Pelasin aikanaan niin kauan kuin paikat kesti, eli B-junnuihin. Suurin syy vammoihin taisi olla omatoiminen punttiharjoittelu liian kovilla painoilla ja väärällä tekniikalla. Ja toinen tekijä lopettamisen taustalla oli mielestäni liian suuri harppaus B-junnuista ylöspäin kun seuran äijät pelasivat silloista kakkosta. Ei vaan tehnyt mieli olla vain nimenä pelaajaluettelossa ilman peliaikaa. Tosin silloinen edustusjoukkueen valmentaja sanoi myöhemmin, että olisi kannattanut jatkaa. Näki ilmeisesti jotain potentiaalia mitä en itse havainnut. Yksilönä en koskaan ollut mikään huippu, mutta pelasin hyvin sen oman roolini puolustavana puolustajana. Kiekollinen peli ei ollut koskaan se vahva osa-alue, ainoastaan laukaus oli kova ja kohtalaisen tarkkakin. Taklasin, tappelin ja tein muille tilaa.
Veri veti kuitenkin kiekon pariin jo seuravaana syksynä peliuran jälkeen. Löysin sitten itseni kahdeksantoistavuotiaana G-junnujen vastuuvalmentaja pallilta. Kohtalaisen iso ruutu nuorelle pojanklopille. Taisimme voittaa yhden ottelun ensimmäisellä kaudella ja puolustusvoimat kutsuivat sitten palvelukseen ja opiskelu vei myöhemmin toiselle paikkakunnalle, joten pesti tuon joukkueen peräsimessä jäi sen yhden kauden mittaiseksi. Kuitenkin tuosta porukasta löytyy ainoa valmentamani pelaaja, jolla on NHL-varaus. Ei tosin ole sinne koskaan päässyt. Valmennushommat ovat jatkuneet tähän päivään asti, tosin jouduimme päättämään tämän kauden lyhyeen kun pelaajapula iski joukkueeseen ja laitoimme pillit pussiin. Aikanaan tuli valmentamisen ohella toimittua myös seuran valmennusvastaavana ja myöhemmin toisessa seurassa junioripäällikkönä.
Niin ja teinhän minä yhdessä vaiheessa valmentamisen ollessa tauolla harharetken raitapaitojen maailmaan. Olisikohan neljässä kaudessa kertynyt noin 200 matsia tuomarina eri juniorisarjoissa ja toimitsijana aina maaotteluita myöten.