata paskana .
Odotellaan lisää maaleja Jypille .
 

Domi28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Liverpool
Kiitos Ässät, 8.57 pelattu ja jo voikin lähteä saunaan.
No, ehkä seuraavassa pelissä kulkee tai viimeistään ensi kaudella....
 

Noviisi

Jäsen
Suosikkijoukkue
ÄSSÄT & #21
Kieltämättä meni erittäin heikosti 1. erä Ässien osalta mutta ei tässä vielä mitään hätää. Peli alkoi kuten aavistelin mutta tästä ei ole kuin yksi suunta ja alas päin se ei voi enää olla jos pisteitä vielä mielii tästä ottelusta ottaa. Toivotaan toivotaan...Jos se pata vaikka heräis toiseen erään...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös