Julius Nättinen JYPin paidassa – uuden sukupolven soihdunkantaja?

  • 50 198
  • 204

Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Nättinen kommentoi haastattelussa about vuosi sitten että pitäisi saada liike ja nopeus pelaamiseen mukaan. Silloin olin jo katsellut että nopeutta löytyy kunhan vauhtiin pääsee. Pelityyli on vaan monesti vähän pihapeliä muistuttavaa. Mutta nyt tuota liikettä on mahtava katsoa. Nuo Nättisen läpiajot on järjestään semmoisia, missä pakit ei vaan pysy perässä.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Suomen maajoukkueet
Eilen taisi radio Suomen lätkäosiossa olla juttua Nättisestä, siinä veikkailtiin että samalla maali tahdilla ollaan kauden päättyessä yli 60 maalin. Se olisi kovin maalimäärä pitkiin aikoihin, Nurmisen Kai taisi aikoinaan pystyä samaan, mutta lähi vuosikymmenenä ei kukaan. Viime vuosikymmenenä edes yli 40 maalin ei olla päästy, yleensä maali kuninkaan määrä on 30-35 maalia.

Täyttyy vaan toivoa että Julle pysyy terveenä, kaikki mahdollisuudet on takoa todella kova maalimäärä tällä kaudella, siinä samalla tulee pistepörssin voitto.

On meillä ollut hiomaton timantti rosterissa! on todella hienoa seurata Jullen otteita kentällä, ja samalla koko kentän.
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
On meillä ollut hiomaton timantti rosterissa! on todella hienoa seurata Jullen otteita kentällä, ja samalla koko kentän.

Lainasin vain tämän ajatukseeni oleellisena.

Mieleen tuli, että kertookohan tämä myös laajemmasta ilmiöstä, että nuoret lupaukset lähtevät unelmiensa perään hiukkasen liian nuorina ja epäkypsinä? Suomessa kun kuitenkin löytyy hyvää valmennusta ja tuolla rapakon takana fokukset on sellaiset, jotka välttämättä eivät riitä eteenpäin uralla auttamaan. Nättinenhän ei suinkaan ole ainoa, eikä edes harvinainen tapaus.

Vaikuttaako asiaan sitten agentin ahneus vai nuoren kypsymätön into ja kärsimättömyys, mene ja tiedä, mutta jotenkin tuntuu, että täällä lahjakas pelaaja saa itselleen pätevämpää valmennusta, kun on huomion keskipisteessä, saa kantaa vastuuta tuloksesta ja suuren veden takana vaan yksi joukosta ja edistyminen on oma vastuu, eikä valmennuksen.

No, tämmösiä vaan putkahti kirjoittamastasi mieleen. Kyllä mä olisin Nikuna jo tullut vetämään suomeen hyvässä valmennuksessa kauden, hakkaamatta päätä NHL seinään, jotenkin hyvä kausi täällä mj - näyttöineen tuntuisi vakuuttavammalta reitiltä mammonaan ja maineeseen. Vaikka mistäs minä tiedän, herra voi olla omasta mielestään juuri siellä missä pitää ja nauttia kaikesta täysin rinnoin.
 

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Eilen taisi radio Suomen lätkäosiossa olla juttua Nättisestä, siinä veikkailtiin että samalla maali tahdilla ollaan kauden päättyessä yli 60 maalin. Se olisi kovin maalimäärä pitkiin aikoihin, Nurmisen Kai taisi aikoinaan pystyä samaan, mutta lähi vuosikymmenenä ei kukaan. Viime vuosikymmenenä edes yli 40 maalin ei olla päästy, yleensä maali kuninkaan määrä on 30-35 maalia.

Jo pelkästään 40 maalin kausi olisi kyllä pirun kova teko nykykiekossa. Nykytahdin säilyttämisellä puhuttaisiin suorastaan sensaatiosta.
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Eilen taisi radio Suomen lätkäosiossa olla juttua Nättisestä, siinä veikkailtiin että samalla maali tahdilla ollaan kauden päättyessä yli 60 maalin. Se olisi kovin maalimäärä pitkiin aikoihin, Nurmisen Kai taisi aikoinaan pystyä samaan, mutta lähi vuosikymmenenä ei kukaan. Viime vuosikymmenenä edes yli 40 maalin ei olla päästy, yleensä maali kuninkaan määrä on 30-35 maalia.

Täyttyy vaan toivoa että Julle pysyy terveenä, kaikki mahdollisuudet on takoa todella kova maalimäärä tällä kaudella, siinä samalla tulee pistepörssin voitto.

On meillä ollut hiomaton timantti rosterissa! on todella hienoa seurata Jullen otteita kentällä, ja samalla koko kentän.
No kun Nättinen on nyt tehnyt 20 ottelussa 17 maalia, niin ei samalla tahdilla kyllä millään yli 60 maalin mennä. Eikä sama tahti tietysti tule pysymään. 35-40 maalin tuntumaan kyllä on mahdollisuudet olemassa ja se olisi pirun kova temppu nykyliigassa.

On kyllä ollut ilo katsoa, että se viime kaudella nähtävissä ollut potentiaali on tällä kaudella realisoitunut näin hyvin. Tiesin että Julle pystyy tällaiseen, kun kaikki asiat loksahtavat kohdilleen.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Detroit Red Wings, Manchester United
Eilen taisi radio Suomen lätkäosiossa olla juttua Nättisestä, siinä veikkailtiin että samalla maali tahdilla ollaan kauden päättyessä yli 60 maalin. Se olisi kovin maalimäärä pitkiin aikoihin, Nurmisen Kai taisi aikoinaan pystyä samaan, mutta lähi vuosikymmenenä ei kukaan.
Nurmisen Kai teki kerran 41 maalia ja kerran 30.
Liigan ennätys 80-luvulta on 47 kaappia by Arto Javanainen.
 

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Jo pelkästään 40 maalin kausi olisi kyllä pirun kova teko nykykiekossa. Nykytahdin säilyttämisellä puhuttaisiin suorastaan sensaatiosta.
Janne Lahden 37 maalia Jokereille kaudella 2010-11 taitaa olla nykykiekoksi laskettavan ajan kovin noteeraus. Zaborskyn 35 maalia Ässille toinen.

60:tä maalia kauteen ei muuten ole tehnyt edes Kai Nurminen. Javanaisen 47 maalia kaikkien aikojen yhden kauden maaliennätys kotimaan pääsarjan osalta.
 

Saleva kehiin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelipaikallinen JYP, Ukrainan maajoukkue
Nurmisen Kai teki kerran 41 maalia ja kerran 30.
Liigan ennätys 80-luvulta on 47 kaappia by Arto Javanainen.

Javanaisen lukemat kyllä aika omaa luokkaansa. 47 maalia, mutta vaan 44 pelissä. Kaudella 85-86 hän teki 44 maalia 36 pelissä. Olihan aika toinen, eli ei ihan voi vertailla. Mutta silti Javanainen on legenda maalintekijänä.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Suomen maajoukkueet
Mieleen tuli, että kertookohan tämä myös laajemmasta ilmiöstä, että nuoret lupaukset lähtevät unelmiensa perään hiukkasen liian nuorina ja epäkypsinä?
Varmasti monesti on näin, ymmärrän että nuorilla on kova halua lähteä kokeilemaan mihin oma taitotaso riittää, henkinen puoli ei välttämättä ole niin kunnossa, kuin sen pitäisi. Onhan näitä kovan itseluottamuksen omaavia pelaajia mm. Aho, Laine, Rantanen ym. mutta monelle tuottaa vaikeuksia pitää oma pää kunnossa, kun painetta tulee joka suunnasta. Toiset kehittyvät vain hitaammin, kuin toiset, ja sitä ei aina osata ottaa huomioon.

Nikun tilanteesta sen verran, että on ikävästi keikkunut siinä farmin rajalla monta vuotta, en usko että on itse kovin tyytyväinen tilanteeseen, joten siinä olisi ensi kaudelle Viitaselle hyvä haku pakkiosastolle.
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Edellinen yli 30 maalia runkosarjassa paukuttanut JYPin pelaaja on muuten Tomas Chlubna kaudella 01-02, kun takoi 56 ottelussa 34 maalia. Tasan 30 maaliin on yltänyt sitten Pihlström kaudella 10-11 ja Puustinen kaudella 17-18.

Chlubna teki muuten kaudella 10-11 peräti 81 maalia 28 ottelussa... ...Itävallan nelossarjassa. Miten olisittekaan selvinneet ilman tätä tietoa?

Huomionarvoista myös, että edelllä mainitut kolme nimeä eivät ole JYP-kasvatteja. Nättinen on.
 

Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Eilen taisi radio Suomen lätkäosiossa olla juttua Nättisestä, siinä veikkailtiin että samalla maali tahdilla ollaan kauden päättyessä yli 60 maalin. Se olisi kovin maalimäärä pitkiin aikoihin, Nurmisen Kai taisi aikoinaan pystyä samaan, mutta lähi vuosikymmenenä ei kukaan. Viime vuosikymmenenä edes yli 40 maalin ei olla päästy, yleensä maali kuninkaan määrä on 30-35 maalia.

Täyttyy vaan toivoa että Julle pysyy terveenä, kaikki mahdollisuudet on takoa todella kova maalimäärä tällä kaudella, siinä samalla tulee pistepörssin voitto.

On meillä ollut hiomaton timantti rosterissa! on todella hienoa seurata Jullen otteita kentällä, ja samalla koko kentän.
Olisiko siellä puhuttu kuitenkin pisteistä? 60 pinnaan on ihan realistiset mahdollisuudet, mutta tietenkin ketjun ja joukkueen esitykset pitäisi pysyä tasaisesti hyvinä.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Suomen maajoukkueet
Nurmisen Kai teki kerran 41 maalia ja kerran 30.
Liigan ennätys 80-luvulta on 47 kaappia by Arto Javanainen.
Taisin kuulla sitten väärin, ennenhän runkosarjapelejä oli vähemmän, eli ei nämä aivan vertailukelpoisia ole. Vaikka Nättisen maali määrä hiukan laskisikin, mikä on oletettavaa, niin on Jullella silti hyvät mahdollisuudet päästä yli 40 maalin, kun kautta on nyt pelattu vasta kolmannes.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Suomen maajoukkueet
Olisiko siellä puhuttu kuitenkin pisteistä? 60 pinnaan on ihan realistiset mahdollisuudet, mutta tietenkin ketjun ja joukkueen esitykset pitäisi pysyä tasaisesti hyvinä.
Voi olla näinkin, Jullella alkaa kohta olla siihen puolet kasassa, eli hyvät mahkut on päästä yki 60 pisteen, mikäli säilyy terveenä.
 

HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Olisiko siellä puhuttu kuitenkin pisteistä? 60 pinnaan on ihan realistiset mahdollisuudet, mutta tietenkin ketjun ja joukkueen esitykset pitäisi pysyä tasaisesti hyvinä.
Jos ajatellaan tilastollisesti, niin Nättinen on juuri tällä hetkellä 60- ottelun runkosarjassa 87- pisteen tahdissa, joista 51 olisi maaleja. Tämä tahti tuskin pysyy koko kautta ja kuten tiedämme Nättinen ei täyttä 60 ottelun runkosarjaa edes pelaa.
 

HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Nättinen voi tällä kaudella maksimissaan pelata 58 runkosarjan ottelua JYPissä, kun kaksi ottelua jäänyt välistä tällä hetkellä pistetahti on hurja ja mikäli Nättinen pelaisi tätä tahtia loppukauden, niin kauden päätteeksi pisteitä olisi 85, joista maaleja olisi 49.

Ei se tätä tahtia varmaan mitenkään voi jatkua, mutta hurjaa kautta mies on pelaamassa.
 

Vanhapuuma

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYPinkylä, Suomen maajoukkueet, IF Gnistan
Jos jotakin negaa on Nättisestä laitettava, niin eipä taideta ensi kaudella miestä enää JYPin nutussa nähdä.

=(

Rehellisesti sanottuna: minä en uskonut viime kauden perusteella, että kyseessä on näin kova pelimies. Oli flegmaattinen, vähän hidas ratkaisuissaan ja muutenkin haluttoman oloinen. Nyt saa vastustajat varoa joka hetki, kun JYPan kultakuuppa välähtelee kentällä. Erityisen hämmentynyt olen siitä, kuinka nopea Julle on.

Saa jatkaa, ihana äijä.
 

PasiAnssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Wycombe Wanderers
Nättinen om viimeksi jäänyt pisteittä Jukurit-Jyp ottelussa 8.10 eli on tehnyt nyt 9 peliä putkeen pisteitä. Tehoja on näissä peleissä kertynyt kiittevät 12 maalia ja 8 syöttöä, mikä tekee yli 2 pistettä/peli
 

Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Paljon Jullen tapauksessa hehkutetaan tuota Siikosen kentän ylivoimaista loistoa, ei aiheetta tietenkään. Mutta tokihan iso määrä pisteitä on tullut myös tuossa Immosen kentän ylivoimassa, vai onko sitten Immosen kolmikko saanut pisteitä Jullen ansiosta. :) No joo kunhan höpötän - Nättisen takana kuitenkin Jerry ja Allu mukavasti Liigan pistepörssissä sijoilla 8 ja 9.
 

Hexa

Jäsen
Nättinen om viimeksi jäänyt pisteittä Jukurit-Jyp ottelussa 8.10 eli on tehnyt nyt 9 peliä putkeen pisteitä. Tehoja on näissä peleissä kertynyt kiittevät 12 maalia ja 8 syöttöä, mikä tekee yli 2 pistettä/peli
Tuo on muuten todella kova saldo. Alkukauden Nättinen hieman kyttäili pistepörssissä, kun koko huomio kiinnittyi Puljujärveen, kuten toki edelleenkin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös