Mainos

Junttimaisinta mitä tiedät

  • 2 707 861
  • 13 824

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
En välitä keskustella aiheesta kanssasi, sillä jo vanhastaan tiedän, että sinulle on olemassa tasan yksi "totuus", jota jankutat jankuttamasta päästyäsikin.
Haarukan ja veitsen käytössä, vai?

Äläpä nyt viitsi leikkiä marttyyria. Olen tällä palstalla ollut kymmenkunta vuotta ja niihin mahtuu kyllä monenmoista vääntöä, mutta tasan kerran mulla on mennyt omasta mielestäni homma överiksi, ja se oli viime keväänä sun kanssasi. Miksi juuri sinun, johtunee siitä, että vastassani oli samanlainen luupää kuin itse tajusin olevani. Jos et kykene edelleenkään näkemään omissa jutuissasi pienintäkään korjattavaa, niin sitten taidan olla ainoa asiasta oppinut. Mulle se ainakin opetti muutamia juttuja sekä itsestäni että koko tästä nettipuuhastelusta yleensäkin.

Siksi tulin vaan tänne toteamaan, että junttia on.
Kovin rakentavaa se tuskin ainakaan on. Olisit voinut ottaa asian esille myös tuossa ketjussa, jossa siitä parin viestin verran on juteltu. Nyt lähinnä ihmetyttää, että jostain tikusta pitää tehdä asiaa ja vaivautua muualle nälvimään.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Minä ainakin syön kotona juntisti eli pelkällä haarukalla tai lusikalla. Pihvin voin leikata valmiiksi ennen aterioimista. Joskus vedän senkin paloiksi saksilla, jos ne ovat kättäni lähempänä kuin mahdollinen veitsi. Ihmisten ilmoilla syön sitten tarvittaessa veitsellä ja haarukalla, tosin pidän luontaisen automaattisesti niitä ns. väärissä käsissä.

Yleensä käytössä on tasan yksi lasi ja yksi lautanen, joita sitten huuhtaisen/pesen likaisuusasteesta riippuen. Aterian päätteeksi hyvinkin todennäköisesti ruokapöydällä makoileva toinen kissani saa nuolla lautasen puhtaaksi, jos siinä on lihan jäänteitä. Tämän jälkeen toki huuhdon lautasen, eli en sentään kissaa käytä yksinomaisena tiskikoneena.

Se vasta junttia olisikin, jos kotona pitäisi miettiä näkymättömiä tarkkailijoita ("mitähän ne musta ajattelisivat?") ja syödä muodollisen epämukavasti sen takia, että niin vain kuuluu syödä.
 

Zoltán

Jäsen
Suosikkijoukkue
1967 - 2013
Drifting lajina on kyllä kaukana junttiudesta.

Ihmiset, jotka eivät ymmärrä ko. lajin hienoutta ovat juntteja.

Sanos muuta. Mitä mieltä olet muuten BimmerPartysta? (Linkki vie YouTubeen)

Itse en kieltämättä ymmärrä tuota suomalaisten bensalenkkari-intellektuellien järjestämän tapahtuman hienoutta, joten taidan olla juntti.
 

Nebula

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Crosbyn Pingviinit ja Lindrosin Flyers
Mutta yleisillä parkkipaikoilla ja/tai liikenteessä todella idioottimaista. Ei siis junttimaista, mutta tyhmää, ajattelematonta, vastuutonta ja lapsellista.

Junttimaista lajista tekee ehkä se, että yleensä nuo kadulla driftaajat ovat 90-luvun Bemarien ratissa hääriviä amiksia. Kyllä, se on junttimaista.

Kyllä. Se on junttimaista.

Puhunkin lajista johon myydään lippuja ja jota voi mennä katsomaan.

Lajissa itsessään kuitenkin driftataan radalla/merkityllä alueella luvallisesti, eikä yleisillä paikoilla. Parkkipaikoilla, sun muilla yleisillä paikoilla tapahtuvassa driftauksessa ei jaeta sm-sarja pisteitä. Junttimaista jos ei tuota tiedä :P
 

Nebula

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Crosbyn Pingviinit ja Lindrosin Flyers
Sanos muuta. Mitä mieltä olet muuten BimmerPartysta? (Linkki vie YouTubeen)

En tiedä, kun en ole koskaan Partyihin osallistunut. Varmaan omalla tavallaan kiva tapahtuma.

Tämä sen sijaan oli oikeasti miellyttävää katsottavaa Youtube linkki.

Sanottakoon vielä, että on junttimaista karjua kurkku suorana kerrostalossa perkelettä niin, että kuuluu joka asuntoon.
 

julle-jr

Jäsen
Nyt kun ruokailuvälineistä on ollut puhetta, niin junttia on syödä esimerkiksi kiinalaista, korealaista tai vaikkapa japanilaista ruokaa haarukalla ja veitsellä puikkojen asemesta. Erityisen junttia on, jos niin tehdään ravintolassa ja vielä ekstrajunttia on pyytää haarukkaa ja veistä silloin kun on ravintolassa Aasiassa.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Nyt kun ruokailuvälineistä on ollut puhetta, niin junttia on syödä esimerkiksi kiinalaista, korealaista tai vaikkapa japanilaista ruokaa haarukalla ja veitsellä, eikä puikoilla. Erityisen junttia on, jos niin tehdään ravintolassa ja vielä ekstrajunttia on pyytää haarukkaa ja veistä silloin kun on ravintolassa Aasiassa.
Yhtä junttia kuin alaraajahalvaantuneen liikkuminen pyörätuolilla. Opettelisi kävelemään saatana.
 

choose_life

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Junttia on syödä esimerkiksi kiinalaista, korealaista tai vaikkapa japanilaista ruokaa haarukalla ja veitsellä, eikä puikoilla. Erityisen junttia on, jos niin tehdään ravintolassa ja vielä ekstrajunttia on pyytää haarukkaa ja veistä silloin kun on ravintolassa Aasiassa.

No vähemmän junttia se on kun ruoan epätoivoinen tiputtelu pitkin pöytää, vaatteita ja lattioita (tai vittuuntua nälkäisenä siihen, ettei saa ruokaa suuhunsa kuin murenan viidessa minuutissa:). Nolotti silti vähän, kun hymyilevä tarjoilija toi oma-aloitteisesti haarukan ja veitsen, mutta mieluummin syön kuitenkin sotkematta, t. Nimim. Japanissa vuonna 2010.
 

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Kyllähän tämä selän takana naureskelu näissä tietyissä ketjuissa on äärettömän noloa, ehkä jopa junttia. Noh, ehkäpä nettikeskustelu aiheuttaa niin suuria tunteita, että jossain ketjussa on pakko päästää paineita ulos.
 

ukkometso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Toisaalta, lähtee se nälkä pelkällä haarukalla operoidessakin,

Niin ja länsikaakkoudmurtian eteläosissa syödään (jos on jotain) sormin ja lautanen tai kiulu pyyhitään puhtaaksi seuraavaa ruokaa varten leivänpalalla. Helppoa, ja käytännöllistä.

Tietääkseni me kuitenkin olemme ihan sivistysvaltiossa.
 

julle-jr

Jäsen
No vähemmän junttia se on kun ruoan epätoivoinen tiputtelu pitkin pöytää, vaatteita ja lattioita (tai vittuuntua nälkäisenä siihen, ettei saa ruokaa suuhunsa kuin murenan viidessa minuutissa:)
Ilman muuta, jos vaihtoehdot ovat nuo niin silloin tosiaan pitää valita vähemmän juntti ratkaisu. Hieman samantyyppisiä kokemuksia on myös itselläni. Varmaan jokainen on ensimmäisillä puikkojenkäyttökerroilla melko tunari, mutta junttia mitä junttia. Hyvä olisi tähänkin harjaannuttaa lapset jo kotona, jotta ei tarvitsisi mennä ravintolaan treenaamaan. Kun olin lapsi, meillä ei ikinä syöty kotona puikoilla, mutta nykyisin kyllä tulee syötyä myös kotona puikoilla silloin kun syödään kunnolla pöydän ääressä ja kun ruoka on sellaista, että puikot kuuluvat asiaan.
 

Kummeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Washington Capitals
Miten hallita aikuisena, jos ei jo lapsena opi...

Opettelemalla sen itse aikuisena. Vai väitätkö että tarvit kaikkiin opettelemiisi asioihin vanhempiesi kasvatusta vielä nykyäänkin?

Esim. itse olin jo aika "vanha", kun opettelin kynäotteen ns. oikein. Ei siinäkään vanhemmat paljoa kasvattaneet. On siis junttia syyttää kasvatusta ihan kaikesta.
 

Lunatico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
On junttia väittää ettei ole juntti. Itse en ole juntti, eli olen siis juntti.
 

choose_life

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Ilman muuta, jos vaihtoehdot ovat nuo niin silloin tosiaan pitää valita vähemmän juntti ratkaisu. Hieman samantyyppisiä kokemuksia on myös itselläni. Varmaan jokainen on ensimmäisillä puikkojenkäyttökerroilla melko tunari.

Menee vähän ot:ksi, mutta Japanissa oikeasti tunsi itsensä välillä juntiksi ts. "kummalliseksi", vaikka kuinka oli lukenut käytösoppaita ja yritti tehdä kuten muutkin. Kaikki tuntui menevän jotenkin käteen/vaikeasti, aina siitä lähtien kuka menee hissiin ensin, miten selvittää asioita kun juuri kukaan ei osaa englantia, miten ravintolassa maksetaan, kuka tervehtii ensin ketä jne. Ja jumalauta että ihminen tunsi itsensä isoksi, vaikka on pätkä:).
Oli helvetin kuuma ja päätin mennä uimaan. Lopputulos: ainoa aikuinen vedessä, kaikilla muilla täysi vaatetus ja sateenvarjot suojaamassa auringolta. Splendid:) Mutta en ainakaan tahallani pyrkinyt loukkaamaan ketään, kysyin suoraan jos en tiennyt ja kaikesta selvittiin silläkin (työ)matkalla.
Kyseessä ei siis ollut Tokio tms. vaan pikkukaupunki, jossa ei juuri muita länsimaalaisia näkynyt.
 

TQoFE

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK, FREE SCHOLL!
Opettelemalla sen itse aikuisena.

Kiinnostus käytöstapojen hallitsemiseen lähtee yleensä kotoa. Aika harva veitsettömänä ja tervehtimättömänä kasvanut "valaistuu" ja alkaa opetella perusasioita enää aikuisiällä.

Vai väitätkö että tarvit kaikkiin opettelemiisi asioihin vanhempiesi kasvatusta vielä nykyäänkin?

En. Onneksi, sillä mullan alta ei juuri ohjeita tule.
 

Kummeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Washington Capitals
Kiinnostus käytöstapojen hallitsemiseen lähtee yleensä kotoa. Aika harva veitsettömänä ja tervehtimättömänä kasvanut "valaistuu" ja alkaa opetella perusasioita enää aikuisiällä.

No joo, kai tuokin totta on. Itsekään en koe saaneeni mitään superhienostokasvatusta (hyvä niin), mutta silti olen mielestäni ihan "seurapiirikelpoinen" ja osaan kyllä käyttäytyä hienostikin tarpeen niin vaatiessa ja ihan itse olen polkuni valinnut. Ehkä olenkin vaan niin fiksu. ;)

Muutenkin minusta tuntuu, että osaan monissa tilanteissa ottaa muut ihmiset ehkä vähän peremmin huomioon kuin muut, vaikkapa veljiini verrattaessa, jotka ovat kuitenkin saaneet kasvatuksen samoilta vanhemmilta kuin minä. Ehkä on vähän junttia kehua itseään, mutta otetaan se riski.

EDIT: Junttimaista on myös se, jos kaksi ihmistä juttelee tai edes seisoo kasvot toisiaan kohti, niin joku kävelee siitä välistä. Aiemmin tuohon ei oikein kiinnittänyt huomiota, mutta armeijassa tuosta tavasta kyllä huudettiin aika tehokkaasti irti ja itse ainakin otin opiksi siitä. Nykyään itse katson vähän pahalla silmällä ihmisiä jotka tekevät niin.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Kiinnostus käytöstapojen hallitsemiseen lähtee yleensä kotoa. Aika harva veitsettömänä ja tervehtimättömänä kasvanut "valaistuu" ja alkaa opetella perusasioita enää aikuisiällä.
Onko niin, että ruokatavat ovat yhtä kuin veitsen käyttö tai käyttämättömyys?
 

TQoFE

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK, FREE SCHOLL!
Jos et kykene edelleenkään näkemään omissa jutuissasi pienintäkään korjattavaa, niin sitten taidan olla ainoa asiasta oppinut.

Opin kyllä sen, että sinä tiedät omasta mielestäsi muiden tuntemukset paremmin kuin he itse.

Onko niin, että ruokatavat ovat yhtä kuin veitsen käyttö tai käyttämättömyys?

Veitsen käyttö on osa ruokatapoja. Huolestuttavaa, mikäli kansakunnan kynttilänä on henkilö, jolle tämä on jotenkin epäselvää.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
TQoFE ja sampio kuulostavat kuin vanhalta avioparilta, jossa puolisot vänkäävät ihan periaatteesta vastaan toisilleen ja vanhoista erimielisyyksistä muistutellaan uudenkin keskustelunaiheen lomassa. Onko se sitten junttimaista vai ihan vain perinteistä perhedraamaa?
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Opin kyllä sen, että sinä tiedät omasta mielestäsi muiden tuntemukset paremmin kuin he itse.
Eli et näköjään kykene myöntämään mitään. Onneksi olkoon. Jos minä väsytin insinöörin noissa väännöissä niin sä teet saman mulle.


Veitsen käyttö on osa ruokatapoja. Huolestuttavaa, mikäli kansakunnan kynttilänä on henkilö, jolle tämä on jotenkin epäselvää.
Missäs mittasuhteissa se on huolestuttavaa? Mihin rinnastaisit sen? Esim. onko veitsen käyttämättömyys yhtä paha juttu kuin esim. ruoka suussa puhuminen, oven avaamatta jättäminen vanhukselle tai etuilu ja vittuilu huomautuksen jälkeen kauppajonossa? Miten paljon minä loukkaan jotakuta jättämällä veitsen pois peruskouluruokaa syödessäni vrt. jos hotkisin, murustelisin ympäriinsä tai maiskuttaisin?
 

tinkezione

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pens, Ipa, Rod Weery
Rakkaudesta se hevonenkin potkii, vai miten vanha sanonta menikään? Uudemman sukupolven edustajat käyttänevät ilmausta "vittuilu on välittämistä". No, se off-topicista.

Ehkä tässä taas tuli muistutus absoluuttisesta junttiudesta, kun kävin kaupassa. Jollakin sepällä siellä oli sukat sandaalien kanssa.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
TQoFE ja sampio kuulostavat kuin vanhalta avioparilta, jossa puolisot vänkäävät ihan periaatteesta vastaan toisilleen ja vanhoista erimielisyyksistä muistutellaan uudenkin keskustelunaiheen lomassa. Onko se sitten junttimaista vai ihan vain perinteistä perhedraamaa?
Asiasta keskustellaan asiaan kuuluvissa ketjuissa, mutta pakko myöntää, etten oikein sulata sitä, että lähdetään muihin ketjuihin vittuilemaan kun ei polla kestä tulla oikeaan keskusteluun mukaan. Sitten aletaan jankata, miten joskus sitä sun tätä sanoit. Joo, ja lähdin turhaan mukaan. Loppu sille omasta puolestani.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Pihvin voin leikata valmiiksi ennen aterioimista. Joskus vedän senkin paloiksi saksilla

Ei millään pahalla, mutta tuo ruoan pilkkominen saksilla kuulostaa jotenkin, jos ei nyt junttilta, niin ainakin hieman erikoiselta. Toki jokainen syö miten syö kotonaan eli eipä toki siinä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös