Juujärven KooKoon rakentuminen kaudeksi 2012-2013

  • 548 137
  • 1 740

Finnhopper

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jopa pari viikkoa saattaa kuulemma mennä, että Niitty on taas pelikunnossa. Jos Niitty kuntoutuu niin kai se sieltä takaisin tulee? Miten Järvinen muuten suoriutui peliittoja vastaan? Prosentit ainakin näytti olevan melko korkeat.

Ihan hyvin on pelannut Järvinen aina kun on byyrissä ollut. Kelpaa kyllä ja toivotaan että ehtii vielä loppukaudeksi takaisin Kouvolaan.
 
IS Veikkaajan mukaan KooKoo kartoittaa tällä hetkellä tulivoimaa pakistoon ja myös sentteriä Wingelsin tilalle.

Omasta mielestäni Wingelsiä ei ole edes pakko korvata, jos sillä rahalla saataisiin toinenkin puolustaja kehiin, mutta katsotaan mitä tulee. Ja huojentavaa kuulla, että toimistolla ollaan hereillä.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Pelaajarintamalla on ollut todella hiljaista, lähinnä kaikki lainat ovat palautuneet kotiin - viimeisimmäksi maalivahti Järvinen, jonka oikeudet näytti siirtyvän takaisin TPS:lle ilman päivämäärärajaa.

Tilanne näiden jälkeen on siis se, että tarvitsemme epätoivoisesti 2-3 puolustajaa, maalivahtia ja täydellisessä maailmassa myös yhtä keskushyökkääjää - niin ja valmentaja. Hyökkäyksessä taas olisi pari kaveria, jotka voisi treidata kuivausrumpuihin tms, jos vain hyvä diili tulee eteen.

Kuitenkin kysymys onkin lienee nyt siinä, että mikä on suunnitelma? Onko jo selvää, että tästä kaudesta tulee niin paljon taloudellisesti takkiin ja ettei markkinoilla ole paattia tarpeeksi kääntäviä pelaajia tarjolla, jotta tämän ajatuksen kautta olisi nostettu hanskat pystyyn. Mennään nykyisellä pelaajistolla saavuttamaan alemman kastin playoff-paikka ja kuunnellaan liiton lautakunnan puheita, jotta tiedetään tarvitseeko ensi vuodeksi lähteä kiekkoa edes pelaamaan. Vai onko nyt vain tyyntä myrskyn ja pelinappulaa on vielä taskussa. Vaikeaa pelaajamarkkinoilla kuitenkin on.

edit: KKtigillä olikin tuoretta dataa.
 
Pelaajarintamalla on ollut todella hiljaista, lähinnä kaikki lainat ovat palautuneet kotiin - viimeisimmäksi maalivahti Järvinen, jonka oikeudet näytti siirtyvän takaisin TPS:lle ilman päivämäärärajaa.

Oliko nyt tiistain lehdessä vai missä niin Välimaa sanoi, että toivovat vielä Nico Lehdon paluuta KooKooseen. Taitaa vaan näyttää aika heikolta, kun katsoo oululaisten puolustusta. Lisäksi Lehto oli saanut jotain vammaa toissa kierroksella.

No Lehto menisi kyllä tuttuna kaverina hyvin pakistoon, mutta sen lisäksi on pakko hankkia vielä kiekollinen liideri. Ei tolla pakistolla voi vaan lähteä pudotuspeleihin. Nyqvist palailee 2-3 viikon päästä ja pelikunto on täysi arvoitus ja alkukauden otteiden perusteella en suuria mieheltä odota.

Näyttää muutenkin aika heikolta KooKoon meno. Huomenna TUTO Hockey ja keskiviikkona Jukurit. Pahimmassa tapauksessa keskiviikon jälkeen ollaan 4 ottelun tappioputkessa.
 
Suosikkijoukkue
KK
Näyttää muutenkin aika heikolta KooKoon meno. Huomenna TUTO Hockey ja keskiviikkona Jukurit. Pahimmassa tapauksessa keskiviikon jälkeen ollaan 4 ottelun tappioputkessa.
Kyllähän tämä pahalta näyttää, että pisteet menevät vastustajille. Jos kerran HCK:lle ja Peliitoille hävitään 5-1, niin miten ihmeessä tällä rosterilla pärjätään mikkeli- tai turkulaisille? Pahalta alkaa näyttämään kevät, ellei saada todella isoja apuja puolustukseen. Toki se huippu-sentterikin olisi kiva saada, mutta mielestäni hyökkäys on ihan ok. Kiekollisia pakkeja nyt avuksi, muuten on vaarassa jopa pudotuspelipaikka.
 

"TeeWeeKaks"

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Voittopeli takana, mutta tosiasioita ei pidä unohtaa. Kaksi puolustajaa vähintään hankittava loppukaudeksi. Lusse, Jaska ja Västilä aivan väärässä sarjassa. Olis kiva tietää, miksi Västilä saa peliaikaa noin paljon? Koko kausi ollut sekavaa sekoilua. Eilenä joukkueen parhaat pakit Julkunen ja Nättinen. Nyt sitä pätäkkää jostain, jotta loppukausi vois olla edes kohtuullinen.
 

Igor Siperia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kaksi puolustajaa vähintään hankittava loppukaudeksi. Lusse, Jaska ja Västilä aivan väärässä sarjassa.

Puolustajien suhteen KooKoo on viritellyt verkkoja suuntaan jos toiseenkin. Keskiviikon peliin on mahdollisesti tulossa täydennystä puolustukseen. Varmasti ensi viikolla on puolustajiin liittyviä uutisia luvassa.
 
Omat tiedot on ne, että ainakin kaksi puolustajaa olisi tulossa, joten toivottavasti saataisiin uutisia jo tällä viikolla. Nämä on aina niitä mielenkiintoisia hetkiä, joten jännä nähdä mitä saadaan ja mitä ei.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Sentään maalivahtitilanne on nyt sitten selvä loppukaudeksi, joskin Järvistä pitäisi nyt myös peluuttaa heti ja katsoa, että kestääkö polvi. Innolla odotellaan puolustajia, katsotaan ketä on tarttunut verkkoihin. Luulisi että ne tulevat tästä nuoresta kaartista liigasta tai sitten ulkomailta.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Mark Leelle lähdöt SaiPasta, voisi olla nippa nappa KooKoon saatavilla, jossei SM-liigasta joku Ilves nappaa miestä. Olisi Mestiksessä aika kova kaveri vaikkei tällä kaudella liigassa loukkaantumisista kärsittyään oikein päässyt vauhtiin... jotain tälläistä kaveria KooKoonkin pitäisi vielä harkita, jos meinataan Mestiksen voitosta tosissaan kamppailla. Niin ja se Tero Konttinen tarvitaan pakistoon lisäksi ;)
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Mark Leelle lähdöt SaiPasta, voisi olla nippa nappa KooKoon saatavilla, jossei SM-liigasta joku Ilves nappaa miestä. Olisi Mestiksessä aika kova kaveri vaikkei tällä kaudella liigassa loukkaantumisista kärsittyään oikein päässyt vauhtiin... jotain tälläistä kaveria KooKoonkin pitäisi vielä harkita, jos meinataan Mestiksen voitosta tosissaan kamppailla. Niin ja se Tero Konttinen tarvitaan pakistoon lisäksi ;)

Ilveksellä ei ole varaa, eikä imua. Ei ole kyllä yhdelläkään ( toisellakaan) Mestisjoukkueellakaan. Kyllähän Lee on heittämällä kovempien sarjojen pelaajia ja ottajia löytynee ihan kotiliigastakin. Pitää kuitenkin muistaa, että ei sinne liigaankaan liika ole tulijoita, kun ostajan markkinat kääntyi yht'äkkiseltään myyjän markkinoiksi.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
ottajia löytynee ihan kotiliigastakin.

Aika monella jengillä on vain jo ulkkaripaikat käytetty. Leen muutaman kuukauden palkkaus ei todellakaan kaada KooKoota. Ainakin yrittäisin, se nyt ei maksa kuin muutaman puhelun....
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Aika monella jengillä on vain jo ulkkaripaikat käytetty. Leen muutaman kuukauden palkkaus ei todellakaan kaada KooKoota. Ainakin yrittäisin, se nyt ei maksa kuin muutaman puhelun....
Joo,ei kokeilu mitään maksa ja onhan KooKoo ennenkin yllättänyt kovilla pelaajilla, kuten Wingels. Nyt on vaan aika kova imu tonne KHL:ään mm liigasta, joten uskoisin Leellekin löytyvän ottajan. Ei kuitenkaan mikään puukäsi.
 
IS Veikkaja puheli, että KooKoo kartoittaa myös sentteriä Wingelsin tilalle ja puolustajaa, mutta omat tietoni ovat ainakin ne, että kaksi pakkia tulisi ainakin ja sentteristä en sitten tiedä.

Mark Lee kävisi mitä mainiommin, mutta mielummin laitan niitä roposia sinne alakerran vahvistamiseen. Viime peli voitettiin, mutta onhan tuo nyt ihan katastrofinaalista pelata kolmella puolustajalla.
 

Wiipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Joo,ei kokeilu mitään maksa ja onhan KooKoo ennenkin yllättänyt kovilla pelaajilla, kuten Wingels.

Ei pitäisi olla rahasta kiinni Mark Leen palkkaaminen, sillä KooKoon pelaajabudjetista vapautui mukavasti pätäkkää Tommy Wingelsin lähdön myötä. En usko, että Mark Lee on yhtään sen kalliimpi kuin Tommy Wingels. Vaikka Wingels olikin NHL-statukseen peilaten huokea pelaaja KooKoolle, niin ei hän missään tapauksessa kuitenkaan ilmainen ollut. En ole kyllä kuullut huhuja, että KooKoo enää etsisi sentteriä, sen sijaan jos palikat loksahtavat kohdilleen, niin KooKoo saattaa tiedottaa vielä jopa kolmen uuden puolustajan sopimuksista. Tiedä sitten olisiko IS Veikkaaja oikeassa tuon sentteriuutisen suhteen. Jos uutta sentteriä haetaan niin siinä tapauksessa kannattaa ehdottamasti olla yhteydessä Mark Leehin.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Kolme uutta pakkia? Aika hurjaa toimintaa. Taitaa olla seurajohdolla ja valmennuksella totaalisen lopussa luotto nykypuolustukseen.
 

Dynamite

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kolme uutta pakkia? Aika hurjaa toimintaa. Taitaa olla seurajohdolla ja valmennuksella totaalisen lopussa luotto nykypuolustukseen.

En usko, että kolmea uutta puolustajaa enää tulee, mutta kyllä kaksi pakkia ehdottomasti tarvitaan. Kyse ei ole myöskään pelkästään siitä, etteikö luottoa löytyisi nykypuolustukseen, vaikka varmasti viime aikojen huonoilla esityksilläkin on ollut osansa asiaan.

Täytyy muistaa, että KooKoo lähti sarjaan varsin kapealla puolustuksella. Viime kierroksella nähtiin jo kriittisin tilanne, kun KooKoolla ei ollut TuTo-pelissä kuin kolme puolustajaa. Noin kapealla puolustuksella on lähes mahdotonta vetää loppukautta. Puolustuksesta on poistunut Kiprusoff Kuusamoon, lainamiehet Valkonen Bluesiin, Pietilä Pelicansiin ja Lehto Kärppiin ja lisäksi Nyqvist on loukkaantunut.

Jos kaksikin puolustajaa saataisiin lisää niin hyvä, mutta kokonaan toinen kysymys on minkätasoisia puolustustajia tässä vaiheessa kautta on saatavana? Aika huonosti puolustajia on tällä hetkellä tarjolla. Neuvotteluja on kuulemma käyty, odotellaan jospa vielä tällä viikolla tulisi virallista vahvistusta asiaan.
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Kolme uutta pakkia? Aika hurjaa toimintaa. Taitaa olla seurajohdolla ja valmennuksella totaalisen lopussa luotto nykypuolustukseen.
Toisaalta eiköhän tässä tilanteessa meillä kaikilla olisi seurajohdon asemassa luotto lopussa siihen, että nykypuolustuksella pelattaisiin kausi menestyksekkäästi loppuun asti.

Tämä on valitettavasti noin, koska olemassaolevilla neljällä tai viidellä puolustajalla on aivan liian raskas kuorma kannettavaksi, jos lisävahvistusta ei hankita.

Tästä näkee miltä KooKoon puolustus tällä hetkellä näyttää. Luulisi alta jokaisen likinäköisemmänkin erottavan lisävahvistusten tarpeen.

Nickerson - X
Lippojoki - Teppo
Västilä - X
+ Lustberg -> stunttaa lähinnä loukkaantuneita

Tässä sitten sitä KooKoon muuta 'pakistoa':
- Julkunen -> hyökkääjä
- Lehtonen -> hyökkääjä
- Nyqvist -> loukkaantunut
- Laakso -> B-juniori
- Kiprusoff -> "lähti" Kuusamoon
- Valkonen -> lähti Bluesiin
- Pietilä -> lähti Pelicansiin
- Lehto -> lähti Kärppiin

Seuraava kysymys saattaa olla miksi lisävahvistusta ei hankittu aikaisemmin?

Tällöin kannattaa muistaa NHL:n tilanne vielä kaksi viikkoa sitten. Jos kausi meren takana olisi peruttu kokonaan, niin nyt puhuttaisiin aivan eri tason puolustajahankinnoista kuin mitä KooKoon palapeliin on todennäköisesti tulossa.
Terveisin Drew Doughty.
 

John Lidgett

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Vilmos Gallo
Joo toivottavasti sieltä nyt pari kovan tason ukkoa tulee puolustukseen, muuten meille käy kylmät. Nykyisen pakiston laatu ja materiaalin leveys ei vaan riitä. Mikkelin peliin olisi jo hyvä saada uudet kaverit kokoonpanoon.

Mutta miten helvetissä KooKoo on aina tässä samassa tilanteessa? Joka vuosi siirtoikkunan kynnyksellä on pakko hankkia lisää pelaajia. Viime kaudella ei ollut senttereitä, nyt puuttuu pakit. Toki loukkaantumisilla/pelikielloilla on osuutta asiaan, mutta tuntuu, että aina meillä on puoli joukkuetta pelkkiä alisuorittajia ja kukaan nuorista pelaajista ei pysty täällä nousemaan seuraavalle tasolle.

Kateeksi käy esimerksiksi Sportia. Siellä jokainen pelaaja tuntuu aina nostavan tasoaan ja menestystä tulee jatkuvalla syötöllä suhteellisen nimettömällä nipulla. Väittäisin, että jos esim. Roppo, Teppo ja Västilä pelaisivat KooKoon sijaan Sportissa, niin vetäisivät ihan eri tasolla kuin tällä hetkellä.
 

Kiekko-Kolli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks & KooKoo
Pakko kyllä ihmetellä, että onko tässä KooKoon touhussa mitään järkeä? Tosiaan vuodesta toiseen vedetään samalla kuviolla, äijiä tulee ja menee hirveetä tahtia ja joukkueessa on ammottavia pelaaja vajauksia yleensä tuonne tammikuun loppuun asti. Viime vuonna tosiaan sentterit, tänä vuonna pakit.

Siis oikeesti, vittu kuukauden päästä mestiksessä pelataan jo pleijjareita ja KooKoossa on koko pakki osasto aivan levällään. KooKoon joukkue, nyt lähinnä siis puolustuspää, on siis lopullisessa muodossa tammikuun lopussa. Helmikuun 13 päivä pelataan jo pleijjari pelejä. Pitääkö vielä ihmetellä, että vuodesta toiseen flopataan keväällä? Varmaan taas tosi yhtenäinen ja pelitavan(onko meillä sellainen?) hyvin sisäistänyt jengi, kun on ollut pari-kolme viikkoa kasassa ennen kauden ratkaisu pelejä.

MIKSI VITUSSA SITÄ JENGIÄ EI VOI KASATA JO KESÄLLÄ???? Kunnollinen, omista sopimus pelaajista koostuva runko kasaan jo kesällä ja sillä vedetään kausi läpi. Loukkaantumisten/pelikieltojen varalle kerätään edes nimeksi reserviä ja loput tilapäiset aukot paikattaisiin sitten omilla junnuilla. Ja sitten jos vielä tammikuussa tulisi joku loukkaantumis suma joka veisi pelaajia loppu kaudeksi pois vahvuudesta niin sitten hommattaisiin vielä 1-2 vahvistusta. Miksi tämä on mahdotonta toteuttaa? Tuollainen yhtenäinen, koko kauden kokoonpanoja ja kuvioita yhteen hionut porukka olisi taatusti keväällä paremmin valmis, kuin tälläinen epämääräisten lainojen ym. kanssa sekoitettu pakka joka lähtee parin viikon valmistautumisella pleijjareihin.

Joka vitun kevät ihmetellään, kun joukkue sulaa tiukoissa paikoissa, kun pitäisi vetää tiukasti joukkueena pienten marginaalien pelit himaan, mutta jätkät on ihan hukassa kentällä. Go figure.

En kyllä hakemallakaan löydä sitä punaista lankaa tästä KooKoon toiminnasta. Otetaan esimerkiksi kaikkien suosikki lupaus Västilä. Kaverihan on täysi floppi, mutta kuvitellaan nyt, että pelaa ensi kaudenkin KooKoossa ja onnistuu lyömään läpi. Vau. Mitä sitten tapahtuu? No anna kun mie arvaan, mies sanoo, että moro, kiva kun teitte musta pelimiehen ja lähtee sitten muualle pelaamaan. Kun taas jos annettaisiin esim. Laaksolle nuo samat minuutit ja kehittymisen mahdollisuudet puolustuksessa (ei varmasti voisi olla paljon huonompi kuin Västilä juuri nyt, vaikka onkin vielä raakile) ja tehtäisiin siitä meille hyvä pelaaja useammaksi vuodeksi. Vai onko se meidän rooli nyt sitten olla kasvattaja seura liiga jengeille, joista raahataan tänne ne junnut, jotka ei vielä liigaan mahdu ja kasvatetaan niistä pelimiehiä muille? Esim. Valkonen kehittyi tällä kaudella todella hyväksi pakiksi KooKoossa, mutta mitäs vitun hyötyä tästä nyt meille pitemmän päälle sitten on? Ai niin, no onhan Blues varmaan nyt niin kiitollinen KooKoolle, että antaa meidän jatkossakin kehittää heille pelaajia. Jippii.

Ja vielä yksi asia. Eli se perinteinen Rämö (en viitti nyt nimitellä) sulaa keväällä syndrooma, miten sitä on hoidettu tällä kaudella? Jätkä peluutetaan aivan loppuun runkosarjassa ja sitten ihmetellään, kun keväällä loppuu paukut? Ai niin, mutta eihän sitä kakkos veskaria kannata etsiä ennen tammikuuta, kyllä se Rämö jaksaa. Vittu, kunnon kakkonen JO KESÄLLÄ jengiin, niin saisi Rämökin joskus huilata.

Mutta tulipahan nyt avauduttua, totuushan on, että ei tää homma tästä mihinkään muutu. KooKoo on jälleen kevään joukkue, kuten aina. Jippii.
 
Ei varmaan tänään vielä kuulla sitten sopimus-uutisia, koska kyllähän ennen vanhaan olisi muuten jo huhut kertoneet "the lehdistötilaisuudesta".

No ainahan sitä salaa toivoisi, että soppari-uutiset silti tänään jo tulisivat ilmi.
 

Dynamite

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Otetaan esimerkiksi kaikkien suosikki lupaus Västilä. Kaverihan on täysi floppi, mutta kuvitellaan nyt, että pelaa ensi kaudenkin KooKoossa ja onnistuu lyömään läpi. Vau. Mitä sitten tapahtuu? No anna kun mie arvaan, mies sanoo, että moro, kiva kun teitte musta pelimiehen ja lähtee sitten muualle pelaamaan. Kun taas jos annettaisiin esim. Laaksolle nuo samat minuutit ja kehittymisen mahdollisuudet puolustuksessa (ei varmasti voisi olla paljon huonompi kuin Västilä juuri nyt, vaikka onkin vielä raakile) ja tehtäisiin siitä meille hyvä pelaaja useammaksi vuodeksi.

Oletko sitä mieltä, että jos Laakso onnistuu lyömään itsensä läpi ja hänelle tarjottaisiin Västilän tapaan liigasopimusta, etteikö hän siinä tapauksessa lähtisi liigajäille ja näin ollen KooKoolta jäisi saamatta kaavailemasi hyvä pelaaja useammaksi vuodeksi. Väitän, että tuo on toiveajattelua. Ei ole mitään takeita kenenkään kohdalla, etteikö lähde tilaisuuden tullen korkeammalle sarjatasolla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös