Junttimaisinta mitä tiedät

  • 2 623 803
  • 13 547

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Onko Kouvolatukka sama kuin Pohjanmaatukka? Eli keskimittaiset mustat, joissa on jotain ihmeellistä väriä tietyssä kohtaa ja tukka on laitettu jotenkin ihmeellisesti muistuttamaan linnunpelätintä?
Itse olen aina ollut käsityksessä että kouvolatukka on sama kuin hyppyritukka, eli sellainen kimiräikkösdarudemainen, toki miehille tarkoitettuna. Ymmärrän kyllä hyvin kuvahaun tarjoaman kouvolatukan ja voin hyväksyä että naisenmielisillä se on sitten tuo.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Juu kyllä te olette Kouvolatukan ytimessä. Tuo oli muotia silloin, kun minä olin nuori ja Gambiinaa sai vielä lasipulloissa. Legginsien käyttö housuina on valitettavasti alkanut olla jo katoavaa kansanperinnettä, tuohan oli aikoinaan vahvasti yhdistettävissä kyseiseen tukkatyyliin. Kuten myös lantiofarkkujen yläpuolelta paistava uber-seksikäs persvako.
 
Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ilta-Sanomat on haastatellut kolmea pohjoissuomalaista "liha-aktivistia". Tämä koko juttu ja siinä esiintyvät argumentit ovat monella tapaa "pitäisikö itkeä vai nauraa"-ketjun kamaa, mutta erityistä junttimaisuutta tässä artikkelissa edustavat kommenttiosion ulostulot. Heitän muutamia esimerkkejä:

"Itse syön paljon lihaa koska se laihduttaa."

"Olen 45 vuotias nainen ja syön päivittäin kasviksia, kinkkua ja lihaa. Liharuuan kypsentämisessä käytän vain voita, en koskaan rypsiöljyä. Ehdottomasti syön lihaa jatkossakin, huolimatta siitä että diabeteshoitaja käskee lopettamaan välittömästi lihan, voin, juuston ja kananmunan syömiset. Muka pelkkiä kasviksia ja ituja, rasvatonta ruokaa pitäisi syödä? Ei kiitos!"

"Kuinka moni kasvissyöjä on lopulta selvinnyt hengissä tästä elämästä? Taitaa olla sama prosentti kuin lihansyöjillä."

"Minä syön lihaa ja siipikarjaa päivittäin, usein kaksi kertaa päivässä, ehkä noin 2 kiloa viikossa. Vege hömpötykset eivät kiinnosta eikä niistä lähde nälkä. Ilmastonmuutos ei minun ruokailutottumuksia muuta, sillä jos meillä on 2.5 miljardia intialaista ja kiinalaista jotka menevät hällä väliä tyylillä niin silloin minun argentiinalainen pihvi on pisara meressä!"

"Liha on AINOA ruoka-aine jota yksinomaan syömällä ihminen voi elää kaikin puolin terveenä pitkään. Siis ainoa."

"Liha on hyvä ja ravinteikas ruoka. Syön ainakin kilon viikossa ja kehon rasvaprosentti on alle normien. Mielestäni jokainen saa syödä miten haluaa. Porkkananpuriat saavat jatkaa kunhan jättävät lihansyöjät rauhaan. Sokeri ja nopeat hiilihydraatit ne ihmiset saavat sairaiksi, ei liha."

Tämä koko komeus toki pari päivää sen jälkeen, kun ravitsemustieteiden asiantuntijat ja tutkijat ovat todenneet suomalaisten (etenkin miesten) syövän aivan liian paljon lihaa ja kovia rasvoja.

Tieteen ja tutkitun tiedon vastustaminen on mielestäni tämän ketjun kamaa jo lähtökohtaisesti.

Linkki juttuun:

Olli, Juha ja Heikki kertovat, miksi he saattavat syödä lihaa yli kilon viikossa: ”En syö mitään, mistä en tykkää”
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus

Ei nuo kaikki nyt ihan junttiutta ole. Liha tuskin laihduttaa, mutta se pitää paremmin nälän. Kun syö harvemmin, tulee syöneeksi harvemmin myös tarpeetonta. Väite lihan laihduttavuudesta ei siis ole tieteellisesti totta, mutta monen henkilön kohdalla toimiva yhtälö.

Toinen, hyvin perustavanlaatuinen kysymys on elämisen mielekkyys. Miksi tavoittelisi pitkää, mutta vastenmielisempää elämää jos haluaa nauttia ja kuolla sitten pois?

Se, mikä noissa on junttia on lihan määrällä rehvastelu. Aivan kuin se olisi itse tarkoitus että syö lihaa mahdollisimman paljon. Sitä syödään, mitä on. Kiihkoilematta. Jos jostain kieltäytyy, niin korrektisti ja huomiota herättämättä. Tähän poikkeuksena alkoholi, josta kieltäytymistä ei tule piilotella.
 
Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ei nuo kaikki nyt ihan junttiutta ole. Liha tuskin laihduttaa, mutta se pitää paremmin nälän. Kun syö harvemmin, tulee syöneeksi harvemmin myös tarpeetonta. Väite lihan laihduttavuudesta ei siis ole tieteellisesti totta, mutta monen henkilön kohdalla toimiva yhtälö.
Ihmisen pitäisi nimenomaan syödä säännöllisesti. Toki kasvissyöjillä ruokailujen määrä voi olla hieman suurempi, mutta isossa kuvassa eroa ei juuri ole.

Vastuulliset ravitsemusterapeutit kehottavat painonpudottajia nimenomaan syömään tarpeeksi ja riittävän usein, jolloin kiusaus herkutella vähenee.

Toinen, hyvin perustavanlaatuinen kysymys on elämisen mielekkyys. Miksi tavoittelisi pitkää, mutta vastenmielisempää elämää jos haluaa nauttia ja kuolla sitten pois?
Varmaan ihan yleispätevä argumentti kaikelle terveyttä heikentävälle toiminnalle. Metsään mennään siinä vaiheessa, kun aletaan horisemaan epätieteellistä paskaa, kuten että suositusten ylittävä lihan syöminen olisi terveellistä.

Mainitsemani ravitsemuksen asiantuntijat toteavat myös, että herkuttelua ei pidä kokonaan poistaa elämästä. Lihansyöjiäkään ei neuvota jättämään lihaa kokonaan pois, vaan kohtuullistamaan sen kulutusta suositusten tasolle.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Pisuaarista tuli mieleen:
Nuuskapussin sylkäisy pisuaariin.

Sylkäisisi sen edes lattialle jos on pakko.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Koko nuuskamällin pitäminen huulessa on yksi junttimaisimmista asioista ikinä. Näyttää niin tyhmälle ja juntille, että itku pääsee.
Toki. Varmastikin maailman junttimaisin ruotsalainen tapa.
Mutta tuo nuuskapussi pisuaarissa, se on kyllä jotain ihan käsittämätöntä. Jossain (hetero/hipsteri-) baarin vessassa ymmärrän että kännissä voi harkinta pettää, mutta joskus duunissa oli joku tehnyt saman. Haukuin kaikki.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Villapaita päällä.

Onko Morrissey muuten bannattu? Siinä on kanssa junttien juntti.
Ainakin se tekee diggailunsa tiedostavissa piireissä hieman haastavaksi, eikä siinä auta sekään, että Euroopan legi peruutettiin muutama päivää ennen sen alkua. Kovin on persumaisia aatoksia hänellä, mutta The Smiths- ja myös Morrissey-fanina laitan hieman rock n´roll-arroganttiuden piikkiin. Vielä ei saa sen hölmöilyt lopettamaan kuuntelua.
 
Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Ainakin se tekee diggailunsa tiedostavissa piireissä hieman haastavaksi, eikä siinä auta sekään, että Euroopan legi peruutettiin muutama päivää ennen sen alkua. Kovin on persumaisia aatoksia hänellä, mutta The Smiths- ja myös Morrissey-fanina laitan hieman rock n´roll-arroganttiuden piikkiin. Vielä ei saa sen hölmöilyt lopettamaan kuuntelua.

oikein! ei pidä antaa periksi.

perään anto on junttia.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Metsään mennään siinä vaiheessa, kun aletaan horisemaan epätieteellistä paskaa, kuten että suositusten ylittävä lihan syöminen olisi terveellistä.

Mainitsemani ravitsemuksen asiantuntijat toteavat myös, että herkuttelua ei pidä kokonaan poistaa elämästä. Lihansyöjiäkään ei neuvota jättämään lihaa kokonaan pois, vaan kohtuullistamaan sen kulutusta suositusten tasolle.

Tässä mennään yhtä lailla sujuvasti metsään. Suunnilleen jokaiselle tieteelliselle tutkimukselle on yhtä tieteellinen toisia tuloksia saava tutkimus.

Ja mitkä ihmeen ravintosuositukset. Eri maissa on erilaiset suositukset. Ei ole mitään mahdollisuutta tietää onko juuri ne suomalaisten arpomat jotenkin parhaat mahdolliset. Ne vain julkaistaan suomalaisille suomeksi ehdottomana totuutena.

Miksi tosiaan pitäisi elää vanhana ja sairaana jossain vanhainkodissa. Mikäs siinä, jos terveyttä aidosti riittää ja pystyy humppaamaan 87-vuotiaana, mutta ei ole mitenkään junttia olla miettimättä sellaisia ja syö ja juo vähän rennommin. Moni kuolee nuorena terveilläkin elämäntavoilla.

Lihan määrän laskeminen ja siitä kertominen on toki junttia. Enemmän tai vähemmän joka päivä sitä menee.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös