Juuso Puustinen HIFK:hon

  • 145 202
  • 381

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
@Dragan Dabic Mua ihmetyttää, mikseivät pelaajat itse palkkaa itselleen omaa kuntovalmentajaa omasta pussistaan. Sehän on sijoitus omaan ammattiinsa ja parhaassa tapauksessa tuo lisää liikevaihtoa myös pidempänä urana.

Voihan se jollain sopimuspelaajalla olla aika hankala yhtälö palkata omatoiminen kuntovalmentaja, kun pitää ne joukkueen harjoituskuviot kuitenkin vetää. Suurimman osan kaudesta pelaajat kuitenkin vetävät seuran treenejä ja omatoimisellekin käsitääkseni laaditaan joku ohjelma ainakin osalle pelaajista. Kokeneemmilla pelaajilla lienee vapauksia. Ihan jääkiekon ulkopuolisesta työelämästä voi sanoa esimerkkinä, että on hankala työskennellä ammattimaisesti organisaatiossa, joka on amatöörimäisesti hoidettu. Siinä tulee eteen niin monta estettä.

Kyllähän myös Kristian Vesalainen selvitti eroja HIFK:n ja Frölundan eroja: "Ei sitä pysty edes vertaamaan. Ei siinä ole mitään järkeä. Frölundassa fysiikkavalmentajat tekevät sitä työkseen. Suomessa yleensä joku apuvalmentaja käy heittämässä lapun seinälle, josta sitten käydään katsomassa, että mitä tehdään. Siellä on tietty suunnitelma, mitä tehdään ja miksi tehdään".
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kuinkakohan monena vuotena olen lukenut tai katsonut juttuja, joissa kerrotaan, että nyt on IFK:n treenaaminen laitettu kuntoon uuden fysiikkavalmentajan tms. johdolla?

Jotenkin kuitenkin haluaisin ajatella, että aikuinen ammattilaispelaaja huolehtisi oman fysiikan ja muun suorituskyvyn maksimoimiseksi vaadittavasta työstä itselähtöisesti ja joukkueen vastuulla olisi lähinnä nuorten pelaajien valmistaminen oikeanlaiseen treenaamiseen, jonkinlaisten yleisten raamien luominen ja mahdollisiin yksittäisiin ongelmatapauksiin/virheelliseen treenaamiseen puuttuminen. Jos olisin ammattilaisurheilija, jonka talous ja tulevaisuus olisivat riippuvaisia omasta urheilullisesta suorituskyvystä, niin kokisin kyllä aika edesvastuuttomaksi luottaa oma fysiikkatreeni seuran, joka on sitoutunut minuun todennäköisesti vuoden tai parin sopimuksella, ratkaisujen ja tekemisen varaan.
 
Viimeksi muokattu:

chauron

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIMARS
Mites ne paljon puhutut Törmäsen löysät treenit? Vähän on ristiriitaista.

Liekkö fanin mielestä joku treeni "mikä näyttää löysältä, sen täytyy olla löysää". Ei siis tajuta treenauksesta mitään vaan homman pitäis näyttää siltä että vedetään ihan valtavaa kivirekeä että on "kova meininki ja penkistä nousee".
 

Pekka Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadi

Nojoo, ei halua velloa pahoissa fiiliksissä?

"Ei se kivaa ollut, mutta sen voi kääntää voimavaraksi. Sitten kun voittaa jotain, niin se tuntuu entistä paremmalle" -jatkuu Pudin lause.

Ja älä huoli, tuskin tulee takaisin.

Pahimmassa tapauksessa upottaa meidät. Jos muistat(te), niin on kevään miehiä.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Fiksujahan Pudi puhuu. Ei toki samaa jargonia kuin kaikkien oletetaan puhuvan, joten kai noi sanomiset voi miten vaan tulkita. Hieno kiekkoilija.

No joo, tavallaan ehkä voimavarasta, mutta koko asiaa ei pitäisi nyt ottaa esille, kun pelaa muualla ja suosikkina.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös