Mitä nyt olen eri lähteitä koittanut lukea, Juventus on lähtemässä tekemään pari muutosta kokoopanoon tammikuussa. Puolustuksesta lähtee Lucio, joka ihan ymmärrettävästi on kyllästynyt penkillä istumiseen. Hyökkäyksestä lähtenee Alessandro Matri, josta ei vain ole huippumaalintekijöiksi ja jotkut ovat valmiita maksamaan suurta ylihintaa. Myös Nicklas Bendtner saatetaan palauttaa Arsenaaliin, ei Bendtneristä ole Torinossa mihinkään.
Tilalle sitten tulossa tietysti näille korvaajat. Puolustukseen ei kuitenkaan välttämättä topparia, vaan laitapuolustaja, vasempaan laitaan on mahdollinen. Mielenkiintoisia nimiä ovat mm. Angelo Ogbonna ja Davide Santon. Hyökkäykseen sitten yhä kovimmin ehdolla Fernando Llorente ja Robert Lewandowski. Myöskin muita on, mutta nämä on vahvimmilla. Toinen tullee, mahdollisesti molemmat jos Matrista tarjotaan käsittämättömiä summia, jolloin Bendtnerille sanotaan heipat.
Ja sitten huomenna Ukrainassa kohtalon ottelu. Mainitaan nyt viidennen kerran, että voitolla lohkovoittoon, tasapelillä lohkokakkoseksi ja tappiolla lohkokolmoseksi ja Eurooppa liigaan, eli kausi Euroopassa jatkuu jokatapauksessa. Hieman nyt ongelmia keskikentän kanssa, sillä Arturo Vidalilla ollut pientä vammaa ja kovassa tikissä oleva Claudio Marchisio on pelikiellossa.
Maalissa aloittaa tietysti Gianluigi Buffon, kapteeni. Puolustuksen kolmikon muodostaa jälleen kerran Andrea Barzagli, Leonardo Bonucci ja Giorgio Chiellini. Keskikentän keskellä aloittavat ainakin Andrea Pirlo ja Paul Pogba, sekä Vidalin puuttuessa varmaankin Simone Padoin tai Emanuele Giaccherini. Laidalla Kwadwo Asamoah luultavasti, Martin Caceres vasemman laidan toinen vaihtoehto. Oikealla Mauricio Isla tai Stephen Lichtsteiner. Hyökkääjinä aloittanevat viime peleissä parantaneet Sebastian Giovinco ja Mirko Vucinic. Vucinicin paikalla voi olla myös Fabio Quagliarella.
Näillä eväillä, 0-3.