Junttimaisinta mitä tiedät

  • 2 636 903
  • 13 571

Rafael

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Bristol City
Junttimaista on kitistä siitä, kun joukkue on ottanut alkoholia juhliessaan mm-kultaa. On se kauheaa. Siellä oli jollain jopa punottavat silmät.

Näinhän se on. Kuitenkin osa näistä leijonien alkoholin käyttöä kritisoivista ottaa joka viikko kuppia oman lapsen tai lapsien silmien edessä. Kuitenkin se oma isä tai äiti on varmaan se suurempi ja tärkeämpi esikuva lapsen kehityksen kannalta.
 
Eihän juominen ole junttia vaan se että ei osaa käyttäytyä juotuaan. Kyllä omassakin kaveripiirissä aikoinaan ne jotka perjantaisin olivat dokattuaan kaatuilleet ja höpisseet sekavia saivat siitä kuulla jälkeenpäin kaikenlaista vittuilua. Huono viinapää on junttia.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Eihän juominen ole junttia vaan se että ei osaa käyttäytyä juotuaan...

Tottahan tuo, mutta Nurmisen kaatumista lukuunottamatta kaikki meni ihan hyvin, eikä siellä mitään super-sekoilua nähty. Ihan normaalia juhlintaa, jonka kritisoiminen on aika uskomatonta. En yhtään ihmettele, että J.Jalonen(kin) on ihmeissään koko keskustelusta.
 
Tottahan tuo, mutta Nurmisen kaatumista lukuunottamatta kaikki meni ihan hyvin, eikä siellä mitään super-sekoilua nähty. Ihan normaalia juhlintaa, jonka kritisoiminen on aika uskomatonta. En yhtään ihmettele, että J.Jalonen(kin) on ihmeissään koko keskustelusta.

Salmela...

Muuten samaa mieltä tuosta.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Vielä sen verran tuosta asiasta, että ymmärtäisin täysin tuon keskustelun, jos joukkue olisi pettänyt 100 000 odottavaa fania siten, että iso osa jengistä olisi sammuneena jossain, eivätkä olisi saapuneet lavalle. Mutta tuo juhlintahan meni oikein hyvin, ja tuon verran nyt saa skumppaa ollakin pohjalla, kun juhlinta on parhaimmillaan. Haastattelutkin menivät ok, vaikka vuorokausi juhlintaa oli takana.
 

Prookie

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Näin on. Jos miettii että itse olisi suuremmalla kaveriporukalla juhlimassa ja illan "sekoilusaldo" olisi:
- Yksi henkilö kompastuu
- Yksi henkilö sammuu ennen parhaita bileitä
- Yksi henkilö on vähän reilummin humalassa ja hieman hassuttelee

Niin eipä tuo nyt kovin ihmeelliseltä kännisekoilulta kuullostaisi.
 

KiVi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nanna Karalahti
Kuka sekoili?
Viittasin edelliseen viestiin, jossa tapahtumia kuvattiin kännisekoiluksi.

En edelleenkään yöuniani menettänyt tapahtumien takia, eivätkä ne himmentäneeet edes mestaruusriemuani minkään vertaa, ja kyllä, minusta viinaa saa ottaa, jos siltä tuntuu. Silti olen sitä mieltä, että Nupe, Juti ja Salmela tekivät hallaa suomalaiselle jääkiekolle tokkuroimalla kännissä miljoonien ihmisten edessä. Tiedän, että nämä miehet ovat tehneet enemmän hyvää suomalaiselle jääkiekolle kuin Jatkoaika yhteensä ja he ovat juhlansa ansainneet, mutta pitikö valtaisaan jääkiekon pr-tilaisuuteen, jollainen kultajuhlat ehdottomasti oli, mennä kovassa tuiskeessa? Aikaa ottaa kuppia olisi kuitenkin ollut tulossa jo saman päivän iltana. Mutta vain pieni sivujuonnehan tämä oli Suomen toisessa maailmanmestaruudessa.

Edit: Ketjun aiheeseen (joka on raiskattu moneen kertaan tässä ketjussa) liittyen, kovan kännin juominen on junttimaista.
 
Viimeksi muokattu:

Prookie

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Viittasin edelliseen viestiin, jossa tapahtumia kuvattiin kännisekoiluksi.
Sekoilusaldo oli laitettu heittomerkkeihin viestissäni ja lopuksi totesin ettei tapahtumat kovin ihmeelliseltä kännisekoilulta vaikuttaneet.

Virallisen osuuden ei pidä olla kännisekoilua, eikä se mielestäni sitä ollut.
 

Yuppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Україна
Junttimaisuus on nykyään trendikästä ja näin ollen myös trendikkyys on junttimaista. Siten esimerkiksi uusien puhelimien ostaminen ja kaikenmaailman tapatalk-viestien lähettäminen on junttimaista. Kova ryyppääminen ei ole trendikästä, vaan instituutio, eikä näin ollen ole junttimaista.

Nykyään on myös trendikästä juoda hillitysti viiniä ja moralisoida alkoholin haitoista.
 

Hanson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, alasarjat.
Junttimaista on mennä pokaalin kanssa saunaan. Kusipäistä on hajottaa uniikki pokaali, josta ei ole edes kopiota. Eli joidenkin käytös on junttimaisen kusipäistä eikä se, että on maailmanmestari, poista tätä määritelmää.
Juhlia voi ilman, että pokaali on mukana koko ajan - paskahuusissakin ?
 

Sisäliitin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Junttimaista on kitistä voorumilla että jääkiekkoilijat olivat liian kännissä,suomalaisia hekin ovat. Helvetti. Junttimaista on myös bemarin omistaminen ja sillä ajaminen.
 
Viimeksi muokattu:

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
alkoholi ja sen nauttiminen

Minusta alkoholi ja sen nauttiminen ei ole junttia.

Alkoholistakin johtuva typerä käytös on mielestäni junttia ja tähän olen kyllä joskus itsekin syyllistynyt.

Huon käytös alkoholilla tai ilman on siis mielestäni junttia.
 

Hanson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, alasarjat.
Hyvinhän tuo pysyi Koivun käsissä heti pelin päätyttyä, vai pudottiko joku muu sen jossain vaiheessa?
Pokaali oli hajotettu illalla torijuhlan jälkeen ; pohja ja kahva olivat irronneet. Asiasta kerrotaan MTV:n teksti-tv:n sivuilla.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
alkoholi ja sen nauttiminen

Alkoholi junttia...? Eli elintarvikkeet ovat junttia teikäläisen ajatusmaailman mukaan. Ei kykene ymmärtämään mutta tietty jokaisella meillä on omat junttiuden määritelmät, juntti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös