Juventus FC 2012-13 - Aika jälkeen Del Pieron

  • 32 109
  • 186

Ralph

Jäsen
Uutta ketjua tulille, kun edellinen kausi saatiin jo päätökseen ja pian alkaa taas siirtomarkkinat. Juventus nappasi komeasti ja loistavasti Serie A:n voiton, häviämättä sarjassa kertaakaan. Toista mestaruutta putkeen hakeva Juventus on hyvin valmis jo pelaajamateriaaliltaan, mitä nyt ykköshyökkääjä puuttuu. Hyvä viime kausi varmasti nosti taas Juventuksen mielenkiintoa ja joku kovakin hyökkääjä voi tarttua mukaan. Mutta ei siitä nyt vielä enempää, käydeen ensin nykyinen joukkue läpi, pelaajien nimien jälkeen suluissa sopimuksen päättymisvuosi.

Maalivahdit:

Gianluigi Buffon (2013)
Marco Storari (2013)

Joukkueessa on valmiiksi kaksi kokenutta maalivahtia. Gianluigi Buffon on yhä yksi maailman parhaista maalivahdeista ja on selvä ykkösmaalivahti jälleen kerran. Marco Storari oli kakkosmaalivahti viimeksi, ja pelasi muutaman ottelu, ja on luultavasti sitä myös nyt. Kolmannen maalivahdin kanssa Juventuksella ei ole vielä sopimusta, mutta veikkaan että joku nuori italialainen sille tontille istutetaan kehittymään. Buffon on jo 34-vuotias, joten ura tuskin kauhen montaa vuotta enää kestä.

Puolustajat:

Andrea Barzagli (2013)
Leonardo Bonucci (2017)
Giorgio Chiellini (2013)
Paolo De Ceglie (2017)
Stephen Lichtsteiner (2015)

Puolustus on melko valmis. Viime kausi hakattiin läpi lähinnä kuudella puolustajalla, joten eiköhän vielä yksi puolustaja tule. Martin Caceres oli se kuudes puolustaja lainalta Sevillasta. Hänen sopimuksensa Sevillan kanssa päätyi tähän kauteen ja hänellä olisi haluja tulla Juventukseen kokonaan. Minulle kelpaisi Caceres, sillä puolustus on jo laadukas eikä sinne tarvita mitään kallista tähteä sekoittamaan pakkaa. Andrea Barzagli on joukkueen ainoa selvä pelkkä oman pään puolustaja, kun muut nousevat usein hyökkäyksen mukaan. Kokenut Barzagli pelasi hyvän kauden ja voitti uran ensimmäisen Scudetton. Nuorempi puolustaja, Leonardo Bonucci, oli yksi kauden positiivisia yllättäjiä. Nousi Serie A:n tähtiluokkaan ja sai pitkän jatkosopimuksen. Giorgio Chiellini on puolustuksen suurin tähti ja varmin tekijä. Joukkueen ainoa filmaaja hallitsee pääpallot pitkänä pelaajana, myös vastustajan maalilla. Paolo De Ceglie on vähän kuin Bonucci, saikin yhtä pitkän jatkosopimuksenkin. De Ceglie pelasi ajoittain myös keskikentän laidalla, vaikka sopii paremmin puolustajan paikalle. Stephen Lichtsteiner on tämänhetkisen joukkueen ainoa nouseva laitapuolustaja, joka myös pelasi keskikentällä. Vaihtelevasti esiintynyt Lichtsteiner on kuitnekin erinomainen puolustaja, vaikkei kotimaa olekaan Italia.

Keskikenttäpelaajat:

Emanuele Giaccherini (2015)
Milos Krasic (2014)
Claudio Marchisio (2014)
Luca Marrone (2015)
Simone Padoin (2016)
Simone Pepe (2015)
Andrea Pirlo (2014)
Arturo Vidal (2016)

Keskikenttäosastokin on melko valmiina. Ylläolevasta luettelosta poistunee Milos Krasic, jonka peliaika on melko pieni. Hänestä saanee ihan kelpo rahasummat, kenties yli 10 miljoonaa. Tilalle saattaa tulla joku uusi laituri, vaikkei mitään huhuja olekaan vielä ollut. Tulevaisuuden niminä joukkueeseen luultavasti tulee kaksi -93 syntynyttä ranskalaista tummaihoista keskikenttäpelaajaa, Paul Pogba ja Geoffrey Kondogbia. Tämä kaksikko noussee kohti Serie A -pelipaikkaa vasta muutaman vuoden päästä. Emanuele Giaccherini pelasi hyvän tulokaskauden Juventuksessa. Todella pienikokoinen pelaaja, mutta nopea ja taitava pallon kanssa, hyvä keskittämään. Simone Pepe on hyvin samanlainen pelaaja, mutta hänen otteensa ailahtelevat liikaa, tosin Pepe on parempi maalintekijä. Luca Marrone on nuori, Torinon oma poika. Pääsi vähän jo kunnon pelin makuun ja iskikin uransa avausmaalin kauden päätösottelussa. Simone Padoin tuli kesken kauden Atalantasta keskikentän varapelaajaksi, jolle ei ole luvassa sen suurempaa roolia. Andrea Pirlo on erinomainen pelintekijä, jolla ongelmia maalinteossa. Kuitenkin, pelintekijähän hän on, ja siinä maailman parhaimpia. Juventuksen tärkeimpiä pelaajia. Arturo Vidal tuli Saksasta ja pelasi loistavan kauden Juventuksen keskikentällä. Kovasti töitä tekevä raataja iski mukavasti maalejakin. Sitten Claudio Marchisio, Il Principino, Alessandro Del Pieron manttelinperijä. Marchisio teki lopullisen läpimurtonsa ja oli kenties kauden paras pelaaja koko Serie A:ssa. Nousi maailman parhaimpien keskikenttäpelaajien joukkoon, kokonaisvaltaisesti kenties kärkeen. Tekee töitä omassa päässä, mutta hyökkää luovasti ja teki kymmenkunta maalia.

Hyökkääjät:

Marco Borriello (2014)
Eljero Elia (2015)
Alessandro Matri (2017)
Fabio Quagliarella (2015)
Mirko Vucinic (2015)

Marco Borriello tuli kesken kauden AS Romasta ja aiheutti vähän ihmetystä. Ei ollut mitenkään erikoinen, vaikka pari maalia tekikin. Ensi kaudella rooli toivottavasti jopa pienempi. Eljero Elia tuli, ja luultavasti menee. Peliaika olematon, vaikka hankittiin lähes 10 miljoonalla. Myydään, kenties pienellä voitolla. Alessandro Matri pelasi hyvän kauden, mutta ongelmana on, että hukkaa liikaa paikkoja ennen kuin iskee maalin. Kehitystä on tapahduttava, mikäli tahtoo tähtihyökkääjäksi. Fabio Quagliarellasta täysin samat sanat, toki Quagliarella yritti tehdä peliäkin. Mirko Vucinicista muuten myöskin samat sanat, mutta Vucinic voisi sopia myös keskikentälle, sillä tykkää laukoa kaukaa ja tehdä itse peliä. Syötti useita maaleja.

Ja sitten, yksi hyökkääjä pitää vielä hankkia, sillä itse kuningas, Alessandro Del Piero, ei jatka. Ainakin huhuista päätellen joku kovantason hyökkääjä on tuloillaan, eikä rahaa säästellä. Käynkin läpi nämä, mistä itse olen huhuja lukenut.

Neymar
- Juventus on kuulemma kiinnostunut, mutta tämä nuori tähti luultavasti siirtyy La Ligaan huikeilla rahasummilla, joihin ei Juventus pysty vastaamaan. Olisi kyllä aivan mielettömän huikea hankinta, mutta todella pieni mahdollisuus on hänet saada.

Robin van Persie
- Melko kokenut, loistava maalintekijä. Olisi myöskin häikäisevä hankinta, kun huomioi nykyisten hyökkääjien maalintekovainut. Todennäköisempi hankinta kuin Neymar, mutta luultavasti hänkin rahastaa suurimpia seuroja.

Edinson Cavani
- Vähän pienemmän profiilin hankinta, mutta todennäköinen mikäli ketään muuta ei haaviin tartu.

Gonazalo Higuain
- Pidän tätä jannua todennäköisimpänä. Erinomainen maalintekijä, ei mikään sikakallis.

Sebastian Giovinco
- Vähän tutumpi kaveri, mutta luultavasti tulee Parmasta ensi kauden jälkeen.

Luis Suarez
- Higuainin ohella häntä pidän todennäköisimpänä tulijana. Vähän hankala pelaaja, mutta loistava maalintekijä.

Antonio Conte valmentaa toista kautta putkeen ja esittelee valmentajan taitojaan taas. Kaudella pelattaneen taas 3-5-2 taktiikalla, joten kootaan oma mieleinen kokoonpano:

----------- hyökkääjä ----------- Vucinic ---------------
-----------------------------------------------------------
--Giaccherini---Marchisio--Pirlo--Vidal---Lichtsteiner--
-----------------------------------------------------------
-------Bonucci---------Barzagli--------Chillieni----------
------------------------------------------------------------
-----------------------Buffon------------------------------

Muiden vuoro jakaa näkemyksiään tulevasta.
 
Suosikkijoukkue
Semo tutti parrucchieri.
Ja sitten, yksi hyökkääjä pitää vielä hankkia, sillä itse kuningas, Alessandro Del Piero, ei jatka. Ainakin huhuista päätellen joku kovantason hyökkääjä on tuloillaan, eikä rahaa säästellä. Käynkin läpi nämä, mistä itse olen huhuja lukenut.

Neymar
- Juventus on kuulemma kiinnostunut, mutta tämä nuori tähti luultavasti siirtyy La Ligaan huikeilla rahasummilla, joihin ei Juventus pysty vastaamaan. Olisi kyllä aivan mielettömän huikea hankinta, mutta todella pieni mahdollisuus on hänet saada.

Robin van Persie
- Melko kokenut, loistava maalintekijä. Olisi myöskin häikäisevä hankinta, kun huomioi nykyisten hyökkääjien maalintekovainut. Todennäköisempi hankinta kuin Neymar, mutta luultavasti hänkin rahastaa suurimpia seuroja.

Edinson Cavani
- Vähän pienemmän profiilin hankinta, mutta todennäköinen mikäli ketään muuta ei haaviin tartu.

Gonazalo Higuain
- Pidän tätä jannua todennäköisimpänä. Erinomainen maalintekijä, ei mikään sikakallis.

Sebastian Giovinco
- Vähän tutumpi kaveri, mutta luultavasti tulee Parmasta ensi kauden jälkeen.

Luis Suarez
- Higuainin ohella häntä pidän todennäköisimpänä tulijana. Vähän hankala pelaaja, mutta loistava maalintekijä.

Ensinnäkin onnittelut Del Pierolle huikeasta urasta ja 8. sijasta kaikkien aikojen maalintekijälistalla 188 osumalla.

Mutta sitten itse pääasiaan, onko Juve voittanut lotossa vai mistä nyt tuulee? Eihän 2-3 30-40 miljoonan miestä mitenkään ole torinolaisten haarukassa, Cavani on halvimmasta päästä ja hänenkin buy-out clause on 31 miljoonaa, minkä PSG on jo ilmeisesti valmis kuittaamaan. Higuain ja Suarez ovat saletisti vähintään saman. Yksi huippu varmaan tulee, mutta ei kyllä kahta millään. Huhutkin ovat Destro ja Borini-tasoa.

Aiemmat hankinnat olleet tasoa Boriello ja Vucinic eli huomattavasti halvempia, Boriellon pyyntihinta on kuulemma liikaa, mutta ottavat teille halvemmalla.
 

Ralph

Jäsen
Yhdestä hyökkääjästä mielestäni kokoajan kirjoitin, en kahdesta. Juventus voi tulla käyttämään yli 30 miljoonaakin, jos saavat myytyä Elian ja Krasicin pois kuleksimasta.
 
Suosikkijoukkue
Semo tutti parrucchieri.
Yhdestä hyökkääjästä mielestäni kokoajan kirjoitin, en kahdesta. Juventus voi tulla käyttämään yli 30 miljoonaakin, jos saavat myytyä Elian ja Krasicin pois kuleksimasta.

Aa, käsitin väärin, koska Boriellohan on lainamies, eli siihen joku halvempi prospekti tilalle ja Elia lähtee. Ok, se on very doable, mutta siinäkin tapauksessa aika paljon tulee on/off-Vucinicin harteille. Kyllä tuo vähintään Destroa, Giovincoa ja Higuainia huutaa omasta mielestäni.
 

Ralph

Jäsen
Aa, käsitin väärin, koska Boriellohan on lainamies, eli siihen joku halvempi prospekti tilalle ja Elia lähtee. Ok, se on very doable, mutta siinäkin tapauksessa aika paljon tulee on/off-Vucinicin harteille. Kyllä tuo vähintään Destroa, Giovincoa ja Higuainia huutaa omasta mielestäni.

Aivan aivan, Borriello on lainapelaaja. Se aiheutti nuo epäselvät asiat. Eli siis, ensi kaudella hyökkäysviisikko voisi olla Higuain, Matri, Vucinic, Quagliarella ja joku lainatyyppi tyyliin Borriello. Sitten seuraavalla kaudella, jos olen oikein ymmärtänyt, tulee Giovinco takaisin, tuskin millään kalliilla, jolloin hyökkäysviisikko on jo aina laajempi.
 

Ralph

Jäsen

Lexaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Juventus
Toivon todella että ensi kaudelle hyökkäykseen saamme sen uuden Trezeguetin, joka takoo maaleja liukuhihnalta tai iskee maaleja silloin kun sitä vähiten odottaisi tai sitä eniten tarvitaan. Borriellot hittoon pilaamasta hienon seuran logoa ja paitaa. Case Elia kyllä harmittaa, potentiaalia olisi aivan pirusti, mutta ei ikinä edes mahdollisuutta annettu. Mutta toisaalta Juventus on seura jossa on hiton vaikea onnistua, mutta kun sen teet niin olet todellakin arvostettu kaveri silloin. Esim. Ibran aika Juvessa ei ollut mikään samanlainen kuin vaikkapa nyt ollut Milanissa ja Interissä oli. Myös Henry oli täällä aikoinaan aika turisti, vaikka edelleen harmittaa että miehen kohdalla tehtiin samoin kuin Elian kohdalla näytetään tekevän, ettei oikein edes mahdollisuutta ja luottamusta anneta.

Mutta keskikentälle ja hyökkäykseen jotkut supervahvistukset ja puolustukseen myös joku rotaatiokaveri väsymysten ja loukkaantumisten vuoksi olisi suotavaa.
 
Suosikkijoukkue
Semo tutti parrucchieri.
Aivan aivan, Borriello on lainapelaaja.

Jep, eli näin "Borriello was signed by Juventus on January 2012 on a half-season loan from A.S. Roma for €500,000, with the option to buy him for €8 million (in 3 year installments) at the end of the season". Eli Juve haluaa tuota 8 miljoonaa alemmaksi, mutta on silti halukas gay-ikonin hankkimaan itselleen jostain syystä. Täysin yliarvostettu hyökkääjä, jolle sopiva paikka olisi joku keskikastin joukkueen ykköshyökkääjän rooli, kuten kausi Genoassa osoitti.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Gonazalo Higuain
- Pidän tätä jannua todennäköisimpänä. Erinomainen maalintekijä, ei mikään sikakallis.

Minkähän vuoksi ei olisi sikakallis? Yksi maailman tämän hetken tehokkaimmista maalintekijöistä, ikää 24 vuotta, Real Madridin kolmas varakapteeni, koko organisaatio haluaa miehen pysyvän Madridissa ja mies itse kertoo rakastavansa pelaamista Real Madridissa.

Joten takuuvarmasti on kallis mies, jos joku haluaa ostaa.
 

Ralph

Jäsen
Martin Caceres tuli sitten vakituisesti Sevillasta, tehtyään vuoteen 2016 kestävän sopimuksen Juventuksen kanssa. Jännä nähdä, vieläkö Juventus hankkisi yhden puolustajan. Viime kausi mentiin suurinpiirtein samalla kuusikolla, mutta loukkaantumiset voivat vaivata.

Kelpaisiko muille Juventus-faneille hyökkäykseen Mario Balotelli? Hankala tapaus, mutta nuori ja italialainen. Gianluigi Buffon on sanonut, että Balotelli sopisi Juventukseen hänen mielestään.

Nyt myös Gennaro Gattusokin on jo liitetty Juventukseen. Kyseessä on poikkeuksellisen hieno mies ja pelaaja, mutta ikä painaa, eikä käyttöä ole. Toki Fabio Grossokin tuli Juventukseen istumaan katsomoon, joten miksei Gattusokin. Se riittää, että voi sanoa Gattuson olevan Juventuksen mies.
 

Ralph

Jäsen
Melkoista kuhinaa Juventuksen ympärillä. Joukkueessa tullaan tekemään vain vähän muutoksia, mutta silti huhuja ja sellaisia on enemmän kuin pitkään aikaan.

Sisään huhuttu:
- Giampaolo Pazzini (Inter)
- Bas Dost (Heerenveen)
- Luis Suarez (Liverpool)
- Edinson Cavani (Napoli)
- Radja Nainggolan (Cagliari)
- Kwadwo Asamoah (Udinese)
- Gennaro Gattuso (Milan)
- Mattia Destro (Siena)
- Sebastian Giovinco (Parma)
- Paul Pogba (ManU)
- Federico Balzaretti (Palermo)
- Andrea Consigli (Atalanta)

Pois huhuttu:
- Alessandro Matri (Milan, Zenit ja Napoli)
- Milos Krasic (Liverpool ja Reading)

Ilmeisesti joku tälläinen 23-pelaajan ryhmä Juventuksella on ensi kaudella:

MV:
Buffon, Storari ja "Consigli"

P:
Barzagli, Bonucci, Caceres, Chiellini, De Ceglie, Lichtsteiner ja "Balzaretti"

KK:
Giaccherini, Marchisio, Marrone, Padoin, Pepe, Pirlo, Vidal ja "Gattuso"

H:
Quagliarella, Vucinic, "Cavani", "Destro" ja "Giovinco"

Muutokset viime kauteen:

Manninger < Consigli
Grosso < Balzaretti
Krasic > Gattuso
Del Piero = Destro
Matri < Cavani
Borriello/Elia < Giovinco
 

RDivis

Jäsen
Melkoista kuhinaa Juventuksen ympärillä. Joukkueessa tullaan tekemään vain vähän muutoksia, mutta silti huhuja ja sellaisia on enemmän kuin pitkään aikaan.

Sisään huhuttu:
- Giampaolo Pazzini (Inter)
- Bas Dost (Heerenveen)
- Luis Suarez (Liverpool)
- Edinson Cavani (Napoli)
- Radja Nainggolan (Cagliari)
- Kwadwo Asamoah (Udinese)
- Gennaro Gattuso (Milan)
- Mattia Destro (Siena)
- Sebastian Giovinco (Parma)
- Paul Pogba (ManU)
- Federico Balzaretti (Palermo)
- Andrea Consigli (Atalanta)

Mielestäni Gaston Ramirezin voi vielä lisätä tuohon. Kuten kirjoitin huhuketjuun, mielestäni mahdolliset sekä Destron, että Ramirezin kaappaukset Serie A:n nouseviin tähtiin kuuluvina olisi kova temppu.
 

Ralph

Jäsen
Sebastian Giovinco tehnyt vihdoin Juventuksen kanssa kolmevuotisen sopimuksen.
 

Ralph

Jäsen
Odotin, että Alessandro Del Pieron numero 10 "jäädytettäisiin" eli otettaisiin pois käytöstä, mutta ei sentään. Torinossa mietitään, kenelle kymppi annetaan ja näillä näkymin sen on saamassa Il Principino, Claudio Marchisio.
 

Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Udinesea päättyneellä kaudella edustaneet Mauricio Isla ja Kwadwo Asamoah siirtyvät Juventukseen.

Kaksikon yhteishinta on noin 18,5 miljoonaa euroa, molemmat solmivat viisivuotiset sopimukset.

Aika paljon on nyt vaihtoehtoja tarjolla keskikentän keskustaan, Islaa on varmaankin myös tarkoitus peluuttaa oikealla laidalla.

Samalla myös sen verran että tuo samainen transfermarkt antaa 79 prosentin todennäköisyyden Lúcion siirrolle Juventukseen. Jos noin kävisi niin sitten Juvella olisi jo mukavasti leveyttä kokoonpanossa kun jokaiselle paikalle löytyisi pätevä varamies.
 
Suosikkijoukkue
Semo tutti parrucchieri.
Udinesea päättyneellä kaudella edustaneet Mauricio Isla ja Kwadwo Asamoah siirtyvät Juventukseen.

Kaksikon yhteishinta on noin 18,5 miljoonaa euroa, molemmat solmivat viisivuotiset sopimukset.

Korjataan nyt kuitenkin, että tuolla rahalla sai 50% osuuden pelaajista, Islan co-ownershipin ollessa 9,4 miltsiä ja Asamoahin 9,0 miljoonaa.

Stoori Italian-football.netissa

Tosin liikkuu myös juttua, että kaksikko olisi kokonaan Juven 37 miljoonan hintaan....

Joka tapauksessa Udinese teki jälleen loistavat kaupat.
 

Ralph

Jäsen
Joo, kovaa vauhtia tulee uusia nimiä, mutta jotain puuttuu yhä. Nimittäin paljon maaleja tekevä hyökkääjä. Kukaan neljästä uudesta pelaajasta ei tule olemaan mitenkään suuressa roolissa ensi kaudella, mutta Robin van Persie tulisi.
 

Ralph

Jäsen
Koitetaampa saada tännekin keskustelua, potentiaalia kuitenkin on.

Tuli huomattua Goal.comista heidän "asiantunteva" uutinen, jossa asettivat Juventukselle ensi kaudelle ykkösmuodostelman, joka näyttää heidän mukaansa tältä:

Buffon
Lichtsteiner - Barzagli - Chiellini - De Ceglie
Vidal - Pirlo - Asamoah
Isla - xxxxx - Giovinco


Itse ihmettelin, miksi Juventus luopuisi viime kaudella erittäin hyvin toimineesta 3-5-2 -taktiikasta. Puolustuksen huippukolmikko, Barzagli-Bonucci-Chiellini, olisi syytä pitää kentällä eikä heistä kenestäkään ole laituriksi. Lisäksi ihmettelin, enemmänkin, miksi Asamoah on tuossa muttei Il Principino, Marchisio. Jos Asamoah nappaa Marchisiolta paikan avauskokoonpanosta, on Asamoah vähintään maailman paras keskikenttäpelaaja. Odotin Asamoahista jotain syvyyshankintaa, mutta niinkö vain hän onkin tuleva supertähti ja kultaisen pallon voittaja.

Itse jatkaisin siis 3-5-2 -muodostelmalla. Sieltä vielä puuttuu se yksi, eli paras maalintkeijä, mutta kuitenkin "paras mahdollinen" näyttää mielestäni tältä:

Buffon
Bonucci - Barzagli - Chiellini
Lichtsteiner - Vidal - Pirlo - Marchisio - Asamoah/Isla/Pepe/Giaccherini
xxxxx - Giovinco


Nyt kokoonpanossa on kyllä paljon väkeä:

GK:
Buffon, Leali ja Storari

P:
Barzagli, Bonucci, Caceres, Chiellini, De Ceglie, Lichtsteiner ja Lucio

KK:
Asamoah, Giaccherini, Isla, Marchisio, Marrone, Padoin, Pepe, Pirlo, Pogba ja Vidal

H:
Giovinco, Matri, Quagliarella, Vucinic ja xxxxx


Ja onhan tuossa tosiaan väkeä kuin pipoa, erityisesti keskikentällä. Ymmärrän kyllä, että tulevalla kaudella on enemmän pelejä Mestarien liigan vuoksi, mutta kuitenkin. Paljon kovaa väkeä jää aina katsomoon pelien ajaksi, ellei Torinossa odoteta loukkaantumissumaa. Peleissä saa olla seitsemän pelaajaa penkillä, eli 18 pelaajaa nimetään otteluihin. Jos 11 ekaa on nuo mainitsemani, niin penkille istahtaisi Storari; Caceres, Lucio; Isla, Pepe; Matri ja Vucinic. Näin katsomoon jäisi mm. EM-hopeamitalisti Giaccherini ja Quagliarella. Tuosta voisi ainakin De Ceglien ja Qualiarellan lainata jonnekin toisaalle, kun Pogba, Marrone ja Leali voinevat pelata jossain junnujoukkueessa.
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Lisäksi ihmettelin, enemmänkin, miksi Asamoah on tuossa muttei Il Principino, Marchisio. Jos Asamoah nappaa Marchisiolta paikan avauskokoonpanosta, on Asamoah vähintään maailman paras keskikenttäpelaaja. Odotin Asamoahista jotain syvyyshankintaa, mutta niinkö vain hän onkin tuleva supertähti ja kultaisen pallon voittaja.

Vieraisiin nyt täytyy jonkun verran huudella, mutta tuo Marchisio-addiktiosi kyllä saa aikaan keskustelua jos ei toistaiseksi muu Juveen liittyvä ole saanut.

EM-kisojen ketjuissakin olit työntämässä miestä, joka ei nyt mitenkään parhaita kisoja pelannut, All Stars-ryhmitelmään, ja muutenkin erittäin usein kehuit sellaistenkin pelien jälkeen joissa itse näin paljon huonojakin suorituksia mieheltä.

Avaatko vähän tuota miksi Marchisio on mielestäsi maailman parhaita keskikenttäpelaajia (ei, et kirjoittanut niin, mutta mikäli miehen paikan vievän on oltava "vähintään maailman paras" niin luen rivien välistä)? 9 maalia Serie A:ssa on kova saldo, ja itsekin katselin muutaman matsin viime kaudella joissa mies oli pääosin hyvä, mutta ei tässä nyt mistään erityisen häikäisevästä jampasta ole kyse. Erittäin hyvästä toki, mutta mun mielestä joku Asamoah voi haastaa pelipaikasta oikeinkin hyvin, eikä se kilpailu koskaan joukkue-urheilussa ole huono asia.

Maailman parhaudesta nyt voi olla montaa mieltä, tahtoisin vain saada jotain taustaa tälle... Onko Marchisio mielestäsi lähellä saada joskus lähitulevaisuudessa kultaisen pallon?
 

Lexaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Juventus
Onhan Marchisio loistava pelaaja, ei siitä ole epäilystäkään. Mutta ei nyt lähellekkään vielä kultaista palloa tai maailman parasta keskikenttä pelaajaa. Toki on hienoa että olet löytänyt maailman parhaan jalkapalloseuran sydämeesi ja hienon pelaajan fanitettavaksi. Mutta kyllä mielestäni välillä GaDalla menee jo tämä yli. Liika on välillä liikaa.

EM-kisoissa mies ei todellakaan ollut mikään all-stars pelaaja. Missasi lukuisia maalipaikkoja todella heikoilla ratkaisuillaan, vaikka pääsi hyviin paikkoihin. Okei, tätä myös teki muutkin.

Toki mikä on hieno juttu niin Marchisio on kuitenkin Juven omia kasvatteja ja sinänsä hänessä on potentiaalia kasvaa uudeksi Del Pieroksi ja joukkueen ikoniksi, mutta siihen on vielä pitkä matka. Ja Scissorsin sanoin, niin kilpailu on todellakin vain hyvä asia. Pitää osata nähdä se metsä myös niiltä puilta.

Mutta ohan tuossa joukkueessa nyt täytettä, mutta hyvä ollakkin. Loukkaantumisia tulee aina ja jotkut myös floppaavat. Silti edelleen tuosta puuttuu se varma 15-25 maalin mies. Van Persie olisi todella hienoa saada tai joku Cavani. Edelleen Del Pieron pois antaminen harmittaa, tälläistä perseilyä en kyllä helpolla tule joukkuejohdolle antamaan anteeksi.

Hyviä hankintoja ollaan silti tehty ja Pogbasta odotan itse kovaa pelimannia. Ja Islaa ja Asamoahia ei varmasti hankittu vain penkille istumaan. Hyökkääjää silti edelleen haetaan ja hyvä niin.
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Eittämättä silti 9 maalia on erittäin kova saldo keskikenttäpelaajalle Serie A:ssa. Jotenkin näkisin Marchision pelissä puutteena (ainakin EM-kisoissa) pallolliset ratkaisut. Menetti helposti, laukoi heikosti ja täten tuhri avotontteja. Kuitenkin on off the ball- pelaajana helposti Serie A:n kärkikastia, niin toki ovat myös mm. Isla sekä Asamoah.

Eräs Frank Lampard upotti pari kautta takaperin 15 häkkiä ja syötti mokomat toiset (Marchisiolla vissiin pari kolme maalisyöttöä viime kaudelta), eikä siltikään kukaan puhunut maailman parhaasta keskikenttäpelaajasta tms. Ihan vertailuna.

Lexaan tekstille propsit, samaa mieltä ollaan täälläkin.
 

Ralph

Jäsen
Jotkut Xavit ja Pirlot ovat Marchision edellä pallollisessä, mutta Marchision etu näihin edellämainittuihin nähden on hänen taitonsa puolustustaidossa. Ei Lampardkaan niin hyvä puolustussuuntaan ole kuin Marchisio, siinä Lampardille vertailukohda. Sen sijaan se filmaava Sergio Barcelonasta on parempi puolustussuntaan kuin Marchisio, muttei hyökkäämään. Marchisio on kokonaisvaltaisesti huomattavasti mm. Pirloa edellä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös