Jussi Markkanen SaiPan maalille

  • 25 218
  • 80
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Markkasen ja Kohon jälkeen Eme Kaksonen voisi tosiaan olla se seuraava ehdokas seuraikoniksi joka pelaa sen 10 vuotta.
Seuraikoniksi Elmerissä on kyllä ainesta, mutta paidan nostaminen kattoon vaatisi varmaan että ura jatkuu vielä sen 10 vuotta, ja mielellään tomikalliomaisilla tehoilla! Elmeri on kuitenkin SaPKon kasvatti joka on urallaan pelannut Tapparassa yli 200 ottelua.

BTW, huomasin että Elmeri teki Tapparan riveissä runkosarjaotteluissa lähes neljän kauden aikana yhteensä 27 tehopistettä. Tällä kaudella kertyi SaiPassa enemmän.

Ai niin, tämä oli markkasjussin ketju. Totta kai #27 nostetaan kattoon, mutta ehtiikö Markkanen junior ottaa #27 paidan käyttöön edustusjoukkueessa ennen kuin Jussin seremoniat on hoidettu?!
 
Viimeksi muokattu:

Since1948

Jäsen
Suosikkijoukkue
Schaiba Etelä-Kurjalasta
Kiitos Jussi! Onpa ollut kerrassaan mainiota seurata herran tekemistä aina sieltä vuodesta -92 asti. Kun Jussin paluu ilmoitettiin 2013 kävi itsellä kieltämättä mielessä että nyt alkoi jäähyttely täällä susirajalla, mutta mitä vielä. Ukkohan pelasi vielä 5 kautta, eikä millään ihan matalla tasolla. Urpo Ylönen palkinto kaudella 13-14 oli kyllä todella kovan luokan teko.
Eilinen ilta hallilla oli hienolle miehelle täysin ansaittu ja lämmin henkinen. Propsit pitää antaa myös Jukureiden kannattajille, jotka jäivät ottelun jälkeen hallille antamaan Jussille suosionosoituksia myös.
Joten, #27 kattoon. Ei kahta sanaa.
 

Paakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Hattu päästä - Jussi on hieno mies!
Paita kattoon ens vuonna juhlien lomassa ja varmasti SaiPalle annettavaa tulevaisuudessakin, kiitos Jussi tähänastisesta ;)
 

avatar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aidosti Sysipaska
Paita kattoon ens vuonna juhlien lomassa
Jussin sekä Villen paidat kattoon aikanaan, kun uusi halli valmistuu. Saadaan aikaiseksi kunnon show, eikä mitään nippusidelenkkejä ja kohinaa parista vanhasta pioneerista ja silmien siristelyä sinne medianoppaan.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, KiPa-90, KuPS, Valioliiga ja NHL yleisesti
Kiitos #27. Nyt se on sitten ohi. Lapsuuden suurin sankari on poistunut areenoilta. Kiitos siitä kaikesta mitä huikealla urallasi meille annoit. Suurimmat voitot jäi kutkuttavan lähelle, mutta ihmisenä olet suuri ja rakastettu. Meidän Jussi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös