Juujärven KooKoon rakentuminen kaudeksi 2012-2013

  • 548 137
  • 1 740

Kiekko-Kolli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks & KooKoo
Oletko sitä mieltä, että jos Laakso onnistuu lyömään itsensä läpi ja hänelle tarjottaisiin Västilän tapaan liigasopimusta, etteikö hän siinä tapauksessa lähtisi liigajäille ja näin ollen KooKoolta jäisi saamatta kaavailemasi hyvä pelaaja useammaksi vuodeksi. Väitän, että tuo on toiveajattelua. Ei ole mitään takeita kenenkään kohdalla, etteikö lähde tilaisuuden tullen korkeammalle sarjatasolla.

Ei, en ole sitä mieltä. Tarkoitan sitä, että jos kehitetään omista junnuista vaikka hyvän tasoisia mestis pelaajia, niin he toden näköisesti jäävät myös mielellään tänne pelaamaan jatkossa tai tulevat esim. liiga kokeilun jälkeen takaisin jos eivät lyö läpi. Sitten taas Västilät ym. käyvät täällä kehittymässä hyviksi pelaajiksi ja lähtevät liigaan tai jos eivät sitten lyö siellä läpi, niin kynnys siirtyä pelaamaan sitä mestistä muualle kuin KooKooseen on paljon pienempi. Omilla kasvateilla on usein täällä perhe/kaverit ym. joten täällä pelaaminen on aika luonnollinen vaihtoehto. Sitten taas esim. Västilän kynnys mennä vaikka meidän kaikkien suosikki kaupunkiin mikkeliin on varmasti pienempi kuin esim Laaksolla, tai sitten jos haluaa olla lähempänä kotia eikä liigapaikka aivan aukea, niin LeKi löytyy kivasti sieltä läheltä. Siinä se min pointti.
 

lätkäheebo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Leijonat, Winnipeg Jets
Pakko kyllä ihmetellä, että onko tässä KooKoon touhussa mitään järkeä? Tosiaan vuodesta toiseen vedetään samalla kuviolla, äijiä tulee ja menee hirveetä tahtia ja joukkueessa on ammottavia pelaaja vajauksia yleensä tuonne tammikuun loppuun asti. Viime vuonna tosiaan sentterit, tänä vuonna pakit.



MIKSI VITUSSA SITÄ JENGIÄ EI VOI KASATA JO KESÄLLÄ???? Kunnollinen, omista sopimus pelaajista koostuva runko kasaan jo kesällä ja sillä vedetään kausi läpi. Loukkaantumisten/pelikieltojen varalle kerätään edes nimeksi reserviä ja loput tilapäiset aukot paikattaisiin sitten omilla junnuilla. Ja sitten jos vielä tammikuussa tulisi joku loukkaantumis suma joka veisi pelaajia loppu kaudeksi pois vahvuudesta niin sitten hommattaisiin vielä 1-2 vahvistusta. Miksi tämä on mahdotonta toteuttaa? Tuollainen yhtenäinen, koko kauden kokoonpanoja ja kuvioita yhteen hionut porukka olisi taatusti keväällä paremmin valmis, kuin tälläinen epämääräisten lainojen ym. kanssa sekoitettu pakka joka lähtee parin viikon valmistautumisella pleijjareihin.


En kyllä hakemallakaan löydä sitä punaista lankaa tästä KooKoon toiminnasta. Otetaan esimerkiksi kaikkien suosikki lupaus Västilä. Kaverihan on täysi floppi, mutta kuvitellaan nyt, että pelaa ensi kaudenkin KooKoossa ja onnistuu lyömään läpi. Vau. Mitä sitten tapahtuu? No anna kun mie arvaan, mies sanoo, että moro, kiva kun teitte musta pelimiehen ja lähtee sitten muualle pelaamaan. Kun taas jos annettaisiin esim. Laaksolle nuo samat minuutit ja kehittymisen mahdollisuudet puolustuksessa (ei varmasti voisi olla paljon huonompi kuin Västilä juuri nyt, vaikka onkin vielä raakile) ja tehtäisiin siitä meille hyvä pelaaja useammaksi vuodeksi. Vai onko se meidän rooli nyt sitten olla kasvattaja seura liiga jengeille, joista raahataan tänne ne junnut, jotka ei vielä liigaan mahdu ja kasvatetaan niistä pelimiehiä muille? Esim. Valkonen kehittyi tällä kaudella todella hyväksi pakiksi KooKoossa, mutta mitäs vitun hyötyä tästä nyt meille pitemmän päälle sitten on? Ai niin, no onhan Blues varmaan nyt niin kiitollinen KooKoolle, että antaa meidän jatkossakin kehittää heille pelaajia. Jippii.

Ja vielä yksi asia. Eli se perinteinen Rämö (en viitti nyt nimitellä) sulaa keväällä syndrooma, miten sitä on hoidettu tällä kaudella? Jätkä peluutetaan aivan loppuun runkosarjassa ja sitten ihmetellään, kun keväällä loppuu paukut? Ai niin, mutta eihän sitä kakkos veskaria kannata etsiä ennen tammikuuta, kyllä se Rämö jaksaa. Vittu, kunnon kakkonen JO KESÄLLÄ jengiin, niin saisi Rämökin joskus huilata.

Mutta tulipahan nyt avauduttua, totuushan on, että ei tää homma tästä mihinkään muutu. KooKoo on jälleen kevään joukkue, kuten aina. Jippii.

Vaikuttaisiko tilanteeseen yhtään puolustajien loukkaantumiset, sairastumiset ja lyhyellä välillä myös pelikiellot? Kipru, Nyqvist, Teppo, Nickerson!

Vaikuttaisiko tilanteeseen yhtään rahapula? Lainapelaajilla ollaan saatu jätkiä hyvin edullisesti käyttöön. Lainapelaajissa on tietenkin aina riskinsä.

Vaikuttaisiko Rämön peluuttamiseen yhtään Kristian Järvisen loukkaantuminen? Järvinen taisi tulla jo elokuussa. Olihan Norjakin tuuraamassa ja helpottamassa Rämön pelitaakkaa.

Vaikuttiko NHL-lakko millään tavalla mihinkään tällä kaudella?

Kuun vaihteeseen on vielä pitkä aika!
 
Viimeksi muokattu:

Kiekko-Kolli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks & KooKoo
Vaikuttaisiko tilanteeseen yhtään puolustajien loukkaantumiset, sairastumiset ja lyhyellä välillä myös pelikiellot? Nyqvist, Teppo, Nickerson!

Vaikuttaisiko tilanteeseen yhtään rahapula? Lainapelaajilla ollaan saatu jätkiä hyvin edullisesti käyttöön. Lainapelaajissa on tietenkin aina riskinsä.

Vaikuttaisiko Rämön peluuttamiseen yhtään Kristian Järvisen loukkaantuminen? Järvinen taisi tulla jo elokuussa. Olihan Norjakin tuuraamassa ja helpottamassa Rämön pelitaakkaa.

Vaikuttiko NHL-lakko millään tavalla mihinkään tällä kaudella?

Kuun vaihteeseen on vielä pitkä aika!

Niin, meidän tämän hetken pakit ovat: Laakso(tuuraa tarvittaessa, mutta pääsääntöisesti junnuissa), Lippojoki, Lustberg, Nickerson, Nyqvist(loukkaantunut), Teppo(HIFKistä lainalla) ja Västilä. Lehtonen tuuraa, mutta on enempi hyökkääjä. Eli 6 omaa sopimuksen alaista,joista yksi junnu sekä siihen päälle yksi laina pakki. Käsittääkseni kirjoitin, että pitäisi kerätä riittävä runko sopimuksen alaisia pelaajia ja edes nimeksi reserviäkin. Tuossa meillä on 5 omaa pakkia, yksi laina mies ja yksi junnu. Riittävästi vai? Vaikuttaisiko mitään se, että joukkue on kasattu päin vittua?

Persaukinen seura, joka siis on joutunut rahapulan takia tekemään sopparin vain kourallisen pakkeja kanssa, on kuitenkin pystynyt tekemään sopparin 17 (Lehtonen mukana) hyökkääjän kanssa? Loogista juu.

Vaikuttaisiko Rämön peluuttamiseen myös se, että Järvinenkin on laina mies ja onpa tuo kutsuttu kauden aikana välillä Turkuunkin, eli meillä ei ole omaa sopparin omaavaa kakkos veskaria? Joo, Hämysellä on soppari, mutta eipä se kyllä ole mikään mestis tason veskari ja taitaa olla intti kiireitä ym. tähän päälle. Loukkaantumisille ei toki mitään voi, mutta jos omasta takaa on käytännössä yksi veskari, jonka voi heittää luukulle, niin onko silloin joukkue näiltäkään osin oikein koottu?

Meinaat, että KooKoo laski kesällä, että NHL-Lockout tulee eikä siksi viitsinyt koota joukkuetta kokoon? Siis joukkue, jolla sanot olevan rahapula, laskeskeli saavansa kokoonpanon aukot täytettyä NHL-miehillä ilmaiseksi? Vai mitä tarkoitat tuolla?

Kuun vaihteeseen on kaksi viikkoa ja siitä pleijjareiden alkuun toiset kaksi viikkoa. Ei kovin pitkä aika minusta koota yhtenäinen ja menestyvä joukkue.
 

lätkäheebo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Leijonat, Winnipeg Jets
Niin, meidän tämän hetken pakit ovat: Laakso(tuuraa tarvittaessa, mutta pääsääntöisesti junnuissa), Lippojoki, Lustberg, Nickerson, Nyqvist(loukkaantunut), Teppo(HIFKistä lainalla) ja Västilä. Lehtonen tuuraa, mutta on enempi hyökkääjä. Eli 6 omaa sopimuksen alaista,joista yksi junnu sekä siihen päälle yksi laina pakki. Käsittääkseni kirjoitin, että pitäisi kerätä riittävä runko sopimuksen alaisia pelaajia ja edes nimeksi reserviäkin. Tuossa meillä on 5 omaa pakkia, yksi laina mies ja yksi junnu. Riittävästi vai? Vaikuttaisiko mitään se, että joukkue on kasattu päin vittua?

Kiprun kanssa tässä on mielestäni 8 puolustajaa, joista lainamies oli lainattu koko kaudeksi KooKoolle. Siis 8 puolustajaa kauden alussa!


Kuun vaihteeseen on kaksi viikkoa ja siitä pleijjareiden alkuun toiset kaksi viikkoa. Ei kovin pitkä aika minusta koota yhtenäinen ja menestyvä joukkue.

Eikö lauantainen TUTO-peli ollut hyvä esimerkki, että joukkue on hyvässä iskussa, mutta pari lisäjätkää tarvitaan?
 

Kiekko-Kolli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks & KooKoo
Kiprun lähtö korvattiinkin sitten tyylikkäästi taas kerran uusilla lainamiehillä, jotka on muuten jo jossain ihan muualla. Edelleen olen sitä mieltä, että pakisto on väärin kasattu. Ei kai nyt yhden miehen poistuminen pitäisi jättää jälkeensä tälläistä kaaosta?

Näitkö sinä lauantaina Kouvolassa jäällä 60 minuuttia yhtenäisesti ja hyvässä iskussa olleen joukkueen? Kyllä, kaksi erää KooKoo pelasi todella hienosti, mutta väitätkö tosiaan, että reilun kuukauden päästä riittää esim. Vaasassa kun taistellaan hyvin kaksi erää? Älä ymmärrä väärin, toki lauantain voitto oli hieno ja toivottavasti antoi viitteitä siitä, että eteenpäin ollaan menossa, mutta ei se hyvä yksittäisen pelin taisteltu kaksi erää kanna keväällä mihinkään.

edit. Mutta se nyt ainakin on totta, että pari pakkia tarvitaan lisää.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Ei tuo kyllä nyt mikään pitkä aika ole joukkueen hitsaantumista varten, ideaalisti se on jotain ihan muuta. Ei sillä etteikö paljon saada aikaan, jos kemiat kohtaa, mutta ei tuota tilannetta voidaa pitää toivottuna. Ja pitäähän sun heebo kai vähän risuja antaa tuosta pakiston kokoamisesta, liikaa kokemattomia toivotaan-toivotaan hakuja ja Kiprun lähtöönkin on ollut aikaa reagoida jo kuukausikaupalla. Hyökkäyksestä olisi voinut jättää muutaman sopimukset tekemättä ja panostaa ne rahat vaikka yhteen pakkiin.

Hyökkäyksestä kun tuli puhe, niin tuo hyökkäyskenttien rakenne on myös mielenkiintoinen. Meillä ei missään vaiheessa kautta ole ollut esim. perinteistä rikkovaa ja fyysistä neloskenttää. Mutta hyökkäyksessä on edelleen laatua ja leveyttä, ei siinä mitään.
 

juurihoito

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO
Kyllä täytyy vähän sivustakin ihmetellä tuota Kookoon joukkueen kasaamista. Tavoitteet on selkeästi mehukannun voittamisessa ja mahdollisessa liigakarsinnassa.
Siltikin ukkoa tulee ja menee ovista aika tiuhaan tahtiin. Luulisi että joukkue olisi muutamaa ukkoa vailla valmis jo kesällä, jolloin joukkuehenki ja pelitapa saataisiin iskostettua joka jamppaan joukkueessa.
Sen sijaan tehdään erikoisia hankintoja, pelaajat floppaavat ja pelitapa ei tahdo löytyä.
Onko pelaaja hankinta kokonaan JJ:n harteilla vai tekeekö joku pelaajatarkkailua? Onko hankittu roolipelaajia vääriin rooleihin? Onko Rämön ura jo laskusuhdanteessa?
Wingels tuli ja meni, Nickersson jatkaa omalla linjallaan. En vaan ymmärrä Kookoon pelaajapolitiikkaa.
Tämä ei ole missään nimessä provo, vaan ihmettelen kookoon amatöörimäistä touhua tällä osa-alueella.
 

Putte

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Tommy Wingels, San Jose Sharks
Aika huonolta näyttää tilanne puolustajien suhteen. Puolustajia on tässä vaiheessa todella huonosti saatavilla.Sakari Välimaa mainitsi KooKoon sivuilla, että töitä tehdään koko ajan, että pari pakkia saataisi loppukaudeksi.
Tässähän on enää pari viikkoa aikaa ja ilmeisesti ketään sopivaa ei ole löytynyt tai tarttunut KooKoon haaviin. Pahimmassa tapauksessa puolustukseen ei enää ehditä hankkia yhtään vahvistuksia.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Tero Konttinen antoi tänään vähän näyttöjä, 0+4 TuToa vastaan. Eiköhän KooKoon toimistolla pitäisi jo lamppu syttyä, Konttinen on varmasti hankittavissa sarjajumbolta...
 

Funky Duck

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tero Konttinen antoi tänään vähän näyttöjä, 0+4 TuToa vastaan. Eiköhän KooKoon toimistolla pitäisi jo lamppu syttyä, Konttinen on varmasti hankittavissa sarjajumbolta...

Juuri tätä samaa olin tänne tulossa kirjoittamaan. Luulisi Konttisen sieltä irtoavan, eikös mies ollut vielä jollain ottelukohtaisella sopimuksella HCK:ssa?
 

Igor Siperia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tero Konttinen antoi tänään vähän näyttöjä, 0+4 TuToa vastaan. Eiköhän KooKoon toimistolla pitäisi jo lamppu syttyä, Konttinen on varmasti hankittavissa sarjajumbolta...

No eihän se varmaa ole, että Tero Konttinen olisi hankittavissa KooKoon takalinjoille. Onko sopimus HCK:n kanssa vai ottelukohtainen sopimus? Jos koko kauden sopimus niin tuskinpa HCK myy tässä vaiheessa avainpelaajaansa pois, koska HCK kuitenkin taistelee sarjapaikastaan. Lisäksi Tero Konttinen on kotoisin pääkaupunkiseudulta, haluaako enää lähteä muualla? Tottakai aina voi kysyä, mutta asioissa on aina monta muuttujaa ja ei kenestäkään pelaajasta koskaan voi sanoa, että olisi varmasti saatavilla.

Lisätään tähän pakkitoivelistaan Joonas Valkonen. Tänään taas erittäin hyvää peliä Valkoselta. Harmi vain, että Blues ei ole valmis luopumaan Valkosesta kauden loppuun asti, joten tuskin pelaa KooKoossa enää kahta peliä enempää.
 

Finnhopper

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jep, Valkonen olisi kyllä hyvä lisä kalustoon. Hyvin pelasi tänäänkin. Toivotaan parasta vaikka vaikkei Blues tosiaan taida miestä antaa.
 

Dynamite

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jep, Valkonen olisi kyllä hyvä lisä kalustoon. Hyvin pelasi tänäänkin. Toivotaan parasta vaikka vaikkei Blues tosiaan taida miestä antaa.

Näin olen minäkin kuullut, ettei Blues olisi ainakaan tällä hetkellä valmis luopumaan Valkosesta loppukauden ajaksi. Täytyy toivoa, että Blues hankkisi vielä vahvistuksia puolustukseensa ja lainaisi Valkosen KooKoolle kevääseen asti mutta tämä lienee turha toive.
 
Kyllähän se Konttinen olisi kermaa tuohon pakistoon. Juuri sitä kiekollista osaamista mitä tarvittaisiin. IFK hankki muutes Järventien, joten mulle kelpaisi kyllä Kristian Tuohilampikin, mikäli ei ole klesana.
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Kyllähän se Konttinen olisi kermaa tuohon pakistoon. Juuri sitä kiekollista osaamista mitä tarvittaisiin. IFK hankki muutes Järventien, joten mulle kelpaisi kyllä Kristian Tuohilampikin, mikäli ei ole klesana.
Tästä tulikin mieleen, että ottakaa siellä KooKoon toimistolla yhteyttä Jarkko Näppilän agenttiin. Uskon, että Näppilä irtoaisi loppukaudeksi sangen kohtuullisella korvauksella Kouvolaan.
 
Tällä hetkellä omasta mielestäni nämä pakit voisivat olla;

Joonas Valkonen - jos miehen saisi loppukaudeksi irroitettua Bluesista
Tero Konttinen - luulisi vielä kovien pelien kiinnostavan, eikä höntsä
Jarkko Näppilä - ilmeisesti olisi irroitettavissa rahalla ja miltä tuntuisi mahdollinen ensi vuoden optiokin?

Myös jos hätätapauksessa Kärpistä tai Pelsuista olisi saatavilla Lehto tai Pietilä.

Näistä kaksi, jos olisi saatavilla, niin hyvä. Toivottavasti edes jotain saadaan, koska kuten Sakke totesi, niin aika hiljaista on markkinoilla. Tällä tarkoitan tietenkin ns. profiilihankintojen kohdalta.

Lippojoki - Näppilä/Konttinen
Nickerson - Valkonen
Teppo - Lusse/Nyqvist
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
No eihän se varmaa ole, että Tero Konttinen olisi hankittavissa KooKoon takalinjoille. Onko sopimus HCK:n kanssa vai ottelukohtainen sopimus? Jos koko kauden sopimus niin tuskinpa HCK myy tässä vaiheessa avainpelaajaansa pois, koska HCK kuitenkin taistelee sarjapaikastaan. Lisäksi Tero Konttinen on kotoisin pääkaupunkiseudulta, haluaako enää lähteä muualla?

Konttinen on vielä sen ikäinen pakki, että mahdollisuuksia on Mestistä rahakkaampiin sarjoihin. Kummassa on parempi näytönpaikka, Mestiksen kärkiseuroihin lukeutuvassa KooKoossa vai hännänhuippu HCK:ssa? Jos Konttinen haluaa lähteä, niin en usko HCK:n miestä väkisin pitävän. On kuitenkin mielialapelaajan maineessa ja siirron torpedointi kostautuisi varmasti peliotteissa...
 

Dynamite

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Joonas Valkonen - jos miehen saisi loppukaudeksi irroitettua Bluesista
Tero Konttinen - luulisi vielä kovien pelien kiinnostavan, eikä höntsä
Jarkko Näppilä - ilmeisesti olisi irroitettavissa rahalla ja miltä tuntuisi mahdollinen ensi vuoden optiokin?

Myös jos hätätapauksessa Kärpistä tai Pelsuista olisi saatavilla Lehto tai Pietilä.

Lippojoki - Näppilä/Konttinen
Nickerson - Valkonen
Teppo - Lusse/Nyqvist

Kuten jo mainitsin niin Valkonen voidaan unohtaa kaavailusta. Häntä on kysytty kyllä, mutta Blues ei halua luopua hänestä loppukauden ajaksi. Sama taitaa päteä myöskin Pietilään, ei liene saatavissa sen sijaan Lehdosta en ole kuullut mitään.

Tero Konttisella on HCK:n kanssa ilmeisesti toistaiseksi voimassa oleva sopimus. Sitä en tiedä onko saatavissa. Hakeeko enää näyttöpaikkoja kovempiin sarjoihin vai onko kenties päättänyt pelata uransa viimeiset pelit Keravalla. Mistäs näitä tietää.

Minkälainen sopimus Jarkko Näppilällä on? Onko ottelukohtainen ja koko kauden mittainen? Jos koko kauden mittainen niin hänen hankintansahan ei tuolloin ole kiinni pelkästään hänestä itsestään ja KooKoosta.

Ja haluaako esim. Konttinen tai Näppilä siirtyä Kouvolaan, eihän tässä mikään ole varmaa. Toki aina voi neuvotella.
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Minkälainen sopimus Jarkko Näppilällä on? Onko ottelukohtainen ja koko kauden mittainen? Jos koko kauden mittainen niin hänen hankintansahan ei tuolloin ole kiinni pelkästään hänestä itsestään ja KooKoosta.

Ja haluaako esim. Konttinen tai Näppilä siirtyä Kouvolaan, eihän tässä mikään ole varmaa. Toki aina voi neuvotella.
Näppilällä on koko kauden sopimus, kuten myös Toni Niemellä, mutta koska Jarno Virkki palasi LeKiin, niin uskoisin LeKin mahdollisesti pystyvän luopumaan yhdestä puolustajasta kohtuullista korvausta vastaan.
 

Dynamite

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Näppilällä on koko kauden sopimus, kuten myös Toni Niemellä, mutta koska Jarno Virkki palasi LeKiin, niin uskoisin LeKin mahdollisesti pystyvän luopumaan yhdestä puolustajasta kohtuullista korvausta vastaan.

Ok. Kysyä aina voi ja kannattaakin, mutta täytyy muistaa, että LeKi on myös playoff-viivan yläpuolella, joten kysymys kuuluukin haluaako LeKi luopua Näppilästä tässä vaiheessa kilpailevalle seuralle. Toivottavasti tästä kaudesta otetaan opiksi ja kasataan joukkue riittävän valmiiksi jo keväällä ja kesällä, koska kyllähän tämä pelaajien kalastelu tässä vaiheessa on melkoista venäläistä rulettia ja pahimmillaan tässä voi jäädä mustapekka käteen.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Näppilää taidettiin huhuilla Ilvekseen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös