Mainos

Junnuista KalPan liigapelaajiksi

  • 140 188
  • 219

Slaninja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa
Kävin lauantaina ensimmäistä kertaa elämässäni Iisalmessa ja Ipk:n pelissä. Istuin jäähyboksin vasemmalla puolella rivillä 2. Ipk teki kuusi maaliaan 1. Ja 3. erässä, en nähnyt niistä ainuttakaan. Oli kiva käydä, nyt tiedän millaista on Iisalmessa ja Ipk:n pelissä. Hallissa oli meininkiä kyllä. Kiva oli myös se tapa että pelaajia tuli pelin jälkeen käytävälle juttelemaan ihmisten kanssa. Liiga-pelaajat on aika kaukana kannattajista. Mutta ei ehkä tarvitse uudelleen mennä.. Toivon pääseväni Niiralan monttuun finaaleissa parin viikon päästä.
 

Uncle Ben

Jäsen
Stanley Cup on viimein saatu ratkottua ja NHL:n vuotuinen varaustilaisuus lähenee. Viime vuonna KalPan riveistä varauksen sai Juha Jatkola, toissa vuonna KalPasta ei varattu ketään.

Niilopekka Muhonen tippui keväällä hieman yllättäen U18 MM-kotikisojen joukkueesta. Sikäli kun taustalla ei mitään sen ihmeellisempää ole, niin hän lienee todennäköisin varauksen saaja tänä vuonna.

Joona Saarelainen on hyvä ja monipuolinen hyökkääjä. Varausta ajatellen häneltä ehkä vähän puuttuu sellainen yksittäinen, silmäänpistävä huippuominaisuus, eikä kokoakaan liiaksi ole, mutta varaukseen lienee silti mahdollisuudet.

Muhosen sijaan U18 kisoissa puolustajana KalPasta esiintyi Veikka Mononen. Hänen varauksensa lienee hyvin epätodennäköinen. Maalivahti Patrik Kerkola oli myös kisajoukkueessa mukana, mutta hän on varattavissa vasta ensi vuonna.

Taannoisen IS:n jutun mukaanhan jo pelkästä NHL-varauksesta maksetaan pieni korvaus sille seuralle, josta pelaaja varataan – ykköskierroksen varauksesta 35 000 dollaria ja muiden kierrosten varauksista 20 000 dollaria. Varauksiin siis liittyy myös tuollainen pieni talousnäkökulma, hyvin pieni kylläkin.
 

Zorba

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
NHL:n varaustilaisuuden 5. kierroksella kuulutettiin Joona Saarelaisen (#149 Tampa Bay) ja Niilopekka Muhosen (#158 Dallas Stars) nimet. Heidät varattiin suomalaisista sijoilla 15. ja 17. Eli ei nyt mitään NHL:n kärkiprospekteja, mutta varaus on aina varaus. Onnittelut molemmille!
 

Siisel1

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Juuso Mäenpää, Arsenal FC
NHL:n varaustilaisuuden 5. kierroksella kuulutettiin Joona Saarelaisen (#149 Tampa Bay) ja Niilopekka Muhosen (#158 Dallas Stars) nimet. Heidät varattiin suomalaisista sijoilla 15. ja 17. Eli ei nyt mitään NHL:n kärkiprospekteja, mutta varaus on aina varaus. Onnittelut molemmille!
Jotain on kyllä meillä oikein tehty.
 

Brentti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Savon keltamustat
2007-syntynyt Patrik Kerkola varattiin OHLn "Import draftissa" varausnumerolla 75 Barrie Coltsiin. Lienee Kerkolan osoite olla pian jenkkien juniorisarjoissa.
 
Viimeksi muokattu:

Zorba

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
2007-syntynyt Patrik Kerkola varattiin OHLn "Import draftissa" varausnumerolla 75 Barrie Coltsiin. Lienee Kerkolan osoite olla pian jenkkien juniorisarjoissa.
Ei välttämättä, esimerkiksi viime vuonna tuonne varattiin 8 suomalaista (mm. #85 Aron Kiviharju) ja äkkiseltään katsottuna 4 heistä pelasi silti viime kauden Suomessa.
 

Brentti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Savon keltamustat
Ei välttämättä, esimerkiksi viime vuonna tuonne varattiin 8 suomalaista (mm. #85 Aron Kiviharju) ja äkkiseltään katsottuna 4 heistä pelasi silti viime kauden Suomessa.
Kerkolalla ei ole liigavastuuta tulossa ja käsittääkseni mielenkiintoa tuonne suuntaan on aiemminkin ollut. Eiköhän tuo lähtökuopissa ole.
 

Tomahawk

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Savon sanomien mukaan tälläisen kaverin on KalPa hankkinut 1+2 vuotisella sopimuksella.


Posia nyt ainakin tuo koko 185cm ja 85kg ja kaveri on vasta 16v. Viime kaudella pelannut Slovakiassa miesten sarjassa 12 peliä... varmaan tuo koko jeesannut siinä.

 

Nukkemurhaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Palevan Kallo
Savon sanomien mukaan tälläisen kaverin on KalPa hankkinut 1+2 vuotisella sopimuksella.


Posia nyt ainakin tuo koko 185cm ja 85kg ja kaveri on vasta 16v. Viime kaudella pelannut Slovakiassa miesten sarjassa 12 peliä... varmaan tuo koko jeesannut siinä.

Erittäin mielenkiintoinen haku Laineelta.

Plancar on yksi Slovakian vuoden 2026 draftin lupaavimmista pelaajista. Arvioiden mukaan tyypillinen voimahyökkääjä jonka vahvuuksia on koko sekä luistelu. Heikkouksina on mainittu mailankäsittelyä sekä pelinlukutaitoa. Potentiaalia olla parin ensimmäisen kierroksen varaus kahden vuoden päästä ja tuntien KalPan taidon kehittää junioreita tuskin ainakaan pitäisi siirto Kuopioon heikentää osakkeita.

Teki muuten uransa ensimmäisen maalin toiseksi nuorimpana pelaajana Slovakian liigassa viime joulukuussa 15 vuoden ja 9 kuukauden ikäisenä.
 

Tomahawk

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Joona Saarelainen 5 peliä 7+1=8 ja jaettu U20 pistepörssin sija 2 ja jaettu maalipörssin sija 1.

Saarelainen on 2006 syntynyt joka tekee tuosta suorituksesta mielestäni huomattavasti kovemman kuin 2004 syntyneillä pelaajilla joita U20 sarjassa saa vielä tälläkaudella pelata. Tuossa iässä sillä parilla vuodella tai vuodellakin on todellakin merkitystä.

Saarelainenhan on vielä kaiken lisäksi aivan loistava kahdensuunnan pelaaja ikäisekseen, joten hänen taitonsa eivät rajoitu vain hyökkäyspelaamiseen.

Anssihan mainitsi kilpicastissa, että kassakaapissa saattaa olla jo joku jatkosopimuskin valmiina, joten jospa siellä odottelee Saarelaisen kahden vuoden jatkolappu.
 

KiekkoMes

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Detroit Red Wings, KuPS
Savon sanomien mukaan tälläisen kaverin on KalPa hankkinut 1+2 vuotisella sopimuksella.


Posia nyt ainakin tuo koko 185cm ja 85kg ja kaveri on vasta 16v. Viime kaudella pelannut Slovakiassa miesten sarjassa 12 peliä... varmaan tuo koko jeesannut siinä.

Jokohan tälle kaverille on näytetty ovea? Ei ole saannut mitään aikaan u20 eikä edes u18 junnuissa ja ei ole hetkeen pelannut.

Edit. Näköjään jo ainakin SaiPassa pelannut.
 

Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Jokohan tälle kaverille on näytetty ovea? Ei ole saannut mitään aikaan u20 eikä edes u18 junnuissa ja ei ole hetkeen pelannut.

.
SaiPan nuoriin siirtolistan mukaan mennyt ja siellä myös pelannut jo
 

Tomahawk

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Tästä Michal Plancarista

SaiPan u18 joukkuehan pelaa mestistä, joten pelin taso ei tietenkään ole niin kova kuin sm sarjassa ja äkkisiltään tulisikin mieleen, että se on varmaan syy sitten asialle eli tuo u18 sm sarja ollut liian kova tasoinen tälle kaverille ja u20 sarja on sitä ainakin ollut jossa hänen oli tarkoitus pelata KalPassa.

Onkos tuo nyt ihan virallisesti SaiPan pelaaja vai KalPan? Ainkin ep näytti vielä tänäaamuna KalPan pelaajaksi nyt en jaksa lähteä katsomaan, joten onko kyseessä jonkinlainen lainasopimus vai eikö ep pysy perässä jos on siirtynyt virallisesti SaiPan sopimuspelaajaksi?

Anssi Laine on tehnyt niin loistavaa jälkeä rekryissään KalPassa, että tästä en kyllä lähtisi häntä todellakaan kivittämään, ei vaan ole vielä riittänyt taso u20sm sarjaan saakka eikä varmaan u18 sm sarjaankaan ja onko kaveri sitten halunnut kokonaan vaihtaa organisaatiota mestiksen puolelle?


E: Selvennyksen vuoksi SaiPan u18 pelasi alkukauden alempaa sm sarjaa joka vaihtui nyt nimelle mestis eli taso on ollut koko kauden mestistaso vaikka nimi oli alkukaudesta vielä alempi sm sarja, KalPan u18 joukkue on pelannut kokoajan sm sarjaa. Näin minä tämän sarjataso hässäkän ainakin olen ymmärtänyt joku voi korjata jos olen väärässä ja tuosta alta voi itse lukea jos jaksaa/kiinnostaa.

Tässä linkki halukkaille tuosta sarjamuutoksesta: Leijonat - U18 ikäluokan pelaaminen kaudella 2024–25 – Alemmat jatkosarjat poistuvat SM- ja Mestis-tasoilta
 
Viimeksi muokattu:

mikse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juniorijääkiekko

Tuolta voi katsella seurasiirtoja.


Ja tuolta löytynee Elite Prospectsia ajantasaisempi tieto kotimaan sarjojen pelaajista.
 

LiiAaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Onkos joku käynyt katsomassa U20 pelejä? Miltä tämä "Sveitsin jättiläinen" Tim Horak on näyttänyt? Onko näyttänyt muultakin kuin isolta? Elite tarjoaa statseiksi 10 peliin 0+3 / 10 PIM / -1, eli aikalailla linjassa siihen miten veti Zugin U20 viime kaudella.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös