Juujärven KooKoon rakentuminen kaudeksi 2012-2013

  • 546 268
  • 1 740

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Blair Yaworski pelasi muuten viime kaudella muutamia otteluita Trenton Titanissa Echl:ssä yhtä aikaa Ray DiLauron kanssa. Olisikohan Yaworski suositellut DiLaurolle KooKoota?

Tuskin, eiköhän kaverille jäänyt lopusta aika huono maku. Ei ehkä seurasta, mutta valmennuksesta ainakin. Juuri vireeseen päästyä käytännössä penkitys, pois ylivoimalta ja Vilkman/Portään tilalle sekä kauppausyritys Joensuuhun.

Tare heitti tänään muuten ensimmäisessä pelissään maalin Jukureita vastaan ja on nyt yhdessä pelissä saanut yhtä monta maalia aikaan kuin Teppo 26 pelissä. Joku tuossa heitti, että Tare ei tarjonnut itseään KooKoolle. Ehkä se suurempi ongelma on siinä, että KooKoo ei soitellut Tarelle. Mutta toivottavasti Tarella jatkuu kausi hyvissä merkeissä.

Ja innolla odotellaan pakkiuutisia, varsin mielenkiintoiselta viritelmältä vaikuttaa. Saa nyt nähdä tuleeko muita vahvistuksia kuin yksi haku. Hokki käy Kärppien kanssa keskusteluja Nico Lehdosta, joten hän ei ilmeisesti ainakaan ole palaamassa meille.
 
Uskoisin Taren kohdalla olleen suurin tekijä Timo Keppo. Molemmat on Kuusaan kasvatteja ja tuttuja, joten eiköhän Timo ole houkutellut Taren Heinolaan pelaamaan. Samaan hengenvetoon on todettava, että tuskinpa on edes KooKooseen kysytty.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Echl:ssä tällä kaudella pelannut pakki jolla on myös pari kautta Euroopassakin urallaan takana.
Ei tässä pitäisi sitten olla enää mitään epäselvää; Jordan Henry on uusi puolustajanne.
 

Funky Duck

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Elämme mielenkiintoisia aikoja. Kyllähän nämä ulkomaalaiset nimettömämmät pelaajat ovat aina riski, mutta eipä kai sieltä mitään ykköspakkia olla kai hakemassakaan. Toivottavasti ei kuitenkaan tule mitään turistia. Ja toivottavasti sopeutuu nopeammin kuin Dineen, josta on kyllä tähän mennessä kehittynyt sarjan parhaimpia pelaajia. Ja hyvällä tuurilla kyseisestä pakista voisi saada ehkä ensi kaudellekin pelaajan, jos osoittautuu hyväksi skouttaukseksi.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Tare heitti tänään muuten ensimmäisessä pelissään maalin Jukureita vastaan ja on nyt yhdessä pelissä saanut yhtä monta maalia aikaan kuin Teppo 26 pelissä.

Tai jos oikein hauskaksi haluaa heittäytyä, niin Tare on nyt yhdessä matsissa tehnyt saman verran maaleja kuin Nickerson, Teppo, Kiprusoff, Lusberg, Lehto ja Pietilä KooKoo-paidassa tällä kaudella pelaamissaan 106 ottelussa. "Harmi", että Nyqvist meni tänään onnistumaan, koska lukema olisi komistunut 118 otteluun. Noh, just nyt ei ollut käyttöä sun kaltaisella kaverille, kuten tietyissä piireissä todetaan.

Pakeista Valkosen loppukauden jatko olisi ollut ehdottoman tärkeää, mutta eipä taida tapahtua. Tosin ei kaveri ihan alkukauden kuosissaan ole ollut viime aikoina, mutta todella tärkeä jannu olisi silti ollut kyseessä.
 

Putte

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Tommy Wingels, San Jose Sharks
Joku tuossa heitti, että Tare ei tarjonnut itseään KooKoolle. Ehkä se suurempi ongelma on siinä, että KooKoo ei soitellut Tarelle.

Olen kuullut, että KooKoo olisi edellisinä kausina useampaankin otteeseen kysellyt Tarea takaisin pelaamaan, mutta Tare oli ilmoittanut KooKoolle aiemmin, että ei tulisi pelaamaan enää mestistasolle. Tiedän varmuudella, että ainakin kahteen otteeseen häntä on kysytty kauden 2010-11 jälkeen. Eihän nyt vuodesta toiseen voida jatkuvasti kysellä, jos "lopettamispäätäs" on jo tehty.
Ei mielestäni KooKoota kyllä tästä voida syyttää. Keppo on ihan henkilökohtaisilla suhteillaan saanut houkuteltua Taren palaamaan mestikseen Peliittoihin.
 

Putte

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Tommy Wingels, San Jose Sharks
Ei tässä pitäisi sitten olla enää mitään epäselvää; Jordan Henry on uusi puolustajanne.

En usko, että kyseessä olisi Jordan Henry. Kaveri pelannut kuitenkin tällä kaudella suurimman osan peleistä AHL:ssä ja kuitenkin puhutaan, että kyseinen puolustaja olisi tällä kaudella pelannut nimenomaan ECHL:ssä.
 

Putte

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Tommy Wingels, San Jose Sharks
Pakeista Valkosen loppukauden jatko olisi ollut ehdottoman tärkeää, mutta eipä taida tapahtua. Tosin ei kaveri ihan alkukauden kuosissaan ole ollut viime aikoina, mutta todella tärkeä jannu olisi silti ollut kyseessä.

Blues halusi ottaa Valkosen takaisin loppukaudeksi ja tiettävästi hän on jo palannut Espooseen
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Nykyisten sääntöjen mukaan ulkomaalaisten pitää tietääkseni olla maassa ennen siirtorajan umpeutumista. Eli nyt vaan Helsinki-Vantaan loundgeen väijymään.


eiköhän Timo ole houkutellut Taren Heinolaan pelaamaan.

Keppo luvannut autokyydit Heinolaan ja kukaan KooKoosta ei ole suostunut hakemaan Tarea Kuusaalta hallille :-) Joukkueessa ei varmaan ole ketään joka asuisi joen tuolla puolen?
 

Mneme

Jäsen
Uskoisin Taren kohdalla olleen suurin tekijä Timo Keppo. Molemmat on Kuusaan kasvatteja ja tuttuja, joten eiköhän Timo ole houkutellut Taren Heinolaan pelaamaan.

Juurikin näin. Keppo oli suurin ja oikeastaan ainoa syy miksi Tarkiainen Peliittoihin siirtyi. Aik outoa, että heti ruvetaan syyttelemään toimistoa huonosta työstä kun "päästetään" seuraikoni muualle. Mutta kyllähän perus-kouvolalaisen luonteen ymmärtää. Jos Tarkiainen olisi tullut Kouvolaan kommentit olisivat olleet luokkaa "Taitaa olla KooKoolta rahat loppu kun pitää tuollaisia kehäraakkeja II-divarista hakea. Ei mene nyt hyvin." Koskaan ei ole mikään hyvin.
 

Putte

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Tommy Wingels, San Jose Sharks
Nykyisten sääntöjen mukaan ulkomaalaisten pitää tietääkseni olla maassa ennen siirtorajan umpeutumista. Eli nyt vaan Helsinki-Vantaan loundgeen väijymään.

Täällä ollaan jo Helsinki-Vantaalla, mutta ketään hampaattoman kanukin näköistä kaveria ei ole kyllä näkynyt mailla eikä halmeilla. Lennot kylläkin myöhästelivät Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Finavian mukaan kentällä on voimakkaan sivutuulen ja lumimyräkän vuoksi käytössä vain yksi kiitotie. Lentoliikenne toimii tämän vuoksi normaalia hitaammin. Toivottavasti lento nyt saapuu aikataulussa perille.

Keppo luvannut autokyydit Heinolaan ja kukaan KooKoosta ei ole suostunut hakemaan Tarea Kuusaalta hallille :-) Joukkueessa ei varmaan ole ketään joka asuisi joen tuolla puolen?

Noh noh, kyllähän Taren pitäisi jaksaa tulla vaikka fillarilla tai kävelellen Kuusaalta hallille ihan kuntoilumielessä.
 

Putte

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Tommy Wingels, San Jose Sharks
Aik outoa, että heti ruvetaan syyttelemään toimistoa huonosta työstä kun "päästetään" seuraikoni muualle. Mutta kyllähän perus-kouvolalaisen luonteen ymmärtää. Jos Tarkiainen olisi tullut Kouvolaan kommentit olisivat olleet luokkaa "Taitaa olla KooKoolta rahat loppu kun pitää tuollaisia kehäraakkeja II-divarista hakea. Ei mene nyt hyvin." Koskaan ei ole mikään hyvin.

Olen ihan samaa mieltä. Turha tässä on ketään alkaa syyttelemään. Hienoa, että Tare teki paluun mestikseen, vaikkakin Peliitoissa. Vilpittömästi toivon myös Taren onnistuvan, kunhan nyt ei vaan KooKoota pudota jatkosta ratkaisumaalillaan.
 

Minor

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Täällä ollaan jo Helsinki-Vantaalla, mutta ketään hampaattoman kanukin näköistä kaveria ei ole kyllä näkynyt mailla eikä halmeilla. Lennot kylläkin myöhästelivät Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Finavian mukaan kentällä on voimakkaan sivutuulen ja lumimyräkän vuoksi käytössä vain yksi kiitotie. Lentoliikenne toimii tämän vuoksi normaalia hitaammin. Toivottavasti lento nyt saapuu aikataulussa perille.

The Tiedote-väijyminen oli sen verran iso operaatio, että HIFK-faneilta voi hakea vinkkejä kyttäämiseen. Nyt ei tarvitse sentään väijyä kaminan lämmössä, mutta pitäisikö myös Utin kansainvälinen lentoasema miehittää? Jos toimisto oveluudessaan kierrättääkin ulkomaan ihmeen ns. "takakoukun" kautta hallille.. :)
 
Viimeksi muokattu:
Kyllähän jokaisen sisäpiiriläisen pitäisi tietää mistä nämä hankinnat ensimmäisenä löytää... Tietenkin Nevillestä! Sieltä bongattu kaikki pelaajat jo vuosia ennen heidän tuloaan KooKooseen. Jan Calounille maistui pippuripihvi ja Roman Turek vetäsi pasta carbonaran huiviinsa juurikin Nevillessä. Loppu heidän KooKoo-urastaan on historiaa.

Eli laitetaan nyt se, että Jordan Henry on nähty juomassa maitoa Nevillessä. Joi kuitenkin rasvatonta, joten kyseessä on ainakin hieman epänormaali tyyppi.
 

Fordél

Jäsen
Eli laitetaan nyt se, että Jordan Henry on nähty juomassa maitoa Nevillessä. Joi kuitenkin rasvatonta, joten kyseessä on ainakin hieman epänormaali tyyppi.

Kyllä, varmasti monen kouvolalaisen mielestä myös täysi mulkku. Kuten Niemen Masa tai Lehkosen Ika ja mitä näitä nyt on ollut. Ehkä juuri tästä johtuen Henry päättikin jatkaa matkaansa Hämeenlinnaan.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Kyllä, varmasti monen kouvolalaisen mielestä myös täysi mulkku. Kuten Niemen Masa tai Lehkosen Ika ja mitä näitä nyt on ollut. Ehkä juuri tästä johtuen Henry päättikin jatkaa matkaansa Hämeenlinnaan.

Aivan - myös Kory Baker ja Blair Yaworski olivat hankalia kavereita ja parempi etteivät ole repimässä joukkuehenkeä alas. Melkein kaikki Kouvolasta lähteneet sairastavat tätä tautia, toki vain huhuasteella. Koitetaan kerrankin kasata vaikka koko joukkue näistä vaikeista tapauksista, niin ehkä mentäisiin kerrankin pitkälle.

Ja täällä mainitut Halavat ja maalivahdit ovat kyllä mielenkiintoista luettavaa. Tällä logiikalla on odotettavissa, että Roppo voittaa NHL:n pistepörssin n. kaudella 2015-2016.

Mutta Nevillessä pitää olla tarkkana, moneltahan se aukeaa? Ehkä sielä saapuukin Caloun ja Kolek tulee pakiksi samaan hintaan.
 
Mutta Nevillessä pitää olla tarkkana, moneltahan se aukeaa? Ehkä sielä saapuukin Caloun ja Kolek tulee pakiksi samaan hintaan.

Nevillehän on ollut auki jo puolisen tuntia ja siellähän on tällä hetkellä tarjolla maan.. maailmankuulu seisovapöytä. Tänään ruokana näyttää olevan porsaanfilettä tarjolla, joten jos joku nyt ottaisi selvää, että kuka näistä ECHL-pelaajista on possufileen ystävä, niin saataisiin nimi tietoon.

Oma tietonihan oli vain se, että sen yhden puolustajan piti pelata numerolla 5.
 

Funky Duck

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Milloinkohan tämä sopimus julkaistaan? Kummallisen hiljaista pitelee, ei hehkutella Facebookissakaan että "klo X tärähtää". Kai se sopimus nyt on kuitenkin tehty, ettei ole mennyt puihin viime hetkellä?
 

juurihoito

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO
Jordan Henry vahvistaa HPK:n takalinjoja loppukauden. Ei tullut siis tämä mies teidän rosteriin.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Milloinkohan tämä sopimus julkaistaan? Kummallisen hiljaista pitelee, ei hehkutella Facebookissakaan että "klo X tärähtää". Kai se sopimus nyt on kuitenkin tehty, ettei ole mennyt puihin viime hetkellä?

On kyllä kummallisen hiljaista, Jukuritkin hehkutti ja sitten kertoi parista vahvistuksesta. Toivotaan ettei ole loppumetreillä mennyt jokin pieleen, tai lento peruttu ettei kaveri ehdi maahan tms.

Toivotaan nyt tässä vielä uutisia.
 

guy 78

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Twitterin mukaan kyseinen pelaaja on kohta Suomessa.
Eli tulossa on. Edelleen haluan antaa KooKoon hoitaa tiedottamisen tarkemmin,
illalla tai viimeistään aamun lehdessä varmasti tieto on kaikilla.
 
Turha näissä on tosiaan hätäillä, kun nimiäkään ei ole vielä paperissa. Mies kun on Suomessa, niin lyödään sitten nimeä alle ja kättä päälle. Ellei sitten mr. X kaatua ennen maihintuloa ja venäytä polveansa.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Ja toinen kysymys onkin sitten siinä, että siihenkö tulijat jäävät ja ei lienee lähtijöitäkään lainamies Valkosen lisäksi? Appelgren taas näyttää pysyvät Titseissä loppukauden.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös