Julius Junttila, Oulun Kärpät

Yargon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Kommentaattori Pekka Saravo
Sarjan ensimmäisessä ottelussa nähtiin välähdyksiä siitä tutusta Junttilasta mutta sittemmin kyllä on palannut takaisin varjojen maille. Toisaalta Ässät kyllä puolustaa tuota keskustaa erittäin tiiviisti ja yhtään ei ole Kärpillä ylimääräistä tilaa. Verrokkina voi katsoa vaikka noita Tappara-Kalpa ja TPS-Saipa sarjoja joissa jokaisessa ottelussa Haapala&Palve ja kumppanit pääsee välillä todella helposti kävelemään maalintekosektorille. Annetaan posia vähän siis vastustajallekkin. Ei se tietenkään kokonaan selitä Junttilan heikkoja otteita eikä sitä, että Julle ei välillä meinaa saada edes helppoja syöttöjä haltuun.
 

JPL

Jäsen
Mikään ei oikeuta antamaan sokkosyöttöjä selän taakse, jalkojen välistä, suoraan vastustajan lapaan. Mutta kyllähän Ässät puolustaa pirun hyvin, eikä siellä aikaa ja tilaa ole kirkkailla ollenkaan. Suoraviivaisuutta vain lisää kaikille.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Näköjään jotkut pelaajat tarvii välillä muutaman epäilijän, jotta on kelle näyttää. Ei tämä nyt vieläkään mitään dominointia ollut, mutta uskon että tästä se lähtee. Tärkeääkin tärkeämpi tasoitusmaali, hyvä Julius!
 

Raksilan mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Kyllä taitaa Jullekin lukea jatkoaikaa ja otti palautteesta vaarin. Ansaitusti sai negatiivista palautetta, mutta parantanut kahteen viimeiseen huimasti. Ei vielä mitään älyttömän säkenöivää, mutta helvetisti parempaa kuin runkkarin lopun ja sarjan alkupuolen koomailut.
 

Jaska T

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL & Kärpät (Jokinen boikotissa)
Aika hyvin kyllä Jules palannut tasolleen.

Saattaapa tuo olla jopa parempi kuin aiemmin B)
 

JPL

Jäsen
Kyllä taitaa Jullekin lukea jatkoaikaa ja otti palautteesta vaarin. Ansaitusti sai negatiivista palautetta, mutta parantanut kahteen viimeiseen huimasti. Ei vielä mitään älyttömän säkenöivää, mutta helvetisti parempaa kuin runkkarin lopun ja sarjan alkupuolen koomailut.
On tosiaan parantanut. Edelleen puuttuu sähäkkyyttä luistelusta. Tuntuu, että luistin ei kiekottomana tahdo liikkua. Mutta juonikkuutta löytyy ja kiekollisena on päässyt paremmin peliin mukaan.
 

Numero13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tuli kiinnitettyä Junttilaan tänään erityishuomiota. Vaikka onnistui mahtavasti tuloksenteossa, ei siellä vieläkään sitä tuttua polkukonetta näkynyt. Väkisin hiipii ajatus, että pelaa loukkaantuneena. Joka tilanteeseen tuntuu menevän hieman varovasti, ja tutut terävät luistelupotkut puuttuu ihan täysin..
 

MikGo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Leijonat
Tuli kiinnitettyä Junttilaan tänään erityishuomiota. Vaikka onnistui mahtavasti tuloksenteossa, ei siellä vieläkään sitä tuttua polkukonetta näkynyt. Väkisin hiipii ajatus, että pelaa loukkaantuneena. Joka tilanteeseen tuntuu menevän hieman varovasti, ja tutut terävät luistelupotkut puuttuu ihan täysin..
Itse en kyllä havainnut liikeessä juurikaan puutteita. Kyllähän hyökkäysalueella noita spurtteja nähtiin ja hyvin mies kyllä ehtii aina takakarvaamaan. Junttilalla on muuten Kärppien paras +/- lukema + 6.
 

Goljat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Aho, Jesse Puljujärvi
Itse en kyllä havainnut liikeessä juurikaan puutteita. Kyllähän hyökkäysalueella noita spurtteja nähtiin ja hyvin mies kyllä ehtii aina takakarvaamaan. Junttilalla on muuten Kärppien paras +/- lukema + 6.
Samat havainnot. Porin ottelun kolmannen erän ja eilisen ottelun perusteella, se runkosarjaa ennen olympialaisia dominoinut Julle ja koko muu ketju, on palannut. Tämä tietää hyvää seuraavaan sarjaan.
 

kop

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Jullellahan on potentiaalia polkaista vielä kovempaa - se on väläyksittäin nähty - mutta nyt isolla peliajalla hän on ilmeisesti omaksunut sellaisen semikovan vauhdin, millä hän on edelleen eliittiä Liigassa .
 

Epätietoinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät. Sievin Sisu, Barcelona
Anteeksiantamatonta peliä tänään(kin) Kärppien omalta kasvatilta ja kultakypärä Julius "runkosarjan paras pelaaja" Junttilalta. Toivottavasti edes häpeää, Julle on kyllä ihan vitun paska ollut tänään.
 

heavylutaa18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaa
Tuli mieleen tää tapaus NHL puolelta, Junttilakaan ei kovin hanakasti paikoista ammu ni vastaava tilanne mahdollinen Manner Junttila akselilla. Linkki twitteriin videoon jossa Tortorella kouluttaa Wennbergiä.

Twitter
 

holynordic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Jos Julle on loukkaantunut, ja peli on siitä johtuen tuollaista tasoa, niin silloin mars katsomoon Kärkkäriä syömään ja Vesa Lainetta tilalle. On typerää syödä jonkun toisen pelipaikka, jos ei pysty, kykene eikä onnistu tekemään mitään tuon paremmin kentällä. Ja jos tuo johtuu vaan asenteesta/whatever, niin sillon muutama raipanisku selkään ja homma kuntoon, tai sitten pohditaan katsomon puolella kiinnostaako pellailla vai ei. Uskon, että jopa joku Junnila rotaatiosta saisi enemmän asioita aikaan kuin tämänhetkinen Junttila.
 

Koffi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Ei kyllä tänään nähty Jullen liukua, liikettä, älykkyyttä tai syöttöjä ollenkaan hyökkäysalueella!!! Tai hyökkäysalueelle vientejä. Vai näinkö väärin??
 

Epätietoinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät. Sievin Sisu, Barcelona
Ei kyllä tänään nähty Jullen liukua, liikettä, älykkyyttä tai syöttöjä ollenkaan hyökkäysalueella!!! Tai hyökkäysalueelle vientejä. Vai näinkö väärin??
Näit oikein. Eilen Junttila näkyi vain hävityissä kaksinkamppailuissa, mitään hyvää mies ei tänään saanut aikaa.
 

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Näit oikein. Eilen Junttila näkyi vain hävityissä kaksinkamppailuissa, mitään hyvää mies ei tänään saanut aikaa.
Sorry huutelu vieraisiin keskusteluosioihin, mutta Junttilan otteita olen tykännyt seurata pitkin kautta, siksi jotain sanon. Joku mystinen viimeinen silaus Junttilan touhusta juuri tällä hetkellä puuttuu, ja Kärpät ehdottomasti tarvitsisi sen löytymistä. Toki koko Kärppäin ykkösketju on yössä, Ruohomaasta ei merkittävää hyötyä ollut puolivälierissäkään, ja Bertrand vähän muistuttaa viime kauden Bertrandia. Paitsi neljännen puolivälierän voittomaali oli hieno laukaus.

Kumpikaan joukkue ei ekassa välierässä merkittävästi mailahäirinnyt karvauksessaan, mutta silti jotenkin Kärppien tehoketjulla eivät ajoitukset toimi. Kauden ajanhan rytmitys on välillä hivellyt silmiä täsmällisyydellään, nyt ei oikein löydy väylää mennä itse eikä jakaa taustalle toiseen aaltoonkaan. HIFK:n trap on vahva ja hieman vaihtelee, mistä kohtaa kenttää se tarraa kiinni. Jotenkin Ruohomaan johtama ketju ei tällä hetkellä pysty siihen vastaamaan.

Viimeisissä näkemissäni Kärpät-peleissähän on ollut jaksoja, jolloin kuin napista painamalla se hyrrä saadaan aikaan hyökkäysalueella. Tietysti toisen erän vaihtoetäisyys auttaa, jne... Silti ilman Junttilan ja koko ketjun merkittävää tasonnostoa välieräsarjasta voi tulla lyhytkin.

Hyvä kiekko-ottelu silti oli eilen, noin niinku muuten tasoltaan.
 

Micol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mamban lottokone
Nyt alkaa näyttään Junttilan meno siltä, miltä pitääkin. Luistelu on yhtäkkiä todella liukasta. Mitä ihmettä tapahtui? Pääasia, että putki liikkuu taas lähes entiseen malliin. Go Julle! Heitä maali.
 
Nyt alkaa näyttään Junttilan meno siltä, miltä pitääkin. Luistelu on yhtäkkiä todella liukasta. Mitä ihmettä tapahtui? Pääasia, että putki liikkuu taas lähes entiseen malliin. Go Julle! Heitä maali.
Jo vain. Siirto Hessun ja Lesen kenttään on poikinut ehkä kauden parasta Junttilaa kauden tärkeimmällä hetkellä. Treenijumi alkaa helpottaa? :)
 

Vaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Kyllä. Julle on virkistynyt kauden tärkeimmällä hetkellä.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kyllä. Julle on virkistynyt kauden tärkeimmällä hetkellä.
Vanha kunnon Tappara vastassa ja aurinkoinen kevät. Kyllä siinä alkaa motivaatio ja halu ratkaista kasvaa. Ilo oli Jullen tekemistä tänään katella ja toivottavasti tästä vaan parantaa sarjan vanhetessa. Kyllähän Kärpät mestaruuteen tarviikin onnistumisia näiltä kärkihyökkääjiltään.
 

sinikettu

Jäsen
Junttilalle siis runkosarjan ja pudotuspelien parhaan pelaajan palkinnot. Vähän oli mies kuin löysä kulli välillä noissa aiemmissa sarjoissa, mutta tehoja kertyi siltl. Ei oli Veinikään huono valinta ollut, mutta veiköhän tuo eilinen vaihtoon pommitus sitten palkinnon nenän edestä.

Onnee palkinnoista ja menestystä vaan KHL:ään. Tai minne lie meneekään. Takas on aina tervetullut.
 

Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Onnittelut vielä Junttilallekin! Aivan mahtavaa, että Julle sai noustua tällä kaudella Kemppaisen ja Donskoin varjosta ihan oikeaksi huippupelaajaksi. Olihan hän sitä aiemminkin, mutta nyt nosti tasoaan vielä pykälällä tai parilla.
 

Pulustaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vanhoillislestadiolaiset kesytetyt tunturipeurat
Kyllähän Junttila on niin kärppämäinen pelaaja, ettei mitään rajaa. Nopea, pienikokoinen, taitava, työteliäs ja oululainen. Nämähän ne on niitä adjektiiveja, joita on Kärppiin yhdistetty ainakin koko tämän vuosituhannen. Onhan se hienoa, että tällainen pelaaja on johtava pelaaja. Oli loppukaudesta ja Ässät-sarjassa vaisu, mutta hienosti nosti tasoaan finaaleihin. Toviottavasti nähdään vielä Oulussa joskus!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös