Ongelma on vain se, että kaikki ihmiset eivät ole kilpailuhenkisiä. Toisia ei kilpaileminen vain kiinnosta ja pahimmillaan se voi tappaa innon lajia ja liikkumista kohtaan. Tai voi myös olla, että kilpailu kiinnostaa kyllä jossain muussa asiassa tai lajissa mutta jotain tiettyä lajia haluaisi harrastaa ihan vain omaksi iloksi ilman kilpailemisen tuomia paineita. Itse lopetin aikoinaan lapsena erään lajin, koska seuralta tuli käsky, että pitäisi alkaa kilpailemaan. Kansanterveydellisesti olisi parempi, että löytyisi muukin vaihtoehto niille, joita ei kilpaileminen kiinnosta.Miksi ei jaettaisi tasoryhmiin? Kun harjoittelee ja pelaa samantasoisten pelaajien kanssa, on se kaikille hauskempaa ja mielekkäämpää. Paremmat sitten parempien kanssa - taas on hauskempaa ja mielekkäämpää myös heillä. Ja miten hienoa onkaan kun tekee paljon töitä, ja sitten nostetaan siihen parempaan ryhmään.
Ja miksi liikunta on kilpaurheilua? Miksi ei? Ihminen on luonteeltaan kilpailuhenkinen, varsinkin joukkuekilpailuhenkinen, lapset eivät ole tässä mikään poikkeus. Toisekseen kilpailu on aivan loistava keino opettaa lapselle työnteon merkitystä. Meilläkin vanhempi kiekkojuniori laitettiin heti kiekon aloitettuaan mamman luistelukouluun, itku+huuto+hampaidenkiristykset olivat ohjelmassa jopa enemmän kuin se luistelu. Sitten jossain vaiheessa kautta kaveri tuli hiukan huuli pyöreänä treeneistä ihmetellen että hän on joukkueen paras sirklaamaan joka suuntaan. Ei ole tarvinnut sen jälkeen motivoida treenaamaan, oppi kerrasta että hiukan kärsimällä vaan saavuttaa enemmän. Ja kun saavuttaa enemmän, se on KIVAA!